|
Post by Enni on Sept 9, 2012 14:50:55 GMT 2
sh-t. KaihomieliAllia hoitaa Suvi, joka myös kirjoittaa hoitopäiväkirjaan.
|
|
Katja
Uusi tuttavuus
Posts: 23
|
Post by Katja on Sept 9, 2012 19:54:11 GMT 2
9. syyskuuta 2012 - hevosharrastuksen pinnan koskettelua, tutustumista Alliin!
Kylmät väreet juoksivat pitkin selkääni, kun harpoin loivaa ylämäkeä Ruolammen tallin pihaan. Olin samaan aikaan innoissani ja hurjan jännittynyt. En ollut puoleen vuoteen koskenut, saati sitten nähnytkään hevosta. Kiskoin keuhkoihini annoksen talli-ilmaa. Nykäisin tallin etuoven auki ja eteeni avautui karsinoilla reunustettu käytävä, joka päättyi toiselle ovelle. Muutaman karsinan päässä oikealla oli kottikärry. Hiljaa vedin oven takaisin kiinni ja varovaisin askelin lähdin kulkemaan kärryjen luo. Karsinan ovesta heilahti ulos talikko, ja vähemmän virallisen näköinen nainen sen perässä. Blondi heilautti pitkät hiuksensa toiselle olalleen ja loi muhun kysyvän katseen. - Moi, töksäytin. - Mä oon.. Katja.
- Aivan, sä oot se Allin uus hoitaja, eikö vaan? nainen hymyili ja ojensi kätensä. - Mä oon Sinna, ja omistan puolet tästä puljusta. Sinnan lämmin hymy loi muhun varmuutta ja tarrasin toisen ojennettuun käteen. - Mä lähden näyttämään sulle, mistä sä mamman löydät, hän jatkoi, laski talikon nojaamaan karsinan oveen ja lähti johdattamaan mua tallin takaovesta ulos. - Tässä on passattavas karsina, Sinna sanoo ja taputtaa käytävän vasemmalle puolelle sijoittuvan viimeisen karsinan avonaista ovea. - Saat aina ehtiessäs putsata sen, blondi vinkkaa.
Sinna johdattaa mut ovesta ulos tarhoille. - Tuo mutakuorrutteinen lahna on Alli. Ton mustan suomalaisen vieressä, Sinna osoittaa yhteen tarhaan. Tunnistan heti kuvistani ihaileman suomenhevostamman. Sinna ojentaa mulle riimun ja työntää mut olkapäästä matkaan. - Se on helppo ottaa kiinni, hätyytät vaan muut innokkaat sisälle lähtijät portilta.
Pujahdan luottavaisena tarhan puomien välistä aitaukseen ja mutainen möykky nousee samantien jaloilleen. Moikkaan ja rapsuttelen ensin muut Allin tarhakaverit, ja siirryn sitten vasta tamman itsensä luo. Ojennan kämmentäni raudikolle ja se painaa turpansa kädelleni. Sehän on kivempi kuin mä luulin, tuumaan ja sujautan riimun Allin isoon päähän. Nöyrästi se lähtee lompsimaan perässäni tarhan portille, jota Sinna on avaamassa. - Valo nyt muualle siitä, mä tulen ottamaan sut myöhemmin sisään! blondi ärähtää mustalle läsipäälle ja tuuppaa sen sivuun. Väläytän hymyn kiitokseksi. Olisin itse ollut turhan arka moiseen.
Käyn sitomaan vetosolmulla Allia karsinan kaltereihin. - Ei, eiei! Sinna kiljahtaa ja säikähdyksestä tipautan narun käsistäni ja nostan käteni ilmaan. - Haha, Alli ei liiku ellet sä pyydä sitä, hän nauraa ja tulee irrottamaan riimunnarun riimusta. Hän laskee sen lattialle karsinan oven viereen. - Mä lähden sisään tekemään ruokaa, uskoakseni sä pärjäät sen kanssa kaksin, Sinna sanoo, nostaa peukut pystyyn ja hyväksyvän nyökkäykseni saatuaan painelee etuovesta ulos. Käännyn takaisin Allin puoleen ja huokaisen. Tamma nostaa päänsä nuokuksista ja höristää korviaan. Sitten se puhaltaa lämmintä ilmaa suuntaani ja laskee päänsä taas lapojensa korkeudelle. - Oletsä aika ihastuttava otus, virnistän, ja alan piikkisualla rapsuttaa kuivunutta mutaa Allin karvalta.
|| Tosi mukavan oloinen tarina! Kielikuvat olivat mielikuvituksellisia ja tarina eteni sujuvasti. Loppu saattoi hieman töksähtää, mutta kerrankos se. Toivottavasti taipaleenne jatkuu yhtä hyvin! :) - Britta
|
|
Katja
Uusi tuttavuus
Posts: 23
|
Post by Katja on Sept 13, 2012 19:14:49 GMT 2
13. syyskuuta 2012 - Hyppy satulaan
Painan tallin takaoven hellästi kiinni ja lähden astelemaan kentälle. - Okei, Netta, istu raskaasti satulaan ja tee puolipidätteitä! Paljon, paljon puolipidätteitä! Sinna opasti kentän keskeltä pienen hopeanmustan shetlanninponin ratsastajaa ponin kiitäessä hurjaa ravia pää korkealla. Pari kurvaa ohitseni ja tyttö näyttää olevan juuri tippumaisillaan, eikä aikaakaan kun vaalea poninhäntä viuhahtaa ilman halki mutaiseen kenttään. Sinna hölkkää auttamaan tyttöä ylös ja viittoo mut villiponin perään, eikä ruunan kiinni ottaminen ole ollenkaan vaikeaa kun sen matka päättyy nyhtämään kesältä jääneitä ruohotuppoja kentän laidalle. Nappaan shettiksen ohjista kiinni ja lähden päättäväisesti taluttamaan sitä kentän keskelle, vaikka se mielellään olisikin jäänyt syömään kesken jäänyttä välipalaa. - Ja sit ootkin jo valmis nousemaan takaisin selkään! Sinna kannustaa ja nostaa tytön takaisin ponin selkään. - Katja tulee sun vierelle lopputunniksi, Eevertti on vähän kakkapää, hän jatkaa ja iskee mulle silmää. Hymyilen vaalealle tytölle ja ojennan ohjat hänen kurkotteleviin käsiinsä. - Nettahan sä olit, ellen väärin kuullut? kysäisen ja lähden kävelemään ponin vierellä, kun tyttö saa patistettua sen käyntiin.
Puolituntisen jälkeen Sinna käskyttää ratsukot kaartoon ja viemään tallin kautta tarhoihin. Avustan Nettaa Eevertin kanssa, sillä hän näyttää vieläkin säikähtäneeltä putoamisensa jälkeen.
- Voi että, sä osuit paikalle just sopivasti! Sinna kiittelee ja viittilöi sitten käytävällä lojuviin kottikärryihin ja talikkoon päin. - Seuraavaksi sä voisitkin sitten siivota Allin karsinan. - Muuten tosi hyvä, mutta mä taisin tossa tylsyyttäni jo tehdä sen, naurahdan ja nojaudun ilmoitustaulun viereiselle seinälle haukotellen. - Täh, Sinna äyskähtää ja kiirehtii tarkistamaan karsinan kunnon. - Sä olet liian tehokas, hän huikkaa käytävän toisesta päästä. Naurahdan ja lähden satulahuoneelle päin. - Mä en tiedä uskaltaisinko hypätä jo Allin selkään.. Onks se mennyt tänään jo paljon? - Pari kevyttä tuntia, kyllä sillä vielä on varaa käydä vähän hölkkäilemässä. - Jos mä käyn puolikkaan tunnin vähän tunnustelemassa sitä kentällä, olisko mitään? satulahuoneen ovea auki nykäistessäni tokaisen ja saan Sinnalta nyökkäyksen. - Se voi olla vähän laiska ja oikku nyt, kun sitä koko ajan veivataan tarhasta talliin ja kentälle, et suosittelen ottamaan matkaan tosta pari leipää kun käyt hakemassa sen.
Riimu ja muutama kuivattu palanen leipää käsissäni lähden harppomaan tarhalle päin, jossa aikaisemmin olin Allin nähnyt. Maiskuttelen kovaan ääneen, jotta saan hevoset hereille. Taivas alkaa jo hämärtyä ja se nakkaa vähän väliä muutaman pisaran vettä niskaan. - Mun merkitön muruseni, mä haluaisin sut helpoimmalla tavalla sieltä, anon ja esittelen leipiä. Jo ensimmäisellä kerralla tutuksi tullut hopeaharjainen läsipää, äärettömän kaunis Valo puskee itseään melkein syliin äkättyään leivät. - Sori, nää ei ole sulle, hymyilen vekkulille tamman alulle, suon sille rapsutuksen ja jatkan tarhan perimmäisessä nurkassa mököttävän hoidokkini luokse. Korviaan höristellen se jopa muutaman askelen jaksaa tulla vastaan. - Sä oot selvästi valmis touhuun ja toimintaan.
Talutan loimitetun Allin talliin, kiinnitän sen käytävälle, suoritan nopean mutta huolellisen karvan läpikäynnin harjalla ja kumisualla ja lähden hakemaan satulahuoneesta juuri sienellä pyyhkäisemiäni varusteita. Alli luo muhun halveksuvan katseen palattuani takaisin käytävään. - En mä sua tuolla kentällä puhki ratsasta, käydään vaan vähän miettimässä maailmaa ja sitä miten sä toimit, puhelen tammalle tiedostaen täysin sen ymmärtämättömyyden. Lasken suitset kädestäni vielä hetkeksi maahan ja liu'utan satulan säkän kautta Allin selkään. Suoristan satulahuopaa, käyn pudottamassa satulavyön toiselta puolen alas ja palaan takaisin mamman oikealle puolelle kiristämään sen. Alli ei väräytä lihastakaan. Hymyilen tyytyväisenä - mulla on ehkä maailman mahtavin hoitohevonen. Nappaan suitset lattialta, pyyhkäisen niitä hieman hanskalla ja avaan sitten riimun turparemmin. Suomalainen alkaa näyttää rauhattomalta, ja ilman varoitusta kiskaisee turpansa käsieni ulottumattomiin. Siirryn askelen sivumpaan ja se laskee päänsä samantien alas. - Mitä tää nyt on, et sä voi mulle, lyhyelle ihmiselle tehdä näin, hämmästelen ja yritän uudelleen. Heitän ohjat Allin kaulalle ja nappaan hevosenhoitokurssilla oppimani otteen suitsista ja raudikon päästä. Sinna muistaakseni olikin varoitellut Allin suun ja sieraimien herkkyydestä. Asiasta hieman henkisellä tasolla taisteltuamme tamma lopulta ottaa kuolaimet suuhunsa ja saakin siitä palkaksi reilun annoksen rapsutuksia ja ällöttävän turhaa lässytystä koko matkan tallipihaan asti.
Lasken jalustimet alas ja ponnistan 154 senttisen kaviollisen selkään. Tunnen oloni kotoisaksi ikuisena suokkiratsastajana. Kiskaisen satulavyötä vielä varmistukseksi muutaman pykälän tiukemmalle ja lasken jalustimia parilla reiällä. Koen peppuni istuvan täydellisesti Allin mustaan yleissatulaan.
Ohjattuani hoidokkini kentälle ja muutaman kierroksen pitkin ohjin käveltyämme kokoan ohjat tuntumalle ja Alli pyöräyttää korvansa kuuntelemaan taakse käskyjäni. Ilta-aurinko siivilöityy jo hieman ruskaantuneiden lehtien lävitse. Hymyssä suin taivuttelen tammaa volteille, pääty-ympyröille, kaarille, kiemuroille, suunnan vaihdoksiin ja pikku hiljaa se alkaa rentoutua ja rullautua kasalle itsestään pienien puolipidätteiden avulla. Pohkeella ja voimakkailla maiskautuksilla saan kannustettua ratsuni vähän ajautuvalla nostolla raviin. Myötään ja testailen sen tasoa väistöillä ja taivutuksilla.
Loppukäyntien aikaan huomaan Sinnan kiikkuvan kentän katsomossa. Saatuani muutaman taputuksen hän tulee kävelemään vierellemme. Alli pärskähtää ja ravistelee päätään. - En mä usko ettet mukamas oo puoleen vuoteen ratsastanut.. Tai että tää tässä olis mun unissaan kävelevä tuntijunttini, Sinna säteilee ja taputtaa tammansa kaulaa. - En mäkään ihan heti olisi uskonut saavani tästä näin paljon irti, mutta täähän on ihan unelma, oikea jumalten ratsu, hymyilen ja lasken jalustimet jaloistani. Venyttelen oikein kunnolla jokaista raajaani ja haukottelen. - Sä varmasti valmentaudut sillä vielä, vaaleaverikkö kurtistaa vaativasti kulmiaan. - Tai itket ja valmentaudut. Mä meen nyt tekemään iltatallia, et kävelkää rauhassa loppuun. Käy vaikka riisumassa se pesukarsinassa, sen jalkoja vois varmaan vähän kylmäillä.. Vähintäänkin huuhtaista haalealla.
Nappaan pesukarsinan seinältä pyyhkeen ja kyykistyn kuivaamaan juuri vilpoisella vedellä huuhtomiani Allin jalkoja. Tamma hörisee tyytyväisenä vähän väliä ohi kulkevalle Sinnalle. Lähden taluttamaan raudikkoa, ja korvat hörössä se kiirehtii miltei ravia karsinalleen. Kiskaisen avonaisen riimun hoidokkini korvien takaa ja lumoutuneena se painuu suoraan heinilleen. Liu'utan oven kiinni ja vien punaisen riimun seinälle satulahuoneen viereen paikalleen. - Mäkin taidan olla valmis, Sinna haukottelee ja työntää heinät Nuotan karsinaan. - Siinä oli viimeiset, hän jatkaa venytellen. - Jep. Mä oon ainakin ihan ready to go home, sanon. - Äläkä haukottele noin avoimesti, se tarttuu, nauran ja haukottelen samaan aikaan. - Okei, Sinna töksäyttää ja hieraisee silmiään. Ja haukottelee. Repeän väsymyksellä ja haukottelulla maustettuun nauruun ja lähden etuovelle. - Mä feidaan, loppuu tällänen, hörähdän vielä, ja heilautan kättäni yksin käytävään nauramaan jäävälle blondille.
|| Kertakaikkiaan mukava tarina! Hyvä, että tulit apuun Eetun kanssa, se nyt osaa olla tuommoinen pölvästi, mutta toivottavasti Lena saa sitä kuritettua. Tykkäsin eniten tuosta kohdasta, jossa kuvailit maisemaa; voin sieluni silmin nähdä sen, itse kun olen niin mielikuvituksen täyttämä persoona. Todella hyvä, että sait Allin toimimaan; se kyllä osaa, onhan se koulutettu vaB-tasolle, kunhan sitä vaan osaa pyytää. Noilla alemmilla tunneilla se ei taida onnistua, heh. ;) - Britta
|
|
Katja
Uusi tuttavuus
Posts: 23
|
Post by Katja on Sept 16, 2012 17:45:01 GMT 2
16. syyskuuta 2012 - On siistii kun viimein uskaltaa kuin kiveen luottaaPohkeenväistöharjoituksia kentällä! || Otsikko on ihana! Alli on kyllä semmoinen tamma johon uskaltaa luottaa kuin kiveen, meidän luottoratsu. Kiva kuva, ja pohkeenväistöharjoitukset ovat aina tarpeen! ;) - Britta
|
|
Katja
Uusi tuttavuus
Posts: 23
|
Post by Katja on Sept 19, 2012 17:20:01 GMT 2
19. syyskuuta 2012 - Tiedän, jossain onnistuin, kun sinuun takerruin
Kaivan pienen kertakäyttölusikan pöydälle avatusta pussista. Lösähdän Ruolammen hoitajien oleskelutilojen pöydän ääreen tuolille, toisessa kädessäni jugurtti jossa lukee pienillä tikkukirjaimilla "persikka-vadelma". Huokaan syvään, repäisen muoviliuskan purkin päältä ja ahdan suuhuni niin paljon jugurttia, kuin yhdellä lusikallisella saan. - Nälkä? tiloihin pöllähtänyt, jo tapaamani Susanne kysäisee äkisti ja olen tukehtua jugurttiin. - Jep, köhin, koittaen pitää kaikkea sitä jugurttia suussani. - Persikka-vadelma? Niin hyvää, brunette hymyilee ja jatkaa matkaansa jääkaapille. Saan vihdoin nieltyä lusikallisen. - Yritätkö sä tappaa mut? tirskahdan ja saan Susannen hämilleen. - Miten niin? En tosiaan. - Herrajumala, sä et voi säikäyttää mua kun mulla on suu täynnä ruokaa.. Tai jugurttia, koitan vakavoitua, vaikka pokkani alta repeävä virne paljastaakin mun vitsailevan. Susanne tuijottaa hetken silmät lautasina, mutta repeää sitten nauruun. - Jep. Mä ajattelin pakottavani sut mun oppaakseni tuonne maastoon. Alli ja Valle on kummatkin menneet jo tuntinsa, ja Klarakin lämpeni idealle, tyttö hykerteli. Jään hetkeksi jumiin ja saan Susannen kallistamaan päätään koiranpentumaisella, kysyvällä tavalla. - Tottakai. Vaikka siis, enhän mäkään oo vielä maastoon ehtinyt eksyä. Mutta eksytään sit yhdessä? huultani purren hymyilen ja koitan hillitä itseäni täydeltä naurukohtaukselta.
Susanne hyppelee innoissaan purusiilon ohitse tarhoille. Itse vähän rauhallisempana tapauksena löntystän perästä ja selvittelen Allin solmussa olevaa riimua. Pian Susanne seisoo vaalean rautiaan orin kanssa edessäni. - Vauhtia, tyttö hoputtaa ja taputtaa Vallen muhkeaa kaulaa. - Älä hätäile, ei meillä oo mikään kiire, naurahdan ja suunnistan hieman reippaammin askelein tarhalle, josta pikkutamma Valo jo kuikuilee. - Mä tiedän, että sä lähtisit mielelläsi taas mun mukaani, mutta kuten kaikilla edellisillä ja myös kaikilla tulevilla kerroilla mä tahdon Allin, höpisen mustalle kaunottarelle sen läsiä rapsutellen ja pujottaudun tarhaan. - Voi mamma, sä oot tänään kiertänyt kehää niin paljon että lähdetään vähän poluille ja pelloille villiintymään, lässytän tummanpunarautiaalle hoitohevoselleni kun se korvat hörössä ja pää korkeammalla kuin tavallisesti harppoo luokseni. Hymyilen ja pujotan riimun isoon, merkittömään päähän.
Sade ropisee tallin mustaan peltikattoon. Susanne on pyöräyttänyt vaalean hoidokkinsa pesukarsinaan, ja itse hengailen Allin kanssa käytävällä, tamma toiselta puolelta kiinnitettynä. Susanne vilkaisee pesukarsinasta toista kulmaansa kohottaen. - Kauan sä oot hoitanut sitä? - Saattaa olla että vähän päälle viikon, tuumaan ja nyppään kourallisen karvaa piikkisuasta. - Mä luulin että sä oot ujompi hevosten kanssa. Tai siis että noudatat ehdotonta ja riippumatonta turvallisuutta jokaikisen otuksen kanssa. Naurahdan ja vilkaisen Alliin, joka nuokkuu puoliksi unessa, alahuuli velttona ja korvat roikkuen seinään kiinnitetyn riimunnarun varassa. - Jep, musta tuntuu että mun pitää ihan varmuuden vuoksi sitoa Alli kaikilla mahdollisilla tavoilla kiinni, on se kuitenkin aika vaarallinen tapaus, virnistän pesukarsinaan takaisin karanneelle nauravalle brunetelle.
Talutan Allin tallin edustalle edeltä. Valle steppailee innoissaan ohjien toisessa päässä, kun Susanne pieni epätoivo silmissään koittaa saada sitä rauhoittumaan. Heilautan itseni tamman selkään nopeasti ja ohjaan sen pois riehuvan kaksikon alta. Pian Susannekin on jo taiteillut itsensä oriin selkään. Vaaleaa harjaansa ylpeästi heilauttaen se tähyilee ympärilleen ja odottaa käskyä oikeaan suuntaan, vaikkei se sitä koskaan ole odottanutkaan. Pienikin liike saisi pojan varmasti räjähtämään - eikä aikaakaan kun Susanne alkaa kiristämään satulavyötä ja säätämään jalustimia oikeaan asentoon, on Vallella jo hätä. - Miltä susta tuntuu, mennäänkö me edeltä? koitan huikata kiireiselle tytölle kiireisen suomenhevosen selässä. - Jep! kuulen ähkäisyn. - Ehkä tää rauhoittuu Allin taakse! jatkaa toinen huudahdus. Ohjaan siis Allin lähimmälle maastopoluksi tunnistamalleni polun alulle, ja virkeneehän se mammakin nopeasti, kun ymmärtää mikä on homman nimi ja minne ollaan menossa. Kokoan ohjat hennolle tuntumalle pelkkää epävarmuuttani, sillä takana on niin hurja vauhti päällä, etten tiedä pitäisikö pelätä vai luottaa oman ratsuni rauhallisuuteen ja varmuuteen.
Valle rauhoittuu ehkä kymmenen minuutin hidastelun ja pyöriskelyn jälkeen. Pian eteen avautuu pieni aukea, jonka keskellä on paljon puhuttu Merja Koiviston ratsastushalli. Pudistan päätäni ja ohjaan Allin hallin ohi jatkuvalle maastopolulle. Taputan hoidokkini kaulaa ja päästän otteeni ohjista aivan hetkeksi venytelläkseni käsiäni. Männyt kohoavat taas korkealle yllemme ja suuntaan katseeni niiden latvoihin - tämä todellakin tekee joskus hyvää, ajattelen mielessäni, nappaan ohjat taas kevyelle tuntumalle ja kannustan allani hyllyvän mamman raviin.
Kiipeilemme mäkiä ylös ja alas, Valle milloin minnekin hypähdellen. Susanne hallitsee orin tarpeeksi hyvin pitääkseen sen käsissään. Heitän välillä katseita taakse, varmistaakseni parin olevan vielä kannoilla. Alli nostelee jalkojaan korkealle vältelläkseen taitavasti risut, kannot, kivet ja pinnalle kohonneet puiden juuret, kun samalla takaa jyräävä vaaleanrautias kompuroi pieniin esteisiin vähän väliä. Taputtelen tamman kaulaa ja uskallan laskea ohjaa hetki hetkeltä pidemmäksi.
- Pitäisköhän kääntyä takaisin? kuulen Susannen huikkaavan vähän kauempaa. Jarrutan puuskuttavan Allin käyntiin ja pyörähdän ympäri selässä. Tamma tuijottaa eteenpäin silmät suurina, korvat höröllä, ja jatkaisi matkaa varmasti enemmän kuin mielellään. - Jos et oo huomannut, niin täällä on satanut jo vähän aikaa, Susanne tuhahtaa, katsoo taivaalle ja kääntää Vallen polulle poikittain. Hän on valmis lähtemään. Allin karvalle ja housuilleni jää tummia läiskiä, kun suuret pisarat putoilevat hiljaa päällemme. - Mennään vaan, hymyilen ja nyökkään kaksikon menemään edellä. Susanne pyöräyttää Vallen polulla kokonaan ympäri, ja he lähtevät pitkin askelin johtamaan meitä takaisin tallille päin. Lasken jalustimet jaloistani ja pyöräytän nilkkojani. Jätän ohjat lepäämään Allin kaulalle ja nojaudun sen keinuvan takamuksen päälle käsieni varaan. En muistanutkaan, kuinka paljon olin kaivannut kunnon maastolenkkiä, hyvässä seurassa, aivan mahtavien hevosten kanssa.
|| Ahaha, naureskelen täällä yksinäni! :D Oli kyllä hyvällä tavalla hupaisa tarina, enkä löytänyt paljon kirjoitusvirheitäkään. Mukavaa, että alatte tutustua talliporukan kanssa paremmin, koska toivon, että meidän joukossa vallitsisi ihanan tiivis, käsinkosketeltava ja kodikas tunnelma. Ja hyvä, että kävitte pidemmän maastolenkin, että sai Allikin purkaa hieman (olemattomia?) energioitaan. :) - Britta
|
|
Katja
Uusi tuttavuus
Posts: 23
|
Post by Katja on Oct 4, 2012 18:30:13 GMT 2
4. lokakuuta 2012 - Mä otan sut vaikka reppuselkään ja puolet sun huolistasi kannanKäytiin tänään Allin kanssa pienellä päiväkävelyllä heti kello 12 jälkeen kun pääsin koulusta, kuva sen jälkeisestä tarhailusta. || Aww! Ihanan tunnelmallinen ja tavallaan synkkä kuva, joka on kuvattu kivasta perspektiivistä. Maisema on toteutettu sopivan yksinkertaisesti; heppa erottuu hyvin. :) - Britta
|
|
Katja
Uusi tuttavuus
Posts: 23
|
Post by Katja on Oct 25, 2012 21:56:59 GMT 2
25. lokakuuta 2012 - talvi on tulossa
- Ajattelin lähtä maastoon, hytisin ruudullisen viltin alta lämmin kahvikuppi kädessäni. Ikkunat ujelsivat vanhoja tiivisteitään ja tiskipöydällä itseään viidyttävä Soffi mulkaisi ikkunasta ulos. - Mä en ainakaan mun timanttia tuonne ulos lähde riutumaan, aivan kamala sää. Kylmät väreet juoksivat pitkin selkääni kun edes kuvittelin astuvani oleskelutuvan ovesa ulos. - Mamma ei oo varmasti mun täällä olemattomuuteni aikana saanut tippaakaan oikeaa liikuntaa, pakko käydä edes vähän tuupaamassa sitä, hurisen ja heitän viltin päältäni.
Viima iskeytyy suoraan kasvoilleni, kun avaan oven. Nopeasti pingon talliin ja yritän olla ajattelematta, kuinka mutaisella kentällä koitan saada Allin kohmeiset lihakset liikkeelle.
- Mä tiedän että sä vihaat mua tän jälkeen, mut mä en välttämättä halua susta sellaista palleroa, kuten vaikka Polle, vertailin ja kiskoin luimiskelevaa tammaa harjattavaksi käytävälle. Karvaa tammasta olisi lähtenyt enemmän kuin jaksoin harjata, mutta koska kello oli paljon, pyyhkäisin vain paksuimman kerroksen pois. Haukottelin ja heitin nahkaisen yleissatulan vähän levinneen hoitohevoseni selkään. - Vaikken uskovainen ookkaan, mä toivon ja rukoilen, ettet sä tuon pahempaan kuntoon levähdä. Mä en välttämättä jaksa olla sua treenaamassa täällä kolmea kertaa viikossa.
Saan vastahakoiselle suomalaistammalle kuolaimet suuhun. - Sä vaan tahdot tehdä tästä hankalampaa kuin tää oikeasti edes on, naurahdan kevyesti ja taputan rakkauteni kaulaa. Pian olenkin jo kypärä päässä, Allin remmit kiinnitettynä täysin valmis kohtaamaan vaativan ulkoilman. - Me ei olla kuin niin kauan, että mä jäädyn, hymyilen, nappaan toisesta ohjaksesta kiinni ja lähden päättäväisesti taluttamaan ratsuani kentälle.
Alli luimistelee, kiemurtelee pitkin kenttää aivan oman tahtonsa mukaan ja ei halua tehdä yhteistyötä tippaakaan. - Ei me lähdetä täältä minnekkään, ennenkun sä teet niin kuin mä pyydän. Huomaan Klaran ja Sinnan tuijottelevan henkilökunnan uusitusta, aivan upeasta valkeasta rakennuksesta kentälle päin. Kiroan maailmaa ja hevosta allani. Pienellä kannuksen raapaisulla saan tamman perän kasalle, mikä oli tavoitteenani. Vaahtoinen pärskähdys singahtaa mielenosoituksena rautiaan rinnalle ja se puree uhkaavasti kuolaimeen. Pyöräytän ohjan käteeni ja teen ison pääty-ympyrän. - Mä oon niin kauan kiltti sulle, kun sä oot kiltti mulle, murahdan ja nostan kulmasta ponnahtavan laukan, jolloin kaatosade iskee rankasti niskaamme. Huokaisen syvään, vaihdan suuntaa, laukkaan kierroksen loppuun ja lasken raville. Ohjat saavat roikkua satulan etukaaren ja käteni välissä. - Mä oon niin väsynyt, parahdan, lasken Allin käyntiin ja keksin mitä ihmeellisimpiä kiekuroita, työstääkseni sitä edes jollain tavalla.
Pian käännänkin sen jo melkoisen pikatreenin jälkeen kaartoon ja taputan sen sateen kastelemaa kaulaa. Tamma puuskaahtaa talvista, jäistä, kylmää hyöryä sieraimistaan. - Niin se vaan menee, ollaan mekin jo kuukaus yhdessä hengailtu, hymyilen ja Alli perässäni lähden uupuneena lompsimaan kohti tallia ja iltatallin tekoa.
Tää oli nyt tällänen lyhyt, koska oon todella väsynyt mutta kirjoitussuoni sykki tällaiselle lyhykäiselle tekstille. Toivottavasti ei tullut mitään hirveitä kirjoitusvirheitä, koska porukoiden kone > en osaa käyttää ihan halutulla tavalla näit raskaita näppäimiä.
|| Voi että kun on tämän kommentointi jäänyt kun en ole muistanut ja kerennyt. Mutta mukava, ehkä hieman negatiiviseen sävyyn kirjoitettu tarina, joka ei kyllä tässä yhteydessä ole yhtään pahasta. Itse, varsinkin jos kirjoitan pelkkää ihmistarinaa, ne ovat yleensä alakuloisia ja synkkämielisiä, tiedä häntä miksi. Tästä tarinasta huomaa, että osaa se Allikin olla haluton ja varmaankin hieman ärsyttävä. :D Käytit taas ihania kielikuvia, ja vaikka teksti oli lyhyempi kuin yleensä, se oli sisällökäs ja lähes virheetön. Hyvä hyvä! - Britta
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Dec 21, 2012 18:59:13 GMT 2
TUTUSTUMISTA JOULUFIILIKSISSÄ - 21.12.2012
Painoin pipon paremmin päähäni ja kiedoin kaulahuivin tiukemmalle. Lumisade ja synkkä taivas hankaloittivat kulkuani, mutta en välittänyt. Hoitohevonen odotti - tai no, itse asiassa ei odottanut, eikä edes tiennyt uudesta hoitajasta tai mistään muustakaan uudesta rutiinista kanssani. Kävelin hitusen kovempaa, en malttanut odottaa Allin tapaamista. Olin toki nähnyt sen joskus ennenkin Ruolammessa, mutta en ollut Hanin liikuttamisen varjolla ehtinyt tutustua paljoa muihin hevosiin tai katsellut niitä tarkemmin... Ennen kuin hoitajahaku alkoi! Silmäni kiinnittyi ensimmäisenä Alliin. Allin ja erään toisen ponin välillä oli ristiriita, en nimittäin osannut valita, kumman hoitsukseni tahtoisin. Lopulta silmäterä oli varma. Alli. Astuin talliin, ja lämmin, jouluinen tunnelma valtasi minut.
Britta vilkuili tulijaa. Vasta vähän ajan kuluttua tajusin, että näytin varmasti ihan lumiukolta. - Hetkinen, naurahdin ja astuin takaisin ulos. Pudistelin lumet nopeasti pois vaatteiltani, ettei päälleni ehtisi sataa lisää. Tepastelin takaisin sisälle, ja Britta puhkesikin hymyyn. - Moi, Lynn! tämä tervehti. - Alliako sä tulit hoitamaan? - Joo, tulin. Mä voisin saman tien tehä tuttavuutta tammulin kans, vastasin hymyillen. - Oukki doukki. Alli on tuolla tarhassa. Meil oli aamulla ihan hirvee työ kolata hevosille köpöttelyreitit tarhaan, useet ei ite edes uskaltanu raivata tietä itelleen, seisoivat ihan samassa kasassa siellä nurkassa...
♫ Kolme yötä jouluun on, laskin aivan itse eilen, kun näin silmät tonttusen. ♫
Astelin tarhan portille riimunnaru kädessäni. Näin monta loimin varustettua hevosta, joita oli vaikea erottaa toisistaan. Kun olin päässyt sisään, suljin portin ja hain katseellani ruskeita jalkoja ja päätä. Hämärässä, pyryttävässä säässä ei oikean hevosen löytäminen niin helppoa ollutkaan. Ehdin läpikäydä monta hevosta, ennen kuin edessäni näkyi suomenhevostamma, kera erittäin kaihoisan katseen. Sillä oli jo valmiiksi riimu päässä. Kertoivatpa silmät mitä tahansa, itse hevonen näytti erittäin elämäniloiselta. Sillä ei vähään aikaan olekaan sitä hoitajaa käynytkään, tamma varmasti kaipasi sellaista ihmistä, joka hoivaa ja pitää huolta. Ja minä aioin näyttää, että siihen pestiin, tuolle hevoselle, minä kuulun. - Moips, Alli! hymyilin samalla, kun kiinnitin riimunnarun. Tulevaisuus tamman kanssa voi tuoda vaikka mitä mukanaan...
Kun olin silitellyt Allia ja jutellut tammalle kylliksi, talutin sen pois tarhasta ja suljin portin. Puhdistin taas itseni lumesta, sitten astuin uuden hoitohevoseni kanssa talliin ja vein sen karsinaansa. Nyt oli jo reilusti yli kymmenen asteen pakkanen, ja Allilla oli paksu toppaloimi talvikarvasta huolimatta. Kun otin lumisen loimen pois, lämmin karvapeite pakotti minut jäämään rapsutteluhetkelle. - Sä oot kyl ihan mahtava, nauroin. Tiesin, etten edes tuntenut tammaa vielä kunnolla, mutta... niin mukava, rauhallinen, kärsivällinen ja veitikkamainen hevonen Alli oli, sen pystyin näkemään sielukkaan katseen alta.
♫ Kynttilätkin loistaa taas, ikkunoista katsellaan, kun lunta hiljaa putoaa. ♫
Hain harjapakin heti, kun olin saanut aseteltua loimen karsinanoven päälle. Alli seisoskeli karsinassa korvat hörössä, ja napsi aina välillä heinänkorsia suuhunsa. Vedin karsinanoven kiinni perässäni, sitten laskin harjapakin maahan. Nappasin pölyharjan, jolla aloin sukia kaulasta aloittaen. Aloin miettimään, olikohan Britta lähtenyt kotiin, vai oliko hän vielä jossain tallin alueella... Noh, minua ei haitannut, vaikka talli pysyisikin yhtä hiljaisena koko harjaushetken ajan. Hyräilin itsekseni joululauluja, ja Allikin näytti nauttivan hiljaisuudesta. Kun olin harjannut läpikotaisin pölyharjalla, päätin pyöritellä kumisualla. Alli ummisteli silmiään, sen pääkin näytti välillä nuokahtelevan. Harjaus sujui edelleen hiljaisuudessa, pian aloin kuitenkin tajuta, että tallin radiosta kuului joulumusiikkia. Nautin rauhallisuudesta.
- Moi taas, kuului pian Britan ääni. - Sä oot päässy vauhtiin! - Joo, naurahdin. - Hyvin menee. - Kiva! Mä päästän teijät jatkamaan hoiteluhetkiä ja lähen tonne pihalle, lumitöitäki pitää vielä tehä... - Juups, moikka! - Moi moi! Pian Britta katosi lumisateen keskelle ovi perässään kolahtaen. Kesti hetki, ennen kuin ulkoa tullut kylmä viima hellitti, ja äsköinen, hiljainen tunnelma otti taas vallan. Vaihdoin pehmeään harjaan, sitten aloin taas harjata tammaa, jolloin päätin nojata keveästi sen kylkeen.
♫ Iltasella rakensin mä pienen seimen huoneessain, kun löysin vanhan pahvilaatikon. ♫
Katselin ympärilleni tallissa, ja huomasin, että joulutunnelma oli valloillaan. Hoitajat olivat koristelleet oman hoidokkinsa karsinan jouluvalojen ja tuuheiden koristenauhojen kera. Kun olin harjannut Allin läpikotaisin myös pehmeällä harjalla, siirryin toiseen harjaan. Nappasin piikkisuan harjapakista, ja aloin selvittelemään tamman jouhia. Se seisoskeli edelleen rauhassa paikoillaan, nyt se oli jo ummistanut silmänsä kunnolla kiinni ja roikotti päätään matalalla. Sen sieraimista kuului ajoittain vaimeaa hörinää, se nukkui. Minun oli hankala olla herättämättä sitä, kun vaihdoin piikkisuan kaviokoukkuun. Allin oli pakko pitää itsensä hereillä, jos aikoi nostaa kavionsa. Töytäisin sitä hellästi kylkeen, toistin sen nimen pari kertaa. Pian tamma avasi silmänsä ja havahtui.
Kavioiden puhdistus sujui vaivatta - aivan kuten muukin hoitaminen oli sujunut - joten päätin harjojen viemisen jälkeen antaa sille pienen namin. Sen jälkeen kävin joulukoristeista saamani idean kimppuun. Silitin Allia, astuin tallikäytävälle ja suljin karsinanoven. Riensin ulos, tummaan, lumiseen maisemaan. Jouluvalot säkenöivät myös tallin ulkopuolella, ja muitakin paikkoja tallin alueella oli koristeltu.
♫ Pöydään ääreen nukahdin ja vuoteeseen mut kannettiin, kun unta näin; "Nyt joulu tullut on!" ♫
- Britta! huudahdin. Kävelin hetken eteenpäin, kunnes kutsuin tyttöä uudelleen. - What? Britta havahtui vihdoin, ääni ei kulkenut pyyryssä kovin hyvin. Pian kuitenkin löysin tytön tallin takaa. Hänellä oli kädessään iso lumilapio. Pian hän tajusi, että minä olin äsköinen huhuilija. - Lynni, sori, en kuullu mitää! Oliks sulla asiaa? - Joo. Onks tääl missää joulukoristeita? - Juuh, siellä oleskeluhuoneessa on hoitajille tarkotettuja valoja, nauhoja, sun muita juttuja, joita voi ripustaa vaikka hoitsun karsinaan. - Okei, hymyilin. - Kiitti!
Talliin saapuessani tunsin taas ehdotonta mielihyvää koristeiden, valojen ja mieltä lämmittävän musiikin ansiosta. Riensin heti oleskeluhuoneeseen, jonka sohvalla oli suuri kori. Korissa taas... paljon joulukoristeita! Nappasin kullankeltaisen, tuuhean koristenauhan, sekä eri väreillä korostetut jouluvalot. Nauha oli pitkä, riittäisi varmaan koko karsinaa kaunistamaan. Valot olivat myös sopivat. - Katotaas... Otin mukaani vielä kaksi piparia esittävää, ripustettavaa koristetta, vähän samanlaisia kuin joulukuusessa. Toinen oli tähti, toinen sydän. Molemmissa oli olevinaan sokerikuorrutetta. Talsin ulos oleskeluhuoneesta kantamukset käsissäni. Kun saavuin karsinalle, laskin koristeet hetkeksi karsinanovelle, loimen päälle. Piparikoristeet jätin maahan, jotta Alli ei luulisi niitä oikeiksi ja kahmisi suuhunsa.
♫ Kolme yötä jouluun on, laskin aivan itse eilen, kun näin silmät tonttusen. ♫
Kun olin saanut haettua jakkaran, asetin sen tukevasti karsinan eteen ja poimin ensimmäisenä koristenauhan. Asettelin sen karsinalle niin somasti kuin osasin, ja siirryin valoihin. Valoissa oli punaista, keltaista, vihreää ja sinistä, mutta ne eivät olleet turhan kirkkaat, välkkyneet, tai mitään muutakaan hevosia ärsyttävää. Kieputin valot koristenauhan lomaan, ja lopputuloksesta tuli ihan hieno. Viimeinen silaus - nimittäin piparikoristeet - odotti. Ripustin koristeet ylös kulmiin, nauhaan, jotta ne eivät tippuisi.
Karsina oli koristeltu. Mietin hetken. Hevoset eivät saisi pipareita niin ylhäältä otettua, enkä uskonut, että ne hajuttomuuden ja muidenkin oikeasta piparista eroavien seikkojen takia erehtyisivät luulemaan niitä ihan oikeiksi. Kun katsoin lopputulosta, yllätyin positiivisesti. Koristeet olivat kieltämättä hienoja. Vein jakkaran takaisin paikalleen, sitten käväisin vielä Allin karsinassa. Vein loimen Allin omaan kaappiin. - Heippa, Alli. Mä tuun taas mahdollisimman pian hoitamaa sua! Meijän taival lähti hyvin käyntiin - aika piparintuoksuisella tavalla, nauroin. - Enää kolme yötä jouluun...
♫ Leivotaan ja siivotaan, kuusikin jo sulaa saa, kun kolme yötä enää on! ♫
Lynn & Alli / 1 hm
|| Oi, olipa kiva tarinanalku! Tykkäsin myös siitä, että sinulla oli laulunsanoja välissä, toi mukavasti vaihtelua. Päivän kulku oli selkeästi kerrottu ja mukavaa, että koristelit Allin karsinankin! Kirjoitusvirheitä ei liiemmin ollut ja teksti oli muutenkin hyvää. :) - Britta
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Dec 22, 2012 14:29:17 GMT 2
PAKKASHOITELUA - 22.12.2012
Seisoin tallin käytävällä ja katselin ympärilleni. Hevoset oli viety aikaisin aamulla ulos, nyt oli jo ainakin 20-astetta pakkasta... Olin pukeutunut lämpimästi, ja uskoin, että Allillakin oli vähintään fleeceloimi toppaloimen alla. Nappasin riimunnarun käteeni, sitten päätin lähteä tarhoille päin. Nyt hevoset liikehtivät tarhoissaan, useat hirnahtelivat. Pakkanen oli kovettanut myös lunta sen verran, että monet evoset varmasti tahtoivat lämpimään talliin, pehmeälle alustalle. Nyt tunnistin Allin heti. Tamma odotteli portilla, kunnes pääsin avaamaan portin ja luikahtamaan sisälle. Muut hevoset yrittivät vääjäämättä tunkea itsensä pois, toiset taas käpyttelivät rauhallisina toisessa päässä tarhaa. Napsautin riimunnarun kiinni Allin riimuun ja talutin tamman ulos tarhasta. Suljin portin huolellisesti - monta halukasta olisi varmasti kaavoitelleet karkusuunnitelmaa, niin paljon virtaa niillä näytti olevan.
♫ Piparin tuoksua, tonttujen juoksua, siinäkö joulu on? ♫
Alli hörähteli ja hirnahteli matalaan sävyyn. Se varmasti ajatteli, kuinka mukavaa on, kun pääsee sisälle tuolta pakkasesta. No, taivas oli kirkas, eikä lunta satanut. Ainakin rauhallisempaa kuin eilen. Otin ensin toppaloimen pois. Olin arvannut oikein; Allilla oli vielä fleeceloimi alla. Otin myös sen pois, sitten laitoin sen karsinanoven päälle, jossa myös toppaloimi oli. Irrotin riimunnarun tamman riimusta ja jätin sen karsinan eteen. Kävin nopeasti hakemassa harjapakin. Oli ihanaa aloittaa harjaaminen, kun karsinoiden koristeet säkenöivät ja joululaulut soivat radiosta. Pian tallikäytävältä alkoi kuulua kavioiden kopsetta.
♫ Kiirettä, huisketta, salaisuuskuisketta, siinäkö joulu on? ♫
- Moi! kuului käytävältä. Joku tyttö talutti kirjavaa ponia karsinaan. - Moi, hymyilin - tajuttuani, että Popparin hoitaja, Viola, oli tullut varmaan hoitelemaan. - Ootko sä kenen hoitaja? Viola kysäisi. - Allinhan mä, vastasin. - Ja on mulla oma hevonenki tääl. - Aa, sä oot Lynn? Viola naurahti. - Lynnipä Lynni, nyökyttelin.
♫ Joulu saapuu jokaiselle, lapselle ja aikuiselle. Sydämiimme joulun lahja seimen luona annetaan. ♫
Juttelimme Violan kanssa niitä näitä. - Onks Alli ja Hani sun lempparit? Viola uteli. - On joo, ne on parhaita. Sulla varmaan Poppis? hymyilin. - Poppis on paras, Viola sanoi itsevarmasti. - Mut sil on nää jalkavammat, se ei voi ihan missä tahansa maastossa kulkee tai millä tahansa tunneilla käydä... Mut ei se mua haittaa. - Mmm... Mäki pidän nyt vähä vapaata Hanista - paitsi tietty Pikkujoulut mä meen sillä. Mut sit sen jälkee keskityn enemmän Allii. Rapsuttelin suomenhevostamman kaulaa.
♫ Joulu saapuu jokaiselle, lapselle ja aikuiselle. Sydämiimme joulun lahja seimen luona annetaan. ♫
- Eiks Allilla oo joku, et se ärsyyntyy jos sen suuhun tai sieraimiin koskee? Viola kysyi huvitsineena. - Joo, naurahdin. - En tiiä miks, mut en haluu kokeilla! Olin keskustelun aikana ehtinyt pyöritellä kumisualla ja harjata pölyharjalla. Päätin selvitellä harjan ja hännän, ennen kuin viimeistelisin Allin talvikarvan pehmeällä harjalla. Aloin sukia ulkona takkuuntuneita jouhia, Viola puolestaan puhdisti kavioita. Kun olin sen tehnyt, sipaisin pääharjalla ja harjasin Allin läpikotaisin pehmeällä harjalla. Alli ei nukkunut, se tahtoi seurata lajitoverinsa touhuja. Korvat hörössä tamma värisytteli puoliksi jäätyneitä tuntokarvojaan. Pian siirryin kavioihin.
♫ Tähti ja kuusi, lyhtykin uusi, siinäkö joulu on? ♫
Tunnelma oli jouluinen musiikin ja koristeiden ansiosta, mutta kova pakkanen sai joulumieltä vähän hiipumaan. Jostain syystä tunnen oloni jouluisemmaksi, jos on pimeää, ja valot saavat tuoda tunnelmaa. Pakkastakaan ei tarvitsisi olla paljon, lunta voisi sataa rauhallisesti maahan. Se on minusta jouluista. Viola lähti Popparin hoidettuaan taluttelemaan sitä pihalle. Minä jäin Allin kanssa talliin. Kun tajusin, että Alli oli nyt kunnolla hoidettu, vein harjapakin omalle paikalleen. Sitten palasin tamman karsinalle omena kädessäni. - Pikku palkkio, hyvä tyttö.
♫ Lapsenko juhlaa, paljon kun tuhlaa, siinäkö joulu on? ♫
Nojasin Allin kylkeen, annoin sen syödä rauhassa omenansa ja kuuntelin tasaista rousketta. Silitin hiljaa tamman lapaa, katselin koristeita ja suljin sitten silmäni. Alli huokaisi syvään ja painoi päänsä leppoisasti alas. Se ummisteli silmiään, tajusi, että minäkin halusin vain olla ja miettiä. Niin sekin teki. Tamma nuokkui pian puoliunessa. Mietin siinä samalla, kuinka paljon yhteistä minulla, ja tuolla suomenhevostammalla oli. Me molemmat nautimme rauhallisista hetkistä, vaikka välillä vauhtihirmun luonteenpiirteet puhkeavat kukkaan, ja yritystä löytyy vaikka muille jakaa. Hymyilin miettiessäni, kuinka mahtava taival meillä saattaisi tulla olemaan. Kummankaan ei tarvitse esittää toisen seurassa - olenhan minäkin joskus joutunut teeskentelemään kovaa ja rotevaotteista tyyppiä, vaikka oikeasti haluaisin vain puhua kyseiselle hevoselle ja uskoa, että se ymmärtää. Niin ei aina ole.
♫ Joulu saapuu jokaiselle, lapselle ja aikuiselle. Sydämiimme joulun lahja seimen luona annetaan. ♫
Kun ajattelin, että olimme taas viettäneet Allin kanssa hyvän hengähdyshetken tälle päivälle, nousin kunnolla ylös ja silitin tamman päätä. Nostin fleeceloimen karsinanovelta ja heitin sen Allin selkään. Kiinnitin remmit ja laitoin toppaloimen päälle. Sitten nappasin riimunnarun karsinan edestä ja kiinnitin sen riimuun. Avasin karsinanoven, sitten talutin tamman käytävälle ja lähdin kohti tarhoja. Alli ei kamalasti pitänyt siitä ajatuksesta, että joutuisi taas kompuroimaan pakkasen kovettamassa lumihangessa, kun energiset lajitoverit pyörivät ympärillä. Popparikin oli jo tarhassa, joten arvelin, että Viola oli talutuslenkin jälkeen vienyt ponin sinne ja lähtenyt. Avasin portin, talutin Allin sisään, taputin tammaa kaulalle ja päästin sen irti. Suljin portin, jäin hetkeksi katselemaan hevosten touhuja. Vihdoin päätin tepastella takaisin talliin. - Moikka, Alli!
♫ Joulu saapuu jokaiselle, lapselle ja aikuiselle. Sydämiimme joulun lahja seimen luona annetaan. ♫
Lynn & Alli / 2hm
|| Ehjä tarina! Tällä kertaa lyriikoita oli hieman odotettua tiheämpään ja katkaisivat hieman tarinaa. Muutamia kirjoitusvirheitä oli, mutta sanoista sai selvää. Kiva, että pääsit Allin kanssa pihallekin taluttelemaan pakkasesta huolimatta, ja muutenkin tutustuitte paremmin ja pääsit Violankin kanssa juttuun. Hyvä! - Britta
|
|
|
Post by Suvi on Jan 24, 2013 22:29:31 GMT 2
24.1.2013 Vedin pipon syvemmälle päähän tallustaessani ensimmäistä kertaa tallille. Ajatella, mikä onni, olen odottanut tallille pääsyä niin kauan! Tallin ovesta sisään päästyäni tunsin hevosista hohkaavan lämmön. Käytävää pitkin kävellessäni tunnistin Allin karsinan. - Moi Alli, sanoin hevoselle. Rautias tamma heräsi heiniensä äärestä ja katseli mielenkiinnolla kun otin paksuimmat päälysvaatteet pois. Vein tavarani hoitajien huoneeseen ja matkalla poikkesin varustehuoneessa, joka oli todella viihtyisä ja järjestyksessä. Joku ahkera oli käynyt järkkäämässä. Otin Allin harjapussin ja palasin hoidokkini luo. Otin suan käteeni ja pyörittelin sitä Allin paksun talvikarvan joukossa. Työnsin sormeni harjan alle lämpimään ja rapsutin Allia sää'ästä. Voi kuin se nautti, lerputti alahuultaan ja venytti kaulaansa! - Kyllä meistä tulee vielä hyvät kaverit, Alli. Vai mitä? Puhdistin Allin kaviot ja harjasin sen loppuun. Lähdin käytävälle etsimään Allin riimua. En tuntenut ihmistä, joka tuli vastaan kulman takaa. - Hei, taidat olla Allin uusi hoitaja Suvi. Minä olen Sinna ja omistan tallin puoliksi. - Hei vaan. Mistä löydän Allin riimun? kysyin. - Se taisi olla putsattavana. Löytyisiköhän se varustehuoneesta. Sen paikka, samoin riimunnarun, on karsinan oven vieressä. Vaikka Alli nyt seisoo missä vaan paikallaan, ei sitä tarvitse harjauksen ajaksi sitoa. - Harjasin Allin jo, mutta meni vähän aikaa saada takaset irti maasta, sanoin Sinnalle. - No, se on ehkä hieman laiska... Mutta pomminvarma, ja sellaisia pitää ollakkin! Mites muuten, haluat varmaan ratsastamaan. Minä voin tulla neuvomaan, ettet opi väärää tyyliä. Eikö? - Se olisi mahtavaa! sanoin ja palasin karsinalle riimu mukana. Tunnin päästä olin saanut karsinan puhtaaksi ja lähdin hakemaan Allin satulaa ja suitsia. Sillä oli kiva vaaleansininen satulahuopa. Sen satula oli hyvässä kunnossa vaikka näytti hieman vuosia nähneeltä, ja suitset olivat ihan normaalit ilman turparemmejä sun muita. Ehkä jopa osaisin laittaa ne Allin päähän? Alli seisoi vakaasti kun nostin satulan sen selkään. Koetin laittaa satulavyön kiinni, mutta se ei tuntunut millään riittävän. - Sinna, tuletko apuun? Satulavyö ei riitä. - Kas noin, Sinna sanoi laitettuaan vyön. - Kyllä tässä tallitöitä tehdessä sinunkin lihakset kasvaa. Mitenkäs suitset? Osaatko laittaa ne? - No jos näyttäisit tällä kertaa miten ne laitetaan. Niin Sinna näytti ja pääsimme kentälle, kunhan ensin muurauduimme toppavaatteisiin. - Tänään voi tuntua varsin jäykältä vaatteiden takia mutta kyllä taitojen kasvaessa pakkaselkakin luistaa, Sinna sanoi kun epätoivoisesti koetin hivuttautua Allin selkään. Hän tuli lähemmäs ja punttasi minut selkään. - Aloitetaan ihan käynnillä oikeaan kierrokseen. Muista ajaa eteenpäin joka askeleella ja valmista kaikki käännökset puolipidätteillä! Hyvä, sitten vasemmalle! Jatkoimme tuntia lävistäjillä, pujottelulla ja puomeilla. Ratsastaminen oli rankkaa, Kun piti ajatella koko ajan mitä tekee. Istunta, eteenajo, valmistelu... Olin ihan hikinen, kun Sinna määräsi nostamaan ravin. - Hieraise hieman sen kylkiä kantapäilläsi, ja tiivistä istuntaa! Aja eteenpäin voimakkaammin! Kevennä, ylös alas ylöa alas... Ohjeita tuli niin että korvissa suhisi, ja jo pian Sinna sanoi että voin hiljentää käyntiin. Ja niin alkoi olla ensimmäinen hoitopäivä takana. Jouduin jättämään lopun hoitamisen muille, sillä oli kiire kotiin. Huomenna olisi koe ja koira pitää viedä lenkille. Mutta päivä oli ikimuistoinen, haaveistani tuli viimein vuosien odotukden jälkeen totta! || Olipa kiva aloitustarina! Osasit kuvailla tallillaoloasi hyvin monipuolisesti ja pidin siitä. Allin suitsissa on turparemmi, mutta sovitaan, että se oli jossakin muualla tällä kertaa... ;) Joitakin pieniä näppäilyvirheitä huomasin tarinassasi. Kuva oli todella nätti, ja kuvailit myös ratsastuksen hyvin selkeästi ja oikeaoppisesti, hyvä hyvä! :) - Britta
|
|
|
Post by Suvi on Jan 25, 2013 23:20:06 GMT 2
25.1.2013 Huoahdin helpotuksesta kun pääsin viimein mäen ylös tallin pihaan. Kate ihmetteli että mihin paikkaan oikein tulimme. Kate on mustavalkoinen huskynarttu, semmoinen lähes vuoden vanha ja utelias. Kate on minun oma koirani ja olen kouluttanut sitä. Kate ei kuitenkaan ole koskaan ollut sisällä, koska se on aina ulkona. Minulla oli mukana useamman metrin pituinen naru, jonka päähän kiinnittäisin Katen. Sissi pyyhälsi pihalla talvivaatteet päällä vastaan. Sinna tuli samalla tallin nurkan takaa. - Hei, Sinna, otatko Sissin kiinni? En halua mitään kummallista käyvän. Kate on ollut aika vähän muiden koirien kanssa. - Okei. Sinnaa, tules tänne! - Nonni, Kate, eikös mennä tutustumaan Sissiin. Jos siitä tulis sulle uusi kaveri, vai mitä Kate? No ei nyt sinun tarvi niskavilloja pörhistellä. - No kyllä se siitä, Sinna sanoi. Kate ja Sissi nuuhkivat toisiaan ja päästimme ne pikkuhiljaa lähemmäs toisiaan. Mutta silloin Sissiä alkoi palella ja Sinna vei sen sisälle. - No Kate mennääs etsimään sulle makuu paikka. Jos laitettaisiin sun lieka tähän tallin seinään niin et pääse solmuun kiertämällä puuta. Jooko? Kate vain halusi leikkiä ja kun sain solmun solmittua, kyykistyin ja rapsutin Katea. Kate läpsi tassulla käsiäni ja polviani. Se varmaan ajatteli että pitää mamman ottaa tassusta kiinni! On se jännä kun toiset opettaa koirille tassun antamisen ja Kate antaa pyytämättäkin. Jätin viimein Katen rauhaan ja siirryin tallin puolelle. Tänään ei ollut niin kylmä päivä kuin eilen. Hain Allin harjat jo valmiiksi ja saavuin käytävän perälle Allin karsinalle. - Moi taas Alli! Mitäs tänään tehtäisiin. Jos aloitetaan sillä harjauksella. Tuntui paljon kivemmalta kun tiesin jo jotenkin mitä teen. Harjasin Allin sualla ja pölyharjalla sekä suorin jouhet. Olen ehtinyt huomaamaan kuinka Alli tykkää kun silitän sitä otsasta tai rapsutan säästä. Sen alahuuli lerppui ja se näytti lähes nukkuvan. Se näytti heräilevän, kun pyysin sitä nostamaan kaviota. Minä vähän kuin pelkäsin kavioita koska ei se varmaan tuntuisi kivalta saada kavio jalan päälle tai muuta. Muutenkin olen vielä aika arka hevosten kanssa. - Noniin Alli, lähdetkös pihalle tarhaan jaloittelemaan niin siivoan karsinan ja varusteesi sillä välin, ennen kuin hyppään taas selkääsi. Niin vein Allin tarhaan ja hain kottikärryt. Karsinaa siivotessani Sinna tuli piipahtamaan ovella. - Mitenkäs sinulla sujuu? Sinna kysyi. Selitin hänelle, että pysyn tänään vielä kentällä mutta ajan kanssa lähden vielä maastoon. Menin varustehuoneeseen ja kaivoin nahalle tarkoitetun rasvan esiin ja etsin Allin varusteet. Sinna opasti minua ja valvoi tarkasti mitä teen. Kun suitset piti sitten kasata, en oikein osannut tehdä mitään. Mutta pelastava Sinna auttoi ja saimme suitset yhteistyöllä kasaan. Niinpä olinkin pian jo ratsailla ja Sinna opasti minua. - Haluaisitko opetella tasapainoa tänään? Haen juoksutusliinan niin saat keskittyä pelkkään istuntaan ja Allin kunto kasvaa laukatessa. - Okke. Ratsastuksen aikana opin paljon istunnasta. Minulla oli tunnin jälkeen kuuma mutta huonokuntoisella kuuluukin olla. Mutta kyllä kunto kasvaa! Tänään ehdin ruokkia Allin ja tutustua siihen enemmän. - No hei hei sitten, Sinna! Lähden kotiin jotta pääsen opettamaan Katelle hiihttoa. - Kiva kun kävit, nähdään! Taas yksi ihana tallipäivä lisää. Ja niitä tulee vielä ja paljon! || Tarinasi huokui positiivisuutta ja oppimisenhalua, hienoa! Hyvä, että osaat tunnistaa omat rajasi ja kysyä apua, jolloin samalla opit. Taas oli pieniä näppäilyvirheitä mutta niitä sattuu. Tarinasi ovat selkolukuisia ja juonessa pysyy hyvin mukana. Alussa taisit vain jossakin kohtaa sekoittaa Sinnan ja Sissin? Ne ovat kyllä samanlaisia nimiä, ja kun luin kohdan uudelleen, ymmärsin mitä tarkoitit asialla. :) Piirroksen asento oli onnistunut, mutta unohtuivatko ohjat tarkoituksella? - Britta
|
|
|
Post by Suvi on Jan 26, 2013 22:42:16 GMT 2
26.1.2013 Tallustin mäkeä ylös ja mietin, mitä tänään tapahtuu. Kohta vuoden vanha huskynarttuni Kate juoksenteli ympärilläni. - Voi sua pientä, odotatko että näät taas Sissin? Avasin tallin oven ja Kate jäi Sissin kanssa peuhaamaan pihalle. Viimeinen karsina vasemmalla oli tyhjänä. Alli oli varmaan tunnilla, vaikka kentällä ei ollutkaan väkeä. Voisin siis vain siivota karsinan kunnes porukka palaisi hallilta. Siinähän se aika kului karsinaa siivotessa. Ehdin lannan luomisen lisäksi pestä juoma-automaatin ja ruokakupin. Hain harjatkin jo valmiiksi, mutta ketään ei ruvennut näkymään. Menin pihalle ja löysin koirat metsän rajasta. Ne olivat ihan lumisia. Ulkona oli onneksi vain -5 astetta mutta vein silti Sissin sisälle ja lähdin Katen kanssa hallille kävelemään. Astuin hallin ovesta sisään. Siellä ei näkynyt ketään. - Hetkinen, Kate, missäs kaikki ovat? Kate? Kaatee! Koira pyyhälsi estekasan takaa luokseni. Vähän aikaa ihmeteltyäni lähdin kävelemään tallille takaisin. - Moi taas, Suvi! sanoi Sinna astuessani sisään. - Alli on tarhassa, voit käydä hakemassa sen ja aloittaa työt. - Aaa... takeltelin. - Minä kun luulin että olisitte olleet hallilla tunnilla, niin kävimme siellä. - No, Sinna naurahti. - Alli oli tarhassa hyvän sään takia, mutta kävely tekee hyvää! Kannattaa siivota karsina muuten ehkä ensin. - Siivosin sen teitä "odotellessa", siis kun kävin täällä jo... - Ai, kiva. Sittenhän voitte lähteä lähimaastoon pyörimään. Mielestäni käyntilenkki maastossa tekisi teille kaikille kolmelle hyvää, vai mitä? - No jos Alli palaa satula tyhjänä tallille, niin... - Ei palaa! Se pysähtyy katsomaan mitä teet kinoksessa jos putoat, ja odottaa, että kiipeät selkään. Siksi uskon sinun pärjäävän maastossa. - Tules, Kate! sanoin rakkaalle koiralleni kun lähdimme hakemaan Allia tarhasta. Sissi näköjään lähti mukaan, se oli varmaan lämmitellyt sen ajan mitä me käytiin siellä hallilla... Hättyyttelin vaan muut hevoset pois portin luota ja pujautin riimun Allin päähän. Naks, ja naru oli kiinni. Taapersimme takaisin tallille ja päästin Allin karsinaan. - Kate, sinä et tule karsinaan! Menkää jonnekin remuamaan, mutta karsinaan ette tule! Otin kumisuan käteen ja jo hieman tottuneemmin liikkein pyörittelin sukaa pitkin Allin ruskeaa, paksukarvaista kaulaa. Hieroin pölyharjalla oikein kunnolla selkää ja mahaa. Sevin jouhet ja rapsuttelin säästä. Silitin Allia otsasta ja voi kuinka se nautti! Tuki päänsä kehoani vasten ja antoi silitellä otsaa. Turpaan en koskenut, koska Alli ei oikein pitänyt siitä. Kaikessa rauhassa hain satulan ja suitset ja varustin hevosen. Viimein olimme tallipihalla ja nousin Allin vahvaan ja luotettavaan selkään. Kannustin sen käyntiin ja huusin Katen mukaan. Kuljimme alamäkeen tietä pitkin ja läännyimme vasemmalle, vähän kuin lähtisi hallille. Menimme kuitenkin hallista ohi. Kiersimme aika pitkän reitin teitä pitkin. Lähdimme kulkemaan tietä joka vei pihatolle, mutta käännyimme ennen pihattoa joten palasimme takaisin Seppeleen tallin ja maastoesteiden välistä kulkevaa tietä pitkin. Matkalla ei tapahtunut ihmeempää, Kate juoksi pitkin maita ja mantuja meidän pysyessä kiltisti siinä tienpientareella. Tallille palattuamme Kate leikki taas vaihteeksi Sissin kanssa kun minä hoidin Allua. Vein sen tarhaan takaisin ja putsasin varusteet. Luin ilmoitustailulta talvileiristä, voi kun se kuulosti kivalta! Päätin saman tien ilmottautua Allin kanssa mukaan. Jonkin ajan päästä hain Allin tuntia varten sisälle ja oikean ratsastajan saapuessa lähdin takaisin kotiin syömään, kun tuli nälkä leirin ruokalistaa lukiessa! || Oletpa ollut ahkerana hoitamisen suhteen, Alli varmastikin pitää siitä! Tarina oli juonenkulultaan vaihteleva, ja saittepahan tosiaan lenkkiä kun kävitte hallilla kävelemässä! Onneksi sinne ei ole pitkä matka, ja Katekin tuntui olevan oikein reipas kun jaksoi monta kertaa matkaa taittaa. Piirros tuki hienosti tarinaa ja oli tunnelmaltaan onnistunut. Selkeästi ja realistisesti kerrottu tarina, ja Alli on tosiaankin tuollainen luottoheppa, joka ei maastossakaan sen pahemmin sätkyile. :) - Britta
|
|
|
Post by Suvi on Jan 27, 2013 21:04:45 GMT 2
27.1.2013 Minä niin tykkäsin taapertaa mäkeä ylös, koska tiesin, että pääsen Allia taas hoitamaan. Sinna oli eilen luvannut pitää puomitunnin minulle. Kate ehti tallin ovelle ennen minua ja oli oikein innoissaan kun Sinna toi Sissin pihalle leikkimään. Oli vain pari astetta pakkasta, joten ei mikään ihme kun Sinna sanoi Allin olevan tarhassa. Kävelin siis suoraan tarhoille. Alli nosti päätään ja hörähti, kun näki minun tulevan. - Voi, sinähän tunnistat minut! Kyllä meistä vielä hyvät kaverit tulee! Tänään pääsetkin kentälle nostelemaan jalkojasi puomien yli. Vähän ylimääräistä keskittymistä! Talutin Allin karsinaan ja harjasin sitä sualla ja pölyharjalla. Yllättäen Sinna ilmestyi koirien kanssa karsinan oven eteen. - Mistä sinun koirasi saa virtaa? Se ei ole yhtään väsynyt vaikka joutui eilen aika pitkälle lenkille. - Eihän tuommonen pieni lenkki mittään haitannut. Tiesitkö, että nykyhuskyjen esi-isät vetivät reet Beringin salmen yli? Parhaat huskyvaljakot juoksevat jopa sadan kilometrin kisoja! Kyllä Kate jaksaa, ja kun se tuosta vielä kasvaa niin saa nähdä, saako se tarpeeksi liikuntaa. - Aaa, no minä en tunne huskyja niin hyvin... Mutta hyvä kaveri liikunnalliselle ihmiselle tuommoinen husky! - Onhan se villakoirakin kiva koira, hyviä agilityssa ja nopeita. Olen nähnyt ennenkin villakoiria. Tarviiko Allille laittaa mitään suojia? - No, voisihan nuo pintelit olla ihan jees. - Okei, kohta nähdään kentällä! Olin jutellessa saanut Allin hoidettua, joten lähdin hakemaan varusteita. Hukassa ollut Allin turpahihnakin oli löydetty ja kiinnitetty takaisin suitsiin. Nostin satulan selkään ja liu'utin oikealle paikalleen. Sitten kiedoin siniset pintelit Allin jalkoihin ja talutin hevosen kentälle. Lämmittelin ensin vähän aikaa, sitten Sinna opetti kevennystä ja jouduin keventämään ilman jalustimia. Sinna oli ilmeisesti päättänyt, että tarvitsen jalkalihaksia. Viimein siirryimme puomeihin, joita sitten niin menin käynnillä kuin ravillakin. Sinna oli koko ajan korjaamassa kevyttä istuntaa ja käskemässä ajamaan eteenpäin. Kyllä ratsastus on rankka laji! Sinna haki jälleen liinan ja laittoi minut vielä keventämään ilman jalustimia. Sain keskittyä tyystin keventämiseen, ja niin aloin ymmärtää, mitä siinä tehtiin. Loppukäynneiksi lähdin vähäksi aikaa tielle. - Hieno Alli, olet sinä melkoinen mamma. Sinun kaltaisia hevosia pitäisi olla joka tallilla aloittelijoita varten! kehuin Allia tallille palattuamme. Annoin Allille heinää siksi aikaa kun harjasin sitä. Meni siinä harjatessa yli tunti, kun unohduin mietteisiini. Mutta Allin mielestä se oli varmasti vain hyvä asia. Mietin, saanko joskus omaa hevosta, ja mikä minusta tulee isona. Aika näyttää. Allin vietyäni tarhaan takaisin siivosin karsinan ja lakaisin käytävän. Löysin koirat tallin takaata ja huhuilin: - Kate, lähdetään kotiin hiihtämään! Mitä sanoisit vaikka kymmenen kilsan lenkistä? Vai onko se liian lyhyt? No katsotaan jos lähden huomenna Allilla maastoon niin pääset juoksemaan. Vai pitäisi päästä vetämään? Voi sua, sulla on joku oma energiavatasto josa riittäisi energiaa monelle koiralle jakaa! Nii! Juoksin Katen kanssa mäen alas kilpaa. Kate olisi muuten varmaan ollut eka, mutta se ei ymmärtänyt niin hyvin kuin minä. Vaikka koirat olisivat kuin fiksuja, ne eivät ymmärrä puhetta. Mutta eläimet ovat hienoja, vaikka ymmärtäminen tuottaa joskus ylimääräistä aivojumppaa. || Selkeä tarina, joka eteni hyvin. Kappalejaot ovat sopivan pituisia ja kirjoitusvirheitä löytyy aina vain vähemmän. Tarinoidesi tunnelma on todella hyvä ja olet innoissasi valmis oppimaan uutta, sen käsityksen saan. Pituus on sopiva ja kerrot hienosti päivän tapahtumista. Olet myös jaksanut piirtää ahkerasti, ja Allin ilme tässäkin kuvassa on kiva. Jatka samaan malliin! :) - Britta
|
|
|
Post by Suvi on Jan 28, 2013 22:34:28 GMT 2
Kate oli tänään kovin villillä tuulella, kun saavuin talliin. Mahtoi Sissiä vähän kyllästyttää tuo remuaminen, mutta virtaa riitti silläkin. Olin tänään päättänyt lähteä Allilla maastoon. Ensin kumminkin harjasin sen perusteellisesti. Alli vaikutti kovin rauhalliselta meidän lähtiessä pihasta. Kokeilin jopa hieman ravia, vaikkei keventäminen vielä ihan onnistunut. Mutta Allia ei suuremmin näyttänyt haittaavan huono rytmi. Ihailin lumisia puita ja taivaan lintuja, kun ei tarvinut koiraa vahtia. Ei, en ole unohtanug koiraani, vaan se jäi Sissin kanssa tallin pihaan leikkimään. Niillä oli varmasti tosi kivaa. Hiljalleen alkoi sataa lunta, ja maisemat olivat aivan mahtavia. Pakkasta oli vain reilut viisi astetta, mikä ihana keli! Hyppäsin Allin selästä alas ja otin kuvankauniista maisemista kuvia puhelimellani. Eiväthän valokuvat voita oikeaa luontoa, mutta jos saisin niistä inspiraatiota piirustuksiini. Jos vaikka piirtäisin itseni Katen kanssa hiihtämään pellolle... Olin ihan unelmissa, kun yhtäkkiä joku kilahti. Hyppäsin uudelleen Allin selästä alas. - Voi kuin hauskaa, päätit sitten tiputtaa kengän. No, kengittäjä laittaa sen sitten sinulle takaisin, mutta saat huilia sen aikaa. Ehkä pysyt pystyssä ilman muutamaa hokkia, vaikka ratsastaisin sinulla... Palasimme suorinta reittiä tallille ja Sinna sanoi soittavansa heti kengittäjälle. Soiton aikana riisuin Allin varusteista ja kävin katsomassa koirien leikkejä. Ne makoilivat tallin seinää vasten tosi kivasti, mutta minut huomatessaan ryntäsivät heti luokse kerjäämään rapsutuksia ja antamaan suukkoja. - Kengittäjä tulee jo huomenna ja laittaa parit muutkin kengät joskus viiden aikaan. Sinähän voit tulla vaikka katsomaan, mutta Alli saa pitää vapaapäivän. - Okei. Mites koirien vahtiminen sujui? kysäisin ohimennen. - Mitenkäs tuo, melkoiset leikit noilla... Ja virtaa! - No mieti jommalle kummalle laiskaa kaveria! Parempi, että virtapaukut löytää kaltaisensa toverin. Alli tykkäsi kovasti kun harjasin ja hellin sitä. Silitin sen otsaa ja rapsutin säkää. Harjamarto oli sormille ihana paikka, kun se on niin lämmin... Vein Allin tarhaan ja menin leikkimään koirien kanssa. Olivat ne vaan niin ihania... Sinna piti kentällä tuntia. Menin avustamaan puomienja pujoittelutötsien siirtämisessä ja muussa pienessä. Sinnan opetusta kuunnellessani opin itsekin lisää. // Mukava, selkeä sepostus maastolenkistänne. Kivaa kuvailua, eikä mitään liiallisia jorinoita Ihana piirustus, Sissikin näytti aivan itseltään! - Klara
|
|
|
Post by Suvi on Jan 29, 2013 23:43:33 GMT 2
Tiistai 28.1.2013 Kotsan tunnin jälkeen kiirehdin kotiin syömään jotain välipalaa, koska ei sillä yhdellä pullalla jaksa koko iltapäivää. Asuin melko kaukana tallista, mutta bussilla matka kului nopesti läksyjä lukien. Kahdeksannella luokalla oli aika paljon kokeita, vaikka koulu oli ihan helppoa minulle. Tiistai on hyvä päivä, kun on saksaa! Olin siis iloisella tuulella bussista noustessani. Toinen syy, miksi olin iloinen, oli se että saan pian oman hevosen! Olin tutkiskellut kivoja talleja, ja niitä on aika paljon. Valinnanvaraa on myös hevosalalla... Saavuttuani tallin pihaan kengittäjä ajoi pihaan. Hän loikkasi tottuneesti autosta pois ja avasi pakettiauton takaluukun. Sieltä hän otti välineitä; viilan ja sun muita. Avasin hälle oven. - Kiitos, hän sanoi ohimennen. - Ole hyvä vaan. Sinna talsi meitä vastaan ja opasti kengittäjän ensimmäisen hevosen luokse. - Suvi, hae Alli tarhasta ja sido varmuuden vuoksi käytävälle. Kiitos! - Alli, tules tänne mammaseni. Noin, hyvä tyttö, laitetaas riimu päähän. Hieno mamma, jatkoin höpinöitäni Allille. Olin itse sitä mieltä, että eläimet tykkää kun juttelee hiljaa niille. Alli nyt ei ollut mitenkään villi, päinvastoin, että sitä pitäisi puheella rauhoittaa, mutta juttelin huvin vuoksi. Kai sitä kuvitteli että Allin pään heilautikset olivat nyökkäyksiä jutuilleni. Tänään oli nollakeli, josta itse en niin välittänyt kun ilmassa oli outo märkä tuoksu kun aamulla astui pihalle kouluun lähtiessä. Oli suojassa hyvääkin, koska kun vastasatanut suojalumi tampataan kunnolla ja seuraavana päivänä on pakkasta, luistaa suksilla niin hyvin että oksat pois! Paras hiihtokeli on juuri sellainen, minun mielestä. Ja Kate tykkää varmasti myös. Sidoin Allin vetosolmulla molemmilta puolilta kaltereihin. Ei se ollut moksiskaan. Hain harjat ettei aika kävisi pitkäksi. Alli oli aivan unessa, kun kengittäjä yllättäen tarrasi sen jalkaan. Vähän se hätkähti mutta olihan se ymmärrettävää. Ensin kengittä puhdisti kavion ja alkoi sitten sommitella vanhaa kenkää Allin jalkaan. Hän naulasi kengän Allin jalkaan. On se vaan kumma kun ei yhtään satu Allia... Tiesinhän minä ettei se satu Alliin ollenkaan, mutta oli se vähän jännä kattoa kun naulat tuli kaviosta läpi ja sitten päät käännettiin kavioon kiinni ja hiottiin. Pian seppä oli valmis ja pääsin harjaamaan Allia. Sain Allin juuri vietyä tarhaan kun äiti soitti, että pitää lähteä katsomaan yhtä hevosta, joka sopisi minulle. Se oli tinkertamma ja oiva opetuahevonen. Päivä oli ikimuistoinen, sillä sain oman hevosen, Liljan. Se asuu Ansakujan tallilla. Mitäköhän Liljan kanssa tapahtuu? Siitä voi lukea Ansakujassa! // Onnea hevosesta! Näin alkutekijöinä Kiva kuitenkin, että jatkat täällä Ruolammellakin hoitajana, säännöllisiä kirjoituksia kun ei kuitenkaan kaivata, joten jää sinulla aikaa omaan hevoseenkin ihan kiitettävästi. Itse tarinasta sen verran, että tuo mukavaa vaihtelua kun aloittaa kirjoituksen muualtakin, kuin tallilta suoraan, kuten juuri tuosta koulusta. - Klara
|
|