Post by Enni on Dec 20, 2014 12:15:40 GMT 2
© Evia, iso kiitos!
Jotta jouluiset aktiviteetit eivät varmasti pääsisi loppumaan, järjestää Ruolampi vuoden viimeisen tapahtumansa - aattoratsastuksen!
Jouluaattona 24.12. osallistujat kokoontuvat klo 12 jouluisiin tamineisiin pukeutuneina ratsujensa kanssa (tallin puolesta kyllä rompetta löytyy jos ei itseltä, kukaan ei siis pääse luistelemaan!) tallin pihamaalle. Pakollisten valokuvaussessioiden jälkeen jokainen on varmasti saanut salamavalojen räiskeestä kyllikseen, ja olemme valmiita vaeltamaan. Valoisana aattoaamuna letkamme lähtee matkaan, suuntanaan Liekkijärven maastot (reitti tulee tarkentumaan lähempänä). Rauhalliseen tahtiin, joskaan villejä laukkapätkiä unohtamatta, ratsastajamme kiertävät pitkin Liekkijärveä. Jos et vielä tunne maastoja, niin tämän retken jälkeen tunnet!
Kun puolet jouluisista hepeneistä ovat kadonneet matkan varrelle, saavumme ennen pimeäntuloa takaisin tallille. Tämän jälkeen kukaan ei vielä pääse lähtemään, vaan hevosten päästyä heinilleen rahtaa Enni koko porukan hoitajien tupaan riisipuurolle ja nauttimaan muita jouluisia herkkuja paleltumiaan samalla parannellen.
Kuulostaako hyvältä? Jos vastasit kyllä, ilmoita itsesi mukaan viimeisiin tohinoihin ennen seuraavan vuoden tuloa!
Osallistujat:
Enni - Pallo
Suvi - Alli
Tommi - Ämmä
Anni - Väiski
Rasmus - Lara
Aattoratsastuksen reitti, jospa saatte selvää kamalasta paint-tuherruksesta!
Hiutaleet tippuivat hiljalleen jo ennestään valkeaan maahan, kun tonttuasussani hiipparoin kohti pikkulaidunta. Mun aattoni tulisi olemaan ehkä astetta ekstriimimpi kuin aiemmin – allani nimittäin olisi hevonen, joka ei ollut mulle ennestään tuttu. Vain kauniista ulkonäöstä tunnistin tamman, joka laitumen perimmäisessä kolkassa, pinkkiin vuorattuna, tuijotti mua korvat höröllä. Ennakkoluuloton Iippa tuli mua vastaan, mutta jouduin tuottamaan tammalle pettymyksen – se ei pääsisi tänään mukaani, vaikka kuinka söpöili. Sen sijaan, mä yritin huudella mukaani Palloa. Neiti ei näyttänyt ollenkaan kiinnostuneelta, mutta ei pistänyt kiinniottoa vastaankaan – ei edes tonttuasuni pelossa. Onneksi, sillä olin jo hieman omasta aikataulustani myöhässä.
”Sori Pallo, nyt sun on vaan pakko hyväksyä päälles tummanpunasta”, höpötin vaihtaessani omaa, valkokanttista huopaani Pallon oman, vaaleanpunaisen huovan tilalle. Voikko mulkaisi mua kuin ymmärtäen, kun nakkasin sen selkään joulunpunaisen satulahuovan.
”Hei, täähän on samaa sävyä kuitenkin, vaaleanpunanen on vaan vaaleempi”, naurahdin sujauttaessani kuolaimet tottuneesti tamman suuhun. Vastusteluihin ei ollut aikaa – kuulin, kuinka muut maastoon osallistuvat alkoivat varustaa itseään.
”Onko kaikki valmiita? Hyvä, lähetään sitten tohon ulos, Tatu lupasi napata meistä muutaman kuvan!”
Tasainen kavioiden kopina valtasi tallin, kun viisi ratsukkoa astui vuorotellen ulos pihamaalle. Olin odottanut, että maastoon osallistuisi enemmän porukkaa, mutta toisaalta viisi oli vielä hallittava ja täten hyvä määrä. Olisipahan tunnelma hieman intiimimpi.
”Hymyilkää nyt ees, Rasmus, älä näytä niin tuimalta! Sitten sanokaa vaikkapa joulutorttu!”
Ennen kameran naksetta Pallo ei olisi millään malttanut pysyä paikoillaan, mutta kuultuaan sarjakuvauksen ääniä tamma käänsi korvansa eteenpäin ja sain itse hymyillä rauhassa – taisi melkoinen linssilude tämä tamma olla. Ämmää me jouduttiin houkuttelemaan tovi jos toinenkin näyttämään siedettävältä, mutta lopulta tonttuviisikosta saatiin muutama julkaisukelpoinen kuva, jolloin aikamme oli lähteä kohti lumista luontoa.
Pallo keinui allani rauhallisesti lukuun ottamatta paria kertaa, kun se säpsähti puista tippuvaa lunta ja oli hypätä ojaan. Kiireys, joka säikkymisestä seurasi, karistui kuitenkin pian, kun tamma pääsi päästelemään höyryjänsä ravin muodossa. Kavioiden narskuminen ja kulkusten kilinä kuulosti taianomaiselta, kun Lara, Väiski, Alli ja Ämmä ravasivat takanamme.
”Lähestymme laukkasuoraa! Nosto rauhassa, jonka jälkeen annetaan näiden vähän päästellä. Muistakaa kuitenkin turvallisuus!”
Epämääräisen loikan saattelemana Pallero ponnahti laukkaan, eikä mun tarvinnut kahdesti miettiä, että olikohan neiti täysiverinen. Sen askel oli matkaavoittava, ja mun oli pidätettävä sitä, ettei muut jäisi aivan jälkeen. Lumihiutaleet hakkasivat kasvoja, kun letkamme kiiti pitkin laukkasuoraa. Kaviot rummuttivat maata vasten, Pallon pää oli painunut vartalon jatkeeksi. Lumi pöllysi.
Siirryimme laukasta raviin, kun kuulin yhtäkkiä jotain letkan perältä – Ämmä oli ilmeisesti pistänyt parastaan satulattomassa selässä istuneelle Tommille, koska poika seisoi nyt maassa, pitäen kiinni tempovan Ämmän ohjista. Hidastin innokkaan Pallon käyntiin ja siitä pysähdykseen. Kävi ilmi, että Tommi oli kaikeksi onnekseen tippunut jaloilleen, eikä mitään sen suurempaa ollut sattunut. Itse satulallisena jalkauduin ja punttasin Tommin takaisin selkään, Ämmän näyttäessä hapanta naamaa.
Saavuimme tallille ravia ja käyntiä hölkytellen, kulkusten vaimean kilinän säestämänä. Maasto oli sujunut kaikesta huolimatta hyvin, ja nyt oli hevosten vuoro levähtää. Pallo oli ollut oikein ihana ratsu, juurikin sellainen hassu neiti kuin olin ajatellutkin – voisin jopa nousta sen selkään joskus toistekin, tosin silloin pinkkien varusteiden kera, kuten neidin arvolle on suotavaa.
”Ja sitten kun ootte valmiita, tulkaa kaikki vielä hoitajien tupaan!” kajautin tarttuessani Pallon riimunaruun ja lähtiessäni viemään loimitettua tammaa takaisin ulos. Pallo käveli vierelläni innokkaasti, ja päästettyäni sen tarhaan voikko ravasi liidokkain askelin heinäkasan ääreen. Tyytyväisenä vihellellen marssin kohti hoitajien tupaa – riisipuuro odotti. Mun piti vain toivoa, ettei Tatu ollut käräyttänyt sitä pahasti pohjaan…
Huoleni osoittautui turhaksi, kun kurkkasin pataan, jonka tuoksu toi veden kielelle. Pöydän pikaisen kattamisen aikana maastoporukka alkoi valua sisään, posket pakkasesta punoittaen. Näin monta hymyä, jotka sen kun levenivät, kun kutsuin kaikki pöytään – tie sydämeen kävi todellakin vatsan kautta.
Kyllähän sitä tässä tarinoida vois, ei siihen tallin sivuja tarvita!