Rollen päiväkirja

[Enni]

© Latu

[Latu]

No niin, nyt se sitten tapahtui. Löysin vihdoin ja viimein mukavan kotitallin johon majoittaa Rolle, uusi tuttavuuteni johon kyllä aioin vielä paremminkin tutustua. Britta sen sijaan on jo entuudestaan tuttu, ollaan pyöritty samoissa piireissä, joten hänen kauttaan sitten Ruolampeenkin päädyin.

Koska en halunnut mitään hirveää showta meidän tulosta, sovittiin että tuon Rollen vasta illalla tallille. Pakko myöntää että Britta taisi ottaa sen illan enemmänkin siinä 18-21 välisenä aikana, sillä hän useampaankin otteeseen soitteli että millloinkas me tullaan. Koko päivä oli kuitenkin ollut yhtä hälinää, opiskelua ja useamman hevosen liikuttelua, töiden tekemistä, joten loppujenlopuksi traileri kaarsi tallin pihaan vasta lähempänä kymmentä.
"Olisit sanonut että sun ilta tarkottaa melkein yötä! Täällä mie vaan oottelin varmaan kuudesta asti, vilkuilin koko ajan että milloin tuutte ja hirveellä kiirellä järjestelin karsinankin puhtaaksi ja varustehuoneeseen tilaa..." Britta valitti, tosin ehkä hieman hyväntuulisemman oloisesti kuin mitä tahtoi antaa ilmi. Mutta mikäs siinä, en minäkään valittaisi jos saisi lisää maksavia yksärinomistajia talliin.
Britta auttoi purkamaan Rollea vuokratrailerista. Minulla on ollut aina jotenkin huono tuuri ja kaikki hevoset joita olen lastannut ovat olleet niin saamarin vastahakoisia. Rolle sen sijaan käveli aiemmin illalla muitta mutkitta yksin sisälle, ja aivan yhtä nätisti se peruutti nytkin pois. Britta ihan varmuuden vuoksi seisoskeli rampin vieressä, mutta pilkkuperse pysyi hyvin pois tyhjän päältä.

Mutta voi sitä hulinaa kun Rolle pääsi takaisin maankamaralle ja tajusi tulleensa ihan uuteen paikkaan. Heti ensin piti tietenkin huutaa tervehdyksiä niin kovaa että korvat meinasi särkyä, ja sen jälkeen sitten steppailtiin ja pyörittiin häntä helikopterina pitkin pihaa. Britta ei sanonut mitään, mutta arvasin hänen kuitenkin salaa mielessään arvostelevan tätä etukäteen kovin kehumaani, "yllättävän rauhallista ja itsevarmaa länkkäriä". Tai no itsevarmuutta ei kyllä siinä narun päässä pörhistelevästä orista puuttunut, mutta rauhalliseksi en olisi sitä sillä hetkellä kutsunut.
"Sitä vähän jänskättää uusi paikka" yritin paikkailla tilannetta, vaikka tiesinkin että Rolle oli vain hörhötuulella. En vain tahtonut antaa Brittalle sitä kuvaa että olisin tuomassa hänen talliinsa kahjoa, hormonihyrräistä oria -kukapa sellaista ratsastuskoululle tahtoisi? Yritin vain luottaa siihen, että heti kun Rolle kotiutuisi se muuttuisi samanlaiseksi kuin koeratsastuksessakin.

Yleensä taluttelisin hevosta hetken aikaa ympäri pihaa tutustumassa uuteen paikkaan, mutta koska alkoi olemaan jo niin myöhä, päätin viedä Rollen suoraan karsinaansa ja ottaa vasta siellä kuljetussuojat pois. Muistelin että karsinpaikka oli melkein heti ovien jälkeen oikealla, ja sieltähän löytyikin aivan tuoreilla pehkuilla peitetty karsina.
Sidoin Rollen karsinassa vielä kalteriin kiinni, varmuuden vuoksi poistelin suojia siellä enkä käytävällä. Se olikin ihan hyvä valinta, sillä täpinöissään Rolle olisi kovasti tahtonut hyöriä ja pyöriä paikoillaan, kuopsutteli maata ja huuteli muille hevosille saaden innokkaita vastauksia takaisin. Toivoin hartaasti orin hiljenevän viimeistään sitten kun valot sammuisivat, sillä muuten olisi aamulla väsyneitä hevosia vastassa... "Torvi. Mölytoosa, ämyri!" kommentoin jokaiselle inahdukselle joka mustavalkeasta lähti. Rolle ei ymmärtänyt tai tahtonut ymmärtää hienomuotoista komennustani ja jatkoi möykkäämistä, jatkoi itse asiassa vielä silloinkin kun olin saanut viimeisetkin tavarat raahattua paikoilleen autoni uumenista.

Britta oli jo painunut taloonsa, ja minäkin ajattelin ajaa kotiin ennen kuin nukahtaisin rattiin. Rollea piti käydä vielä toki hiukan silittämässä, kukapa ei hullaantuisi omasta hevosestaan, varsinkin jos se oli yhtä hieno kuin tämä Rolleni.... heh.
"Nyt sä sit muuten rauhotut, tai muuten Britta heittää meiät vielä pihalle," oli pakko heittää vielä valoja sammuttaessani. Ehkäpä pilkkupylly vähän rauhoittuisi jo huomiseen mennessä, ken tietää. Ja jos ei, niin toivon etten osuisi tallille kenenkään kanssa samaan aikaan nolattavaksi huutavan ja pöhköilevän hevoseni ansiosta.

|| Nice job! Oletin tosiaan tarinassasi pyörivän Britan olevan Sinna; hänhän tämän tallin omistaa (Klaran kanssa), ja Britta on (vaikken sille henk.kuvausta ole vielä kirjoittanut) suunnilleen samanikäinen kuin Latulassa, joten ei tallia omista... ;D Mutta kuuluu tosiaan serkusklaaniin, on nimittäin Noran sisko. Tarina eteni sujuvasti, ja kyllähän se Sinna oikeasti olisi jaksanut odottaa pitempäänkin, oma talo vieressä niin ei kait siinä. ;) Rollen oripörhöilyt ovat tuttua tavaraa, niiden takia meidän Eeverttikin nyt ratsikouluun siirryttyään ruunattiin. Mutta hyvä että kotiuduitte hyvin! :) - Britta

[Latu]

|| Ehkäpä sitä Brittan kuvausta oltaisiinkin sitten kaipailtu. ; ) Typoja varmaan on, laiskottaa eikä mitenkään jaksaisi oikolukea. ||

Kuten vähän arvailinkin, oli Rollen hörhöilyt loppujenlopuksi vain täpinöintiä uudesta paikasta ja uusista hevosista. Pari päivää annoin orin olla rauhassa, kävin sitä vain harjailemassa ja eilen hiukan juoksuttelinkin, ja nyt kun se oli jo edes pikkuisen rauhoittunut niin olisi aika kivuta selkään ensimmäisen kerran sitten koeratsastuksien.
Myönnetään, hiemanhan ajatus jännitti, mutta kun nyt kerta hevonen on niin pitäähän sillä uskaltaa ratsastaakin! Tosin veivatessani autoa parkkipaikalle tein pyhän lupauksen, että jos Rolle vaikuttaisi vähääkään pöhköltä niin tyytyisin vielä juoksuttelemaan.
Ensivaikutelman perusteella ori kylläkin vaikutti aivan ratsastuskelpoiselta, sillä se seisoi tarhassaan rauhallisesti syöden. Sen verran se kehtasi nostaa päätään että näki kuka tuli, ja sen jälkeen musta pää laskeutui taas ruokiin. Käytös muuttui kuitenkin heti levottomammaksi kun Rolle pääsi ulos tarhan portista -voi jee, vapaus! Tai ainakin osittainen sellainen! Sen verran fiksun herran elkeitä "uutuudenkarheuden" alta pilkotti kuitenkin että käsissä pysyttiin eikä Rolle yrittänyt väkisin vääntää mihinkään. Kunhan vain pää pystyssä ja korkealla askeleella pörhisteli vierelläni aina talliin asti, ja karsinaan päästyään se aloitteli kehän kiertämisen ja muille tallissa olijoille hörhöttelyn. Yritin turhaan kipittää pilkkupyllyn perässä kun se pyöri ympyrää, ja vielä sidottuani sen kiinni kalteriin se kehtasi vaappua ja kieppua, hyvä ettei tuupannut meikäläistä nurin. Selvää johtajuuden puutetta, ehkäpä se asia korjattaisiinkin tänään...
Lopulta siirsin Rollen käytävälle ja sidoin sen kaksin puolin kiinni kun hermo paloi mokomaan pyörimiseen. Käytävätaika tapahtui ja hevonen rauhoittui heti -ainakaan se ei enää pyörinyt, katseli vain ihmeissään ja kiinnostuneena ympärilleen ja kuopi lattiaa malttamattomana. Niin, olihan se varmasti tyhmää olla kiinni, mitäs pyöri.
"Rolle lopeta!" kahahti varustehuoneen suunnalta, kun lattian takominen alkoi kaikumaan sinne asti -niin kyllä kajahti huutokin oikeaan suuntaan, sillä kuopsutus loppui heti huudosta. Ja jatkui muutaman sekunnin jälkeen.

"Ai tää kuumakalle on sun?" kuului vieraan tytön ääni vasemmalta kun asettelin huopaa selkään. Tätä kiharatukkaista likkaa en ollut ennen tavannutkaan, mutta mitä oli nopeasta henkilöesittelystä korviini tarttunut, niin Ennillä oli ne korkkiruuvikiharat. Tai Klaralla. Ei, kyllä se taisi olla Enni... varmuuden vuoksi oli parempi olla olettamatta mitään ja olla mainitsematta nimiä, olin jo tarpeeksi nolona Rollenkin vuoksi.
"No mun se kyllä on, mutta ei se kyllä ainakaan yleensä ole tommonen," selittelin kun tyttö mitään kyselemättä silitteli Rollen otsaa. Toisaalta minua ärsytti jos joku kävi lääppimään hevostani kysymättä mitään, mutta nyt sain satulan laitettua ilman törttöilyä Rollen keskittyessä rapsutuksiin. Inha, soiva hiljaisuus tuntui jotenkin tosi häiritsevältä. En oikeastaan ikinä osannut sanoa mitään kunnollista uusille ihmisille, vaikka tämä tyttö -Enni?- selvästi odotti lauseelle jatkoa.
"Jaa. No, mä olen Enni jos sitä mietit. Törmäillään!" ja yhtä nopeasti kuin kikkurapää oli ilmestynyt, oli hän myös poissa. Edes itseäni en ehtinyt esittelemään. Jos Rollen riekkuminen oli noloa, niin mitäs sitten tällainen töykeä käytös meikältä oli? Päätin että jos vielä Enniin, tai ylipäätänsä keneen tahansa tallin työntekijään tai vakikävijään, törmäisin, niin näyttäisin että osaan kyllä puhuakin kunnolla.

Asia oli kuitenkin työnnettävä nyt syrjään, sillä oli välienselvittelyn aika. Myönnän että olen yleensä typerä ja käytän välillä liian harvoin kypärää harjoitellessani (paljas tukka tai stetsonihan suojaakin tosi hyvin aivotärähdykseltä tai murtumilta, sarkasmimittari piippaa), mutta nyt olin järkevä ja napsautin sen kiinni pollaani. Koeratsastuksessa Rolle toimi kuin unelma, mutta asian laita saattoi olla nyt toinen kun pitäisi näyttää kaapin paikkoja.
Talutin pörheän orin kentälle. Rolle oli edelleen aika fiksu eikä rynninyt ja juossut, olipahan vain korskeana, mutta tiesin että se osaisi olla suorastaan ruunamainen. Siksipä päätin aloittaa heti alkutaipaleissa johtajuusharjoitukset; Rollen pyörittelyn. Suoraan sanottuna tarkoituksena olisi että se väistäisi aina sitä osaa mitä tahdon pelkästään sillä että kuljen kohti.
Kuten arvata saattoi, ei Rolle hievahtanutkaan kun kävelin sen pilkullista persausta päin. Ei auttanut edes kädellä tuuppaaminen. Eikä sormilla painaminen. Voi juku että oli kovakalloinen otus, Rolle vain painoi takaisin! Niinpä oli sitten kovien otteiden aika ja hain kentän laidalle hyljätyn raipan -olkoot vaikka kenen raippa, nyt sillä oli kipeä tarve. Ja kyllä kummasti lähti takaosakäännös pyörimään kun raipan kärkeä heiluttelin perseen tuntumassa. Jatkoin niin kauan että ori väisti ilman käden painamista, annoin sen levähtää ja tein saman toiselta puolelta. Peruuteltiin, tehtiin etuosakäännöksiä, lisää takaosalla pelaamista -kaikki niin kauan että Rolle väisti ilman raippaa ja ilman kosketusta. En edes tiedä kauanko siinä pyörittiin, mutta lopulta pilkullinen alkoi jo vilkuilemaan ja lipomaan huuliaan. Se oli hyvä merkki sillä merkitsi sitä että Rolle alkaisi myöntymään kakkossijaansa, joten oli aika uskaltautua selkään.

Ja kovin kummasti oli Rollekin rauhallisempi kuin aiemmin. Se seisoi paikoillaan nätisti niin kauan kuin pyysin, ja vaikka ori vilkuilikin tallille päin niin se ei silti ottanut steppiaskeleen puolikastakaan.
Käynti oli hieman vauhdikkaampaa kuin mitä ostopaikassa koin, mutta koko lyhyen ratsastushetken ajan Rolle kuitenkin pysyi kätösissä. Välillä ravi kiihtyi lähes ravurin mittasuhteisiin, mutta kun Rollea hiukan muistutti niin vauhti hidastui ja pää laskeutui takaisin alemmaksi, matalempaan muotoon. Kertaakaan en tuntumaa joutunut ottamaan takaisin, en edes laukannostoissa vaikka ne Rollea selvästi hieman kuumensivatkin. Ja ehkäpä hyvä vain, sillä suusta kiinni ottaminen sai orin yleensä kuumumaan ja hermostumaan vain lisää.
Mitään vaativaa en harjoitellut, edes kokeillut. Testasin vain askellajit ja sen että jarru toimi jokaisessa askellajissa, sidepass onnistui myös. Oli selvääkin selvempää että olin ostanut hyvin koulutetun rangerin, kisapotentiaalisenkin. No, sen verran siitä kyllä oltiin maksettukin...

Rolle oli varmasti tottunut miljoona kertaa vaativampaan touhuun, mutta minulle riitti ensimmäiseksi kerraksi Ruolammessa tämmöinen pieni testailu. Rolle ei ollut edes hikinen kun talutin sitä takaisin talliin, mutta uskokaa vaan että kyllä se ehtii myöhemminkin hikoilemaan tämän päivän puolesta...

|| Heh, kyllä se kuvaus tästä ajan mittaa tulee... ;) Voisin itse asiassa sen tässä pyöriessäni lisätä sivuille, ettei tule muille mitään väärinymmärryksiä; eihän noille nyt mitään voi. Ja itse en tarinasta hirveästi typoja löytänyt, jokunenhan sinne voi lipsahtaa, mutta se on elämää. Selvälukuinen tarina, piti otteessaan loppuun saakka. Hyvä että Rolle on lopettanut suurimman pörhöilynsä, ne on nuo oriit... ;D - Britta

[Latu]

Tänään oli varsinainen pikavisiitti tallilla -en ehtinyt tekemään oikeastaan mitään, sillä kuten tavallista, oli meikällä taas liian monta rautaa tulessa. Ja tietenkin juuri tänään Rollella piti olla sellainen päivä että kaikki piti tehdä vaikeamman kautta... Näin jo kaukaa, kuinka Rolle pomppi ja kaahaili pitkin mutaista tarhaansa, ja arvatkaapas kaksi kertaa halusiko herra lopettaa riehumisensa? Huutelin siinä portilla oman aikani turhaan, rapistelin taskuja ja kilistin autonavaimia, ei mitään vaikutusta. Lopulta minun oli vain pakko alentua ja lähteä talsimaan mutaiseen tarhaan heiluvaisen hevosen perään jotta saisin sen huomion. Kummasti Rolle sitten osasi tulla luokseni kun olin nilkkoja myöten kurassa, eilen lankatut bootsit ruskean mutakuoren alla... Jos en syyllistyisi sillä liikaa hevosen inhimillistämiseen, löisin vaikka vetoa että se teki sen tahallaan ihan vain minun kiusakseni.

Jotakin edistystä oli kuitenkin tapahtunut, sillä Rolle käveli ihan nätisi ja enemmän oman itsensä tapaan vierelläni talliin, eikä tervehtinyt kuin muutaman kerran muita hevosia. Uskaltauduin jopa hoitamaan sitä karsinassa, jossa se seisoi nätisti kalteriin sidottuna. Nyt kun jälkikäteen miettii, niin ei sitä olisi varmaan tarvinnut edes laittaa kiinni, niin rauhallisesti Rolle vain seisoskeli ja korvat tötteröllä ihmetteli tallissa olevia ihmisiä. Sillä toden totta, vaikken asiasta mitään alkuun tiennytkään niin talli oli nyt vihdoinkin aloittanut virallisesti toimintansa, ja asiakaskunta oli sen mukaan kasvanutkin huimasti. Olin vasta muutamaan ihmiseen ehtinyt tutustua edes moikkailutasolle, ja nyt talliin pösähti hirveä lössi ihan uusia naamoja... Pidin karsinassa matalaa profiilia, enkä moikkaillut kenellekkään jos eivät itse reagoineet ensin minuun mitenkään. Ja kukapa nyt yhteen karsinassa piilottelevaan hyypiöön kiinnittäisi huomiota?
Ajattelin olla tänään ihan supernopea ja tyytyä juoksuttamiseen, joten kipitin varustehuoneeseen hakemaan liinan, suitset sekä deltan, ja samaa tahtia tultiin takaisin karsinalle. Vielä juoksutusraippa matkaan ja mars kentälle.

Voi kun tallilla olisi pihassa oma maneesi! Vettä tihutteli ja teki kentän velliseksi, ilma oli koleaa ja kun ei ratsastanut niin tietysti palelti heti. Pakko se oli kuitenkin nyt heti mennä juoksuttamaan sillä loppuillasta kenttä olisi ollut varattu tuntien ajaksi, joten eikun vaan rohkeasti kelien armoille.
Rolle oli selvästi sitä mieltä että oli ihan huippukivaa kun en kiivennyt selkään, ori ottikin satulattomuuden jotenkin lupana jatkaa tarhan riehumisepisodia -voi miten väärässä se olikaan! Ja voi etten itsekään sen fiksumpi ollut, sillä en ollut sulkenut kentän porttia... tuli kamalat kuumotukset siitä että jos Rolle nyt pääsisi käsistä, viipottaisi pihalla vapaudesta hullaantunut ori -saattaisi olla että näytettäisiin meikäläisille ovea aika pikaiseen sen tapahtuman jälkeen.
"Et perkele!" raikui ties monennetta kertaa viiden minuutin sisään, kun Rolle heti ravia pyytäessä yritti ampaista ulospäin kehältä pukkilaukan saattelemana. Rapa vaan roiskui kun iskin kengänkantoja kentän löllöpohjaan. "Sähän olit se rauhallinen heppa, muistakko? Häh?
Niin, Rollen tosiaan piti olla rauhallinen, se oli niin mukava kokeillessani sitä ja myyjäkin kehui oria oikein rehelliseksi ja hyväksi työhevoseksi, "melkein kuin ruunan omistaisi" hän oli sanonut. Tässä se miun hyvä työhevonen riuhtoi liinan päässä... Rolle melkein alkoi jo menemään kyllä nätisti suurin piirtein vartin päästä, laskemaan vähän jo päätänsäkin, kun kenttä piti jo luovuttaa muiden käyttöön. Voi kökön kökkö, ja minähän en hevostani jätä siihen tunteeseen että on niskan päällä! En enää edes jaksanut välittää että mitä ihmiset minusta ajattelivat kun tallin pihalla aloin jälleen pyörittämään Rollea, ensin persettä, sitten päätä, sitten peruutettiin, sitten koko rumba uudestaan niin kauan että pilkullinen väisti ilman kosketusta. Tiesin että ne jotka eivät tähän hommaan ole perehtyneet pitäisivät miua ihan outona, mutta olkoot. Tällä hetkellä tuntui tärkeämmältä olla antamatta Rollen päästä niskan päälle testailuillaan kuin yrittää olla muiden mieliksi.

En tiedä kauanko Rolle aikoo testailla uutta ihmistään, mutta toivottavasti ei kauaa. Tahdon sen rauhallisen Rollen äkkiä tänne!

|| Voi että sulla on jotenkin miellyttävä kirjoitustyyli. Tarina oli helppolukuinen, harmittelen vain sitä, että Rolle on taas ruvennut tökeröimään. Jospa se siitä kunhan se tutustuu talliin ja sinuun vielä enemmän.. Ja tosiaan hallin sijainnissa on hyvät ja huonot puolensa, huonoja jo mainitsitkin.. Kuva on hieno; taattua Latulaatua realistisempana! ;) - Britta

[Latu]

|| Kiitos, itse en ikinä oikein mieti että mitä kirjoitan, harvoin jaksan oikolukeakaan... kyllä se sokeakin kana välillä jyvän löytää. ;D ||

En tykkää talvesta, se on kylmää, pimeää ja hankalaa vuodenaikaa kun kaviotkin on täynnä tilsoja ja auton kanssa saa aina luistella enemmän tai vähemmän. Mutta silti juuri tällä hetkellä kaipaisin että tämä perhanan syksy loppuisi ja tulisi lumet, nimittäin milloinkas muuten alkoikaan rankkasade kuin juuri silloin kun olen noussut satulaan ja kiertämässä alkukäyntejä. Kertoimella tuhat voitte kuvitella että mitenkä paljon teki mieli vaan paeta takaisin talliin ja liikuttaa Rolle vasta huomenna, mutta siinä se ongelma olikin: Rollea en eilen saanut liikutettua kun en tallille ehtinyt, joten nyt olisi pakko ettei minulla ole pian aivan pöhköpollea. En ollut ihan satavarma, mutta jotenkin arvailen että Rolle kuuluu niihin hevosiin joille liikunnanpuute nousee päähän -en halunnut ottaa mitään riskejä asian selvittämiseksi, joten taas kerran purtiin hammasta yhteen sateen takia. Kylmän sateen takia.

Muta roiskui kavioiden alla ja sade rummutti takkiani märäksi, ainoa hyvä puoli kaatosateessa oli se ettei tullut yleisöä. Ei minulla ollut sinällään mitään sitä vastaan että joku katseli ratsastustani, enemmänkin tuntui kivalta jos ihmiset kiinnostuivat välillä muistakin lajeista ja tyyleistä kuin tavallisista koulu- ja estenypläilyistä. Sen sijaan en yhtään pitänyt siitä että kentän laidalle kerääntyi kasa lapsia ja/tai varhaisteinejä supisemaan ja kikattamaan -ok, ei ne ehkä meikästä puhuneet, mutta mistäs mie sen tiedän ja sehän siinä häiritseekin... Joskus vielä kyllä ärähdän kun niin vielä käy.
Nyt ei kuitenkaan ollut todellakaan muita häiriötekijöitä kuin sade. Tai oikeastaan se häiritsi vain minua, Rolle sen sijaan kulki kuin minä tahansa päivänä. Siitä oli nimittäin kuoriutunut nyt jo kuuliainen, hyvä ratsu -selästä käsin se ei oikeastaan ole testannut minua juputtelua pahemmilla jutuilla, kun taaskin jo lähes surullisenkuuluisasti maastakäsin ollaan otettu yhteen useampaankin otteeseen. Sekin asia on kuitenkin nyt muuttumassa kun Rolle on tainnut kotiutua jo paremmin, sillä tänään se pysytteli koko ajan rinnalla eikä hörheltänyt mitään, korkeintaan höpötteli tervehdyksiään tammoille. Nytkään se ei välittänyt kelistä mitään, eikä myöskään huomioinut meikäläisen ketutusta.

Loppujen lopuksi kävikin niin että Rolle sai minut unohtamaan koko peen sään, sillä äkkiä tajusin ja muistin että miksi orin olin ostanutkaan. Sillä oli koko ajan vähintään toinen korva minuun päin, se ei nostanut päätään kertaakaan yli säkälinjan ja kuunteli vähän liiankin hyvin apuja, nimittäin vähänkin jos kanttasin tai siirsin kättä vahingossa tuli kaarros. Tässäpä hevonen jolla pääsi harjoittelemaan suoraan ratsastamista ja keskellä istumista, hiljaisesta kädestä puhumattakaan, suoraan sanottuna täydellinen opettaja meikälle!
Mitään kovin vauhdikasta ei tehty kun kentän pohja oli niin petollisen liukas ja upottava, mutta minulle riitti jo käynti- ja ravityöskentely tältä erää. En malttanut odottaa että pääsisi kunnolla harjoittelemaan reiningin juttuja, kunhan vaan tulisi sen verran pitkäksi aikaa kuivaa että kenttä kuivuisi... Tai sitten voisin harkita jaksavani mennä lähitallin maneesille, ken tietää.

Vaikka tallista käveli alkuun ulos myrtsi äijä, niin nyt sinne palattiin paljon hilpeämmillä mielin vaikka vesi tippuikin noroina meistä kummastakin. Tallissa oli mukavan lämmintä, ja uskaltauduin jopa juttelemaan kunnolla aiemmin tapaamani Ennin kanssa Rollea kumisualla hieroessani. Se oli kyllä hierontansa ansainnut! Huomenna tulisin varmasti paljon suuremmalla innolla tallille kuin koskaan aiemmin, kun harjoituksetkin menivät tänään näin hyvin.

// Kirjoitustyylisi on mukavan erilainen, muihin verrattuna. En tiedä, kuinka paljon itse asiaa ajattelet, mutta minun mielestäni! Mukava kertomus päivästäsi, ja miten sade ei loppujenlopuksi haitannutkaan raudanlujaa työskentelyä - Klara

[Latu]

Alkuun Rolle oli ärsyttävä käsitellessä mutta aivan loistava ratsastaa. Nyt kun aikaa on kulunut ja ori on lopultakin tainnut tajuta ettei pääse minusta kulumallakaan eroon, niin se on muuttunut; hoitaessa Rolle on juuri sellainen kuin pitääkin, kiltti ja rauhallinen oriksi, kuuliaiseksikin sitä voisi sanoa. Ratsastaessa on taaskin vieraskoreus karissut pois, ja nyt pilkkupylly selvästi testaa että osaanko pitää komennon samalla tavalla satulassa kuin maasta käsinkin.
Onneksi Rolle ei ole mikään kamala pukkikone tai vastaavaa, se enemmänkin vain juputtaa ja välillä hieman kaahottaa ja kiikuttaa. Yksi näistä tällaisista hetkistä oli jälleen meneillään, eikä paineita saada oria kuriin vähentänyt ainakaan se että ihmisiä katseli ratsastustani omaa tuntiaan odottaessa. Joo, pitäisi alle puoleen tuntiin saada Rolle kuriin koska sitten meikäläisen pitäisi väistyä tuntilaisten tieltä... Tässäpä taas näitä elämän pieniä pähkinöitä.

"Rolle! Stna!" ja taas me kiidettiin kenttää ympäri, onneksi pohja oli juuri sopivasti vähän kostea niin että pitoa oli ainakin himpun verran enemmän kuin viime päivinä. Tiedosta ei kuitenkaan ollut paljoa lohtua sillä hetkellä kun tajuaa niinsanotusti jarrukahvan katkenneen. Samaan aikaan yritin pysyä kyydissä ja kerätä pitkiä ohjia käteen, katsoa ettei liukastuta ja miettiä vielä siinä samalla että mitä ihmiset mahtaa meistä ajatellakaan -tai en oikeastaan tahdo edes tietää. Kun Rolle lopulta pysähtyi, annoin ohjien luistaa käsistä pidemmiksi ja jatkaa ratsastusta kuin mitään ei olisi tapahtunut. Onneksi tuntumaa ei tarvittu, sillä käteni tärisivät niin hillittömästi että jos se tärinä olisi kulkeutunut Rollen suuhun, oltaisiin kohta taas kaahottamassa.
"Heh heh, se onkin rodeohevonen..." yritin epätoivoisesti olla kepeänä ja mukamas välittämättä orin riekkumisesta, vaikkakaan esitys ei tainnut mennä läpi edes itselleni. Myönnetään, jännittäähän se ihan pirusti istua sellaisen hevosen selässä jota ei ainakaan sillä hetkellä ihan 100% hallitse... Ja vaikka miten sanotaan että välillä saa jännittää ja pelottaa, niin kuinka noloa jos niin käy oman hevosen kanssa? Varsinkin kun kaikilla on kumminkin heti stereotyyppisinä ajatuksinaan se että kaikki länkkärihevoset on rauhallisia ja superkuuliaisia. Ainakaan Rolle ei ollut, ei juuri nyt.

Rolle juputti, pistin sen liikkumaan. Se ei tahtonut kääntyä, nykäisin terävästi ohjasta (onneksi olen harjoitellessa nivelkuolainten suurin ystävä, muuten miulla olisi vielä eläinrääkkääjänkin maine). Sitä ei kiinnostanut ravata, otin kentän laidalta raipan. Tahkottiin siinä sitten ties miten kauan että Rolle alkoi laskemaan päätään ja hieman kilisyttämään kuolaimia sen merkiksi että alkaisi alistumaan. Siitä sain lisää itsevarmuutta ja uskaltauduin nostamaan laukan.
Laukka nousi hyvin ja oli hyvin pyörivää. En ehtinyt kuitenkaan etenemään kuin muutamat kymmenet metrit kun tahti alkoi kiihtymään, ja se kiihtyi ja kiihtyi kunnes tajusin taas olevani hallitsemattoman hevosen selässä. Ei rähmä, taas! Nähtävästi se kuumenee laukannostoissa, ei se muuten haittaisi mutta kun nyt meikäläistä riepoteltiin kuin perunasäkkiä. Katsojien päät kääntyivät kuin carting-kisaa seuratessa kun kiidin tukka putkella ties monennetta miljoonaa kierrosta kentän ympäri.

Ja sitten se tuli, neronleimaus. Yritin kääntää Rollea kentän keskelle, eihän avut mitenkään menneet läpi joten taas jouduin tyytymään norsurattiin. Kyllä kummasti suunta vaihtuu kun -myönnetään- vähän rumasti sieltä suusta ottaa kiinni. Käännös tuli kuitenkin vähän turhankin töpäkästi siitä vauhdista, sillä meinasin heti ensitöikseni lentää selästä. Sohvamaisesta lännensatulasta ei onneksi ihan heti lennetä, varsinkin kun ehtii nupista ottaa kiinni, mutta toisen ohjan siinä hötäkässä tiputin. Katselin avuttomana miten ohjan pää katosi ulottumattomiini roikkumaan Rollen kiivaasti takovien jalkojen tallottavaksi.
"WHOA!" oli ensimmäinen asia mikä mieleen tuli, eipä siinä tilanteessa muuta voinutkaan. Ja ihme ja kumma, en ehtinyt edes jalkoja rullaamaan kunnolla eteen kun Rolle pysähtyi kuin seinään, laski päänsä, peruutti muutaman askeleen ja jäi seisomaan nätisti paikoilleen. Sen päähän oli jäänyt niin hyvin harjoitukset joissa pysähdyttyään keskelle kenttää ja saadaan palkaksi rauhassa olo, että stoppi löytyikin sieltä. Tärisevin jaloin laskeuduin satulasta poimimaan tippunutta, ihmeen kaupalla ehjänä pysynyttä ohjaa, ja vedin muutaman kerran syvään henkeä ennen kuin nousin takaisin satulaan. Mieluiten olisin lähtenyt suoraan talliin, mutta tiesin että jos nyt luovuttaisin, riehuisi Rolle kahta kauheammin ensi kerralla. Otin loppuraveja ja -käyntejä, mutta ihan verenpaineellisista syistä ajattelin jättää laukannostot toisen kerran huoleksi...

"Ai sulla onkin tommonen rallikone" sain kommentiksi Sinnalta joka saapui hätistelemään tuntilaisia hakemaan hevosiaan. Voi tätä nolouden multihuipentumaa, olisin voinut vajota maan alle koko loppuelämäkseni!
"...Ei nyt ihan, se vaan vähän testaa... ... .." ja muuta en sitten osannut sanoakaan, vedin kypärän lippaa vähän alemmaksi ja vajosin jonnekkin kauluksien suojiin piiloon. Mielikuvitus taas laukkasi ja mietin että mitäköhän tunnille menevät tyypit meikästä oikein ajattelivatkaan kun tulin heitä vastaan hikistä hevosta taluttaen. Todellisuudessa he eivät varmaan edes lieneet ajatustakaan sähellyksilleni, mutta tietäähän sen että töppäiltyään sitä ajattelee kaikkien muistavan tapahtuman ikuisesti.

Mutta yhtä asiaa kukaan ei voisi ikinä kiistää: Rollella on ainakin opit hyvin mielessä, ja jos jarrut vaan löytyy niin ne on aivan älyttömän hyvät. Ei mitään huonoa ellei mitään hyvääkin!

|| Siinäpä oli vasta vauhdikas tarina! Olin lukenut tämän jo ennen tätä kommentointiani ja luulin, että olin tähän jo kommentoinutkin niin siksi tämäkin tulee hieman myöhässä. Mutta joo. Tekstistä aistin todella helposti sen tunnelman, ja mielikuvituksellisena (onko se sana?) ihmisenä pystyin kuvittelemaan tilanteen. Matkapahoinvoivana(kin) ihmisenä sain tuosta kiitämisestä jonkinsortin lievän pahoinvoinnin, mutta oli tuon lukeminen ja hetkittäinen repeäminenkin sen arvoista. :D - Britta

[Latu]

Aamulla heräsin tikkana katsomaan kelloa ennen kuin se oli ehtinyt soimaankaan: voi ei, tänään oli tuomionpäivä. Tuomion. Ei siinä mitään, varmaan hauska reissu tulossa, mutta Rollen testailukauden ollessa käynnissä ei tulisi ihan heti ekana mieleen lähteä maastoon. Jännitin koko aamun niin paljon etten saanut juotua kuin kahvia, ja olin jossain aivan vierailla taajuuksilla ajaessani kohti tallia -päässä ei liikkunut niin mitään.

Haettuani Rollen sisälle ja alkaessani harjaamaan sitä alkoi mielenikin vähän jo tyyntymään. Ehkäpä seura rauhoittaisi Rollea eikä sie riehuisi jos on muita mukana? Tai jos se ei ylipäätänsä riehu maastossa vaan jättää testailun "oikeaan" työskentelyyn? Ainakaan sillä hetkellä Rolle ei kovin vaaralliselta vaikuttanut, syödä mutusteli aamuheiniensä jämiä ja katseli välillä käytävän tapahtumia. Tosin niinhän sitä sanotaan että ulkonäkö pettää...

Klaran astellessa talliin teki mieleni heti ensimmäisenä kysyä että eihän me vaan mennä ihan hurjan reipasta maastoa. Tilaisuutta ei kuitenkaan meinannut tulla, ja kun lopulta tulikin niin sitten en kehdannut vaikuttaa nössöltä ja kysyä. Syteen tai saveen mutta kasvot pidettiin, vaikka sitten lähtisinkin kotiin ensiavun kautta.
Muutkin hevoset vaikuttivat rauhallisilta, jotkut jopa uneliailta, ja ihmisten noustessa ratsaille ei sattunut mitään sen kummempaa häppeninkiä. Rollea alkoi tosin kiinnostamaan hieman liian lähelle tullut Alli sen verran että jouduttiin Soffin kanssa ottamaan hieman lisää hajurakoa ettei kumpikaan hevosista vallan villiinny -Allia tosin vaikutti enemmänkin ketuttavan pilkkupyllyn mukavaivihkaiset flirtit, joten mitä luultavimmin ilman välin ottamista olisi Rollelle tullut vain turpiin.

Pieni läheltä piti-tilanne jäi kuitenkin Klaralta huomaamatta, onneksi. Alli oli selvästi sitä mieltä että yli-innokkaille liehakoijille leipiin 6-0 ja Rolle ei taaskaan olisi mitenkään tahtonut ottaa väliä rautiaaseen. Onneksi Valokki tuli maastoletkassa väliin, ei olisi ollut kovin kiva ratsastaa Allin takana -katastrofi olisi taattu.
Varmuuden vuoksi pidin kuitenkin väliä myöskin edellä kulkevaan Valoon, sillä en tiennyt kuinka se suhtautui perskärpäsiin ja sellainen Rolle todellakin mieluiten oli. Kaikista paras paikka on ihan toisen pyllyssä kiinni jos tältä pilkulliselta kysyttiin, ja koska en todellakaan tahtonut aiheuttaa mitään häppeninkiä niin pelasin vähän varman päälle.
Ihme ja kumma sain kuitenkin pidettyä välimatka edessäolevaan Valoon, ja vaikka takanani olevat poniratsastajat varmasti vähän ihmettelivät että miksi tahallani jätin railoa niin parempi näin. Rollekin meni nätisti, vähintään toinen korva oli jatkuvasti kuulolla meikään päin ja se vain uteliaana katseli uusia maastoja. Näinpähän minäkin missä se puhuttu maneesihalli on, osaan nyt tännekin tulla jos tarve vaatii -ja varmasti talven paukkupakkasilla vaatiikin!
Mutta sitten ihan arvaamatta kuului kaukaa edesta Klaran huuto "laukataan!" ja edessäoleva letka ampaisi matkaan. Rolle, jolla oli muutenkin jo ainakin 10 metrin hajurako edessä olevaan Valoon, ampaisi kuin tykinsuusta kavereiden perään. Ensin poniratsastajat olivat saaneet jumittaa meidän takana, ja nyt taaskin jäivät jälkeen pölyyntymään kun Rolle-pojalle tuli aivan hirveä hätä ettei kaverit vaan jättäisi matkasta. Onneksi se ei koskaan (koputan puuta) ole ollut pukkiherkkä, sillä vaikka se suoraan sanottuna olikin ihan poissa hallinnasta niin kunhan vain pidin kiinni, en lentänyt mihinkään. Pelkäsin silti pahoin että joko lennän tiukassa mutkassa, Rolle kompastuu tai sitten ampaisee letkan ohi -ja kappasta vaan, mitään noista ei tapahtunut. Kun Rolle tavoitti Valon takamuksen se hidasti itse vauhtia, käyden vain vähäsen Valon rinnalla. Tinja katsoi meikää astetta oudommin kun ilmestyin hänen ratsunsa lautasten tasolle, eikä Valokaan näyttänyt sen iloisemmalta hännystelijästä. Ennen kuin kilpajuoksua ehti kuitenkaan muodostumaan sain Rollen ohjattua takaisin Valon perään, ja pian laukat jo jäivätkin.

Ja näin oli Rolle antanut meikälle taas vähän lisää sykenopeutta, mutta nyt tiedän että Rolle ei tahdo maastoilla yksin, eikä se myöskään pukita, eikä lähde letkan ohi. Toivottavasti tosin jäivät viimeiseksi kerraksi kun asiaa testattiin.
Jollei laukkaepisodia laskettu, oli maastossa oikein mukavaa. Rolle hieman kompuroi poluilla, mutta sillä ei ollakaan tietääkseni hirveästi maastoiltu. Ehdin jopa lopulta juttelemaan vähän Tinjan kanssa (ja pyytämään anteeksi kiilausta...) kun uskaltauduin päästämään Rollen lähemmäksi Valoa, ja maasto onnistui kuten varmaan suunniteltukin -kaikki tutustuivat varmasti edes johonkuhun. Aivan hyödytöntäkään reissaus ei ollut, sillä tauosta, vedestä sekä fantasta huolimatta tallille palautui kasa hikisiä hevosia ja ratsastajia. Tai kasa ja kasa, mutta ainakin Rollen karva oli märkää kun laskeuduin vihdoinkin tallin pihalla satulasta, eikä omia käsivarsiakaan tehnyt kamalasti mieli nostella...
Maastossa oli hauskaa, pitäisi varmaan useamminkin siellä käydä. Tinja jo vähän puheli että voisi uskaltautua maastoseuraksi, joten mikäs tässä kun päivän saldona oli uudet tuttavat, uudet kokemukset ja päivän liikunta-annos sekä ratsulle että ratsastajalle.

Mutta kyllä oli jalat ja takamus kipeänä illalla, lännensatula on kyllä mukava mallista huolimatta mutta takamukseni pitäisi selvästi vielä parkkiintua maastoissa...

|| Tuomionpäivä taisi muuttua ihan mukavaksi päiväksi, ainakin niin annoit olettaa. Tarina oli hauskasti kerrottu, ja pidin siitä, miten kuvailit tapahtumia. Alli nyt on vähän tuommoinen polle, jota ei toisten flirtit kiinnosta... :D Ja jos et saanut koettua hyvän, hitaan laukan hurmaa, niin ainakin vauhdin hurmaa riitti. Saitpahan tietää ettei Rolle ole kavereiden kanssa aivan taulapää! ;) - Britta

[Latu]

En ole aikoihin (tarkemmin sanottuna yli kuukauteen) kirjoitellut kirjaan, en ole yksinkertaisesti joko muistanut tai jaksanut. Kuukaudessa on ehtinyt tapahtumaan jo vaikka ja mitä, joten jos aikoisin kirjoittaa kaiken erityisen yksityiskohtaisesti olisi ainakin romaaninkirjoitus hallussa.

Tiivistettynä voisin kuitenkin sanoa että kaikki on alkanut menemään paremmin ja paremmin. Rolle on muuttunut mukavaksi omaksi itsekseen, joten kokeilukausi taitaa olla jo takanapäin. Olen itse asiassa rohkaistunut jo niinkin paljon että ajattelin aloittaa kisaamisen -joo, jännittää ja voisin jänistää, mutta olen ollut kauaskatsoinen ja ilmoittauduin seuraaviin kisoihin heti kun idea kisaamisesta pulpahti päähän. Tiedän nimittäin jo entuudestaan että jos jään vain pyöritelemään asioita mielessäni, en ikinä loppujen lopuksi uskalla osallistua.

Ainakin nyt meillä on tavoitteita! Sillä ajatuksella lähdin tänäänkin ajamaan tallille äkkiarvaamatta alkaneesta lumisateesta huolimatta, sillä kaikki voi varmasti hyvin arvata etten olisi muuten vain lähtenyt riskeeraamaan autoani ja henkeäni ellei tallilla oikeasti olisi jotain tekemistä. Onneksi kitkarenkaat löytyi jo, mutta se ei silti estänyt sitä etten nähnyt kevyen lumikerroksen alla piileviä jäisiä kohtia, niihin jos posottaisi liian vauhdilla mutkassa niin seuraavaksi meikäläisen tapaisi osastolta.
Selvisin hengissä tallille, jossa tajusinkin sitten seuraavan ongelman: autoni olin kyllä varustanut hyvin äkkijäitä varten, mutten sitten hevostani! Huomasin asian siinä vaiheessa kun Rolle jäi luistelemaan pihalle jäätyneeseen vesilammikkoon -kesäkengillähän onkin hyvä sompailla nyt kun ei ole vielä edes kunnon lumipeitettä piilottamassa jäätiköitä. Hienoa. Kun lopulta päästiin hengissä tallin ihanaan lämpöön, alkoi aivoissa raksuttamaan että mitä ihmettä sitä voisi tehdä. Tiet on jäässä ja kentän veikkaisin olevan aika kova, maneesille voisi muuten mennä mutta kun pitäisi uskaltautua tietä pitkin kulkemaan enkä tiedä että onko sekin ties miten jäinen. Kengittäjää olisi turha kutsua kun hän ei kuitenkaan ehtisi tarpeeksi nopeasti tulemaan, enkä minäkään ole vielä kengittäjän oppipoikana sen vertaa taitava että uskaltaisin yksin lähteä hevosta kengittämään -ja vaikka voisinkin, niin aivan kuin lähtisin ajamaan takaisin kaupunkiin ostamaan hokkikenkiä ja hokkeja.

"Hei, onko kenttä missä kunnossa?" syöksyin kuin hai kysymään Brittalta, joka vain viattomasti käveli tallin läpi.
"Öö, on se kai aika jäinen mutta voi siellä käpötellä."
Jaa että käpötellä, ja minä kun olisin tahtonut tehdä jotain vauhdikasta, tai harjoitella edes siirtymisiä jos ei muuta. Pakko nyt silti olisi jotakin tehdä etten aivan turhan takia olisi tallille asti raahautunut, joten lähdin hakemaan varusteita pään kumistessa tyhjyyttään siitä että mitäköhän hemmettiä sitä keksisi tehdä.

Lumisade oli onneksi jo laantunut sellaiseksi kivaksi pieneksi ripotteluksi kun saavuimme Rollen kanssa kentälle. Jakkara jonka päältä aina nousin satulaan (yritän säästellä sitä turhalta rasitukselta kun könyän selkään kun eivät nuo kunnon satulat niin halpoja ole, jos joku nyt ihmettelee) oli saanut lumikuorrutteen, ja liukastuin melkein takaisin kamaralle sen ansiosta. Rolle ei viitsinyt kääntää kuin korvan minua kohti siinä taiteillessani, ehkäpä se oli jo tottunut sähellykseeni -en tosin tiedä onko se hyvä vai huono juttu...
Siinäpähän sitten käveltiin. Jos olisin tajunnut aiemmin, olisin voinut rakentaa puomeista ruudun, kulman ja joitakin muita trail-esteitä joita ollaan unohdettu täysin harjoitella. Enää en kuitenkaan jaksanut satulasta lähteä laskeutumaan, joten tyydyin vain puolisen tuntia harjoittelemaan sidepassia ja erilaisia käännöksiä. Hassua miten niinkin pitkälle koulutettu ja reiningissä menestynyt hevonen kuin Rolle pystyi olemaan niin täysi käpy jossakin niin peruskaurassa kuin sidepassissa. Se ei olisi tahtonut mennä suoraan poikittain, vaan kulki koko ajan eteenpäin niin että liikkeestä tuli enemmänkin loivaa pohkeenväistöä. Minun piti ottaa ohjat hetkeksi lyhyiksi jotta saisin yritettyä iskettyä Rollen kalloon ettei eteenpäin ollut menemistä, ja siltikin viimeisimmätkin sidepassit olivat vain välttäviä ja vaikuttivat enemmänkin aloittelevan hevosen tekemiltä. Pitäisi ehkä harkita perusasioihin palaamista?
Rolle oli muuten todella hyvä ratsastaa, ihan harmittaa ettei voinut tehdä mitään kovin vauhdikasta. Sillä oli koko ajan korva kuulolla minuun päin, ja mm. kääntäväksi avuksi riitti jo se että siirsin kättä korjatakseni hanskaa paremmin...

Viikonloppuna aion kyllä saada vaikka sitten Vesan iskemään Rollelle hokkikengät jalkaan, yleensä olen tottunut käyttämään aina samaa ulkopuolista kengittäjää mutta eipä Vesku voi sen huonompi olla. Jos kenttä ei aio olla tuon parempi ensi viikolla, niin meikäläisen löytää silloin vain maneesilta: en tahdo edes kuvitella mitä Rollen pöhkökertoimelle tapahtuisi jos se ei saisi kunnon liikuntaa. Fiksu hevonenhan se on, mutta kylmät kelit ja vähäinen liikunta on tehnyt tahmaisemmistakin hevosista aivan pommeja -enkä tahdo että niin käy Rollen kanssa, ei varsinkaan ennen kisoja!

|| Otsikko on ainakin hyvin tarinaa kuvaava! Tämä lunta tulee-sulaa-jäätyy kausi on kyllä kieltämättä vaikea, varsinkaan jos ei hokkeja omista... Mutta asiaan. Tarina oli taas oikein hyvin kirjoitettu, en kyllä mielestäni kirjoitusvirheitä bongannut ja mikä parasta - tarinasi sai minut nauramaan yksinäni. Mielessäni kuvittelin kaikki kohdat, hyvän mielikuvituksen kun omaan. Ja tosiaan Veskua saapi kengityksessä käyttää "hyväkseen", mitäpä se täällä muuta tekisi? Mukavan pituinen tarina ja selkeää tekstiä, jota on mielekästä lukea loppuun asti. Minun pitäisi muuten hankkia meille joku länkkivalmentaja... :D - Britta