Post by Rasmus on Dec 11, 2014 22:11:15 GMT 2
Perjantaina 19.12. olisi mahdollista päästä mun ihkaensimmäiselle tunnille! Tunti on avoinna hoitajille ja yksityisenomistajille.
Tarkoituksena on hypätä maneesilla perustehtäviä ratsukoiden tason mukaan. Tunnille ovat siis tervetulleita kaikentasoiset ratsukot - muokkaillaan tehtäviä sen mukaan, mitä hevoset ja kuskit osaavat.
Tunnille otetaan viisi ratsukkoa ilmoittautumisjärjestyksessä. Tervetuloa mukaan, toivottavasti jokunen uskaltautuu mun koekaniiniksi tunninpitoa opetellessani!
Suvi - Alli !
Evia - Luppa
Karita - Körmy !
Anni - Väiski !
Tommi - Ämmä
Kaikki oli lähtenyt mun lukion opon ideasta. Olin käynyt juttelemassa sen kanssa mun kursseista: oli näyttänyt siltä, että lopullinen lukumäärä jäisi muutamaa vajaaksi, kun mä en halunnut opiskella pitkää matikkaa enkä oikein mitään muutakaan ylimääräistä. Se joulumuoria epäilyttävästi muistuttava mummeli oli sitten ehdottanut, että kerta mä ratsastin (enkä tosissaan tiennyt, mistä se oli sen keksinyt), voisin miettiä jotain siihen liittyvää erikoiskurssia. Mähän voisin vaikka opettaa, toisien sanoen pitää muutaman tunnin.
Kuolleen ruumiini yli, mä olin ajatellut. Mutta asiaa muutaman päivän kelailtuani olin tajunnut, että voisi se onnistuakin. Pystyisin ihan hyvin pitämään helpohkoja estetunteja, olin mä sen verran ratsastanut ja juossut itse valmentautumassa – tehtävistä ei ainakaan tulisi pulaa. Ja ihan ehdottomasti mieluummin mä pitäisin tunnin tai vaikka viisi kuin opiskelisin jotain kemiaa.
Tässä mä sitten istuin, ratsastushallin toisessa päädyssä kiikkerällä jakkaralla perjantai-iltana ja katselin käveleviä ratsukoita. Tunnille oli ilmoittautunut neljä suomenhevosta ja yksi luppakorvainen lämminverinen, eikä tiedossa ollut mitään olympiatason estetehtäviä. Maneesiin olin heittänyt vain kaksi estettä pituushalkaisijalle ja levittänyt puomit loivan kaaren mukaisesti niin, että niiden yli pääsisi isoilla pääty-ympyröillä.
Ihan aluksi pyysin jokaista ratsastajaa käymään mun luona ja kertomaan lyhyesti omasta ja ratsunsa hyppytaustasta, niin tiesin vähän, mitä uskaltaisi vaatia keneltäkin. ”Ruvetkaa vaan sitten ravailemaan”, ilmoitin, kun olin saanut haastattelut hoidettua. ”Reipasta ravia ohjaa kohti, mun mielestä hevosten pitää oikeasti liikkua kun verrytellään esteitä varten. Vapaasti saa tehdä erilaisia kaarteita. Kääntäkää hevosia rohkeasti, älkää jääkö hölköttelemään sinne uralle. Tehkää aina kun mahtuu päätyihin ympyrät, niin että ylitätte nuo puomit. Pitkille sivuille voisi olla ihan hyvä idea ottaa vaikka muutama askel avoa tai temponvaihteluita.”
Samaa verkkatehtävää tehtiin lyhyesti myös toiseen suuntaan ja lopuksi laukassa. ”Esteistunta, kiitos! Hevoset saa liikkua isoa laukkaa, kunhan ne ei juokse apuja karkuun. Älkääkä kattoko niitä puomeja! Siinä vaiheessa, kun hevonen ylittää puomit, katseen pitäisi olla jo puoli kierrosta edellä. Puomeja ei ole mikään pakko ylittää keskeltä, isolaukkaisilla hevosilla enemmän ulkoreunasta tilaa, pienempilaukkaisilla tähdätkää pikemminkin sisäreunaan.”
Annin ratsastustaidot mä tiesinkin, ja sen ratsu vaikutti hyvin yhteistyökykyiseltä: Väiski teki näppärästi kaiken mitä pyydettiin. Alli oli vähän hitaan oloinen, mutta virkosi kuitenkin aina puomeilla. Kehotin Suvia vaikuttamaan hevoseen vähän rohkeammin, niin tamma ei ihan nukahtaisi pystyyn. Körmy liikkui pirteästi, mutta nuorena hevosena se joutui keskittymään hirveästi jo siihen, että se sai jalkansa aseteltua puomien ylitse. Karita osasi kuitenkin tukea sitä riittävästi ja meno parani kierros kierrokselta. Luppa teki sekin hyvin ja rennosti töitä, vaikka Evian koulupainotteisuuden kyllä välillä huomasikin pienestä epävarmuudesta. Ämmä testaili tapansa mukaan Tommia niin paljon kuin jaksoi, mutta poika sinnitteli selässä ja sai tamman liikkumaan välillä ilman jatkuvaa vastaan hangoitteluakin. Kaiken kaikkiaan meno siis näytti ihan lupaavalta.
”Mä kerään nuo puomit nyt pikku ristikoiksi ja jokainen hyppää yksitellen muutaman kierroksen vasempaan suuntaan täällä mun puoleisella pääty-ympyrällä niin, että ylitätte tuon esteen. Körmy eka, sitten Luppa, Alli, Ämmä ja vikana Väiski. Saa aloittaa!”
”Körmyn kanssa saat tulla ravissakin, jos on helpompi sille. Hyvin vaan tuet jalalla sitä kohti esteitä ja kiitä kun se tekee nätisti, just noin. Sit Evia. Odota rauhassa sitä että hevonen hyppää, kevyt joustava käsi! Oikein hyvä, vielä katse ylös esteestä.
Allin kanssa lisää vauhtia! Tasainen laukka koko ympyrän, ei mitään viime hetken spurttailuja just ennen estettä. Ämmän kanssa saat olla supertarkkana ulkoapujen kanssa, nyt se liiraa koko ajan kavereiden luokse. Ulko-ohja kunnolla käteen ja sit vaan ratsastat sen sinne esteelle. Väiski saa mennä vähän rauhallisemmin, käsi ja hartiat rennoksi. Ihan pieniä pidätteitä, mut niitä tarvitaan aika paljon.”
Kun kaikki olivat hypänneet, mä heitin esteitä pituushalkaisijalla vähän lähemmäs toisiaan ja hilasin puomeja muutaman reiän ylös.
”Sitten suunnanvaihto ja tullaan yksitellen keskiympyrällä pari kierrosta molemmat esteet ylittäen. Nostan tason mukaan kullekin noita puomeja, älkää laukkailko mun päälle. Tässä nyt olennaista on katsoa minne menee, ei sitä estettä vieläkään. Esteen jälkeen ei ruveta kurvailemaan tiukasti mihinkään, muuten ei sinne seuraavalle hypylle pääse. Tasainen ympyrän kaari ja tasainen pitäis olla myös laukan! Tässä on hyvin aikaa miettiä lähestyminen ja ponnistuspaikka, kun ei kaahaile menemään täysiä lyhyillä teillä. Rennosti mutta skarppina.”
Hevoset ja ratsastajat tekivät kivasti töitä, vaikka kullakin oli omat ongelmakohtansa ja muutamat heikommat lähestymiset. Mä aloin jopa viihtyä kentänlaidalla huutelijan roolissa, kun pääsin analysoimaan suorituksia ja neuvomaan parhaani mukaan. Toivottavasti joku tajusi edes puolet siitä, mitä mä selitin, ja toivottavasti siitä selityksestä edes murto-osa oli hyödyllistä.
”Lopuksi hypätään sitten kolmikaarinen kiemuraura niin, että tullaan molemmat esteet. Jokainen tulee tehtävän kerran, sit vaihdetaan suunta ja toinen rundi uuteen kierrokseen. Saa tulla lähestymiset ravissa, jos tuntuu siltä. Muistakaa katsoa minne ootte menossa, olkaa tarkkoina ulkoapujen kanssa ja pitäkää hevoset riittävän suorina. Ne saa edetä kaarteissa, mutta menon ei pitäis olla yhtään holtitonta. Nostan taas esteitä vähän tason mukaan, mutta ei lykätä nyt kasikymppiä enempää kenellekään. Karita saa aloittaa!”
Jälleen kerran kaikki suorittivat tehtävän hyvin omalla tasollaan ja tsemppasivat entisestään viimeiselle kierrokselle. Vaihdot tuottivat eniten ongelmia, mutta lähestymiset olivat pääsääntöisesti onnistuneita ja ponnistuspaikat löytyivät melkein joka kerta. Oli kiva nähdä, miten ratsastajat löysivät tuntumaa osalle vielä aika vieraisiinkin ratsuihinsa ja uskalsivat vaikuttaa joka hypyn myötä paremmin hevosiin.
Körmy tuntui löytävän itseluottamuksensa ja teki rohkeasti hommia, kun Karita näytti sille selvästi suunnat ja laukat. Luppaa vaihdot vähän hämmensivät, mutta viimeistään esteen jälkeen Evia sai korjattua laukan oikeaksi eikä mitään hämminkejä tullut. Alli alkoi esteiden kohotessa lämmetä ja saada vauhtia kinttuihinsa, mikä näkyi muutamina esteiden ohitteluyrityksinä. Suvi sai tosissaan ohjata ja ratsastaa tammaa, ennen kuin hypyt alkoivat sujua.
Tosissaan sai ratsastaa myös Tommi: Ämmä olisi halunnut mieluummin nakata pojan tantereeseen kuin hypätä yhtäkään estettä. Tarpeeksi napakalla ratsastuksella tammakin saatiin yli esteistä, vaikka ihan kympin sujuvuutta ei tänään löytynytkään. Väiski meinasi välillä vedellä mutkat suoriksi ja olisi mielellään lähtenyt hyppyihin todella kaukaa, mutta viimeisellä kierroksella Anni sai siihen vähän paremmin otetta ja tuotua hevosen hyvin esteille.
Kaiken kaikkiaan ei siis huono ollenkaan, ainakaan mun mielestäni. Toivottavasti ratsastajatkin olivat saaneet edes jotain irti tunnista. Aika oli kulunut yllättävän nopeasti, mutta ehkä tää tältä erää riittikin. Eka kerta jne kuitenkin.
”Kiitos hei teille, mukava että osallistuitte! Ravailkaa ja kävelkää sitten miten parhaaksi näätte ja tulkaa ihmeessä antamaan palautetta. Hyvin ratsastettu kaikki, jatkakaa treenejä!” Ehkä se vähän kornilta kuulosti - mutta mä tarkoitin kyllä joka sanaa.
Tarkoituksena on hypätä maneesilla perustehtäviä ratsukoiden tason mukaan. Tunnille ovat siis tervetulleita kaikentasoiset ratsukot - muokkaillaan tehtäviä sen mukaan, mitä hevoset ja kuskit osaavat.
Tunnille otetaan viisi ratsukkoa ilmoittautumisjärjestyksessä. Tervetuloa mukaan, toivottavasti jokunen uskaltautuu mun koekaniiniksi tunninpitoa opetellessani!
Suvi - Alli !
Evia - Luppa
Karita - Körmy !
Anni - Väiski !
Tommi - Ämmä
Kaikki oli lähtenyt mun lukion opon ideasta. Olin käynyt juttelemassa sen kanssa mun kursseista: oli näyttänyt siltä, että lopullinen lukumäärä jäisi muutamaa vajaaksi, kun mä en halunnut opiskella pitkää matikkaa enkä oikein mitään muutakaan ylimääräistä. Se joulumuoria epäilyttävästi muistuttava mummeli oli sitten ehdottanut, että kerta mä ratsastin (enkä tosissaan tiennyt, mistä se oli sen keksinyt), voisin miettiä jotain siihen liittyvää erikoiskurssia. Mähän voisin vaikka opettaa, toisien sanoen pitää muutaman tunnin.
Kuolleen ruumiini yli, mä olin ajatellut. Mutta asiaa muutaman päivän kelailtuani olin tajunnut, että voisi se onnistuakin. Pystyisin ihan hyvin pitämään helpohkoja estetunteja, olin mä sen verran ratsastanut ja juossut itse valmentautumassa – tehtävistä ei ainakaan tulisi pulaa. Ja ihan ehdottomasti mieluummin mä pitäisin tunnin tai vaikka viisi kuin opiskelisin jotain kemiaa.
Tässä mä sitten istuin, ratsastushallin toisessa päädyssä kiikkerällä jakkaralla perjantai-iltana ja katselin käveleviä ratsukoita. Tunnille oli ilmoittautunut neljä suomenhevosta ja yksi luppakorvainen lämminverinen, eikä tiedossa ollut mitään olympiatason estetehtäviä. Maneesiin olin heittänyt vain kaksi estettä pituushalkaisijalle ja levittänyt puomit loivan kaaren mukaisesti niin, että niiden yli pääsisi isoilla pääty-ympyröillä.
Ihan aluksi pyysin jokaista ratsastajaa käymään mun luona ja kertomaan lyhyesti omasta ja ratsunsa hyppytaustasta, niin tiesin vähän, mitä uskaltaisi vaatia keneltäkin. ”Ruvetkaa vaan sitten ravailemaan”, ilmoitin, kun olin saanut haastattelut hoidettua. ”Reipasta ravia ohjaa kohti, mun mielestä hevosten pitää oikeasti liikkua kun verrytellään esteitä varten. Vapaasti saa tehdä erilaisia kaarteita. Kääntäkää hevosia rohkeasti, älkää jääkö hölköttelemään sinne uralle. Tehkää aina kun mahtuu päätyihin ympyrät, niin että ylitätte nuo puomit. Pitkille sivuille voisi olla ihan hyvä idea ottaa vaikka muutama askel avoa tai temponvaihteluita.”
Samaa verkkatehtävää tehtiin lyhyesti myös toiseen suuntaan ja lopuksi laukassa. ”Esteistunta, kiitos! Hevoset saa liikkua isoa laukkaa, kunhan ne ei juokse apuja karkuun. Älkääkä kattoko niitä puomeja! Siinä vaiheessa, kun hevonen ylittää puomit, katseen pitäisi olla jo puoli kierrosta edellä. Puomeja ei ole mikään pakko ylittää keskeltä, isolaukkaisilla hevosilla enemmän ulkoreunasta tilaa, pienempilaukkaisilla tähdätkää pikemminkin sisäreunaan.”
Annin ratsastustaidot mä tiesinkin, ja sen ratsu vaikutti hyvin yhteistyökykyiseltä: Väiski teki näppärästi kaiken mitä pyydettiin. Alli oli vähän hitaan oloinen, mutta virkosi kuitenkin aina puomeilla. Kehotin Suvia vaikuttamaan hevoseen vähän rohkeammin, niin tamma ei ihan nukahtaisi pystyyn. Körmy liikkui pirteästi, mutta nuorena hevosena se joutui keskittymään hirveästi jo siihen, että se sai jalkansa aseteltua puomien ylitse. Karita osasi kuitenkin tukea sitä riittävästi ja meno parani kierros kierrokselta. Luppa teki sekin hyvin ja rennosti töitä, vaikka Evian koulupainotteisuuden kyllä välillä huomasikin pienestä epävarmuudesta. Ämmä testaili tapansa mukaan Tommia niin paljon kuin jaksoi, mutta poika sinnitteli selässä ja sai tamman liikkumaan välillä ilman jatkuvaa vastaan hangoitteluakin. Kaiken kaikkiaan meno siis näytti ihan lupaavalta.
”Mä kerään nuo puomit nyt pikku ristikoiksi ja jokainen hyppää yksitellen muutaman kierroksen vasempaan suuntaan täällä mun puoleisella pääty-ympyrällä niin, että ylitätte tuon esteen. Körmy eka, sitten Luppa, Alli, Ämmä ja vikana Väiski. Saa aloittaa!”
”Körmyn kanssa saat tulla ravissakin, jos on helpompi sille. Hyvin vaan tuet jalalla sitä kohti esteitä ja kiitä kun se tekee nätisti, just noin. Sit Evia. Odota rauhassa sitä että hevonen hyppää, kevyt joustava käsi! Oikein hyvä, vielä katse ylös esteestä.
Allin kanssa lisää vauhtia! Tasainen laukka koko ympyrän, ei mitään viime hetken spurttailuja just ennen estettä. Ämmän kanssa saat olla supertarkkana ulkoapujen kanssa, nyt se liiraa koko ajan kavereiden luokse. Ulko-ohja kunnolla käteen ja sit vaan ratsastat sen sinne esteelle. Väiski saa mennä vähän rauhallisemmin, käsi ja hartiat rennoksi. Ihan pieniä pidätteitä, mut niitä tarvitaan aika paljon.”
Kun kaikki olivat hypänneet, mä heitin esteitä pituushalkaisijalla vähän lähemmäs toisiaan ja hilasin puomeja muutaman reiän ylös.
”Sitten suunnanvaihto ja tullaan yksitellen keskiympyrällä pari kierrosta molemmat esteet ylittäen. Nostan tason mukaan kullekin noita puomeja, älkää laukkailko mun päälle. Tässä nyt olennaista on katsoa minne menee, ei sitä estettä vieläkään. Esteen jälkeen ei ruveta kurvailemaan tiukasti mihinkään, muuten ei sinne seuraavalle hypylle pääse. Tasainen ympyrän kaari ja tasainen pitäis olla myös laukan! Tässä on hyvin aikaa miettiä lähestyminen ja ponnistuspaikka, kun ei kaahaile menemään täysiä lyhyillä teillä. Rennosti mutta skarppina.”
Hevoset ja ratsastajat tekivät kivasti töitä, vaikka kullakin oli omat ongelmakohtansa ja muutamat heikommat lähestymiset. Mä aloin jopa viihtyä kentänlaidalla huutelijan roolissa, kun pääsin analysoimaan suorituksia ja neuvomaan parhaani mukaan. Toivottavasti joku tajusi edes puolet siitä, mitä mä selitin, ja toivottavasti siitä selityksestä edes murto-osa oli hyödyllistä.
”Lopuksi hypätään sitten kolmikaarinen kiemuraura niin, että tullaan molemmat esteet. Jokainen tulee tehtävän kerran, sit vaihdetaan suunta ja toinen rundi uuteen kierrokseen. Saa tulla lähestymiset ravissa, jos tuntuu siltä. Muistakaa katsoa minne ootte menossa, olkaa tarkkoina ulkoapujen kanssa ja pitäkää hevoset riittävän suorina. Ne saa edetä kaarteissa, mutta menon ei pitäis olla yhtään holtitonta. Nostan taas esteitä vähän tason mukaan, mutta ei lykätä nyt kasikymppiä enempää kenellekään. Karita saa aloittaa!”
Jälleen kerran kaikki suorittivat tehtävän hyvin omalla tasollaan ja tsemppasivat entisestään viimeiselle kierrokselle. Vaihdot tuottivat eniten ongelmia, mutta lähestymiset olivat pääsääntöisesti onnistuneita ja ponnistuspaikat löytyivät melkein joka kerta. Oli kiva nähdä, miten ratsastajat löysivät tuntumaa osalle vielä aika vieraisiinkin ratsuihinsa ja uskalsivat vaikuttaa joka hypyn myötä paremmin hevosiin.
Körmy tuntui löytävän itseluottamuksensa ja teki rohkeasti hommia, kun Karita näytti sille selvästi suunnat ja laukat. Luppaa vaihdot vähän hämmensivät, mutta viimeistään esteen jälkeen Evia sai korjattua laukan oikeaksi eikä mitään hämminkejä tullut. Alli alkoi esteiden kohotessa lämmetä ja saada vauhtia kinttuihinsa, mikä näkyi muutamina esteiden ohitteluyrityksinä. Suvi sai tosissaan ohjata ja ratsastaa tammaa, ennen kuin hypyt alkoivat sujua.
Tosissaan sai ratsastaa myös Tommi: Ämmä olisi halunnut mieluummin nakata pojan tantereeseen kuin hypätä yhtäkään estettä. Tarpeeksi napakalla ratsastuksella tammakin saatiin yli esteistä, vaikka ihan kympin sujuvuutta ei tänään löytynytkään. Väiski meinasi välillä vedellä mutkat suoriksi ja olisi mielellään lähtenyt hyppyihin todella kaukaa, mutta viimeisellä kierroksella Anni sai siihen vähän paremmin otetta ja tuotua hevosen hyvin esteille.
Kaiken kaikkiaan ei siis huono ollenkaan, ainakaan mun mielestäni. Toivottavasti ratsastajatkin olivat saaneet edes jotain irti tunnista. Aika oli kulunut yllättävän nopeasti, mutta ehkä tää tältä erää riittikin. Eka kerta jne kuitenkin.
”Kiitos hei teille, mukava että osallistuitte! Ravailkaa ja kävelkää sitten miten parhaaksi näätte ja tulkaa ihmeessä antamaan palautetta. Hyvin ratsastettu kaikki, jatkakaa treenejä!” Ehkä se vähän kornilta kuulosti - mutta mä tarkoitin kyllä joka sanaa.