Alisan päiväkirja

[Enni]

© Selma

she-t. Alisa

Alisan omistaa Selma, joka myös kirjoittaa hoitopäiväkirjaan.

[Selma]

#1 Alisa tulee kotiin!

- Selma Lahti, esittelen itseni Ruolammen toiselle ylläpitäjälle.
- Sinna, blondi nainen esittelee. - Alisalle onkin tuolla jo karsina valmiina, eli tamma pääsee jo tänään omaan karsinaansa.
- Kiva juttu, hymyilen. - Alisalla on vain yksi satula ja yhdet suitset, eli paljoa ei tamma tarvitse tilaa varusteilleen.
- Selvä. Käytävän perällä on kaappeja, jonne voit sitten tunkea sinun ja ponisi tavaroita, Sinna kertoo vielä.
- Okei. Meidän pitää kyllä nyt lähteä hakemaan Alisaa, kerron.
- Nähdään!

* * * * *

- Noniin, Alisa, tässä onkin sun uus karsina, kerron ponille. Se haistelee kiinnostuneena ympäristöään ja jää hölmistyneenä uuteen karsinaansa, kun otan riimun pois päästä ja lähden ulos siivoamaan traileria.

Kun kaikki tavarat ovat paikoillaan, otan ponin upouudet harjat ja menen karsinaan harjaamaan ponia. Se pysyy rauhassa paikallaan, vaikka en sidokaan sitä. Harjaan huolella etenkin vuohiskuopat, sillä syksyisin kura hiersi helposti haavoja herkkään ihoon.
- Oot kyllä maailman hienoin poni! kuiskaan tammalle harjattuani sen.

♥: Selma



En osannut piirtää riimua takaapäin, jotenn... Alisa nyt kävelee traikkuun omin päin :D

|| Tosi kiva aloitus teiltä! Riimu on vaikea piirtää takaapäin, tiedän, niin eiköhän se Alisa sinne mene ilmankin, kun noin näppärä poninpallero on. ;) - Britta

[Selma]

#2 Operaatio läski lähtee

- Miks miusta tuntuu että ekaks sie rupeet laihduttamaan sitä? Inkku kysyy, kun katselemme, kuinka Alisa ravailee tarhassa läskit hölskyen.
- Mistä arvasit, naurahdan. Alisa on koomisen näköinen, sillä muuten aivan normaalin ja solakan näköinen nuori poni omistaa valtaisan mahan.
- Jaa-a, en kuule tiiä, blondi hihittää.
- No mut jos me aiotaan saada siitä hyväkuntonen niin pitää kyllä alottaa heti, kerron.
- Totta. Haetsie sen sisään, niin mie meen kysymään Sinnalta tai Klaralta, saataisko me juoksutusliina lainaks. Meinaan sen satulavyö ei varmaan mee kiinni, Inkku naurahtaa.
- Heei, ei se ny niin läski oo!
- Eipä! tyttö huudahtaa vielä ennen kuin katoaa talliin. Itse sujahdan Alisan tarhaan ja astelen ponin luokse. Se nuuhkii kiinnostuneena käsiäni, kun naksautan narun kiinni pinkkiin riimuun.
Karsinassaan Alisa menee ensimmäisenä nuuhkimaan ruokakuppia.
- Juntti, ei siellä oo ennenkää tähän aikaan mitään ollu.
Alisa katsoo minua ilmeellä, joka viestittää, että kerta se on ensimmäinenkin. Naurahdan itsekseni juuri, kun Inkeri tulee kulman takaa juoksutusliinaa heilutellen. Toisessa kädessä tytöllä on Alisan suitset.
- Hyvä, sanon nähdessäni liinan. Haen Alisan harjat kaapista ja alan hieroa kuraa irti paksusta karvasta. - Eikö sulla oo muka ollu kuuma koko kesän tällasen kerroksen kanssa?
- Jaa minkä kerroksen? Inkku kysyy.
- Tyhymä, mä puhuin Alisalle ja tarkotin sen karvaa.
- Jaaaa, no luulis et olis kuuma.
- Mieti millanen sen talvikarva on kun kesälläki on tämmönen! puuskahdan.
- Hyyyyi. Vivekalla sentää toistaseks on karvat pysyny normaaleina. Suosittelen muuten klipperin ostoa, Inkeri vinkkaa.
- Varmaan ihan kätevä, totean ja alan harjata toista puolta Inkerin putsatessa ponin pienenpieniä kavioita.
Kun Alisa on puhdas, puen sille suitset päähän. Kiristän leukaremmin sopivaksi ja tungen kypärän päähäni. Nappaan liinan ja hanskat mukaan ja talutan Alisan pihaan.
- Sitten paikka, ohjeistan ponia, laitan hanskat käteen ja ponnistan ponin selkään. Inkku lähtee kävelemään vierellämme kohti maneesia, jonne on noin kilometrin matka.
Syksyinen sää on jo heitellyt koivunlehtiä maahan ja tuuli puhaltelee tummia pilviä lähemmäs. Muutaman kilometrin päässä näkyy, kuinka pilvistä sataa vettä, ja ihan kunnolla. Nopeutamme kävelyämme ja ehdimme hädin tuskin maneesiin sisälle, kun alkaa sataa.
Maneesi on tyhjä ja pohja on juuri lanattu. Inkku pitää Alisaa sen aikaa, kun kiinnitän liinan ja irrotan ohjat suitsista.
Komennan Alisan ympyrälle kävelemään. Se selkeästi osaa homman, mutta käynti on laiskaa ja lihava poni näyttää aivan kuolleelta kalalta, kun se lötsyy eteenpäin ympyrällä.
- Inkku, viittisikkö heittää mulle raipan? kysyn tytöltä, joka on varustautunut kameransa kanssa valokuvaamaan Alisan toista päivää minun omistuksessani. Hän tuo pitkän juoksutusraipan, jolla käsken Alisaan vauhtia. Poni reipastuu heti ja alkaa kävellä hyvää vauhtia eteenpäin.
- Ravi, sanon ja maiskautan samalla. Alisa tajuaa ja lähtee laiskaan hölkkään. Lätkäisen maneesin pohjaa raipalla, jolloin Alisa lähtee hyvää ravia eteenpäin.
Reilun puolen tunnin ravin ja laukan sekä käyntipätkien jälkeen pysäytän Alisan, vaihdan liinan ohjiin ja pidän Alisaa sen aikaa, että Inkku pääsee kyytiin. Hänellä ei ollut omaa kypärää, ja minun kypäräni on hieman iso, mutta lyhyelle käyntipätkälle se riitti aivan hyvin. Sade oli jatkanut matkaa, emmekä kastuneet paluumatkalla.
Tallilla riisun Alisalta suitset ja harjailen sitä, jonka jälkeen sanon ponille heipat ja lähden kotia kohti.

♥: Selma


Alisa ravaa. Tausta on ♥, muttaahh.. tein sen pikasesti että sain kuvan tekstin mukaan. Ja lisäks tajusin just, etten varjostanu tota kuvaa... nooh, ehkä se menee :D

|| Kiva, että jatkoit Alisan kanssa heti aktiivisesti! Shettiksillä on paljon mahaa (ja karvaa!), varsinkin jos ne ovat olleet pienellä liikkeellä (niinkuin meidän Eetu...), mutta eiköhän ne siitä lähde! Ja hienoa, että kävitte testaamassa hallia; Merja on pitänyt sen hyvässä kunnossa, kerta se oli nytkin jo lanattu. Juoksutus näytti menevän hyvin, ja tuo on hyvä kuva! :) - Britta

[Selma]

#3 Maastoilua med Inkku

- Arvaamitäarvaamitäarvaamitä? kuulen kiljuntaa Nokiastani.
- No mitä? vastaan yli-innostuneelle Inkerille.
- Vivvuli muuttaa Ruolampeen!
- Hei vähän siistiä! Sit meidän on helpompi lähtee yhes maastoo yms.
- Niiiniiiniin! Ja talvella hiihtoratsastamaan... Alilla siis, Viveä ei oo opetettu ajolle, Inkku hymähtää.
- Jooooo! Heivitsi, koska se tulee?
- Tänää, mie oon pian pakannu sen kamat ja sit lastataan auto ja sit tullaan!
- Oivitsivähäkivaaa! Voidaan vaik jo tänää lähtee ekaa kertaa ratsastaan, nauran.
- Joo! Mie meen nyt lastaamaan autoo nii ehditään, Inkku huudahtaa vielä puhelimeen.
- Joo, nähdään, myhäilen ja katkaisen puhelun.
Vaihdan ratsastushousut jalkaan ja letitän hiukset nopeasti. Pian olenkin jo pyörän selässä polkemassa kohti tallia.
- Hei Selma! Sinna huudahtaa toiselta puolelta pihaa.
- Moi! huudahdan takaisin.
- Mitenkäs sinä jo näin aikaisin täällä olet? nuori nainen kysyy, kun olemme päässeet lähemmäs toisiamme.
- Inkeri kertoi, että Viveka muuttaisi tänään tänne, ja lupasin tulla auttamaan, vastaan.
- Aijaa, joo, niinpä muuttaakin. Pitääpä laittaa karsina valmiiksi, Sinna sanoo ja lähtee talliin. Menen perässä.
- No moikka rakaskultapuppelimussukka! höpötän Alisalle, joka mussuttaa iltapäiväheiniään innoissaan. Hevoset ovat vasta saaneet rehunsa, mutta Allu on jo lähes kiskonut ruoan napaansa.
- Hei Sinna, sanon naiselle, joka lappaa kuivikkeita Alisan vieressä olevaan karsinaan.
- Niin?
- Alisalle sais syöttää sitten tosi pieniä heinäannoksia, että siltä sais ton ylimääräsen uimarenkaan pois mahan ympäriltä, kerron.
- Joo, ei sillä nytkään paljoa ollut. Jos laitat jonkun lapun siihen oveen, että muutkin tallien tekijät hoksaa?
- Joo, vastaan ja haen kahviosta paperia ja kynän ja kiinnitän paperilapun Alisan ruokaohjeen viereen. Lähes saman tien Inkeri ja Viveka tulevat tallille, joten menen auttamaan tyttöä.
Kun Vivekan tavarat ovat paikallaan ja traileri siivottu, alamme harjaamaan poneja. Inkku on jo putsannut Viven enimmistä kurista, joten minulla on isompi työ. Pian molemmat ovat kuitenkin tarpeeksi puhtaita.
- Lähetäänkö me maastoon? kysyn Inkulta.
- Öö en mie tiiä, tyttö naurahtaa. – Mutta kyllä miulle ainakin käy.
- Okei, no mennään sitten. Siis jos saadaan selville, missä se reitti menee, nauran.
- Niii... Mut ei kai se haittaa vaik vähä eksyttäis, Inkeri nauraa.
- Hah! Mä en haluu tietää monestiko oot eksyny Vivsun kans!
- Älä dissaa!
- Entä jos dissaan?
- Sit en tuu siun kanssas maastoon!
- Hah, tuutpas, nauran.
- Mitäs te täällä riehutte? Sinna kysyy tultuaan paikalle.
- Nototaaa... Itse asias ei hajuukaa, Inkku nauraa.
- Ei mullakaan! Mut Sinna, missä menis hyvä pieni maastolenkki?
Blondi selostaa meille lyhyen maastoreitin ja kiitämme naista, jonka jälkeen suitsimme ponit, laitamme kypärät päähän ja lähdemme matkaan. Kumpikaan ei jaksa laittaa satulaa, sillä pärjäämme hyvin ilmankin.
Noin kymmenen minuutin alkukäyntien jälkeen lyhennämme ohjat ja lähdemme raviin. Alisan ravi on aika töksähtelevää, mutta pientä, joten siinä on helppo istua. Inkulla on täysi työ pidätellä Viveka ravissa, jossa läskiä mahaa heilutteleva huonokuntoinen Alisakin pysyisi, ja minulla on täysi työ saada Alisa pysymään Viven perässä.
Pienen ravipätkän jälkeen siirrymme takaisin käyntiin. Taputan Alisaa ja annan sille hiukan pidempää ohjaa, sillä olemme alamäessä. Alisa kulkee mäen rauhassa alas, jonka jälkeen tie muodostuu leveäksi ja pitkäksi suoraksi.
- Inkku, arvaa mitä mun tekis mieli tehdä tässä? kysyn.
- Anna kun arvaan... Varmaan pohkeenväistöjä ja avotaivutuksia?
- Just niitä. Kumpi on ensin perillä? Huikkaan kannustaessani Alisaa laukkaan. Poni lähtee innoissaan, mutta parempikuntoinen Viveka kaahottaa pian ohi. Alisan laukka on pehmeää ja tasaista, ja pystyn mukautumaan siihen hyvin, kunnes poni ei enää pysty hillitsemään itseään vaan heittää komeat pukit. En varaudu pukkeihin lainkaan ja pian Alisa viipottaakin vapaana Vivekan vanavedessä. Inkeri huomaa tilanteen ja pysäyttää Vivekan, jonka jälkeen Alisa rauhoittuu ja antaa helposti kiinni. Hyppään takaisin selkään ja jatkamme matkaa.
Loppumatkan kävelemme, tosin otamme välissä pienen ravipätkän. Tallille tultuamme harjaamme ponit ja puhdistamme suitset, jonka jälkeen sanon Alisalle heipat ja lähden katsomaan syksyn ensimmäistä salkkarijaksoa.

♥: Selma & Alisa


Hiirellä piirtäminen ♥

|| Kiva että olitte molemmat innoissanne Viven muutosta! On mukavaa, että tunnette toisenne entuudestaan, ja voitte pikkuponeillanne tehdä kaikenlaista hauskaa. Mukavaa, että kävitte testailemassa meidän maastojamme; ne tosiaan ovat todella hyvät, ja teettävät töitä poneilla. Ja hiirellä piirtäminen on vaikeaa, tiedän sen! - Britta

[Selma]

#4 Hääppi pööttei Viveka!

Kuuntelen historianopettajan puuduttavaa selitystä puolella korvalla, vaikka mies painottikin ensimmäisellä historiantunnillamme, että kuuntelu on ensiarvoisen tärkeää ja oppiminen tapahtuu oppitunnilla. Toisaalta, ukko onkin hiukan omaperäinen, muunmuassa keräilee kindermunien leluja.
Kello soi ja päättää puuduttavan seitsentuntisen koulupäivän. Pakkaan vikkelästi kirjan ja vihon laukkuuni ja lähden pyörätelineille.
- Hei tuukko tallille tänään? kysyn Inkeriltä, kun olemme aukomassa pyöriämme koulun pihalla.
- Joo, tottakai! En jättäis Viven synttäreinä tallia väliin missään tapaukses, tyttö vastaa.
- Ainii! Vitsi, paljo se täyttää?
- Kaheksan! Mieti! Mä ostin sen ku se oli neljä! Oumaigaad.
- Ei tunnu yhtää et ois aika menny nii nopeesti, totean.
- Muttaaa, nähään tallilla! Inksu huudahtaa ja lähtee polkemaan toiseen suuntaan. Minä lähden kotia kohti.
Varttituntia myöhemmin olen tallilla. Koulumatka on vain vaivaiset kaksi kilometriä ja isän luota tallille vain vajaa kilometri. Vive ja Allu ovat vielä pihalla, joten menen siivoamaan Alin karsinaa.
Pienen ponitamman karsina on puhtaassa kunnossa, joten saan sen siivottua juuri, kun Inksuli tulee tallille.
- Jaa sie sitten siivosit Altsun karsinan, muttet Vivskun boksia viittiny?
- En mää ehtiny.
- No et niiii, se ny oli läppä!
- No kyl mä ny sen tiesin!
- Joojoo. Mennääks hakemaan ponit sisään?
- Mennään, suostun, nappaan Lissun riimunnarun ja lähden Inkun perässä hakemaan ponia.
- Voi elämä! tuhahdan, kun näen Lispen ja Vivtsun sijasta tarhassa kaksi mudan peittämää epämuodostunutta klimppiä.
- Ei herrajumala. Vivvu on päättäny kunnolla bilettää, Inkku puuskahtaa ja lähtee metsästämään poniaan liukkaassa ja upottavassa mutatarhassa.
Kiitän onneani siitä, että laitoin kumisaappaat jalkaan, ja lähden Inkun perään. Liukastelemme jatkuvasti, mutta niin tekevät ponitkin, joten saamme ne helposti kiinni. Siis sen jälkeen, kun olen pyllähtänyt mutaan. Inkku tietysti nauroi asialle aivan hulluna ja lensi itsekin takapuolelleen.
Viemme ponit sisään ja käymme vaihtamassa housut kurattomampiin, jonka jälkeen talutan Alisan pesupaikalle ja suihkuttelen kirjavan jalat puhtaiksi. Ali ensin steppailee hiukan, mutta pysyy lopulta paikoillaan sen aikaa, että saan kurat irti. Kuivaan jalat pyyhkeellä ja vien Alisan takaisin karsinaan, jonka jälkeen Inkku menee pesemään Vivekaa.
Kun molemmat ponit ovat puhtaita, puemme varusteet itsellemme ja hevosille. Pieni sade vihmoo taivaalta, joten päätämme lähteä maneesille ratsastamaan.
- Hei vitsi, meidän pitää kyl laulaa Vivvelille, totean ja alan hoilottamaan ’Paljon onnea vaan, paljon onnea vaan’. Maneesi on jälleen tyhjillään, joten pääsemme ratsastamaan rauhassa.
- Hei tiiäkkö, mitä mun tekis mieli kokeilla? kysyn Inkeriltä alkukäyntien aikana.
- Kuule ei hajuukaa. Toivottavasti ei ainakaa lähtee maastoon, Inkku toteaa, sillä sade on voimistunut kaatosateeksi.
- No ei sentää, nauran. - Mut hypättäiskö me? Ku Vivvu kuitenki tykkää siit ja sil on tänää synttärit!
- Joo! Inkku kiljaisee. Tyttö on heti täysillä mukana.
- Noniii, mä arvasin et sä suostut!
- Paitsi meil ei kyl oo turvaliivei.
- Haittaakse? Oon mä ny ennenki hypänny ilman. Muummuassa viime kesän leirikisoissa, ja mä menin sillon viel ilman satulaa!
- Okei. Mut ei sit mitää himorataa, Inkku varoittelee ja hyppää alas Viven selästä.
Rakennamme vain pienen linjan, johon tulee pari pystyä ja okseri. Lisäksi laitamme vielä ympyrällä hypättäväksi pienen viuhkan.
Alisa on selkeästi innoissaan, eikä ylimääräinen läski haitannut menoa laisinkaan. Hyppelimme esteet muutaman kerran onnistuneesti, jonka jälkeen loppuverkkailimme. Viuhka ensin hiukan jännitti poniparkaa, mutta se ei edes meinannut kieltää. Kehun Alisaa ja siirrän sen käyntiin.
Sade on lakannut, joten pääsemme kuivina takaisin tallille. Hoitelemme ponit pois, jonka jälkeen Inkku käy hakemassa Vivekan synttärilahjan - kaksi näkkäriä, joiden välissä on porkkananviipaleita ja melassisiirappia. Vive mussuttaa lahjansa hyvällä ruokahalulla, ja minunkin on aivan pakko antaa Alisalle porkkananpala, vaikka poni onkin laihdutuskuurilla.

♥: Selma & Alisa

Ps. mäki tykkään Viven ja Alin miljoonista lempinimistä :D


Uugh, Viveka näyttää ihan muumilta ja on liian tumma... Haittaakse?

|| Oi, Vivekalla oli synttärit! :) Kiva, että juhlistitte niitä meillä. Ja eikös se niin mene, että rakkaalla lapsella on monta nimeä...? Ainakin niin on meidänkin poneilla. Hallissa on tosi hyvä estekalusto, kiva että pääsitte käyttämään niitä! Sujuvaa tekstiä taas, eikä Viveka näytä muumilta. Ja tummuus.. Ei haittaa. ;) Muistathan, ettei halli ole käytössämme keskiviikkoisin, muina päivinä on! - Britta

[Selma]

#5 Irtohyppelyä vaarallisin seurauksin

- Liiku, idiootti! huudahdan ärtyneenä koiralleni. Valkoinen otus lähtee tyytymättömänä ihanan hajun luota tallille päin. - Kiitos.

Saavumme hetken kuluttua tallille ja vien karvakasan kentän laidalle, johon se lätsähtää maahan makaamaan. Lähden kohti tallia, jossa kirjaimellisesti törmään nuoreen mieheen.
- Ööö, sori, mutisen nolona pojan katsoessa minuun.
- Eipä mitiä, nuorimies hymähtää ja ojentaa kätensä. - Latu.
- Selma, vastaan ja tartun käteen. - Omistan tuon kirjavan shettiksen, Alisan.
- Vai niin. Miulla on tuo pilkkuperseinen Rolle, mies kertoo. - Pitääpä hakea se sisään, Latu kertoo ja lähtee vaappumaan kohti oritarhoja.
Jatkan matkaani talliin, jossa törmään toiseen uuteen kasvoon. Tällä kertaa en kuitenkaan aivan kirjaimellisesti kävele päin, mutta likellä on. Nainen ojentaa reippaasti kätensä.
- Klara, hän esittelee hiukan ruotsalaisittain ääntäen.
- Selma, Alisan omistaja, vastaan tarttuen ojennettuun käteen. - Hauska tavata.
- Samoin. Mutta, täytyy mennä, tapaillaan! Klara huikkaa ja lähtee poispäin.
Menen Alisan karsinaan, joka on jo siivottu. Otan vain kaapista tiskiharjan ja pesaisen kupit, jonka jälkeen lähden hakemaan Alisaa sisään.
Kuraisessa tarhassa seisoo jälleen kerran kaksi mutaklimppiä kahden ponin sijasta. Otan toisen, jonka oletan olevan Alisa, kiinni ja vien talliin.
Tiitiäisen karsinalla seisoo vieras tyttö. Hän näyttää ehkä suunnilleen minun ikäiseltä, sattaapi olla vuoden, pari vanhempikin.
- Hei, tervehdin ja pysäytän Alisan.
- Moi, tyttö tervehtii. - Mä oon Soffi, hän sanoo.
- Mää oon Selma, ja omistan tän Alisan... Okei, tästä ponista näkee tällä hetkellä aika hyvin, miltä se näyttää, mut... Jos näät tarhassa kaks mutaa, jotka muistuttaa muodoltaan mahdollisesti ponia, niin ne on Alisa ja Viveka, hymyilen.
- Seelvä, Soffi vastaa hiukan epäillen. - Mä siis tosiaan hoidan tätä Tiitiä.
- Okaaay. Onkohan se Inkku pian tulossa, mietin itsekseni ja lähden viemään Alisaa karsinaansa.
- Herranjumala se on kurassa! kuulen kiljahduksen takaani, kun koluan kaappiani Alisan harjoja etsien.
- No shit, Sherlock, totean huomattuani, että kyseessä oli Inkku. - Ja peeteevee, sä et haluu tietää, miltä Vive näyttää, nauran muistellessani ponin ulkonäköä.
- Älä vaan sano... Inkeri aloittaa, mutta repeän nauruun nähdessäni tytön ilmeen, ja hänen on pakko lopettaa lause kesken.
- Ei perskule.
- Heeii, ei se oo paljoo sen pahempi ku Allukaan... Siitä vaan ei näy muuta ku silimät, nauran.
Inkku nappaa riimunnarun ja porhaltaa kohti tarhaa. Sillä välin minä otan kumisuan ja alan hieroa komeaa kurakerrosta irti ponista.
Kun Inkeri ja Vivvu tulevat takaisin, molemmat ovat kurakerroksen peitossa.
- Vediks lipat? on ensimmäinen kysymykseni.
- Valitettavasti, Inkku vastaa, mutta repeää sitten nauruun nähdessään minun tyrskähtelevän hillittömästi. Kohta hekotamme kuin hullut ja ponit katselevat meitä hiukan oudoksuen.
- Ei oikeeestiiiiiihhh.... nauramme hulluina.
Soffi tulee Alisan karsinan eteen ja odottelee siinä, että saamme hillittyä itsemme.
- Niin? kysyn, kun olemme rauhoittuneet.
- Mietin vain, että mitäs ajattelitte tehdä ponejenne kanssa tänään, Soffi kysyy.
- Kuule ei hajuakaan, vastaan ja vilkaisen Inkeriä.
- Ööööö käviskö irtopomppiminen? Nyt ku tuol on ihan hyvä sää niin sais kentälle linjan, Inkku ehdottaa.
- Sopii mulle, vastaan. - Tuutsä mukaan?
- Joo, jos vaan huolitte, Soffi naurahtaa.
- Kyl se meille käy, jos vaan kestät meitä, myhäilen. Vilkaisen Inksuun, joka repeää hulluun nauruun.
- Lopeta! huudahdan naurun seasta.
- Hei rauhottukaaa, Soffi yrittää, ja yritämme Inkun kanssa rauhoittua, ja onnistummekin jotenkin.
- Mennäänkö laittamaan kuja tonne, niin harjataan sitten hevoset?
- Sopii, Soffi vastaa ja lähdemme kolmisin kentälle.
Rakennamme lyhyen linjan, jossa on ensin ristikko, sitten kahden laukan päässä pysty ja lopuksi okseri. Viritämme linjaan vielä reunan niin, että hevoset pysyvät siellä, ja lähdemme laittamaan niitä kuntoon.
Vaikka Alisa onkin kuran peitossa, saan tamman pikapuoliin puhtaaksi. Suitsin ponin, painan kypärän päähäni ja nappaan juoksutusliinan mukaan.
Kävelytän Alisan kentällä selästä käsin, jonka jälkeen vaihdan suitsien ohjat juoksutusliinaan ja ravuutan ponia muutaman kierroksen molempiin suuntiin sekä laukkuutan hiukan, jonka jälkeen Inkeri menee raipan kanssa kujan suulle ja Soffi on kävelyttämässä Tiitiä pihalla, jotta pääsemme melko sujuvasti etenemään. Kauraämpäri odottelee kentän ulkopuolella.
Alisa tajuaa idean heti ja hyppää kevyesti pienten ristikoiden yli. Se antaa helposti kiinni pienen riehumisen jälkeen ja hyppää linjan uudelleen, tosin tällä kertaa viimeinen este on pystynä. Jälleen menee hyvin, ja nostamme keskimmäisenkin pystyksi. Alisa on innoissaan ja pomppii esteet mielellään.
Nostamme okseriin takapuomin ja nostamme keskimmäistä estettä. Alisa menee taas innolla ja nostamme esteet seitsemäänkymmeneen. Ponia ei tunnu pysäyttävän mikään, kun se katsoo hyppypaikat ja säätelee laukkaansa niiden mukaan.
- Uskaltaako koittaa ysikymppiä? kysyn Inkulta, kun Alisa on hypännyt kahdeksankymppisetkin esteet kevyesti.
- Uskaltaa, se on menny niin hyvin noi kasikympit, Inkeri vastaa. Nyökkään ja nostamme esteitä kymmenellä sentillä Alisan nyhtäessä alkusyksyn ruohoa kentän laidoilta.
- Noniin, Altsukka, tää on sitten viimonen, sanon ponille, otan sen kiinni, pujotan riimunnarun kuolainrenkaaseen. Talutan tamman käynnissä kentän toiseen päähän ja lähden ravaamaan poni vierelläni. Hiukan ennen kujan alkua jättäydyn jälkeen riimunnarun irrotessa kuolainrenkaasta ja Alisa nostaa laukan hypäten alussa olevan ristikon kevyesti. Yksi laukka-askel ja pystyn ylitys. Kaksi laukkaa ja okseri.
Alastulossa urhoollinen poni kompastuu ja lentää ympäri. En itse kuule kurkustani nousevaa kiljahdusta.
- Alisa! huudahdan ja lähden juoksemaan kohti kolmijalkaisena seisovaa tammaa. Se ei varaa lainkaan painoa vasemmalle takaselleen. Inkkukin tulee ponin luokse. Sitä selvästi sattuu; ponin korvat riippuvat sivuilla ja se katsoo meitä apeana. Silitän ponin hionnutta kaulaa.
- Mä haen Sinnan, Inkeri sanoo hiljaa ja lähtee tallia kohti.
Nyökkään ja rauhoittelen tammaa, joka vain seisoo kolmijalkaisena paikoillaan. Sitä ei kiinnosta edes tarhassa olevat hevoset, jotka riehuvat, ei muovipussi, joka leijailee pihan poikki, ei edes Sinna, joka tulee paikalle.
Nainen ei sano mitään; Inkeri on kait kertonut tapahtuneen. Kyyneleet valuvat silmistäni Alisan tuuheaan harjaan, kun halaan ponia.
- Kyllä tämä saadaan varmasti kuntoon, Sinna sanoo tutkittuaan jalkaa.
- Alisaa... ei.. saa... tappaa... nyyhkin.
- Eläinlääkäri on tulossa. Kyllä Alisa selviää. Se on reipas poni, Sinna sanoo ja jää kanssani kentälle. Inkeri menee tiedottamaan Soffia, joka lähtee maneesille ratsastelemaan.
- Halutko sä, että mä jään tänne? Inkku kysyy.
- Ei sun tarvi.
- Mut kyl mä voin jäädä, jos sä haluat.
- Ei kun mee vaan. Tässä voi mennä kauan, vastaan.
Inkku nyökkää ja lähtee Vivekan luo.
- Mä soitan sun vanhemmille, Sinna sanoo. Nyökkään, otan puhelimeni ja selaan isäni numeron esille.
Lopulta eläinlääkäri tulee ja tutkii Alisan jalkaa.
- Tämä pitää kyllä kuvata, mies sanoo. - Varaako se jalalle ollenkaan painoa, vaikka kävelyttäessä?
Maiskautan Alisan liikkeelle ja tamma joutuu hiukan tukeutumaan jalkaansa, mutta yrittää pomppia eteenpäin kolmella jalalla.
- Seelvä. Pitää kyllä viedä klinikalle, eläinlääkäri sanoo.
- Iskä, traikku, sanon. Isäni lähtee puruttamaan hevoskoppia, ja hoitaa homman nopeasti.
Nyt Alisa on kuvattavana. Minä en saa mennä mukaan, sillä siellä on vaarallista säteilyä.

♥: Selma



|| Ensiksi; voi harmi, että Alisalle sattui noin käymään! :( Mukava kuitenkin, että alatte päästä hieman tutuiksi muunkin talliporukan kanssa. Tarina oli jännittävä, varsinkin lopusta; kerkesin jo miettiä, moneen kertaan, että mitä sille Allulle nyt kävisi... Mutta onneksi saimme elukkalääkärin paikalle pian, ja toivotaan, ettei jalassa ole mitään sen pahempaa! - Britta

[Selma]

#6 Ensimmäinen lepopäivä

- No hei rakas! Onkos ollut tylsää? kysyn kirjavalta ponilta mennessäni sen luo karsinaan. Tamma hörähtää ja näyttää aivan siltä, että eiherrajumala etkö sä vois päästää mua ulos?
- Kuule kulta sun pitää nyt seistä täällä joku aika, että sun jalka saadaan kuntoon. Sitten sä pääset kyllä hyppelemään taas esteitä, hymyilen suloisuudelle. - Mutta nyt mä kylmään sun jalan.
Otan riimunnarun ja vien ponin vesiboksiin. Alisa ei enää onnu jalkaa kovin paljoa, mutta se on lämmin ja turvoksissa. Poni tulee kiltisti vesiboksiin ja seisoo rauhassa paikallaan kylmäämisen ajan.
Kun olen lorotellut vettä pian kymmenen minuuttia, Latu vaappuu paikalle.
- Mitäs sille on käynyt? mies kysäisee.
- Meni ympäri irtohypätessä, vastaan. - Jännevamma.
- Ai, harmi. Toivottavasti paranee pian.
- Toivotaan. Oon kyllä kuullu tapauksista, joissa on kestäny monta kuukautta yhden jännevamman parantaminen, kerron.
- Joo, ne voi kyllä olla pitkäaikasiaki tapauksia. Mutta miun täytyy mennä, mies kertoo ja vaappuu tiehensä.
Alisan jalka on jo kylmäytynyt, joten irrotan neidin pesarilta ja talutan pihanurmelle. Yöpakkasia ei ole vielä ollut, ja ruoho on pysynyt vihreänä. Ahne poni laskee päänsä heti maahan ja alkaa mussuttaa ruohoa.
- Mitä siinä jalassa oli? Sinna kysyy takanani.
- Jänne ruhjoutunut, luu oli onneksi ehjä, kerron.
- No hyvä. Se siis on karsinalevossa pelkällä heinällä?
- Jeps. Käskettiin pitää paikoillaan, ja vähän kävelyttää päivittäin, ja kylmätä tietysti.
- Selvä homma. Toivotaan että paranee pian.
- Niinpä.
Sinna lähti hoitelemaan omia hommiaan, ja minä vein Alisan karsinaansa viettämään tylsää seisontaelämää.

♥: Selma



// Oi ei! Harmillisia tällaiset, mutta kyllä se siitä! :) Tarinoidesi mukaan Alisa on reipas ja vauhdikas pikkuponi, jota ei mikä tahansa hidasta, joten pian te kirmailette taas yhdessä! Tarinasi ovat olleet yleensä pitkiä, joten välillä tällainen "pikapäivitys" on ihan mukava, missä kerrot oleellisimmat asiat, kuten nyt tämän, että poni on kuitenkin kunnossa! Kuvat tuovat piristystä teksteihin :) - Klara

[Selma]

#7 Pukkipäivä

- V**un poni! Etkö sä vois käyttäytyä normaalisti? pääsi suustani Alisan aloittaessa rodeon viidettä kertaa. Alisan jalka oli parantunut huimaa vauhtia, ja olin saanut luvan jo ravailla ponilla. Lyhytkin seisottaminen oli ilmeisesti ollut liikaa pikkuponille. Siispä paukautin pohkeet tamman kylkiin sen aloittaessa riehumisen ja pakotin sen liikkumaan ohjan ja pohkeen välissä. Tammaa selkeästi ärsytti napakkuuteni, ja se päätti, ettei jaksa enää, vaan jämähti keskelle uraa. Pohje ei tietenkään tehonnut lainkaan, ja kun antoi raippaa, alkoi pukitus.
- Mikset sä voi olla ku normaalit ponit? kysyn roikkuessani tamman harjassa ja paukuttaessani sen kylkiä pohkeilla. Alisa selkeästi kyllästyi pukitteluun ja lähti täyttä kiitoa eteenpäin. Pidättäessäni tamma tietysti hyppäsi pystyyn.
- NYT PERKULE! karjaisin ja pamautin pohkeet kylkiin. - Mä vihaan sua!
En kuitenkaan luovuttanut, vaan laitoin tamman liikkumaan hillittyä vauhtia.
- Kuule, sä voisit käyttää ton energias vaikka normaaliin liikkumiseen, kerroin ponille.
- Ai, eikö oo ihan hyvä päivä? kentän laidalle tullut Klara kysyi.
- No ei tosiaan! Odottele siinä hetki, niin saat nähdä seuraavan rodeon, vastasin.
Kauaa ei Klaran tarvinnut odotella, kun Alisa jälleen kyllästyi ja pysähtyi. Sama kaava toistui taas; pohkeilla ei mitään vaikutusta, raippa käynnisti pukit jonka jälkeen kiidon ja pidättäessäni poni nousi takajaloilleen.
- Jaa että sellasta, Klara totesi, kun olin saanut Alisan taas liikkumaan jotakuinkin normaalia vauhtia.
- Joo, tota se on tehny koko ajan, totean ponin selästä.
Kun Alisa on liikkunut mielestäni tarpeeksi pitkään hyvin, siirrän sen käyntiin ja annan kävellä pitkin ohjin.
Loppukäyntien jälkeen talutan shettiksen talliin ja riisun siltä varusteet. Raukka on aivan hiessä, mutta oma vikansa - jos olisi käyttäytynyt normaalisti, olisin vain hiukan ravaillut sillä. Pyyhin hiet märällä sienellä ja laitan kylmäyssuojan rikkinäiseen jalkaan. Harjailen ponia vielä hetken, jonka jälkeen vien varusteet satulahuoneeseen.
- Moi! jakkaralla istuva Soffi tervehtii.
- Ai moi! Pitäisköhän munkin putsaa nää suitset, mietin vilkaistuani Soffin kädessä olevia sientä ja Tiitin suitsia.
- Pitäis, Soffi myhäilee.
- Joo niin kyllä pitää, totean. Laitan satulan paikalleen ja alan pyyhkiä suitsia sienellä ja satulasaippualla.
- Mitäs aattelit huomenna tehä? Soffi kysyy ihan vain small talkina.
- Totanoinniin, aamulla yheksän kakskyt junalla Helsinkiin moikkaamaan leirikavereita ja puoli seittemän maissa sitten kamat hotellille ja iskän kanssa Hartwall Areenalle kuuntelemaan Nickelbackia, kerron. - Ja sitten maanantaina kahden jälkeen tulevalla junalla takas ja sitten teatteriharkkoihin. Mites sinä?
Soffi näyttää hetken hiukan järkyttyneeltä, mutta tointuu pian.
- No mä nyt ajattelin ainakin tulla hoitamaan Tiitin, ei mulla mitää erityisiä suunnitelmia oo, tyttö naurahtaa.
Keskustelemme kaikesta mahdollisesta ja hiukan mahdottomastakin, kuten esimerkiksi One Directionin haaveesta myydä musiikkia ulkoavaruuteen, ja siitä, miten olisi hauskaa mennä hevosten kanssa lomailemaan Kanariansaarille Suomen kylmästä talvesta, sekä kaikesta muustakin.
- Jootota. Mun pitäs kyllä lähtee, pitää viel siivoo ja pakkaa, kerron ja vien Alisan puhtaat suitset naulakkoon. - Nähdään tiistaina, hymyilen ja lähden polkemaan kotia kohti.

♥: Selma & Pukkiponi

|| Harmi että Alilla oli tuollainen päivä! Posiitiivista on kuitenkin, että jalka on alkanut parantua; pääsette toivon mukaan kisoihin ja valkkaankin, eikös? ;) Taas tosi selvälukuista tekstiä, me like! - Britta

[Selma]

#8 Täysin terve koipi = Maastoesteille!

Miten me muka jaksettais ottaa kevyesti, ku maastoesteitäki on tarjolla? :D

♥: Selma & Maailman Reippain Pomppuponi

|| Hienoa, että Alin koipi parantui nopeasti! Kuva on kivasti piirretty ja siinä on mukavaa, tietynlaista tunnelmaa. Ja hyvä, että pääsitte maastoesteitäkin koettamaan! :) - Britta

[Selma]

Maastopuskailua 13.09.2012

- Ei hemm... puuskahdan nähdessäni Alisan. Inkerin reaktio Vivekaan on samanlainen.
- Onneks tultiin ajoissa, blondi toteaa.
- Nii, koska MÄ sanoin, että pitää varata aikaa ponien kuuraamiseen.
- Älä dissaaa...

Pienten kommellusten jälkeen olemme enemmän tai vähemmän siistissä jonossa valmiina maastoilemaan. Hyytävä viima puhalsi lähes lehdettömistä koivuista viimeisiäkin keltaisia lehtiä maahan ja aurinko yritti pilkistellä pilvien välistä. Klara kertoi järjestyksen, ja päätimme kivi-paperi-sakset-pelillä Inkun kanssa, kumpi joutuisi viimeiseksi. Minä ja Alisa pääsimme pitämään perää, mutta olin ihan tyytyväinen, sillä halusin hätäjarruksi jotakin muuta kuin Rollen pilkullisen takamuksen.
Maneesille asti löntystelimme laiskasti ohjat pitkänä ja puhuimme kaikesta maan ja taivaan välillä. Maneesilta kuitenkin jatkoimme ravissa pienemmälle polulle, ja siellä ponit alkoivat tajuta, että olimme lähdössä maastolenkille, emmekä menossa tappavan tylsään maneesiin. Alisa reipastui ja suoritti kauniita väistöjä. Sain ponin kuitenkin pideltyä Vivekan pyllyn takana, jotakuinkin, ja olin vain tyytyväisempi, että sain lihavamman ja matalamman lisäjarrun.
Järvellä Alisa olisi halunnut mennä polskimaan viileään järviveteen, mutta en jostain syystä itse halunnut lähteä uimaan. Rannalla kittasimme jaffat kurkkuumme ja lähdimme jatkamaan matkaa vaaralle.
Alisa kiipesi urheasti peränpitäjänä mäkeä ylös, ja vaaran laella se näyttikin tyytyväiseltä itseensä pohjoistuulen puhaltaessa harjaan. Nostin sohtshell-takkini kaulusta ylemmäs ja lämmittelin käsiä takapuoleni alla. Sidoimme ponit kiinni ja mussutimme eväitä. Ihanana ihmisenä Inkku tarjoili minullekkin hiukan ruokaa, sillä idioottina olin unohtanut eväät tyystin.
Kun kaikki roskat oli kerätty, lähdimme astelemaan mäkeä alas. Alisa olisi halunnut ravata, mutta pidättelin sen käynnissä, jotta jono pysyisi kasassa. Ihmeen järjestelmällisesti pääsimme alas, jossa ravasimme laukkasuoralle.
- Nyt otetaan vähän laukkaa, ja kaikki pysyy jonossa! Klara kiljaisi kärjestä ja maiskautti Nuotan laukkaan. Pian näimme Inkun kanssa vain Rollen pilkullisen pyllyn jossain pölypilven keskellä.
- Eihän meillä oo niin väliä, vaikka vähän kisailtais? kiljaisin Inkerille viiman yli.
- Ei todellakaan! blondi huudahti takaisin ja paukautti pohkeensa tammansa kylkiin, jonka seurauksena Viveka pukitti, ja pääsimme Alin kanssa edelle.
Ponit laukkasivat todellakin täysiä, ja yrittivät nekin voittaa toisensa, niin kuin minä ja Inkkukin.
Lopulta näimme edessämme olevan joukon hidastavan käyntiin.
- Ekalle puulle? Inkku ehdottaa. Nyökkään ja maiskautan Alisalle, joka syöksähtää eteenpäin - pääsikö poni todella niin kovaa?
Sopimallamme maaliviivalla käy ilmi, että Viveka on kuitenkin nopeampi. Muut ovat odotelleet meitä, ja siirryn Alisan kanssa Vivekan taakse, jotta pääsemme jatkamaan matkaa.
Polulla joku tulee koiransa kanssa vastaan. Koira räkyttää hevosille, ja urhea ponini katselee sitä järkyttyneenä.
- Idiootti, oot sää ennenki koiria nähny, tuhahdan tammalle, joka rentoutuu vasta pitkän ajan päästä, oikeastaan vasta, kun nostamme laukan kohti maneesia. Tällä kertaa koko porukka menee täysiä, ja ponit jäävät todellakin jälkeen. Ne kuitenkin yrittävät urheasti pysyä perässä, ja Alisa hyppii innoissaan vesilätäköiden yli. Naurahdan ponille, joka ylittää jälleen yhden lätäkön.
Maneesilla otamme raviin ja menemme rauhallista vauhtia loppumatkan. Alisan pitää saada vielä pukittaa, kun siirrän sen käyntiin.
- Höpsö, tuhahdan ponille ja sen pikkuruiselle pukille. - Vaikka oot sä kyllä oikeestaan aika ihana.

|| Mukavaa tarinaa jälleen kerran! Tarina eteni sujuvasti, mutta löysin muutamia kirjoitusvirheitä, jotka yhteydestä olettaen ovat olleet sattumia. Myös kappalejaot olisi voinut laittaa hieman selvemmin, koska nyt teksti meinasi puuroutua. Mukava maasto kokonaisuudessaan! - Britta

[Selma]

#9 Iltakäynti

Rapsuttelin kirjavaa poniani karsinassa, jossa se etsi tyytyväisenä heinänrippeitä kuivikkeiden seasta. Poni oli selkeästi palautunut hyvin Norjan-reissun jälkeen, mutta olin silti päättänyt käydä tänään vain kevyellä iltaliikutuksella.
Nostin mustat ohjat kirjavalle kaulalle ja tungin ruskean hanskan verhoaman peukaloni tamman hammaslomaan. Suu aukesi heti ja kullanväriset kuolaimet sujahtivat helposti hampaiden välistä paikalleen. Tarkistin vielä, että kuolain oli kielen päällä, työnsin kypärän päähäni ja lähdin taluttamaan ponia pihalle.
- Ai, sä meet vielä ratsastamaan, Britta hämmästeli.
- Joo, käydään vähän humputtelemassa tuolla maneesissa ilman satulaa, hymyilin ja silitin ponin kaulaa. Että olinkin onnekas, kun olin löytänyt näin ihanan ponin!
- Okei, haluutko sä, että mä tuun stalkkaamaan? brunette kysyi.
- Mikäs siinä, voit sä tullakin, hymyilin ja talutin Alisan pihaan.
Pihassa ponnistin maasta helposti tamman selkään ja maiskautin nelivuotiaan liikkeeseen. Poni lähti kävelemään laiskasti pitkällä ohjalla kohti maneesia, mutta se oli hyvä vauhti, sillä Britta käveli vieressämme. Jutustelimme tytön kanssa niitä näitä, kunnes tulimme maneesille. Britta meni vastalanatun hallin seinustalle ja minä maiskautin tamman raviin. Hölköttelimme uralla rennossa ravissa ja hain Alisalle kevyttä, melko pitkää ja matalaa muotoa. Sen enempää en vaatinut, olihan yhä hiukan lihava poni pysynyt urheasti joukon mukana Norjassa.
Kevyen verryttelyn jälkeen otin hieman laukkaa keskiympyrällä. Keskityin pitämään Alin rennossa muodossa ja ympyrän pyöreänä, sekä ponin asettuneena ympyrän mukaan. Britta huomautteli muutamia parannusehdotuksia seinustalta ja pyrin korjaamaan asioita mahdollisimman hyvin.
Laukattuani hetken vielä toiseen suuntaan siirsin tamman raviin ja ravasin pari kierrosta rennosti maneesia ympäri, jonka jälkeen pysäytin ponin Britan kohdalle ja hyppäsin alas.
- Sun vuoro, myhäilin brunetelle riisuen kypärääni.
- Tä, siis, hä, enhän mä voi, tämä änkytti.
- Voitpas, et sä oo sille yhtää liian pitkä. Tai ainakaan liikaa liian pitkä, naurahdin ja ojensin kypäräni. Brunette otti kypärän epäröiden, mutta painoi sen päähänsä, pidensi hieman leukahihnaa ja ponnisti tamman selkään.
- Ravailet rennosti pari kierrosta, ja voit ottaa vähän laukkaakin, jos haluat, ohjeistin. Tyttö nyökkäsi ja nojasi hieman taaksepäin, jolloin Allu lähti heti käyntiin. Hetken totuteltuaan brunette siirsi ponin raviin ja ravasi pari kierrosta, uskalsipa ympyrällä ottaa laukkaakin, jonka jälkeen ravasi vielä hieman pidemmällä ohjalla muutaman minuutin.
- Noniin, se näytti hyvältä! kehaisin.
- Pyh, tai siis, kai ny tollasella ponilla, Britta vastasi vaatimattomasti ja palautti kypärän. Laitoin sen päähäni ja lyhensin remmiä hieman, jonka jälkeen lähdimme taluttaen viemään Alisaa takaisin talliin ja yöpuulle.

♥: Selma & reipas läskiponi

uuurggh, saimpas vihdoin hoitomerkintää! Ihan nolottaa kun en ole hoidellut D:

|| Mukava tarina! Tarinan "lyhyys" ei ainakaan minua haitannut ollenkaan, koska siinä kerrottiin juuri sopivasti ja laajasti tarinan yksityiskohdat. Juoni oli selkeä, ja hauskaa, että Brittakin joutui pääsi selkään! :D Ja hoitamattomuus ei ole minua häirinnyt, omaan tahtiin vain. :)