6.12. Hyvää itsenäisyyspäivää!
Mokoma autonrakkine oli päättänyt tehdä tenät juuri, kun minun piti tallille lähteä. Nopealla vinkumisella – kiristyksellä – olin saanut onneksi poikaystävän autoa lainaksi ja pääsinkin ajelemaan Ruolampeen. Ruolampi sijaitsi hieman kauempana Vaahterapolusta, joten matkaan kului melkein tunti. Pian kuitenkin näin ensimmäiset pilkahdukset tallista ja käänsin auton pihatielle. Parkkeerasin sen muiden autojen viereen ja nousin ylös autosta. Lunta satoi hieman – yllättävä kyllä – ja pakkasta oli muutaman asteen verran. Vedin tumput käteeni ja suuntasin saman tien Hattien tarhalle.
Siellä voikkoponi tarhaili heiniä mussuttaen yhdessä Laran ja Celerin kanssa. Olin hieman yllättynyt kuinka pieni maailma oli, kun olin viimeksi tallilla törmännyt Amandaan. Amandan komea Nemo oli joskus asunut Aittohaarassa ja olinkin saanut napattua orista oman kopion. Pujahdin tarhaan ja samassa Celer jo ravaili minua tervehtimään. Rapsutin nuorta tammaa ja myös kaunista Laraa ennen kuin kävin nappaamassa Hattieta riimusta kiinni. Tamman turpa suuntautui heti takkini taskuja kohti etsien herkkuja.
”Ne ovat tyhjät senkin herkkuperse”, sanoin tammalle ja talutin Hattien ulos tarhasta pitäen huolen, että kaksi muuta jäivät sisälle.
Nappasin Hattien riimun tarhan vierestä ja napsautin sen tamman riimuun ennen kuin talutin voikon talliin. Sysättyäni Hattien karsinaansa, kävin hakemassa sen mustan harjapakin ja palasin. Hattie tiesi jo heti pakin sisältävän heppanameja, joten karsinan oven sysätessäni auki, puskeutui karsinasta turpa. Työnsin turvan kuitenkin pois murahtaen jotain kärsivällisyydestä.
Otin sekaisesta harjapakista kovan harjan, piikkusuan ja namupussista pari namia. Oven suljin tiukasti perässäni kiinni, ettei Hattien turpa vain hamuisi namupussia.
”Täällä toope”, sanoin ja ojensin yhden omenanmakuisen namin tammalle.
Aloitin harjauksen kaulalta ja kirosin irtoavaa karvaa, josta ei tuntunut olevan loppua. Pian karsinan pohja olikin täynnä kermanvärisiä karvoja, kun olin päässyt vasemman kyljen läpi. Taputtelin tammaa pepulle, kun siirryin oikealle puolelle ja jatkoin harjaamista siltä puolen. Hattie hamuili jälleen taskujani.
”Saat sitten, kun olet ollut kiltisti”, sanoin tammalle työntäen turvan pois ja jatkoin itsepintaisesti harjausta. ”Itsepä olet tamman tuollaiseksi opettanut”, kirosin vielä itseäni.
Ei kestänyt kauaa, kun Hattie oli harjattua ja kaviot putsattu sekä herkutettu. Jätin ponin siksi aikaa karsinaansa, että kävin varustehuoneesta hakemassa juoksutusvermeet. Tänään olin ajatellut lainata tyhjillään olevaa isoa laidunta, jonne oli sentään kertynyt hieman hankea. Heitin juoksutusvyön olalleni, satulahuovan kainalooni ja kapsonin käsiini, kun nappasin matkalla kaapistani tammalle pintelit.
Jätin kapsonin vielä oven vieressä olevaan koukkuun ja pujahdin sitten karsinaan. Asetin ensin mustan huovan tamman selkään ja heitin sitten sen päälle juoksutusvyön, jonka laitoin ensin löysälle kiinni. Pinteleitä kääriessäni tamman jalkaan, oli tamman turpa koko ajan touhussa mukana tai sitten Hattie ei meinannut jaksaa seistä mukamas paikallaan. Sain kuitenkin pintelit tamman jalkoihin ja kävin sitten nappaamassa kapsonin oven vierestä.
Hattie päätti leikkiä hetken aikaa kirahvia, kun kurottelin niskassa olevalla pehmusteella varustetun kapsonin tamman päähän. Saatuani viimein vermeet tamman päälle kokonaisuudessa, kävin hakemassa vielä liinan sekä raipan matkaan mukaan.
Hattie käveli rinnalla löysemmällä narulla, kun talutin sen isolle laitumelle. Jäimme lähelle aitaa ja päästin Hattien sitten kauemmas itsestäni kävelemään ensin käynnissä. Hattie rämpi lumessa reippaasti eteenpäin nostellen jalkojaan. Parin kierroksen jälkeen maiskutin tamman raviin. Aluksi tamma ei meinannut liikkua käyntiä reippaampaa tahtia, mutta päättäväisesti sain ponin tekemään hieman reippaammassa askellajissa hommia. Hangessa rämpiminen teki tammalle vain hyvää.
”Pyrrrrr”, sanoin hetken kuluttua ja annoin tamman siirtyä käyntiin.
Parin käynti kierroksen jälkeen hoputin tamman takaisin raviin. Hattie ravasi mukavasti pää painuksissa, kuten ratsastaessa ja nosteli jalkojaan hyvin.
”Hyvä”, kehaisin tammaa ja päätin sitten nostella hieman laukkaa. ”Laukkaa!” sanoin tomerasti maiskutusten kanssa.
Hetken Hattie lähinnä ravasi vain reippaammin, mutta nosti lopulta laukan. Siinä vaiheessa laitumelle oli syntynyt jo tamman tekemä ura, eikä sen tarvinnut nostella jalkojaan enää niin paljoa. Laukka oli, kuten yleensä alussa, tahmean näköistä, eikä peräpää oikein tahtonut olla mukana. Äänitehostein nappasin tammaa enemmän kuulolle ja siitäkös Hattie hieman innostui pukituksen merkeissä.
”No, niin hupi sikseen ja työ jatkukoon”, naurahdin ponille.
Pian Hattien laukka oli mukavan oloista ja siirtelin tamman käyntiin ja seisahduksiin. Kävelin tamman luokse ja vaihdoin liinan puolta. Tein samat asiat myös toiseen suuntaan ja päälle puolen tunnin juoksutuksen jälkeen, Hattie puuskutti ja hiki oli jopa noussut tamman pintaan.
”Hienoa työtä”, sanoin tammalle ja ojensin sille herkun. ”Mennään sitten hetkeksi käpsyttelemään maastoon.”
Taputin neitokaista kaulalle ja suuntasin kävellen maastoja kohti. Tervehdin kenttää ohittaessani Enniä, joka ratsasti parasta aikaa Iippaa. Iippa oli kyllä todella upea puoliverinen.
Hattie tuntui nauttivan itsekin pienestä kävelyretkestämme maastossa. Se käveli reippaasti pää korkealla eteenpäin niin, että sain itse melkein hölkätä koko matkan. Näimme reissulla jopa pari peuraa metsässä, joita Hattie katseli pitkään korvat korkealla. Ohi ajavat autot eivät Hattieta haitanneet ollenkaan ja taisin itse olla se, joka kihisi kiukusta kaahailijoiden suhteen.
Palasimme tallille samaa reittiä, koska en vielä tuntenut Liekkijärven ympäristön maastoja. Tallille oli poissa ollessamme ilmestynyt hieman porukkaa, joita tervehdin hymyillen. Riisuttuani Hattien karsinassaan varusteista, heitin sen niskaan fleeceloimen ja kävin viemässä takaisin tarhaan. Sen jälkeen suuntasin hoitajien talolle juomaan kupillisen kahvia. Talo oli tyhjä, joten hörpin vain nopeasti kahvini ja söin jonkun tuoman joulutortun. Kello näytti yhtä iltapäivällä, kun suuntasin autolle ja lähdin huristeleman kohti kotia katselemaan hieman linnanjuhlia.
Inna ja Hattie 1HM, sanoja 799
/ Moikka Inna!
Ensin pakollinen sananen kommentoinnista, jos et ole vielä ehtinyt muiden päiväkirjoista lukea. Me Tatun kanssa tosiaan luetaan jokikinen tarina, mutta kommentointia tulee fiilispohjalta sekä jokaisen ensimmäiseen tarinaan. Ei kannata siis pelästyä, ettemmekö me mitään lukisi, jos ei kommenttia tule!
Ja sitten itse tarinaan. Teksti oli todella mukaansatempaavaa, hyvin jäsenneltyä ja rehellistä. Selkeästi on sulla kaikki hommat hanskassa! Silmät kirjaimellisesti vain liimautui tekstiin, teki mieli lukea lisää senkin jälkeen kun lopetin, mutta niinhän se menee, että ei makeaa mahan täydeltä! Kerrassaan upea, mielenkiintoisesti ja asiantuntemuksella kirjoitettu, pitkä tarina. Etenkin tekstin rehellisyys puhuttelee!
Kiitos mahtavasta aloitustarinasta ja vielä kerran tervetuloa meille! :)
- Enni