Post by Tatu on Apr 15, 2015 19:15:06 GMT 2
Tervetuloa maastoesteilemään!
Vapun ja kevään ja hevostelun ilon ja ihan kaiken kunniaksi lähtee Ruolammen halukkaat hyppäämään maastoesteitä 30. päivä huhtikuuta, vapun aattona kello 17 (että kaikki ehtivät sitten illaksi rilluttelemaan, köh köh). Liekkijärven maastoesterata on vastauudistettu ja kunnostettu kesää vasten, ja suorastaan huutaa meidän nimeä. Eikö?!
Kurkkaa rataa TÄSTÄ
Me aloitetaan maastoestekesä melkoisen rauhallisesti, ja pyörimme lähinnä vanhan maastoesteradan reitillä (polku numerosta 1 numeroon 8, sisältää erimoisia tukkeja, tynnyreitä sekä yhden altaan). Jos aikaa jää ja halukkaita on, käymme pyörähtämässä myös hautaesteillä (kartassa numerot 9 & 10)
Kokoontuminen tapahtuu Ruolammen pihalla, josta lähdemme yhdessä maastoestealueelle. Matkalla hoidetaan alkuravit ja -käynnit. Reissussa ollaan reilu puolitoista tuntia, niin että kaikki pääsevät hyppäämään tarpeeksi ja hyvän tatsin taas talven jälkeen maastoesteiden ihmeelliseen maailmaan.
Tunnille vaaditaan kokemusta , maastoesteet ovat kiinteitä esteitä joten hyppykokemusta tulee ratsukolla olla edes jonkin verran. Kaikille osallistujille turvaliivi pakollinen, hevosille suojat jalkaan.
HUOM! Jos halukkaita on, voidaan pitää lyhkäinen maastoesteaiheinen teoriabriiffaus ennen radalle lähtöä. Tällöin ilmesty paikalle puoli tuntia ilmoitettua aiemmin.
Tunnin maksu:
Kirjoita kolmen lauseen mittainen kuvailu, miten tunti kului sinun ja ratsusi osalta. Jokaisen lauseen kaikki sanat täytyy alkaa ratsusi ensimmäisellä kirjaimella!!
Esimerkki:
Tatu & Hummani Hei - Huhtikuinen helle hiveli hevosihmisiä hiipiessämme hiekalla. Hupsis - hallakkoni hurjistui, humahtaen haudoille hiilihanko hännänalla. Halusin hirveästi hillitä hummaa, huolestuin hänen heittävän häränpyllyn hiekkakuoppaan!
Lyhkäistä pohjatarinaa sun muuta ilmestyy tähän.
Vappuisille hyppääjille luvassa myös Maastoesteilijä-merkki! 
Ilmoittaudu alle omalla ja hevosesi nimellä!
Osallistujat:
Tatu
Cella - Otto
Suvi - Alli
Anni - Väiski
Linnea - Kisu
Pohjis:
Annika talsi saappaat hölskyen pienen tallin lätäkköiselle pihamaalle. Koko näppärän pieni maastoesteryhmä oli koossa, kaikki hyvin varustautuneina taivaalta hiljalleen piskovaa sadetta vastaan.
”Heippa kaikki”, lyhyttukkainen nainen kajautti porukalle, joka oli kyllä huomannut hänen tulonsa jo kaukaa.
”Mä olen Annika Salonius, Ennin vanhoja kenttäratsastuskavereita, ansaitsen leipäni este- ja maastoestevalmentajana. Meillä on hyvin aikaa ja kivan kokonen ryhmä kasassa, niin saadaan varmasti kaikki juonesta kiinni tänään. Eiköhän lähetä kohti maastoesterataa.”
Sade loppui onneksi alkukäyntien aikana, ja taivas väläytteli peräti kirkastumisen merkkejä. Hevoset kulki jonossa vähän vaihtelevasti, ja Annika muisteli päässään Ennin antamaa lunttilappua kuka ryhmäläisistä oli kukakin. Hevoset oli onneksi kaikki aivan erioloisia, ne oli helppo erottaa toisistaan.
”Hyvä! Tässä niityllä otetaan tiiviit ravi- ja laukkalämmittelyt, vähän vilpoinen keli ja saadaan turhat energiat hevosista pois”, Annika kailotti porukan asetuttua osastoon maastoesteradan laitamille.
”Maastoesteillä hevosen hallinta on tärkeää, ja samaan aikaan yleensä myös haastavampaa kuin kentän aitojen sisällä, ponit kun tuppaa innostumaan metsässä hyppäämisestä. Meillä ei tullut maailman helpoimmat olosuhteet tänään parin päivän sadekelin takia, mutta aamulla kun kävelin tämän meidän radan ei ollut onneksi mennyt velliksi mistään kohti. Maa on kuitenkin pehmeä, joten pidetään se mielessä.”
Verkkojen jälkeen käytiin koko vanha, saman hiekkapolun varressa oleva maastoesterata lävitse. Rataan kuului viisi eripaksuista tukkia, yksi tynnyrieste sekä syvenevä allas. Etenkin allas tuotti hevosille stressiä, joten sitä hiottiin melkein kyllästymiseen saakka.
”Siellä Linnea pidä pohje koko ajan kiinni, Kisu tarvitsee nyt paljon rohkaisua”, huuteli Annika toista yritystään puskevalle ratsukolle. Hetken näytti että tamma ei aikoisi todellakaan kastella kavioitaan tarvittua enempää, mutta saatuaan selästä kunnollisen tsemppauksen korkea tamma pomppasi liioitellun korkealle ja läiskähti suhteellisen matalaan altaaseen sieraimet suurina.
”Hyvä!” Annikan ääni kuulosti tyytyväiseltä, kun ryhmäläiset oli saaneet altaan selvitettyä kukin pariin kertaan. Nyt hevoset oli ainakin nähneet mikä vesieste oli miehiään, eikä ainakaan kuvitelleet ylimääräisiä mörköjä sen luona. ”Seuraavana tulee tukki ja tynnyrieste, jälkimmäinen on hippusen korkeampi kuin radan tukit, mutta kaikille teidän ratsuille selvitettävissä. Sieltä ööm…. Suvi ja Alli? Heh, muistin, te tulette ensimmäisenä.” Tyttö ja suokkitamma nostivat pyörivän laukan altaan sivustasta hyvän matkan päästä saadakseen vauhdin rullaamaan ennen esteitä.
”Älä jää pitämään liiaksi vastaan!” Annika huusi Suville ohjeen yli muiden ratsukoiden hiljaisen juttelun. ”Tynnyrit tulee melko pian tukin jälkeen ja vauhdin pitää riittää sinne! Luota hevoseen niin se luottaa kyllä suhun! Hyvä, hienosti haettu ponnistuspaikka, nyt pohjetta vaan!” Suokkitamma ponnisti voimakkaasti yli esteen, ja laskeutui tasapainoisesti tynnyreidenkin toiselle puolelle.
Kun rata oli kertaalleen käyty läpi, oli vuorossa sen hyppääminen putkeen.
”Tämä on tasoltaan helppo rata, kuten varmaan huomasitte, mutta esteitä on kuitenkin ihan kivasti joten saatte haettua rutiinia ratsastukseen. Anni ja Väiski ensimmäisenä radalle, ratsastat vaan sinne saakka missä Tatu seisoo polun päättymisen merkkinä.” Ruskeatukkainen nuori nainen nyökkäsi innostuneesti myhäillen ja kehotti orin laukkaan. Tummanrautias näytti kuin ei olisi suojissaan pysynyt, ja kaksikko olikin hujauttanut yli ensimmäisen tukin ennen kuin Annika ehti kissaa sanoa.
”Pidätteet!” valmentaja sai vain ärjyttyä perään, mutta lähinnä huvittuneena katseli liinaisen hännän katoamista mutkan taakse. Sekä ratsastaja että ratsu tuntui kokeneilta hyppääjiltä, niillä tuskin oli mitään hätää.
”Ja sieltä Otto seuraavana.” Iso friisiläisruuna ravasi korkeana eikä näyttänyt yhtään kuuluvan suomalaiseen mudanruskeaan kevätmetsään. Sen ratsastaja nosti hevosellaan hillityn, jopa kouluratsastusmaisen laukan.
”Eteenpäinpyrkimystä rohkeasti vaan! Jännitys pois, heijastuu saman tien käsiin!” vaalea ratsastajatyttö piti ruunan tukevasti pohkeiden välissä, eikä suurella hevosella ollut ongelmia pienen koivutukin selvittämisessä.
Rata ratsastiin kolmeen otteeseen per jokainen ratsastaja, ja lopussa sai halutessaan kokeilemaan hautaesteitä, joille käännyttiin vanhan radan loppuosasta. Haudat olivat tukevia ja maa niiden ympärillä oli onneksi kohoavaa eikä siksi liian märkää, vaikka hautojen pohjat olivatkin ainakin kymmenen sentin vesikerroksen peitossa.
Annika kiitti ryhmäläisiään, ja hieman yli tunnin kestäneen tehokkaan treeniajan jälkeen hikiset ratsut kerättiin taas osastoon, ja porukka kääntyi kohti Ruolampea – juuri sopivasti ehtiäkseen jälleen aloittelevan tihkusateen alta pois.
