Vallen päiväkirja

[Enni]

sh-o. Valle

Vallea hoitaa Susanne, joka myös kirjoittaa hoitopäiväkirjaan.

[Susanne]

16.9.2012 – Uusia tuttavuuksia

Katson tarhassa riekkuvaa suomenhevosoria lumoutuneena – tuoko se oli, uusi hoitohevoseni Ruolammesta? En ollut ennen käynyt Ruolammessa kuin pikavisiiteillä – lähinnä katsomassa paikkoja ja miettimässä, olisiko täällä vapaita hoitohevosia. Olin kuitenkin aina jäänyt katsomaan tuota yhtä ja ainoaa hevosta, Vastarannan Valssia. Katsoin oria niin ajatuksissani, etten huomannut jonkun tulevan vierelleni.
- Hei! Ootko sä uus täällä? punatukkainen tyttö kysyy minulta tutkiva katse silmissään.
- Moi, joo oon. Susanne, aloitin ihan vasta hoitamaan Vallea, vastaan hymyillen ja katson tytön taluttamaa rautiasta hevosta.
- Onko toi sun hoitohevonen? kysyn ja tyttö vastaa myöntävästi, esitellen itsensä samalla Katjaksi.
- Sinna on varmaan tallissa, tuu perässä nii voin näyttää sulle samalla paikkoja, Katja sanoo vienosti hymyillen ja nyökkään. Kävelen rauhalliseen tahtiin Katjan rinnalla, kun tämä selostaa hoitohevosestaan Allista.

- Sinna! Sinna, hohoi! Missä sä oot? Katja huutelee tallikäytävällä ohjatessaan Allin karsinaan.
- Niin mitä? vaaleatukkainen nainen ilmestyy toimistoksi ajattelemastani huoneesta ihmettelevä ilme kasvoillaan, - Miksi tollanen mekastus?
- Moi, mä oon Susanne, se Vallen uusi hoitaja, esittelen itseni rohkeasti ja nainen mittailee minua katseellaan. Kohta naisen ilme kirkastuu ja hän huudahtaa:
- Ai Susanne! Hei, jos en nyt ihan väärin muista, niin kerroit mulle hakiessasi että oot käynyt Ruolammella ennenkin?
- Hmm, joo, pari kertaa ihan vaan kattomassa paikkoja, vastaan samalla kun Sinna alkaa selostaa kaikenlaista Ruolammen tavoista ja Vallen varusteista ja itse orista.

- Pärjääthän sä nyt sen kanssa ihan varmasti? Sinna kysyy huolestunut ilme kasvoillaan, kun kiinnitän Vallea pesupaikan naruihin. Ori nuuhkii olkapäätäni uteliaana, ihmeissään uudesta ihmisestä.
- Joo, enköhän mä pärjää, totean naiselle itsevarmana, vaikka mielessä kävikin hetkellisesti hakureissun sähläys – ensin Valle oli rynniä portista läpi vaikka kaksi ihmistä seisoi edessä, sitten se hinkui jatkuvasti kovalla voimalla jokaiselle ruohotupolle ja tammoillekin piti vähän pörhistellä. Niin orimaista, ja jotenkin niin suokki- ja ravurimaista ettei taluttajasta välitetä vaan mennään kauhealla kiireellä joka paikkaan. Nostin hakemastani harjapakista kumisuan ja aloin harjaamaan Valssin karvapeitettä rennoin, pyörivin liikkein. Mutapaakkuja ja irtokarvoja leijaili pesupaikan lattialle harjauksen lomassa, ja vaaleanrautias suomenhevosori katseli tallin menoa sieraimet levällään, välillä vähän päristellen.

Taluttaessa näyttäytyneestä rynnijästä ei ollut enää jälkeäkään, vaan ori seisoi ihan rauhassa paikallaan. Sen karvapeite kiilsi sen minkä pystyi irtokarvasaarekkeiden alta, ja kaviot.. Painoivat varmasti koko hevosen verran, Sinna olikin mua varoittanut hevosen tavasta. Vaan kyllä se alkoi kavioitaan itse ilmassa pitää, kun ärähdin sille kovaäänisesti heti painon tuntuessa ja tökkäisin kyynärpäällä kainaloon – vastaukseksi sain kummasti kevenevän jalan ja hölmistyneen katseen selässäni. Kavioiden putsauksen jälkeen jäin ihan vaan rapsuttelemaan Vallea päästä ja harjamarrosta, etenkin harjamarto tuntui olevan kutiava paikka.

- Noh, Valleseni, tulisitkos nyt rynnimättä takaisin tarhaan? kysyn minua tummilla silmillään katsovasta suomenhevoselta ja lähden taluttamaan sitä tarhoille päin. Tallissa ori kävelee vielä nätisti rinnalla, mutta heti ulos päästyä alkaa se samainen show kuin aiemmin.
- Ä, ä, ä, ä! Nyt kunnolla poni! ärähdän hevoselle ja nykäisen riimunnarusta, niin johan on taas kunnolla kävelevä otus rinnalla.
- Mun kanssa on turha kuules alkaa pelleilemään, et sä musta kuitenkaan pääse eroon, vaikka kuinka yrittäisit, sanon Vallelle kun päästän sen tarhaan vapaaksi ja katson hymyillen sen riekkumista. Hölmö mikä hölmö, mutta kuitenkin niin ihana.

(tää nyt on tällanen pätkä, ensi kerralla sitten vähän pidempää :D)

|| Haha, naureskelen täällä yksinäni. :D Valle on tuommoinen hömppä välillä, mutta osaa se olla todella ihanakin, varsinkin kärryjen edessä. Kiva että sait tutusteltua pojun kanssa hyvin! Ja minusta teksti oli kiva lukea, että ingen panik noiden pituuksien kanssa! - Britta

[Susanne]

5.10.2012 – Iltatallihömppäilyä

- Nyt Valle se kavio ylös niin ku ois jo! ärähdän vaaleanrautiaalle orille. Vastaukseksi tämä vain huokaisee hyvin kuuluvasti ja laskee varmasti vielä enemmän painoa käteni varaan.
- Mä kyllä tiedän Valssiseni, että susta ei oo mukavaa seisoskella karsinassa illalla, kun iltasapuskat on tulossa mutta nyt se kavio ylö-ös, puuskahdan suomenhevoselle ja hädintuskin pysyn jaloillani, kun se yhtäkkiä nostaakin maahan liimautuneen jalkansa hyvin keppoisesti ilmaan.
- Susanneko se täällä puurtaa? Kuulen Sinnan kysyvän äänen takaani ja ähkäisen jotain, kunnes saan viimeisen kavion puhdistettua.
- Joo, mähän se täällä. Tulin nyt tällaiselle pikavisiitille iltasella, kun en ole kokeiden takia ehtinyt, sanon ja lisään naurahtaen, - Oli jo oikeastaan ikäväkin tätä herraa. Hymyilen ja taputan varpaitani nuuhkivan orin kaulaa, ei se ihan maahan pesupaikan naruilta yltänyt.

Irrotan Vallen naruista ja talutan sen parin karsinan ohitse omaansa. Jään katselemaan sitä ajatuksissani oveen nojaten ja toivon, että joskus ehtisin tulemaan päiväsaikaankin. Huomaamattani vaivuin ajatuksiini, ja hetken luulin olevani jälleen eräällä pientallilla entisen hoitohevoseni luona. Valle muistutti sitä kovasti – Ryyni oli ollut sen tapaan vaaleanrautias, mutta muuten se erosi ystävällisestä ja hömelöstä Vallesta paljon. Ryyni ei varmasti ollut vielä vuodenkaan jälkeen muuttunut ystävällisemmäksi, sehän olikin eläkkeellä oleva suomenhevosruuna, joka viihtyi yksinään hieman liikaakin.

- Moi! Ootko sä joku uus täällä? havahdun ajatuksistani säpsähtäen ja räpyttelen silmiäni hetken hämmentyneenä – sitten muistan olevani Ruolammella.
- Moi, joo, aloitin viime kuussa Vallen hoitajana, Susanne, hymyilen hieman itseäni nuoremmalle tytölle ystävällisesti ja vilkaisen tämän taluttamaa ruunikkoa hevosta.
- Ahaa, Sinna kertoikin, että Vallella on uus hoitaja. No mut, tervetuloa Ruolammelle! Mä oon Soffi, tän Tiitin hoitaja, brunette vastaa iloisesti ja päästää Tiitiksi kutsumansa hevosen karsinaan.
- Ootsä käyny viel hoitajien ”talossa”? Soffi kysyy multa lainaismerkkejä viittoillen, puistaessani päätä, hän viittoilee mua seuraamaan. Lähden kävelemään tytön perässä pois tallista ja huomaan hänen suuntaavan harmahtavan, vanhan talon luokse. Olinkin miettinyt, mitä varten tuo talo tuossa seisoo – sen verran vanhalta se näytti jo edellisellä kerralla.

- Moi kaikki! Soffi tervehtii muita tuvassa olijoita ja ennen kuin ehdin suuni avaamaan, on hän jo esitellyt minut. Muutkin esittelevät minut ja alkavat kyselemään kaikenlaista, mutta juttutuokiomme keskeytyy kun Klara astelee Noran ja Ennin kanssa sisään. Olin nähnyt heidät kaikki jo aikaisemmin tallilla, mutta esittelyt olivat jääneet.
- Kiinnostaisko teitä hoitajia tulla auttamaan iltatallin teossa? Heinät ja iltasapuskat pitäis jakaa, ja osa tuntsareistakin on vielä ulkosalla, Nora kysyy, tai paremminkin komentaa meitä ja kohta porukka on jo jakaantunut kuka minnekin päin tallialuetta.

Minulle, Miskalle ja Violalle määrätään heinien jako – jonka seurauksena koko talli on kuin heinäpyörremyrskyn jäljiltä. Heinää on sielläkin missä ei pitäisi ja loppujen lopuksi lattiaa joudutaan harjaamaan puolikin tuntia perfektionistipuolensa näyttäneen Noran ansiosta.
- Ja yhtäkään heinänkortta ei lattialle jää, Nora sanoo ja naurahtaa ”orjuuttamiensa” hoitajien ilmeille. Viola mutisee jotakin nipottajasta ja osa vain tyytyy supattamaan toisten kanssa, kun osa mulkoilee kaiken keskellä seisovaa Eleonoraa. Tämän kuitenkin luvatessa iltatallin jälkeen tarjota mehua ja pullaa vanhassa talossa, muuttuu tahmea harjaus ripeään, viidessä minuutissa ohitse olevaan suhinaan.

|| Kiva tarina! Hyvin jaoteltu ja selkeästi laitetut vuorosanat. Mukava juoni, ja Eleonora-kohta oli hauska. Se nyt on tuommonen kamala orjapiiskuriperfktionisti.. :D Kiva lukea sinulta tarinaa! - Britta