Anni
Kävijä
Posts: 58
|
Post by Anni on Apr 6, 2015 19:46:14 GMT 2
Yllätyksiä yllätysten perään Jiri & Anni helmikuussa 2015
Jiri "Apua, joku tulee!" Ennin talo kuhisi kuin satiaiset kintuissa. Suuri joukko tallilaisia ripusteli ympäriinsä ilmapalloja, serpentiinejä ja muuta tilpehööriä, jonka päälle mä en tajunnut yhtään mitään. Ei sillä että mua olis kiinnostanutkaan, saivat arvon leidit hoitaa hääsäyksen - mä istuin mielelläni nojatuolissa ja toimin hiljaisena työnjohtajana, jotta mulle ei keksittäis hommaa. "Jiri, mee avaa ovi! Voi ei, se ei voi olla Anni ja Cella, ei me olla valmiita!" Ennin silmistä näkyi pakokauhu, kun mä kylmänrauhallisesti nousin ylös penkistäni ja huokaisin syvään. Yllätysbileiden järjestäminen ei tainnut ihan olla mun piece of cake, jos se oli tällaista härdelliä koko ajan.
Avasin oven posket kuumottaen - entä jos se oliskin Anni? Ei se ees tiennyt, mitä mä tein täällä. Ilmestyin vaan yhtäkkiä tiluksille ja jäinkin tänne. Kaikki ihan out of nowhere. Ehkä se haluais että mä lähden pois? Se selviäis vaan avaamalla se perhanan ovi. "Terve! Johan sai odottaa, jos tää kakku olis yhtään pienempi niin mä olisin kyllä lähtenyt aika liukkaasti veke!" Huokaisin syvään. Kakkulähetti. Vastaanotin valtavan kakun, kiittelin miestä ja käännyin kannoillani - kompastuakseni maton ruttuun. Aika hidastui mun ympärillä. Mä kallistuin eteenpäin, matala huudahdus kiiri ilman halki. Jalat löivät ilmassa loukkua, painovoima veti kakkua. Sievät kynttilät kumarsivat, kun mä yritin samalla epätoivoisesti päästä jaloilleni. Tää ei voinut päättyä hyvin. Kuolinsyy: tuhosi yllätyssynttärit. Yhtäkkiä tunsin, kuinka jalkani kantoivat ja joku tuki kakkua toiselta puolelta. Kurkkasin kakuuto kiiri pitkin kämppää ja kakku kallistui myös. Pienet ja sievät kynttilät kumartuivat kohti maankamaraa, kun mun polvet löivät ilmassa loukkua ja yritin saada ne tottelemaan. Ei, nyt ei oo kaatumisen aika!n takaa nähdäkseni, kuka oli mut pelastanut valtaisalta tuholta, huudolta ja häpeältä. Huokaisin syvään. Tatu. "Kiitti bro", naurahdin miehen tulkitsemattomille kasvoille. "Jos vaikka kuitenki jätettäis tää meidän väliseks?"
Anni
"Anni, tuutko kiskoo ton vetoketjun kiinni?" Cella huhuili hyväntuulisesti. Kiiruhdin peilin luota tytön huoneeseen, josta blondi löytyi superkauniiseen, hopeiseen glittermekkoon verhoutuneena. Nykäisin yläselän paljaaksi jättävän mekon vetoketjun ylös ja painelin takaisin vessaan. Ei meillä toki mikään kiire ollut - pöytävaraus suosikkiravintolaamme oli otettu vajaan tunnin päähän, ja sitä ennen Cellan täytyisi hakea veljensä Ruolammesta.
Vilkaisin lopputulosta vielä viimeisen kerran peilistä: Cellan väkertämä, hieman sotkuiseksi tarkoituksella jätetty nuttura, kevyenpuoleinen iltameikki ja musta, istuva pitsimekko. Kyllä tän näköisenä kehtaisi lähteä yhteissynttäreitä viettämään. Ruolammen porukka huiteli jossain muualla, joten emme olleet saaneet kerättyä kasaan kummoistakaan porukkaa. Loppujen lopuksi Tatu oli ollut ainoa vaihtoehto, jonka olimme päättäneet napata mukaan vähän niinkuin henkivartijaksi (= lapsenlikaksi) kahdelle valopäälle. Mun synttärithän olivat tavallaan jo mennyttä kauraa, mutta olin ehdottanut juhlinnan lykkäystä Cellan synttäreihin saakka, mikä oli sopinut tytölle erinomaisesti.
Cella ajeli kohti Ruolampea radion pauhatessa taustalla. Päivä oli ollut pilvinen ja leuto, mutta auton ikkunasta katselemani tähtitaivas viittasi pakkasyöhön. "Noniin, me ollaan ihan just siinä", Cella kailotti puhelimeensa. "No voi hyvän tähen.. Joojoo, me tullaan sinne odottaa." Vilkaisin kummastuneena tyttöä, joka laski puhelimen vaihtaakseen vaihdetta. "Ne on kuulemma tilaamassa rehuja Ennin kanssa. Niiden paperityöt kyllä tiedetään!", Cella selosti. Hymähdin itsekseni. Välit vanhemman Talven kanssa olivat onneksi palautuneet melko normaaleiksi, oltiinhan me nytkin menossa syömään samassa porukassa. "Onkos Jiriä näkyny?" Cella virnuili kurvatessaan auton parkkiin Ennin talolle. "Onhan se aina välillä tallilla pyörähtäny", vastasin ympäripyöreästi. Todellisuudessa poika oli serkkunsa sanojen mukaan pyörähdellyt Ruolammessa pelottavan tiuhaan tahtiin. "Vai niin", blondi mutisi virnistäen ja nousi autosta. Seurasin tyttöä tallinomistajan talolle ja kurottauduin painamaan ovikelloa tämän kaivaessa jotain laukkunsa pohjalta. Ei mennyt kuin hetki ja ovi lennähti auki sellaisella vauhdilla, että oltiin lentää Cellan kanssa selälleen.
Jiri "YLLÄTYYYS!!!!" Koko Ruolammen täysi-ikäisten jengi karjui minkä kurkustaan ulos sai ja mäkin innostuin karjumaan mukana. Järkytyksen tulijoiden naamalta ois voinu lukea Seppeleestä asti, ja Enni myhäili tyytyväisen näköisenä hoputtaen bilehileet sisään taloon. Ovi sulkeutui, enkä mä voinut olla vilkaisematta Annin tyköistuvaa mekkoa. Suotuani kaksikolle hurmaavan hymyn siirryin juhlajoukon perään eteisen ulkopuolelle, jotta synttärisankarit saisivat toipua tilanteesta.
Synttäripillit soivat, kun yllättynyt kaksikko kulki kujamme läpi. Jokaisen kädet oli vastapuolisella seinällä seisovan parin käsissä kiinni, nostettuina ylhäällä - vaikka eivät mimmit pitkiä olleet, joutuivat he kumartumaan ohjautuakseen kujan mukana keittiöön. Annin kulkiessa ohi nappasin tuota nopeasti kiinni kyljestä, esittäen täysin viatonta Annin yrittäessä paikallistaa tekijää. Kauaa ei tyttö ehtinyt ihmettelemään, kun Cella veti bruneten mukaansa ihailemaan saapunutta synttärikakkua.
Anni Mä olin ihan shokissa. Mistä nää ihmiset tänne ilmestyivät?! Cellakaan ei saanut sanaa suustaan, mikä kieli totaalisesta yllätyksestä - en siis ollut ainoa kujalla oleva ihminen tässä talossa. "Anni kato tota kakkua! Toihan on ihan älytön!" itsensä hetkeksi kasaan kerännyt tyttö huudahti. Katseeni kohdistui sateenkaarikakkuun, jonka olisi nopealla vilkaisulla voinut kuvitella kymppisynttäreiden kohokohdaksi. Tarkemmin katsottuna kakku oli pienistä elementeistä koostuva taideteos, jonka päälle meidän nimet oli kirjailtu. "Haha, sun ilme oli kyllä näkemisen arvoinen!" Enni nauroi kopatessani naisen halaukseen. "Älä nyt, et ois itekkään sen ilmeettömämpi olla", naurahdin vastaukseksi. Cella oli hävinnyt ihmismeren halailtavaksi ja olin itsekin aivan ulalla niistä kaikista halauksista, joita osakseni seuraavien minuuttien aikana sain. Lopulta hivuttauduin sivummalle haukkaamaan hetkeksi happea ja tasoittamaan ajatuksia. "No, eikun onnea vaan", pehmeä ääni sanoi takaani. Käännyin ympäri ja näin edessäni merkkifarkkuihin ja rentoon kauluspaitaan pukeutuneen Jirin. Tunsin punan pyrkivän poskilleni pojan vilkaistessa mekkoani pieni virne huulillaan. "Kiitti! Ja mä kun luulin viettäväni rauhallisen ravintolaillan Talven sisarusten kanssa", huoahdin. Jiri naurahti ja vilkaisi ihmisjoukkoa. "Sitä toista juhlakalua mä en ole nähnytkään sisääntulon jälkeen." Nyt oli mun vuoroni nauraa: blondi oli tehnyt varsin cellamaiset temput ja kadonnut ihmisjoukkoon parin minuutin aikana, mokomakin bilehile.
Ei mennyt aikaakaan, kun Enni oli kehoittanut meitä käymään pöytään vieraiden seuratessa perässä. Siinä pöydän päässä istuessa olo oli oikeasti kuin kymmenvuotiaalla synttärisankarilla, etenkin sen jälkeen kun Tatu oli lyönyt meille päähän ennennäkemättömän upeat synttärihatut, jotka oli kädenjäljestä päätellen itse askarrellut.
"Mä en ehkä usko tätä", Cella supatti korvaani. Nyökkäsin silmiäni pyörättäen - olin vieläkin ihan äimänä tästä kaikesta. Huomasin Jirin katselevan mua parin tuolin päästä ja tämän huomasi myös Cella, joka potkaisi mua merkitsevästi jalkaan. Vilkaisin murhaavasti blondia, joka oli juuri ottamassa hymyillen vastaan Ennin ojentamaa tarjotinta. Koko tämän ajan tunsin Jirin katseen, enkä ollut enää varma kasvojeni väristä. Siemaisin lasistani Ennin taikomaa boolia ja nappasin lautaselleni pientä purtavaa, johon kohdistaisin jakamattoman huomioni seuraavan viiden minuutin ajaksi.
Jiri Me saatiin naisenalut yllätettyä aivan täysin. Mä hykertelin mielissäni - etenkin Annin ilme oli ollut niin priceless ettei mitään rajaa. Ehkä mun kannattikin kaiken sen painostamisen jälkeen tulla näihin bileisiin. Eihän sitä koskaan tietäisi, mitä illan aikana tapahtuisi. Vilkaisin sivusilmällä Annia, joka lappoi ruokaa lautaselleen kuin pieni porsas. Hymähdin itsekseni ja sain ovelan katseen vastapäätä istuvalta Enniltä. Mulkaisin blondia ja käännyin coctailpiirakkani puoleen.
"Hei, nyt kyllä lauletaan laulu!" Enni toitotti nousten seisomaan. Mä nousin myös, mallia noudattaen, rinta rottingilla. Cella tökkäsi Annia kylkeen, ja tytöt kohottautuivat lautasiensa ääreltä. "Ei ei, ette te nouse, me muut kyllä noustaan. Laulu kajahtaa paremmin, kaikki tietää siis mikä laulu on kyseessä!" Enni viittilöi muut nousemaan, ja kun lopulta Tatukin oltiin saatu ylös penkistä, saattoi laulu alkaa. Mä rääyin omalla bassoäänelläni muiden joukossa aika komeasti sen jälkeen, kun olin kulauttanut shotin nestemäistä rohkeutta. Vinkkasin siinä samassa Annille silmää, Ennin johtaessa orkesteria.
Anni Me tuijotettiin Cellan kanssa hölmistyneinä toisiamme ja purskahdettiin sitten hyvin sivistyneeseen hihitykseen, sen verran huikaiseva lauluesitys me saatiin kuulla. Olin edelleen äimistynyt siitä, miten ja miksi nää ihmiset olikaan keksineet jotain tällaista. Aloin kuitenkin vähitellen nauttimaan olostani ja vilkuilin pieni virne huulillani Jiriä, joka laulaa hoilotti muiden mukana kuin viimeistä päivää. Poika näytti niin jäätävän hyvältä, että jouduin välillä tosissani taistelemaan saadakseni silmäni irti tämän kasvoista. Tässä sitä taas oltiin. "Jee! Lahjan saatte sit kun ollaan syöty", Enni hihkaisi laulun päätteeksi. Me Cellan kanssa kiiteltiin paikallaolijoita varsin varteenotettavasta onnittelulaulusta ja jatkettiin syömistä leveät hymyt huulilla. Pian huone täyttyi taas hilpeästä puheensorinasta, enkä voinut kuin huokaista silkasta tyytyväisyydestä - eihän tässä voinut asiat olla huonosti jos ympärillä oli näin hemmetin hienoja ihmisiä.
"Noniin synttäritytsyt tonne sohvalle mars!" Enni komensi virnuillen.
"Mä en haluu mitään sylitanssia, täällä on mun veli paikalla!" Cella marmatti. Repesin nauruun ja pukkasin tyttöä kylkeen. Blondin mielikuvitus oli kyllä omaa luokkaansa, siks mä varmaan sen seurassa viihdyinkin niin perhanan hyvin. Etsiskelin katseellani Jiriä, joka näytti livahtaneen jonnekin. Ei kuitenkaan kestänyt kauaa, kun poika rymisteli Tatun kanssa huoneeseen saaden kaikkien suupielet nousemaan hymyyn. Mulla oli vähän semmonen kutina, että nyt oli lahjojen vuoro.
Jiri Tatu oli repäissyt mut yhtäkkisesti mukaansa, kesken kakkupalasen, enkä mä voinut vähän olla siitä närkästymättä. Saatuani kuitenkin tietää, millä asialla me oltiin, suupielet nousi virneeseen. Me oltiin salaisen palvelun agentteja, operaatio secret santa ilman santaa. Hehe, olinpa hauska tänään. Tatu veti mut yläkertaan, eikä mun suu pysynyt auki, kun mä näin paketin. Ei helvetti.
Kukaan ei peitellyt hymyään, saatika yllätystään, kun ne näki paketin. Se oli julmetun kokoinen. Mä luulen, että Bella olisi mahtunut vaikka keulimaan siinä paketissa - kuvitelkaa se kokoluokka. Ensinnäkin, mistä hitosta se paketti oli hommattu?! Kukaan ei noin isoja paketteja ees valmista. Kelpais se mullekin saada jotain tollaista, vaikken mä edes tiennyt, mitä siellä oli. "No, avatkaa nyt! Ei sitä oo pällistelemään jääty", Enni naurahti pukaten synttärisankareita kohti jättimäistä lahjapakettia.
Lahja avattiin. Sisältä paljastui toinen paketti. Ja sen sisältä seuraava, ja seuraava, kunnes...
Anni Herranjumala sitä pakettia. Me oltiin Cellan kanssa taas vaihteeksi ihan äimänä, kun kiskottiin pakettia paketin perään. Lopulta viimeisestä lootasta paljastui kaksi pehmeää pakettia, joista toinen oli osoitettu mulle ja toinen Cellalle. "Eikä! Tää on ihan huikee!" hihkaisin saadessani pakettini auki. Käsissäni komeili viininpunainen huppari, jonka selässä luki Ruolampi ja edessä minun ja Väiskin nimet. Cella oli vähintään yhtä haltioissaan vaaleanpunaisesta versiostaan, jossa tytön ja Oton nimet komeilivat. "Ihana Enni!" Cella huudahti ja syöksähti naisen kaulaan. Seurasin nauraen perässä, ja pian olinkin kahden blondin hiuspehkan seassa. "Kaikki tässä oli mukana", Enni naureskeli. Kävin pienen kiitoskierroksen, joka päättyi Jirin luo. "Toi on kyllä just sun värinen", poika mutisi pienesti hymyillen. "Aijaa, sä tiiät jo mitkä värit mulle sopii ja mitkä ei?" virnistin kiusoitellen. Poika katsahti minuun merkitsevästi ja naurahti sitten itsekseen.
Jiri Mä en voinut olla hymähtämättä, kun Anni hieroi uutta huppariaan kasvojaan vasten. Väri tosiaankin puki tyttöä. Cella ja Anni oli ihan haltioissaan tästä kaikesta - mäkin olin biletuulella, mutta hiippaillessani kohti mankkaa Enni vetäisi mut käsivarresta sivummalle. Mun äimistynyt ilme oli varmasti näkemisen arvoinen, kun serkkutyttö luikki mä käsipuolessaan ihmismassan seasta piiloon vessaan.
"Enni, mitä tää -" "Hys, turpa kiinni nyt", Enni sihahti, katsahtaen mua merkitsevästi silmiin. Suljin huuleni, kun Enni istutti mut vessanpöntölle. Tää oli pelottavaa. "Nyt sinä menet ulos, talliin, tallin vessaan ja puet nämä päällesi", Enni supatti tyrkäten mun syliin muovipussin. Nyt alko epäilyttää. "Miks?" "Älä kysele vaan toimi, sä autat mua järkkäämään nää bileet", Enni vastasi vilkuillen ympärilleen kuin siltä varalta, että joku poraisi seinään reiän tirkistelläkseen meitä. "Sulla on viis minuuttia. Kun oot pukenu nää, otat Väiskin ulos ja tuut pihalle. Piste, ei mutinoita. Kiitos!" Ennin viimeisin kiitos ei antanut valinnanvaraa, joten mä karkasin äkkiä ulos Ennin lähtiessä kestitsemään vieraita. Mihin mä olin oikein joutunut?
Kun mä vihdoin tajusin, mistä tässä oli kyse, mun silmät muuttu lautasten kokosiksi. Tää pukuhan oli lahjapaketti itessään, koristerusetteineen kaikkineen! Se ilmeisesti kuului pään päälle, ja tiiratessani kasvopeilistä lopputulosta koin hetken häpeää. No, kerran tässä eletään, joten ei kun Väiski kainaloon ja pihalle. Mulla oli paha aavistus tästä...
Anni "Oon niiin katkera tosta!" Linnea totesi huuliaan mutristaen. Heiluin edelleen Ennin olohuoneessa lahjaani kietoutuneena. Tää jos mikä tulis käyttöön! Cellakin hyökkäsi jostain paikalle boolilasi kädessään ja liittyi hupparinhehkutuspiiriimme. Siinä hetken rupateltuamme liukenin hakemaan itselleni lisää juomista, hakien näköpiiriini aiemmin paikalta kadonnutta Jiriä.
"Enni komensi sut öö.. Pihalle", Tatun ääni ilmoitti takaani. Pyörähdin ympäri katsahtaen tallimestaria kysyvästi. "Älä kato mua noin, mä oon tässä vaan viestinviejänä. Mut sinuna livahtaisin sinne nyt, ennenku muut hoksaa mitään", mies jatkoi. Mä siemaisin boolia ja nyökkäsin hitaasti. Mitä ihmettä sillä tallinomistajalla nyt oli mielessään, kun renkikin oli näin salaperäinen?
Vedin takin niskaani, jätin boolilasin eteisen lipaston päälle ja raotin ovea varovasti. Mitään ei näkynyt, mikä herätti epäilykseni. Olinko mä jossain piilokamerassa? Tuhahtaen päätin kuitenkin totella Tatua ja astuin ulos, sulkien oven perässäni niin hiljaa kuin osasin. Oli jo pimeää, mutta tallilta kajastivat tutut valot. Miksi siellä oli täysi valaistus tähän aikaan illasta? Hiippailin tallia päin, kunnes kuulin ovelta kavioiden kopinaa, joka sai minut pysähtymään parin metrin päähän ovesta. Vedin hitaasti henkeä oven avautuessa. Hetken ehdin jo pyöritellä päässäni kaiken maailman kauhuskenaariot hevosvarkaista, mutta tunnistaessani ovesta pihalle astelleet hahmot pelkoni osoittautuivat täysin vääriksi.
Jiri
"Moi", töksäytin istuessani Väiskin paljaassa selässä joka puolelta kiristävässä kokovartaloasussani - se liimautui ihoon kiinni niin, että mua oikeastaan pelotti, kuinka ikinä saisin sen päältäni pois. Soin Annille epätoivoisen virnistyksen, kunnes kokosin itseni ja ohjasin Väiskin tytön luokse, ojentaen käteni kohti synttärisankaria. "Tai siis, kelpaisiko kyyti, arvon neiti?"
Mulla ei ollut mitään hajua mitä mun olisi pitänyt sanoa tai tehdä. Vaistomaisesti ohjasin Väiskin kohti maastoja, kun prinsessa itse oli hypännyt taakseni istumaan klipattuun selkään. Väiski korskahti ja sen askeleet olivat jopa ylikorostetun tarmokkaat, mutta sipaistuani sitä kaulalta ja huokaistuani syvään alkoi ori allamme rentoutua. Mä en tosiaan edes muistanut, millaista ratsastaminen oli - olin pysynyt maankamaralla ja kärryissä niin pitkään, etten olisi edes uskonut tämän hetken olevan mahdollista. Olisi luullut, että Enni olisi laittanut jonkun romanttisen reen valmiiksi tai muuta vastaavaa, vaan ei. Jiri lahjapaketissa suomenhevosorin selässä. Great job.
Kokovartalopuku painoi rintalihaksiani lyttyyn, kun Väiski jatkoi kävelemistään ohi ratsastushallin. Pimenevä ilta ja tuikkivat tähdet loivat tunnelmaa, kun Annin kädet olivat kietoutuneet mun vyötärön ympärille.
Anni
Mä en tosiaan tiedä, miten se oli mahdollista, mutta siellä mä vaan Väiskin selässä istuin mun ei niin urheilullisessa pitsimekossani. Ajatukset harhailivat päättöminä yrittäessäni keksiä jotain selitystä tapahtuneelle - mitä helkkaria tuo jätkä tuollaisessa asussa teki, ja vielä Väiskin selässä? Onneks poika ei nähnyt hämmennystä kasvoiltani, sillä sitä iloa en Jirille aikonut suoda. Alun tasapainoilun jälkeen korjasin turvallisuustilannetta kietomalla kädet pojan ympärille. Kuulin Jirin hengityksessä pienen viipyilyn sillä hetkellä, kun sormeni koskivat tämän treenattua kroppaa ja virnistin itsekseni: en siis ollut ainoa, joka ei tiennyt miten päin olisi. Viileä tuuli kylmäsi jalkojani, joita villakangastakki ei kokonaan peittänyt. Väiski pärskähteli ja viskoi päätään tyypilliseen tapaansa. "Miten paljon porukkaa tänne selkään pitää lapata, että tää ori malttaa kävellä niinkuin normaalit hevoset?" naurahdin hiljaa. Tuulenpuuska liehutti takkini helmaa ja huuliltani karkasi epämääräinen huokaus. Hytisin. "Onko sulla kylmä?" Jiri kysyi päätään kääntäen. "Eeeei", hytisin vastaukseksi. Poika tuhahti ja hoputti Väiskin raviin. "Me ollaan ihan kohta Artsilla ja mä totisesti toivon, että lämmin sauna sisältyy tähän pikku synttäriyllätykseen", Jiri ilmoitti Välskärin selässä keinuen. Artsilla? Sauna? Nyt musta alkoi tuntua, että tän kaiken takana oli nainen. Eikä ihan mikä tahansa nainen, vaan Ruolammen vaaleahiuksinen haltijatar itse.
Jiri Tilanne huvitti mua, mutten viitsinyt nauraa. Anni pitsimekossa, minä lahjapuvussa, allamme "lunki luottoratsu" nimeltään Väiski. Mä yritin tukahduttaa tyrskähdykseni, turhaan, ja päädyin nauramaan kuin mikäkin mielisairaalasta paennut. Kuulin, kuinka neiti takanani yhtyi nauruuni ja käännyin katsomaan taakseni. Vedin naamalle virneen ja katsoin Annia silmiin. "Pidä kii."
Mun ei tarvinnut kahdesti käskeä. Väiski syöksähti innokkaaseen laukkaan saaden mut horjahtamaan, mutta puristettuani jalat tiukasti hevosen ympäri mä tiesin, etten voisi tippua. Tai en ainakaan haluaisi, en tässä ja nyt. Mä tunsin, kuinka tuuli tuiversi mun naamalle kavioiden hakatessa vimmatusti lumen pintaa. En pidättänyt Väiskiä, vaan annoin sen mennä - ori pärskähti kovaäänisesti kuin yhtyäkseni ajatuksiini. Artsilan valot heijastuivat taivaalle, vauhdin kiihtyessä entisestään.
Anni Väiski nelisti minkä kintuistaan pääsi. Onneksi tie oli pitävä, muuten olisin kiljunut suoraa huutoa. Pakko myöntää, että kyllä mä hetken aikaa pyörittelin päässäni kauhuskenaarioita sairaalareissusta, mutta Jirin tasapaino vakuutti mut. "Muista ryhtyy jarruttelee hyvissä ajoin, Väiskillä on tämmösissä tapauksissa vähän pitkät piuhat!" mä huusin Jirille. Poika nyökkäsi ja alkoikin vähitellen pidättämään vauhdin makuun päässyttä suomipoikaa. "Prrr", rauhoittelin Väiskiä, joka suostui kuin suostuikin tiputtamaan laukan raville. Jiri antoi orin puksuttaa ravissa vielä vähän matkaa, kunnes siirsi innosta puhkuvan Väiskin käyntiin. "Hyvä poika", kehaisin oria taputtaen sitä lautaselle. "Sä kans", virnistin sen jälkeen taputtaen Jirin jalkaa. Poika tuhahti, mutta uskoin tämän kasvoille nousseen jo tutuksi tulleen virneen.
Kun me oltiin jätetty Väiski vierastallin suojiin, Jiri lähti vetämään mua perässään pimeällä tallipihalla. En ollut vieraillut ravitallilla ennen, joten olin enemmän kuin kiitollinen oppaastani. "Ah, lämpöä!" Jiri virnisti avatessaan oven. Sauna, jota kuvailisin ehkä enemmän pieneksi saunamökiksi, oli tosiaan lämmin. Oleskelutilassa paloivat kynttilät ja saunan puolelta kantautui kiukaan kodikas rätinä. Jiri ryhtyi penkomaan pöydälle jätettyä kassia ja mä vilkaisin kännykkääni, joka oli kuin ihmeen kaupalla pysynyt taskussani. Anni minne sä katosit?!?! Enni vaan myhäilee yksinään, en tajuu. Naurahdin Cellan viestille ja ryhdyin näppäilemään vastausta. Jirin kanssa Artsilan saunassa. Kysy vaan yksityiskohdat siltä myhäilijältä.
Jiri Mulla ei ollut mitään hajua, mitä kassista löytyisi. Enniltä tämä oli aivan varmasti - Artsilta olisi tuskin jäänyt vaaleanpunainen sydämin koristeltu kangaskassi lojumaan saunan pukutilan pöydälle, ja enpä oikein uskonut, että ukko muutenkaan käyttäisi mitään tällaista. Naurahduksen saattelemana kaivoin kassista pullon kuplivaa (arvatkaapa vain kahdesti minkä väristä, Enni on sekaisin) ja kaksi korkeaa, muovista shampanjalasia. Kangaskassista löytyi myös pyyhkeet (voitte vaan arvata sen värin) ja naposteltavaa. Annin tutkaillessa paikkoja kaadoin laseihin kuohuvaa ja tarjosin toista brunetelle. "Synttärisankarille", totesin virallisen kuuloisena kohottaessani lasin, joka kopsahti tutusti Annin samanlaiseen.
"Aika jännää", totesin Annille. "Enni on nähny vaivaa tän eteen näinkin paljon että pukeudututti mut kiristävään kokovartalobodyyn." Tyttö naurahti kepeästi ja istahdin tuon viereen penkille. "Tiiätkö, miks mulla on päällä tällaset kamat? Mä en ainakaan, koska mulla on ihan oma lahja annettavana." Ennen kuin Anni ehti sanoa mitään, painoin huuleni Annin huulille ja vedin synttäriprinsessan lähemmäksi. Mä taisin tosiaan olla se lopullinen lahja.
Anni Vaikka koko ilta oli ollut yhtä suurta hässäkkää, aika tuntui pysähtyvän sillä hetkellä kun Jiri veti minut syleilyynsä. Pojan huulet omillani olivat ensimmäinen asia moneen tuntiin, jotka eivät minua tietyllä tavalla hätkäyttäneet - koko tilanne vaan tuntui luonnolliselta. Koko meidän lyhyenpuoleinen tarinahan oli ollut yhtä elokuvaa: rakkautta ensisilmäyksellä (kassajonossa), koominen kohtaaminen tallilla ja nyt tämä. Ei sitä ihan joka päivä tällaista kliseetä elämäänsä saa. "Ollaanpas sitä mietteliään näköisiä", Jiri virnisti vetäydyttyään kauemmas, tässä tapauksessa parinkymmenen sentin päähän. "Me ollaan kyllä yks klisee", suustani karkasi ja jäin jännittyneenä odottamaan pojan reaktiota. Hetken jäätymisen jälkeen Jirin suupielet nousivat hymyyn. "Noin huonoko se oli.. No ei vaineskaa, ollaan nyt sit ees kerralla ihan helkkarin iso klisee", poika virnisti ja kietoutui uudestaan ympärilleni kiusoitteleva hymy huulillaan.
Saunassa oli hämärää. Jirin sormet sivelivät kämmentäni, kunnes tarttuivat Ennin paikalle toimittamiin skumppalaseihin. "Tehdäänkö tästä perinne?" poika kysyi ojentaen toisen laseista minulle. "Mistä?" hymähdin. "Meistä, saunomisesta.. Ja ehkä näistä synttäreistäkin", Jiri naurahti. Tuhahdin ja nostin lasin huulilleni. Kuplajuoma viilensi niin henkisesti kuin fyysisestikin, sillä olihan tässä vähemmästäkin psyyke koetuksella. "Mikä ettei", virnistin ja kiedoin sormeni Jirin sormien lomaan.
"Ei me voida lähteä tonne pakkaseen, mähän jäädyn! Ja sitäpaitsi se olis rattijuopumus", totesin ovella jäähdyttelevälle pojalle. Jiri räjähti nauruun ja harppoi luokseni. "Totta. Jäädään tänne, onhan tossa jotain huopia", poika mutisi painaen poskensa hiuksiini. Kietouduin Jirin lämpimän vartalon ympärille ja haukottelin syvään. "Mun puolesta voidaan levitellä ne tänne lattialle vaikka heti."
Hetken kuluttua Jiri oli näppäränä poikana levitellyt kaikki löytämänsä pehmeät elementit lattialle ja makasi nyt pesässään tyytyväinen virne huulillaan, treenattu ylävartalo paljaana. "Eihän tää nyt ihan hotellitasoa ole, mutta parasta mihin mä nyt tässä hetkessä pystyn." "En mä nyt niin hienohelma ole", virnistin ja asettauduin pojan viereen. Jiri veti huovan päällemme ja kiersi kätensä ympärilleni. "Hyvää yötä synttärityttö", Jirin matala ääni supatti huulten hapuillessa kiusaavasti niskaani.
|
|