|
Post by Paju on Jun 8, 2013 16:22:50 GMT 2
7.6.13
Hain Tiitin tarhasta. Ja harjasin poitsun. Seuraavaksi hain varusteet ja satuloin ja suitsin Tiitin. Talutin Selena-nimistä tyttöä talutustunnilla. Seuraavan tunnin ajan putsasin karsinan ja tein muita, pieniä tallitöitä. Lopuksi, kun olin harjannut sen ja putsannut varusteet, sanoin heipat herralle ♥ Pampula♥Tiiti 10hm
|
|
|
Post by Paju on Jun 9, 2013 17:49:05 GMT 2
9.6.13 Pampula♥Tiiti 11hm || Vau, hieno sarjis! Olit piirtänyt asioita monesta eri kulmasta ja asennosta, mikä on haastavaa, mutta onnistuit todella hyvin. Pidän paljon tyylistäsi piirtää, se on selkeä ja sopivan sarjakuvamainen. Sommittelit ruudut hyvin ja nuolet ohjasivat hienosti tarinan kulkua. Ihanaa, odottelen jo seuraavaa sarjistasi! =) - Britta
|
|
|
Post by Paju on Jun 17, 2013 8:01:49 GMT 2
Työläs päivä 11.6.13
- Moi, mä oon Pampula, sanoin pienelle tytölle. - Mä oon Kaisa, onks toi Tiiti? tyttö vastasi osoittaen Tiitiä, joka norkoili karsinan ovella. Nyökkäsin. Avasin karsinan oven ja työnsin Tiitiä kauemmas. - Tuu, ja ota se harjapakki mukaan, kehotin Kaisaa. Tyttö nosti harjapakin syliinsä ja tuli karsinaan. Suljin oven ja nappasin samalla sen vieressä olevasta koulusta Tiitin riimun ja narun. Kaisa katseli minua uteliaasti karsinan oven luota, johon hän oli jäänyt seisomaan. - Laitan Tiitin kii, niin eti sä sillä aikaa sieltä laatikosta kumisuka ja pölyharja, tunnistat varmaan ne? opastin Kaisaa. Tämä nyökkäsi, laski pakin käsistään ja kyykistyi etsimään tarvittavia harjoja.
Käännyin Tiitin puoleen ja lähestyin sitä riimu käsissäni. - Hieno poika, laitetaan sulle riimu nii pääset kampaamoon, juttelin orille. Tiiti laski päänsä kasvojeni korkeudelle, joten sain helposti pujotettua turparemmin sen turvan ympärille. - Miks sä juttelet sille, Kaisan terävä ääni kysyi. Kiinnitin niskahihnan soljen ja vilkaisin tyttöä. - Se pitää siitä, selitin. Kaisa siristi silmiään. - Mut eihän se ymmärrä, hän sanoi tietäväisesti. - Ei hevoset ymmärrä ihmisten kieltä. Hymyilin hänelle. - Ei ne sanoja ymmärräkään, mutta äänen sävyistä ne huomaavat vaikka kun olemme surullisia, ja silloin ne voivat yrittää lohduttaa. Myös kehon kieltä ne tajuavat; jos ihminen tekee äkkinäisiä liikkeitä ja puhuu tiuskien niin kyllä ne tajuu että ihminen on vihainen, kerroin. Kaisa katsoi minua silmät selällään ja lopetti harjapakin tutkimisen. - Oikeesti? Jos mä vaikka huudan, nii tajuuko ne että oon vihainen? hän ihmetteli. Nyökkäsin. - Mutta siihenkin vaikuttaa äänensävy. Jos vaikka huudat sitä tarhasta iloisesti, se kyllä tulee luoksesi, mutta jos huudat tosi vihaisesti, niin ei se tule. Haluaisitko ite olla vihasen tyypin kaa? kysyin ja napsautin narun kiinni Tiitin riimuun. Metalli kilahti pehmeästi, ja nykäisin Tiitin liikkeelle. Kaisa pudisteli päätään. - Joo, kyl mä nyt tajuun. Kiinnitin Tiitin vetosolmulla kaltereihin ja vinkkasin Kaisan lähemmäs. - Oot varmaan harjannu ennenkin? kysyin katsoen tyttöä. Tämä nyökytteli päätään. - Mut en mä yllä tonne ylös, hän tokaisi. Sanoin että minä voisin harjata ylhäältä, ja sen jälkeen vielä neuvoin: - Aloita kumisualla, tee vahvoja ja pyöriviä liikkeitä. - Joo joo, kyl mä osaan! Kaisa melkein kivahti. Hymyilin itsekseni ja istahdin seinän viereen katsomaan, että Kaisa pärjäisi. Hän aloitti harjaamaan kumisualla, kuten olinkin neuvonut. - Voit käyttää vähän enemmän voimaa, neuvoin. Kaisa sai ponnistella aika tavalla, ja harjattuaan kumisualla niin paljon kuin pystyi hän valitti: - Tää on kauheen raskasta! Nyökkäsin ja nousin ylös. - Anna mä autan, sanoin ja Kaisa antoi kumisuan minulle selvästi helpottuneena. Aloitin harjaamaan rivakasti Tiitin selästä, kiersin toiselle puolelle ja jatkoin kaulaan. - Mitäs mä teen, en haluu vaan istuu, Kaisa valitti. - Eti sieltä semmonen pieni ja pehmeä harja, laskin osoittaen harjapakkia. Tummahiuksinen tyttö totteli ja alkoi kaivamaan pakkia. Minä jatkoin kaulan harjausta. - Mitä sitte? Kaisa kysyi. Käskin häntä harjaamaan Tiitin pään. Tyttö teki työtä käskettyä ja alkoi harjaamaan Tiitin päätä, jonka ori oli laskenut tarpeeksi alas. - Mikä Tiitillä on? Kaisa kysyi äkkiä. Tiputin harjan pakkiin ja menin katsomaan. Olin vähällä purskahtaa nauruun, mutta sain sen juuri ja juuri kuriin. - Mikä on noin hauskaa? Kaisa kysyi. Hymyilin ja kysyin että mikä hänen mielestään oli pielessä. - No kun sen huuli lerppuu tollei ja sen silmät on kii. - Se vaan tykkää harjauksesta. Jos heppa nauttii, se lerputtaa huuliaan ja yleensä leputtaa toista takastaan. Ja Tiiti nyt aina meinaa nukahtaa kesken harjauksen... Kaisa nyökkäsi hämmentyneenä. - No, pärjäätkös hetken yksin? kysyin. Kaisa nyökkäsi. - Jatkat pölyharjalla, sitte suorit jouhet ja lopuks putsaat kaviot, neuvoin. - Mihin sä sitte meet? Kaisa ihmetteli. - Meen laittaa Disan kuntoon, kerroin. Kaisa nyökkäsi. - Ratsastatsä sillä? - Jep, sanoin. - Tuu vaan kysyy apua, jos jotaan tulee. Kaisa nyökkäsi taas, joten sujahdin karsinasta käytävälle.
Tallissa oli melkoinen sutina, kun poneja valmisteltiin tunnille. Linnea talutti satuloitua Wrindiä Tiitin karsinan ohi ulos. - Moi, Linnea huikkasi. - Moi, vastasin ja jatkoin matkaani. Vuoden minua nuorempi Wendy, Brean uusi hoitaja oli kiinnittänyt ponipalluran käytävälle ja opasti jotain aloittelijaa. Pysähdyin moikkaamaan entistä hoidokkiani. - Moi Breatsukka, hymyilin ja halasin ponia. Musta, pehmeä karva tuntui niin tutulta. Kyyneleet meinasivat kihota silmiini, mutta kuivasin ne äkkiä ja käännyin Wendyn puoleen. - Mites teillä on menny? kysyin. Wendy hymyili onnellisena. - Tosi hyvin, Brea on ihan paras! hän kehui. Hymyilin ja sanoin moikat. Jatkoin matkaani harmaan Disan karsinalle. Sujahdin karsinaan ja tervehdin ponia. - Moi Disa, tänään mä hoidan sua. Samassa tajusin, että olin unohtanut harjapakin!
Itsekseni naureskellen palasin käytävälle ja pujottelin tieni satulahuoneelle. Löysin Disan kaapin ja sieltä harjapakin. Nappasin sen syliini ja matkalla takaisin Disan karsinalle vilkaisin vielä Kaisan touhuja. - Miten menee? kysyin tytöltä, joka selvi Tiitin paksua harjaa. Hän vilkaisi minua hieman hämmentyneenä ja vastasi: - Hyvin, mut nytkö sä vasta hait harjat? Naurahdin selitin unohtaneeni harjat. Kaisa nauroi huvitsineena. - Hassu, hän kikatti. Hymyilin ja käännähdin ympäri palatakseni Disan karsinalle. Wendy katsoi minua vähän hämmentyneenä, kun kävelin uudelleen Disan luo. Sujahdin karsinaan, jossa oli ihanan rauhallista, sai olla piilossa ihmisten katseilta. Minä kun tykkäsin olla tämmönen erakko.
Laskin harjapakin käsistäni ja kaappasin riimun karsinan ulkopuolelta. Lähestyin harmaata ponia käsi ojossa jutellen rauhassa. - No, täältä mä nyt viimein tulen, oon vähän tämmönen säätäjä, jutustelin. Disa katsoi minua korvat hörössä tummilla silmillään. Naurahdin sen uteliaalle ilmeelle. Pian olin niin lähellä sitä, että pystyin koskettamaan sen turpaa. Silitin sametin pehmeää, harmaata turpaa ja yritin olla kikattamatta, kun ponin turpakarvat kutittivat kättäni. - Hieno tammuli, kehuin ja otin riimun selkäni takaa. Setvin riimun, ja poni työnsi kiltisti turpansa riimuun. Vedin niskahihnan vaaleiden korvien taa ja suljin soljen. - Hieno tyttö, kehuin taas ja napsautin narun kiinni riimuun. Nykäisin tamman liikkeelle ja sidoin sen kiinni kalteriin. Etsin harjapakista kumisuan ja harjasin sillä Disan. Vaaleat karvat pölisivät, ja kun olin valmis, ponin karva oli ihanan pehmeää ja kiiltävää. Pakkasin harjat laatikkoon ja etsin sieltä kaviokoukun. Menin Disan viereen, etujalan kohdalle, ja liu'utin kättäni pitkin sen jalkaa. - Nosta, komensin. Poni nosti jalkansa kiltisti, ja sain kavion puhdistettua hyvin. Muutkin jalat olivat yhtä helppo nakki. Seuraavaksi otin kamman ja selvin vaaleat jouhet perusteellisesti. Lopuksi putsasin vielä silmät, sieraimet ja hännänalusen pienillä sienillä. Taputin Disaa kaulalle ja suljin harjapakin. Lähdin karsinasta ja vein harjat takaisin Disan kaappiin. Löysin pienen etsimisen jälkeen sen satulan ja suitset ja kiikutin ne mukanani Tiitin karsinalle. Kurkkasin karsinaan ja kysyin: - Miten menee? Kaisa vilkaisi minua. - Öö... Laitanks mä nyt tälle varusteet? hän kysyi. - No jos oot harjannu sen, sanoin ja sujahdin karsinaan. Jätin Disan varusteet karsinan oven päälle ja tarkastin Tiitin korvista kaviohin. - Jep, hyvältä näyttää. Hae Tiitin varusteet satulahuoneesta, ne on nimikoitu. Jos tulee ongelmia niin tuu kysyy, neuvoin. Kaisa nyökkäsi, joten nappasin varusteet mukaani ja menin Disan karsinalle. - Laitetaas sulle satula ja suitset, sanoin ponille. Laitoin ensin satulan, eikä Disa pullistellut. Kehuin ponia ja laitoin suitset, jotka menivät myös päähän ilman ongelmia. Vedin ohjat Disan kaulalta ja talutin sen käytävälle.
Käytävä oli jo aika tyhjä, olimme vähän myöhässä. Disan kaviot kopisivat muuten hiljaisessa tallissa. Kurkkasin Tiitin karsinaan jossa Kaisa taisteli satulan kanssa. - Saanks mä auttaa? Meillä on jo vähän kiire, kysyin. Kaisa huokaisi ja tuli pitämään Disaa kiinni. Minä taas sujahdin karsinaan, korjailin vähän suhtsia ja suoristin satulahuovan. - Muista aina kattoo että tää huopa on suora, painotin Kaisalle. - Muuten oikein hyvä, kehuin. Kaisa hymyili ja ojensi Disan ohjat minulle. Hän irrotti Tiitin ja niin lähdimme kiireellä kentälle.
Sinna odotteli meitä jo kärsimättömästi kentällä. - Nouskaa selkään ja menkää käyntiä uralla, hän käski. Säädin jalustimet oikean pituisiksi ja vilkaisin Kaisaa. - Pärjäätsä? kysyin. Kaisa nyökkäsi. - Voit sä vaan puntata mut selkään? hän kysyi. Nyökkäsin ja muodostin käsistäni kupin, johon Kaisa laittoi jalkansa. Hän ponnisti ja pääsi selkään. Odotin että hän sai jalkansa jalustimiin ja riensin sitten Disan luo. Työsin jalkani jalustimeen ja ponnistin kevyesti selkään. Sain toisenkin jalan jalustimeen ja ohjastin Disan Kaisan perään uralle.
Sinna ei tiedettävästi pitänyt myöhästelemisestä, joten yritin hyvittää mokani keskittymällä kunnolla. En ollut ennen ratsastanut Disalla, mutta se vaikutti kuuliaiselta ja sillä oli pehmeä, mutta ponimaisen lyhyt askel. Annoin ohjien vielä roikkua pitkinä. - Kootkaa hevoset! Sinnan käsky kuului. Tiivistin istuntaani ja otin ohjat käsiini. Sain pian Disan tuntumalle. - Paju, anna vähän lisää ohjaa! Sinna käski. Annoin ohjien liukua hieman pidemmiksi, ja kuulostelin millä tuulella Disa tänään oli. - Kaisa, kantapäät alas! Sinna huomautti. Kaisa korjasi edelläni asentoaan, ja pääsimme aloittamaan tunnin. - Tänään keskitymme pysähtymiseen. Pysähtyminen tulee tapahtua nopeasti, ei niin, että hidastat käyntiä ja lopulta pysähdyt. Jatkakaa käynnissä uralla, ja aina pitkien sivujen puoliväliin tehdään pysäytys. Sitten jatkatte käynnissä. Jos sinusta tuntuu, että meinaat tulla kiinni edellä menevään, tee voltti, Sinna käski. Aloitimme, menin Disan kanssa reipasta käyntiä Kaisan ja Tiitin perässä. - Nyt Eetu, tee voltti Brealla, muuten tulet liian lähelle Poppista ja Essiä, Sinna neuvoi. Pieni poika teki työtä käskettyä, ja yhteentörmäys vältettiin. Kaisa pysäytti nyt Tiitin edessäni, joten tein voltin Disalla. - Hyvä Paju! Sinna kehui. Kaisa sai Tiitin pysähtymään, ja kannusti sen uudelleen liikkeelle. - Kaisa, tee pysähdykset rauhassa, laske vaikka viiteen ennen kuin jatkat, Sinna määräsi. - Tiiti on hieman uninen, joten sinun pitää pitää se hereillä. Jos se laiskottelee, annat vaan pohkeita lisää. Kaisa laittoi vähän Tiitiin vauhtia, nyt oli minun vuoroni tehdä pysäytys. Kiristin ohjia, ja Disa pysähtyi huokaisten syvään. - Hienoa Paju, Sinna kehui ja jatkoi: - Siirrä pohjetta hieman eteenpäin, niin saat Disaan paremman tuntuman. Hevosen kyljen herkin kohta on aavistuksen satulavyön takana, ja siksi pohjekin tulee pitää siinä. Näin hevonen tottelee paremmin, Sinna kertoi. Huoahdin. Olin aloittanut ratsastuksen Ruolammessa hieman sen jälkeen, kun olin alkanut hoitamaan Tiitiä. Isä oli saanut palkankorotuksen, joten nyt meillä oli varaa Suvin tuntien lisäksi myös minun tunteihin. Olin luonnollisesti aloittanut alkeiskurssilla, mutta jo muutaman tunnin jälkeen se oli alkanut tuntua aika pitkästyttävältä, olinhan jo ennen kurssille tulemistani hypännyt esteitä... Toivoin, että voisin pian siirtyä jatkoryhmään, missä Suvikin ratsasti. - Paju, herätys! Sinnan ääni palautti minut maan pinnalle. No, jos yritä ihan täysillä, enkä koko aikaa vaan unelmoi, niin ehkä voin pian vaihtaa ryhmää... mietin. Päätin tosiaan yrittää, ja seuraavasta pysähdyksestä tulikin aika hyvä.
- Kaartoon! Sinnan ääni halkoi kenttää. Siirsin Tiitin muiden perässä kentän keskelle riviin. - Olette selvästi kehittyneet, Sinna kehui. Hymyilin. Koko tunnin ajan olin paahtanut täysillä - mutta ainakin Sinna oli tyytyväinen. - Kiitoksia siis, ja seuraavaan kertaan, Sinna sanoi tuttuun tapaansa. Hieman pettyneenä laskeuduin Tiitin selästä, ja aloin taluttaa sitä kentällä. Olinko jotenkin odottanut, että Sinna heti yhden onnistuneen tunnin jälkeen siirtäisi minut jatkoon? Ei, siihen vaadittiin varmaan enemmän...
Samassa muistin, minunhan piti laittaa Alli tunnille, kun Suvi ei ollut taallilla, vaan leirillä Metsälammessa... Kiiruhdin Tiitin kanssa talliin, ja helpotuksekseni huomasin jo noin viisikymppisen naisen Allin karsinassa. Kiinnitin Tiitin käytävälle ja kurkkasin karsinaan. - Moi,olen Paju, sanoin naiselle. Hän vilkaisi minua hämmästyneenä. - Päivää, olen Eija, hän sanoi sitaisten hiuksia pois naamaltaan. - Öö... Mä oon Allin hoitajan sisko, ja ajattelin tulla kattoo että onks kaikki ok, kun se ei oo paikalla.., mutisin. Minua nolotti, sillä nainen selvästi osasi hommansa. - Ahaa, kaikki kunnossa. Tai, no, vähän aikaa etsin satulahuonetta, mutta löytyihän sekin, nainen hymyili. Huokaisin helpotuksesta, ja selitin olleeni tunnilla. Eija sanoi, että ei haitannut etten ollut tunnilla, ja että hän olisi pian valmis. - Okkei, mä vien ton oman hoitsuni sitte jo kentälle, sanoin hymyillen ujosti. Irrotin Tiitin ketjuista, ja nykäisin sen liikkeelle. Kentällä olikin jo Marsa ja Valo, ja perässäni tuli Vanilla tunnille menevä nainen, sekä Venjamia taluttava, keski-ikäinen mies. - Päivää, olen Olli, kentän portilla odottava vanhahko mies tervehti. - Mä oon Paju ja tää on Tiiti. Olli nyökkäsi. - Noh, minähän taidankin mennä sillä tällä tunnilla, eikös vain? hän kysyi. Nyökkäsin. talutin Tiitin kentälle, missä Olli laski jalustimet alas ja sääti ne oikean pituisiksi. - Ja eikun vaan selkään, mies naurahti. Hymyilin ja painoin toista jalustinta alas, kun Olli ponnisti selkään. Näin se oli hänelle helpompaa, eikä satula ainakaan kiepsahtanut ympäri. - Mä katon vielä ton satulavyön, mutisin ja nostin satulasiipeä. Kiristin vyötä reiällä ja taputin Tiitiä. - Sinne vaan, hynyilin ja Olli ohjasi Tiitin uralle. Myös Eija ja Alli olivat päässeet omin avuin uralle, joten menin talliin, jossa minua odottikin karsinoiden putsaus.
Ensin tein sen perusjutun Tiitin karsinalle, sitten puhdistin Allin kämpän. Linnea harjasi komeaa oria, Wrindiä vastapäätä Allin karsinaa olevassa karsinassa. - Sulla on aikas komee hevonen, kehuin työntäessäni tyhjiä kottikärryjä. Linnea hymyili. - Kiitos. Seuraavassa hetkessä Wrindi olikin jo näyttämässä minulle hampaitaan. - Hei poika, sun kannattais varmaan käyä hammaslääkärissä, hihitin orin keltaiselle hammasrivistölle. Linnea nauroi. - Mitäs me poika keksittäis, mentäiskö vaikka maneesille kun kentällä on tunnit? Linnea mietti. Huokaisin. - Mä tykkäisin tulla kattoo teiän ratsastusta, mut mun pitää hoitaa Tiiti ja taluttaa Allia vammaistunnilla... sanoin kaipaavasti. - No, se on tärkeä työ, Linnea muistutti. - Niinpä, ja on se kiva auttaa, sanoin ja tökkäsin kärryt liikkeelle. - No, mä lähen teitä häiritsemästä, huikkaisn. Linnea nauroi ja jutteli jotain Wrindille. Vein kärryt paikoilleen ja menin katsomaan kentälle seniorituntia.
Eija suoritti juuri pohkeenväistöä Allilla, ja se näytti todella hienolta. - Eija on tosi taitava, mutisin itsekseni. Haluaisin joskus olla yhtä hyvä! Eija sai pohkeenväistön loppuun, ja Sinna käski seniorit raviin. - Ravatkaa kunnes ratsu on rento, ja sitten voitte siirtyä käyntiin hieman kaviouran sisäpuolelle. Näin vältytään yhteentörmäyksiltä. Seniorit tekivät työtä käskettyä, ja katselin kun ratsukot ravasivat jonossa kentällä. Yksitellen ne hidastivat käyntiin, kunnes kaikki käppäilivät pitkin ohjin. - Nyt voitte siirtyä takaisin uralle, mennään vielä kolme kierrosta käyntiä, suunnanvaihdos ja sitten vielä kolme kierrosta. Tarvittaessa vielä lisää, Sinna neuvoi. Hevoset venyyttivät kaulojaan pärskähdellen tyytyväisesti. Ratsastajat istuivat rennosti satuloissa jutellen toisilleen. - Kaartoon! Sinna viimein huusi.
- Saat sä ite hoiettuu Tiitin, kysyin Ollilta tunnin loputtua. Hän nyökytteli myöntyvästi. - No hyvä, mun pitää taluttaa vammaistunnilla, selitin. - Otat vaa varusteet pois ja harjaat niin muut mä voin hoitaa. - Hienoa, enköhän minä siitä selviä, Olli tumasi ja lähti viemään Tiitiä talliin. Eija taas toi Allin minulle kentän portille. - Se oli hienon näköistä kun teitte pohkeenväistöä, kehuin vanhahkolle naiselle. - Kiitos, oikein mukava tunti oli. Mutta nyt minun on riennettävä kotiin, hän kiitti ja heilautti kättään hyvästiksi. Aloin talutella Allia kentälllä odotellessani vammaistuntilaisia. Mammuli nuokkui pää alhaalla, mutta käveli kyllä eteenpäin, laiska se ei ollut. Viimein autoja alkoi päästä tallin pihaan, joten vein Allin jo portille odottamaan.
- Hei, tässä on Elsa, mustahiuksinen nainen esitteli. Noin kymmenvuotias, ponnaripäinen tyttö katseli minua uteliaasti. Hänellä oli ruskeat, paksut ja hieman laineikkaat hiukset. Myös silmät olivat ruskeat. - Hei, olen Paju ja talutan Allia tänään tunnilla:s kun siskoni ei päässyt, kerroin. Nainen nyökkäsi. - Noh, toimin Elsan tulkkina, hän on siis kuuro, nainen kertoi. Nyökkäsin. - Alli on kiltti ja rauhallinen, kerroin kävellessämme kentällä. - Se on vähän semmoinen uneksija, sen koko nimi onkin Kaihomieli, hymyilin. Nainen nyökkäsi ja viittoi Elsalle puheeni. Pysäytin Allin. - Tules Elsa silittämään Allia, kehotin ja tyttö totteli saatuaan viestin perille. Hän ojensi kätensä hymyillen kohti Allia ja silitti sitä. - Seuraavaksi sinun pitää laittaa jalkasi tähän "kuppiin", jonka teen käsilläni. Sitten ponnistat siitä Allin selkään, neuvoin. Pian pieni tyttö olikin jo istumassa Allin selässä, hän puristi tiukasti ruskeaa harjaa käsissään. - Elsa ei ole ratsastanut ennen, tytön avustaja kertoi.
Nyökkäsin ja siirsin Elsan jalkoja hieman oikeammille paikoille. - Valmiina? kysyin. Taas Elsan "tulkki" viittoi tytölle kysymykseni ja tämä nyökkäsi. - Käyntiä oikea kierros, Sinnan käsky kävi. Maiskautin ja nykäisin Allin liikkeelle.
Ensin mentiin vain käyntiä, mutta sitten halukkaat saivat kokeilla hevosen kääntämistä ja pysäyttämistä. Elsa osallistui kaikkeen innokkaasti - eihän hänellä ollut mitään rajoitettua liikuntakykyä, hän ei vain kuullut mitään. Tunti eteni vauhdilla, ja ennenkuin huomasinkaan, Sinna kertoi tunnin olevan lopussa. - Näin tunnin lopussa ne, ketkä haluavat, saavat ravata pitkän sivun, Sinna kertoi. Elsa viittoi jotain tulkilleen, joka kertoi viestin Sinnalle. - Elsa ainakin haluaa ravata. Myös pari muuta ratsastajaa halusivat kokeilla. Muut menivät kentän toiselle sivulle katsomaan.
Ensimmäisenä meni tummahiuksinen tyttö. Hän näytti pelokkaalta, mutta hänen ratsunsa hiljentäessä käyntiin tyttö hymyili leveästi. Myös pieni poika ravasi suoran onnistuneesti. Seuraavaksi oli meidän vuoro. Hymyilin Elsalle rohkaisevasti ja neuvoin: - Pidät vaan tiukasti kii harjasta. Nouse jalustimille seisomaan niin, että peppusi on irti satulasta. Elsa nyökkäsi, ja vilkaisin vielä tyttöä. Sitten nykäisin Allin raviin. Elsa pysyi kevyessäistunnassa vain muutaman askeleen ajan, mutta ei se näyttänyt haittaavan. Vaikka hän poukkoili satulassa sinne tänne, hän hymyili iloisesti suoran toisessa päässä ja taputti Allin kaulaa innoissaan. Hymyilin, ja mieleeni muistui ensimmäinen kerta, kun kokeilin ravia. Ratsastin silloin Brealla ja Sinna talutti minua. Olin pomppinut satulassa, aivan kuin Elsa. Ajatella, siitä oli vain muutama kuukausi, mutta nyt opetin jo muita!
Ajatukseni keskeytyivät, kun Sinna pyysi loppukäynnit. Elsa hymyili koko lopputunnin ajan. Lopulta tunti loppui, ja vilkutin Elsalle hyvästiksi. - Tule Alli, mennään harjaa sut, sanoin lempeästi tammalle.
Tallissa harjasin Allin huolella. Se seisoi paikallaan katsellen kaihoisasti jonnekkin kauas. - Nimesi ei turhaan ole Kaihomieli, kuiskasin hiljaa.
Harjattuani Allin menin satulahuoneeseen putsaamaan Allin ja Tiitin varusteet. Huuhtelin kuolaimet ja pyyhin irtoliat satuloista ja suitsista. Sain juuri työn valmiiksi, kun Sinna käveli parit suitset käsissään satulahuoneeseen. - Ai moi Paju, mulla olikin sulle asiaa, hän tervehti. Vilkaisin Sinnaa. - Voisit siirtyä jatko tunneille. Vilkaisin Sinnaa ja hymyilin leveästi.
Pampula♥Tiiti 12hm
|
|
|
Post by Paju on Jun 17, 2013 9:13:47 GMT 2
Koulukiemuroita 15.6.Kokosin Tiitin ohjat ja käänsin sen voltille. Käytin pohkeita ja painoapuja saadakseni sen taipumaan hyvin. Liikkeen jälkeen suoristin sen ja jatkoin matkaa. Seuraavan kulman kohdalla käänsin Tiitin taas uudelle voltille. - Muuten hyvä, mutta muista pitää sama tahti voltillakin, nyt se hidastuu huomattavasti, kentän laidalla norkoileva Sinna opasti. Treenasin koulua vajaan viikon päästä oleviin kisoihin. Sinna katseli minua kentän laidalta, kun hänellä kerrankin oli aikaa. Tunnit olivat nääs jo ohi, olin taluttanut Tiitiä talutustunnilla, ehkä muille tunneille se ollutkaan mennyt, joten pystyin hyvin treenaamaan. - Kokeiles nyt ravissa voltteja joka kulmaan ja pitkien sivujen keskelle, Sinna käski. Nyökkäsin, tiivistitin istuntaani ja annoin pohkeita. Tiiti nosti pehmeän ja lennokkaan ravin. Ravasin kerran kentän ympäri keventäen, ja aloitin sitten volttien teon. Voltit oli paljon vaikeampi tehdä ravissa. Sain yrittää monta kertaa, että sain niistä jotenkin pyöreitä. Ja sittenkin Sinnalla oli huomautettavaa: - Edelleen tempo hidastuu volteissa. Seuraavaksi minä lasken, ja sinä kevennät sen mukaan. Valmis? Nyökkäsin, ja Sinna alkoi laskemaan, yy kaa, yy kaa, yy... Kevensin mukana ja aloin tehdä volttia. Tempo pysyi nyt oikeana, mutta voltista tuli litistyneen kananmunan muotoinen. - Yritetään ensin ympyrällä, Sinna keksi. Ympyrällä se olikin helpompaa, ehkä minun tarvinnut tehdä kui pari ympyrää, ja Sinna oli tyytyväinen. Nostin ravin pitkälle sivulle tultaessa, ja keskivaiheilla hidastin käyntiin. Nostin taas ravin, ja ravasin suoran loppuun. - Käyntiä piti kestää neljä askelta, nyt oli viisi, Sinna moitti. Huokaisin väsähtäneenä. Olin puolentunnin ajan vääntäyt koulua, ja nyt olin aivan hyytelöä ja kiintiöni täynnä kouluratsastusta. Sinna taisi sen huomatakin, koska ehdotti, että suorittaisin liikkeen vielä kerran, jonka jälkeen menisin loppukäynneille maastoon. Nyökkäsin, ja kokosin Tiitin vielä vikaan yritykseen. Ravi, käyntiä neljä askelta, ravi, pysähdys. Liike oli päässäni niin hyvin, että olisin voinut tehdä sen unissani, tosin en aivan oikein. Nyt se meni kuitenkin jo niin hyvin, että Sinna vain sanoi, että olin aloittanut eri tempoisella ravilla kuin mihin lopetin. Mutta samapa tuo, nyt olisin vapaa! Linnut visersivät ja puut humisivat, kun ratsastin rentoa käyntiä Ruolammen risteykseen. Myös Tiiti vaikutti helpottuneelta päästessään pois rasittavasta koulutreenistä. - Huomenna pietään vapaata, huokaisin väsyneenä. Käänsin Tiitin risteyksestä takaisin päin. Ratsastin hitaasti ylämäkeen, ja Tiiti löntysteli onnellisena allani. Pahaa aavistamatta otin jalkani pois jalustimista. Yhtäkkiä, kesken kaiken rauhallisuuden Tiiti nykäisi ohjat käsistäni ja ryntäsi tien viereen ruohotupsujen luo. En ehtinyt varautua mitenkään, kun se jo laski päänsä alas. Kiljahdin, kun liu'uin alas sen kaulaa pitkin ja tömähdin nenälleni maahan. Puristin yhä ohjia käsissäni, eikä Tiiti päässyt karkaamaan. - Mun vika, olis pitäny olla valppaana, mutisin ja nousin ylös. Olin muuten kunnossa, mutta nenääni jomotti ilkeästi. Huokaisin ja lähdin taluttamaan Tiitiä tallille. - Mitä on tapahtunut? Sinna kysyi hämmästyneenä. Pysäytin Tiitin tallinovelle ja huokaisin. - Tipuin Tiitiltä, mutisin. - Ja taisit lyödä nenäsi, Sinna tuumasi. Mistä hän sen tiesi? Kokeilin jomottavaa nenääni, ja sormiini lai jotain tahmeaa. - Tulehan, Sinte voi huolehtia Tiitistä, Sinna totesi. - Kyllä mä voin ite... aloitin, mutta vaikenin nähdessäni Sinnan ilmeen. Huokaisin ja annoin ohjat Sintelle. Sinna vei minut satulahuoneeseen ja alkoi penkoa lääkekaappia. Viisitoista minuuttia myöhemmin istuin hoitajien talon pöydän ääressä. Nenäni ei enää vuotanut, mutta kipeä se kyllä oli. - Tipuit Tiitiltä? Soffi hämmästeli. Hänkin oli joskus hoitanut Tiitiä ja pitkän tauon jälkeen palannut Ruolampeen. Nyökyttelin päätäni. - En ollut tarpeeksi valppaana, myönsin. Vieressäni istuva Akku tahtoi tietää, mihin kisoihin olin menossa. - Seppeleeseen, kerroin. Akku hymyili. - Mä hoidan siellä yhtä hevosta, hän kertoi. - No sitte me varmaa nähään siellä, totesin. Akku nyökkäsi. - Mut mä lähen nyt viemään Tiitiä tarhaan, ilmoitin. - Tuleeks kukaan mukaan? Nuppu nousi ylös ja ilmoitti ja lähtevänsä mukaani. Kävelimme käsi kädessä tallille. Hymyilin ystävälleni ja kerroin hakevani Tiitin ötökkäloimen satulahuoneesta. Avasin Tiitin kaapin, ja löysin suojaloimen tavallisen loimen alta. Kiiruhdin karsinalle ja sujahdin sisään. - Moi Tiiti, kuiskasin ja asettelin loimen paikoilleen. Pujotin riimun orin päähän ja laitoin narun riimuun kiinni. Aukaisin oven, ja lähdin Nupun perään tarhoille. Nuppu vei Valon omaan tarhaansa, ja minä jatkoin viimeiselle tarhalle. - Ei se mitään Tiiti, vaikka tipuinkin sulta tänään, kuiskasin. - Sellasta sattuu. Irrotin riimun ja katsoin, kun Tiiti laukkasi onnellisena tarhassa. Kaikki oli hyvin. Pampula♥Tiiti 13hm || Tarinasi alkoi hauskasti keskeltä toimintaa. Kerroit hyvin kaiken, mitä teit ja pystyin samaistumaan tilanteeseen ja kuvittelemaan sen päässäni. Loppukäyntinne maastossa oli kiva idea, harmi vain että tipahdit, mutta niitä sattuu. Onneksi sinut paikattiin ja jaksoit olla reippaana tilanteesta huolimatta! Loppu oli ihanan sympaattinen ja tarina oli muutenkin mukavan selkeä. - Britta
|
|
|
Post by Paju on Jun 22, 2013 21:48:08 GMT 2
Maastoilua 17.6.
Minä: - Moikka! hihkaisin äidille. - Heippa, muista tulla ajoissa syömään, kuului vastaus. - Joo joo, mutisin ja työnsin oven kiinni. Olin lähdössä tallille. Heilautin tallilaukkuni pyörän tarakalla olevaan koriin, ja tungin kypärän päähäni. Hyppäsin satulaan ja lähdin kohti Ruolampea. Ajelin vielä viileässä aamussa läpi hiljaisen kylän, jossa asuin. Käännyin pölisevältä hiekkatieltä suuremmalle, asfaltoidulle tielle. Muutama auto ajoi ohi, pari rekkaakin. Näin aamusta oli kuitenkin vielä aika hiljaista. Viimein mutkan takaa ilmestyi Seppeleen ratsastuskoulu. Aurinko alkoi jo lämmittää, kun ohitettuani Seppeleen käännyin ajotielle. Jännitti. Ihan hieman vain. Samassa huomasin edelläni hahmon, jonka tunnistin Kinukiksi. - Kinukki! Oota! hihkaisin.
Kinukki:Käännnyin kohti tulijaa ja hymyilin tunnistaessani hänet. "Moi" minä vastasin, "tallille menossa?" minä jatkoin.
Minä: - Juup, sinnehän minä, vastasin. Jatkoin matkaa Kinukin kanssa, poljin hitaasti hänen vieressään. Samassa sain idean. - Hei, mehän voitais mennä maastoon? Vilkaisin kysyvästi vieressäni kävelevää tyttöä, ja odotin hänen mielipidettään ehdotukseeni.
Kinukki: "Hyvä idea," minä vastasin mietteliäänä. "Kysytään muiltakin tallilla pyöriviltä tytöiltä, jos ne tahtois tulla mukaan."
Minä:- Joo, tehään niin, myönnyin. Jatkoimme matkaa Ajotietä pitkin, kunnes saavuimme Ruolammen risteykseen. - Hei, kato Maria on tuolla. Kysytäänkö sitä mukaan? ehdotin. Nuori nainen käveli noin sadan metrin päässä edellämme.
Maria:Tallustelin tyytyväisenä kohti tallia. Rakas Fusse oli jälleen tehnyt tenän, vaikka toisaalta, eipä minua pahemmin houkutellut autoilu ilman ilmastointia tässä säässä. Reipas kävely aamutallin jälkeisen lounastauon päätteksi oli ihan mukavaa, vaikka lämpötila olikin hieman turhan korkea.
Minä:Vilkaisin vieressäni kävelevää Kinukkia, ja päätin etten jäisi odottamaan vastausta. - Mä meen kysyy, sanoin ja pinkaisin juoksuun. Saavutin Marian pian, ja hengästyneenä tiedustelin: - Lähtisitkö sä mun ja Kinukin kaa maastoon?
Maria: Pampula rynnisti viereeni kysyen, tahdoinko lähteä maastoon. Mikä ettei, jos ratsu löytyisi. "Juu, kyllähän mä voin tulla", vastasin. "Pitää vaan ratsu keksiä, Kaisulla on vapaata."
Kinukki:Hölkkäsin muut kiinni. "Varmasti löytyy! Harva jaksaa näin kuumalla edes lähteä tallille," minä huomautin.
Minä:- Hei, kysytään vaikka Sinteltä, jos se on tallilla, ehdotin. Jatkoimme matkaa yhä kuumenevassa aamussa. Vihdoin pääsimme tallin pihaan, pienen mäen päälle. Vilkaisin taivaalle. - Ääk, kattokaa, missään ei näy pilviä! älähdin.
Maria:"Hyi, pitää mennä metsään, pellolle ei ole asiaa tässä säässä", puuskahdin, sillä taivaalla ei toden totta ollut pilven pilveä. "Pitäiskö mun ottaa vaikka Venjami, lähettäis oikeen suokkioriporukalla?" "Hei, mitä muuten sanoisitte, jos käytäisiin Liekkijärvessä kahlailemassa? Vähän viilennystä matkaan."
Minä:- Joo, mennään ihmeessä! vastasin. - Sais hepat vähän viilennystä, jatkoin. Kävelimme talliin, jossa näimme Sinten lakaisemassa käytävää. - Moi Sinte, tervehdin. Sinte keskeytti puuhansa. - Ajateltiin mennä maastoon, kai me saadaan lainata Venjamia? kysäisin. Sinte vastasi myöntyvästi.
Kinukki:Marski odotteli karsinassaan letkeän oloisena. Kuuma ilma sai hevostenkin koivet veteliksi. "Nähdään tallipihalla, kun hepat on valmiita," minä sanoin ja aloin harjailla Marskia.
Minä:Seurasin Kinukkia viereiselle karsimalle. Juuri kun olin astumassa karsinaan, Nuppu tuli talliin Eetua taluttaen. Käännyin ympäri ystäväni puoleen. - Moi, lähetsä meiän kaa maastoon? kysäisin.
Maria:Venjami tuli rauhassa tarhastaan sisälle, ja muutkin olivat laittamassa ratsujaan. Harjailin orin kaikessa rauhassa ja menin sitten katsomaan, missä vaiheessa muut olivat.
Kinukki:Harjattuani Marskin lähdin hakemaan sille varusteita.
Nuppu:Huomasin tallille tullessani, että muutamia tallilaisia, Maria, Kinukki ja Pampula, olivat tallilla. - Hei! hihkaisin, mutta he eivät tainneeta kuulla.' Päätin hakea Eetun pihatosta ja aloin harjata sitä. Sitten jokin koputti minua olalle. - Ai moikka Pampu! tervehdin ystävääni hieman säikähtäneenä.
Minä:Saatuani Nupun messiin lähdin hakemaan harjoja Tiitin kaapista. Sujahdin karsinaan, jossa oripoika mutusteli heiniensä loppuja. - Poitsu hei, nyt ei enää syödä, hymyilin. Tiiti nosti päänsä laiskasti ylös, mutta antoi kiltisti laittaa riimun sen päähän. Kiinnitin orin käytävälle ketjuihin, ja aloin kaivamaan kumisukaa esille. - Aloitetaan, huokaisin. Pyörittelin kumisualla suurimmat liat pois, ja pölyharjalla irto liat ja karvat. Pehmeästä harjasta Tiiti piti erityisen paljon, näytti siltä kuin se nukahtaisi. Kun jouhet ja kaviot olivat kunnossa, vein harjat takaisin ja otin samalla varusteet mukaani. Satulan ja suitsien laitto meni hyvin, kuten yleensäkin. Tiiti otti kuolaimet halukkaasti vastaan, eikä se satulaakaan vastustellut. Irrotin pojan ketjuista ja niin saatoimme lähteä tallinpihalle, missä muut jo meitä odottivat.
Kinukki:"Noniin, onkos nyt kaikki valmiina?" Kysyin ja pidätin innokasta oria.
Minä: - Joo kai, mutisin säätäessäni jalustimia. Suoristauduin satulassa ja katselin ympärilleni. - Missäs Nuppu on? kysäisin huomattuani ettei ystävääni näkynyt pihalla. Maria ja Kinukki kohauttivat harteitaan. - Nuppu! Huudahdin. Samassa Nupun pieni hahmo ilmestyi Eetua taluttaen tallin ovelle. - Mikä kesti? ihmettelin. Nuppu huokaisi, ja alkoi kertoa.
Nuppu: - Äh, oottakaa mua! Meil' kestää vielä vähä. Tää tomppeli keksi purra riimunvarren taas poikki, se teki nii eilenki. Ja tottakai, ystävämme Diego oli karannu kotoo, ja suunnistanu tänne... Se tuntee reitin tosi hyvin. Eli eikai haittaa, jos se tulee mukaa? kysyin kun olin selittänyt. Pampula ja Kinukki katsoivat toisiaan miettivästi. - Eetu! murahdin ponille, joka kiskoi ohjia minulta. Pampula ja Kinukki alkoivat nauraa. - Mitäh? kysyin, kun Mariakin alkoi nauraa Pampun ja Kinukin selän takana.
Kinukki:"Äh, ei mitään," minä vastasin hymyilen. "Kipuappas sen ponipalleron selkään että päästään lähtemään."
Minä:- Minnes suuntaan mennään? Tai mitä kautta jos me mennään sinne järvelle... tiedustelin. Annoin Tiitin askeltaa rentoa käyntiä pois Ruolammen pihasta. Menin Marian takana, ja katselin Venjamin mustaa, heilahtelevaa häntää. Käännyin katsomaan taakseni, ja hymyilin perässä tuleville Kinukille ja Nupulle kysyvästi.
Kinukki:"Ehdottaisin että kierrettäis Liekkikallio ja mentäis sen takaa löytyvään poukamaaan, koska uimarannalle meidän ei parane hevosilla mennä," minä vastasin. Marski löntysti laiskasti pienempien takana.
Minä:- Joo, käyhän se, vaikka on olemassa kyllä kahluupaikkakin hevosille. Mutta käyään kattoo se paikka, myönnyin. Otin Tiitiä enemmän tuntumalle, ja lisäsin vielä: - Jatketaan siitä vaikka rantaa myöten, mennään tietä pitkin pihatolle, sieltä Seppeleen ohi takaisin, käykö?
Maria:"Kyllähän me saadaan Liekkijärven rantaan mennä, Seppeleläisetkin käy siellä. Mennäänkö sinne vai haluatteko pysyä kuivalla maalla?" kysyin kääntyen ympäri Venjamin selässä.
Minä: -Joo, mennään vaan, vaikka sitten sinne liekkikallion toiselle puolelle, mitä kinukki ehdotti, vastasin. Taputin Tiitin kaulaa, ja se hirnahti hiljaa.
Kinukki:"Mä en ainakaan mielelläni haluaisi niitä uijia siellä jyrätä tällä jättiläsellä, jos me uimarannalle mentäis," minä naurahdin. "Siellä Liekkikallion takana on sellanen matala poukama, sen takia ehdotin. Että voitais käydä siellä uittaas hevosia ja sitten Seppeleen lenkki ja takas Ruolle?" Minä katsoin Mariaa kysyvästi.
Maria:"Ihan miten vaan, samapa tuo. Ajattelin vaan, että rannalle olis lyhyempi matka, ei ehtis tulla niin kuuma."
Kinukki:"No kaipa me sinnekin voidaan mennä, pitää vaan sitten mennä varovaisesti," minä mutisin ja katsoin Pampua. "Mitä mieltä sää oot?"
Minä:- No mennään sitten, toivottavasti rannalla olijat ei suutu. Mutta kai me silti voidaan mennä sieltä Seppeleen ja pihaton kautta, vai? tiedustelin. - Mitä mieltä sä oot Nuppu?
Nuppu:- Mulle käy ranta, joo. Eetukin taitais olla siitä mielissään. Heitti mut kerran järveen, kun oltiin rannassa, kerroin toisille ja pyysin Eetua kävelemään nopeammin. Sillä kun on niin pienet jalat.
Minä:Menimme käyntiä tietä pitkin. Paarmat pörräsivät ympärillämme ja hevosten hännät viuhtoivat kärpäsiä pois. Aurinko porotti, ja hetkessä minulle tuli jo kuuma. - Ehkä onkin parempi mennä tohon lähemmälle rannalle, huikkasin edellä ratsastavalle Marialle. Hiki helmeili otsallani, ja toivoin jo olevani vedessä. - Mitä sanotte, ravataanko vähän? Kysyin muilta.
Kinukki:"Juu," minä vastasin ja nostin ravin.
Nuppu:- Hops Eetu! Eipäs temppuilla! mutisin känkkäilevälle ponille. Eetu ei tahtonut ravata, vaan laukata. - Hiitaaampaa EETU! komensin sitä, mutta ei tuo semmoiseen tepsinyt. Istuin syvemmälle satulaan, ja yritin pidätää. - Pampu ja Kinukki! Voisiko Eetu tulla vaikka teidän välissänne, mulla on vähäsen ongelmia! huikkasin kavereille, jotka menivät meidän edellämme. - Hiljennä Eetu! lisäsin.
Minä:- Joo, voi! huikkasin. Pidätin hiukan Tiitiä, ja Eetu loikkasi sen ja Marsan väliin. - Eiköhän se nyt rauhoitu, totesin. Eetua taisi vaan vähän ahdistaa meidän välissämme olo, koska se hidasti ja jäi taaksemme.
Kinukki:Marski meni löntystelyravia muiden pikkuisten perässä kunnes huikkasin muille että menisin edellä ja jäisin aina välillä odottamaan muita.
Nuppu:- Mulle käy! sanoin ja hymyilin uudelle ystävälleni. Matkasimme Tiitin ja Pampun perässä pitkän matkaa. - Voidaanko sitten laukata jollain hyvällä laukkapolulla? kysyin Marialta, joka tuntee maastot paremmin kuin minä.
Maria:"Älkää nyt sählätkö niitten hevosten kanssa siellä, Eetu pysyy takana kun se ei muutenkaan pysy vauhdissa mukana. Nyt on kyllä vähän kuuma laukkaamiseen, mutta ehkä me voidaan joku pikku pätkä ottaa."
Minä:- Mä oon Maria tosi ilonen että sä tulit mukaan, vahtimaan meitä toheloita, hymyilin kiitollisena Marialle. Tiitin ravi oli ihanan pehmeää, ja lennokasta. Pian keventäminen alkoi kuitenkin hankaloitua, kun kuumuus iski meihin täydellä voimalla. Läähätin kuin viimeistä päivää ja ehdotin käyntiin siirtymistä. Kun en vielä mikään haka ollut ratsastamaan, tekniikka vielä vähän hukassa.
Kinukki:Olimme Marskin kanssa jo kaukana edellä, joten jäin odottamaan muita. "Sori kun me keulitaan sun edelle Maria, enhän mää ees tiedä tätä maastoa kunnolla. Marskilla oli aika tuskallista keventää semmosessa über hitaassa ravissa," minä sanoin kun muut olivat kuulomatkan etäisyydellä.
Maria:"No sitten lyhentää askelta, niin ei ole niin hitaita ne askeleet. Koitetaan nyt kuitenkin pysyä tässä lähtöjärjestyksessä, koska muuten tästä ei tule yhtään mitään", valitin porukalle, kun he yrittivät jatkuvasti sekoilla omiaan.
Minä:-Okei, käskystä johtaja! myönnyin. - Aatelkaas mitä tästä olis tullu ilman tätä meidän järjestyksen valvojaa, jatkoin iloisesti. Siirryimme takaisin lähtöjärjestykseen, ja niin matka saattoi jatkua. Uimaranta lähestyi, matkaa oli enää noin kilometri.
Kinukki:Siirsin Marskin kulmiani kurtistellen töksöttävään pikkuraviin ja jättäydyin Marian taakse. Pian rantaviiva alkoikin jo näkyä puiden takaa, joten ehdotin muille käyntiin siirtymisestä ja hidastin huojentuneena vauhtia.
Nuppu:- Huhhuh! Tää Eetun ravi on ihan kivaa, jos se menee omasta tahostaa, mut tällein ku mä käsken, se on karseeta! Ihan niinku Eetu töksöttelis tahallaan! huokaisin helpottuneena.- Hei kuulkaas, mä ja Eetu taidetaan uida. Tai mä uin, Eetu kahlaa, lisäsin.
Minä:Viimein uimaranta aukeni edessämme, ja vaikutti onneksi aika autiolta, lukuun ottamatta muutamia aurinkoa ottavia lomailijoita. Pysäytimme hevoset metsän laitaan, ja katselimme ympärillemme. - No, Maria, mistä kohti mennään järveen? kysyin. En pitänyt vieläkään ajatusta uimarannalle menosta kovin hyvänä, mutta kaipa Maria tiesi parhaiten.
Kinukki:Marski vilkuihi innoissaan vesirajaan ja yritti lähteä veteen. Pidätin sitä, jolloin se alkoi pyöriä hermostuneena ympäri. "No? Marski käy jo kuumana," minä naurahdin.
Maria:"Tuolla reunassa on aika kova kohta, ei kannata mennä tohon hiekalle ollenkaan. Mä meen edeltä, kierretään siinä ympyrää vedessä niin, ettei kukaan lähde uimaan minnekään ulapalle. Vai haluaako kaikki käydä vedessä?"
Minä:- Mä ainakin, muista en tiiä. Tai luulen että Kinukin on aika pakko, Marski näyttää olevan aika innostunut, huomautin iloisesti. Marski tosiaan pyöri aika paljon, ja Kinukki sai pidättää sitä aika tavalla. Innoissani lähdin Marian perään, olinhan jo ennenkin Tiitiä uittanut, joten en paljoa jännittänyt. Tästä tulisi hauskaa!
Kinukki:Marski vähän kiihdytteli Marian ratsua kiinni, mutta sain sen sentään pysymään omalla paikallaan jonossa. Pian pääsimme veteen asti. Marski porskutti vettä korvat hörössä. "Luulin ettei Marski olisi näin innoissaan uimisesta" minä sanoin takanani ratsastavalle Pampulle.
Minä:- Hihii, sillä näyttää olevan hauskaa, kikatin, kun Marski porskutteli vedessä niin, että Kinukkikin kastui. - Sun ei tarvinukaan erikseen kastautua, hymyilin, ja ohjasin Tiitin rauhallisesti veteen. Poitsu kahlaili ensin polvia myöten rantavedessä, mutta uskaltautuisitten syvemmälle. Kannustin Tiitin Marskin viereen, ja yhdessä hevoset tallustelivat niin syvälle, että vesi ylti niiden mahoihin asti. - Kohta taidetaan kastua lopullisesti, hihkaisin vieressäni ratsastavalle Kinukille. Maria meni hiukan edellämme, ja Nuppu tuli Eetun kanssa takanamme.
Kinukki:Katsoin Nuppua ja Eetua jotka eivät enää pystyneet tulemaan pidemmälle pienen ponin takia. "Meen takas rantaan Nupun kaverisk, ettei Eetu hätäänny kun muut hevoset vaan ui tääl kilsan päässä," minä sanoin ja käänsin Marskin takaisinpäin.
Minä:- Okei, myönnyin ja ohjastin Tiitin Marian ja Venjamin perään. Tiiti käveli niin pitkälle, että se alkoi uimaan. Liu'uin selästä uimaan Tiitin viereen. - Ihanan viilentävää! hihkaisin Marialle.
Maria:"Joo, eiköhän me olla uitu tarpeeksi. Uiminen on kuitenkin hevoselle aika raskasta, eikä me tultu uittamaan, vaan käymään maastossa", sanoin teineille ja ohjasin Venjamin ylös vedestä.
Minä:- Joo, en haluu kuluttaa Tiitiä heti loppuun, sanoin ja käänsin Tiitin rantaan päin. Viimein jalkani ylsivät pohjaan, ja talutin Tiitin rannalle. Yritin nousta sen selkään, mutta se oli niin liukas, että olin kaatua selälleni. - Hei, voiks joku tulla auttaan, kysyin muilta, jotka istuivat jo onnelisina hevostensa selässä.
Nuppu:- Mä voin! huikkasin Pampulle ja aloin kääntää Eetua rantaan. - Ääääääks! kiljaisin, kun Eetu heitti hurjan pukin vastaväitteeksi. Siinä sitten istuin hiekkaisella rannalla Pampun eessä. - Nii, tarviiks sä sitä apuu? kysyin.
Minä:- No jos sä selviit ton villikon kaa ja jaksat nostaa mua, nii sitten, naurahdin. Tartuin Nuppua kädestä, ja autoin hänet ylös. - No, ootsä varma, että jaksat nostaa mut, voin olla aika painava... kysäisin silmäillen pienikokoista ystävääni. - Vai tuleeko Maria tai Kinukki auttaan? jatkoin.
Maria:"Mä tuun punttaamaan sut", totesin, hyppäsin alas Venjamin selästä ja punttasin Pampun kyytiin, jonka jälkeen pääsin vaivatta kiipeämään oman ratsuni selkään. "Sitten jatketaan!"
Nuppu:- Höö! Olisin mäki jaksanu, ehkä... Hihii! Oon ny ihan ylikierroksilla! nauroin vain ja nyökkäsin Marialle. - Mennään vaa.
Minä:Lähdin taas Marian perään, ja hänen johdollaan ratsastimme käyntiä liekkikallion suuntaan. Hevoset kävelivät virkeinä viileästä vedestä, ja sain välillä pidätellä Tiitiä, ettei se olisi kirinyt Venjamin häntään kiinni. - Rauhassa Tiiti, toppuuttelin oria. Tiiti rauhoittukin, ja matkamme jatkoi iloisesti rupatellen pois kuumasta peltoaukeasta metsikköön. Hidastin Tiitiä, ja jättäydyin Kinukin viereen. - Mun tekee taas mieli uimaan, vaikka vasta uitiin... Läähätin.
Nuppu:- Samoin! Täällä kärähtää samalla tavalla, ku olis uunissa, joka on lämmitetty 200:n asteeseen! voihkaisin ja kokosin lisää ohjia, joita Eetu oli nykinyt käsistäni koko ajan. - Missä ravataan seuraavaksi? kysyin Marialta, joka johti letkaamme.
Maria:"Itse asiassa voitaisiin nyt ottaa pieni ravipätkä", vastasin Nupulle. "Eli siis ravi!" huudahdin taaksepäin ja pienellä taaksepäin nojaamisella siirsin ratsuni raviin.
Minä:Tiiti nosti ravin hyvin, kun puristin pohkeita. Sen askeleet olivat pitkiä ja pehmeitä, ja nyt niihin keventäminen alkoi olla helppoa, vaikka aluksi se oli tuntunut mahdottomalta. Seurasin Mariaa, kun hän johdatti meidät pellolta metsään Liekkikallion suuntaan. Tiiti höristi korviaan, kun edestäpäin alkoi kuulua auton pörinää. Tiukensin ohjia ja ohjasin Tiitin aivan tien reunaan.
Kinukki:Marski hidasti pyynnöstäni käyntiin tienreunaan.
Maria:"Sieltä tulee auto, siirrytään käyntiin. Istukaa itse niin rentoina kuin pystytte, älkää jännittäkö turhia. Pampu, anna vähän löysempää ohjaa, ettei Tiiti hermostu turhaan. Pitäkää hevoset tien reunassa", ohjeistin takana tulevia teinejä.
Nuppu:- Voi hyvät hyssykät sentää! Mikä ihmeen pupupöksy sää ny oot? nauroin Eetulle, joka leikki pelkäävänsä Marskin peppua, ja autoa. Naureskelin siinä itsekseni hetken, kunnes auto oli ajanut ohi. - Minnekäs se meidän rohkee pikkuponi jäi? kysyin vielä ponilta, ja katsoin Mariaa, joka näytti tietävän vastauksen.
Minä:Ennen kuin Maria ehti vastata, Tiiti nykäisi ohjat käsistäni ja käveli tien viereen. Sitten se pysähtyi niille sijoilleen ja laski päänsä alas ja upotti turpansa heinikkoon. Alkoi tasainen rouskutus. - Tiiti! kiljaisin. En ollut taas vaihteeksi hereillä, mutta sain otettua tukea satulan etukaaresta, joten en tipahtanut selästä, kuten muutama päivä sitten. - Hei, nyt ei syödä! tokaisin ja yritin vetää Tiitin pään ylös.
Kinukki:Marski seisoi tien laidassa korvat lerpallaan kun auto hursteli ohi. Sitten ohjasin orin takaisin tielle.
Minä:Sain Tiitin pään ylös, ja niin pystyimme jatkaa matkaa. Nyt yritin pysyä valppaana, olihan Tiiti jo kaksi kertaa alkanut syödä kesken maastolenkkien. Nostimme hevoset uudelleen raviin, ja Tiiti totteli hienosti. Letkamme kulki pois tieltä, pienemmälle ratsupolulle Liekkikallion taa. - No täällä ei ainakaan tuu autoja, sanoin muille.
Nuppu:- Ei varmasti, sanoin. Eetu koetti puraista Marsan kinnertä, ei hän se muuhun yltänyt, mutta tiukkasin ohjat ja pidätin vähän välimatkan kasvamiseksi. Eetu pukitteli vastalauseeksi mutta nostin pään ylös. - Kylläpäs Eevertti nyt isottelee, naurahdin ärsyyntyneesti.
Minä:- Totta kai, täytyyhän sen esittää, huikkasin jonnekin Marsan taa. Tiiti yritti taas jäädä ruokatauolle, mutta nyt olin valppaana ja tiukensin heti ohjia. Tiiti pärskähti ärtyneenä ja heilautti päätään. - Äläs nyt, poju, mutisin ja tiivistin istuntaani. Tiiti raviseli vielä kerran harjaansa, mutta tyytyi sitten ravaamaan kiltisti. - Noin, hieno poika, kehuin ja annoin hieman ohjaa. Rentouduin ja annoin Tiitille vapaata, eikä se enää yrittänyt ruohotupsujen luo.
Kinukki:"Olisikos tässä reitin varrella mitään laukkasuoraa?" Minä mietin ääneen-
Minä:- Jep, on. Kun ollaan ohitettu Pyöstinvuori, mennään yhtiä teitä pitkin pelloilla, ja sitte mennään kohti Seppelettä. Siinä on lähellä semmonen laukkasuora, josta voiaan kävellä metän ja pellon läpi takasi Ruolampeen, kerroin. Annoin Tiitille pohkeita, kun se taas yritti hidastella.
Nuppu:- Pitiks meiän käyä eka siel pihatolla? Ja hei, tosta pitäs kohta tulla yks puro vataan, sitä pitkin pääsee Pyöstin vuorelle. Eetua ei tuntunut pätkääkään kiinnostavan joukon perällä kulkeminen, se olisi halunnut päästä näyttämään mahtiaan muille.
Minä:- No voiaan me varmaan käyä, mietin ja vilkaisin edellä kulkevaa Mariaa. Tiiti oli viimein päässyt eroon väsymyksestään ja ruoanhalusta, ja poju höristelikin korviaan ja käveli reippain askelin. - Eli mennään varmaan, sanoin.
Kinukki:"Kai me voidaan ravata sinne purolle asti? Ollaan kävelty jo aika kauan," minä kysyin Marialta, joka suostui. Pian ravasimme kohti puroa.
Minä:Tiitin lennokkaat askeleet kiidättivät minua Marian perässä, ja sain hieman pidätellä oria. - Hei, tuolla se puro näkyy, hihkaisin.
Nuppu:Saavuimme purolle ja siirryimme käyntiin, koska maasto muuttui vaikeammaksi kulkea. Puron varressa kulki kuitenkin pieni polku, mitkä pitkin olli ennenkin ratsastettu. Puroa riitti ehkä kilometri, kunnes saavuimme sen lähtöpisteeseen. - Hei, Pyöstin vuori näkyy tuolla, huudahdin metsän loputtua. - Siellä on polku ja pihatto. Ratsastimme siis heinikosta polulle vuoren eteen
Minä:Menimme käyntiä Pyöstinvuoren ohi, ja pellolle päästyäni ehdotin pientä laukkapätkää. - Tiiti on niin innoissaan, selitin muille. Sain taas pidättää oria, joka korvat hörössä yritti kiilata Venjamin häntään.
Nuppu:Laukkasimme rivakasti pihaton pihaan, tai siis mä ja Eetu mentiin pukkilaukkaa.
Minä:Pihatolla ei näkynyt ketään, lukuun ottamatta tietty hevosia. Taputin Tiitiä kaulalle ja ohjasin sen lähemmäs ensimmäistä tarhaa. - Toi vaaleen ruunikko tuolla on Liinu, yks uus meiän luokkalainen hoitaa sitä, kerroin muille. Tiiti hirnahti tammoille, jotka vilkuilivat sitä hieman halveksuvasti.
Nuppu:Katsoimme oritarhankin asukkaat ja lähdimme ravaamaan takaisin Pyöstin vuorelle. - Oikaistaan laukkasuoralle tuon metän läpi, hihkaisin Eetun taas egoillessa pukeilla. Ravimme jatkui ohi vuoren kunnes käännyimme metsään. - Jees, siinähän laukkasuora on! Olimme hyväkuntoisella tiellä keskellä viljelypeltoa.
Minä:- Nyt mennään, kiljaisin Marian annettua luvan nostaa laukan. Tiiti kiihdytti huimaan vauhtiin, tuuli humisi korvissa ja vedet valuivat silmistä. Suora loppui liian pian, ja hidastimme hevoset käyntiin. Tiiti puuskutti kevyesti. - Se oli kivaa! sanoin
Kinukki:Marski hidasti kiltisti käyntiin laukan jälkeen. "Jep, niin oli."
Minä:- Kierretäänkö me nyt tuolta Seppeleen läheltä vai mennäänkö tosta suoraan tallille? kysyin pidätellen Tiitiä.
Nuppu:Maria mutisi jotain maastoesteiden ohitse menemisestä, ja niin nostimme ravin - Maria ravasi leikkisällä Venjamilla kärjessä Pampun tullessa nätisti Tiitillä perässä. Kinukki ja Marsa menivät minun ja Eetun edessä, tosin Eetu isotteli pukeilla vähän väliä.
Minä:Ravasimme Seppeleen ohi vievää tietä pitkin reippaassa tahdissa. Kevensin rytmikkäästi Tiitin selässä, nyt alkoi keventäminen olla jo aika helppoa. Tiiti nyki hieman ohjia, se olisi halunnut vielä mennä kovempaa. Maastoesterata vilahti ohitsemme, ja pian sen jälkeen käännyinme risteyksestä kohti Ruolampea.
Kinukki:"Voitais varmaan ottaa loppukäynnit?"
Minä:-Jep, otetaan vaa, myönnyin. Kiristin ohjia, kunnes Tiiti hidasti käyntiin. Silloin annoin taas sille vapaata, ja poitsu venyytti tyytyväisesti kaulaansa. Taputin sen kosteaa kaulaa, ja pyyhkäisin hikikarpalot otsaltani. - Hui kun on kuuma, olis pitäny uia vasta lopuks... ähkäisin. - Mut kyllä tää lenkki kannatti, vai?
Nuppu:- Joo, oli ihan mahtavaa, vaikka Eetu pelleili ja isotteli koko ajan... Eetu antoi vielä näytteeksi pari pukkia, ja pian käännyimmekin Ajotielle kohti Ruolampeen vievää mäkeä.
Minä:Hevoset talsivat mäen ylös, ja tallin pihassa vedin jalkani jalustimista. Liu'uin alas satulasta, ja nostettuani jalustimet ylös, vilkaisin muita. - Mun mielipide on, että tää kannatti!
Kinukki:Taputin Marskia tyytyväisenä ja liu'uin selästä alas.
Pampula♥Tiiti 14hm
|
|
|
Post by Paju on Jun 22, 2013 21:50:44 GMT 2
19.6. Tähän tulee Linnean roolaustunti, kunhan saamme sen loppuun...
Pampula♥Tiiti 15hm
|
|
|
Post by Paju on Jun 25, 2013 8:01:42 GMT 2
Ihka ekat kisat 21.6.13
Jännittyneenä annoin Tiitille pohkeita. Olin menossa Seppeleen koulukilpailuihin, ja koska Seppele oli Ruolammen naapuritalli, pystyin menemään sinne ratsain. Siispä ratsastin käynnissä tietä pitkin kohti Seppelettä. Tiiti oli puunattu oikein hienoksi, ja olin tehnyt sille sykeröt. Se oli ollut aika vaikeaa, mutta lopulta olin onnistunut ainakin jotenkin.
Viimein punavalkoinen talli ilmestyi näkyviin. Tiiti nosti päänsä ylös ja haisteli ilmaa. Se päästi kovan ja raikuvan hirnahduksen, eikä kellekkään jäänyt epäselväksi, että olimme saapuneet. - Soo poika, mutisin nolona. Tallilla oli paljon vilskettä, oli kuljetusautoja, hevosia kävelytettiin ja jotkut jo verryttelivät. Ruskeahiuksinen parikymppinen nainen lähestyi meitä. - Hei! Tarvitsetteko väliaikaiskarsinaa? hän kysyi. Pudistin päätäni ja selitin tulevani läheltä, Ruolammesta. Nainen nyökytteli ja näytti puomin, johon voisin sitoa Tiitin kiinni.
Kiitin naista, ja hän lähti auttamaan jotain muuta. Silitin Tiitin kaulaa ja katselin ympärilleni. Etsin ystävääni, Claraa, ja nähdä hänet väkijoukosta. - Mitä etsit, kuului iloinen ääni takaani. Pyörähdin ympäri ja näin pienikokoisen, siron ja vaalean tytön hymyilevän vienosti. - Clara! Siinähän sä ootkin, huudahdin. - Viititkö vahtia Tiitiä, niin mä käyn ilmottautumas tonne, kysyin. Clara nyökkäsi hymyillen.
Lähdin kävelemään ihmismassan läpi, ja se olikin aika vaivalloista. Välillä vastaan tuli hevosia, pienistä shetlanninponeista suuriin täysverisiin. Väistin villiä, takajaloilleen hyppivää puoliveristä sekä sen ratsastajaa, joka roikkui ohjissa. Lopulta pääsin ilmoittautumispisteen luo, vaan sain odotella kymmenisen minuuttia jonojen takia. Sain kuitenkin kisanumeroni, joka oli 11. Kuuluttaja ilmoitti helppo C luokan alkavaksi.
- Voitsä auttaa tän numeron kaa, kysyin Claralta päästyäni takaisin hänen ja Tiitin luo. Clara nyökkäsi ja solmi nopeasti kaksi rusettia kiinni. Käteni tärisivät ja perhosia lensi vatsassa. Entä jos kaikki menisi pieleen? Tosin kai ekat kisat jännittää kaikkia, en kai niin outo nyt voinut olla?
- Hei, sun kannattaa mennä verryttelee, Clara keskeytti ajatukseni. Nyökkäsin ja irroitin Tiitin. Ohjastin Tiitin pienelle verryttelyyn tarkoitetulle kentälle. Tein ensin voltteja ja suunnanvaihtoja käynnissä, ja toistin sitten ravissa. Seuraavaksi tein pysäytyksiä ja peruutuksia. Tiiti liikkui hyvin ja taipuisasti, vaikken osannutkaan laittaa sitä peräänantoon.
- Seuraavaksi... Ja Paju ja Tiitiäinen valmistautuu! kuuluttaja ilmoitti. Jännitys kipristeli vatsassani. Annoin Tiitin kulkea käyntiä pari kierrosta kenttää ympäri, ennen kuin siirryin portin viereen odottamaan vuoroani. Clara tuli silittämään Tiitiä ja toivotti minulle onnea matkaan. - Seuraavaksi Paju ja Tiitiäinen! kaiuttimista ilmoitettiin. - Se on menoa, huikkasin Claralle. - Tee vaan parhaasi! hän sanoi. Portti avautui, ja edellinen kilpailija poistui kentältä. Otin ohjat käsiini ja vedin syvään henkeä. Puristin kevyesti pohkeitani ja ratsastin kentälle. Nyt vain tekisin parhaani. Kumarruin hieman eteen päin satulassa ja kuiskasin. - Kyllä me onnistutaan, Tiiti. Yhdessä.
- Hei Minni, sulla on arvokas tehtävä, hymyilin vaalealle ponipalluralle. Harjasin ponin tuuheaa karvaa pitkin vedoin. - Mä nimittäin ratsastan sulla elämäni ensimmäisellä jatkotunnilla! Nostelin Minnin jalat yksitellen ja puhdistin ne. Seppeleen kisat olivat takana päin, ja nyt valmistelin ratsuani tunnille. Pyyhin vielä silmät, sieraimet ja hännänalusen ja lähdin sitten hakemaan varusteita.
Soffi harjaili pesuboksissa Kikkaa. - Moi, hän tervehti. Hymyilin ujosti. - Moi... - Minnes matka? Soffi kysyi. - Tunnille... Tyttö nyökkäsi ja kaivoi harjapakista kaviokoukun. - No, mun pitäis kai nyt mennä... mutisin kun en muutakaan keksinyt. - Okei, Soffi nyökkäsi ja jatkoi touhujaan. Minä vein Minnin harjat sen kaappiin ja kaappasin mukaani satulan ja suitset.
Matkalla takaisin karsinalle näin monia tuntilaisia, jotka olivat tupsahtaneet talliin innoissaan. Sain pujotella heidän välistään, mutta selvisin Minnin karsinalle ja sujahdin sinne tyytyväisenä. - Nonni tyttö, laitetaas sulle varusteet, sanoin höristelevälle tammalle. Se antoi laittaa hyvin satulan - se ei pullistellut eikä kiemurrellut. Myös suitset se antoi laittaa, vaikka ei se kovin halukkaalta näyttänyt. Laitoin kypärän päähäni ja talutin ponin muiden perässä kentälle.
Kentällä oli armottoman kuuma - ei varjoa, eikä Sinna varmastikaan säälisi meitä. Pysäytin Minnin ja laskin jalustimet alas. Säädin ne oikean pituisiksi ja kömmin selkään. Kiristin vielä satulavyön ja otin sitten ohjat käsiini. Ohjasin Minnin uralle ja vilkuilin salaa muita ratsastajia - he näyttivät aika kokeneilta. Enempää en kyllä ehtinyt sitä miettimään, sillä Sinna antoi jo ohjeita: - Ottakaa hevoset tuntumalle! Hengähdin syvään, tunti alkoi.
Pampula♥Tiiti 16hm
Laitan sitten tuloksen tähän kun saan selville:)
|
|
|
Post by Paju on Jun 28, 2013 9:04:26 GMT 2
Kesäpäivä 24.6.13Tiiti kävi vain senioritunnilla, joten sen jälkeen ehdimme tehdä muutakin:) Kävimme uimassa, minkä jälkeen Tiiti kuivatteli tarhassa. //pahoittelen hutaistuja kuvia... Pampula♥Tiiti17hm || Ensimmäisessä kuvassa Tiitillä on todella tunnelmallinen ilme. Olet onnistunut vangitsemaan kuvaan hienosti suokin - ainoastaan turpa näyttää hieman pieneltä muuhun kehoon verrattuna. Toisessa kuvassa turpa on parempi, ja kuva on muutenkin söpö kaikessa yksinkertaisuudessaan. Kolmannessa kuvassa on rauhallinen tunnelma, ja te molemmat näytätte iloisilta. - Britta
|
|
|
Post by Paju on Jun 28, 2013 18:59:57 GMT 2
Terapiahevonen Tiiti 25.6.13
- Maiju, ota sinä Tiiti, Sinna päätti. - Paju auttaa sinua, hän jatkoi. Pieni, saparopäinen tyttö vilkuili hämmentyneesti ympärilleen. - Mä oon Paju, Tiitin hoitaja, esittäydyin ja otin askeleen lähemmäs tyttöä. Tämä huomasikin minut ja sipsutti luokseni. - Mä oon Maiju... Nyökkäsin. - Tuu, mennään laittaa Tiiti kuntoon, vein jo sen harjat ja varusteet karsinalle, kerroin ja viittasin tytön seuraamaan minua.
- No, Tiiti, täältä tulee sun ratsastajas, tervehdin oria. Raaputin sen otsaa, ja poju ummisti silmänsä nautinnollisesti. - Tykkääkse tosta? Maijun hento ääni kysyi. - Joo. Mennääs harjaa Tiiti, ettei myöhästytä. Menimme karsinaan ja aloin neuvomaan Maijua harjaamisessa. Hän taisikin olla aika kokenut, koska sai Tiitin itse harjattua, minun piti vain selkä harjata, kun tyttö ei sinne yltänyt. - Osaatsä laittaa suitset? kysäisin. Maiju nyökkäsi, ja sanoi, ettei varmaan yltäisi satulaa laittamaan. - No mä laitan sen, sanoin ja kaappasin satulan käsivarrelleni. Tarkistin että satulavyö ja -huopa olivat suorassa, samalla kun Maiju räpelsi suitsien kanssa. - Onnistuuko? Maiju nyökkäsi ja ilmoitti olevansa valmis. Tarkistin suitset vielä, ja ne oli oikein hyvin laitettu. - Hyvä, kehuin. Maiju punastui mielihyvästä. Naurahdin ja käskin hänet hakemaan kypärän. Tyttö teki ohjeideni mukaan ja katosi käytävälle. Otin Tiitin karsinasta ja jäin odottamaan Maijua.
- Ottakaa käyntiä oikeaan kierrokseen! Sinna ohjeisti alkeistuntilaisia kentällä. Maiju istui rennosti Tiitin selässä ja myötäili orin liikkeitä. Istuin kentän aidalla varmuuden vuoksi, jos minua satuttaisiin tarvimaan - Maiju ei enää talutusta tarvinut. Tuntilaiset kiersivät kehää, kunnes Sinna käski ravia. - Ei haittaa vaikka ohjat löystyvät, Sinna sanoi. Maiju selvisi hyvin ja sai pidettyä tuntuman Tiitin suuhun. Ravia jatkui vielä kierros - sitten vaihdettiin suuntaa ja sama määrä ravia. - Takaisin käyntiin! Maiju muistaa pitää kädet paikoillaan! Sinna huomautti. Tunti jatkui aika samaan rataan, eikä apuani tarvitsi ollenkaan. Tunnin loputtua Maiju palautti Tiitin minulle ja halasi oria kiitokseksi.
Alli, Vani, Valo, Venjami ja Marsa saapuivat kentälle Tiitin seuraksi, kun muut alkeistunnilla olleet hevoset palasivat talliin.
Alkeistunnin jälkeen oli senioritunti. Taluttelin Tiitiä kentällä odotellessani tuntilaisia. Pian autoja kaarsikin pihaan, ja tutkailin aikuisia jotka kävelivät toisilleen jutellen kohti kenttää. - No niin, elikkäs Sanna saa Tiitin, Allin voi ottaa... kentälle saapunut Maria alkoi luettelemaan. Pian hevoset oli jaettu. Hieman pyöreä, tummanruskean polkkatukan omaava nainen ihmetteli: - Mikäs näistä on Tiiti?
Kävelin Sannan luo ja esittelin Tiitin. - Tiiti on tosi kiltti, se vaan joskus yrittää syödä tien vierestä, kerroin. Sanna nyökkäsi ja silitti orin kaulaa. - Tänään käymme maastossa, Maria ilmoitti. Sanna ponnisti Tiitin selkään ja hymyili minulle. - Sä pärjäätkin varmaan ite? tumasin ja Sanna nyökkäsi. Siispä palasin talliin.
Tallissa siivosin huolella Tiitin karsinan. Huomasin Soffin valmistelevan Kikkaa kärryjen eteen ja pysähdyin juttelemaan. - Moi! Ajamaanko lähössä? kysyin. - Sinnepä juuri, Sampan kaa mennään, tyttö hymyili. Nyökkäsin ja laitoin kottikärryt paikoilleen. - Pitäkää hauskaa! naurahdin ja palasin lakaisemaan käytävää.
Minulle jäi jonkin verran aikaa, joten kiertelin tallissa hevosia moikkaamassa. - Mitä se Aso? jutustelin Rosin omistamalle varsalle. Ruskea hevonen mulkaisi minua, joten jätin sen rauhaan. Sen sijaan, että olisin viettänyt aikaa varsan kanssa, menin kentälle odottamaan seniorituntilaisia maastosta.
Nämä saapuivatkin pian, ja Sanna toi Tiitin minulle. - Oliko kivaa? kysyin ujosti. Sanna nyökkäsi posket punoittaen. - Oli vaan kuuma, muuten todella mukava retki, hän kehui. Nyökkäsin ja silitin Tiitin turpaa. - Oliko Tiiti kiltisti? tiedustelin. Sanna nyökkäsi ja kertoi, että se oli vain kerran yrittänyt syödä matkan aikana.
- Mutta nyt minun täytyy mennä, lapset odottavat kotona, Sanna kertoi ja vilkutti minulle hyvästiksi. Talutin taas Tiitiä kentällä, mutta kauaa ei tarvinut odottaa, kun vammaistuntilaisia alkoi saapua.
- No niin, ovatko kaikki paikalla? Sinna kysyi. Katselin kentän vieressä rivissä olevia tuntilaisia. Oli kaikenlaisia tukia, mutta esimerkiksi Elsa, johon olin eräällä tunnilla tutustunut, pärjäsi tulkin avulla, hänhän oli kuuro.
Ilmeisesti kaikki olivat paikalla, sillä Sinna alkoi jakaa hevosia. - Nellalle tällä kertaa Tiiti, Sinna kertoi lopuksi. Huomasin pian pienen, pyörätuolissa istuvan tytön.
- Moi, olen Paju, ja tässä on Tiiti, esittäydyin tytölle. Tyttö, nimeltään Nella, hymyili ujosti. - Päivää, olen Nellan avustaja, vaaleahiuksinen nainen esittäytyi. - Nella loukkaantui puolivuotta sitten, ja nyt hänen kuntoutus on aloitettu. Ratsastuksen toivotaan auttavan toipumista, hän jatkoi. Nyökkäsin. - Oletko ennen ratsastanut? kysäisin. Nella pudisti päätään. Katselin tyttöä hieman tarkemmin. Hän oli hento ja pienikokoinen. Hänellä oli ruskeat, lähes mustat silmät ja tumma iho. Tummanruskeat, kiharat hiukset ylsivät melkein olkapäille. - No, sulla onkin jo kypärä, joten nyt vaan selkään, sanoin tomerasti.
Nellan avustaja nosti tytön Tiitin selkään, mutta sitten hänen piti lähteä auttamaan muita. Lyhensin jalustinhihnat sopivan pituisiksi, ja hymyilin Tiitin mustia jouhia puristavalle tytölle. - Ootko valmis? Nella nyökkäsi, joten nykäisin Tiitin liikkeelle.
Koko tunti mentiin käyntiä. Minua jotenkin kosketti Nellan avuttomuus, ja halusin kovasti auttaa häntä eteenpäin. Tyttö pysyi hiljaa lähes koko tunnin, taisi olla aika ujo. Tunnin loputtua Nellan avustaja tuli nostamaan Nellan takaisin pyörätuoliin. - Käypäs sanoo Tiitille heipat, sanoin hymyillen tytölle. Hän kelasi tuolinsa Tiitin pään viereen. Ori laski päänsä alemmas ja puhalsi pienen tytön kasvoihin. - Kiltti hevonen, Nella sanoi lempeästi ja kuiskasi sitten vielä jotain Tiitin korvaan. - Kuules Nella, meidän pitää nyt lähteä, tytön avustaja sanoi. Nella vilkaisi vielä kerran Tiitiä, ennen kuin hän kelasi tuolinsa parkkipaikkaa kohti. Pampula♥Tiiti 18hm
|| Sinulla oli tänään autettavaa kerrakseen! Kiva, kun kerroit jokaisesta tunnista jotakin, ja varsinkin loppu oli koskettava. Olet oppinut kuvailemaan yhä paremmin ja paremmin, muutenkin kirjoitustyylisi on kehittynyt. Tekstisi on helppolukuista ja ymmärrettävää. Hienoa Pampula! =) - Britta
|
|
|
Post by Paju on Jun 30, 2013 22:58:51 GMT 2
Maastossa ja pieniä vakoiluyrityksiä 27.6.13
Tallustelin Suvin vierellä kohti Ruolampea. Loivan ylämäen jälkeen talli tulikin jo näkyviin, samoin sen nurkalla tupakoiva Samppa. - Moido, Suvi töksäytti. Hän oli ollut jo vähän aikaa hiljanen ja ärsyyntynyt. Sitten hän käveli Samppaa kohti. - Moikka... hihkaisin siskon perään, mutta ei se tainnut kuulla. Sen sijaan se papatti Sampalle: - Pistä se pois heti, me ei kestetä tollasta lemua. Tuut mun kaa maastoon, kun... Puhe vaimeni heidän häipyessä tarhoille. Minä taas huokaisin ja yritin sietää tupakan hajua, joka jäi leijailemaan tallin nurkalle. Sattumalta kuulin nurkan takaa puhetta, ja kurkkasin uteliaasti ketä siellä oli.
Ja yllätys yllätys - Soffi ja Jiri siellä juttelivat hiljaisella äänellä. Niitäkö se Samppa oli vahtinut nurkalla? Ken ties. - Moi! hihkaisin säikäyttäen molemmat perinpohjin. Soffi laski katseensa maahan ja vilkaisi nopeasti Jiriä. - Joo mun pitää mennä, hän sanoi nopeasti pojalle. Tämä nyökkäsi ja työntyi nopeasti ohitseni. Soffi taas tuli luokseni ja yhtämatkaa lähdimme tallin takaa. - Mitäs te kaks siellä? kysyin ilkikurisesti. Soffi vilkaisi minua. - Älä viitti! hän huudahti leikkisästi. Naurahdin. Taisi olla taas parittaja - Samppa vauhdissa...
Soffi kertoi menevänsä harjaamaan Kikkistä, ja minä lähdin tarhoille Tiitiä noutamaan. Matkalla Suvi ja Samppa tulivat vastaan hevosten kanssa. - Olitteks te maastoon lähössä? kysyin uteliaasti. - No joo mut mitä se sulle kuuluu? Suvi ärähti. Kohautin hartioitani. - Mietin et oisinko voinu tulla mukaan... mutisin. Suvi mulkaisi minua. - En mä nyt sua voi joka paikkaan ottaa mukaan, hän tiuskaisi. Kohautin harteitani ja jatkoin matkaa. Ei nyt väkisin sitten.
Tiitin näkeminen piristi minua kummasti. Ori ravasi innokkaasti luokseni, joten kiinni otto oli helppoa. Talutin Tiitin rauhassa talliin. Vein sen karsinaan ja hain harjat. Harjailin Tiitin ihan rauhassa, jotta Suvi ja Samppa ehtisivät lähteä. Eipä oikein nyt huvittanut olla Suvin kanssa kun se oli sellaisella päällä.
Laitettuani Tiitille varusteet, talutin sen pihalle. Nousin selkään ja ohjasin Tiitin metsään päin. Sen kaviot kopisivat tien pintaan, linnut lauloivat ja lempeä tuli heilutti puiden oksia. Puut varjostivat meitä paahtavalta auringolta, päivä oli yksinkertaisesti juuri sopiva maastoiluun.
Aioin tehdä pitkän retken, että Tiiti saisi liikkua tarpeeksi. Kun saavuimme metsänrajaan, kannustin Tiitin raviin. Ori ravasi innokkaasti korvat hörössä. Paarmat tippuivat kyydistä Tiitin juostessa vauhdilla eteenpäin. Saavuimme taas metsään, jossa hidastin vauhdin käyntiin. Tiiti pärskähteli innoissaan ja viskoi päätään. - Hei poju, rauhoituhan jo, hymähdin ja taputin hevosen kaulaa. Samassa kuulin jostain vaimeaa puhetta, joka sai minut pysäyttämään Tiitin.
Kuulostelin hetken ja huomasin äänen kuuluvan oikealta puoleltani. Laskeuduin hiljaa Tiitin selästä ja lähdin taluttamaan sitä pois polulta. Joka kerta, kun oksa rasahti, säpsähdin ja luulin, että meidät huomattaisiin. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan tasainen puhe jatkui ja voimistui lähestyessämme sitä. Päätin jättää Tiitin hieman kauemmas puhujista, ja sidoin sen kiinni puuhun. Sitten lähdin hiippailemaan puskien suojissa eteenpäin.
Tunnistin äänet pian Sutin ja Sampan ääniksi. Pääsin viimein niin lähelle, että näin heidät istumassa hevosten kanssa pienellä aukiolla. Yritin kuunnella, mistä he puhuivat - joo, tiiän et sillei ei sais tehä -, mutten saanut selvää äänistä.
Tiiti alkoi pikkuhiljaa käydä levottomaksi, joten näin parhaaksi hakea se, etten paljastuisi. Suvi ja Samppa kuuntelivat hetken, ja kuulin jo että ge huomaisivat minut, mutta jatkoivatkin sitten juttelua. Tiesin, etten pääsisi heidän huomaamattaan pois, joten hiivin Tiitin luo ja nousin sen selkään. Sitten ratsastin muina miehinä, kuin sattumalta aukiolle.
- Moi! tervehdin pirteästi. Suvi vilkaisi minua ärtyneesti. - Etkö sä vois jättää meitä rauhaan? hän kysyi. Huokaisin. - Mä tulin tänne vahingossa, en mä tienny et te ootte täällä, puolustelin. Suvi tuhahti. - No joo mut... Jo sen äänestä kuulsi -meiänjututeikuulusulle -. Siispä päätin jättää ne nyt rauhaan. Sai niilläkin olla omat juttunsa.
Pampula♥Tiiti 19hm
|
|
|
Post by Paju on Jul 6, 2013 16:30:15 GMT 2
Villi ja vapaa 1.7.13"Vielä on kesää jäljellä, vielä tulee kauniita päiviä, vielä voin löytää ystävän, vielä tilaisuuden saan." Pampula♥Tiiti kahdeskymmenes ja viimeinen || Apua, aivan mahtava päätös hoitajanurallesi Tiitin kanssa. Kauniit siluetit olet piirtänyt itsestäsi ja Tiitistä, näkee, että järvellä tuulee. Maisema on aivan omaa luokkaansa, ja auringonlasku varsinkin on aivan upeasti tehty eri värein. Realistinen ja sarjakuvamainen yhtä aikaa. Oikein kaunis piirros, wow! - Britta
|
|