|
Post by Enni on Jan 22, 2015 16:12:37 GMT 2
fwb-o. DeanDeanin omistaa Mila, joka myös kirjoittaa hoitopäiväkirjaan.
|
|
mila
Uusi tuttavuus
Posts: 23
|
Post by mila on Jan 23, 2015 15:28:40 GMT 2
23.01.2015Deanin kanssa treenailtiin tänään kentällä talutushommia sekä näyttelykäyttäytymistä. Hienosti meni vaikka vähän piti alkuun noitua riimunnarun toisessa päässä rimpuilevan orivarsan takia. Dean on hienosti kotiutunut tässä parin päivän aikana eikä enää kaipaile emänsä perään. Hellou Mila, ja munki puolesta tervetuloa Ruolampeen! Sananen kommentoinnista merkintöihin: meillä on tosiaan talon käytäntönä, että kommentit annetaan kaikille tallilaisille ensimmäisestä merkinnästä, ikäänkun tervetuliaisiksi, ja sen jälkeen vähän fiiliksen mukaan. Näin ollen meille yp:ille ei tuu kamalaa ressiä rästissä olevista kommenteista, mut porukka saa ainakin vähäsen palautetta, minkä saaminen on meijän mielestä oikeen tärkeetä. Ei hätää siis, vaikkei kaikkiin tarinoihin me tuppauduta hölisemään, satavarmasti luetaan kuiteskii.
Kerrassaan onnistunut kuva ensimerkintänä: kosketeltavan aidot hahmot ja ympäristö, oot onnistunut hienosti hevosen ja ihmisen asennoissa. Eikä oo kaikkein helpoin kuvakulma käytössä, todellakaan! Hienoo saada jälleen yks loistopiirtäjä taloon! Tunnelma on ihanan arkinen, ja värit ovat onnistuneet.
Toivottavasti teidän taival ruolampelaisena alkaa Deanin kanssa hyvin, te oottekin kiintoisa pari, kun sun poikas on ihan varsa vielä. Me jäädäänkin oottelemaan, josko saatais kuulla lissää teidän kuulumisia.
- Tatu
|
|
mila
Uusi tuttavuus
Posts: 23
|
Post by mila on Feb 20, 2015 15:43:09 GMT 2
20.02.2015
Mihin ihmeeseen se aika oikein livahti? Mietin katsellessani jo yksivuotiasta orivarsaani, joka riehui tarhassaan niin että loskalumi vain lenteli metrien päähän. Vastahan Dean oli ollut hentojalkainen varsa, joka yritti ensimmäistä kertaa könytä ylös pitkien koipiensa varaan jotta pääsisi emänsä tissille. Nyt ori oli vankistunut huomattavasti, kasvanut hurjasti ja omaksunut hieman jääräpäisen "Haista kakka!"-luonteen itselleen. Ylimääräisiä harmaita hiuksiakin Dean oli minulle aiheuttanut pääsemällä karkuteille tarhastaan, mutta onneksi ori oli suunnannut talliin sisälle heti, kun oli parit "kunniakierrokset" laukannut tallialueen ympäri.
Tänään olimme jälleen harjoitelleet Deanin kanssa ihan perusjuttuja ja olinpa minä sille kuolaimetkin suuhun tunkenut. Ori oli hieman hämmentyneenä pureskellut kuolaimia ja yritti saada niitä pois suustaan, mutta huomattuaan ettei se tulisi onnistumaan, se oli alistunut kohtaloonsa. Hirveästi minun teki mieli jo puoliverisen selkään kivuta, mutta sitä päivää saisin odotella vielä hyvän tovin. Mutta hyvää (?) kannatti aina odottaa. Odotukset oria kohtaan oli suuret, olihan sen vanhemmat hienoja kouluhevosia joten pilvilinnoissani kuvittelin meidänkin tulevaisuudessa valloittavan kouluratoja mahtavalla menestyksellä. Mutta se jää nähtäväksi... Eihän näiden hevosten kanssa koskaan tiennyt mitä tuleman piti.
Puhelimen ääni havahdutti minut haaveistani ja kaivoin rääkyvän nokialaiseni taskusta. Äiti sieltä soitteli ja kutsui syömään uunilohta ja pottumuussia, oli kuulema tehnyt sen verran paljon ruokaa että varmasti riittäisi minullekkin. Pian istuinkin vanhassa Micrassani ja körryyttelin kohti äidin pöperöitä...
|
|
mila
Uusi tuttavuus
Posts: 23
|
Post by mila on Mar 30, 2015 23:09:45 GMT 2
31.03.2015
Inna röyhtäisi kuuluvasti vieressäni, kun parkkeerasin nitisevän Nissanin Ruolammen parkkipaikalle. Mulkaisin ystävääni huvittuneena ja sammutin auton. “Sika, ulos autostani!” hätyyttelin Innaa, joka hörppi antaumuksella kokistaan ja jatkoi porsasteluaan. Inna vääntäytyi ulos kaarastani, kurotin napsauttamaan vänkärinpuoleisen oven lukkoon ja raahauduin itsekkin ulos vaaleansinisestä ihmeestäni. Katsahdin ylös taivaalle etsien sitä kuuluisaa aurinkoa, joka oli viime aikoina näyttäytynyt lähes päivittäin mutta tänään se pysytteli pilviverhon takana. En antanut sen häiritä, sillä olimme Innan kanssa sopineet lähtevämme pienelle maastolenkille “paremman” tekemisen puutteessa kun meitä ei tänään Vaahterapolussakaan tarvittaisi.
Tallissa Enni istuskeli keikkuvalla jakkaralla ja vihelteli iloisesti samalla, kun putsasi jonkun suitsia. Perinteiset tervehdykset vaihdettuamme rupattelimme hetken niitä näitä ennen kuin Inna lähti hakemaan Hattieta ja minä lähdin pyydystämään orivarsaani tarhastaan. Dean kipitti minua vastaan tarhan portille, joten sain ihme kyllä napattua sen aika nopeasti kiinni. Matka tallille ei sujunut niin sulavasti, sillä Dean pelleili minkä ehti riimunnarun toisessa päässä ja oli pelkäävinään jonkun pyörää, joka oli jätetty nojaamaan tallin seinää vasten. Kun ori ymmärsi ettei ruosteinen jopo aikonut sen kimppuun hyökätä, saatoimme jatkaa matkaa talliin asti.
Harjasimme Innan kanssa kauraturvat nopeasti ja laitoimme ne valmiiksi lenkkiä varten. Deanin kanssa olimme jo totutelleet suitsiin ja kuolaimiin, ja ori suhtautui niihin lupsakkaasti. Se ei laittanut vastaan ollenkaan ja kuolaimetkin sujahtivat suuhun aivan vaivatta. “Hieno poika!” lässytin varsalle ja kipaisin nopeasti hakemassa oman kypärän päähäni. Ihan varmuuden vuoksi. Deanista kun ei koskaan tiennyt mitä se keksisi… “Ootko valmis?” Inna kysyi ja vastasin myötävästi. “Pitäkää hauskaa” Linnea huikkasi. Olimme pyytäneet häntäkin mukaan, mutta kuulema tällä oli varattuna Killin pään menoksi muita suunnitelmia. “Joku toinen kerta!”
Lähdimme matkaan heti, kun Inna oli päässyt tammansa selkään. “Let’s mennään!” Inna ilmoitti ja käski Hattien eteenpäin. Me tulimme Deanin kanssa jalkapatikalla ratsukon vieressä ja toivoin oman kuntoni kestävän reissun aikana. Rupattelimme niitä näitä matkan aikana ja kun Inna kysyi voisiko hän hieman ravailla, vastasin myöntävästi. Heti kun Hattie lähti ravaamaan, tuli Deanillä hätä ja ori säntäsi tamman perään vauhdilla. Hetken pelkäsin lentäväni nurin, mutta sain kuin sainkin pidettyä tasapainoni ja Deankin rauhoitti menoaan tajuttuaan, ettei Hattie sitä jättäisi yksin “pelottavaan” metsään. “Hahahaa! Olisitpa nähnyt ilmeesi!” Inna kikatteli kun hölkkäsin heidän vierellään. “Lääähhh puuuhh, oo, lääh, hiljaa.. Mää en JAKSA!” läähätin ja pyysin Innaa hidastamaan. “Juokse juokse!” Inna kannusti piruillessaan. “Tuonne mutkaan saakka jaksat juosta!” Mutka näytti olevan ainakin viidensadan kilometrin päässä vaikka todellisuus oli toinen. Päätin kuitenkin pinnistellä sinne asti ja kun vihdoin ja viimein Inna hidasti takaisin käyntiin, oli minun pakko pysähtyä hetkeksi kasaamaan itseäni. Dean pökki minua turvallaan ihmeissään kun seisoin kädet polvilla ja puuskutin kuin kuoleman kielissä. “No ei se nyt noin rankkaa voinut olla!” Inna naureskeli. Näytin naiselle keskisormea ja käskin painua sinne, minne aurinko ei paistanut. “Entä jos me käytäis Deanin ja Hattien kanssa pikku laukkapätkä ottamassa, oota sä siinä ja yritä selvitä?” Inna kysyi lopulta turhautuessaan odotteluun. Ojensin Deanin riimunnarun naiselle ja käskin pitää kullanmurustani hyvä huoli. Inna kävi kaksikon kanssa vähän matkan päässä ja palasi sitten takaisin luokseni. “Kiitos lainasta, meinasi vain käsistä lähteä tää kaveri mutta ehjänä pysyttiin!” Inna kertoi ja ojensi Deanin takaisin minulle. “Mitäs sitten tehtäisiin? Palataanko jo takaisin?” “Palataan, mun jalat huutaa hoosiannaa jo…” nurisin ja lähdin sanojeni päätteeksi kävelemään päättäväisesti kohti Ruolampea. Inna naljaili jotain minun rapakunnostani ja vihjaili, että minun pitäisi jättää saunaoluet vähän vähemmälle. “Heti kun sinäkin…”
Tallilla hoidimme kauraturvat lenkin jälken huolellisesti ennen kuin rojahdin istumaan tallikäytävälle juomaan vettä pullosta, jonka Tatu oli jostain taikonut esiin. Olin kuulema näyttänyt siltä, kuin olisin juossut maratoonin. Ja siltä se kyllä tuntuikin. “Ootappa ku Deanin kanssa päästään ihan ratsain maastoon! Jäätte Hattien kanssa jälkeen niin että heilahtaa!” uhosin Innalle, kun tämä nauroi Coran kanssa minun huonolle kunnolle. “Sitä päivää vain joutuu odottamaan vielä hyvän tovin!” Inna virnuili. “Nonih laiskamato, lähdetäänkös jo kotia kohti? Pitääkö sut kantaa autolle? En jaksais mut varmaan noilla kottikärryillä vois sut työntää…” Könysin pystyyn ja kaivoin auton avaimet taskustani. Heitin ne Innalle ja ilmoitin, että hän saisi ajaa sillä minun jalkani olivat niin muussina lenkin jälkeen etten olisi edes kaasua jaksanut painaa. Nyt kyllä alkaisi kuntokuuri meikäläisellä! … hah.
|
|
mila
Uusi tuttavuus
Posts: 23
|
Post by mila on May 3, 2015 16:23:12 GMT 2
03.05.2015
Musta ori laukkasi häntä tötteröllä juoksutusliinan toisessa päässä minun kiljuessa sille ohjeita miten toimia. Piirtopäinen hevonen läheni jo kolmen vuoden ikää ja edelleen ihmettelin, minne se aika oikein katosi. Olimme käyneet kouluvarsojen arviointitilaisuudessa ja hienon KV-II tittelin Dean sieltä itselleen nappasi. Olin kuvitellut päässäni orin käyttäytyvän kuin mikäkin kakara arvioinnin aikana ja näin ollen meidät olisi naurettu ulos kehästä, mutta mitä vielä! Dean oli yllättänyt minut täysin ja käyttäytynyt tosi hienosti. Toki pientä pelleilyä oli ilmassa, mutta tällä kertaa ori ei vienyt minua ihan 100-0...
Käskin Deanin hidastaa raviin ja parin mielenosoituspukin jälkeen ori kuitenkin hidasti tahtiaan. Annoin orin ravailla pari kierrosta ennen kuin hidastimme käyntiin. Dean pörisi tyytyväisyyttään ja tuli sitten luokseni kerjäämään takin taskussa lojuvia heppanameja joita se tiesi saavansa aina hienosti sujuneen treenin jälkeen. "Oot sinä nää ansainnut!" mutisin kaivaessani taskunpohjalta herkkupaloja orin turvan eteen. Nopeasti kourani oli tyhjä, kuten taskunikin ja lähdimme orivarsan kanssa tallille.
Talutin Deanin suorilla pesupaikalle ja kiinnitin orin ketjuihin. Riisuin orilta suojat pois jaloista sekä muut juoksutushärpäkkeet ja komensin paikalle tupsahtaneen Innan viedä romut oikeille paikoilleen. "Ihme käskyttäjä..." Inna nurisi, mutta lähti sitten marttyyrimaisesti viemaan varusteita niille kuuluville paikoille. Itse laitoin vesihanan päälle ja ryhdyin pesemään hevostani läpikotaisin. Alkuun Dean tanssahteli paikoillaan, mutta en antanut sen häiritä. Lopulta ori rauhoittui ja pysytteli paikoillaan, vaikka minä vesiletkun kanssa sen ympärillä touhusin. Lopuksi pyyhin orista vedet pois hikiviilalla, jonka jälkeen kipaisin hakemassa sille loimen päälle. Kun oripoika oli puunattu ja putsattu, vein sen karsinaan ja nakkasin sille vielä kasan heiniä mussutettavaksi. "Mä tuun taas huomenna sua moikkaamaan!" lupasin orille ja lähdin sitten kiitämään ruosteisella autonromullani kohti kotia.
|
|