|
Post by Enni on Nov 30, 2014 10:57:43 GMT 2
fwb-t. Celer LumosCelerin omistaa Amanda, joka myös kirjoittaa hoitopäiväkirjaan.
|
|
Amanda
Uusi tuttavuus
Posts: 7
|
Post by Amanda on Dec 1, 2014 9:23:27 GMT 2
Saapuminen Ruolampeen
Maanantainen aamu, säkkipimeys ja muutama pakkasaste. Istuin pelkääjän paikalla isoveljeni ajaessa suurta Land Roveria pitkin Liekkijärven sorateitä, jotka olivat saaneet päälleen kylmän ohuen lumikerroksen. Olin valjastanut veljeni kuljettajan rooliin, koska omalla pienellä Puntollani ei mitään hevosia perässä vedeltäisi, se nyt oli ihan varma juttu. Hyvä, että tällaisella lumisäällä oma autoni pääsee edes kahta metriä eteenpäin ilman, että jää kiinni johonkin. Minua jännitti ihan kamalasti. Takanani trailerissa nautti matkaeväitään oma pieni karvaotukseni, Celer. En ymmärrä, mikä päähänpisto oli hankkia puolitoistavuotias hevosvarsa. Niin se vain minulle myytiin ja tässä sitä ollaan matkalla meille täysin uuteen talliin, Ruolampeen. ”Tästäkö kääntyy?” Joonas kysyi ja herätti minut ajatuksistaan. ”Niin kai. Mistä mä tiedän?” murahdin pureskellessani samalla kynsiäni, jotka verestäisivät minä hetkenä hyvänsä. Celer poukkoili trailerissaan Joonaksen kääntäessä suuren yhdistelmänsä Ruolammen tallipihalle. Napitin nenä kiinni lasissa ulos ja bongasinkin pitkän ruskeatukkaisen miehen kottikärryineen tallin oven juuresta. ”Vitsi, että mua jänskättää. Tapa mut”, käskin naureskelevaa veljeäni, joka otti asiat aina niin rennosti. Nousimme Joonaksen kanssa yhtä aikaa autosta, minkä huomatessaan tuo pitkä köriläs rullasi luoksemme. ”Hyvää huomenta. Oot varmaankin Amanda. Mie oon Tatu”, mies hymyili kättään ojentaen ja tervehtien sen jälkeen nopealla nyökkäilyllä Joonaksen. Esittelyjen aikana Celer sooloili omiaan trailerissa ja teki meille kaikille varsin kuuluvasti selväksi, että se halusi ulos nyt heti eikä sekunnin päästä. ”Hehe, lupaavan kuuloista, eikö vain?” hymähdin siirtyessäni availemaan traileria Joonaksen avustuksella. Isoveljeni oli lupautunut vain kuljettamaan kyseisen lantakoneen kotiinsa, muttei varmana koskisi siihen vaikka maksettaisiin. Trailerin oven avauduttua Joonas piti reilun turvavälin ja napitti meitä kauempaa kädet taskuissaan. Mustanpäistärikkö otus yritti vilkuilla uteliaana taakseen ja steppaili narun päässä puolelta toiselle. ”Ompas hienon värinen”, Tatu huomioi Celerin ihanan värin, ja minä se vaan hymyilin Hangon keksinä. ”No eikö olekin”, myhäilin tyytyväisenä astuessani Celerin viereen availemaan naruja. Nuori varsa poukkoili villisti ulos trailerista, minkä jälkeen se vähät välitti Tatun hellyydenosoituksista rapsutusten muodossa vaan villisti ravasi sinne tänne yrittäen vapautua kahleistaan. Celer pälyili ympärilleen korvat vimmatusti kieppuen ja inahteli kuuluvasti saamatta kuitenkaan muilta hevosilta vastausta.
Tatu näyttikin heti ensitöikseen minulle Celerin karsinan, jonne hepulissa oleva hevonen pääsikin. Se poukkoili karsinassa ympyrää ja yritti kurottautua katsomaan vierustovereitaan. Kun Celer tutustui uuteen koppiinsa, pääsin purkamaan vuokratraileria Tatun ja Joonaksen avustuksella. Mitään hirveää varustesatsia tammallanihan ei vielä ole, joten saimme yhdellä kertaa trailerin tyhjäksi, kun jokainen otti käteensä jotakin. Saimme Celerin kanssa oman pienin alueen varustehuoneesta. Satulatelineeestä me ei paikkaa tosin viedä – vielä, mutta Celerin upeat mustanahkaiset timanttiotsapannalla koristellut suitset saivat paraatipaikan suitsirivistöstä. Olimme saaneet tavarat ennätysajassa omille paikoilleen, minkä jälkeen Joonas lähti viemään traileria sinne, mistä olimme sen hakeneetkin. Minä jäin Tatun kanssa juttelemaan Celerin hoito-ohjeet läpi ja allekirjoittamaan muutamat paperit. Paperisodan jälkeen lähdin Tatun kanssa pienelle turistikierrokselle. Kierroksen jälkeen olin melko tietoinen siitä, mistä löydän mitäkin ja niin edelleen. Tallissa meitä odottikin vaaleahiuksinen hymyilevä nuori nainen, joka esittäytyi Enniksi. ”Mä jo vilkasin uutta asukasta. Voi miten ihana se on. Tosi hyvän värinen ainakin!” nainen kehuskeli saaden minut taas myhäilemään ajatuksissani. Tatu hävisi työn pariin toivotettuaan minut vielä kerran tervetulleeksi, minkä jälkeen jäimme Ennin kanssa Celerin karsinan tuntumaan. ”Sitäkin jännittää aika lailla”, totesin Celeristä tamman tutkiessa jokaisen kolon karsinasta. ”No joo, eiköhän se kuitenkin totu melko nopeesti tallin arkeen - niin kuin säkin”, Enni hymyili edelleen. ”Ihan mahtavaa saada tänne erilaista porukkaa. Ootan innolla, että kaikki loputkin asukkaat saapuu”. ”Joo, mä kuulinkin jo Tatulta, että kuulemma porukkaa on tulossa ihan mukavasti”. ”No kyllä, mutta mitä enemmän porukkaa sen parempi”, nainen totesi, minkä jälkeen jatkoi matkaansa pihalle. Minä jäin Celerin karsinan luo tuijottelemaan jo hieman rauhoittunutta hevosta, joka piti vahtia käytävällä olevista otuksista. Vaaleanpunainen fleeceloimi päällä Celer nuuhki maata, mutta nosti nopeasti päänsä ylös kuullessaan talliin astelevan nelijalkaisen ja inahti kovaan ääneen. Tallin uusi vahtihevonen oli tässä.
Moi Amanda, viel kerran tervetuloa Ruolampeen sulle ja Celerille! Näistä kommenteista yleisesti pari sanaa, eli meillon käytäntönä antaa palaute tallilaisten ensimmäiselle hoitmerkinnälle, ja sen jälkeen aika fiiliksen mukaan, joskus useammin, joskus harvemmin. Kaikki me luetaan, ei vaan kannata sormet rakoilla ihmetellä kommentin puuttumista, haha!
Sit sun tarinaasi. Uuteen talliin saapuminen vielä teidän tapauksessa noin uuden ja raakileen hevoskaverin kanssa oli varmasti hurjan jännää. Celer vaikuttaa melkoiselta hevoslapselta, niin ulkoa kuin sisältäkin, eikä teille varmasti tylsiä hetkiä monia tule - teitä onkii hauska jäädä seuraamaan. Oikein sutjakkaasti tuntui sujuvan teidän muutto, hyvä et sait sun veljen apumieheksi. Et tiiäkkään kuin monia sadan kilon varustearkkuja oonkaa saanu yksin kannella, apu oli mahtavaa haha!
Kirjotustaitosi on oikein mulle kolahtavaa, pidän kovasti! Välillä pohdiskelevaa, välillä rempseämpää, ja pieniä yksityiskohtia tarina täynnä. Tykkäsin realistisuudesta ja aitoudesta, sekä tallin muiden hahmojen rohkeasta käytöstä ja vuoropuhelusta niiden välillä - ne keventävät tarinaa ja tuo aivan oman säväyksensä. Oon myös ikuinen hyvien alkujen ja loppujen fani - ja tässä sain nauttia molemmista. Hauska loppulause lopetti tarinan napakasti, ja alun "henkilötön" kuvailulause maalasi lukijan mieleen heti alusta asti millaisessa miljöössä mennään. Hienoo, tätä lissää!
- Tatu
|
|
Amanda
Uusi tuttavuus
Posts: 7
|
Post by Amanda on Dec 27, 2014 18:22:25 GMT 2
Kärryilyä pakkasessa
Kirosin itsekseni ulkona vellovaa pakkasta rynniessäni tuli hännän alla Celerin tarhalle. Varsa telmi tarhakaverinsa Hattien kanssa. Tumma puoliveritamma yritti päästä kaksikon rajuun leikkiin mukaan huonoin tuloksin. Se jäi nyrpeänä seisoskelemaan paikalleen ja tuijotteli korvat takaviistossa minun saapumistani. Yritin saada myös taistelukaksikon huomion itseeni onnistumatta. Hattie oli kiinni Celerin loimessa ja nuori varsa potki vimmatusti taakseen. Idiootin näköinen pariskunta veti vielä yhden rundin tarhan ympäri, kunnes lopettivat ja vilkaisivat portille. Hattie ravasi pöristen luokseni ja nuuhki minut päästä varpaisiin. ”Väärä poni olet, valitan”, totesin Hattielle työntäessäni sen naamaa hieman kauemmas. Celer seisoa jökötti paikallaan Laran vieressä. ”Noniin apina, alas tulla”, kutsuin mustanpäistärikköä tammaa, joka kiltisti seisoi paikallaan. Kehaisin kiltisti antautunutta tammaa, minkä jälkeen lähdin taluttelemaan sitä ulos tarhasta. Hattie oli kaverissaan kiinni koko matkan ja olisi mieluusti tullut aitojen toiselle puolelle mikäli en olisi ehtinyt estää sitä. Matkalla tallille törmäsin tuttuun naamaan, Karitaan. Hän oli juuri hakemassa Körmyään sisälle, mutta jäikin rupattelemaan muutaman sanasen kanssani. Celer alkoi kuitenkin parin minuutin päästä riuhtoa itseään joka suuntaan. Sitä otti hurjasti päähän tyhjänpanttina seisoskelu ja oli repiä pelihousunsa ellemme olisi jatkaneet matkaa sisälle.
Celer seisoi oikein esimerkillisesti paikallaan käytävällä molemmin puolin sidottuna. Harjailun lomassa yritin bongata potentiaalista ihmistä, joka voisi toimia avustajana Celerin ajopuuhissa. Varsahan osaa jo vetää kärryjä mukanaan, mutta avustajan on silti oltava mukana vaikkakin sitten hieman koristeena, koska toisinaan Celer pysähtelee ihmettelemään tai säpsähtelee takana istuvaa ohjastajaa kärryineen. Tummanruskeahipiäinen nainen asteli sisälle talliin. ”Inna hei, voisitko lähtee avustajaks? Käytäis jonkun parin kilsan lenkillä kärryjen kanssa”, pyysin tai oikeastaan anelin silmät kiiluen. ”No kaipa mä voin”, Inna vastasi melko nopeasti. Nainen häipyi hakemaan lapasiaan, minkä aikana minä sain valjastettua innosta puhkuvan Celerin. Ulospäästyään varsa tiesi tasan tarkkaan mitä oltaisiin tekemässä. Tatu oli erehtynyt kulkemaan kottikärryjensä kanssa ohitsemme, joten hän pääsi pitelemään hetkeksi Celeriä kun minä ja Inna kiinnitettäisiin kärryt hevosen taakse. Nuorikko oli jo lähdössä matkaan, vaikka kärryt olivat vasta puoliksi kiinni. ”Kiitti Tatu”, huikkasin miehelle hänen jatkaessaan matkaansa takaisin talliin. ”Tehään niin, että ainakin alkumatkan voit olla siinä sivulla. Ei tarvii olla mitenkään kiinni siinä vaan vähän kauempana. Sitten jos näyttää hyvältä niin voit hypätä kans kyytiin”, ohjeistin Innaa, joka pomppi paikallaan helvetin iloisen näköisenä. ”Perkele tääl on kylmä. Kaikkeen mäkin lupaudun”, nainen inisi. ”Noniin, turpa kii akka ja mennää”, naurahdin ja käskin Celerin eteenpäin. ”Kohta lämpenet kun pääset vähän hölkkäämään”, piruilin edelleen naiselle, joka vain tyytyi vilkaisemaan taakseen murhaavan katseen kera. "Kato ku mä lähden enää sun ja sun honkkelivarsojes kanssa yhtään mihinkään metsälle", nainen marisi. "Okei okei, rauha."
Celer oli kävellyt esimerkillisesti jo jonkin tovin, minkä vuoksi päätin ottaa lyhyen reippaan ravipätkän. ”Noniin, valmistaudu juoksemaan henkesi edestä”, ilmoitin Innalle. Celer ponnahti reippaaseen juoksuun. Innalla ei ollut mitään ongelmia pysyä varsan kintereillä, mutta ravipätkän loputtua nainen kyllä veti pari kertaa syvään henkeä. ”Tää aerobinen ei ole oikein mua varten”, Inna naurahti ja vilkaisi kännykkänsä kelloa minun niin pyytäessä. ”Tää on menny niin hienosti, että voit tulla tänne näin loppumatkan ajaks”, sanoin ja annoin naiselle tilaa vierestäni. Aluksi Celer oli hieman hämillään avustajan häipymisestä, mutta parin pysähtymisen ja taakseen vilkuilun jälkeen matkamme jatkui rauhallisissa tunnelmissa. Olin niin ylpeä kohta kaksivuotiaasta Celeristäni, joka kiltisti korvat villisti päässään kieppuen tallusteli eteenpäin. Otin vielä yhden reippaan ravipätkän, jonka aikana varsa hieman protestoi ja nyki päätään ylös, mutta hyväksyi pian asemansa ja körötteli eteenpäin ongelmitta. Noin kolmen kilometrin lenkin jälkeen päädyimme takaisin tallipihalle. Inna auttoi kärryt pois Celerin takaa ja hengaili kanssani tallissa lämmitellen ennen kuin lähti hakemaan Hattieta sisälle. Minä riisuin Celeriltä varusteet, harjasin sen ja tarkistin koivet, minkä jälkeen juotin herkkupeppuani lämpimällä melassivedellä. Celer veti hurjan määrän vettä, minkä jälkeen tamma pääsi takaisin ulos odottelemaan päiväruokintaa.
|
|