Post by Tatu on Jan 22, 2015 13:16:44 GMT 2
Sunnuntaina 8.2. kokoontuu Ruliksen pakkasta pelkäämätön jengi Liekkijärven rantaan viettämään kunnon talvipäivää! Luvassa hankihyppäämistä, hiihtoratsastusta, sekä pulkkamäkeä suuren järven ympäristössä. Illan hämärtyessa kerätään lumiset luumme takaisin tallille, jossa on tarjolla kuumaa kaakaota ja laskiaispullia à la Enni (syököön ken uskaltaa hahaha)
Pohjistarinaa ynnä muuta lisähölinää luvassa, kun saadaan poppoota kasaan!
Ilmottaudu alle omalla nimelläsi. Lumihyppyihin kaikille yllärihevoset
Lumen armoille lupautuneet:
Tatu
Enni
Suvi
Mila
Inna
Anni
Linnea
Cella
"
”VAROKAAAAAA!” Iloinen kiljunta raikasi järveä pitkin varmasti toiselle rannalle saakka, kun sekä tumma että vaalea pää suhahtivat pulkillaan hirveää vauhtia alas mäkeä. Linnea pääsi kirkkaanpunaisella pulkallaan alas asti, mutta Suvi päätyi mäen pienen töyssyn takia kyljelleen keskelle reittiä. Tyttö nousi lumesta posket punottaen ja nauraa hekottaen, ja nousi sitten takaisin pulkkaansa lopettaakseen hieman keskeytyneen matkansa.
”Tää on niin ihanaa!” Enni huokasi termosmukiinsa, ja käänsi kasvonsa jo selvästi lämmittävää kevättalven aurinkoa kohti. Tyttö oli laskeutunut tauolle Aamun selästä, jossa oli keikkunut koko päivän vetäen perässään sekopäisenä nauravia hiihtoratsastajia.
”On kyllä”, mä myhäilin, ja siristelin kohti metsän rajaa, johon olin aamulla käynyt pykäämässä nuoskalumesta pieniä maastoesteitä. Cellan ja Milan hahmot erottuivat Louhen ja Väiskin selässä, ja esteiden väliseen hankeen oli tamppautunut jo leveä polku. Väiski näytti suunnilleen astuvan ensimmäisen, pienemmän esteen yli, mutta innostuvan kun Mila käänsi sen kohti korkeampaa. Ja me oltiin vielä mietitty, että jaksaako ne hyppyyttää montaa ratsastajaa – suomenhevoset näytti edelleen sinkoilevan energisinä talvikarvoistaan pihalle.
Pian Enni nousi taas kultaisen suokin selkään, ja Inna tarttui laskettelusuksiin ensimmäisenä. Aamu odotti kiltisti, kun Enni sääteli sen perään kiinnitettyjä liinoja, ja pian kaksikko pyrähti raviin Innan kyykkiessä muna-asennossa perässä.
”Jätin Louhen hetkeks juomaan, jos joku haluu kohta hyppäämään”, Cellan ääni kuului mun sivustasta, kun sekin hipsi hihittelemään toisten hiihtosuorituksille. Ei mennyt kauaakaan, kun Innakin pyllähti pehmeään hankeen kuten kaikki edeltäjänsäkin.
”Tatun vuoro!” Enni hihkui innoissaan kuin pieni lapsi, ja sai jokaikisen tytön katsomaan mua odottavasti.
”En mää tommosta”, sanoin vältellen, ja ruuvailin termospulloni korkkia edestakaisin.
”Joojoo, oma oli ideaskin, tänne nyt!” Mulla ei tuntunut olevan vaihtoehtoja, ja huokaisten mä naksuttelin mulle vähän liian lyhyet sukset jalkaan.
”Pidä kiinni!!!” Enni kiljahti, ja tuuppasi pienen tamman suoraan hurjaan laukkaan. Mun lento oli pitkä kuin ylipainoisen kanan, kaaduin hankeen keikuttuani hädin tuskin kaksi metriä yhden suksen varassa. Nuoskalunta sylkien mä nousin penkasta, ja hymähtelin nolona muiden hihittelylle.
”Lähit tahallas niin kovaa”, syytin Enniä kun muut alkoi valua esityksen loputtua kohti pulkkia ja esteiden läheisellä puulla seuraavia hyppääjiä odottelevia Louhea ja Väiskiä. Blondi virnisti, ja nojautui lähemmäs kuin kertomaan suurta salaisuutta:
”En. Olit vaan niin huono.” "
Tapahtuman suorittamisesta saa myös MERKIN
Kyllähän sitä tässä tarinoida vois, ei siihen tallin sivuja tarvita!