|
Post by Suvi on Jun 18, 2013 11:43:20 GMT 2
Kisakuulumisia Shelyesistä 18.6.
Kellon soitua ohjasin Allin lähtöviivan ylitse kohti ensimmäistä estettä. Äskeinen auringon pilkahdus peittyi harmaiden pilvimassojen taakse, ja hyinen tuulen puuskahdus muistutti minua Suomen lämpimistä säistä. Pystyeste, mikä häämötti muutaman laukka-askeleen päässä, loisti tummanpunaisena ja oli vaasti yhtä korkea, kuin minun ja Allimamman ennätys. Puolipidäte, toinen, eteenajo... Antamani avut siivittivät tummanpunarautiaan suomenhevostamman yli esteen, ja kaartaessamme kohti seuraavaa estettä katselin pikaisesti koko rataa, mikä täyttyi värikkäistä, korkeista esteitä. Mihin luokkaan olinkaan ilmottautunut, hypoyennätyksiähän tänne näköjään tulin rikkomaan.
Tummanpunainen tasaokseri näytti niin suurelta, että aloin jo pelkäämään miten tulevan trippelin kanssa käy. Ei, nyt ei saa miettiä tulevaa, keskityn tähän hetkeen... Ääh, ei tuosta voi päästä! Allikin alkoi jo hidastamaan ennestään hidata laukkaansa, jolloin nappasin itsevarmuuteni takaisin ja ajoin pohkeilla mammaa eteenpäin. Eihän se laukka siitä mihinkään reipastunut, mutta huolellista työtä kun ratsuni teki, niin pääsimme turvallisesti toiselle puolelle.
Hiekka ropisi tytön kavioissa kaartaessamme yleisön edestä kohti kolmatta estettä. Voi voi, vesimattoakaan ei olla hypätty ikuisuuksiin, ehkä ei koskaan. Ampiaisen värinen puomi kuitenkin kertoi meille, että matto on ylitettäväksi tehty, eikä mikään Allin tauko-drinkki. Puolipidätteen tehtyämme Alli venytti askeleensa yli maton ja ponnisti heti seuraavaksi esteelle minun ehtimättä valmistautua. Jäinkin hieman jälkeen hypyssä, ja puomiin kolahti. Pikainen vilkaus taakse sai minut kuitenkin vakuuttumaan kannattimilla pysymisestä. Ja heti oli suorituksemme kärsinyt kuikuilusta, mutta onneksi seuraava este olikin loogisesti edessämme. Pysty, minkä väri muistutti enimmäkseen sammalta, oli varmasti korkeampi kuin mikään este ikinä. Siis minun kohdallani. Ja ne autonrenkaat mitkä lojuivt maassa esteen alla, ei mitään tietoa pitääkö hypyssä huomioida jotain erityistä. Ajoin kuitenkin Allia eteen niinkuin muillekin esteille, ja se tuntui hieman tiivistävän askeliaan oikean ponnistuspaikan löytämiseksi. Hyppy oli onnistunut Allin osalta, minähän vain roikuin kyydissä.
Ja mikä järkytys olikaan edessämme. Se trrippeli! Neljäkö puomia siinä oli? Kisahermoni olivat ilmeisesti pettäneet, kun ei esteitä enää muista. Oho, siinä onkin pysty edessä! Nyt pitää ajaa reippaammin eteen, eihän noista muuten pääse. Rutistin siis pohkeitani Allin kylkiin, ja toivoin että lähestyminen onnistuisi. Allikin huomasi valtavat esteet ja risut, onneksi ne eivät olleet kasikymppisiä vaan sitä edellistä ennätystasoani. Enää yksi laukka-askel ja hop, taivuin esteasentoon siirtäen käsiä edemmäs ohjia höllätäkseni. Jes, me päästiin se, ja nyt on onneksi peräti kolme askelta ennen hirvittävältä näyttävää puomien sekasotkua. Yksi, kaksi, kolme ja yli!
Ja taas kolahti, ja toisenkin kerran. Voi itkut, nyt pitää kyllä hieman oikoa, meidän aikakin on vrmaan joku tosi huono. Hetkinen, missäs se seuraava... Oho, sehän on tossa vieressä! Nyt pitää volttia vääntää, kello tikittää mut ihan sama. Käänsin Allin oikealle, ja pyöräytettyämme voltin suuntasin uudestaan kohti vihreää esteitä autonrenkaiden kanssa. Nyt tiesin, mitä esteelle lähestyessämme tulee tehdä, ja hyppy olikin mitä mainioin. Ja sitten tiukka kaarros toisiksi viimeistä estettä kohti, joka oli harmaa pysty kahdella puomilla. Voi että eihän siinä ole maassa puomia! Onneksi Alli on yksitoistavuotisen elämänsä aikana hypännyt jo vaikka kuinka paljon, ja se osasi itse aika hyvin lähestyä estettä ja ylityskin meni hyvin.
Ja vielä olisi mutkan takana se tummanpunainen pysty, mistä alussa hyppäsin. Oli vain melkoinen u-käännös ennen sitä, enkä tainnut ihan tarpeeksi kaukaa kaartaa, koska tulimme jotenkin hirveän vinossa esteelle. Eihän viisas Allimammaseni sitä ala yrittämään, vaan lähes pysähtyi esteen eteen hidastettuaan vauhtia. Olin kuitenkin vasemmalla pohkeellani suoristanut tytön ja annoin rutkasti pohkeita, ja sekunnin epäilyn jälkeen mamma nousi. Ja hyppäsi. Se yritti sittenkin! Me yritettiin, vaikka oltiinkin lähellä epäonnistua. Kyllä nytkin puomi ikävästi kalahti kannattimillaan, muttei kolissut enää uudelleen. Meidän ei tarvinnut edes paljoa loppukirejä kaahata, vaan laukkasin riemuissani maaliin. Me teimme sen!
Suvi ♥ Alli 52 HM
Tässä siis kisatarina kolmanteen luokaan, tulokset lisäilen tänne myöhemmin.
|
|
|
Post by Suvi on Jun 19, 2013 10:14:36 GMT 2
Kolmas reissupäivä 19.6 ~ Lisää esteitä
Jotta ehtisimme Suomeen iltapäiväksi, oli pakko lähteä paluumatkalle aamuyöllä. Suomeenhan tuli aamu aikaisemmin... Tuli siis nukuttua matkan aikana - ihmeellistä! Matkalla pysähdeltiin, syötiin ja jaloiteltiin ihan niinkuin menomatkallakin, että ei mitään kovin ihmeellistä.
Tallilla purin kuljetusvaunusta tavarat varustehuoneeseen vietyäni Allin suoraan tarhaan. Tallilla ei vielä oikein näkynyt ketään joten päätimme lähteä syömään.
Syötyämme vilkaisin kelloon, ja se näytti että Linnean tunti alkaisi piakkoin. Täytyisi lähteä valmistautumaan, mutta ensin käyn moikkaamassa kavereita. Ensimmäisenä tallissa oli vastassa siskoni Pampula hoivaamassa Tiitiä. - Moi Palmu, töksäytin. - Hui!! sisko kiljailsi. - Ei saa säikytellä! - Eikä kiljua! Ja mäpäs oonkin käyny ulkomailla, sanoin. - Niin?? -Sä oot aina haaveillu Norjaan pääsemisestä, siel on kylmä merituuli eikä aurinko laskenut ollenkaan. - Jaa?? - Ihan sama ei sua enää kiinnosta. - Kiinnostaapas! En jaksanut kuunnella Pampun juttuja joten lähdin katsomaan yksärisiipeä. Siellä näytti olevan pari karsinaa tyhjänä, kun Hani ainakin muutti pois. Hani oli kyllä hieno hevonen, mutta Lynn hoiti mieluummin Nuottaa täällä.
Crimen karsinalta löysin Eveliinan. - Moi Eve! tervehdin. - Moikka vaan, Suvi, kuului vataus. - Mitäs meinaat? - Taidan lähteä Crimen kanssa maastoilemaan. Tänäänhän ei ole tunteja, mitä sinä meinaat? - Mulla on Linnean estetunti kohta, muuten Alli saa pitää vapaapäivän. Se voi olla hieman kankea... - Aijaa. Miks? Eve kysäisi. - Noh, me oltiin Shelyesissä kisoissa, sanoin Evelle. - Eiks se oo Norjassa? Eve harjaili Crimen värikästä karvaa. - Siellähän se. - Vau, miten meni? - Ihan hyvin.
Ihan perällä, vasemmalla puolella oli Rikun karsina. Kuulin jo kaukaa Sampan kiroamisen. Riku ilmeisesti taas riehui oikein kunnolla, kivat Sampalle. - Moikka! sanoin heille. - Moi Suvi, Samppa vastasi ja vilahti irokeeseineen Rikun kaulan alta toiselle puolelle. Riku kääntyi ympäri ja näytti litistävän Sampan seinää vasten. Samppa kuitenkin pujahti alta pois ja napsautti viimein riimunnarun päitsiin kiinni. - Nyt poika tulet pesariin ja sassiin, Samppa käski ja lähti taluttamaan steppailevaa orhiaan pesarille. Kerroin Sampalle, miten olin eilen kisoissa ratsastanut uuden hyppyennätyksen ja miten Norjan kesäsää houkutteli paljon enemmän kuin Suomen helteet. - Kiva et sul oli kivaa, Samppa vastasi. - Itte en tykkää niinkään kisoista, kun tää ukko on enemmänkin ravuri, eikä ulkomaatkaan suuremmin kiinnosta. - Se olikin mun eka ulkomaanmatka, naurahdin saapuessamme pesarille. - Taidan hakea sen Allin niin päästään tunnille ajoissa.
Allimamma hörisi mulle tarhalla ja pyysin sen portille. Talutin sen karsinaan minne olin hakenut jo harjat ja varusteet. Alli tykkäsi hirmuisesti kun harjasin ja rapsutin, ja tiesi pääsevänsä jalottelemaan kun kiristin satulavyötä. Kentällä kävikin jo melkoinen vilske.
Linnea: Kaikki kolme ratsukkoa seisoivat kentällä säätelemässä jalustinhihnojaan oikean pituisiksi ja muuten vain laittamassa hevostaan kuntoon. Itse vielä tarkistan molempien esteiden välit, jotta se oli aivan oikean pituinen. Hevosilla olisi näin helmpompi hypätä jos väliaskelia ei tulisi. Toki siihen tosin vaikuttaisi oikea tempokin. Korotan esteet pikaisesti vielä 40cm korkeuteen ja sitten taisi olla valmista. Pitäisi vain odotella että kaikki ratsastajat pääsisivät selkään ja kävelemään alkukäyntejä.
Minä: Olimme kentällä aurinkoisena päivänä. Vedin Allin jalustimen alas ja katsoin, onko se pari reikää pidempi kuin käsivarteni. Jalkani olivat nääs niin pitkät, että jouduin säätämään jalustimia hieman pidemmiksi kun ohjeistettiin. Laitoin toisen jalustimen yhtä pitkäksi ja kiristin vielä satulavyön. Otin ohjat käteeni ja ponnistin selkään. Nostin vasepaa jalkaani satulan eteen tarkistaakseni satulavyön tiukkuuden. Lähdimme kiertämään oikeaan kierrokseen. Pidin reipasta käyntiä yllä ajamalla vuoropohkein Allia eteenpäin. Se oli vieä kovasti nukuksissa, mutta herättelin sitä puolipidätteillä. Ohjat roikkuivat löysinä käsissäni, ja Allin pää roikkui vaakatasossa.
Pampu: Sain jalustimet säädettyä, ja kannustin Tiitin käyntiin. Lämmin ilma teki oripojan raukeaksi, ja sain välillä vähän herätellä sitä, että se muistaisi kävellä. Annoin välillä kevyesti pohkeita, mutta ohjat pidin vielä löysinä.
Akku: Nousin Minnin selkään, ja säädin vielä jalustimet sopiviksi. Ohjasin Minnin uralle, ja otin alkukäyntejä. Myös Suvi ja Pampula näyttivät ottavan alkukäyntejä. Katselin noin 40 cm korkeita esteitä odottaen. Pian pääsisimme hyppäämään!
Linnea: Kun kaikki olivat päässeet kävelemään alkukäyntejä noin kymmenisenminuuttia pyydän ratsastajia ottamaan lyhyet ohjat. "Tehkää paljon voltteja ja ympyröitä, mutta toisella pitkällä sivulla yritä saada ratsusi kävelemään mahdollisimman reippaasti, melkein jopa ravia. Lyhyellä sivulla hidastatte taas. Näin katsotaan saatteko hevoset kuuntelemaan pohjeapuja", ohjeistan tuntilaisia. "Jos tuntuu ettei hevonen niitä kuuntele, menkää uran sisäpuolelle ja tehkää käynnistä pysähtymisiä ja pysähtymisestä käyntiin siirtymisiä nopealla tahdilla. 5 askelta käyntiä, pysähdys pariksi sekunniksi ja taas 5 askelta käyntiä. Näin saatte ratsunne terävämmäksi avuillenne."
Minä: Linnea pyysi ympyröitä, minä kyllä menen ensin pari suorempaa tietä. Olin juuri pitkällä sivulla Linnean puhuessa, joten aloin lisäämään käynnin tempoa. Alli tottteli hieman hitaasti ja vastenhakoisesti, joten tein pari pysähdystä ja sitten kaarsin pitkän sivun puolivälistä vastakkaisen sivun kulmaan ja vaihdoin näin suuntaa. Alli hieman pölmistyi yllättävästä käännöksestä, mutta vilkaistessani Linneaa hän nyökkäsi hyväksyvästi. Jatkoin siis heti seuraavan kulman jälkeen lävistäjälle, sitä reipasta käyntiä, ja Alli alkoikin hieman heräillä. Sitä sai sytytellä melko kauan. Sitten pääsinkin jo Linnean antamaan tehtävään käsiksi - tein voltit joka kulmaan ja pitkillä sivuilla puoliväliin muistaen rivakan käynnin. Allia sai ajaa pohkeilla reippaasti eteen, mutta annoin ohjien roikkua yhä löysinä ja keskityin vain istunnan ja pohkeiden vaikutukseen.
Pampu: Ajoin Tiitiä reippaaseen käyntiin, ja otin sitä enemmän tuntumalle. Aloitin voltin teon pitkänsivun keskelle. Tiiti oli vielä hieman nukuksissa, ja ensimmäisestä voltista tuli kananmunan muotoinen. Siispä yritin tehdä seuraavasta pyöreämmän, ja käänsin Tiitiä vähemmän. Voltista tuli kuitenkin liian iso. Seuraavaa voltin paikkaa lähestyessä otin itseäni niskasta kiinni ja keskityin täysillä. Tiukensin sisäohjaa ja käytin pohkeita sekä painoapuja. Voltista tuli jo parempi, lukuun ottamatta pientä mutkaa, kun Tiiti meinasi kääntyä pois voltilta. Suoritin liikkeen loppuun asti, jonka jälkeen annoin Tiitille enemmän vapaata. Se venyytti kaulaansa ja heilutteli korviaan. Kierroksen jälkeen kokosin taas ohjat, ja vaihdoin suuntaa. Kiristin sisäohjaa ja aloitin taas uuden voltin teon.
Linnea: Kun voltteja oltiin tehty sopiva määrä ja hevoset liikkuivat vetreinä eteenpäin annoin luvan nostaa laukan. "Kun olette laukanneet pari kierrosta, hypätkää linja vuoronperään. Välissä viisi laukka-askelta. Hypätkää reitti kahdesti niin sen jälkeen aloitetaan vasta tehtävä." huudan kentällä tehtävän antoja. "Voitte aloittaa!"
Pampu: Kuultuani Linnean ohjeet valmistauduin nostamaan laukan. Seuraavassa kulmassa annoin pohkeita ja ohjaa orille sekä istuin alas satulaan. Tiiti hypähti laukalle, joka oli tuttuun tapaan pehmeää suurine askelineen. Parissa mutkassa ratsuni yritti oikoa, mutta kiristin ulko-ohjaa ja sainkin sen kääntymään takaisin uralle. Parin kierroksen jälkeen ohjasin Tiitin kohti ensimmäistä estettä. Suoristin hevosen ja lähestyin estettä suorassa. Tein puolipidätteitä, arvioin oikean kohdan ja annoin pohkeita. Nousin jalustimille ja annoin Tiitille paljon ohjaa, jotta se sai venytettyä kaulaansa. Kuului pehmeä tussahdus, kun ori laskeutui maan pinnalle. En ehtinyt tehdä paljoa mitään, en saanut ohjia kunnolla käsiini, eikä tuntumaa Tiitin suuhun enää ollut. Se käytti tilaisuuden hyväkseen, ja pidensi askeltaan. Piti tulla viisi askelta, vaan meille tuli neljä. Sen seurauksena tulimme liian kovaa vauhtia toiselle esteelle. En päässyt mukaan Tiitin hyppyyn, se hyppäsi oikein kunnon ilmavaralla, ja laskeuduin satulan etukaaren päälle. Sain Tiitin hiljentämään vauhtia ja käänsin sen uudelleen sarjalle. Nyt keskityin enemmän, ja sarja menikin jo paremmin.
Minä: Ehdin vilkaista siskon menoa sen verran, että näin hänen laskeutuneet kipeästi etukäteen päälle. Sitten olikin minun vuoroni, joten lähestyin estettä hallitusti hieman nukuksissa olevan Allimammulin kanssa. Puolipidätteistä se kuitenkin heräsi ja hyppäsi esteet varsin nätisti, minun ei sen kummempia perinteisesti tarvinut tehdä. Sitten vain uudestaan sarjan alkuun ja uusiksi : lähestyminen, hyppy, viisi askelta ja hyppy. - Miten tämän tunnin harjotus eroaa tästä verryttelystä? kysäisin ystävältäni Linnealta.
Linnea: "Nyt hyppäämme vain tätä linjaa. Tehtävässä toisen esteen jälkeen käännytään aika tiukasti oikealle ja harjoitetaan näitä nopeita kääntymisiä." vastaan Suville hymyillen. "Akku voi hypätä vielä kerran, jonka jälkeen tehkää jono toiselle pitkälle sivulle."
Pampu: Kun kaikki olivat hypänneet, siirryimme jonoon kentän toiselle pitkällesivulle. Tiiti käyttäytyi hienosti, ja ohjasin sen Allin perään. Taputin ratsuani ja se venytti tyytyväisenä kaulaansa.
Linnea: "Suvi, nosta Allilla laukka suoraan paikoiltaan. Jos tuntuu tahmealta käännä vielä laukkaympyrälle. Tule normaalisti estelinjalle miten harjoiteltiinkin, mutta viimeisen esteen jälkeen käännä hieman vasemmalle ja mahdollisimman nopeasti pian oikealle vaihtaen suuntaa ja laukaten esteiden ohi. Laukkaa hieman esteiden ohi ja käännä uudestaan tiukasti samalle linjalle. " neuvon ratsastajia. Käväisen näyttämässä selvyydeksi myös tuhertamaani kuvaa radasta, jotta asia olisi kaikille selvä. "Jotkut hevoset voivat kääntyä jopa niin nopeasti että on hankala pysyä kyydissä, joten varautukaa. Voitte aloittaa!"
Minä: Nyökkäsin Linnean ohjeille, ja annoin vasenta pohjetta. Alli nosti muutaman käynti- ja raviaskeleen jälkeen rauhallisen, tasaisen laukkansa, mutta käänsin sen vielä varmuuden vuoksi ympyrälle. Se nimittäin oli nukuksissa... Äskenhän se meni ihan reippaasti, joten annoin taas puolipidätteitä puolipidätteiden perään. Laukasta tuli hieman kootumpi, jolloin askeleet oli vaikeampi sovittaa oikein lähestyttäessä suht matalaa estettä. Ensimmäinen hyppy meni nätisti, ja aloin ajamaan Allia reippaasti eteen. Mamman vauhti ei paljoa kiihtynyt mutta esteen päällä se teki huolellista työtä, ja kun vähän vasenta pohjetta ilmassa annoin, se kääntyi vasemmalle. Pohjeavuilla käänsin sen kuitenkn rivakasti oikealle, Alli hieman hämmentyi, mutta pakkohan sen oli kääntyä kun luuli minun tippuvan selästä painon valuessa oikealle. Ehdimme kuitenkin päästä yhteisymmärrykseen ennen uusintaa, eli esteiden vierestä laukattuamme käänsin vaivihkaa oikealle ja tulimme hieman vinossa esteelle. Alli haparoi hieman oudonlaisesti, ja parin ylimääräisen laukka-askeleen jälkeen hyppäsimme jälkimmäisen esteen. Annoin Allille palkkioksi hieman loivemman kaaren jonon hännille siirtyessämme. Rytmikkäässä ravissa hyllyessäni rapsutin sen luisevaa säkää.
Pampu: Suvin palattua jonoon annoin Tiitille pohkeita, seuraavaksi oli meidän vuoromme. Annoin laukka - avut, ja Tiiti nosti laukan ihan hyvin. Lähestyimme ensimmäistä estettä parin voltin jälkeen. Pidätin hieman Tiitiä, kun se tuntui vain kiihdyttävän vauhtiaan. Tunsin kohoavamme ilmaan, ja hämmästyin Tiitin ylisuurta hyppyä ja olin vähällä jäädä jälkeen hypystä. Tämän seurauksena lähestyminen seuraavalle esteelle oli huono, enkä ollut lainkaan valmis uuteen hyppyyn. Kun Tiiti tajusi, etten ohjannut sitä lainkaan, se päätti ettei tekisi yksin kaikkea työtä ja pysähtyi esteen eteen. Lennähdin kaulalle mutta onnekseni pidin lujasti kiinni Tiitin harjasta ja säästyin putoamiselta. Hilasin itseni takaisin satulaan ja käänsin Tiitin uudelleen sarjalle. Tällä kertaa olin varautunut sen jättiloikkaan ensimmäisen esteen yli, ja seuraavakin este meni hallitusti. Käänsin Tiitin heti esteen jälkeen, mila taisi tulla sille aika yllätyksenä. Se etsi kunnon tasapainoa hetken, mutta sitten matkamme jatkui esteiden ohi. Otin esteet vielä uudelleen, minkä jälkeen palasin jonon hännille.
Linnea: "Hienosti meni, mutta kuten näitte, hevosellekin asia voi tulla yllätyksenä niin jo esteen päällä katsokaa oikealle ja antakaa pieniä merkkejä että pian käännytään siihen suuntaan niin hevonenkin osaa varautua" , hymyillen jaan neuvoja tuntilaisille. "Tulkaa vielä toiseen kertaan ja yrittäkää hieman tiukempia kurveja. Ratsunnekin voi kääntyä tälläkertaa nopeammin kun ovat nähneet homman idean.
Minä: Akku aloitti ja lähti radalle. Hänen rasastuksensa ol ihailtavaa katseltavaa, koska Minni oikrin loisti hyppytaidollaan ja muisti missä käännytään. Uudestaan linjalle tullessa Akku horjahti mutkassa sivulle ja Minnin korjausliike sai hypyn epäonnistumaan - ponnistus jäi tekemättä ja Minni jysähti suoraan puomiin. Linnea jakeli ohjeita ja kun ratsukko lähti taas liikkeelle, valkea poni ontui selvästi. Akku poistui harmistuneena talliin kylmäämään jalkaa. Minun vuoroni. Alli muisti hyvin tehtävän, ja otin hieman varmemmin mutkat etei käy kuten Akulle. Tehtävä onnistui hyvin. - Kokeilen ainakin kerran vielä, mutta hypätkööt Pampunsin, sanoin.
Pampu: Suvin kehotuksesta lähdin taas kohti esteitä. Kannustin Tiitin raviin ja sen kautta laukkaan. Tein pari einiinpyöreää - ympyrää, ennen kuin ohjasin Tiitin esteille. Ensimmäinen hyppy oli jälleen superloikka, mutta olin nyt varautunut siihen. Laskin tarkkaan askeleet seuraavalle esteelle, ja sain taas pidätellä ratsuani. Annoin sille ohjaa, mutta kohotessamme esteen ylle, käänsin Tiitin hieman vasemmalle. Kun sen jalat koskettivat maata, käänsin sen rajusti oikealle. Tiiti tiesi jo idean, mutta yritti luistaa ja tehdä loivemman kaaren. Pysyin kuitenkin tiukkana ja kiristin toista ohjaa, ja tulihan siitä käännöksestä ihan hyvä, tosin ei kovin tiukka. Ohitimme esteet reippaassa laukassa, jota rauhoitin puolipidätteillä. Käänsin Tiitin vielä kerran tiukasti esteelle, ja ori totteli hyvin. Se lähestyi estettä tiukan käännöksen seurauksena vinossa, ja minun oli pakko sulkea silmäni, kun kohosimme ilmaan. Tiiti kuitenkin kääntyi hieman ilmassa, joten alastulo tuli suhteellisen keskelle estettä. Viisi laukka - askelta, ja sen jälkeen sain taas kokea lentämisen riemun.
Linnea: "Hyvä. Vähän hankalaa, mutta alkaa sujua. Tulkaa vielä kerran toisessa suunnassa. Näin näette kummasta suunnasta ratsunne on helpompi tulla", huudahdan pikaiset ohjeet Suville ja Pampulalle.
Minä: - Ai tää rata niin kun väärinpäin? kysäisin pölmistyneenä ja tein suunnanvaihdoksen. Ei, oikeassa laukassa lähestyminen tuntui kummalliselta, ja mutkamme jäivät todella löllöiksi. Hypyt onnistuivat hyvin mutta suoritus ei vastannut tehtävänantoa ollenkaan. - Haluaisin kokeilla tätä uudestaan siskon jäljeen, ilmoitin.
Pampula: Annoin Tiitille laukka-avut, ja käänsin sen esteille toisesta suunnasta. Oikea laukka tuntui oudolta, kun en laukanvaihtoja ollut muistaakseni ennen tehnyt. Tiiti kuitenkin osasi hommansa, ja sain laukan hyvin vaihdettua. Esteet menivät hyvin, mutta kuten Suvillakin, jäivät mutkat laajoiksi. - Tää olikin aika vaikeaa, totesin ravatessani muiden luo.
Linnea: "Heheh", naurahdan kevyesti pöllämystyneille ilmeille. "Jotta saataisiin sitten loppuonnistumiset niin tulkaa molemmat vielä sitten uudestaan. Yrittäkää saada vauhti reippaaksi mutkissa ja taivuttakaa hevosta hieman sisällepäin vasemman ohjan ja vasemman pohkeen avulla."
Minä: - On tää hassua kun Wrindille opetetaan ett pohjetta väistetään, naurahdin ja kokosin ojhjia. Kannustin Allin ravin kautta oikeaan laukkaan ja lähestyin estettä jostain ihan muualta kun yleensä kuuluisi. Tiukan mutkan jälkeen ponnahdimme esteen ylitse ja ajoin Allia vauhilla seuraavalle estelle. Jo esteen päällä kehotin kääntymään ja laskeutuessamme nojasin vasemmalle voimakkaasti ja pysyin kyydissä mukana. Laukankin ehdin vaihtaa ja rauhallisen laukkamme jatkuessa ohi esteiden nautin menosta. Pian oli taas tiukan mutkan aika, mutta ponnistuspaikka oli tosi vinossta ja esteiden väliin hurahti kuusi laukka-askelta. Esteen jälkeen annoin Allille vapaat ohjat ja rapsutin kaulaa. - Hieno mamma!
Pampu: Suvin jälkeen oli taas minun vuoroni. Ohjasin Tiitin tiukan mutkan kautta ensimmäiselle esteelle. Nyt Tiiti osasi jo homman, mutta antoi kuitenkin minunkin tehdä jotain. Annoin reilusti pohkeita, ja lennähdinne seuraavankin esteen yli. Ilmassa tarrasin orin harjaan, ja vaikka laskeutumisen jälkeen heilahdinkin rajusti sivulle, olin itseeni tyytyväinen. Laukkasin rennosti esteiden ohi, ja sitten taas ensimmäiselle esteelle. Tiiti ponnahti reilulla ilmavaralla yli, ja nyt kun homma alkoi jo sujua, osasin nauttia hyppäämisestä. Viimeisen esteen jälkeen taputin Tiitiä iloisesti kaulalle ja ohjasin sen jonoon. Sitten jäin odottamaan Linnean ohjeita.
Linnea: "Okei. Nyt riittää tältä päivältä", sanon tyytyväisenä ratsastajille."Voitte siirtää hevosenne raviin ja ravata vähän aikaa ihan vapaasti. Kun tuntuu että olette ratsunne kanssa ravanneet tarpeeksi niin siirtäkää sitten käyntiin ja antakaa pitkät ohjat. Muistakaa nyt tehdä paljon ympyröitä ja voltteja!" jatkan ja samalla rupean siivoamaan esteitä pois.
Minä: Kannustin Allin raviin ja annoin ohjien roikkua vapaina. Tamma ravisteli päätään ja näytti hionneen hieman. Volttimme olivat yllättävän pyöreitä ja suuria - olin ehkä viiden kuukauden rasastuksen jälkeen jopa kehittynyt hieman! Niin, kävinhän jatkuvasti ratsastamassa. Tein muutamia kahdeksikoita ja ympyröitä kevennystä välillä vaihtaen. Ohjatta ratsastaminen oli yllättävän helppoa sekin, olinhan ratsastellut ennenkin löysillä ohjilla. Piti vain käyttää istuntaa ja pohkeita.
Pampu: Ravailin loppuraveja tehden voltteja sekä suunnanvaihtoja. Lopulta Tiiti tuntui tarpeeksi rennolta, joten siirsin sen käyntiin. Annoin ohjien roikkua löysinä, ja Tiiti venytti nautinnollisesti kaulaansa. Silitin sen kaulaa ja jutustelin sille niitä ja näitä. Tiiti käänsi korvansa taaksepäin, mista tiesin sen kuuntelevan.
Linnea: Pampula siirtyi jo käyntiin ja raahaan viimeisenkin esteen pois. Jään seurailemaan sivummalle ratsukoiden menoa hymyillen. Tuntihan oli mennyt tosi hyvin ja kaikki pysyivät taitavasti selässä. "Mitäs piditte tunnista?" kysäisen Suvilta ja Pajulta mietteliäänä.
Minä: - Oli tosi opettavaista, mahtava tunti, sanoin ja käänsin Allin vielä ympyrälle. - Kiitos paljon! Linnea näytti hymyilevän vastaukselleni ja katsahti odottavasti Pampulaan.
Pampu: Hymyilin Linnealle. - Tosi kivaa oli, opin paljon uutta, kehuin. Taputin Tiitiä kaulalle ja hymyilin taas. - Ja Tiiti oli ihan mahtava!
Suvi ♡ Alli 53 HM
|
|
|
Post by Suvi on Jun 20, 2013 16:32:14 GMT 2
Tallilla riittää tekemistä ~ 20.6.
Nousin viimein ylös hiekkakummun vierestä. Siinä makasi ajokoira, joka syntyi 14 vuotta sitten. On valokuvia, kun pennut juoksentelevat vuoden vanhan Suvin sylissä ja jalkojen päällä, on muistoissa toruja, kun kauhukakara-Suvi heittää hiekkaa tarhaan koirien päälle, jyskyttää verkkoa kuin hullu... On muistot siitä, kun eräänä pääsiäisenä, yli kaksi vuotta sitten yömyöhään pappa ja eno ajavat auton pihaan mukanaan saattohoitoon tuotu koira. Joka ensimmäisenä on lähdössä jäniksen perään. Kuinka se tungettiin koppiin, että edes vähän nukkuisi uudessa kodissaan. On muistoja siitä, mitenkä se veti lenkillä. Tai köllötteli tyytyväisenä kopin lähellä... Papan kertomukset yhdestä hienoimmista kasvateistaan, papan viimeinen kasvatti. Joka ei koskaan suostunut tekemään pentuja. Istu vaan maassa kuin tappi...
En ollut käynyt kuin muutaman kerran haudalla. Vain yhdeksän kuukautta ehti mamma meillä asua ennen kun palellutti itsensä. Kaikki muistot tulvivat mieleeni ajaessani fillarilla tallille Kate vieressäni jolkutellen. Kello näytti kolmea, kyllä tänään puuhaa riittäisi varmaan kahdeksaan.
Tallilla kuhisi, ratsastajat olivat tulleet valmistautumaan tunnille. Hoitajat auttaisivat tuntilaisia harjaamaan ja varustamaan, tosin tänään tuntilaiset olivat kuitenkin jo sen verran taitavia, että apua ei paljoa tarvinut antaa. Nupun ollessa Italiassa minä ja Pampu katsottaisiin Valon liikutus ja tunnit, mutta tänään se menisi kaikilla tunneilla, eikä minun tarvitsisi murehtia kuin Alli ja Wrindi.
Valon karsinassa puuhasi minun ikäinen tyttö. - Moikka, tarvitsetko apua? - Ei kiitos, osaan itsekin. Olenhan ratsastanut täällä koko vuoden! Tytöllä oli tummat hiukset, polkkatukka. Hän oli lyhyempi kuin minä, mutta meikannut itseään niin, että varmasti voisi luulla vanhemmaksikin. Olin kuitenkin nähnyt hänet kirkossa, riparia käy niinkuin minäkin. Päätin lähteä katsomaan pihattoa. Siellä joku terhakka kymmenvuotias tyttö, lyhytjalkainen mutta voimakkaan näköinen, metsästi Eetua, joka pukittelullaan koetti kertoa olevansa tallin pomo. - Eikö täällä kukaan auta tällästen idioottien kanssa, ketkä eivät edes anna kiinni! tyttö huusi. - Älä nyt raivoa, muut säikkyvät, sanoin tytölle. - Eetulla ei ole hoitajaa, täytyy vain tulla pyytämään apua. Loikkasin aidan yli auttamaan tyttöä. Onneksi Eetulle oli jätetty riimu, niin kiinni ottaminen olisi helpompaa. Tarkkailin Eetun säätöä. Pukkeja, pukkeja, pukkeja, hirnuntaa. - Tehdään niin, että ajetaan se tuonne kulmaan, ehdotin ja osoitin vasemmalla näkyvää kulmaa. - Menet vain rohkeasti sen tielle, ja näytä olevasi pomo. - Ookei, tyttö sanoi ja lähti kulkemaan Eeverttiä kohti. Eetu yritti monesti tulla välistämme, mutta rrimunnarulla huitaisten oli helppo kertoa ettei kannata. Kulmassa tyttö napsautti lukon kiinni riimuun, ja lähti taluttamaan pihaton tammoille egoilevaa pelleä hoitopuomille.
Varustehuoneessa törmäsin Linneaan, joka juuri laittoi laukkuaan kaappiinsa. Hän oli saanut kaapin varustehuoneesta, mitä järkeä olisi yhden kaapin takia kävellä yksäripäätyyn... - Moi Linnea, huikkasin tervehdyksen ja kstahdin penkille. - Moi Suvi! - Mitäs on suunnitelmissa? kysäisin. - Mennään koulua tuol pellolla, Linnea vastasi ja katsoi kelloaan. - Auttaisitko Wrindin laittamisessa, minulla on hieman kiirus. Voisin jättää karsinankin sulle, illalla on vielä valmennus Dimman tallilla... - Ooke, käyn hakemassa ukon. Kävelin käytävän läpi, molemmin puolin oli muutama hoivaamassa hevosia. Kurkkasin Venjamin karsinaan, missä tuntilainen sai Alexan kanssa väistellä orin leikkejä. Huh huh, eikö tuokin voisi jo aikuistua... Käytävän kaksi viimeistä karsinaa olivat tyhjänä, niin Alli kuin Wrindikin olivat tarhassa. Allin naapuri Kikka taisi olla Jirin kanssa ravaamassa.
- No moi hepat, sanoin tarhoilla. - Mitäs pikku-ukolle kuuluu? Wrindi vain hörisi takaisin. Se tuntui tänään uniselta, minkä vuoksi sain sen helpolla kiinni. Linnea odottelikin meitä jo karsinalla. - Ukko kuukahtaa kohta pystyyn, hän naurahti. Sidoimme poitsun varuilta kiinni käytävän puoleisen seinän kaltereihin ja aloimme harjaamaan kumpikin omaa puolta. Kun Wrindi oli saanut varusteet niskaan, lähti Linnea taluttamaan poikaa ulos. Minä hain kottarit ja talikon, ja vietin seuraavan vartin Wrindin karsinaa siivotessani.
Kello näytti neljää ja tuntilaiset siirtyivät kentälle. Ajatella, tänään pääsen helppo C tunneille! Kipaisin siis toimistolle tuntihevosten jakoa kuulemaan. - Eetu menee tuolla tunnilla, saat siivoilla vaikka karsinoita, Sinna sanoi jollekin tytöistä, ketkä toimistossa seisoivat. - Brea ja Valokin ovat tunnilla, tehän voitte tytöt kolmistaan käudä kyselemässä tekemistä itsellenne. Tytöt nyökyttelivät, mutta jäivät kuuntelemaan, mitä muut saisivat ratsuikseen. - Marsan hoitaja Kinukki voi autella sinua, Sinna sanoi yhdelle tytöistä. - Sitten sie otat Disan, pärjääthän sen kanssa? Disallakaan ei ole hoitajaa, voit kysyä apua keltä vaan. - Pärjään minä, olenhan ratsastanut koko kevään täällä. - No hyvä. Suvi saakin sitten kokeilla Vania, kun Wrindinkin kanssa sujuu niin hienosti, Sinna sanoi ja hymyili. - Kiitos, vastasin hänelle ja lähdin varustehuoneelle. Kuvankauniin suomenhevostamman antaminen minun ratsuksi oli jo sentään jotain!
Saisin siis jälleen pyydystellä pihattotrhasta hevosta. Tosin kaikki muuthan olivat tunnilla, eikä pihatolla muutenkaan näkynyt ketään. Jätin siis varusteet ja harjapakin hoitopuomille, ja menin tarhaan naru mukanani. - Vansku, tules kattoo mitä mulla täällä on, kutsuin ja näytin porkkananpalasia kädessäni. Vani seisoi hirnumassa tahan toisessa päässä tunnilla ratsastaville hevosille. Se käänsi kyllä päätään, mutta hirnahti entistä kimeämmin, kun hevoset siirtyivät hiekkakentän toiselle puolen. Päätin siis kävellä itse vaaleanrautiaan, pienen suomenhevosen luo. - Moikka Vani, sanoin ja näytin porkkanoita. Se meinasi napata ne minulta, mutta en antanut. - Höppänä, meinasitko että opetan sut näykkimään? kysäisin ja tiputin porkkanat maahan kyykistyen samalla. Vani laski päänsä ja sain helposti soljen päitsiin. - Noniin mennäänpäs nyt hoitopuomille. Sidoin tamman vetosolmulla puomiin, ja annoin sen ensin nuuskia ja muuta. Ettei se ala pelekäämään mua! Kun aika vierashan mie vielä olin... Tarrasin pölyharjaan ja aloin sukimaan Vanin kaulaa. Vani nautti harjauksesta niin kovin, että harjasin sen kahdesti. Ei se varmaan edes muistanut, että vieras tuntilainenhan se siinä oli. Ehkä se luuli Banskun palanneen paijaamaan. Jouhet selvittelin pikapikaa, ja kaviot putsasin koululla. Tiesin, ettei Vani pidä varustamisesta, joten heivasin satulan todella reippaasti sen selkään. Tai melkein selkään, tietenkin se huomasi aikeeni ja yritti luikerrella alta pois, muttei kuitenkaan ollut tarpäpeeksi vikkelä. Vani pullisteli kovasti, mutta annoin pullistella - kentällä kuitenkin kiistäisin lisää. Sidoin riimunnarulla Vanin pään hieman alemmas ja vedin päitset kaulalle. Kuolaimet suuhun noin ja suitset päähän. Valmista!
Kentällä Brean, Eetun ja Valon ratsastajat luovuttivat hevoset seuraaville ratsastajille Marsan, Disan ja meidän saapuessa osan häipyessä. Menimme kaartoon keskelle ja ponkaisimme selkään. - Tänään on ohjelmassa istunnan ja apujen harjoittelua. Jättäkää siis jalustimet tuonne portille sillee että löydätte ne. Nostin vasemman jalkani polvituen eteen ja satulaläpän reiteni päälle. Kiristin vyön nyt tiukaksi asti, ja irroitin jalustimen. Sitten vaihdoin jalkaa ja otin toisenkin jalustimen irti. Kävelimme portille jalkojeni roikkuessa selkeästi Vanin vatsan alapuolella. Kiva oli olla tälläne roippakoipi... Liu'uin satulasta maahan ja jätin jalustimet hihnoineen tolpan viereen nojaamaan.
Alkukäynnit sujuivat loistavasti ilman jalustimiakin. Eetun pippurisella ratsastajalla vaan tuntui olevan ongelmia, mutta hän sai lyhyiden käyntien jälkeen Sinnalta luvan tulla keskiympumyrälle laukkaamaan virtoja pois pippuriponilta. Sitä ei kuitenkaan tänään enää liikutettaisi. Brea, Disa ja Marsa menivät oikein nätisti, kilttejä kun olivat. Valo taas halusi hämätä kentän viereen kokoontuneen yleisön huomion tanssahtelemalla kuin pieni ballerina. Vani kulki nätisti pienillä avuilla.
Pian kuitenkin aloimme ravaamaan, mutta Sinna vaati edelleen löysillä ohjilla työskentelyä, uhkasi kieltää ohjien kiriatämisen koko tunnin ajan. Ohjasin Vania pienillä pohjeavuilla, ja istunnalla. - Nyt sitten aina kokorataleikkaa kirjaimesta, Eetu kärkeen ja kevyttä ravia! Valo tuli heti Eetun perässä, sitten me ja rauhallisemmat ponit ja Marsa. Ajoin kevyesti Vania eteenpäin ja kevensin rytmikkäästi. Lyhyt sivu, kulma, käännös lävistäjälle. Käännös, kulma ja lyhyt sivu. - Sitten tehkää kulmavoltit ja voltit pitkän sivun keskelle, pidemmät välit! Eikä törmäilyjä! Jalkani tuntuivat heiluvan liikaa, ja Sinna huomauttikin siitä. Vani nääs kiihyteli vähän väliä kun jalkani paikkuivat sen vatsaan. Koetin kiertää kinttuni sen ympärille, ja keskittyä jalkoihin. Taas voltti, kallistuin vähän sisäänpäin ja Vani kääntyy. Miten pienillä avuilla se toimikaan!
- Seuraavaksi laukkakasi! Nostakaa laukka kulmassa, ja ravin kautta laukanvaihto kasin puolivälissä ja sitten taas kulmassa siirtyminen raviin. Nosta laukka Eetulla! Olin itsekin pian kulmassa ja nostin myötälaukan. Kääntyminen kahdeksikolle, hieman pidätystä että emme Valon kanssa ryntää letkaa johtavan Eetun päälle. Paino keskelle satulaa, ravi, toinen laukka. Kahdeksikon toinen ympyrä ei ollut kovinkaan pyöreä. - Suvi tekee uuden ympyrän, noin! Nyt onnistui jo paremmin ja pääsin taas vaihtamaan laukkaa. - Valmistautukaa suunnanvaihtoon, Sinna huusi kun kaikki olivat pitkällä sivulla. - Nyt! Siirryin Vanilla johtoon perässni Marski. Teimme kiemurauran ravissa kevennystä vaihtaen, ja lävistäjiä keskikäynnillä. - Ponit omalle pääty-ympyrälleen, hevoset omalleen! Käännyin ympyrälle perässäni Marsa ja vähän ajan päästä Valokin eksyi samalle pylpyrälle. - Nostakaa harjoitusravi! Vanin ravi oli sulavaa ja pehmeää, eikä pienestä koosta huolimatta yhtään ponimaista. Jouduin kuitenkin päästämään isommat hevoset ohitseni, mutta eipä se mittään. - Kohta lisäätte askelta kevyeeseen raviin, mutta tällä kertaa ette kevennä. Eli siitä niin vaan! Aloin ajamaan Vanskua eteenpäin pohkeillani ja pidin painon vähän sisäpuolella. Se nosti hieman päätään ja muutenkin tuntui keskittyvän siihen mitä tekee. Vauhtikin lisäätyi reippaasti. - Ja takaisin harjoitusraviin! Ajoin eteen samalla rytmillä, mutta istunnalla hieman pidätin menoa. - Valmistautukaa laukannostoon! Nyt! Harjoituslaukka oli ihanan pehmeää, vaikka vauhti ei ollutkaan mitään päätä huimaavaa. - Ja taas askeleenpidennys keskilaukkaan. Se ei ollutkaan niin helppoa, mutta olinkin ensikertalainen tällä tunnilla. Sain kuitenkin vähän matkaavoittavammaksi laukan ja olin siihen tyytyväinen. - Suunnanvaihto, nyt! Vaihdoimme suuntaa ja harjoittelimme vielä vähän aikaa istunalla työskentelyä, kunnes Sinna antoi luvan hiljentää loppukäynneille. - Kiitos tunnista! Vani, Marsa ja Valo jäävät seuraavalle puomitunnille, pitäkää ne virkeinä.
Pian kentälle tulikin Alli, Venjami ja Tiiti. Olli, se hassu papparainen seisoskeli kentän vieressä haastelemassa Kinukin kanssa. Myös nutturapäinen Lotta, mistä Pampu oli kertonut, tojotti Venjamin vieressä valittaen Alexalle orin pelleilystä - se nimittäin koetti maistaa Lotan kalleuttaan hehkuvia vaatteita.
Tunnin päätyttyä luovutin Vanin seuraavalle ratsatajalle ja katsoin, että Allilla on kaikki ok - kiistin sen satulavyön ja katsoin suitsien tiukkuudet. - Hyvin olet laittanut, sanoin vieressäni seisovalle sennulle, noin viisikymppiselle, hyväkuntoiselle naiselle, jolla oli kihara ruskeat hiukset. - Olenhan minä ratsastanut koko pienen ikäni, nainen sanoi kimakasti muta virnistäen. - Tarkistin vain, Alli on mulle niin rakas. Mummo talutti Allin kentälle. - Saima siellä tiukkaa Allin jalustimia, Sinna sanoi. - Ne on Suvin jäljiltä hieman pitkät.
Kipaisin tässä välissä siivoamaan Allimammulin karsinaa. Sitten Linnea tulikin jo ukollaan takaisin ja auttelin häntä. Aika kului kuin siivillä, ja yllättäen kello näytti seitsemää - vielä meinasin Allilla lähteä maastoon kun vain yhden tunnin sai liikuntaa. Hainkin kaapistani ratsastuskypäräni ja huitasin kentän laidalle odottamaan Saimaa. Hän taluttikin Allin pian kentältä pois. - Tulitko nyt tarkistamaan onko satulavyö löysätty? Tein sen jo. - Ehei, tulin tiukkaamaan sen, sanoin ilkikurisesti takaisin. - Alli kaipaa vielä lenkkiä. Siispä otin Allin ja ponkaisin selkään. Se oli tunnin loppukäyntien aikana ehtinyt vertyä, haha, joten pääsin heti ravailemaan. Ajotieltä isommalle tielle kääntyessäni tuli Samppa kärryillä risteykseen. - Moi, minne matka? - Moro, Arselaan ajattelin mennä taas vaihteeksi, jos vaikka yhen kierroksen sais radalla hurauttaa. - No me ruvetaan monteratsasajiks ja koetetaan pysyä perässä! Ei siinä ravatessa ehtinyt jutellakaan, joten annoimme vain palaa, Samppa edellä ja me perässä. Samppa kun tiesi paremmin reitin Arselaan. Lensimme tien päällä, Allin pehmeä ravi oli tavallista kovempaa, ehkäpä se halusi pysyä Rikun perässä. Pian ravitalli näkyikin, ja Samppa tervehti pihalla pyöriviä ihmisiä. - Joo hei mennääs tonne radalle, haluisitsä kokeilla ajaa? - Ai mäkö? Noh, ehkäpä... - Mä voin varuulta tulla vieree jos tulee ongelmia, Samppa sanoi. Ihan ilmiselvästi sen ilme kertoi, että mä muka kaipaisin jotaa turvamiestä. - Kyllä mulle kelepaa, en oo tainnu enne ajaa... Joku nuoremman olonen mies suostu ottamaan Allin hetkeksi ja istuin Sampan viereen koppakärryihin. - Kait sä ohjat osaat ottaa? - Hahah en tietenkään, sanoin ja kaappasin lenksut käsiini. Samalla hetkellä Riku ampaisi täyteen raviin, varmasti se aisti että nyt juostaan. - Anna sen kaahata ihan rauhassa, Samppa huusi korvaaniettä varmasti kuulen. - On mul vähä huono kuulo mut tossahan korva viel räjähtää! Me vaan naurettiin vauhdin huumalle ja annettiin Rikun juosta. Ei se kovin montaa kierrosta jaksanut, ja vauhti alkoikin hidastua. - Nyt vähän pidätä! Samppa ohjeisti. Kiristin ohjia ja tulimmekin portille käynnillä. - Oliko kivaa? Allia pidellyt mies kysyi. - Joo, vastasin ja otin Allin vastaan.
Lähdimme lompsimaan takasin Ruolammelle päin, annoimme hevosten kävellä rauhassa. Riku etenkin puuskutti ihan mukavasti, Alli vain naatiskeli lepposasta menosta. - Lähettäskö jossaa vaihees uittaa näit kakrui? kysäsin hiljaisuuden jälkeen. - Joo hyvä idea! Mäkin taisin sitä ehottaa, irokeesipää muisti. - Ainiin, unohin jo. Pitää kattoo jokupäivä... - Mites sul menee? - Aika samal lailla, ku ennenkii. Lomalla vaan on kotona rauhallisempaa, en tiiä miks. Eikä koulukaan kiusaa mieltä, totesin. - Niinpä, mut syksy koittaa pian, Samppa sanoi. - Niin... Meiän kouluun tulee seiskalle ehkä yks poika, se on oikee idiootti... Mä en haluu et se tulee takas! Paitsi et mun kamu uhkas tintata sitä kuonoo nii ei ehi ees aukasta leipäläpeään, naurahin lopuksi jo hieman tyytyväisemmin. - Haha, Samppakin naurahti. - Mut vuoden päästä päästään molemmat eroon yläasteesta ja kaikista tollasista! - Jes, sanoin. Pääsisin eroon koulusta, tai onhan sille keksitty nimi kurituskeskus... Sitähän se on!
Olimme jälleen kyläkaupalla ja lähdimme kohti Ruolampea. Kellokin näytti jo aika paljoa. Tallin pihalla laskeuduin alas satulasta Sampan purkaessa kärryt katokseen. - Nähdään taas, sanoin ja hilpasin talliin taluttaen Allia. Jätin varusteet jo satulahuoneelle ja otin harjat mukaan. Karsinassa laskin Allin vapaaksi, otin päitset pois ja tarrasin harjaan. Huolellisen mutta noöean harjaamisen ja kavioiden putsaamisen jälkeen jätin Allin odottamaan iltakaurojaan ja lähdin tallipihalle etsimään Katea.
- Sinna, oletkos nähnyt Sissiä? kysäsin tallinomistajalta pihalla. - Enpä ole nähnyt vähään aikaan, hän vastasi ja mietti hetken. - Joku aika sitten näkyi tarhojen takana. - Pitäs varmaan pitää sitä Katea enemmän kiinni ettei tarvi tällee ehtiä. Mäpä soitan sille Pampulle jos se on ruuan perässä hilpassu ittestään kotiin. Puhelin tuuttasi. - No? Pampu kysäs. - Onko sitä kaivinkonetta näkyny siellä? - Äitii, onks Kate jo kotona? ... On se kuulemma ollu jo vähä aikaa kettingis, Pampu vastasi puhelimesta. - Ok hyvä, lähen tulee.
- On se jo koton, sanoin Sinnalle. - Hyvä, nähdään huamen. - Heippa! Hyppäsin pyörän selkään ja polkasin kotiin.
Suvi ♥ Alli 54 HM
|
|
|
Post by Suvi on Jun 23, 2013 22:59:07 GMT 2
Maastoilua ja karsinan putsausta... La 22.6.-13
Tallille tulin päiväruuan jälkeen, Alli menisi illalla tunnille. Kahdelta menin hoitajien taloon, kuuntelemaan juttuja, kavereita kattoon. "Moi", sanoin hoitajille tuntsarien, ja istuin pöydän ääreen penkille.
Nuppu oli lähtenny Italiaan, Valon oli meille jättäny hoidettavaks. Bansku oli Crimelle Vanilta vaihtanut, Kuitenkin oli kanssamme vaikkei tuntsaria enää hoitanut. Olihan täällä pari muutakin, Sinna kahvilla ja yksien hoitajia.
"Ketkäs teistä on lähössä retkelle?" Sinna kysyi meiltä kaikilta. "Mä ja Pampula ainakin", sanoin ja muihin katsahdin. "Mä voin tulla perää pitämään:, Maria sanoi kun muut pyörittivät päitään.
He eivät siis vielä tieneet, eivät kai vielä lupaa kysyneet. Siinä sitten vähän aikaa juoruttiin, kunnes Pampula kysyi: "Lähettäiskö kaikki maastoilemaan? Kun tunteja on kaksi vaan."
"Hyvä idea", Sinna sanoi, muutkin nyökytti myöntyneesti. "Hoitajat ottavat hoitsunsa, hoitajattomille tökätään joku vaan. Puolen tunnin päästä valmiina, tallin edessä pihalla."
Haimme hevoset tarhoista, minä huolehdin Allista. Harjasin ja halailin, kaviotkin putsasin. En jaksanut varusteita hakea, päitsissä riimunnaru ohjina.
Pian pihasta startattiin, jonoon järjestäydyttiin. Sinna ja Valo kärjessä, mä ja Alli perässä, sitten Pampu ja Tiiti, Wendy Brealla ratsasti, Kinukki ja Marsalkka, Venjami ja Alexa. Heidin alta Poppis löytyi, Akulla lainassa oli Eevertti. Briannalla Billy rokkipoika, Bansku ratsasti Vanamolla. Ave Minnillä ratsasti, Maria Disalla perää piti.
Pitkä letkamme Ajotiellä kulki, mettää ja peltoo ympäril. Ajotieltä uimarannalle jatkettiin, uimareita kovasti katseltiin. Pienimmät lapset meille vilkkuttivat, vanhemmat ainoastaan kuikuilivat.
"Ravia nyt", kuului komento Sinnan, letka kiihdytti vauhtiaan hieman. Matka taittui rivakasti, kyläkauppa pellon takana pilkotti. Tanssilavalla käännyttiin, ja vihdoin pätkä laukattiin.
Tietä riitti nelisen kilometriä, lähestyttiin asfalttitietä. Ravia suurimmaks osaks mentiin, käyntijaksoilla löpistiin. Valo edessäni steppaili, jonon perällä tytöt hihitteli.
Isolle tielle ei mentykkään, käännyttiin Sebeen päin. Jälleen pitkä pätkä tietä pelloilla, välillä metsää tien reunoilla. Haha, vaihteeks taas laukattiin, ponien pehvoja tönittiin.
"Tuolla näkyy Pyöstin vuori", joku taaempaata hihkaisi. Sinne päin me sit mentiinkin, mut ennen vuorta käännyttiin. "Laukkasuoralle pääsee ponit ensin", Sinna sanoi ja hiljensi.
Ponit lähtivät hurjaan laukkaan, Eetu koetti egoilla. Pukkeja piisasi pukkien perään, ei ollut helppoa Akulla. Disa se Brean kanssa laiskotteli, Minni kärkipaikkaa havitteli.
Kun ponit takaisin tulivat, vuorostaan heviset laukkasivat. Vauhdista hurjasta nautimme, mutta voitto meni Marsalle. Sen pitkät, voimakkaat jalat nielivät ahneina maata.
Jatkoimme ratsupolkua tallille päin, mutaman linnun lentelevän näin. Metsän läpi ratsastettiin, kas kummaa, kotona oltiin. "Maria talutustuntia valvomaan", yllättöen Sinna huudahtaa.
Ponit menivät löntystelemään, Wendy, Heidi, Ave, Brisu autelemaan. Maria Disaa taluttaen letkaa johti, Akku Eetua nyt talutti. Eetullahan pakko oli olla taluttaja, muuten tulee pieniä ruumiita.
Minä vein Allin karsinaansa oottelemaan, ja putsasin sen varusteita. Pian tuli Kinukki Allia satuloimaan, itse lähdin kottareita hakemaan. Karsina oli pian putipuhdas, laitumella Wrinduskaa kävin moikkaamas.
Helppo aa tuntia läksin seuraamaan, Kinukki Allilla ratsasti huolella. Seisominen tuntui kuitenkin tylsältä, lähdin auttamaan ponien kanssa. Siivosin Eetun ja Disan karsinat, Valonkin boksi oli pian puhtaana.
Kinukki toikin jo mamman takaisin, hän sen puolestani hoiti. Tarkistettuani rakkaan sitä halasin, ja fillarin selkään jälleen nousin. Mietin Wrindiä lomailevaa, sille kun kaivataan hoitajaa.
Suvi ♥ Alli 55 HM
|
|
|
Post by Suvi on Jun 25, 2013 17:47:51 GMT 2
Tuuli humisi korvissani. Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta ja sai ratsuni karvan kiiltämään. Pyydin raudikkoa nostamaan ravin, jotta pääsisimme nopeammin metsän suojaan, varjoon. Aurinkorasvaa nääs oli ilkeää laittaa tallille, kun se kerää pölyä ja on ärsyttävää. Aurinko sai kuitenkin ihoni pienille, punaisille paukamille, mitkä kutiavat liikaa. Tupsahdimme kuitenkin aika pian metsän viileyteen, missä linnut lauloivat meille ja puut kahistelivat lehtiään. Etenkin haapa havisi kauniisti matkalla. Koivut ja vaahterat kohosivat korkeuksiin, ja tuuheat kuuset olivat täynnä käpyjä. Ratsuni tanssahteli iloisesti ja energisenä allani, tunsin sen selkälihakset hevosen tallustaessa. Metsäkin loppui ajallaan, ja olimme taas pellolla kärsimässä. Nyt oli kuitenkin jo auhallisten loppukäyntien aika, vaikka kyllähän Valo menee heti tunnille, mutta kuitenkin. Ruolammen ratsastuskoulun pihassa liu'uin alas tummanruskeasta selästä, rapsutin vähän siron suomenhevosen säkää ja lähdin taluttamaan sitä tallille päin. Jätin sen oven viereen hoitopuomille muutaman muunkin hevosen viereen, ja kipaisin hakemaan satulan. Takaisin tullessani hevosen vieressä pällisteli valtavan kokoinen, ehkä 70 vuotias nainen harmahtaneilla, kiharilla hiuksilla varustettuna. - Miksi minun hevonen on täällä? hän rääkäisi. - Hain sille satulaa, vastasin ja nakkasin sen selkään. - Eikö ratsastajat saa tehdä täällä yhtään mitään? tirisijä jatkoi. - Saat sitten laittaa Valon pois, minä kävin liikuttamassa sitä, kun sen hoitaja on Italiassa, vastasin ja koetin olla katsomatta tulista tätiä silmiin. - Eihän se jaksa juosta enää minun tunnillani! Minulla alkoi hiljalleen keittää päässä. Onneksi Maria pyllähti siihen juuri sanoen: - Noniin, tunnille siitä, teitä odotetaan. Joku sieltä nyt taluttajaksi! Selittelin pikaisesti, että lähden siivoamaan Allin karsinaa, koska minua ei kiinnostanut tipan tippaa lähtä taluttamaan tirisevää alottelijaa. Vilkaisu kentälle kertoi Allin olevan jonkun paljon kokeneemman aikuisen hoivissa. - Tulisko Pampula vaikka siitä, Maria jatkoi. - Joo, vaikka, siskoni myöntyi - niinkuin aina. Oikea pehmo, tottelee kuin koira, kaikkia muita paitsi mua. Rasittavia noi pikkusiskot. Mutta pääsinpähän Kertusta eroon ja lähdin siivoamaan Allin karsinaa. Tunnin aikana ehtisin auttaa varustehuoneessa häärivää Klaraa - melekosesti on hommaa Sinnalla, Klaralla ja Marialla hoitsuttomien hevosten liikuttamisessa, harjaamisessa ja varusteiden putsauksessa. - Moi Klara, huikkasin ovella. - Moi Suvi! hän vastasi. - Joko kisojen tulokset tulivat? - Joo, voitin sen kakkosluokan, siitä isommata luokata en tiiä vielä, sanoin ja suuni suli leeään hymyyn. - Onnea voittajalle, palkinnoksi saat kuurata Disan ja Eetun varusteet, Klara naurahti ja tartuin työhön. - Mitenkä te liikutatte Disaa ja Eetua, kun ettehän te voi niillä ratsastaa? Ja kuusi ratsastustuntia viikottain ei ihan riitä... Mä tuumin itsekseni aika usein, miten kolme ihmistä saa tän kaiken järjestyy. Mitäs jos ei oliskaan näin paljoa hoitajia? Työpäivät olisivat jotain muuta kun kaheksan tuntia... - Juoksutetaan yleensä, maneesihan on aika tyhjä, kun tunnit on kentällä ja tallilaiset ratsastaa maastossa. - Niinpä tietenkin, keksin. - Olinpas taas hidasälyien! Naurahdin ja nousin seisomaan noustakseni ripustamaan puhtaudesta kiiltelevää satulaa telineelleen. - Mutta siinähän on tavallaan meillä jokasella yks heppa aina vastuulla, kun Disa, Eetu ja Vani ovat hoitajattomia, ja meitäkn on kolme, Klara totesi hetken tuumailun jälkeen. - Mutta onhan teillä kaikilla yksityisiäkin, muistutin. Satulahuone alkoi tuoksua satulasaippualle. - Niin, mulla on Vertti, Marialla Kaisu ja Sinnalla Miksu, Mikki ja Korkki, mutta täällähän me aamupäivisin niitäkin hoidetaan. En itse tuntenut kovinkaan hyvin yksärihevosia, nekun olivat enimmäkseen omassa siivessään. Paitsi Kikka oli naapurikarsinassa, Allin vieressä. Kikallekin oli juuri tullut hoitaja, mikä oli hyvä asia. Nyt kuitenkin keskityin varusteisiin, ja äkkiähän ne olivat puhtaat. - Lähdenkin tästä hiljalleen katsomaan, tarvitaanko minua vammaistunnilla, sanoin Klaralle ja hilpasin pihalle. Kaksi hevosta tuli juuri Ruolammen pihaan kärryt perässä. Toinen heistä oli ainakin Rku ja Samppa, Kikan perässä istui minulle tuntematon, mutta Sampalle ilmeisen tuttu tyttö. He tuntuivat juttelevan Kikan treenauksesta. - Moi! sanoin irokeesipäiselle Sampalle. - Moi vaan Suvi! tyttö vastasi. - Moikka, mie oon Soffi, toinen tyttö sanoi. - Oon ollut täällä hoitajana syksyllä. - Moi, mie taas tulin tammikuun lopulla, vastasin hänelle ja sitten he hyppäsivätkin kärryiltä alas ja veivät ne katokseen. Iloisesti rupatellen he siirtyivät tallin puolelle, tosin ihan eri puolille tallia. Itse seisoin vielä hetken tuijottaen vaan jonnekin tallin syvyyksiin, kunnes "heräsin" ja käännyin seuraamaan tuntia. Kerttu tuntui papattavan koko ajan, ja aloin hiljalleen sääliä pikkusiskoraukkaani. - Nonniin vaihdetaanpas nyt tuntia, kiitos teille ja tervetuloa ensiviikolla estetunnille. Seuraavat ratsastajat saavat tulla! Kentän laidalta tuli ehkä kymmenvuotias poikaluokseni, koska taluttelin Allia. Hänellä ei vain näyttänyt olevan mitään suurempia ongelmia. - Moi, oon Ville, poika esitteli itsensä. - Moi vaan, mie olen Suvi. Hauskaa, että täällä oli Villekin, ei ole koulussa tullut vastaan. Tai no, en mä täällä oo opetellu kaikkien nimiä ulkoa, on vähän tota isompi koulu kun edellinen. Ja miksi on hauskaa, että nimi on juuri Ville - itse olisin ollut Ville, jos olisin ollut poika. En tiiä miks, ehkä siks että Suville:ssä on ville, hehe! - Olen ratsastanut ennenkin, poika kertoi. - Mutta kävi onnettomuus, enkä oo ratsastanut aikoihin. Silloin huomasin sen - hänen oikea kätensä olikin muovinen! Olin nähnyt kerran aiemminkn tekokäden, mut... Nyt mun pitäs opettaa Ville ratsastamaan yhdellä kädellä, eli ei ohjia kääntäessä! - Noh, mitenkäs sulta yleisesti ottaen hommat onnistuu? Ajattelin kysellä ensin vähän, kun näytti varsin reippaalta pojalta tämä Ville. - Mitenkä nyt, koetan kovasti opetella kirjottamaan vasurilla, Ville sanoi. Muistin, miten itselläni revähti peukalo kaksi ja puoli vuotta sitten joululomalla, enkä pariin viikkoon kyennyt kirjoittaa. Ja vasurilla tuli sellasta suttua että huh huh! - Ja muutenkin opettelen käyttämään vasuria, kyllä mä vielä opin. Tää oikee käsi on vähän kun luu, et sillä voi auttaa jotain kantaessa ja muuta, mutta mihinkään ei voi tarttua. - No mitä luulet, saatko pidettyä ohjaa siinä, siis ohjattua hevosta? Ajattelin varmistaa vielä etten ala väittämään, ettei hän kykene ohjaamaan. - En mä ainakaan saa ohjaa pysymään sormissa, mutta eikö me voitaisi jo kokeilla, muutkin ovat kavunneet selkään. Niin, Idakin oli päässyt Disan selkään jalkatukineen, ja Elsa ratsasti tulkin kanssa - hän oli kuuro. - Joo, tietenkin, vastasin. - Mä voin puntata sut tällä kertaa. Pianhan Ville nökötti tyytyväisenä selässä ja otti ohjat vasuriinsa. - Tehdäänpä niin, että jätetään ohjat pois. Otat tukea harjasta ja keskityt muihin apuihin, minä kyllä talutan niin kauan kun haluat. Ville suostui ja siirryimme uralle. Ville haki tunnin aikana tuntumaa hevoseen, ja palautti mieleensä perusasioita. Hän oli tunnin jälkeen todella tyytyväinen. - Ensiviikolla sitten pyydät hoitajalta, että menet ilman ohjia ja talutuksella, ehdotin. - Joo ja ilman satulaa, avut tarvii olla silloin vielä pienemmät, Ville hehkutti. - Vain jos ratsastat jollain kiltillä, myönnyin itsekin. Siirryimme tallin puolelle ja riisuimme varusteet. Urheasti Ville kiikutti ne varustehuoneeseen ja kertoi, että kaikki olivat menneet nätisti oikeille paikoilleen. Harjatkin hän toi, ja harjasi Allin huolella. Pian löysinkin itseni tallin pihalta vilkuttamassa hänelle. - Eikö ole upeaa miten joku on noin urhea, viereeni ilmestynyt Klara tokaisi. - Vartu vaan kun pääsen oikein kunnolla Idan ongelmaan käsiksi, sanoin hänelle takaisin. - Laittakaa Allia hänelle hieman useammin, hän tarvitsee tammaa. - Okei. Mamma taitaakin päästä yöksi tarhaan. - Hyvä, siellä on viileämpää kun tallissa. Mut heippa nyt, jatkoin ja hyppäsin fillarin selkään. Suvi ♥ Alli 56 HM
|
|
|
Post by Suvi on Jun 26, 2013 23:21:37 GMT 2
Vakoilua ja vesileikkejä ~ 26.6.2013
Jo heräsin tarhassa vilposessa, oli aurinko idästä nousemassa. Kömmin hoikille kintuilleni, ja mustavalkean kaverini herätin. Sinna pian vesikupit täytteli, Kikka vieressäin heiniään naposteli.
Aamukaurat Sinna tarhaan toi, Kikka vettä lisää joi. Pian tuli Soffi Kikkaa hakemaan, jonkin ajan päästä Suvi mua moikkaamaan. "Kulta rakas, putsaan eka karsinasi", hän sanoi ja luotani karkasi.
Vähän aikaa yksin olin tarhassani, sitten oli Suvi taas luonani. Hän rapsutteli ja paijasi, hellästi mulle jutteli. Sitten kiinnitti riimunnarun päitsiini ja tallin eteen hoitopuomille talutti.
Harjat viuhuivt kun Suvi mua suki, Nora ja Vani meidän viereen tuli. Minä taisin nukahtaa, mutten kuorsannut, Vani hörähti, ei mua herättänyt. Jonkun ajan päästä tunsin painon selässäin, kun Suvi kantapäillään pyysi mua eteenpäin.
Ratsastajan jalat lämmittivät selkääni, ohjasavut toivat painetta kuonopiilleni. Ei kuolaimia, kylmiä helteellä suuhuni upotettu, sen vuoksi henkäisin, se oli suuri helpotus. Aikamme kun tuttuja teitä taapersimme, tulimme Arselan raviradalle.
Suvin ja Noran iloinen rupattelu hiljentyi ja hiipui, meidät puskan taakse sitoivat ja radan lähelle hipsi. Radalla he huomasivat Sampan ja Rosin kisan, sekä Soffin ja Rikun jutteluhetken soman. Taitaa tälle tallillekin säpinää tulla, onneks ei oo ongelmaa sen kanssa mulla.
Pian Suvi ja Nora hiipi takaisin, ja selkiimme hikoaviin nousi. Oli varjossakin lämmintä yli kolmekymmentä, ei täällä kärsi enää pitää edes satuloita. Matkamme jatkui metsän läpi sillalle, puron vartta pitkin uittopaikalle.
Suvi ja Nora pikaisesti vaatteet riisuivat, bikineissään ilmeisesti uisivat. Minä menin innolla veteen viileään, mutta Vani piti hirveää kiirettä. Se hyppi, loikki ja riehaantui, Norakin selässä varmaan kastui.
Uittohetki oli aivan liian lyhyt, mutta olimpahan tietysti virkistynyt. Ei Suvin tarttenu pidätellä mua hereille, mähän sen herätin roiskimalla päälle. Matkamme takaosin tallille oli pitkä, mentiin vaikka ties mistä.
Olin onnessani loppupäivän tarhassa, sain olla suuren koivun alla varjossa. Olihan siellä kyllä tosi kuuma, mutta olin aika onnellinen humma. Miettii nyt Kikkistä ja Suvin koiraa Katea, varmasti imee lämpöä karva mustavalkea.
Päivällä Sinna kävi heinää tuomassa, vettä saavi täyteen, me käytiin juomassa. Päikkärit otin ja oikein makoset, illalla Sinna toi puuroannokset. Niiden mutustelu jatkui pitkälle yöhön, sitten nukahdimme, valmistauduimme huomisen työhön.
Alli ♥ Suvi 57 HM
|
|
|
Post by Suvi on Jun 28, 2013 9:07:56 GMT 2
Puskaratsastusta ja kaahailua ~ 27.6.2013
Hoitajien talossa kävi kova kuhina. Soffia Jiristä kiusoiteltiin, hauskoja juttuja haasteltiin. Pian kuitenkin sakki vähentyä alkoi ja mäkin tarhoille haparoin.
Soffi Kikkaa halus ravaamaan viiä, Alli hirnui kaverin perään. Minä sen kiinni otin, ja Kikan luo talutin. Soffi Kikan harjattuaan lähti ajokkiaan varustamaan.
Minä Allin huolella suin, ja riimun sen päähän takaisin puin. Allilla yleensä menin ilman satulaa, luottamuksemme oli jo kokoa valtavaa. Siispä luotin paineen voimaan, ja riimulla ja narulla Allia ohjata saan.
Pihalla kiinnitin riimunnarun pään päitsiin, ja aidan päältä selkään ponnistin. Ajattelin ratsastella keskellä mettää, ilman määränpäätä mittää. Allin käynti oli ihanan tasaista, halailin sen lämpöstä kaulaa.
Oli iltapäivä hieman epävakaa, myrskyä kakkialle luvataan. Onneksi pilvet olivat kaukana, ei puuskat oo ongelmana. Metän seasta tien huomasin, siellä ravaavan Kikan ja Soffin.
En mennyt heitä härnäämään, vaan jatkoin matkaa metsässä. Rauhallinen hengitys ja luonnon laulu, musiikkia retkellämme olivat. Oli maisema kuin kaunis taulu, ja oravat oksilla pomppivat.
Pellolle pian tupsahdettiin, ei pilven hattaraa oo maalattu taivaan kansiin. Tuskallinen auringon porotus häiritsi, mutta onneksi tuuli humisi. Pqhin myrsky riehui jossain muualla, oltiinpa me onnekkaita.
Katsoin puhelimeni kelloa, harmiksi ei ollut enää akkua. Eiköhän tässä voisi takasin suunnistaa, pitäs kohta olla tunnilla. Tupsahdimme onneksi pian tielle, ja pian paikka muistui mieleen.
Teitä pitkin tallille tallustettiin, välillä myöskin ravailtiin. Perustunti kentällä oli menossa, pian Alli laidunsi tarhassa. Ei Soffia vielä näkynyt, toivottavasti ei ole eksynyt.
Toimistosta Klaran löysin, kuulemma Valolla menisin. Se oli onneksi jo tunnilla, saisin Allin karsinan putsata. Talikko ja kottarit tarvittiin, pian puhdasta boksissa oli.
Valon edellinen ratsastaja antoi ratsunsa minulle ja sanoi: "Valo oli tänään riehakkaalla tuulella, on se vielä nuori ja raaka." Kiitin häntä tiedosta ja hän lähti pois, voikun Valo jo aikuiseks kasvaa vois.
"Tänään lähdemme maastoilemaan", Klara kentällä kuuluttaa. "Nopeimmat kärkeen, hitaat perälle, ja Maria ei mee kenenkään edelle." Pian oli ratsut järjestyksessä, mina ja Valo Marsan perässä.
Ratsastimme käynnillä alas mäkeä, tiellä huristeli mökkiväkeä. Ratsastajat olivat jo aika hyviä, siispä hevoset hallussa pysyivät. Vasemmalle käännyttiin, pian ravi nostettiin.
Metsässä oli ihanan varjoisaa, pian aloimme laukkaamaan. Jälleen tienhaarassa käännyttiin, jonon hännillä ainakin pulistiin. Minä keskityin Valoon riehakkaaseen, pari ilonpukkia se heittelee.
Klara pyysi ravia, ja hidastettiin, äkkiä pellolle saavuttiin. Pyöstin vuori metsän takaa pilkotti, metsä ihanasti ilmaa viilensi.
Pyöstin vuorelta vasemmalle käännyttiin, kevätaikojen suon aurinko kuivannut oli. Kaksi pientä lammikkoa heinikon takana, oli varmasti tarkotuksella meitä piilossa. Metsikkoon päästyä käyntiin hidastettiin, ja pihatolle asti talsittiin.
Silloin Valo huomasi orit pihaton, ja riehaantui tyttö hulvaton. Se kovasti yritti loikkia pihatolle, toiset naureskelivat meille. Mutta kun jäärä tamma ei tahtoaan läpi saanut, se kiihdytti hurjaan laukkaan, ei auttaneet pidättelyt.
"Käännä, käännä!" huusi perään sännännyt Klara. Aloin ohjia etsimään, ne jossain roikkuivat. Vasenta ohjaa aloin tiukkaamaan, toisella kädella puristin harjaa. Vedin ohjaa tiukemmalle ja tiukemmalle, ja sain sen pian tuntumalle.
Silloin tein yllärin Valolle, ja kiskasin sen vasemmalle. Vasemman ohjan vedin niin tiukalle kun sain, ja Valo alkoi kiertämään volttia vain. Klara sai meidät nopeasti kiinni, "Hienosti tehty", hän kiitti.
Valo pyöri volttia ympäri ja ympäri, ääneni sitä rauhoitteli. Pian se pysähtyi huohottamaan, mutta sit aloimme matkaa jatkamaan. Pyöstin vuori edessämme jyhkeänä, käynnillä mentiin Seppeleeseen päin.
Noin kilometri keskellä peltoa ratsastettiin kunnes metsän reunaan päästiin. Vähän aikaa ravattiin, kunnes hidastettiin käyntiin. Lähes pelkkää peltoa oli loppumatka, saivat hevoset rauhottua.
Onneksi Valolta mehut oli imetty, ei se enää temppuilla jaksanut. Tallin pihalla talutin sen kentälle, saisi osallistua vielä yhdelle tunnille. Itse löysin Pampulan ja kysyin miten menee, se sano olevansa lähössä, joten kotiin lähimme pyörinemme.
Suvi ♥ Alli 58 HM
|
|
|
Post by Suvi on Jun 28, 2013 19:09:14 GMT 2
Ajatusten purkua ~ 28.6 Aamupäivän maastolenkkiimme sisältyi juttelutuokio, purettiinpa vaan ajatuksia : ) Joo molemmat hepat on kii, ohjat/riimunnaru ovat vaan heinän seassa. Ja joo en ollu ihan varma kaikista Sampan läväreistä ja tatuoinneista, mut tukka on ainakin oikein ; ) Ja muuten,luonnostelin kotona mut piirsin autossa eikä käytls ollu ku pari surkeeta tussia. Suvi ♥ Alli 59 HM
|
|
|
Post by Suvi on Jun 29, 2013 22:53:20 GMT 2
"Nauti kaikesta, pienestäkin." ~ 29.6. - Tulithan sä! huokaisin äidin retuuttaessa kukkariuukun autolle. - Tää helle tappaa. - Ja pyh, sähän olit siellä varjosassa teltassa! Mä seisoin koko päivän auringon alla tän mustan tukan kanssa. - Jaha, onko ne harmaat hiukset tummuneet takasin? Vai tummanruskeet vaihtaneet väriä? - Nonii menepäs sinne autoon näsäviisastelemasta. Tallille et pääse ennen kun on hommat hoidettu! - Ja illalla mennään tanssimaan! - En mä jaksa, sain varmaan auringon pistoksesta lievennetyn version. Niin sitä markkinoilla seisomisen jälkeen olikin nälkä, ja uimaan oli pakko päästä. Sitte rinkutettiin puhelimella onnitteluja papalle ja laitettiin tiskejä... Mutta kuuden jälkeen kaikki oli valmista ja pääsin pyöräilemään tallille. "Moikka Lynni ei ollakkaan nähty vähään aikaan ollenkaan. Aina tallille hevosia hoitamaan tullaan eri aikaan. Mitenkäs on Nuotan kanssa sulla mennyt nytten?" kyselin kaveriltain tallin pihalla ja hän vastasi sitten: "Hyvinhän meillä, oripoika vielä nuori on, ja hieman arvaamaton. Kaikenlaista on kokeilematta, mut ollaan ratsastettu paljon."
"Mä kuulin ton", Soffi sano ja luoksemme tallusti. "Kikka on kuin Nuotta, myöskin ravuri, ja varsin nuori. Tänään lähden sun kaa ajamaan, sanot sä ihan mitä vaan." Lynni vähän aikaa jotain kakisteli, muttei vaihtoehtoja ollu ollenkaan. Niinpä siivosin Allin karsinan ja valtasin kentän aidan. Tunnin päätyttyä Allin itselleni nappasin ja satulan varustehuoneeseen nakkasin.Olin odotellut jo hetken Lynskää ja Soffia, mutta saivat kun saivatkin kärryt voikolle Nuotalle. Ja Soffi opetti Lynniä ensin vaan pihalla ennen liikkeelle lähtemistä. Mutta Alli jatksoi hyvin kevyen estetunnin jäljiltä ravailla pihaa ympäri. "Soffi hei, minkä tein, Nuotta enää kisko ei." Meitä nuorempi Lynni Soffin kaiken huomion vei. "Hei, eestä tulee auto!" huudahdin ja kaaran näin. Se oli mökkiläinen, nuori sälli, kaaharina tunnettiin näillä main. Se kiihytti vain vauhtiaan, sai nuoren Nuotan pillastumaan. Onneksi Soffi taitavasti piti ohjakset hallussaan.Kävelimme pitkin Liekkijären teitä ja mietin keskusteluani kaverin kanssa markkinoilla. On se vaan jännä - se tyttö kenen kaa puhuin, on toosi mukava, ja ystävällinen kaikille. Ei voi olla muuta kun sen kaveri. Mutta ei se voi olla kaikille kaveri... Måkin olisin aika tyytyväinen jos saisin samanlaisen, ymmärtävän unelmien ystävän. Kaverin kenen vieressä ei tarvi hävetä itteään. En hyväksy ittestäni kovinkaan erilaista, en halua enää erottua. Vaikka tää onkin ollut mukava paikka tää Liekkijärvi, niin ei tän ikänen enää saa kovinkaan läheisiä ystäviä. Yhen kevään aikana. Pienestä luokasta... Samalla mulle putkahti päähän eilinen, maastoretki Samputtimen kanssa. Onneksi ulkonäkö pettää, ihminen on kaikkea muuta kun miltä näyttää. Mäkin näytän ilopilleriltä, aina iloselta tytöltä. Muta mun ajatulset ei oo aina niin valosia... Mutta onneksi on olemassa ystäviä. - Hei, taas on mökkiläiset liikkeellä! Tuuli humisee korvissani, kun ravaamme hiekkatietä. Yllättäen takaa kurvaa auto, hurjastelu on hauskaa kuskin mielestä. Onneksi Suvi huomaa aiton ajoissa, ehtii Nuottaa varottaa. Ettei tarvitse mun tallin kultasta suokkipoikaa kadottaa. Nuotta pysyi ruodissa ja oli pian selkämme takana. Ratsastajastani lähtevää hattaraa taisi Nuotta pitää roskana.Sukelsimme metsän viileyteen melko pitkän peltotaipaleen jälkeen. Siivosin markkinahattaroita käsistäni, homma oli jäänyt vähän kesken. Päätin pitää vähän hauskaa. - Lynn ja Soffi, haluutteko nähä hauskan jutun? - Okei, kaverini sanoivat naurahtaen. Näytin heille kieltäni ja he vain nauroivat. - Minkä värinen oli? - Ihan pinkki, Lynn sanoi. - Harmi kun en tullut markkinoille syömään hattaraanne! Puiden lehtien lomasta pilkotti pirottava aurinko, vaikka se alkoikin olla jo ilta-aurinkoa. Olihan kello jo lähes kahdeksan. Metsä loppui aika yllättäen ja pujahdimme rantaan - olimme varsin harvinaisessa kohdassa, koska mökkejä ei näkynyt oikeastaan missään. Paitsi vastarannalla ja paljon... Liekkijärvessä oli kesäisin varmaan tuplasti väkeä. Vesi hiljaa solisee rannan kiville, aurinko peilaa kultaansa laineille. Ovat laineet liplatuksensa vaimentaneet, pinnan tasaiseksi hiljentäneet. Linnut visertää puissaan, poikasille kantaa ruokaa nokissaan.Alli otti pienen siemauksen vettä rannasta, ja heti säröili peilikirkas pinta. Vesi oli ilmeisen lämmintä, ja pienet turpakarvojen puhaltamat aallot heiluttivat lumpeita ja ulpukoita kukkineen. Järviruo'ot seisoa törröttivät pystyssä rannan läheisyydessä ja olin havaitsemani pienen kaislaryppäänkin. Lynn alkoi hyräillä jotain laulunpätkää, hieman epävireisellä äänellään. Suljin silmäni ja annoin auringon paistaa kasvoilleni. Se ei enää jaksanut polttaa. Unelmoi, kuin eläisit ikuisesti. Elä, kuin kuolisit huomenna.Ajatukseni harhailivat taas eiliseen. Miten maailma voikaan potkia päälle. Onneksi on ystäviä. Viimein. On ollut ennenkin, mutta ei kovinkaan hyviä... Kai mussa on hyvääkin? Kun vierellein jäät, ja pidät kii. Sen kyllä tiedän, Sulla on suuri sydän.- Jokos mentäis, Lynn keskeytti ajatukseni. - Mennään vaan. Kahlataanko rantaa? - Sä voit, me mennää tietä täs lähellä. Alli lähti kiltisti käyntiin ja molskutteli vettä kavioitaan nostellen. Epäilemättä en ollut ainoa joka nautti yhdessä olosta. Pian Alli lähtee kesälaitumelle, ja käyn hoitamassa vain Wrindiä. Linnealla on kuulemma jotain uutta ideaa sen varalle. Mitäköhän? Kiersimme kivikot, mutta kun kiviä alkoi tulla lisää, siirryimme metsän puolelle. Kapea polku johdatti meitä eteenpäin, ja pian tussahdimme tielle. - Tätä vasemmalle, niin päästään tallille. Annoin Allille löysät ohjat, ja näin pian Nuotan edessä. Pienen ravipätkän jäljeen sain heidät kii ja hidastin takaisin käyntiin. Tallilla vein Allin ruokittavaksi karsinalle. Brittasattui olemaan harvinaisella vierailullaan tallissa. - Tiedätkö milloo hepat menee laitsalle? Kuulemma heinäkuun pari ekaa viikkoa. - Maanantaina, brunette vastasi. - Ai, niitä möllötetään tarhoissa huominen? Olin hieman hämilläni järjestelyistä. - Laitumen aidat pitää trkistaa vielä, etteivät mokomat karkaa. Tulin auttelee hommassa. - Ookei, sanoin ja silittelin Allia heipoiksi. - Tuun sit maanantaina aamulla taluttaa sut laitumelle. Oohan nätisti huomenna, kuiskasin lopuksi sen korvaan. Ihana, musta villi ori laukkasi kukkaniityllä. Kaunis, nuori nainen katseli kultaansa aidalla. Menin seisomaan hänen viereen sanoen: "Joko poika laitsalta pääsee ahertelee?" "Jos autat mua sen pyydystämään, yksin tolle ei kukaan pärjää."Ennen lähtöäni silitin vielä Wrindiäkin sen mutustellessa pientä iltapalaansa. Maanantaina alkaa möhömahan laihistuttaminen. Suvi ♥ ♥ Alli 60 HM
|
|
|
Post by Suvi on Jul 2, 2013 10:35:46 GMT 2
Ihana vapaus ~ 1.7. Suvi ♥ Alli 61 HM|| Olet ollut todella ahkera Allin kanssa, en voi muuta kuin ihailla! Tämä kuva on yksinkertaisuudestaan huolimatta täynnä vauhtia ja tunnelmaa. Hevosen silmistä näkyy ilo, ja olet piirtänyt realistisesti. Hevonen näyttää vain hieman liian kevyeltä ollakseen suokki. =) - Britta
|
|
|
Post by Suvi on Jul 4, 2013 7:02:12 GMT 2
Mahanpyöristämisen välissä juostaan ~ 4.7. Ja tämäkö sitten suokilta näyttäis. Eka yritys oli 100 kertaa parempi (hehheh ei oikeesti), mutta kun rupesin kuvaamaan niin sitä oli tallottu yms. ja jouduin tekee uuen. Sama ilmiö kun luonnoksen puirtämisessä - ensin teet luonnoksen ja sitten piirrät uuelleen hahmotelman vesiväripaperille, ja menee ihan pieleen. Siksi luonnostelen nykyään paperille mille kuva tulee, vahvistan ja pyyhin sutut pois ennen väritystä. Muttah tässäpä laidunlomafiiliksiä cx Suvi ♥ Alli 62 HM|| Kaula on jo suokkimaisempi, sekä poski, mutta turpaosa on vieläkin hieman siro. Hyvin olet saanut tähänkin kuvaan vangittua vauhdin, ja paperin tekstuuri tuo kivaa eloa kuvaan. =) - BrittaKuva oli kyl hiekkaan piirretty. Niille tiedoks ketkä käy kattoo cx
|
|
|
Post by Suvi on Jul 9, 2013 18:40:02 GMT 2
Halikaveri ~ 8.7.Kuvassa näytän ehkä surulliselta, mutta ilme menikin vähän... Kävinpähän moikkaamassa mussukkaa, hörähti se nätisti - ken tietää sanoi synttärionnea (: Ei 15 tunnu hassummalta (: Suvi ♡ Alli 63 HM|| Ihmisen anatomia on hyvin onnistunut ja värit ovat kauniit. Allilla on rauhallinen ilme, joskin sen pää on hieman liian iso ihmiseen verrattuna ja silmä kokoonsa nähden pieni. Muuten todella kaunis, tunnelmallinen kuva, ja paljon onnea sinulle! - Britta
|
|
|
Post by Suvi on Jul 27, 2013 20:26:41 GMT 2
Uittoreisu ********************* Maanantai 15.7.2013 Poljin pyörällä tallille iloisena. Olin vetänyt mustapinkin kokouikkarin päälle kivan, vaaleansinisen isohkon T-paidan ja puolisääreen yltävät, vaaleanoranssit housuni. Vaaleissa vaatteissa on vilposampaa, koska ne heijastavat lämmön takaisin. Olin myös muistanut levittää aurinkorasvaa valitettavasti jo hieman punertavalle iholleni. Laitoinhan aurinkorasvaa kouluunkin, mutta ei se ollut parhaillaan enää viimeisillä tunneilla pesistä pelatessa. Nyt kuitenkaan en tuntenut palavani. - Mitä Katrkainen? kysäisin vieressäni hölkkäävältä huskytytöltä. Vastaukseksi sain vain läähätystä, koska oli niin kuuma. Kate oli käynyt pari kertaa järvessä pulahtamassa, ja se hieman vielä vierasti puuhaa. Katehan oli märkä iltaan asti mahtavan paksun turkin takia. Käännyimme pian Seppeleen hienon ratsastuskoulun jälkeen Ruolammelle päin. Ajelimme muutamia minuutteja, ja halli vilahti jo ohitsemme. Ei se tielle näkynyt kun niin kaakana ol, mutta Ajotielle hurauutettuamme Ruolammen rakennukset pilkahtivat esiin. Pian oltaisiin perillä.Veera juoksi mun vieressä innoissaan, kun mä olin hölkkäämässä kohti Ruolampea. Yht'äkkiä huomasin Suvin ja Katen jolkotavan tiellä. "Oottakee tyttelit!" huudahdin hengästyneenä. Hölkkäsin kaksikon kiinni ja kaivoin tupakka-askin taskustani. "Haittaako jos poltan täs?" kysyin nopeasti etsien sytkäriä. "No eipä se kummemmi", tyttö vastasi vähän empien. "Sano vaa suoraa jokaikine asia, mitä mulle juttelet, mä huomaan nytki et sä haluisit että mä en polta", naurahdin ja työnsin askin takaisin farkkujen taskuun. - No mä vihaan tupakansavua, sanoin rehellisesti ja hidastin pyöräni vauhtia että Samppa pysyy mukana. Kate ja Veera olivat jo aloittaneet omat leikkinsä eivätkä korviansa hetkauttaneet jutustelullemme. - Tupakka haisee pahalta ja on muutenkin ällöö, jatkoin vielä. - Sä varmaan tiiät kyllä mitä se aiheuttaa niin en ala nyt saarnaamaan, vaikka mielelläni sen tekisin. Jälkimmäinen lausahdus tuli naurahtaen. Tupakkahan on hirveen vaarallista, vaarallisempaa kun huumeet. Olin iloinen siitä, että tupakka tulee lähivuosina Suomessakin täysin kielletyksi. Vaikka toisaalta joillekin tulee valtavia vaikeuksia asian kanssa. Samppa näytti melkoisen hengästyneeltä, eikä varmastikaan mustissa vaatteissaan välittänyt kovasta helteestä. Onneksi Liwkkijärven vesi ei ole vielä kovinkaan lämmintä, niin saa viilennystä tähän polttavaan päivään.Oli aika kuuma, mutta en halunnut esitellä koko kylälle vitivalkoisia raajojani, joten tyydyin pitämään vaatteet päällä. Tuskin Suvikaan olisi tykännyt siitä, että olisin alkanut strippaamaan keskellä tietä. Nypläsin tupakka-askia taskussa ja mietin jälleen kerran lopettamista, mutta annoin asian siirtyä edemmäs, sillä Ruolampi tuli näkyviin. "Mä meen jo hakemaa Rikun sisälle, miulle on kyl muuten iha sama kui tehää", sanoin ja lähdin kävelemään oritarhalle päin. Riku keimaili tarhassa heilutellen lihaksikasta kaulaansa tyytyväisenä. Se jolkotti portin luokse ja alkoi kiehnäämään turpaansa mun liiviä vasten. Kai niitit tuntui sen mielestä mukaville rapsuttimille. Katselin Allin kanssa Rikun kohtaamista Sampan niittiliivin kanssa. En oikein välittänyt Sampan tyylistä, mutta silti hän on hyvä kaveri kun pään ajattelu tyyli on mahtava. Ulkonäkö pettää - pahispojan näkönen ajatteleekin ihan järkevästi. Miksi fiksuille tulee aina ongelmia? Silitin Allin otsaa, kun en viitsinyt turpaan koskea, ja silloin mieleeni pälkähti ihana ajatus - jos Alli saisi varsan! Ihana tammuliini varmasti tykkäisi. Mutta Alli ei oo mun, ja minäen sellasia päätä. - Tulehan Alli, pyysin tammaa joka lähti seuraamaan minua talliin kuin koira taluttajaansa.Nykäisin Rikun mukaani tarhasta, ja talutin sen talliin. Suvi ja Alli oli jo karsinassa, ennen kuin mä sain haettua harjat ja suitset. Rikua näytti vähän innostavan, enkä voinut kieltää, ettenkö olisi itsekin ollut kikseissä. Aloin harjaamaan mutalänttejä pois tummasta karvapeitteestä ja imin hevosentuoksua nautiskellen. Pakko myöntää, että hevosten imppaaminen voittaa tupakoinnin ihan 6-0. Etenkin Rikun kesäinen tuoksu. Vartin päästä olimme kumpikin valmiina tallipihalla ratsujemme selässä, vaikka alku olikin näyttänyt vähän heiveröiselle mun ja Rikun kanssa - Riku oli päättänyt lähteä karkuun pitkin pihamaata, ja sain kiitellä, että tuntilaisia ei ollut kovinkaan paljon lähettyvillä. Harjatessani Allia mietin, miten Samppa mahtaa pärjätä Rikurojun kanssa tallin toisessasiivessä. Ihan ehjänähän nuo pihalle pääsivät muttavsellaista kyytiä että oksat pois... -Hei Samppa, voiskos toi turvaliivi olla järkevä? Mä oon vähän tällänen turvallisuusopas, mutta mut on tavallaan kasvatettu tähän. - Ja kypäräkin kuuluu varmaan päähän eikä kaappiin, vai mitä? virnistin irokeesipäiselle Sampalle."Älä ala mulle vitsiilee, kyl mä tiiän mitä mä teen. Ainaki melkei", virnistin vastaukseksi. Kyllä, ratsastukseen kuuluu käyttää kypärää, mutta ehei, ei uittoon, ei ainakaan mun mielestä. Se on ihan yliarvostettua, etenkin kun tulee sukeltamaan. Aloimme lompsimaan kohti Liekkijärveä mukaia jutustellen. Pari kertaa ravailimmekin, eikä mitään kummoista tapahtunut. Rikua toisin vähän kuumotti päästä ravaamaan kovempaa, mutta annoin orin luonnonvaistojen pysyä vielä jonkin aikaa sen omana paineenaan. - Hei nyt kyllä oikaistaan tosta metsän läpi, ehdotin Ruolammen hävittyä näkyvistä. - Ja sitte jos säret pääsi niin mä en maksa sairaalakuluja, mutta kukkia voin tuua. Nauroimme juttusillemme. Meillä oli hulvattoman hauskaa rämpiä pitkin mettää tietämättä minne ollaan menossa. Yllättäen lintu lehahti puskasta ja Riku meni pois tolaltaan. - Varo nyt ettet putoa! Olin tyytyväinen että mulla oli kypärä. En mä sitä järveen ota mutta täällä kun tippuu kiveen pää eellä niin se on henki toloi ja ruokahalut pois.Riku säikähti, tai ainakin leikki säikähtävänsä, sillä kun potkaisin sitä pienesti kylkeen se lopetti kaiken pelleilyn siihen paikkaan ja jatkoi rauhalista etenemistä. "On tälläki taas ollu tylsää. Ravuri, joka säikähtää jotai lintua," tuhahdin. Riku luimisti korvat niskaan ja louskutteli hampaitaan ilkeän kuuloisesti. - Huh huh, kuinka ehdin jo säikähtää, sanoin kera helpottuneen ilmeen. Liekkijärvi pilkotti pellon takaa. Ei me varmaan uimarantaan mennä hevosia uittamaan, ja kahluupaikalla en ollut koskaan käynyt. Tunsin vain Ruolammesta pohjoiseen maastot, en tätä Liekkijärven keskustaa. Tai näitä kyläkauppoja jne. Tanssilava olisi kiva nähdä - tykkäsin tanssia. - Taidetaan ratsastaa kahluupaikalle asti, vai?"Joo, mulle on aika sama minne mennää, kunha päästää uimaan", vastasin taputtaen orin hionnutta kaulaa. Köpöttelimme käynnissä ja ravissa pitkin tietä ja polkuja. Riku pysyi rauhallisena. Siirryimme polulle, ja heti ensiksi eteemme tuli suora pätkä, jonka puolessa välissä oli kaatunut, ohut koivun runko. "Toi on varmaanki hypättävä, ainaki mun ja Rikun kannalta", vastasin ja annoin orin siirtyä raviin. Riku hyppäsi nätisti reilulla ilmavaralla, joka aiheutti pienen horjahduksen mun tasapainossa, mutta kyydissä silti pysyin, vaikka se olikin kaikkein hankalinta sillä hetkellä. "Noni tytöt, tulkaa tänne." - Sähän komentelet likkoja kuin talon isäntä, vitsailin ja ajoin Allin liitoon esteen yli. Hyppymme oli toki hieman ilmava, Alli pystyisi paljon parempaankin. Itse en kuitenkaan ollut paljoa maastossa hypännyt. - Hei kato tuolla on kauppa ja tanssilava, hihkaisin metsäpolulta tielle tultuamme. - Minä odotan että olen sopivan ikäinen, niin menen tonne tanssimaan. Nyt siellä ei vielä parnereita ole, vaikka muutama tanssi jo sujuukun ihan semi hyvin, sanoin ja hyräilin piene jenkan pätkän. Sampan yökköävä ilme sai minut nauramaan ja lopettamaan laulun. - Mulla on pari hassuu kolikkoa mukana, pidätkö kiinni Allista kun käyn hakemassa jötskit? Voi että miten ihanaa olisi tälläsenä hellepäivänä mussuttaa jäätelöä. Kylällä pyörivä väki katsoi hieman ihmeissään Sampan irokeesia, mutta me vain nauroimme heille. Eipä taida kaupunkilaiset sulautua maalaosten sekaan kun irokeesi vilkkuu päiden päällä... Paitsi tuon yhden kaksimetrisen rinnalla on Samppakin pätkä."Plääääh. Osta sitä mehujäätä!" huusin tytön perään sillä välin, kun Alli nuohosi mun kättä. Oli sairaan kuuma, etenkin siinä auringossa. Päässä alkoi soimaan Klamydian Väärät Lääkkeet, joten en vionut kuin alkaa hoilaamaan kappaletta: "Painajaisesta painajaiseen Silmin lasisin matkaa sä teet Jauhot vaihtui uutteeseen uuteen Mistä lisää saa, sinne sä meet Ongelmaan oikeaan niin väärät lääkkeet Lohdutusta löydä sä et Syvemmälle epätoivoon vaivut Kun täysin väärään suuntaan hortoilet Mut katso noita kauniita tyttöjä Joku niistä voi haluta just sut Jätä se piikki siihen kujalle Teet sen mitä moni ei uskaltanut." Riku nuohaisi mun hihaan sen suurimmat vaahtonsa ja alkoi steppaamaan aika ärhäkästi. Hyvin siihen perään se alkoi näykkimään Allia takapuolesta. - Sun lauluhan kuulostaa... jännältä, lausahdin naurahtaen loikatessani kaupan ylimmältä rapulta suoraan maahan. - Tässä on sulle mansikkamehujäätä. Ojensin mehujään Sampalle ja otin Allin ohjat käteeni. Käärin Marianne -tuutistani kuoret pois ja aloin nuolemaan palloa. Kuumuus sai jäätelön pian valumaan sormilleni. - Tää on niin typerää kun hampaat ei kestä haukkasta, totesin ja nuolin näppini puhtaaksi. - Tää ei oo laktoositonta mutta täällä luonnonhelmassa se ei haittaa. Pian jätskit oli kuitenkin litkitty ja roskat roskikseen laitettu niin pääsimme jatkamaan matkaa. - Mennäänkö ton niemen rantaa pitkin?Aloin räpyttelemään mun käsiä pakkomielteen takia ja aloin röhkimään. Taisin näyttää jollekin kanalle tai jotain. "PIG MIGHTS FLY!" hihittelin itsekseni ja halailin hulluna Rikun kaulaa. "Mulla on pusupuute. Koska Henna on laivalla", puhuin mahallani Rikun tallustaessa pokkana eteenpäin, kun roikuin sen kaulan ympärillä. "Tosiaan joo mä olen bi. Ehkä vähän enemmä vielä tyttöihi päin. Ne ei oo koko ajan sillei TISSIT vaan ne ajattelee ihmistä luonteen mukaa enemmä..." jatkoin, koska ei Suvi varmaan tiennyt sitä. Ainakaan mä en ollu kertonu sitä sille. - Noh, en mä tiiä, kakistelin Sampan säädölle. - En mä ainakaan ulkonäöstä niin välitä. Mä taas vaihteeksi hieman mietin, miten Samppa puhui asioita niin suoraan. Musta ei oo siihen... Koska Sampan juttuaiheet eivät oikein mun juttuaiheisiin kuulu, niin kysäisin häneltä: - Mitenkäs sulla muuten menee? Mulle nääs tykkäämiset ovat aika henkilökohtaisia juttuja, niistä puhuminen ei vaan luonnistu. Mutta jatkoimme matkaamme Pihlaniemestä kohti kahluupaikkaa, ja aloin yht äkkiä miettimään, millaista olisi uida. Pampu oli mulle väittänyt, että osaisi kuvitella Sampan vain uimahousuihin. Ihan niinkun mäkin aluks luulin et Lynn on poika. Onneksi ennakkoluulot ei aina pidä paikkaansa. Itselläni oli vaatteiden alla vain musta-pinkki kokouikkari, kun en vielä ole bikinejäkään hommannut. Ja vanhat tippuu hyppiessä päältä. Ja ne on muutenkin... liian häijyt mun päällä.Höpötin omat kuulumiseni ajan kanssa pois, ja pian rantatuli näkyviin kunnolla. "Mun tekee mieli kyllä kirmauttaa tästä suoraan tonne järveen", hihkaisin ja annoin Rikulle laukkapohkeet. Maa tömisi kun ravuri laukkasi nelitahtiaan innokkaana, se heilutteli päätään riemuissaan ja pari pientä ilopukkiakin se heitti. Ei kestänyt kauaa, kun tunsin lämpimän veden polvissani, sillä Riku oli kirmannut suoraan syvälle järveen. Se kuopi innokkaasti vettä ja hörisi itsekseen. Mua mietitytti, että haluaisikohan ori käydä uimassa syvemmällä. Päätin kuitenkin odottaa Suvin mielipiteen: "Miä voisin käyä tuolla syvemmällä uimassa tän kanssa, mites te?" - Senkun menetten, kyllä miekin tulen täält vielä, sanoin Sampalle saapuessamme rantaan. Allilla oli ihanan keinuva laukka, mutta ei se ollut yhtä matkaavoittavaa kuin Rikulla. - Sitä paitsi mä en ui vaatteet päällä. Hyppäsin alas Allin satulattomasta selästä ja kietaisin ohjia varuilta koivun oksaan. Eihän niin saisi tehdä, mutta Alli on kiltti eikä kisko suupieliään rikki. Vaatteet olivat äkkiä mytyssä koivun juurella ja hyppäsin takaisin Allin selkään. Kahlasimme Sampan ja Rikun perään, ja pian vesi oli niin syvää, että valahdin Allin viereen polskimaan. - Täähän on jäätävää kun toi joki tunkee kylmää vettä tänne, puuskahdin ja pulahdin veden Aalle. Silloin muistin, että Samppa oli puhunut sukeltamisesta. - Aioksie niittää irokeesis sukeltamalla? kysäisin virnistäen."Pöh, tää kuule pysyy pystyssä, ei saa edes neulaa läpi ku on nii mössöissä", virnuilin Rikun vieressä. Mä olin tiputtautunut selästä ihan suosiolla. Vesi oli ihmeellisen tuntuista, sellaista pehmeää, mukavaa ja kuitenkin epämukavaa. "Mut me pulikoidaan jotenkin nyt, see ya kohta!" huusin ja lähdin uimaan syvemmälle pitäen Rikun harjasta toisella kädellä kiinni. Ori työskenteli keskittyen ja mä sain oikeastaa vaan nautiskella kokemuksesta. Käänsin orin rantaviivan mukaisesti ja pulikoimme aikamme siinä. Sukeltelin välillä ja katselin maisemia. Ohjasin Rikun takaisin rannikolle ja ponnistin orin selkään tyytyväisenä. Oli ihana vain uida vedessä, Allikin vain polski järvessä. Se ei kuitenkaan ihan hirveän kauaa halunnut uida, joten päästin sen hieman matalemmalle. Samppa oli jo ennättänyt rantaan. - Sä meinasit näin äkkiä lähteä? totesin enemmän kuin kysyin. Sukeltelin siinä vielä aikani, kunnes pulahdin pinnalle niin, että paksut hiukseni jäivät taakse ja kävelin rantaan. - Kivahan tässä on nyt päälle pukea, sanoin ja puristin vedet pois hiuksista. - No enpä taia pukea, uikkareillakin voi ratsastaa. Saa sit kuivaa päälle. Hain vaatteeni puun juurelta ja hyppäsin selkään. - Mennäänkö rantaa pitkin myös takaisin, vai kierretäänkö tuolta Simoran ja Artsilan seuduilta?"Tottakai me mennää Arselan kautta!" huudahdin innoissani ja kipusin Rikun selkään. Ori hyppi pienesti ja mä päätin leikkiä perunasäkkiä. Köpöteltiin vähän matkaa hiljaa, kunnes mun oli taas pakko alkaa hoilaamaan jotain Pelle Miljoonaa. - Suahan laulattaa, naurahdin Simoran pilkottaessa tien vasemmalla puolen. - Mäkin tykkään laulaa, mut sua ei varmaan huvittais kuunnella Viron tän vuotista euroviisubiisiä, sehän mulla päässä on soinut jo pitkään. Menimme seuraavasta risteyksestä ohi, ja pian pilkotti ravirata puiden takaa. - Ravataanko Arselaan saakka? kysäisin ennen tienhaaraa ravitallille."Turhaan sä edes kysyt", naurahdin ja annoin Rikun liitää allani. Tuuli humisi korvissa ja meinasi tulla kylmäkin. Rikun askeleilla olimme nopeasti Arselassa. Pysäytin orin hennoilla avuilla. Huomasin Artsin ja Rosin. Kaksikko oli Pimun kärryillä, selkä meihin päin. "Ros! Artsi! Tässä on tää Riku!" hihhuloin hermostuneen orin selässä. Metsikkö kahisi todennäköisesti mun seuralaisten johdosta. Tulin tietä Arselaan hieman Sampan jäljessä, olihan Alli rauhallisempi ja 20 senttiä matalampi kun Riku. Samppa näytti juttelevan joidenkin minulle tuntemattomien henkilöiden kanssa, joten kiertelin hetken tallipihalla Allin kanssa. Sitten muistin lähellä olevan kesälaitumen, millä Arselan hevoset lomailivat. Kenties menisimme sinne? En vaan tiedä missä päin se on... Tunnenhan mä nää maastot, mutta Arselan pihastakin lähti aika monta tietä."No, me jatketaan tän hömöpetterin kanssa matkaa, kuljetaa laitumie vierestä sitte kotii", selitin Rosille, Artsille ja Tapille. Tappi nyökytteli ja houkutteli mua joku kerta mukaan hiitille, mutta Riku päätti jo kuitenkin jatkaa matkaa, joten tyydyin vilkuttamaan kolmikolle ja annoin Rikun hölkätä kohti laitumia. "Suvi, nää ei sit oo ihan niitä hiljasimpia hevosia, että kannattaa lukita korvat", huudahdin kun Riku alkoi jo herätä orivaistoineen. Alkoi hirveä huutelu ja hörhöttely, Riku pyöri välillä ympyrää ja eteni keimaillen häntä tötteröllä. - Haha, mul on nii huono kuulo et ei häiritse, naurahdin. Olihan siellä tosissaan melkoinen metakka, taisi olla joku tamma kiimassa kun Riku niin egoili. Eipä jääty sen kummemmin silittelee, viime kesänä olisin varmasti jäänyt kapsuttelemaan ohikulkiessa. Nyt kuiteskin jatkettiin rivakasti matkaa, että päästään kotiakin vielä. Riku polki maata jalkojensa alla rivakasti, kun edettiin jälleen ravissa kohti viimeistä mäkeä. Hiljensin orin vauhdin nollaan ja loikkasin alas pojan selästä. "Mä talutan tän tonne Ruolampee asti, ni saa vähä tasattua itteesä", huhuilin Suville. Riku koitti vähän väliä syöksähdellä pusikkoon. "Veistä rintaas meiän sielujen huudot Kukaan ei voi enää pysäyttää meitä", lauleskelin. "Ja nii muute, Suvi, haluutko kuulla hyvän vitsin?" kysyin virnuillen. "Okei. I go to the school by BUS!" - Hahha onpa sullakii vitsit, naurahdin. En nähnyt mitään hirveen hauskaa siinä että Samppa menee bussilla kouluun, mut ehkä siin oli taas jotaa hauskaa mitä mun iso ontto pää ei hokannu. Ko ei hiffaa nii ei. Tallustelimme vihdoin Ruolammen pihaan, ja purkasimme varusteet, mitä hepoilla ees oli, hoitopuomilla ja harjailimme ne. Pestä ei tarvinut kun uittamassahan käytiin, joten veimme ne tarhoihin. - Oli kyllä kivaa, sanoin.Naureskelin tytön tyhmyydelle omassa päässäni. Mä muka kouluun? Hyi halvattu. Enhän mä edes saanut kahdeksatta luokkaa läpi! "No joo, oliha tää iha mukava reissu, ku vertaa joihinkin mun ratsastuskertoihin", räkätin avoimesti. Putsailin Rikua lopulta vielä itsekseni hihitellen kaikessa rauhassa. Suvi ♡ Alli 64 HM
|
|
|
Post by Suvi on Jul 28, 2013 22:41:16 GMT 2
Jälleen iki-ihanassa Norjassa *********************************** Torstai ~ 18.7.2013 Heräsin jo aamuyöstä, olihan eilinen ajomatka Norjaan ollut melko stressaava. Tarhassa oli pari muutakin hassua tammaa, ja lähdimme yhdessä talsimaan vesikaukalolle. Ryyppyjen jälkeen alettiin laiduntamaan, ja annoimme aamuauringon lämmittää tuulen viilentämiä selkiämme. Yksi pienempi poni oli kuin ruohonleikkuri, ja siltä se näyttikin. Heinää meni vatsaan varmaan kilo minuutissa! Noh, en minä tiiä mistä kiloista ja minuuteista ihmiset aina puhuvat, mutta ainakin sen maha roikkui pari metriä säästä alempana. Vai litroistako ne puhuivat... Joskus auringon jo noustua Suvi talsi tarhalle. "Mitä rakas Allimammmani?", hän kysyi ja kiehnäsin turpaani hänen olkapäätään vasten. Suvin kynnet rapsuttivat säkääni ja hapuilin hänen hiuksiaan kiitokseksi, mutta kun Suvi työnsi päänsä pois, muistin ettei hän välitä siitä. Suvi laittoi sinisen riimun päähäni ja lähti taluttamaan tallille päin. Norjalainen tuuli puhalsi kasvoillemme. Tallipihalla Suvi sitoi minut kuljetusvaunun koukkuun. Vaunun vierestä lehahti lentoon harakka, mutta en säikähtänyt sitä. Vaunun luo talsi joku ruskeahiuksinen nainen, ja piakkoin toinenkin. "Suvi, Jassu osaa suomea, saat sinäkin puhua", Klara sanoi ja Jassu moikkasi Suvia. "Teidän luokkanne onkin heti aluksi, ja starttaatte ensimmäisenä", Jassu kertoi ja Suvi alkoi harjaamaan minua. Kun harjaukset oli hoidettu, lähti Suvi syömään. Kun tarpeeksi kuikuilin väkijoukon yli, erotin pöydässä tuoksuvan pitsan ja porisevan kahvipannun. Jokunen vesipullo näytti kiikkuvan yhdellä pöydällä, tai mitä mehuako tuo oli. Värillistä juotavaa kuitenkin, mitä ihmiset kävivät hakemassa. Pian Suvi kuitenkin palasi luokseni ja kaivoi nenäliinan taskustaan. Eiku oho, käänsin vähän päätä nähdäkseni ja huomasin sen olevan paperinpala. Tollasistahan nuo aina kattovat ennen kouluratsastusta, kai tänäänkin pitää olla nättinä radalla. Niinhän se aika tuli milloin Suvi minut varusti ja pukeutui itsekin siististi. Sitten olimmekin jo radalla... Ja pysähdys tuomarin eteen, joka mustekynällään alkoi jo raapustamaan mielipiteitään suorituksestamme. Sitten tehtiin kaikkia helppoja koululiikkeitä, mitä olin ikäni tehnyt. Miehän osasin vaikka mitä, mutta Suvi ei osaa. Opetan sitä kuitenkin paremmaksi, ainakin hänellä riittää intoa opiskellla. Pidäte ja siirtyminen käynnistä raviin... Onneksi pääsin pian pois radalta. Hirvittävästi ihmisiä tollotti... Ainakin Suvi oli tyytyväinen ja halaili minua loppupäivän ♡ Suvi ♡ Alli 65 HM
|
|
|
Post by Suvi on Jul 31, 2013 11:54:38 GMT 2
Ystävykset ********************* Tiistai ~ 30.7.2013 Suvi ♡ Alli 66 HM
|
|