Jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain ainutlaatuista
7. joulukuuta 2014
Bréanainn, pieni ja pörröinen, tuttu ja turvallinen, seisoi edessäni, kuljetusauton vieressä ja haisteli talven tuoksuja. Ja se oli minun, minun omani. Sama Brea, jonka tapasin ensimmäisen kerran liki kaksi vuotta sitten. Brea, joka opetti minut ratsastamaan, Brea, jonka kanssa olin kokenut niin monia onnistumisen hetkiä. Brea, joka oli toteuttanut minun suurimman unelmani. Brea, jota olin ikävöinyt niin paljon lopetettuani sen hoitamisen. Ja nyt ruuna seisoi edessäni, ja se oli minun omani. Ainutlaatuinen poni, jolla oli suuri paikka mun sydämessä.
”Moi Pampula!” kuulin tutun äänen takanani.
Irrotin katseeni poniruunasta ja käännyin katsomaan puhujaa.
”Enni! Vähänkö kiva nähdä suakin pitkästä aikaa!” hymyilin blondille. ”Ja mua voit sanoo ihan vaan Pajuksi, Pampula tuntuu jo jotenki vähän.. lapselliselta”, naurahdin hyväntuulisesti.
”Asia selvä”, Enni nyökkäsi iloisesti. ”Mutta hei, ihan mahtavaa kun tulitte Brean kanssa takaisin”.
”Joo, ja mahtavaa kun Ruolampi on taas pystyssä! Mulla onkin ollut jo ikävä tätä paikkaa ja hevosia”, sanoin ja katsoin kaihoisasti vanhaa tilaa, jossa ennen olin viettänyt niin monia ihania hetkiä ihanien ihmisten kanssa.
Mutta nyt saisi loppua vanhojen muistelu – mulla oli nyt poni ja se oli vietävä tarhaan.
”Sä voit viedä Brean tuonne ykköstarhaan”, Enni opasti.
”Selvä pyy”, nyökkäsin ja nykäisin kevyesti sinisestä riimunnarusta.
Enni jäi puhumaan isäni kanssa kuljetusauton luo, kun mä ja Brea asteltiin verkkaiseen tahtiin Ruolammen tilan läpi tarhalle, jonka aidan yli meitä katseli kaksi varsaa. Toinen oli mulle jo ennestään tuttu Vertti, mutta rautias suomenhevonen oli uusi tuttavuus.
”Noniin Brea, pääsetkin opettamaan hevosvauvoille vähän tapoja”, sanoin ponilleni joka katseli tyyneesti pikkuisia hevoslapsia.
Hätistelin varsat tarhan portilta, avasin sen ja talutin Brean sisään.
”Nautihan nyt olostasi”, kuiskasin palleron pörröiseen korvaan ja napsautin riimunnarun lukon auki.
Musta poni säntäsi laukkaan ja pukitteli riemusta, lumi vain pöllysi ruunan kavioissa, kun se pisteli menemään ympäri tarhaa. Minä sukelsin aidan lankkujen välistä tarhan ulkopuolelle katselemaan, kun Brea rauhoittui ja alkoi piehtaroimaan hangessa. Sitten ruuna nousi, ravisteli itseään ja hirnahti kuuluvasti kuin sanoen:
”Olen palannut kotiin!”
Paju&Brea
31hm
Heissan Paju! Me ei kommentoida ylläpidon puolesta kaikkia tarinoita, mutta koska tää on sun eka tarinasi, tää saa pienen palautteen. Tän jälkeen kommentteja tulee vähän fiiliksen ja kiireiden mukaan Piti sanoa, ettei jää ihmetyttämään että mites se äijä ei näihin mun kolmeen tarinaan oo tullutkaan höpäjämään.
Brean saapumisesta oot saanut aikaan toimivan pienen aloitustarinan, ikään kuin johdannon teidän uuteen tallielämään. Oot käyttänyt kappalejakoja ja vuorosanoja toimivana rytminä ja elävöityksenä, ja värittänyt tekstiäs kuvailulla ja muilla ruolammen persoonallisilla tyypeillä. Se on hienoo huomata!
Ruolampi tosiaan "uudelleenauenneena" on vetänyt puoleensa vanhaan ruliskansaa oikein mukavasti, ja onkii kiva alottaa "puhtaalta pöydältä" kun tutut tekee kaikesta vähän kotoisampaa, eiks totta? Hyvää tekstiä, tätä jään ootteleen lisää
- Tatu