|
Post by Paju on Feb 17, 2013 21:20:45 GMT 2
Sunnuntai 17.2.2013 Opeteltiin lisää ratsastuksesta, ja oli kivaa. Brea käyttäytyi nätisti. //Oho kuva tuli miten sattuu, koettakaa keksiä miten sitä katsoa... // (Onneksi mulla on sellainen pöllön niska, että se kääntyy vaikka minne!) Ihana kuva, onnistuit piirtämään ratsukon hyvin edestä. Se on sellainen osa-alue, joka tuottaa ainakin minulle paljon ongelmia (: - Sinte[/color] Attachments:
|
|
|
Post by Paju on Feb 20, 2013 18:33:06 GMT 2
Keskiviikko Hengitin syvään hevosten tuoksua. Olin jälleen tallilla. - Hei Brea! hihkaisin kävellessäni Brean karsinalle. Mutta Brea ei ollutkaan siellä. - Moi Pampula! Sinna tervehti. - Moi! - Breaako etsit? Nyökkäsin. - Se on tarhassa, siellä missä näit sen silloin ekalla kerralla. Ota tästä riimunnaru ja mee hakee. Nappasin narun ja läksin ulos. - Brea! Musta poni ei ollut huomaavinaankaan. - BREA! Tule! Tällä kertaa se nosti päätään ja lähti ravaamaan luokseni. - Hieno, upea Brea! Kehuin. Brea hieroi turpaansa minua vasten ja tökki ystävällisesti. - Voi vitsi oot söpö! Tule, mennään talliin. Matkalla lörpöttelin iloisesti: - Mitähän sinna on täksi päiväksi keksinyt? Olisi kiva ratsastaa jo ilman talutusta. Edellisellä kerralla Sinna oli opettanut mua kääntymään, pysähtymään ja peruuttamaan. - Noniin haeppas harjat ja rupee hommiin! Sinna kehotti tallissa. Hrjasin Brean tarkasti, en tarvinnut enää Sinnan apua. - Saatko puhdistettuu kaviot? - Ehkä… Liu´utin kättäni Brean jalalla kuten Sinna oli opettanut. Säikähdin, kun Brea nostikin jalkansa ylös ilman että olin tarttunut siihen. Luulin että se potkaisee, joten hypähdin kauemmas. - Hei ei se sulle pahaa tee, se vaa nosti sen koipensa valmiiksi, Sinna rauhoitteli. Niinpä yritin uudelleen, enkä enää säikähtänyt vaan otin jalasta tukevasti kiinni. - Olikse kannalta varpaalle? - Joo oli. Pärjäätkö? Haen sulle varusteet nii päästää hommiin. - Juu. Varustukseen (tarkemmin suitsien laittoon) tarvitsin viel vähän apua. - Kyllä sä vielä opit, Sinna kannusti. - Mitä tänää tehdään? - Ajattelin että voisin juoksuttaa sua liinassa, Sinna ehdotti, - Käykse? - Joo toki. Kun Sinna otti suitsista ohjat pois kysyin hämmästyneenä: - Miksi sä otat ne pois? - Et tartte niitä kun oot liinassa. Sun pitää keskittyy vaa istuntaa. Viimein päästii kentälle ja Sinna punttas mut satulaan. - Noniin, hartiat alas ja rentoudu! Voidaanko lähtee liikkeelle? - Joo! - Käyntiä Brea, Sinna komensi. Yritin rentoutua ja mukautua Brean käyntiin. - Okei ja muista, rento mutta ryhdikäs! Sinna pani minut tosiaankin koville. Minulle tuli hiki jo muutaman kierroksen jälkeen, eivätkä talvivaatteet auttaneet yhtään asiaa. - Selkä suoraksi Pampula! Yritin ryhdistäytyä vielä vähän. - Noniin, nyt näyttää paremmalta! Haluutko koettaa ravia? - Joo! - No laitapa se sitte raville, noin, hyvä. Brean ravi tuntui taas pompottavalta, mutta sitten muistin Sinnan neuvon. Nouse jalustimille, peppu vähän irti satulasta. Pian pysyin jälleen suorassa enkä heilunut edes takas. - Hyvä ja kokeiles sitten kevennystä. Mä lasken: ykkösellä alas, kakkosella ylös. Ok? - Jep. - Noniin. Yy kaa yy kaa… Ylös alas ylös alas… hoin mielessäni. - Noin hyvä! Muista, selkä suoraks ja kantapäät alas! Jos käynnissä tuli kuuma, niin entä sitten ravi! Hetkessä olin likomärkä ja naama punainen. - Tauko! Kaks kiekkaa käyntii ja sitten vielä uuelleen. - Sepä oli rankkaa! Huh, mutta kivaa se oli! - Se meni ihan hyvin. Muista vaa pitää kantapäät alhaalla että jalustimet pysyy jalassa! - Joo, pitää vaa muistaa nii monta asiaa… - Haluutko nyt kokeilla uuelleen? - Joo! - En laske nytte, vaan yritä ite. Jälleen hoin mielessäni: Ylös alas ylös alas… Samassa olin vähällä tippua. Tarrasin satulaan ja lopetin keventämisen. Aloin taas heilua edes takas. - Nouse kevyeen istuntaan! Sinna opasti. Pian olin jälleen saavuttanut tasapainoni ja aloitin uudelleen. Tällä kertaa Sinna laski: - Yksi kaksi… Pian olin niin väsynyt, että Sinna päätti lopettaa harjoittelun. - Saisinko vielä yrittää käyntiä ilman talutusta? kysyin. - Muuten, mutta ohjat on tallissa… - No ens kerralla sitte. Eikös se oo nii että hiljaa hyvä tulee? Sinna hymyili. - Otapas jalat pois jalustimista, nii mennää loppukäynnit. Oli ihanaa rentoutua rankan harjoittelun jälkeen. Katselin laskevaa aurinkoa ja uskaltauduin sulkemaan silmäni. Elämä on ihanaa tuumasin. - Pampula hei, herätys! Satulassa ei sovi nukkua. Avasin silmäni hymyillen. tunsin itseni vapautuneeksi, en enää niin ujoksi Sinnan seurassa. - Elämä on ihanaa. Parasta on hevoset, totesin. Jälleen Sinna hymyili. Niin kuin minäkin. - Niin, niinhän se on. Loppukäyntien jälkeen hoidin Brean ja lähdin kotiin. // Minulle tuli tarinasta ihan mieleen ne maastolenkit, kun vielä vähän pelotti ollan niin ison hevosen selässä, mutta sitten vieressä käveli joku, joka teki siitä turvallista (: Erityisesti tarinan loppu oli mukavaa luettavaa! Kirjoitat paljon vuoropuheluita: mielestäni vuoropuheluiden väliin sopisi hyvin sellaista tiivistä kirjoitusta, vaikkapa maisempien kuvailua! "Elämä on ihanaa tuumasin" virkkeeseen tulisi pilkku "ihanaa" ja "tuumasin" sanojen väliin. Mukavaa kun jaksat tutustua Breaan kunnolla! Kuva terästi tekstiä oikein kunnolla, tosi hienoa! - Sinte[/color] Attachments:
|
|
|
Post by Paju on Feb 26, 2013 21:46:50 GMT 2
Tiistai 26.2.2013 Menin ilman talutusta kentällä käyntiä, ravissa Sinna talutti. Menin myös puomeja. Kuva(:|| Oi, olipa taas tosi kiva kuva! Olet jaksanut työstää myös maisemaa ja se luo kuvaasi talvista tunnelmaa. Brea näyttää halittavan pörröiseltä ja mittasuhteet ovat kondiksessa. :) - Britta
|
|
|
Post by Paju on Feb 27, 2013 20:31:13 GMT 2
Keskiviikko 27.2.2013 Taas puomeja, mutta maneesissa (: Nyt ei ollut kettään taluttamassa. Mutta Sinna auttoi kuiteskin (: || Tosi hienoa, että olet jaksanut hyvin keskittyä harjoitteluun ja mahtavaa, että olet koettanut ratsastaa jo ilman talutusta! Kuvassa on iloinen tekemisen meininki ja liike on onnistunut hyvin. Näyttää vain, että Brean takapää ja etupää katsoisivat eri suuntiin... Satulahuovassa ihana yksityiskohta, tuo Brea-nimi nimittäin! ;) - BrittaAttachments:
|
|
|
Post by Paju on Mar 1, 2013 19:21:31 GMT 2
1.3.2013 || Oi, ihanaa, sarjakuva! Näitäpä en olekaan pitkään aikaan saanut lukea. Sarjakuvasi oli ihanan selkeä ja yksityiskohtainen, kerroit hienosti päivän tapahtumat. Mustavalkoisuus ja "pelkistys" sopi todella hyvin sarjikseen, tämä oli oikea ilo lukea! :) - BrittaAttachments:
|
|
|
Post by Paju on Mar 5, 2013 19:46:56 GMT 2
Sunnuntai 3.3.
Kävelin reippaasti tallin mäkeä ylös. Olin iloinen, koska olin vihdoin saanut seuraa tallille. Tänään olin menossa Jimirina - nimisen tytön ja hänen hoitsunsa Crimen kanssa maastoon. Brea odotteli minua karsinassaan. Hain harjat ja aloin hyräillen harjailla sitä. Tein pitkiä, kunnon vetoja, kuten Sinna oli opettanut. Tapasin Jimirinan hakiessani satulaa ja suitsia. Hän tuli vastaan käytävällä, ja bongasin hänet nopeasti, sillä silmäkulman lävistyksestä ei voinut erehtyä. - Moi, Pampula? Nyökkäsin. - Moi… Oot varmaa sitten Jimirina? - Jep. Nähää tossa tallin pihalla, okei? - Joo… Tyttö jatkoi matkaansa, ja minäkin hoidin Brean äkkiä kuntoon.
Tallin pihalla nousin selkään, ja lähdimme käymäjalkaa tallin mäkeä alas. Juttelimme niitä ja näitä, Jimi kertoi olevansa kiinnostunut hevosen käsittelyyn maasta käsin. Nytkin hän talutteli kirjavaa tilastohevosta Crimeä. kuljimme käynnissä monia teitä, ja yritimme olla eksymättä. Tunnistin pian laukka suoran, ja niin Breakin… Hörössä olevat korvat kertoivat innosta kiihdyttää laukkaan. - Soo Brea, eipäs vielä laukata, tyynnyttelin. Kysyin Jimiltä, voisinko ravata suoran, ja kiva tyttö suostui heti. Ravi tuntui ihanalta, ja kevensin rytmikkäästi. Pari kertaa Brea yritti karata laukkaan, mutta kun se on semmoinen kiltti niin loppumatka sujui rauhallisesti. Hengästyneenä pysäytin Brean suoran päähän ja odotin, kunnes Jimi sai hölkäten Crimen vierellä meidät kiinni.
Loppumatka sujui rauhallisesti jutellen(;
Tallilla hoidettiin hepat ja siivottiin karsinat. Pihalla totesin: - Olipa kiva reissu, voitais mennä joskus toistekin! - Niinpä, mut nyt täytyy mennä, Jimi huokaisi. - Moikka! - Moikka!
Lähdin kotiin tyytyväisenä siitä, että olin saanut kaverin tallilta.
// Ihana maastotarina! Olisit voinut lisätä tarinaan tunnelmaa kertomalla muiden juttujen ohella vaikkapa säästä: se olisi voinut helpottaa mielikuvien luomisessa ja tarinaan mukaan pääsemisessä (-: Huomasin yhden yhdyssanavirheen tekstin seasta: "laukka suoran" kirjoitetaan siis yhteen "laukkasuoran". Jos joskus mietityttää kirjoitetaanko sana yhteen vai erikseen, kannattaa miettiä onko se yksi kokonainen asia. Esimerkiksi jääkaappi ei ole jää ja kaappi, vaan yksi kokonainen asia. Joskus yhdyssanojen etsimisessä voi helpottaa myös adjektiivin lisääminen sanojen väliin: jää viileä kaappi – ei toimi, joten jääkaappi on yhdyssana. Kun taas kaunis viileä ilma – toimii, joten kaunis ilma kirjoitetaan erikseen. - Sinte[/color]
|
|
|
Post by Paju on Mar 8, 2013 18:57:34 GMT 2
Torstai 7.3. APUA! Hätkähdin katsoessani ilmoitustaululle. Siinä kerrottiin viikonloppuleirin päiväohjelmaa. Esteitä! Leirillä mentäisiin esteitä, enkä ollut eläissäni mennyt edes kavalettia, saati sitten laukkaa. - Ei kun vaan harjottelemaan, totesin puoliääneen. Minulla olisi vain pari tuntia aikaa, joten hain Brean harjat ripeästi, ja suuntasin sen karsinalle. - Nyt pistetään vipinää kinttuihin, hihkaisin Brealle. Laskin harjapakin karsinan oven viereen, ja sujautin riimun Brean päähän. Kiinnitettyäni sen käytävälle aloitin harjaamisen. Vaikka tunsin pientä paniikkia siitä, miten kävisi leirillä, kun hypättäisiin esteitä, en näyttänyt sitä Brealle. Toimin rauhallisesti mutta ripeästi. Vaikka Brea näyttikin pitävän harjauksesta, se selvästi puhkui intoa. Niinpä hain pikaiseen satulan ja suitset. Saatuani satulan paikoilleen siirryin suitsiin, Brea otti kiltisti kuolaimet suuhunsa, eikä minun onneksi tarvinnut työntää sormiani sen suuhus. - Noniin Breatsukka, eiköhän lähdetä hallille! puhelin siirrettyäni harjapakin karsinan sisäpuolelle, ettei kukaan kompastuisi siihen. Pihalla nousin satulaan, ja käännettyäni Brean tielle, näin kahden tytön ratsastavan metsään. Siristin silmiäni, mutten erottanut keitä he olivat. Mieleeni muistui sunnuntainen maastoretki Jimirinan kanssa. Kannustin Brean ripeään käyntiin, ja se käppäilikin niin reippaasti, ettei kulunut kuin hetki, kun olimmekin jo hallilla. Totesin taas hallin olevan tyhjä, mikä oli hyvä, sillä olisi ärsyttävää jos muut näkisivät kun ratsastan. Tein vielä niin paljon virheitäkin… Raahasin kentälle kartioita ja maapuomeja. Aseteltuani puomit yhdelle sivulle, ja kartiot pitkin maneesia, nousin taas selkään ja verryttelin Breaa vielä hetken. Aloitin ratsastamaan puomeja. Ensin ratsastin niitä käynnissä ja ravissa, sitten laskeuduin satulasta ja pienensin hieman puomien välejä. Nyt minun täytyisi lyhentää Brean askelia. Se oli vaikeaa, mutta taito pitäisi osata. Onneksi Brea osasi tämänkin jutun jo ulkoa, ja vaikka apuni olivatkin sekavia, se meni nätisti. - Minun täytyisi joskus ratsastaa jollain muullakin hevosella, puuskahdin Brealle. - Onhan se kiva kun et oo semmoinen pikkutarkka, mutta teet kaiken puolestani, lisäsin. Harjoittelin vielä samaa ravissa, ennen kuin pidensin puomien välejä. Nyt taas minun piti kannustaa Breaa niin, että se menisi lisättyä ravia. Puomit sopivat hyvin tähän harjoitukseen, sillä ne määrittivät hyvin askeleen pituuden. Pian siirryin harjoittelemaan kolmikiemurauraa kartioiden avulla. Käynnissä se meni hyvin, mutta ravissa, kun piti vaihtaa kevennystä, koko juttu meni plörinäksi. Pian olin niin väsynyt, että luovutin ja kasasin kamat pois. Vilkaisu kelloon kertoi, että minulla olisi vielä hetki aikaa. Hetken mielijohteessa kannustin Brean raviin ja mietin samalla kuumeisesti. - Olikohan se ulkopohje taa, sisäpohje eteen vai? No testataan, päätin. Annoin luullakseni laukka-avut, ja hetkessä Brean askelrytmi muuttui. Pystyin pian myötäilemään sen keinuvaa liikettä, ja aloin miettiä istuntaa. Laukassa istutaan syvälle satulaan, nojaa hieman eteen ja anna ohjaa, kertasin. Brean pörröinen, musta harja liehui edessäni kuin voiton viiri. Nautiskelin täysin rinnoin tästä hetkestä.Parin iki-ihanan laukkakierroksen jälkeen hidastin käyntiin ja pysäytin Brean. Nousin jalustimille ja kurkotin käteni Brean kaulan ympärille, upotin kasvoni sen pehmeään harjaan. Hengitin syvään Brean ihanaa tuoksua, ja kuiskuttelin sille kaiken maailman kehuja. Olimme siinä pitkän aikaa, kunnes Brea muistutti minua ajan kulusta. Se ei tainnut olla moksiskaan kehuistani. Astuimme ulos raikkaaseen ulkoilmaan. Puut alkoivat pudottaa oksiltaan lumia, ja maata peitti valkea vaippa. Aurinko paistoi, mutta oli hieman tuulista, ja maahan satoi hiljalleen höyhenenkevyitä lumihiutaleita. Talsimme tallille läpi tämän ihanan paratiisin, hitaasti ja käymäjalkaa. Nautimme elämästä, vain minä ja Brea. Brea höristi korviaan, ja huomasin sen tarkkailevan kahta oravaa, jotka juoksivat peräkanaa puusta toiseen. Kuin ne leikkisivät hippaa, tuumailin. Saavuimme pian tallille, joka vaikutti hiljaiselta. Myös kaksi maastoon mennyttä tyttöä olivat lähteneet. Näytti siltä, että olin täällä kahden Brean kanssa. Olisin viipynyt tallilla pitkään, vain Brean kanssa ollen ja tallitöitä tehden, mutta minun täytyi joutua kotiin. Siivosin Brean karsinan, hoidin sen karsinaan, vein sille heinää ja kauraa ja taputin sitä hyvästiksi. Vastahakoisesti lähdin tallustamaan kotiin, läksyt odottivat. || Hienoa, että tartuit härkää sarvista ja kokeilit puomien menoja. Se ei loppujen lopuksi ole niin vaikeaa, kun siihen keskittyy. Kerroit ihanasti päivästä ja sen eri käänteistä. Kappalejakosi eivät näkyneet näin hyvin tarinaa lukiessani, mutta nyt, tässä kirjoituslootassa ne näkyvät. Vastedes kannattaakin laittaa kappalejaot kahden rivinvaihdon (enterin) pituisiksi, niin ne ainakin erottuvat. Sain kiinni siitä ihanasta tunteesta, jonka koit ensimmäisessä laukassasi. Hauska oli myös kohta, jossa "oravat leikkivät hippaa". Kuva oli suloinen lisä, ja siitä näki, kuinka paljon pidät Breasta. Melko virheetön ja muutenkin kiva tarina, jatka samaan malliin! :) - Britta
|
|
|
Post by Paju on Mar 13, 2013 19:44:02 GMT 2
12.3.-13 Banskun ja Vanin kanssa maastoilemassa(; Tuli vähän vehreät koivut, unohdin aivan ettei talvella oo lehtiä koivuissa...
|
|
|
Post by Paju on Mar 14, 2013 13:43:23 GMT 2
14.3.-13
Hyppelehdin iloisena tallille. Eilinen WE-ratsastus oli sujunut hyvin, ja tänään aikomuksenani oli kokeilla kavaletteja.
Hain tallista riimunnarun ja riimun, ja lähdin vihellellen tarhalle. Brea oli mennyt suojaan pihattoon, sillä tänään oli aika tuulinen päivä. - Brea, tulehan! huhuilin. Piksuisella ponilla ei kuitenkaan ollut haluja tulla tuuleen ja tuiverrukseen, joten näytti siltä, että saisin tarpoa pihatolle. -TULE BREA! huusin tuulen yli vielä kerran, mutta kun Breaa ei näkynyt, sujahdin aidan ali ja lähdin hakemaan sitä.
-Vai pitää sinut ihan omakätisesti tulla hakemaan, mutisin. Ja sieltä, pihatosta, heiniä rouskuttamasta, nappasin Brean kiinni. Se vain ei ollut kovin halukas (vieläkään) lähtemään. -Kunnolla! murahdin kun Brea puisteli päätään välttyäkseen riimulta.
Vihdoin sain riimun sen päähän, ja lähdimme takaisin hyytävään tuuleen. Vedin takinkaulusta naamani suojaksi, sillä tuuli yltyi koko ajan.
Tallissa sidoin Brean kiinni, hain harjat, ja ryhdyin hommiin. Olimme molemmat iloisia tallin lämmöstä. Brea leputti jalkaansa, samalla kun minä huhkin saadakseni sen paksun talvikarvan siistimmäksi. - Noniin, tää saa riittää, että selviit pihatossa, huokaisin pitkän urakan jälkeen.
Satula ja suitset saatiin päälle nopeasti, ja pian olimmekin jo matkalla maneesille.
Minun tuli pian kylmä, ja puolessa välissä matkaa kannustin Brean raviin. Lämpö virtasi pian kehooni, ja kohta olinkin jo niin kuumissani, että olisi tehnyt mieli heittää takki vaikka kuusen oksaan roikkumaan. - No, tulipahan verryteltyä, puuskutin, kun maneesi vihdoin tuli näkyviin.
Maneesissa raahasin kentälle kavaletteja ja puomeja. Sillä aikaa Brea sai hengähtää. Heitin takin katsomon laidalle, ja olin pian taas Brean leveässä selässä.
Aloitimme tekemällä ympyröitä ravissa, samoin kiemurauria ja kokorata leikkaa. Kevensin rytmikkäästi, ja keskityin täysillä. Ehkä siitä olikin jotain hyötyä, sillä kuviot menivät aika hyvin.
Halkaisijan jälkeen siirryin puomeihin, mutta olin ratsastanut niitä lähiaikoina niin paljon, etten jaksanut oikein enää mennä niitä. Niinpä siirryin pian kavaletteihin.
Ensin ratsastin ravissa lyhyellä sivulla sijaitsevan kavaletin luo. Jännitti. Kavaletin luona annoin hieman pohkeita.. ja olimmekin yhdessä hujauksessa sen toisella puolella! Onnentunne kupli sisälläni, ja kehuin Breaa vuolaasti. Olimme hypänneet kavaletin!
Toistin tuota harjoitusta pari kertaa, ennen kiuin siirryin kolmeen peräkkäiseen kavalettiin pitkällä sivulla. Yksi, kaksi, nyt! Annoin pohkeita, eka kavaletti oli ylitetty. Sitten toinen, ja vielä.. Äkisti Brea pysähtyi, ja rojahdin sen kaulalle. Kokosin itseni nopeasti ja sain kuin sainkin sen menemään siitä yli. Seuraavalla kerralla onnistuin, ja parin onnistuneen toiston jälkeen harjoittelin vielä kahdeksikkoa laukassa, mutta täytyi myöntää, että se meni surkeasti. En vielä ollut siihe tarpeeksi kokenut, ja kerättyäni kavaletit ja puomit pois, lähdin takaisain tallille.
Sää oli hieman lauhtunut, eikä tuuli8 enää ollut niin kovaa. Pieni tuulen vire leikitteli silti vielä Brean harjalla, ja pörrötti hiuksiani. olin tyytyväinen päivän ratsastukseen, sillä olin haukannut liian ison palan yrittäessäni kahdeksikkoa. Yrittäisin sitä uudelleen joskus toiste.
Tallilla hoidin Brean rauhassa, mutten viitsinyt girveästi harjailla sitä, ettei sen talvikarva lähtisi vielä. Lakaisin käytävän, puhdistin Brean varusteet, sekä siivoilin pari karsinaa. Käytyäni sanomassa vielä heipat Brealle, lähdin kotia kohti.
|
|
|
Post by Paju on Mar 21, 2013 14:47:28 GMT 2
21.3.-13
Tulin tallille tavalliseen tapaani bussilla. Tällä kertaa en jäänyt rapsuttelemaan hevosia, sillä halusin ratsastaa mahdollisimman kauan. Olin suunnitellut lähteväni Brean kanssa pikku eväsretkelle. Siispä selässäni keikkui pikkuinen vihreä eväsreppu.
Kävelin siis suoraan talliin, ja hain narun, sekä Brean harjat valmiiksi. Penkillä istui blondi, monta vuotta mua vanhempi poika siistimässä varusteita. Läksin hakemaan Breaa. Se odottelikin minua kiltisti aidan takana.
Taluttaessani Breaa käytävällä kuulin kamppailun ääniä eräästä karsinasta. Rikun karsinan kohdalla suuni loksahti auki ja minun oli pakko pysähtyä katsomaan tarkemmin.
Karsinassa Samppa taisteli Rikun kanssa, kuinkas muutenkaan. Yritti ilmeisesti saada satulaa Rikun selästä. Riku vaan ei näyttänyt pitävän siitä. Jatkoin kiireesti matkaa, kunnes löysin paikan, johon sain Brean kiinni.
Harjailin Brean reippaasti, huolella pään ja satulan kohdan selästä, mutten muuten niin tarkkaa, pihattohevonen kun se oli. Silmäkulmastani huomasin, kun Samppa lähti Rikun karsinasta varusteet mukanaan. Oli siis vihdoin saanut ne pois Rikulta.Pian pääsinkin jo hakemaan varusteita.
Satulahuoneesta kuului melua, ja kurkistin arasti sisään. Samppa ja se blondi tappelivat siellä, puhuen kiivasti. Hiippailin hiljaa suitsien luo, en halunnut häiritä itseäni vanhempien tappelua. Nappasin Brean ruskeat suitset, ja pakenin kiireesti paikalta.
Brea oli pian valmis, ja pääsimme viimein lähtemään. Menin ilman satulaa, mutta selkään nousu oli helppoa, Brea kun on aika pieni. Ratsastin käyntiä tallin mäkeä alas, ja käännyin sitten pienelle metsäpolulle. Pakkasta oli viitisentoista astetta, ja olin tyytyväinen, kun Brean selkä lämmitti jalkojani.
Tulimme metsäisen mäen juurelle, ja nousin kevyeen istuntaan helpottaakseni Brean nousua. Sen takajalat kävivät ahkerasti, ja päästyämme mäen päälle, se puuskutti paksun talvikarvansa takia.
-Pidetään evästauko, huohotin. Laskeuduin satulasta, ja kiinnitin Brean riimunnarulla puuhun. Olin tarkoituksella jättänyt riimun suitsien alle. Kaivoin istumista varten otetun alusen repusta, ja istuin kaatuneen puunrungon päälle. Brealle pilkoin kolme porkkanaa, kun taas itse join kaakaota termospullosta, ja söin voileipäkeksejä. Maisemat olivat huikeat, ja Liekkijärveä ihailessani tuumin, voisiko kesällä rannalla uittaa hevosia. Oli nukavaa lämmitää kohmeisia sormia termospullon ympärillä, ja kaakaota siemaillessani lämpenin muutenkin. Pian täytyi silti lähteä, ja varmistettuani etten jättänyt roskia maahan, ponnistin Brean selkään ja jatkoin matkaa mäkeä alas toiselta puolen.
Tulimme pian eräälle tielle, ja kaivoin Sinnan antaman kartan esiin. - Ahaa, tää tie siis vie pihatolle, tajusin. Kannustin Brean raviin, tiellä oli hyvä ravata. Pian pihatto tulikin näkyviin. Silloin olin jo kuumissani, joten pysähdyimme kaveeraamaan heppojen kaa. Hämärä laskeutui kuitenkin pian, joten täytyi jatkaa matkaa. Äiti saisi raivarin, jos en olisi ajoissa lukemassa läksyjä.
Niinpä jatkoimme matkaa käynnissä, kunnes tulimme laukkasuoralle. Kannustin Brean rauhalliseen laukkaan, joka kruunasi onnistuneen retkemme.
Palailimme käynnissä tallille, ja helliteltyäni Breaa olikein kunnolla, lähdin kotiin.
|
|
|
Post by Paju on Mar 23, 2013 11:12:28 GMT 2
23.3.-13
Raapustelin tällä kertaa runon(:
Pakkasta parikymmentä astetta, lämpötila tainnut vähän laskea, kun kävelen tallin mäkeä.
Nopsasti riimunnarun tallista nappaan, ja suunnistan reippain askelin Brean hakaan. Pihatosta tulee, kun sitä kutsun. Talliin vien pikkuisen hupsun.
Ahkerasti harjat heiluvat, viimein jouhet suoristuvat. Satulaa, suitsia hakemaan ja sassiin, pian maneesille lähdemmekin talsiin.
Maneesiin mä pienen ristikon kasaan, ulkona luntakin alkaa jo sataa. Ympyrä, suunnanvaihdos; verrytellään, ennen kuin aletaan hyppelemään. Ravia: yks kaks, yks kaks, mennään maneesia ees takas.
Perhoset liitää vatsassa, kun este meitä on vastassa. Yksi, kaksi, ponnistus, hyppy on onnistunut.
Breaa kehun, taputan, ja onnesta nauran. Ensimmäinen este oli, jonka eläissäni olen mennyt yli. Tehdään sama uudelleen, monta kertaa toistamiseen.
Sitten täytyy lopettaa, ei hevosta liikaa saa rasittaa.
Matkalla talliin lämpöiseen, pysähdyn, tien viereen lumiukon teen.
Tallissa Breaa harjailen, satulaa, suitsia sipaisen.
Mut sitten täytyy kotiin lähtä, kirjoittaa runo tästä päivästä.
|
|
|
Post by Paju on Mar 24, 2013 18:15:41 GMT 2
WE ratsastusta 24.3.2013
|
|
|
Post by Paju on Mar 27, 2013 18:51:16 GMT 2
BANSKUN ESTETUNTI 25.3.-13- Huh huh, ähkäisin Brean selästä. Olin juuri hypännyt Banskun pystyttämän radan, ja odottelin vuoroani naama punoittaen. Seurasin tarkkaan, miten Brisu hyppäsi pikkuisen radan. Se oli kuitenkin mulle haasteellinen, kun olin aiemmin mennyt vain yksittäistä, pientä ristikkoa. - No niin, Pampula, nyt on sun vuoro, Bansku huikkasi. - Muista vaan, että sä oot pomo, eikä Brea saa päättää vauhtiaa itse, niin kaikki menee hyvin, hän vielä neuvoi. - Okei, mä heitän vaa tän takin pois, kun tuli niin kuuma tos hypäten, vastasin. Ratsastin maneesin laidalle, ja tiputin takkini katsomon ensimmäiselle penkille. Seuraavaksi ohjasin Brean keskemmälle maneesia, ja nostin ravin. - Hei, Bansku, saanks mä mennä nää kaikki laukassa? kysyin anovasti. - Juu, kyllä se käy, Bansku myöntyi. Siispä nostin laukan, tein pari volttia, ja käänsin ratsuni kohti ekaa estettä, okseria. Brea meni kiltisti esteelle, ja laskinmielessäni: yksi, kaksi, hyppy! Painoin pohkeita, ja Brea hyppäsi. Seuraavalle esteelle, sarjalle, se lähti hieman hangoitellen, kuin muissa maailmoissa. Herättääkseni sen kiristin hieman ohjia, ja Breapa piristyikin hieman, muttei tarpeeksi. Se ei keskittynyt kunnolla, joten ponnistimme liian kaukaa sarjan ekalle esteelle, ja kuulin kuinka Brean kaviot raapaisivat ylintä puomia, ja hiekka ropisi esteen päälle. Vastustin kiusausta katsoa hypyn jälkeen taakseni, sillä vielä toinen osa oli jäljellä. Mietin kuumeisesti, miten saisin Brean hereille, ja päätin ihan kokeilun vuoksi kääntää sen pois sarjalta. Tästäpä poni yllättyi, ja hetkessä sen toinen korva osoitti eteen, toinen taakse, osoittaen, että se kuunteli minua. Käänsin sen äkkiä takaisin esteelle, mutta lähestymisemme oli aivan vino. Otin kuitenkin riskin ja annoin Brealle pohkeita. Se ponnisti ilmaan, ja hetken näytti siltä, että törmäisimme esteen tolppaan. Kiskaisin äkkiä Breaa toisesta ohjasta, ja se kääntyi kierteelle viimetingassa, ennen kuin sen takajalat irtosivat maasta. Laskeuduimme turvallisesti alas, ja vaikka Brea horjahti hieman, pysyin kyydissä.’ Jatkoimme matkaa kohti pelottavaa laatikkoestettä. Ensimmäisen kierroksen epäonnistuminen kaihersi mieltäni, ja pienestä pelostani huolimatta kokosin päättäväisyyteni. Kokosin Breaa, ja kannustin sitä kovempaan vauhtiin. Kun saavuimme ponnistuskohdalle, painoin pohkeeni ehkä liiankin kovaa Brean kylkiin, mutta ainakin se tajusi, että olin tosissani. Ja se hyppäsi sulavasti, mutta liiankovassa vauhdissa (mikä oli minun syyni) esteen yli, ja sen tehtyään se vain kiihdytti vauhtiaan. Tulimme kiitolaukkaa vesimatolle, ja minä kiskoin ohjia kauhuissani, kun ei pienet avut auttaneet. - Pampula, käännä se voltille! Bansku yritti ohjeistaa. Ja sitten, viime hetkellä ennen estettä Brea sitten teki äkkipysähdyksen, johon en ollut varautunut. Niinpä lensin kaaressa esteen yli - ilman Breaa - ja tipuin loiskahtaen vesimatolle. - HYYI!! jääkylmä vesi kasteli minut kauttaaltaan, enkä voinut estää huudahdustani. Bansku juoksi äkkiä luokseni, ja Suvi ja Brisu lähtivät yhteis voimin ottamaan kiinni Breaa. - Ei kai sattunut? Bansku kysyi, ja minun pudistettuani päätäni hän onki minut ylös kuivalle maalle. - Pääsinpähän uimaan, totesin kuivasti. Sillä aikaa Suvi ja Brisu olivat saaneet pienen mustan paholaisen kiinni, ja taluttivat sen luokseni. - Ja mun pitäis nousta satulaan, huokaisin. - Nii-in, aina tippumisen jälkeen on noustava takaisin satulaan, Bansku tokaisi. - No oiskohan se ihan viisasta, kun oon ihan märkä, niin satula viel kastuu, kiemurtelin. Tosiasiassa en muutenkaan oikein halunnut takaisin satulaan, ja olihan minulla nyt hyvä syy. - Totta, Bansku myönsi. - No mutta mä ratsastan Brealla ton esteen, et sille jää hyvä mieli, ja sä meet tallille vaihtaa kuivaa päälle. Onneks otit takkis pois, niin se lämmittää sua matkalla, Bansku päätti. Niinpä katsoin, kun Bansku hyppäsi esteen onnistuneesti Brealla, ennen kuin lähdin tallille. Olin harmissani ja ärtynyt, eikä märät ja nihkeät vaatteet sitä paljoa helpottaneet. Tallilla tapasin Sinnan, joka katsoi minua ihmeissään. - No mutta Pampula, mitä on tapahtunut? hän kysyi ystävällisesti. Enää en voinut pidätellä kyyneleitä, jotka valuivat kuumina poskilleni. - M-mä pu-putosin… sain änkytettyä. Sinna vei minut satulahuoneeseen ja kietoi kätensä hartioilleni. - Istuhan alas, ja kerro kaikki, hän sanoi ystävällisesti. - Ei kai suhun sattunut? - Ee-ei, yskähdin. Ja sitten kerroin kaiken. Vähitellen kyyneleiden tulo lakkasi, mutta minun oli kylmä. - Mutta kaikkihan putoavat joskus, Sinna lohdutti. - Niin… - No, minun on parasta viedä sinut kotiin, ettet tuu kipeäksi, Sinna päätti puristaen minua rohkaisevasti hartioista, - Ei ei, ei sun tartte. Ja mun pitää viel hoitaa Breakin, ähkäisin. - Ei siitä haittaakaan ole, mä hoidan Brean, Sinna totesi, ja auttoi minut ylös. - Sä oot niin kauheen kiltti, sanoin kiitollisena. Totta puhuen minun tekikin mieli mennä kotiin paljon enemmän, kuin jäädä tallille. Ja pian olinkin Sinnan autossa matkalla kotiin, kohti lämmintä suihkua ja iltapalaa. Kiitos tunnista, kuva tulee myöhemmin
|
|
|
Post by Paju on Mar 29, 2013 9:49:30 GMT 2
Ohjasajoa kentällä 29.3.2013
Pampula & Brea 16 HM|| Voi herranjestas miten suloinen kuva! Brea näyttää pörröiseltä omalta itseltään ja sinä olet näemmä saanut hyvinkin apua. Maisema (ja koko kuva ylipäätään!) on huolellisesti toteutettu, tosi kiva! :) - Britta
|
|
|
Post by Paju on Mar 30, 2013 22:24:44 GMT 2
30.3.-13 OHJASAJOA MANEESISSA
- Missä toppahousuni ovat? kysyin kiskoen samalla fleece puseroa ylleni. - Ne tulivat pesusta, ja ovat vielä märät, äiti vastasi tuoden voileivän minulle keittiöstä. - Voisit joskus valmistautua ajoissa, hän lisäsi, kun tiputin leivän voipuoli alaspäin, suoraan puhtaille legginsseilleni. - Joo joo, mut äiti pliis, haetko sitten tuolta kaapista ne mun mustat tuulihousut? sanoin mussuttaen voileipää. - Tämän kerran, äiti huokaisi. Viimein sain housut jalkaani, jonka jälkeen heitin takin niskaan, tungin pipon päähän ja nappasin hanskat. - No nyt täytyy mennä, hihkaisin, ja syöksähdin ulos ovesta, takin vetoketju auki, liepeet lepattaen. Äiti huusi vielä jotain perääni, mutta ryntäsin jo täyttä häkää puoliksi syöty leipä kädessäni. Jälleen minulle tuli kiire bussiin, ja kun viimein pyyhälsin pysäkille, oli bussin ovi jo sulkeutumassa. - Odottakaa! sain mölistyä. Ryntäsin hengästyneenä sisään, ja kuski kysyi, minne olin menossa. Sanoin osoitteen, ja kuski sanoi rahasumman, jonka matka maksoi. Kaivelin taskujani kiivaasti, ja paniikki alkoi levitä sisimpääni, kun tajusin, että rahat olivat edelleen eteisen lipaston päällä, minne olin ne eilen jättänyt. - Puuh lääh… Mi-hh.. Minulla ei ole rahoja, inisin. Eikä kuski kuullut, ja sain toistaa lauseen kolme kertaa, kunnes hän kuuli. - Pahoittelen, mutta siinä tapauksessa en voi- - Tässä rahat, sanoi ovelle tullut äiti. Säikähdin hirveästi, mutta onnistuin mutisemaan kiitoksen, ja samalla ajattelin äidin olevan pelastava enkelini. Niinpä viimein pääsin istumaan, ja rojahdin penkille vähemmän sivistyneesti, mikä sai muut matkustajat mulkoilemaan minua paheksuvasti. Bussi lähti liikkeelle, ja sain kootuksi itseni, laitoin takkini kiinni, ja söin leivän loppuun. Naamani oli vieläkin ihan punainen, ja vaatteeni läpimärät hiestä. Hengitykseni tasaantui vähitellen, ja käännyin katsomaan maisemia bussin likaisesta ikkunasta.
Metsää vilisti ohitse, ja hetken päästä huomasin kaksi ratsastajaa laukkaamassa ruskeilla suokeillaan ihan mieletöntä kyytiä. Ne jäivät kuitenkin pian jälkeen, ja harmistuneena käänsin taas katseeni eteenpäin, kun ratsukot katosivat näköpiiristä.
Huomaamattani bussi oli tullut Ruolammen tienristeykseen, ja oli vähällä, etten unohtanut nousta kyydistä. Pian kävelin kuitenkin tietä pitkin hyräillen jotain mieleen tulvahtanutta laulua. Seppeleen maastoestelenkin kohdalla käännyin tielle, jonka päässä oli uimaranta. Ohitin surullisilta näyttävät tallinrauniot, ja niiden vieressä olevan maneesin, jota ruolampelaiset käyttivät. Lopulta käännyin tielle, jota kulkiessa alkoi tallin katto pilkottaa puiden latvojen välistä.
Tallinpihalle päästyäni suunnisti oikopäätä sisälle, ja pysähdyin oven vieressä, vasemmalla puolella olevan ilmoitustaulun kohdalla. Tutkittuani taulua hetken, kirjoitin nimeni sekä Brean nimen Banskun maastoretkelle tarkoitettuun lappuseen. Sitten jatkoin matkaani, silitellen heppoja ja jutustellen niille. Lopulta pääsin riimunnarujen luo, ja napattuani vielä Brean päitset, lähdin kiitämään kohti tarhoja.
Brea oli laiskalla päällä. Kutsuin sitä monta kertaa,mutta se vain vilkaisi minua kerran tarhan toisesta päästä, joten sain lähteä tarpomaan hangessa. Olin puolivälissä matkaa, kun Brea yhtäkkiä päätti tulla luokseni. Se rynnisti laukkaan - suoraan kohti minua. Viimehetkellä se pysähtyi, vain metrin päähän minusta, kurkotti kaulaansa - ja tökkäsi minut nurin- Kaaduin nauraen selälleen hankeen, ja Brea katsoi minua hassu ilme naamallaan, kuin kysyen “ Ai, olitkos noin heikkoa tekoa?”. Ja minä nauroin kippurassa, ja päästyäni vihdoin ylös, huomasin parin tytön tuijottavan minua suu auki tallin pihalta. Nolona otin Brean kiinni, odotin että tytöt olivat lähteneet maastoon heppojensa kanssa, ja lähdin sitten Brean kanssa talliin. tytöt varmaan luulivat minua hulluksi, kun piehtaroin keskellä tarhaa kuin hevonen.
Laitoin Brean kiinni Korkin ja Mikin karsinoiden väliin ketjuihin. Siitä sain nopeasti haettua harjat, ja pian pääsinkin tosi toimiin. Ensin otin pölyharjan, jolla harjasin päällimmäiset liat ja pölyt pois. Harjasin silti aika kevyesti, ja sitä tehdessäni mietin, millainen urakka olisi sitten keväämmällä harjata talvikarvat irti. Pian siirryin kumisukaan, ja kun teki pyöriviä, voimakkaita liikkeitä, niin huh huh, kohta puoliin Brean ympärillä leijaili semmoinen pilvi, että nenäni meni aivan tukkoon ja aloin niiskuttaa. Olin iloinen, ettei pölyharja nostattanut pölyä ilmaan, suoristi vain karvan. Ja setvittyäni vielä harjan ja hännän, - mikä olikin aika työ - etsin käsiini kaviokoukun, ja putsasin tarkkaan Brean kaviot.
Tässä vaiheessa Sinna tulikin jo, ja tervehdittyämme hän lupasi hakea ohjasajo välineet varustehuoneesta. Nyt minä sain laittaa ne, ja se olikin vaikeaa, ja pian valjaat olivat semmoisessa sotkussa että huh huijaa. Mutta kyllä ne saatiin Brean selkään vielä, kun Sinna vain ohjeisti kädestä pitäen. Lähdimme taluttamaan Breaa maneesille. Sinna kertoi, että oli suunnitellut tälle päivälle pujottelua, sekä käännöksiä. - Kun osaat kääntyä tiukissakin mutkissa, sekä pysäyttää ja peruuttaa hyvin, voidaan ottaa kärrytkin, hän suunnitteli.
Maneesissa verryttelin tekemällä voltteja, sekä kulkemalla vain käymäjalkaa kaviouralla. Samaan aikaan Sinna pystytteli minulle L:kulman, pujotteluradan, sekä laittoi maahan kartion, jonka kohdalla piti pysähtyä. Viimein päästiin aloittamaan. Ensin Sinna käski minun mennä hidasta käyntiä L:kulman sisään. Kulman kohdalla täytyi pysähtyä, valmistautua käännökseen, jatkaa matkaa, kääntyä, ja ajaa Brea ulos kulmasta. Vaikutti helpolta, vaan sitäpä se ei ollut.
Kannustin Brean verkkaiseen käyntiin, ja yritin saada sen kulkemaan puomien välistä suoraan. Sitten, kulmaa ennen kiristin ohjia, mutta Brea oli unelias, eikä totellut, ja niin sitten menimme suoraan ulos kulmasta. - Ei, ei, ei! Älä anna sen tehdä mielensä mukaan, sinä päätät. Katsos näin! Ei Brea säry, vaikka sitä komentaisitkin. sinun pitää herättää se! Sinna moitti. Sitten hän otti ohjat, ja kannusti Brean käyntiin. Brea löntysti hitaasti eteenpäin, jolloin Sinna kiristi ohjia, ja maiskautti terävästi. Kun se ei tehonnut, hän alkoi suorittaa peräjälkeen eri liikkeitä, jolloin Brean täytyi olla kokoajan valppaana. poni muuttuikin hetkessä, ja Sinna suoritti kulmasta menon helposti. - No niin, sun vuoro, hän ilmoitti. - Reippaasti vaan eteenpäin, niin hyvin menee. Otin ohjat, ja nyt se sujuikin, tosin Brea astui ulos kulmasta, kun en kääntänyt sitä tarpeeksi. - Käännä kunnolla, ei se mitään pikku liikkeitä tunne! Sinna opasti. Sain yrittää monta kertaa, mutta viimein se onnistui. - Jes, harjoitus tekee mestarin, totesin. Sinna nyökkäsi, ja sitten oli vuorossa uusi harjoitus, pysähtyminen. Tarkoituksena oli pysähtyä juuri kartion kohdalle, mikä oli vaikeaa. Pari kertaa onnistui ihan hyvin, mutta lopulta täytyi vaihtaa harjoitusta, sillä sekä minä että Brea aloimme kyllästyä.
Se oli pujottelu rata, josta teimme selvää monta kertaa viimeisen varttitunnin aikana. Ja Sinna oli repiä hermonsa kanssamme, sillä hänen täytyi kokoajan olla nostamassa kartioita pystyyn. Onneksi hän on oikein mukava ja pitkäpinnainen, mutta ihmettelin silti tunnin jälkeen, miten hän saattoi sanoa, että se meni hyvin. Olin ollut aikamoinen katastrofi. Matka takaisin tallille sujui rauhalliseen tahtiin, kuuntelin puolella korvalla Sinnan höpinöitä, mutta enemmän kiinnitin huomiota luontoon. Oli kaunis sää, aurinko paistoi ja vettä tippui puitten oksilta. Kevät teki tuloaan, viimein, ja odotin innolla kesäloman alkua, kun pääsi pois koulun penkiltä. Minulla oli kasa suunnitelmia kesälle, hevosia, hevosia, ja vielä lisää HEVOSIA!
Tallissa Sinna auttoi minua laittamaan Brean kuntoon, ennen kuin lähti pitämään tuntia. Kiitin häntä avusta, ja sanottuamme heipat, lähdin taluttamaan Breaa tarhaan.
On kaunis sää, Kevät tulee, yllättää. Sulaa jää, Lämpenee sää.
On hevoskesä tulossa, Odotan sitä innolla.
Laitoin Brean tarhaan, hellittelin tovin, kunnes lähdin bussille päin. Taitaisi taas tulla kiire, mutta mikään ei voinut pilata tätä päivää.
|| Hieno ja ehjä tarina, tykkäsin tosi paljon! Pituutta oli sopivasti ja tarina juonineen pysyi mielekkäänä. Lopun runo toi kivan loppukeveyden tarinaan joka eteni hyvin. Jatka samaan malliin! :) - Britta
|
|