|
Post by Enni on Nov 28, 2014 22:22:04 GMT 2
|
|
Karita
Uusi tuttavuus
Körmy <3
Posts: 19
|
Post by Karita on Nov 30, 2014 22:19:15 GMT 2
Paluu juurille "Täälä me ny sitte ollahan." totesin itsekseni, kun kurvasin Ruolammen pihaan lainakopilla kallista lastiani kiikuttaen. Heti kun sain auton pysäytettyä tallin eteen, kopista alkoi kuulua kolinaa ja auto nytkähteli kun Körmy kärsimättömänä heilui kuljetuskopissa. Ajatuksissani nousin autosta, samalla vilkaisten kännykästäni kelloa. Kello näytti kymmentä, joka oli sovittu aika Ennin kanssa, jotta hän olisi paikalla näyttämässä Körmyn karsinan. Kännykkäni syövereihin uppoutuneena hätkähdin takaani kuuluvaan tervehdykseen jonka seurauksena paukautin autoni oven hieman liian voimakkaasti kiinni. "Noni, nyt tais tippua puolet auton helmoista ruosteen mukana maahan", naurahdin itsekseni kun käännyin tulijan puoleen. "Hei, olen Karita, Körmyn omistaja", esittelin itseni ja ojennin käteni paikalle saapuneelle komealle ja pitkälle miehelle. "Moi, mä oon Tatu, ilmeisesti palkkalistoilla työnkuvana lukee tallimestari, mut lähempänä orjaa mä taidan olla", mies vastas ja iski silmää naurahtaen. "No siinä tapauksessa talliorja voikin mennä avaamaan trailerin sillan alas, niin mä otan ton mun rakkaani pois kopista", totesin Tatulle hymyillen ja kiipesin trailerin etuovesta sisään irroittamaan Körmyä.
Lastaussilta kolisi kun orini peruutti ulos kopista, pikainen vilkaisu pihamaalle ja Körmy päästi ilmoille hirnahduksen ilmoittaakseen, että hän on saapunut synnyinkotiinsa. "Tää on meitin Körmy, elikkäs Ruolemman Vääpeli Körmy, Sinnan loistavan jalostussuunnitelman lopputulos", esittelin Tatulle, kun kävelytin oria pienen kierroksen pihassa rauhoitellakseni sitä. Juttelimme Tatun kanssa niitä näitä, ja hän kertoi kaikenlaisista pienistä tallin muutostöistä, joita olivat Ennin kanssa vielä muutama päivä sitten tehneet. Tatu oli juuri kertomassa tarinaansa miten oli Ruolampeen päätynyt, kun Körmy seisahtui korvat hörössä tuijottaen tallin ovelle. Pian ovi klapsahti auki, ja oven raosta näkyi hymyilevän Ennin kasvot. "Ihanaa! Te tulitte jo, mahtavaa saada Körmy takas Ruolampeen", Enni hihkaisi kun käveli luoksemme. "Herranen aika kun Körmy onkin SUURI, mä oon nähny sen viimeksi juuri vieroitettuna pikku poikana, kun tulit hakemaan sitä rahat kourassa!", nainen naurahti ja silmäili ihailevasti Körmyä, joka puolestaan tuijotti takaisin kummastuneena. "On kyllä tosi mahtavaa tuoda Körmy takaisin synnyinkotiinsa, kun siihen tuli mahdollisuus. Mihinkäs karsinaan mä saan pojan viedä, niin pääsen purkamaan tavaroita?"
Enni opasti meidät oikean karsinan eteen, jonne Körmyn laitoin ja riisuin kuljetussuojat. Körmy jäi uteliaana tutkimaan uutta kotiaan ja löysi karsinan nurkasta pienen heinäkasan, jota alkoi mutustella tyytyväisenä. Itse siirryin takaisin tallipihalle, ja aloin kuljettamaan varustelaatikkoja varustehuoneeseen. Kantaessani toista laatikollista tavaraa, ilmestyi Tatun pää toimiston oven raosta ja kysyi: "Tarvitko apua?" "Joo kiitti, jos sä millää viitit tulla kantamahan mun kans tuota painavaa puista arkkua, nii oisin tosi kiitollinen", vastasin hymyillen. Arkku painoi kuin synti, sitähän se melkein olikin, kun olin ostanut monet loimet, riimut ja muut tarvikkeet hetken mielijohteesta ja niitä oli kertynyt jo liikaa. Mietiskelin itsekseni, että pitäisi käydä kaikki tavarat läpi ja kysyä tallilaisilta olisiko joku halukas ostamaan pari kertaa käytettyjä varusteita.
"Dodi, nyt on kaikki tavarat tallis", totesin karsinastaan katselevalle Körmylle kun laitoin varariimun ja -loimen karsinan edessä oleviin telineisiin. "Tilanne on ny semmonen poikaseni, että mun pitää mennä palauttamaan tuon kopin, joten sä saat jäädä tänne totuttelemaan omaan karsinaas. Enni lupas viedä sut tarhaan jonku ajan päästä, että siihen asti saat ny mussutella heiniäs", jatkoin orille jutustelua ja puin riisumani takin takaisin päälle. Muiskautin vielä pusun Körmyn turvalle ja lähdin kävelemään ulko-ovea kohti. Pihalla hääräilevälle parivaljakolle, Tatulle ja Ennille huusin vielä heipat, ja kaasuttelin vanhalla rämällä autollani pihatielle.
Karita & Körmy 1hm
Moro Karita, ja viel kerran sulle ja Körmylle tervetuloa Ruolammen remmiin! Sananen kommenteista, jos et oo muista kommenteista jo tätä katsastanut: me ollaan ylläpidossa otettu linjaksi sellainen, että me kommentoidaan jokasen tallilaisen ensimmäinen tarina ja sen jälkeen fiilispohjalta. Esimerkkinä vaikka erityisen hyvästä tarinasta. Kaikki me aina luetaan, mut ei kannata kummastella jos ei kommenttia aina tarinoihin putkahda.
Sitten itse merkintään. Körmy onkii erityinen paluumuuttaja, entinen tallin oma kasvatti. Hauska saada teidät takasin! Teidän muuttopäivä vaikutti sujuvan oikeen mainiosti, eikä herra hevonen tuntunut stressaavan sen kummemmin muuttunutta ympäristöönsä. Toivottavasti viihdytte täällä, kummatkin!
Sun tarinaa oli mukava lukea, se oli siisti ja humoristinen ja sai hyvälle tuulelle. Etenkin pieni murre sun vuorosanoissa oli hirvittävän kiva yksityiskohta! Olit ottanut mukaan juuri repliikkejä sekä muuta tallin väkeä, ja se on aina hyvä asia. Se luo aitoa tallin porukkatunnelmaa paremmin kun mikään. Hallitset hauskan kuvailun ja hyvän kerrontataidon, eikä mun silmää jäänyt vaivaamaan mikään. Jes!
- Tatu
|
|
Karita
Uusi tuttavuus
Körmy <3
Posts: 19
|
Post by Karita on Dec 1, 2014 22:07:51 GMT 2
Ensiratsastus uudessa kodissa Maanantai, eli toisin sanoan kolmen tunnin hyppäri keskellä päivää, oiva aika käydä ratsastamassa näin talvella kun pimeä tulee aikaisin. Suuntasin farmarivolvoni Ruolampea kohti. Pihassa pysäköin auton taukotuvan eteen ja kipitin sisälle vaihtamaan collegehousuni ratsastushousuihin. Aioin mennä samantien talliin, mutta vatsani murisi varoittavasti, eli kai se on pakko syödä lounas etten tuuperru nälästä kesken ratsastuksen. Laitoin kanapastani mikroaaltouuniin ja jäin odottamaan maagista "blim"-ääntä, joka kertoisi pelastuvani kamalan nälän kourista. Odottaessani ruoan lämpenemistä, huomasin tiskialtaassa muutaman likaisen astian jotka päätin pikaisesti tiskata. Kuulin selkäni takana ulko-oven käyvän, mutten kääntynyt katsomaan. "Jaha, onko meille palkattu siivooja vai kyökkiorja", tuttu miesääni kysyi, jonka tunnistin Tatuksi. "Hah, älä unta näe, mä teen tän ihan ilmaaseksi, mutten silti mikään orja oo", vastasin hänelle hymy huulilla. Saatuani viimeisenkin lautasen kuivamaan, otin ruokani mikrosta ja kävin siihen käsiksi kuin hukkuva pelastusrenkaaseen. Tatu vilkaisi mun päälle kysyvästi: "Kuulin Enniltä, että opiskelet ammattikorkeas. Eikö sielä saa edes ruokaa syödäkseen ku noin nälkäinen oot?" "Jaa tääläpä juorut liikkuu nopeesti. Tottahan siälä ruokaa saa, mutten mä jääny orottamaan lounasta ku tulin suoraa navetasta tänne, siksi tämä ihana tuoksukin täällä leijailee", vastasin miehelle naurahtaen. Tatu katsoi huvittuneesti minua ja siirtyi jääkaapille hakemaan omaa ruokaansa. Hotkittuani loputkin pastat napaani, nousin vähin äänin ja siirryin viileään ulkoilmaan. Tavallaan on mukavaa ettei ole tätä paria astetta kovempi pakkanen, mutta samalla harmittaa ettei ole kunnollista lumipeitettä tänä pimeänä vuodenaikana. Pihassa näkyi olevan kolme muutakin autoa omani lisäksi, kahden arvelin kuuluvan Ennille ja Tatulle, mutta kolmannen, jonka perässä oli traileri, omistajasta ei ollut arvaustakaan. Olin juuri tarttumassa tallin oven kahvaan, kun Enni avasi sen nenäni edessä niin että melkein törmäsin siihen. "Oho, anteeksi, ei ollut tarkoitus kumauttaa sua ovella.", Enni pahoitteli naurahtaen. "Ei hitsi, mä säikährin, mutta ei olis eka kerta ku saisin ovelta turpihin ja hei vaan sullekki", vastasin hekottaen. Enni vielä moikkasi näin jälkeenpäin ja jatkoi matkaansa pihalle. Itse siirryin tallin puolelle, jossa erään karsinan edustalla seisoskeli likka katsellen karsinaan. "Moikka, mä oon Karita, Körmyn omistaja. Kukas sä oot?", kysyin hymyillen naiselta käveltyäni hänen luokseen. "Hei, olen Amanda. Ja tämä villivarsa on Celer", Amanda vastasi hymyillen. "Ompa se nätin värinen", totesin silmäiltyäni uteliasta, nuorta hevosen alkua. Rupattelimme Amandan kanssa hetken hevosistamme, kunnes jatkoin matkaani varustehuoneeseen. Keräsin harjat, ja Körmyn varusteet mukaani, ja kannoin ne orin karsinan edustalle odottamaan. Lähdin hakemaan Körmyä tarhasta, jossa se mutusteli tyytyväisenä heiniä toisen orin seurana. Silmäiltyäni parivaljakkoa, arvelin toisen orin olevan Väiski, se taisi olla tallin vanhin ori, joten sillä perusteella se oletettavasti tulisi parhaiten toimeen Körmyn kanssa. Otin orini tarhasta ja jätin tarhakaverin hirnumaan peräämme. Tallissa kiinnitin Körmyn käytävälle ja kävin työn touhuun. Harjasin Körmyn mutapölyiset kyljet puhtaiksi ja putsasin kaviot. Se onni pakkasissa ettei kovettunutta kuraa löytynyt hevosen joka puolelta. Satuloin Körmyn jolloin se tapansa mukaisesti irvisti pahaenteisen näköisesti, vaikkei se mitään tarkoittanutkaa, tapa se vain oli. Hymyilin itsekseni orille ja totesin että: "Turha sun on yrittää mua pelotella, mä tunnen sut liian hyvin rakkaani." Siirryin orin pään puoleen ja pujotin riimun kaulalle. Körmy otti kuolaimet helposti suuhunsa ja laski päänsä alas, näin minun on helppo laittaa kaikki remmit kiinni ja päästään nopeammin eteenpäin. Vaihdoin löysän piponi hieman tiukempaan pipoon, jota käytän aina talvella ratsastaessani, ja painoin kypärän päähäni. Irroitin Körmyn käytävän ketjuista ja noukin maasta kaksi kouluraippaa ja lähdin taluttamaan oria kentälle. Körmy silmäil uteliaana kentän ympäristöä, kun talutin sen kentän portille. Vaikka Körmy on ratsuna jo varsin varma tapaus, päätin oudossa paikassa varmuuden vuoksi sulkea portin, ettei ori pääsisi karkuun jos syystä tai toisesta tipunkin kyydistä. Kävelimme Körmyn kanssa keskelle kenttää ja laskin jalustimet alas. Varmistin satulavyön kireyden ja nousin selkään. Satula tuntui olevan vielä vähän väljästi, joten kiristin vyötä selästä käsin vielä pykälän verran. Laitoin rkouluaipat koirankoulutustakkini alaselässä olevaan putkitaskusta läpi ja pyysin Körmyä liikkeelle. Ori käveli rennon uteliaasti eteenpäin ja ohjasin sen kaviouralle oikeaan kierrokseen. "Moon kuule torella onnekas ku mullon sut", sanoin Körmylle ja silitin sen lihaksikasta kaulaa. Körmy pärskähti kuin vastaukseksi ja pidensi askeltaan. Olin omaan työhöni todella tyytyväinen, ori oli oppinut todella helposti kaiken haluamani ja oli muutenkin helppo työstää ja antoi pienet virheeni helposti anteeksi. Voiko parempaa hevosta edes löytää? Lämmittelin ensin omat käsivarret, pyörittelin olkapäitä ja venyttelin nilkkoja. Otin kouluraipat käyttöön, kumpaankin käteen omansa ja aloin käyttää niitä apuna Körmyn taivutusharjoituksissa. Körmy taipui hienosti, mutta kiemurauralla sen keskittyminen herpaantui ja Körmy alkoi vilkuilla tallipihan suuntaan. Vanhempi mies tuli kentän laidalle katselemaan kun työskentelin orin kanssa. Siirryin pääty-ympyrälle asettelemaan Körmyä ravissa, kun mies edelleen seisoskeli kentän reunalla. Körmy asettui mukavasti hyvään muotoon ja työskenteli reilusti peräänannossa. Väistämättäkin hymyn kaarre hiipi huulilleni kun tunsin miten rennosti ja kuuliaisesti Körmy teki mitä pyysin, joten kiitin oria taputtamalla kaulalle ja kehuin vuolaasti. Päästin ohjat löysälle ja ohjasin Körmyn kentän reunalle miehen luo, joka arviolta oli jo keski-iän "paremmalla" puolella. "Onko tuo Sinnan kasvatteja", mies kysyi ennen kuin ehdin tervehtiä. "Joo, kyllä on. Ruolammen Vääpeli Körmy nimeltänsä, Kikan ja Marskin jälkeläinen", vastasin ylpeänä. "On kyllä komean kokoinen, ja näyttäs olevan hyvässä lihaskunnossaki. Onko sillä ajettu vai onko se vain tommonen tyttöjen hömppähevonen?" Naurahdin miehen kommentille: "Vai tyttöjen hömppähevonen, riippuu ihan miten sen määrittelee. Kiitos kehuista, ja kyllä Körmyllä kärryt on perässä ollu, mutta en ole treenaajaa koskaan sille kattellu ja omat rahkeet ei riitä kunnolliseen ravihevosen treenaukseen, mitä ny vaihtelun vuoksi välillä kärrytellään." Mies nyökytteli vastaukseksi, murahti jotain mitä en kuullut ja lähti kävelemään takaisin tallille. Itse kummastuneena aloin Körmyn kanssa taas työntekoon pääty-ympyrälle. Pyysin Körmyltä laukkaa, ja sainkin vastaukseksi puhtaan laukannoston saman tien. Kierroksen verran laukkaa ja siirtyminen takaisin raviin, jälleen kierroksen jälkeen uusi laukannosto joka myöskin nousi helposti ja kevyesti. Siirryimme kentän toiseen päätyyn ympyrälle kierrossuuntaa vaihtaen ja työskentelimme samalla tavalla ensin ravissa ja sen jälkeen laukannostojen parissa. Olin erittäin tyytyväinen Körmyn työskentelyyn ja päätin lopettaa siihen. Annoin orille pitkät ohjat ja rennosti kiersimme käynnissä kenttää ympäri. Viileä tuuli puhalteli kentän halki ja sai aikaan pienet vilun värähtelyt selässäni. Laskeuduin alas satulasta ja lähdin taluttamaan Körmyä porttia kohti. Avasin puisen portin kokonaan auki seuraavia varten ja kävelimme takaisin tallille. Tallissa ei näkynyt ketään, käytävät oli tyhjillään, vain Celer-tamma oli tallissa uteliaana. Kiinnitin Körmyn tuttuun kohtaan käytävälle ja riisuin sen varusteet. Poika oli satulan alta ja kainaloista, aloin harjata sen paksua talviturkkia pitkin vedoin. Nautin siitä ihanasta äänestä kun Körmy tapansa mukaan hiljakseen puhaltelee ilmaa sieraimistaan, kun se nautiskelee harjauksesta. Harjauksen päätteeksi laitoin vielä limenvihreän kevyen tuulta pitävän sadeloimen Körmyn selkään ja talutin sen takaisin tarhaan. Körmyn nähdessään sen tarhakaveri hirnui konaäänisesti ja tuli portille vastaan. Laskettuani orini irti tarhassa, molemmat otti saman tien spurtin tarhan toiseen päähän ja takaisin. Oli ilo nähdä että Körmy näin nopeasti oli saanut kaverin jonka kanssa viihtyi. Itse kävelin talliin ja siivosin jälkeni käytävältä, vein varusteet paikoilleen ja lakaisin käytävän, vaikkei siinä näkynyt sotkua meidän jäljiltä olevan. Kävin taukotuvassa jälleen vaihtamassa housut, ja sen verran olin hionnutkin että paitakin meni vaihtoon. Hyppäsin autooni ja kelloa vilkaisemalla totesin että vielä ehtii käydä kotona ennen kuin palaan opistolle, joten otin suunnan kohti asuntoani. Karita & Körmy 2hm
|
|
Karita
Uusi tuttavuus
Körmy <3
Posts: 19
|
Post by Karita on Dec 5, 2014 0:05:55 GMT 2
Ikuista rakkautta? "VOI EI, miten tua kello nyjo nuan palio o?" Parkaisin kauhistuneena Liekkijärven ABC:llä katsottuani kännykästä kelloa joka näytti ilta-kuutta. Olin ystäväni Jennin kanssa lähtenyt syömään mättöruokaa ja totaalisesti kadottanu ajantajun. "Rauhotu, kyllä sä ehdit vielä sinne tallille, eikä huomiseksi ole juuri mitään tehtävää luentojen takia", Jenni rauhoitteli kun keräsin hätääntyneenä tavaroitani laukkuun. "Joo ehtii ehtii, mut mä suunnittelin kerkeeväni teherä muutaki ku pikaasesti ratsastaa", marmatin ystävälleni kuin pikkulapsi, joka ei saanut toista annosta jäätelöä ennen päivällistä. Kannoin tarjottimeni astianpalautus pisteelle, kävin pikaisesti halaamassa ystävääni ja varmistin, että huomenna nähdään heti aamusta ruokalassa aamupalalla. Suuntasin parkkipaikalla seisovalle autolleni, joka jälleen kerran oli piiritetty amispoikien "sukuelimen jatke"-autoilla, jotka kiiltelivät puhtaina uutuuttaan poppien soidessa ja wunderbaumien lemutessa. "Voi luaja, pitäkö nuoren aina tunkia mun auton lähettyville", manasin itsekseni kun lähestyin ruosteläjääni. "Kattokaa ny, ei yhtää yllätä että joku likka ajaa tommosella rämällä", kuului jostain amiskulmassa olevien lippisten alta. "Haha, lähteeköhän tuo käyntiinkää", joku toinen jatkoi naurun remakan säestämänä. Yleensä en moisista huuteluista piitannut, mutta tällä erää jostain syystä koko sulaketaulun paloi poroksi ja oli pakko avata suu. "Kuulkaas nyt pikkupojat, teinä en avaisi suutani sellaiselle, joka on ITSE maksanut OMAN autonsa, kun itse ajelee isin maksamalla autolla, jonka tarkoituksena on vain rahankiilto silmissä hihkuvien yläaste ikäisten likkojen ajeluttaminen kylillä. Vaikkei autoni mikään hienoin oo, niin ompahan ainaki oma, eikä tartte vanhemmille kertoa mihin oon menos ja koska tulos." Tiukka vastaukseni taisi yllättää amispojat niin, ettei enää ainuttakaan kommenttia kuulunut, vaan kaikki seisoivat vaivautuneen näköisinä, taisin siis osua arkaan paikkaan. Tyytyväisenä itseeni kipusin autoon, väänsin avainta virtalukossa, löin vaihteen silmään ja nostin kytkintä. Pihalla oli jo pimeää, eikä märkä tie yhtään auttanut näkyvyyden parantumisessa, tuntui kuin tie imisi kaiken valon itseensä kuin musta aukko. Saisi tulla edes kunnon talvi, tarkoittaen -5 -15 asteen pakkasia ja PIENTÄ lumikerrosta, ei siis mitään -30 asteen pakkasia kahden metrin hangella. En koskaan ole ollut mikään talvifani, mutta tälläinen juupas-eipäs pakkanen, pimeys ja märkä maa eivät myöskään kuuluneet suosikkeihini. Käännyin viimein Ruolampeen johtavalle pihatielle, ja toivoin ettei Körmy olisi kurannut itseään kovin pahoin. Se tästä vielä puuttuisikin, että joutuisin pestä orini ennen ratsastusta. Pihassa oli jokunen auto, mutta kentällä oli vain yksi ratsukko, jota en pimeyden takia tunnistanut. Parkkeerasin oman autoni jälleen taukotuvan eteen, nousin autosta ja avasin takapenkin oven kurkotellakseni jalkatilasta tallilaukkuani. Ongittuani ison ja painavan laukkuni, manaten kaikkea painavaa sen sisällä, siirryin pikaisin askelin taukotupaan vaatteiden vaihtoon. Vaihdettuani ratsastusvaatteet päälle, sidoin tumman tukkani vielä pienelle letille ja suuntasin porkkanapussi kädessäni talliin. Pihan poikki hölkätessäni ja lätäköitä väistellessäni, olin muutaman kerran lähellä kaatumista kun jalan alle löytyikin pieni palanen jäätä. Tämä tarkoittaa siis nastakenkien aikakautta, minulla kun ei ollut varaa liukastella ettei jo kerran rikkoutunut polveni olisi taas syyllinen useamman viikon sairaslomaan ja ratsastuskieltoon. Tallissa tuoksui kodikkaasti kutterilta, kuivalta heinältä ja tietenkin hevoselta. Tämän parempaa tuoksua ei olekkaan, paitsi oman poikaystävän tuttu tuoksu öisin vieressä, mutta se aika päättyi jo pari vuotta sitten, kun Timi löytyi toisen likan kainalosta. Joskus sitä ajattelee olevansa särkymätön, kaiken kestävä, mutta sitten yksi pieni kuva kaverilta tekstiviestinä saa koko maailman romahtamaan ja sielun palasiksi. Silmiäni alkaa kirvelemään kun ajattelenkin sitä petturia, joten työnnän koko ihmisen pois ajatuksistani ja kävelen lakaistua tallikäytävää pitkin varustehuoneeseen. Vintin portaiden suunnasta kuuluu keskustelun ääniä, mutta nyt en ole kiinnostunut ottamaan selvää, ketkä tallissa on minun lisäkseni. Kannan Körmyn varusteet jälleen karsinan eteen valmiiksi ja lähden hakemaan oria tarhasta. Tuttu näky tarhassa saa sydämen sulamaan, kaverukset jälleen mutustelevat vierekkäin heinän rippeitä. "Hei poika, tuus tänne, jotta päästähän purkamaan ketutusta kentälle", huusin Körmylle, joka vastasi hörähdyksellä ja lähti kävelemään porttia kohti. Ahkeran opettelun ansiosta Körmyn luoksetulo on varmempaa kuin vanhempieni koiralla, tosin siihen nyt ei hirmuista vaadita. Noukin portin aidalla roikkuvan riimun ja puin sen Körmyn päähän, klapsautin riimunnarun lukon paikoilleen ja avasin portin. Orini tarhakaveri jäi kummastuneena katsomaan peräämme, kun kävelimme tallia kohti. Tallissa talutin Körmyn karsinaansa. Tavallisesti varustin orini käytävällä, mutta tällä kertaa halusin vältellä muita tallilaisia, sillä muistot jättivät suuren ahdistuksen, enkä halunnut näyttää sitä muille. Pikaisen varustamisen jälkeen vedin kypärän päähäni ja lähdin taluttamaan Körmyä kentälle. Kenttä oli autio, ketään ei enää näkynyt, ehkä se aiemmin kentällä ollut ratsukko lähti käymään maastossa. Talutin orini kentän keskellä ja nousin selkään. Tänään en aikonut treenata mitään vaativampaa, kunhan päästellään turhia höyryjä pois, että Ennin elämä aamuisin helpottuisi. Vaikka Körmy on muuten lauhkea kuin lammas, osaa se aamuisin riehua silloin kun sitä yrittää tarhassa päästää irti. Alkukäyntien jälkeen nostin ravin ja aloimme tehdä erikokoisia voltteja ja kiemurauria. Vaihtelimme suuntaa pääty-ympyrältä toiselle kahdeksikon avulla ja ratsastin Körmyä kuolaimelle ja peräänantoon. Vaikka orilla oli virtaa kuin pienessä kylässä, se kuunteli apuja harvinaisin hyvin ja teki mitä pyysin, ehkä se aisti oman surullisen tunteeni ja pyrki miellyttämään toiminnallaan olotilani parantamiseksi. Joskus sitä ajattelee hevosen ymmärtävän kaiken ja vielä vähän enemmän, mutta toisaalta se tuntuu olevan täysin mahdotonta. Körmy työskenteli hyvin takaosallaan, joten pyysin nostamaan laukan. Laukka, tuo ihana askellaji, kuin keinutuoli, oli monesti ennenkin ollut lohdutukseni, ja se oli sitä nytkin. Kukapa ei piristyisi keinuhevosen selässä istumisesta? Annoin Körmyn laukata niin paljon kuin se tahtoi, toki järkevän vauhdin rajoissa. Kun tunsin Körmyn tahdin tasaantuvan pidetin sen raviin, jossa teimme jälleen voltteja molempiin suuntiin, kunnes siirryimme käyntiin. Annoin orilleni pitkät ohjat, laskin jalkani jalustimista ja ojensin nilkkojani. Körmy puuskutti hieman, sek tuntui kaulasta hikiseltä. "Viikonloppuna otetaan rennommin ja käyrähän maastossa", lupasin orilleni, joka vastaukseksi laski päätään alemmas. Ohjasin Körmyn portille ja laskeuduin satulasta. Talutin orini talliin ja siellä suoraan karsinaan. Purin varusteet ja aloitin perusteellisen harjauksen. Kuinka yhtä karvakorvaista ja nelijalkaista otusta voi rakastaa näin paljon. Körmy on aina ollut luotettava, koskaan se ei ole luottamustani pettänyt ja aina ollut tukenani. Sille on voinut vuodattaa kaikki surut ja jakaa ilot, aina se kuuntelee, varsinkin jos on porkkanaa tarjolla. Naurahdin Körmylle, kun se havitteli taskussani tuoksuvaa porkkanan palaa. "Siinon, oot sen ansaannu", kuiskasin hevosen korvaan kun annoin herkun. Tyytyväinen rouskutus alkoi ja päätin että nyt saa rakas terapeuttini jäädä lepäämään. Nostin Körmyn selkään itse tekemäni vohvelikankaisen loimen, joka oli todella hyvä hikisen hevosen kuivaamiseen. Kirjoitin vielä karsinan seinään kiinnittämääni muistitauluna toimivaan liitutauluun Ennille, tai kuka tänään tekikään iltatallin, viestin että ottaa Körmyltä loimen yöksi pois. Kannoin Körmyn varusteen paikoilleen ja kävin vielä hyvästelemässä orin. Astelin tallipihan poikki autolleni ja päätin mennä kotiin asti tallivaatteet päällä. Turha niitä enää on vaihtaa kun saa mennä saman tien suihkuun ja pukea yökkörit päälle. Hyppäsin romumetallini sisään ja huristelin kotiini. Karita & Körmy, (ankeissa tunnelmissa) 3hm
|
|
Karita
Uusi tuttavuus
Körmy <3
Posts: 19
|
Post by Karita on Dec 6, 2014 23:51:17 GMT 2
Puskaratsastelua - kirjaimellisesti Aikainen aamu ja pakkasta pari astetta, lauantait oli ihania päiviä kun pääsi heti kukonlaulun aikaan lähtemään tallille. Tai no taisi se kello olla puoli yhdeksän. Penkinlämmitin oli täysillä, puhaltimet niin kuumalla kuin ikinä vaan olla voi ja yritin säätää autoni radiokanavia. "Hemmetin hemmetti, elä sinä rakkine mulle rupia kettuulemahan tai nakkaan sut ikkunasta pihalle", marmatin lähes uudelle radiolle jonka pikkuveljeni oli antanut uuden kuvaruudullisen tieltä. Pojilla tuntui olevan joku päähän pinttymä kaikkeen uuteen joka liittyihin autoihin. Piti olla uusi radio, popit peräloodas, vanteet, hienoimmat helmat mitä autoon saa, uus maalipinta tyyliin kerran vuodes puhumattakaa penkinpäällisistä joita tuntui olevan joka viikonpäivälle omansa. Ainaki veljeni oli tällainen, eli toisin sanoen raivostuttava autonpuunaaja/-tuunaaja. "No oo sitte hilijaa!" kiukkusin kuulumattomille radiokanaville ja sammutin koko vempeleen. "Saisi veljee eres sen verran auttaa että kattoos mikä tos lelus on vikana", mutisin itsekseni ja käännyin Ruolammen pihatielle. Onneksi matka ei ollut enää pitkä. Tallissa tuoksui kotoisasti hevoselta, ja ilmeisesti satulahuoneen ovensuussa soi radio. Hevoset oli viety jo pihalle mutta yksityispuolelta kuului musiikin tahtiin sopivaa viheltelyä. Pihalla kun ei ollut pienellä lumikerroksella näkynyt jälkiä tuvalta talliin, niin salapoliisin vaistoni kertoi viheltelijän olevan Tatu. Ja mä olin niin oikeassa, voisin perustaa oman etsiväyrityksen näillä päättelykyvyillä. Hihittelin mielessäni ajatukselle, mutta pidin suuni kiinni ja lähdin kävelemään mahdollisimman hiljaa ääntä kohti. Tatu oli niin paneutunut karsinan siivoukseen, ettei raukka tiennyt mitä sen pään menoksi juonin. Tahdikas viheltely oli mukavaa kuunneltavaa, ja hyvin peitti kenkieni pienen rahinan lattiaa vasten. Tatu oli näköjään juuri Körmyn karsinan kimpussa, joten hiivin karsinan nurkalle katsomaan Tatun puuhia. Mies oli selin minuun eikä tietenkään huomannut mitään, vaan seuloi talikollaan lantakikkareita purun seasta. Hetken katseltuani, minua alkoi aivan kamalasti naurattamaan ja oli pakko säikäyttää Tatu sanomalla: "Tuala nurkas on vielä paskaa." Tatu suorastaan hypähti paikallaan ja mulkaisi päälleni kiukkuisena. "Ei tuolla tavalla saa vanhaa miestä säikytellä", hän moitti. "Pöh, mikä vanha sä muka oot, on sulla ny vielä pari vuotta eläkeikään", vastasin vitsaillen. "Sitä paitsi, mä vaan huomautin että tuala nurkas on aina purun alla lantakasa, jota sä et oo vielä siivonnu pois." Jatkoin naurusta tirskuen, mikäs sen parempi tapa aloittaa päivä kuin säikäyttämällä pahaa aavistamaton uhri. Jätin minua manaavan Tatun jatkamaan puuhiaan ja lähdin hakemaan Körmyä tarhasta. Ori oli ehtinyt jo syödä aamuheinänsä ja tuli tyytyväisen näköisenä tarhan portille. Pujotin Körmylle riimun naruineen päähän ja lähdin taluttamaan oria tallille. Kiinnitin pikkupoikani satulahuoneen lähistölle käytävälle ja hain varusteet. Körmy oli yön jäljiltä puhdas, eikä harjaakaan paljoa tarvinnut näyttää. Varustaminen sujui nopeasti, Körmy harvemmin laittoi vastaan, kun oli oppinut että varustaminen tarkoitti mukavaa yhdessä puuhailua. Tavallisten kenttätyöskentely-varusteiden lisäksi laitoin Körmylle heijastinloimen, heijastavat pintelit joka jalkaan ja heijastin rintaremmin. Pihalla oli jo valoisaa, mutta koskaan ei voi olla maastoillessa liikaa heijastimia näkyvyyden varmistamiseksi. Puin vielä turvaliivin, painoin kypärän päähän ja lähdin taluttamaan mustaa oriani pihalle, kun olin huikannut Tatulle lähteväni maastoon. Tallipihassa nousin innokkaan ratsuni selkään ja ohjasin Körmyn tielle. Ratsastin pienen pätkän tietä pitkin, kunnes huomasin metsässä polun, joka tietenkin piti lähteä tutkimaan. Tällaiset päivät oli ihania kun voi vain ratsastella hiljakseen ristiin rastiin ilman kiirettä minnekkään. Körmy oli rauhallinen, mutta uteliaasti tutki ympäristöä. Pakkasta oli juuri sen verran että orini puuskutus aiheutti pieniä höyrypilviä, aivan kuin pieni lohikäärme. Hymyilin ajatukselle omasta lemmikkilohikäärmeestä ja aloin hyräillä. Eilen kuuntelemani kappale soi päässäni ja oli pakko laulaa. Minulla oli tapana hieman muokata laulujen sanoja, kuten tälläkin kertaa tein. "Körmyn kanssa landelle muutettiin, rahat ei riittäny jäärä kaupunkiin. Tää paikka oli puoli-ilmainen, tallipiha täysin hiljainen, kun uuteen talliin kamat kannettiin..." Kyllä vain, korvamatona soi Arttu Wiskarin Sirpa-kappale. Kaivoin taskustani kännykän ja katsoin kelloa. Reilun tunnin verran olimme jo olleet maastoretkellämme. "Nyt poikaseni, meirän pitää lähtiä takas tallille ettei Tatu huolestu", juttelin orille, kun käännyimme tietä pitkin tallia kohti. Ruolammen lähimaasto oli tullut tutuksi, niin metsäpolkujen kuin umpikujiksi osoittautuneiden teiden avulla. "Seuraava joka täälä liikkuu ihimettelee varmasti, että ollahanko me oltu eksyksis", naureskelin itsekseni kun päädyimme viimein takaisin Ruolammen pihatielle. Pihassa oli auton jälkien perusteella käynyt jo useampi auto, ja tallista kuului vaimeaa kavioiden kopinaa. Suuntasin Körmyn kanssa vielä kentälle kävelemään, siellä kun uskalsin antaa orille löysät ohjat ja ottaa itse jalustimet pois jaloista. Kävelimme muutaman kierroksen kentän ympäri, jonka aikana Enni Iipalla ja, mikäli oikein muistan, Britta Ämmällä lähtivät ratsastamaan maastoon. Laskeuduin alas satulasta ja talutin Körmyn talliin. Tallikäytävää laikaisi nuori poika, arviolta 15-17 -vuotias, vaalean ruskea tukka harotti joka suuntaan kun poika suki käsillä hiuksiaan, saatuaan käytävän lakaistua. "Moi, kukas sä oot", kysyin hieman röyhkeästi. "Ai hei, mä oon Tommi, Ämmän hoitaja", poika esitteli itsensä hymyillen. "Eikös tää oo se Väiskin tarhakaveri", Tommi kysyi hetken silmäiltyään Körmyä. "Joo on, tää on Körmy, Ruolammen oma kasvatti. Nii ja mä oon Karita", tajusin viimein esitellä itseni, joskus sitä vois kerrata niitä käytöstapoja. Kiinnitin Körmyn käytävälle, samaan kohtaan kuin aiemmin aamulla, ja aloin purkaa varusteita. Rupattelimme Tommin kanssa niitä näitä, kunnes hän ilmoitti että pitää lähteä kun kyyti tuli hakemaan. Hyvästelimme toisemme pikaisesta ja jatkoin orin puunaamista. Harjattuani Körmyn, vein sen takaisin tarhaan Väiskin seuraksi, jossa tutun tavan mukaan orit ottivat pienen spurtin tarhan ympäri. Jäin hetkeksi katselemaan suomiorien kisailua, kunnes sormiini tuli kylmä ja lähdin siivoamaan jälkiäni talliin. Karita & Körmy, 4hm
|
|
Karita
Uusi tuttavuus
Körmy <3
Posts: 19
|
Post by Karita on Dec 14, 2014 22:31:50 GMT 2
Puhelin soi ja otsalohkossani jyskytti kamala päänsärky. Silmät kiinni kaivoin tyynyn alta puhelimen ja vastasin. "Hei Enni täälä, onko kauhia olo?" "Mmmmm, mikä lasketaan kauhiaksi? Se että luulee kuolevansa päänsärkyyn?" "Kai se lasketaan, mut tääläki on muutama heikos hapes oleva. Hevoset on kyllä saatu joten kuten pihalle, mutta karsinat on siivoamatta ja Tatu on koko aamupäivän halaillu pönttöä. Sä taisit sanoa illalla että voit tulla auttaan karsinoiden siivoukses jos siltä näyttää, niin näyttäs siltä että apu ois tarpeen", Ennin heikko ääni puhelimessa kuului juuri ja juuri. "Joo kyl mä tuun kunhan juon vähä kahvia ja syön jotain", lupasin ja suljin puhelimeni. Vasta silloin avasin silmäni ensimmäistä kertaa ja tajusin etten ollut omassa asunnossani. Asiasta hieman järkyttyneenä pomppasin sängystä ylös ja puin nopeasti vaatteet päälleni. Kello oli jo kymmenen eikä petikaveriani, jos sellainen oli ollut, näkynyt makuuhuoneessa joka sisustuksesta ja vaatteista päätellen oli miehen. Varovasti hipsin pienen asunnon olohuoneeseen ja haistoin vasta keitetyn kahvin. Kylpyhuoneesta kuului suihkun ääniä ja viheltelyä, eikä minulla ollut harmaintakaan aavistusta siitä kenen kodissa olin yöni viettänyt. Pohdin päässäni vaihtoehtoja ja tulin siihen tulokseen että parempi häipyä vähin äänin ennen kuin se öinen prinssini tulee suihkusta ja osoittautuu sammakoksi. Olin jo eteisessä laittamassa kenkiä jalkaan kun kuulin kylpyhuoneen oven käyvän. "Voi p*ska", supisin itsekseni kun kuulin askeleet takanani. "Aiotko lähteä nuon vain ilman aamukahvia ja pusua?" Silmäni suurenivat lautasen kokoisiksi tajutessani kenen ääni se oli. "Ei h*levetti, ei oo torellista. Eikö oikeesti kukaa muu ku sinä", kysyin itseltäni järkyttyneenä ja käännyin katsomaan Anttia silmiin. Vaikka mies oli syötävän komea ja mukava, en silti olisi halunnut löytää itseäni opiskelukaverini asunnosta krapulassa ja muistin menettäneenä. "Oikeastaan joo, aattelin lähteä ilman kahvia ja pusua. Mun pitää mennä tallille auttamaan muita krapulaisia, joten hei hei", ilmoitin suunnatessani ulko-ovelle. "Hei kuule, voin viedä sut autolla jos juot kahvia ja syöt jotain", Antti maanitteli. Tajusin, etten edes tiennyt missä olin niin taisi olla parempi ottaa tarjous vastaan ja riisuin ulkovaatteet takaisin naulaan.
Matka Ruolampeen sujui varsin hiljaisissa tunnelmissa, päänsäryn takia ei ollut lupaa kuunnella radiota, eikä viime öisen jälkeen myöskään puhua. "Kiitos aamupalasta ja kyydistä, ja pahoittelut viime yöstä, vaikkei mitään muistikuvaa olekkaan. Heippa", sanoin noustessani autosta ja olin lähdössä Ennin tupaa kohti, jonne olin pikkujouluissa jättänyt molemmat putkikassini. "Heei, hetkinen, millä sä pääset kotio? Mä voin kyllä jäädä sun seuraksi siksi aikaa, niin vien sut sitte kotio. Ei mulla oo kerta mitää erikoisempaakaan tälle päivälle." Yritin epätoivoisesti selittää ettei se ollut tarpeen, eikä siis tarvitsisi jäädä tänne notkumaan kun minulla menisi aika kauan, ja ties mitä tekosyitä keksin estääkseni Anttia jäämästä. Reilun kymmenen minuutin vääntämisen jälkeen minun oli pakko myöntyä, pyysin Anttia jäämään autolle odottamaan siksi aikaa kun kävisin tuvassa vaihtamassa vaatteet. Tuvan keittiön pöydän äärestä löysin kaksi zombia, Ennin ja Tatun, molemmat oli kalpeita kuin lakanat ja selkeästi huonovointisen näköisiä. Kun olin vaihtanut vaatteet, kömpi molemmat elävät kuolleet ylös pöydän äärestä ja lähtivät vaeltamaan kanssani tallia kohti. Ulko-ovesta päästyäni Enni tuli lähelleni ja kysyi: "Kuka tuo komistus on? Minkä ikäänen? Sinkku? Äääks, miks mä näytän tältä?!" "Son mun opiskelukaveri Antti, 23v ja on sinkku. Senkus otat itelles, että mä pääsen siitä eroon viime yön jälkeen", supisin Ennille joka alkasi hihittämään.
Tallissa vallitsi täysi hiljaisuus, kukaan ei puhunut mitään, tai no Antti vaihtoi pari sanasta Ennin ja Tatun kanssa, mutta minä en kuunnellut. Tasaiset tömähtävät äänet oli ainoat kunnolliset äänet, kun lantakikkareet lensivät kottikärryihin. Jompi kumpi Ruolammen "tallisankareista" kuului antavan ylen kottikärryihin, eikä itsellänikään ollut laatoittaminen kaukana. Kun vihdoin saimme kaikki karsinat siivottua, olin yllättynyt miten Antti oli jaksanut tämän ajan olla hiljaisessa tallissa. Enni ja Tatu olivat poistuneet ja tallista kun itsekin aioin lähteä hakemaan tavaroita tuvasta, kun Antti kysyi, että: "Etkös sä sanonu että käyt ratsastamas sun hevosellas?" "Niin joo, tuota niin mä taisin sanoa.. Mutta sulla varmaan on jo kiirus kotia ku täälä on tylsää ja kylmä ja..." Taas väittely osoittautui turhaksi ja päätin tyytyä Körmyn juoksuttamiseen kentällä, kun tällä olotilalla ei kyennyt selkään nousemaan. Käskin Anttia seuraamaan ja lähdin pitkän koulutusraipan kanssa kävelemään Körmyn ja Väiskin tarhan suuntaan. Tarhan portille päästessäni Antin silmät suureni. "Onko TUO sun hevonen?! Mä aiva aattelin että sulla ois joku pienempi poni tai jotain ku oot itekki nuon pieni..." "Haha, hauska vitsi. Ei, mulla ei ole ponia kun pärjään vallan mainiosti Körmyn kans. Iso ego tarttee ison hevosen", totesin vastaukseksi.
Talutin Körmyn kentälle Antti vanavedessäni kävellen ihmetellen. Laitoin perässämme portin kiinni ja päästin Körmyn irti. Antti näytti lievästi järkyttyneeltä kun tajusi että olisi kannattanut jäädä aidan toiselle puolelle. Körmy lähti uteliaana tutkimaan kenttää ja alkoi oma-aloitteisesti kävelemään sitä ympäri. Itse jäin raippa kädessäni seisomaan kentän keskelle epävarman näköinen mies vierelläni. Antti yritti pariin otteeseen aloittaa keskustelua, mutta vaiensin hänet ilmoittamalla etten halunnut nyt puhua. Orin käveltyä muutaman minuutin verran itsekseen, pyysin sen raviin kevyellä ilmassa tehdyllä raipan liikkeellä. Körmy tiesi heti mitä tehdä ja nosti lennokkaan ravin. Pidin Körmyn ravissa reilun viisi minuuttia, kunnes pysäytin sen ja vaihdoin suuntaa. Körmyn ravailtua myös toiseen suuntaan, totesin että saa luvan riittää, kun kenttä oli sen verran jäinen ettei sillä viittinyt oria laukkuuttaa. Koko juoksutuksen ajan Antti oli pysynyt jäykkänä vierelläni ja näytti rentoutuvan vasta kun otin Körmyn kiinni. Lähdimme hiljaisuuden vallitessa kävelemään tallille, jossa kiinnitin Körmyn käytävälle. Jätin pojat tutustumaan toisiinsa ja hain orini harjapakin. Harjasin Körmyä varmoin ottein Antin katsellessa vieressä. Pienen kannustuksen jälkeen hänkin uskalsi ottaa harjan käteen ja harjata Körmyn kaulaa. "Mikä on tämä mies joka kyllä opiston navetassa painii hiehojen kanssa ja kesyttää isoja sonneja, mutta pelkää mun pikkuista heppaa", kyselin Antilta naureskellen, joka virnisti takaisin. "Hevoset on ihan eri juttu, nää on paljo arvaamattomampia." "Hah. Miten nää vois olla arvaamattomampia, ku Körmyki on kasvanu mun tissin välis, siis kuvaannollisesti, ja sitä käsitellään päivittäin lähemmässä kontaktissa kuin nautoja." Väittelimme asiasta loppuajan kunnes lähdimme viemään oria takaisin tarhaan.
Kävin vähin äänin hakemassa tuvasta putkilaukkuni, jotka nakkasin Antin auton takapenkille. Hyppäsin itse pelkääjän paikalle ja mies lähti viemään minua kotiin. Tuli siinä pohdittua, että minkä ihmeen takia tuo tyyppi nyt alkasi roikkumaan minun seuras, kun aiemmin ei ollut edes huomannut minua...
Karita & Körmy 5HM (tällä kertaa vähempi Körmyä ja enempi kaikkea muuta)
|
|