Post by miia on Jan 16, 2014 16:26:15 GMT 2
Pikkuveljet tallilla 6HM
- Et voi olla tosissas!? Parkaisin kuultuani, että pikkuveljeni, Niilo ja Miko, tulisivat mukaani tallille. Siitä seuraisi täydellinen katastrofi! Kaksi juuri ja juuri kouluiän saavuttanutta poikaa tallilla. Ei hyvä.
- Joko otat pojat mukaan, tai et mene tallille ollenkaan, äiti määräsi.
- Minun täytyy hoitaa asioita, ja pojat eivät voi jäädä kahdestaan kotiin. Isäsikin tulee vasta myöhään illalla, hän jatkoi.
Ei kai siinä muu auttanut.
- Huoh. No otetaan sitten ne mukaan.
Äiti vei meidät tallille samalla, kun oli itse menossa kaupunkiin.
- Olkaa sitten kiltisti, äiti vielä sanoi.
- Joo joo, Miko tuhahti.
Niilo oli kaksosista arempi, ja Mikossa ei ollut jälkeäkään arkuudesta. Tummatukkainen poika paksuun talvitakkiin ja toppahousuihin sonnustautuneena oli jo juossut täysiä tallin ovelle.
- Tuletteko te jo? Miko huusi.
- Tallialueella ei saa juosta! Muistutin.
Niilo juoksi veljensä perään. No, tästä päivästä ei ainakaan äksöniä puuttuisi. Löin vaikka satasesta vetoa, että pojat tuhoaisivat paikat. Ja siitä Sinna vasta riemastuisikin. Huokaisten lähdin poikien perään. Kaikki tämä Marskin tähden.
Ja kas kummaa: Miko oli jo roikkumassa jonkin hevosen karsinan ovessa ja oli työntänyt päänsä hevosen karsinaan.
- Älä häiritse hevosia! Kivahdin ja otin pojan pois hevosen luota.
Miko irtautui otteestani ja lähti jo seuraavaan kohteeseen tekemään tuhmuuksia.
Menin katsomaan, minne kaksikko nyt suuntasi. He olivat rehuvarastossa.
- Ette sitten sotke mitään, varoitin.
Mikoa eikä Niiloakaan kiinnostanut rehuvarasto.
- Mennään jo hoitamaan hevosia! Miko huudahti.
- Niin, mennään jo! Niilo yhtyi keskusteluun.
Menimme Marskin luo. Iso hevonen nuuhki pikkupoikia kiinnostuneena.
- Onpa se... Iso, Niilo sanoi ja hivuttautui veljensä taakse.
- Arkajalka, Miko murahti ja meni itsevarmana Marskin luo. Menin pojan kanssa Marskin vierelle. Iso hevonen vain seisoskeli paikallaan eikä välittänyt sen ympärillä hääräävästä pojasta.
Annoin Mikolle ja Niilolle harjan. Itse aloin sukia selkää, sillä pojat eivät vielä selkää ylettäneet harjaamaan. He saivat harjata mahaa ja jalkoja.
- Myötäkarvaan sitten, muistutin.
Marski tuuppi välillä poikia. Niiloa se lähinnä pelotti, mutta Miko nauroi vatsa kippurassa.
- Onpa se utelias!
Hoidimme yhdessä Marskin, hyvin tuloksin.
- Saadaanko me ratsastaa? Miko innostui.
- Hmmm... Enpä oikein tiedä... Sanoin mietteliäänä.
- Olisit kerrankin kiva, Miko tuhahti.
- No okei okei, myönnyin.
- Hakekaapa Marskin varusteet!
Miko ryntäsi salamana hakemaan Marskin varusteita, Niilo vanavedessään.
- Ei juosta!
Pian Miko saapui paikalle satulaa kantaen ja Niilo piti käsissään suitsinippua.
Miko sai kokeilla suitsimista, samalla kun satuloin Marskia. Niilo taputteli Marskia kaulalle.
- Teille pitää sitten hankkia kypärät, sanoin.
- Satulahuoneessa on lainakypäriä.
Menimme satulahuoneeseen ja sovitimme pojille molemmille sopivat kypärät. Kun suurin piirtein sopivat kypärät löytyivät (hieman isot tosin), menimme takaisin Marskin luo.
- Menneenpä sitten.
Kentällä autoin ensin Mikon selkään, hän kun oli innokkaampana ratsastamaan lähdössä.
- Oonpa mä korkealla! Miko huudahti ja tarrasi Marskin harjaan.
- Laita jalat kunnolla jalustimiin ja pidä kunnolla kiinni! Sanoin.
Maiskautin Marskin liikkeelle. Hevonen käveli keinuvin, mutta tasaisin liikkein. Mikokin oli nyt hiljaa, mutta alkoi pian naureskella.
- Kivaa! Poika huusi.
- Laukataan! Hän sanoi heti perään.
- Nyt kyllä mennään ihan vaan käyntiä, naurahdin.
Miko sai ratsastaa hetken, kunnes oli Niilon vuoro. Niilonkin saatua ratsastaa, hoidimme Marskin ja siivosimme yhdessä karsinan. Äiti tulikin juuri silloin hakemaan, ja Miko alkoi puhua kuin papupata. Mikosta tulisi varmasti hevosmies, niin kovasti hän hevosista piti. Ehkei se ollutkaan niin kamalaa ottaa poikia mukaan tallille. Oikeastaan, se oli kivaa!
-Miia
- Joko otat pojat mukaan, tai et mene tallille ollenkaan, äiti määräsi.
- Minun täytyy hoitaa asioita, ja pojat eivät voi jäädä kahdestaan kotiin. Isäsikin tulee vasta myöhään illalla, hän jatkoi.
Ei kai siinä muu auttanut.
- Huoh. No otetaan sitten ne mukaan.
Äiti vei meidät tallille samalla, kun oli itse menossa kaupunkiin.
- Olkaa sitten kiltisti, äiti vielä sanoi.
- Joo joo, Miko tuhahti.
Niilo oli kaksosista arempi, ja Mikossa ei ollut jälkeäkään arkuudesta. Tummatukkainen poika paksuun talvitakkiin ja toppahousuihin sonnustautuneena oli jo juossut täysiä tallin ovelle.
- Tuletteko te jo? Miko huusi.
- Tallialueella ei saa juosta! Muistutin.
Niilo juoksi veljensä perään. No, tästä päivästä ei ainakaan äksöniä puuttuisi. Löin vaikka satasesta vetoa, että pojat tuhoaisivat paikat. Ja siitä Sinna vasta riemastuisikin. Huokaisten lähdin poikien perään. Kaikki tämä Marskin tähden.
Ja kas kummaa: Miko oli jo roikkumassa jonkin hevosen karsinan ovessa ja oli työntänyt päänsä hevosen karsinaan.
- Älä häiritse hevosia! Kivahdin ja otin pojan pois hevosen luota.
Miko irtautui otteestani ja lähti jo seuraavaan kohteeseen tekemään tuhmuuksia.
Menin katsomaan, minne kaksikko nyt suuntasi. He olivat rehuvarastossa.
- Ette sitten sotke mitään, varoitin.
Mikoa eikä Niiloakaan kiinnostanut rehuvarasto.
- Mennään jo hoitamaan hevosia! Miko huudahti.
- Niin, mennään jo! Niilo yhtyi keskusteluun.
Menimme Marskin luo. Iso hevonen nuuhki pikkupoikia kiinnostuneena.
- Onpa se... Iso, Niilo sanoi ja hivuttautui veljensä taakse.
- Arkajalka, Miko murahti ja meni itsevarmana Marskin luo. Menin pojan kanssa Marskin vierelle. Iso hevonen vain seisoskeli paikallaan eikä välittänyt sen ympärillä hääräävästä pojasta.
Annoin Mikolle ja Niilolle harjan. Itse aloin sukia selkää, sillä pojat eivät vielä selkää ylettäneet harjaamaan. He saivat harjata mahaa ja jalkoja.
- Myötäkarvaan sitten, muistutin.
Marski tuuppi välillä poikia. Niiloa se lähinnä pelotti, mutta Miko nauroi vatsa kippurassa.
- Onpa se utelias!
Hoidimme yhdessä Marskin, hyvin tuloksin.
- Saadaanko me ratsastaa? Miko innostui.
- Hmmm... Enpä oikein tiedä... Sanoin mietteliäänä.
- Olisit kerrankin kiva, Miko tuhahti.
- No okei okei, myönnyin.
- Hakekaapa Marskin varusteet!
Miko ryntäsi salamana hakemaan Marskin varusteita, Niilo vanavedessään.
- Ei juosta!
Pian Miko saapui paikalle satulaa kantaen ja Niilo piti käsissään suitsinippua.
Miko sai kokeilla suitsimista, samalla kun satuloin Marskia. Niilo taputteli Marskia kaulalle.
- Teille pitää sitten hankkia kypärät, sanoin.
- Satulahuoneessa on lainakypäriä.
Menimme satulahuoneeseen ja sovitimme pojille molemmille sopivat kypärät. Kun suurin piirtein sopivat kypärät löytyivät (hieman isot tosin), menimme takaisin Marskin luo.
- Menneenpä sitten.
Kentällä autoin ensin Mikon selkään, hän kun oli innokkaampana ratsastamaan lähdössä.
- Oonpa mä korkealla! Miko huudahti ja tarrasi Marskin harjaan.
- Laita jalat kunnolla jalustimiin ja pidä kunnolla kiinni! Sanoin.
Maiskautin Marskin liikkeelle. Hevonen käveli keinuvin, mutta tasaisin liikkein. Mikokin oli nyt hiljaa, mutta alkoi pian naureskella.
- Kivaa! Poika huusi.
- Laukataan! Hän sanoi heti perään.
- Nyt kyllä mennään ihan vaan käyntiä, naurahdin.
Miko sai ratsastaa hetken, kunnes oli Niilon vuoro. Niilonkin saatua ratsastaa, hoidimme Marskin ja siivosimme yhdessä karsinan. Äiti tulikin juuri silloin hakemaan, ja Miko alkoi puhua kuin papupata. Mikosta tulisi varmasti hevosmies, niin kovasti hän hevosista piti. Ehkei se ollutkaan niin kamalaa ottaa poikia mukaan tallille. Oikeastaan, se oli kivaa!
-Miia
Kyllähän sitä tässä tarinoida vois, ei siihen tallin sivuja tarvita!