Rikun päiväkirja

[Samppa]

En malttanu enää odottaa niit montémestaruustuloksia, joten ei tähän hooämmää siitä tuu, mutta johonkin myöhempään, ihan varmasti! :)
Suuttumista, jutustelua, läppää ja flirttiä

Haistakoot peeaaäskooaa! mylvin mielessäni napaten Veeran mukaani. Että sitten ihquusiisiikdeeneljäneljäsydän -tyttelikset osaa olla ärsyttäviä, etenkin aamulla. Jurskautan pyörän napakalla potkaisulla liikkeelle pakkaseen ja Veerakin saa luvan hölkätä matkan tallille.

Olemmekin jo melko nopeasti perillä. Veera läähättää vähän, jätän pyörän oman onnensa nojaan ja talsin Veera ylväästi vierelläni hoitajien rakennukseen.

Heti kun paukautan oven kiinni perässäni huomaan muitakin olevan talon rönkössä - Britta sekä Jiri.
"Pinna kireellä?" tyttö kysyy neutraalina.
"No arvaa vaa..." mutisen. Istahdan, tai oikeastaan lösähdän, nurkkaan rapsuttelemaan Veeraa. Pitkään jatkuu hiljaisuus, Jiri ja Britta supattelevat jotain. "En määä" kuuluu useaan otteeseen.

Jiri lompsii pois pihalle, Britta aukaisee heti leipäläpensä pienen hymyn kera:
"Sitä toi yks ois vaa kysyny, et hölkkälenkki Bellalla ja Rikulla."
Siinä vaiheessa aivot alkavat lyömään tyhjää. Rikua en oikeastaan kummemmin ollut liikutellut montémittelyn jälkeen, pieni loma kun oli sen jälkeen ansaittu.
"Noh, kuis ois? Mä voin kyl tulla suojelemaa siua siltä naistenielijältä, kaikki hommat oon jo tehny", 14-vuotias jatkaa.
"Noooo..."
"Kakista ulos vaa!"
"En... köhä mä voi tulla", sanon virneen kera.
Britta nyökkää tyytyväisenä, sekoittaen hillitysti jotain juomista mukissa.
"Mä voin varmaaki sit kohta lähtä pyydystelee tota mu petoo", sanon.
"Mut en vielä. Mitäs sul tos mukissa on..." utelen.
"Aika hottista kaakaoo, mut Jiri ei juonu koko pannuu kahvii, ni siitä voit ottaa."
Nousen ylös, hengitän tyytyväisenä ulospäin. Tosiaan, enpä huomannut aiemmin kahvia. Pistetään tukkoisen nenän syyksi kaikki, tämäkin. Nappaan mukin, kaadan kahvia ja istuudun pyödän ääreen, kuuntelemaan tytön puheripulia.

Juomiset juotuamme ja Liekkijärven juorut juoruttuamme lompsimme samaa matkaa tarhoille päin. Tosin Britta jättäytyy aikaisemmalle tarhalle hakemaan Eeverttiä tunnille, joten saan nautiskella rauhassa pienestä hiljaisuudesta. Sitä ei pitkään kuitenkaan jatku, sillä tieltä päin kuuluu ryminää, auton moottori ja jonkinmoisen peräkärryn niin sanottu kolina. Jatkan tästä huolimatta matkaani ja tattaraa - Riku veteleekin jo täyttää ravia tarhassa innostuneen oloisena.

Kiepautan itseni tarhaan aidan välistä ja Riku on salamana paikalla. Se luimii, uhittelee kovastikin ilmeellä olenhirveäpahailkeävihamielinenhevonenäläsinätulepirkulelähemmäs. Siitä huolimatta kiepautan ketjun vähintääkin potkivan tummanruunikon suuhun ja tyynenä kävellen saamme itsemme ulos melko turvallisesti.

Riku steppaillen, riuhtoen, silloin tällöin potkaisten ja purren, itse taasen reippaasti kävellen pääsemme talliin. Uusi tulokas - oudon värinen orivarsa kerää huomiota ja kakaralauma häärää ympärillä, vaikka joku omistaja hätyytteleekin pois. Riku kiihtyy nollasta sataan ja on vähällä, etteikö arviolta alle yksivuotias kaveri meinaa saada kaviosta - jos en olisi puristanut narua rystyset valkoisena, ei olisi ollut enää kovin . Sääli vaan tätäkin pikkukamua, mitä joutuu kokemaan tarhassa, mietiskelen pirun ilme naamallani.

"Tööt-tööt, varokaametullaa", sanon sammaltavalla äänellä. Riku tehostaa sanomaani vetäen korvat entistäkin tiukemmin niskaan kiinni, nostaen päänsä ylös ja muljauttaen silmiään. Pikkutytöt eivät mienaa aluksi edes väistää, mutta viime tingassa ennen kuin Riku tömäyttää etujalkansa lattiaan että kumahtaa. Nyrpistän nenääni pienesti ja tyrkkään ravurin karsinaansa - rauhoittukoot siellä.

Sillä aikaa voinkin käydä sanomassa Jirille, että suostun sulautumaan hänen ylhäisyytensä seuraan hölkkälenkin ajaksi - saakot testailla poninsa nopeutta sillä välin kun Riku hölköttelee rennosti. Kunhan orlovin peräsin pysyy alhaalla, niin kaikki on okei.

Tuntilaisten lauma onkin jo kadonnut, kun saavun talliin. Tunnille kait, ken tietää. Jiri ja Bella tupsahtavat perässämme rakennukseen Veera mukana. Tosiaan, koira taisi unohtua haistelemaan ja päätti tallustella Jirin mukana, jos se emäntä sattuisi jossain vaiheessa tulemaan vastaan.

Heti minut huomauttuaa juoksee narttu kieli pitkällä jalkoihin alkaen jolisemaan, pyytelemään anteeksi että kertomaan reissustaan. Puoliakaan en ota selväksi, mutta kiinnitän silti tiukasti huomion jättiläiseen ja kyselen leikilläni "Mitä sitten kävi? Kui sä sillei? Tais olla mahti haju? Huih, kerro lisää" sun muuta.

Aikamme siinä jolisemme, kunnes Riku nappaa niskastani kiinni. Huitaisen automaattisella kädenheilautuksella orin suuntaan ja onnistunkin varoittamaan, että ei kannata mulle alkaa uhoomaan.

Päätän ottaa Rikun käytävälle, ruveta harjailemaan sekä varustamaan poikaa lenkille. Heti, kun aukaisen karsinan oven on etukaviot ilmassa ja lähellä on myöskin etteivätkö ne osuisi. Luikahdan pois alta ja Riku rynnistää äänillä karsinasta pihalle heilauttaen vielä takapäänkin ilmaan siinä matkalla.

"Riku SAATANA!" karjaisen. Orlov tekee kunnon liukupysähdyksen ja jähmettyy paikalle kuin alistunut koiranpentu siitä hellimmästä rodusta. Se laskee päänsä oikein alas ja katsoo pahoittelevana minua, antaa kiinni ja pakittaa narujen luokse automaattisesti. Napsautan tuohtuneena narujen lukot kiinni, vaikka Riku vähän koittaakin uhota. Tarkistan jalat liu'un takia tavallistakin tarkemmin. Ei jälkiä, ruhjeita, turvotusta tai mitään, hyvä niin. Kaivan harjapakin kaapistamme ja alan sukimaan helpottuneena ravuria.

Kaviot hoituvat ihan hyvin, eivätkä nekään ole ainakaan hirveän pahasti kuluneet. Kannat tosin ovat pienentyneet aika reippaasti, mutta ei mitenkään hurjiin lukemiin - näillä voisi vaikka pari maratoonia juosta, tosin Vesku saakoot luvan vuolla kaviot tasaiksi lähipäivinä.

Käyn nopeasti hakemassa silat sun muut ajokamppeet Rikulle. Laitan suojat jalkoihin vielä pienen tarkistuksen kanssa, heitän varusteet rutiinilla himona steppailevan täpläsään selkään ja laitanpa suitsetkin. Sekkiä tosin emme taida tarvita tällä lenkillä, kun ei mitään hirmuisia vauhteja juosta. Kait?

Jiri ja Bella ovat miltei samoja aikoja valmiita kuin me, enää pitää vain iskostaa kärryt perään.

Britta hölköttelee luokseni ihme ilme naamallaan.
"Tota noi, mä taidan jättää välii", on seuraava lausahdus. Nyökkään vain enkä mieti kummempia, vaikka joku selvästikin painoi tytön mieltä. Kyllähän lenkin jälkeenkin kerkeää puhua. Jiri alkaa heittämään läppää, jutustelemaan rennosti ehkä pienen flirtin kanssa.

Saatuamme kärryt perään ja Veeran viereeni Rikun kärryille aloitamme lenkin rennolla kävelyllä, ainakin Rikun osalta. Bella saa melkein hölkätä jo alkuun. Rikun perse meinaa lentää, mutta potkuremmi ottaa onneksi kiinni. Kerkeämme jutustelemaan blondin kanssa jonkin aikaa, kunnes...

Krtötötötötötötötötökrtötötötö...

Riku alkaa kauhistelemaan, että mikä mörkö se sieltä mutkan takaa meinaa tulla. Onnekseni ääni sammuu, ja heti mutkaan päästyämme näemme nauravaisen ukon kävyn - Veskun - traktorinsa vierestä.
"Heii, sul ois muute lähiaikoina vuolurojekti, tää veti pienet luisut tuol tallis", sanon virnistäen. Ukko naurahtaa nyökäten. Jatkamme muuten puhumatta ohi.

Heti Veskun olevan varmasti poissa kuuloetäisyydeltä alkaa blondi taas jutustelemaan flirtin kanssa. Vastaan flirttiin - eipä sitä joka päivä blondeja poikia tapaa.
"Mut njaa, ravataako. Pliis?" kysyn halloweenvaellukselta tutuksi tulleen apinavirneen kera.
"No enkai mä voi vastustaakaa, naine."

Maisk, maisk. Riku kiihtyy nollasta sataan alle sadasosassa ja pian ponin lurjus ja blondipoika jäävät kauas taakse. Nautiskellen vauhdin huumasta jonkin aikaa päätän alkaa hiljentelemään vauhtia. Jarruttelen Rikun hellällä kädellä jonkun matkan jälkeen ja hölköttelemme takaisin huvittavan näyn luokse perä lentäen. Kiepsahdamme melko ketterästi tiellä ympäri ja jatkamme hölkötellen matkaa.

Läppää alkaa taas lentämään kun olemme hiljemmassa vauhdissa. Flirttailemme vähän väliä rennosti jutustelun lomassa. Ja pian joudunkin jo nousemaan kärryiltä, lenkki tuntui hujahtavan aivan liian nopeasti. Hämäräkin on jo tehnyt tulonsa, enpä kotia ehdi ennen hämärää. Jos tällä kertaa en sinne ojaan ajaisi. Syötävän hyvännäköinen poika heittää vielä viimeiset läppänsä, ennen kuin katoaa irrottamaan jo kärryjä. Taputtelen omaa konimusta aikani, kunnes kyllästymme molemmat.

Kärryjen irrottaminen sujuu normaalia nopeammin, sillä Riku taitaa olla niin tyytyväinen saadessaan nuokkua alahuuli lerppuen kylmässä ilmassa.

Kärrryt heivattuamme talsimme talliin. On juuri se aika, kun tunti on loppunut ja seuraava alkaa. Irroitan ennätysvauhtia jok'ikisen varusteen, tyrkkään pari fleece-loimea selkään ja laitettuani vielä orikuolaimen niskalenkin kera orille lompsin tyytyväisen orin kanssa ulos vielä kävelemään rauhoittamaan mieliämme.

Suutustelua, jutustelua, läppää ja flirttiä. Aikamoinen päivä, vai mitä?

16hm
Ainaniinilkeäjapahaorlovi ja flirttailusta kylläinen tytteliksi

|| Oikein mukava tarina, ja sinulta ehkä hieman erilaistakin? Tarina eteni sujuvasti, ja hyvä, että lopulta Rikukin alistui jossain määrin. Veskua saa tosiaankin orjuuttaa, sitä vartenhan se täällä töitä tekee... eiku? Sain taas virnistellä täällä yksinäni, sananparret olivat hauskoja ja hyvin suunniteltuja. Teksti oli selkeää, hyvähyvä! :) - Britta

[Samppa]

Eveliinan pitämä estetunti 29.11.2012

Puhhuh, sanon mielessäni. Riku painaa jo muutenkin ohjalle, että käsiin käy, mutta nyt se on aivan mahdoton. Ja vaikka nyt ollaan vielä maastossa, niin ei mitään tolkkua.

Päästessämme maneesiin alkaa Riku kuumua aivan liikaa - ohjat tuntuvat olevan löyhää, loputonta kuminauhaa, sillä ori ei tunne mitään suulla, vaikka simpsonit on nytkin suussa. Heivaan fleece-loimen pois.

Raviverkkailua on seuraavaksi. Riku koittaa kaahotella, mutta koitan päästä niskan päälle, ennen kuin ori alkaa heittämään minua kohti maata, kuten tapana on. Onnistun, Riku hiljentää vauhtiaan ja suostuu kuuntelemaan ohjia ihan pienen hetken kerrallaan. Kuitenkin ei kuulemma tarpeeksi rento vauhti ole:
"Tehkääs Rikulla ja Crimellä voltteja ja puolipidätteitä."
Ninipä niin, helpommin sanottu kuin tehty.. Teen satunnaisesti puolipidätteitä sekä voltteja. Riku on hyvin vastahakoinen, eikä sitä juurikaan kiinnosta hiljennellä vauhtia. Pian alkaa sähläys tulla mukaan.

"Alkuverkat riittää. Nyt kaikki saa tulla näit kolmee puomii aina kun on tilaa. Muuten voi ottaa sinne tänne laukkaympyröitä oman mielen mukaan", Eve sanoo.
Viola ja Crime ovat saman tien puomeja ylittämässä.

Sillä aikaa käännän Rikun pääty-ympyrälle. Puolipidätteitä yhden ympyrän verran ja annan todella herkät laukka-avut, enhän halua että sinkoilemme kuin pomppupallo pitkin ja poikin hiekka-aluetta. Riku jää miettimään pieneksi hetkeksi, että mitä pyydettiinkään, mutta nostaa kuitenkin ilman muita mutinoita. Laukka onkin todella karmeaa istua, enkä ihmettele vaikka olisi kauhistuttava näkykin. Peräsin lentää pari kertaa kera etusten, mutta pian Riku pääsee nelitahtilaukkaansa.

Laukkaamme ympyrän kertaalleen, hidastelemme ja siirrymme puomeille monen pidätyksen ja sahauksen kanssa. Silti vauhtimme on aika kova, mutta hyvin käsissä pysyvä.

Vaihdamme suunnan, teen laukkaympyröitä (jotka olivat kylläkin suurimmalta osalta ravikaahailuja) ja ylitämme tähänkin suuntaan puomit varsin vauhdilla, mutta hyvin.

Eveliina the tuntitäti nostaa puomit 30cm esteiksi. Riku alkaa keulimaan ja muuttumaan turhankin takapainoiseksi. Martingaali olisi varsin mukava keksintö, mutta ilman on mentävä.

Eve antaa meille ensimmäisen vuoron. Kolmen esteen sarja näyttää ainakin minusta hieman hankalalta Rikun pitkille laukka-askeleille. Nostamme pienen tappelun jälkeen laukan, Riku hosuu ja hypää liian läheltä mittakaavaansa. Joudun kokoamaan todella paljon oria hudin jälkeen, mutta Rikukin alkaa taas saamaan älliä päähänsä ja viimeinen este sujuukin jo hyvin.

Sama toistuu toiseen suuntaan, tosin Riku hyppää nyt jo hieman nätimmin eikä arvioi kovinkaan pahasti väärin.

Esteet korottuvat 50cm korkeiksi. Riku loikkii esteet nyt jo mallikelpoisesti ravureiden mittakaavassa. Suuret ilmavarat alkavat pienentyä jonkun verran, vaikka edelleen hypätään korkealta ja kovaa.

"Kokeillaas teidän kanssa kuuttakymppiä."
Ou nouh, Riku nyt et rönää...

Lähestymme estettä melko hitaasti, ja vaikka kannustankin Rikua vauhdikkaampaan menoon, niin ori silti epäröi. Kuitenkin viimehetkellä se singahtaa takaisin normaalivauhtiinsa ja hyppelee varovaisesti joka esteen. Kokeilemme pariin kertaan ja orikin varmistuu taidoistaan. Keuhun oria heirmuisesti ja annan tämän laukata pitkän sivun löyhillä ohjilla.

Alamme itsenäisesti loppuverryttelemään. Lähinnä hölköttelemme ravissa pitkin uraa rentoina kuin perunasäkit. Vilkuilemme välillä Violan ja Crimen sekä Akun ja Brean suorituksia - kahdeskaakymppiä pomppivat, laukkaavat kolmitahtisesti ja kaikkea, mitä me emme osaa.

Lopuksi Eve antaa paulautteet tunnista. Kuulemma yhteistyö pelitti meillä hyvin, vaikka Riku sähläsikin. Laitan fleeceloimen orille ja lähdemme takaisin tallille.

Kiitos Evelle tunnista!

17hm
Ylväs esteravuri ja kuski

|| Kappas, preesens-tekstiä! Tätä en olekaan pitkään aikaan lukenut. Hauskaa, että tekin osallistuitte estetunnille. Hyvin näytti loppujen lopuksi menevän kun jo kuudenkympinkin hyppäsitte. Muutenkin mukavasti kerrottu tarina, hyvähyvä! :) - Britta

[Samppa]

Tuttavia

"Hei pelle, kunnolla nyt!" ärähdän orille. Se on jälleen kiskomassa mua 6 - 0 pitkin tallipihaa lauhkeassa kelissä. Ketju suussa ei tee mitään virkaa, Riku vain vetää innoissaan kuin höyryveturi lennokasta ravia pitkin ja poikin. Ja rauhallinen taluttelulenkkikö se olisi tänään ennen kavioiden vuolua? Ei todellakaan, jos Riku jatkaa menoaan.

Siirrymme talliin, heivaan loimet pois, harjaan nopeasti arvaamattoman sielunkumppanini, tarkastan, laitan vihreän fleeceloimen vauhkoontuneelle orille. Siinä vaiheessa saan jo kiitellä onneani, etten saa kaviosta päähän. Pakotan orin ottamaan orikuolaimen pienen tappelun jälkeen. Napsautan ketjun kiinni kuolaimeen ja ravuri irti.

Lähdemme melko rauhallisesti. Riku tuppaa kaasuttelemaan mitä ehtii, mutta orikuolain pidättää onneksi aika hyvin. Tosin, jos liian kovaa nykäisen, niin ori joko potkaisee ja painelee menemään, tai hyppää rajusti pystyyn. Tallustamme jonkin aikaa ajotietä pitkin liekkijärvelle päin lumisiin maisemiin rauhoittuen.

Kaikki sujuu hyvin, kunnes ravuri päättää tallustelun loppuneen. Naru liukuu hetkessä kädestäni orin sännätessä nollasta sataan silmänräpäuksessä potkaisten vielä varoitukseksi. Siihen sitten jään monttu auki töllöttämään, kun vihreä läntti pienenee koko ajan pienemmäksi.
"Rikusaatanatakasijosettuunilaitansutkoiranruuaks!" karjun orille tämän juuri hypätessä penkkaan. Niinpä niin.

Lähden kävelemään rauhassa kohti metsän uumenia. Seurailen rauhassa kavionjälkiä, hoilaten muutamaa kappaletta. Huhuilen silloin tällöin oria, mutta en saa vastaukseksi lämmintä hörähdystä. Joudun välillä pitämään lepotaukoja, lumessa tarpominen on nimittäin raskasta.

Jäljet ovat selvät, vaikka ori onkin lähinnä hypellyt sinnetännetuonneteillemeilleheille. Tutkailen paikkoja samalla. Jos sitä vielä kotiinkin löytäisi.

Pimeät metsän uumenet ovat aika karmivat yksinään päivälläkin kulkea. Varsinkin, kun tietää että Liekkijärven lähistöllä liikkuu karhu, kuten Miska oli kertonut yhtenä päivänä.

Samassa kuulen tutun hörähdyksen takanani. Lennähdän pärställeni lumihankeen säikähdyksen takia, käännyn äkkiä katsomaan Rikua puistellen enimmät lumet ja otan mahdollisimman nopeasti tummanruunikkoni kiinni. Ei sillä, ei se karkuun varmaankaan olisi sännännyt, mutta eihän näistä koskaan tiedä. Yllätyssuuntaansa Riku on nyt menohaluisena.

Silloin saan oivan älynväläyksen - voinhan ratsastaa kotiin. Ilman suurempia harkitsemisia alan kipuamaan orin selkään. Eihän mulla kypärää päässä ole, mutta kai nyt kerrankin voin omaan steppailevaan kultahanipalloropsukkaani luottaa?

Painan kevyesti pohkeet hevosen kylkiin jättäen ne rennoiksi. Riku lähtee innokkaana loikkimaan kohti tietä. Painaudun tummaa kaulaa vasten pitäen harjasta ja narusta kiinni mahdollisten loikkien varalta. Ori koikkelehtii, tai ravaa, yllättävänkin tasaisesti ja uskaltaudun jo vähän nauttimaankin humputtelusta. Tien ja suuren loikan vaativan penkan tullessa näkyviin tarraudun pitkään harjaan vauhdin koventuessa.

Huppista keikkaa ja olemme tiellä. Riku hiljentää vauhtinsa lähes nollaan. Olin lähes tippunut hypyssä, mutta vielä viimeisillä voimilla kipuan kyljeltä takaisin vielä heikosti pyllyvakoa kaihertavan selkärangan päälle. Muistelen nopeasti, kuinka inhottava kokemus oli Rikun ensimmäinen ratsastus - satulaa ei lähimaillakaan, kouluttamaton, vihamielinen varsa ilman minkään näköistä rasvaa tai lihasta pyöröaitauksessa, joka päättyi jalkani murtumiseen. Ehkä jopa huvitun muistellessa, kuinka Uuno olin tuolloin.

Riku tökkää mua jalkaan, ihan kuin että "Mennään jo kotiin, mamma pliis!" Naurahdan pienesti ja painan superkevyesti pohkeet kuten aikaisemmiin metsästä poistuessamme. Keinun pienesti rauhallisen käynnin tahdissa, istun kuin perunasäkki ja nautiskelen, kun ori on kerrankin rauhassa.

Kuulen pientä kavioiden kopsetta lähistöltä. Pysäytän Rikun istunnan avulla ja odottelemme, että mikä heppamörkö mutkan takaa kurkistaa. Tummanruunikon heposen korvat tutkivat joka puolta, ennen kuin ne jähmettyvät takaviistoon.

Mikään heppamörkö ei mutkan takaa tule, vaan...
"Samppa!"
Dafuq, on ensimmäinen ajatus joka mielessä käy. Tietä pitkin ravaa rauhallisesti norjanvuonohevoselta näyttävä poni ja selässä brunette tyttö.
Lähemmäs tultuaan tunnistan tytön heinäkuun ajoleiriltä tuttavaksi tulluksi Pipsaksi tämän vuoniksensa kanssa, olikohan ponin nimi Sikka, Sakke, Salla... En mä vaan muista, mutta tamma se kuitenkin on. Riku kääntää päänsä äkisti, alkaen pienesti stepata.

Hämmentyneenä vastaan jotain tervehdykseksi juuri ennenkuin poninpallo on vaaraetäisyydellä. Pipsa pidättää hevosensa pysähdykseen ja alkaa vaihtamaan kuulumisia. Pipsa kauhistelee jonkin aikaa kypärättömyyttäni, sillä mitä nyt Arselan raveissa hänenkin tuli orini oikea luonne nähtyä...
Jonkin aikaa me siinä turistaan, ennen kuin totean, että kengittäjäsetä-Vesku odottaa tallilla vinoja kavioita.

18hm
Uhkarohkea, kypärätön hangessa tarpoja ja positiivisesti yllättänyt ravurin retku
Näi btw, en suunnittele ikinä mitä kirjotan, sanaparretki vaan tulla tupsahtaa. Tosin, joskus koulussa mielee saattaa tulla esim. "Joo hei ny mää tiiän, seuraavaa hooämmää tää ja tää..."


\\ Tosi mukava tarina, ei sitä päivän aikana paljoa tarvi tehdä että saa tarinan kokoon! Pituutta oli juuri sopivasti ja tekstiä oli mukava lukea. Kappalejaot olivat hyvän mittaisia eikä virheitäkään löytynyt :) - Maria

[Samppa]

Oi kuusipuun kaato

Talutan Rikua talliin. Olin saanut orini loputtomia energioita purettua kärrylenkillä Brean ja Akun kanssa. Tosin, ei se vieläkään vaikuta, että olisi jo hölkännyt jonkin matkaa. Se vähän kiskoo ja puree pariin otteeseen persuuksista, mutta melko nätisti se käytävällä astelee. Joulukuusen kaatohommiin oltaisiin jo tänään menossa. Tosin, se kuusi varmaan karisee pois jo ennen aattoa, mutta voidaanhan me uusi kuusikin hakea lähempänä joulupukkipäivää.

Rauhassa alan harjaamaan hermostunutta oria, tyynnytellen sitä välillä. Mikään kiirehän meillä ei tänään enää ole, Rikun rekeen voi laitella lyhtyjä että nähdään näin pimeällä kaataa se puu. Kuitenkin, olisi varmaankin hyvä jo treenata kentällä miten se reki kääntyy. Mutta se onkin asia erikseen, miten me kerkeämme, sillä tunnit pyörivät jo ja kestävät seitsemään asti. Silloin olisi jo hyvä olla tallinurkilla.

Lätkäisen fleeceloimen orin päälle, tyrkkään tämän karsinaan ja annan heinänipun. Pyllähdän karsinan pohjalle joksikin aikaa ja saan otettua pienet torkut.

Pari tuntia suhahtaa nukkuessa ja tallihommia tehdessä tuosta vain, joten otan Rikun uudestaan käytävälle.

Aloitan harjaamisen kaikessa rauhassa. Rikukin on jo rauhoittunut jonkin verran, se vain nuokkuu, vaikkakin edelleen on valmis räjähtämään.
"Arvaa mitä? Mä muute ilmotin sut Arselan raveihi", höpisen. Riku säpsähtää hereille ja alkaa hankaamaan turpaansa mua vasten.
"Mä joteki arvasin et sä tykkäät", virnistän. Ravuri vain hörähtää ja jatkaa nautiskeluaan

Kavioden puhdistus on Rikun mielestä vastenmielistä, joten saan jonkin aikaa maanitella oria nostaamaan yksi koipi kerrallaan. Mitään lumitilsoja ei ole, kun ei kenkiäkään. Pinteliem kanssa saan vähän aikaa sählätä, mutta nekin asettuvat paikoilleen pienen ajatuksen käytön jälkeen.

Käppäilen satulahuoneeseen hakemaan rekivaljaita. Jos mä vielä edes muistaisin miten ne laitettaisiin. Joudun kantamaan kamppeet kahdessa erässä, sen verran niitä on. Potkuremminkin joudun irrottamaan kilpailusiloista, eihän kukaan halua kaviosta otsaan.

Takaisin Rikun luokse päälle alan laulamaan Negativen Frozen To Lose It Allia valjastaessani. Hetken aikaa sanoja mietittyäni tajuan, kuinka hyvin tämäkin kappale koskee Rikua. Vaikka eihän Rikun elämä vielä kovinkaan paljoa ole juossut, mutta... Kuitenkin. Paljon on ori joutunut nuoruudessaan kokemaan, sinnitteli hengissä päättäväisyyden avulla.

Hopsanssaa. Valjaat ovatkin selässä, mutta... Ne näyttävät aika hassuilta. Samassa tajuan erehdykseni, vaihdan parien osien paikkoja. Valmis! Suitsitus ei tuota juurikaan ongelmia, mitä nyt hömpän täytyy nostaa pää taivaisiin ja nuohota.

Tallin ovi käy. Sieltä astelee Maria, se ihme tyyppi joka sähläs sen penkin kanssa. Naureskelen mielessäni, kunnes tajuan, että Riku pomppii pystyyn pienessä paniikinpoikasessa. Rauhoittelen aikani oria, Marian jäädessä toljottamaan. Riku puhisee, mulkoilee pahasti naista ja heiluttelee päätä ylös alas. Mä taas oon orin kaulan alla, vähän kuin siinä sen suojissa. Ja kai se mua koittaa suojellakin vähän. Marialla on huvittunut ilme kasvoillaan. Perkeleen blondi.

"Taasko sä oot sitä liikuttamassa", tämä sanoo pienen naurahduksen lomasta.
"No myö käyää hakee kuuspuu tuolt jostai metästä kohta. Mun on vaa haettava reki tuolt meiltä kotonta, messissä sitte ku oon tääl taas?"
"Kai mä, pitää kysästä Sinnalta käykö sille. Ku mä oon sen orja täällä", naikkonen sanoo ja lähtee ripeästi pois.

Irroitan orin, laitan pitkän narun kiinni orin kuolaimiin ja lähden taluttamaan jälleen varsin menohaluista oria pihalle. Maria tulee ulkona vastaan. Lihaskimppuni alkaa vitkuttelemaan ja potkimaan kuin mikäkin rusakko elvistelläkseen.
"Me käyää hakemassa se reki ja öljylamppui", sanon heilauttaessani kättä. Morjensta vaa.

Käppäilemme pimeässä aika rivakkaa tahtia kohti omakotiasuntolaa. Muilla on siellä jälleen bailut, musiikista päätellen... Laitan Rikun kiinni tolppaan pieneksi hetkeksi hakiessani ree'en ja lyhdyt autotallista. Veera-koiravanhus tulee automaattisesti ulos ja hyppää rekeen, vaikka koitankin komentaa sitä pois.

Sytytän ensin lyhdyt, pitäähän sitä jotain nähdä. Kiinnittelen kaikessa rauhassa reen kiinni, ja Rikukin vaikuttaa rauhalliselta suomiputtepojalta, jolla ei ole ikinä mihinkään kiire.

Istahdan ree'elle ja maiskautan Rikun matkaan. Veera nuolaisee ahniinihanalla, kuolaisella kielellään jo mukavassa kohmeessa olevaa poskeani. Rikun laiskapuoli jää pois ja alta paljastuu tuliset menohalut, joten saan jonkun aikaa sahailla ja varoa kavioita. Kuitenkin tallille selviämme melko ehjin nahoin.

Maria odottelee mahtavat vaatekerrokset päällään pihassa, Britan kanssa höpötellen. Tehtyämme jonkinnäköisen uukkarin pysäytän steppaavan muskelimieheni.
"Beeteevee, Brittaki tulee mukaa", Maria sanoo läntätessään perseensä rekeen. Veera murahtaa ja vilkuilee epäilevästi naista, mutta rentoutuu kun rapsutan sitä jonkin aikaa. Riku alkaa heittelemään kavioitaan ja alkaa hermostumaan. Britta istahtaa varovaisemmin.
"Onks meillä muute sahaa mukana?" kysäisen.
"Ei, mä luulin et sul o se, ku sä vaikutat aika Puuha-Petelle", Maria sanoo.
"Mä käyn hakemassa", Britta sanoo ja lähtee hyppelemään kohti valkoista taloa.
"Ei juma, mitä tästäkää reissusta tulee..." mutisen hupparini sisälle.
"Ai mitä?" Maria kysyy suupielet korvissa.
"Nii et voisit varmaa hakee Rikulle fleekkarin, siis fleeceloimen", sanon viaton ilme kasvoillani. Mene halpaan, mene halpaan...
"Joo, älkää karatko", nainen naurahtaa ja lähtee pomppien talliin.

Vihdoin, kun kaikki istumme reessä, saha on mukana ja Rikulla loimi, pääsemme matkaan. Rikun hölköttelyvauhtia etenemme pimeässä illassa.
"Britta, mistä meiä kannattas hakee se kuus?" kysyn edestä.
"No... Tuol hallin lähel on semmone yks sähkölinja, minkä alta ollaa aina käyty kaatamassa", brunette vastaa. "VARO AUTO!"

Tosiaan, auto. Pidätän Rikun pysähdykseen, johon se suhtautuu hyvin vastahakoisesti. Auto hiljentää vauhtiaan edes vähän, ohittaa meidät ja jatkamme matkaa.

Hallille päästyämme jalkaudumme kaikki. Veera lähtee kuono maassa haistelemaan lähistöä. Britan arvioitua sähkölinjan olevan jossain tuolla, alamme raahautumaan sinne. Tottakai Britta ja Maria edellä, hoitakoot raskaat polkutyöt niin mä ja Riku päästään tallustamaan rennosti, Veera reessä istuskellen.

"Hei, tos o kyl komia kuus!" Maria sanoo, ryöstää reestä sahan, suostuttelee Britan sählinkiinsä mukaan ja niin tylleröt saavat kuusen kellahtamaan lumihankeen jonkin ajan pähkäilyn jälkeen. Kaksikko kantaa ikivihreän ree'en takaosaan. Käännämme mahtavan uukkarin avulla nenät tulosuuntaan ja rynnistämme Rikun kanssa edeltä tielle.

Kun kaikki puuskuttavat reessä, maiskautan Rikun raviin ja annan sen spurtata oikein kunnolla. Naurahdan, kun Britta hieman inahtaa, Maria taasen räkättää. Lunta pöllyää jokaisen naamalle, Veera mukaan ottaen.

"Katos, kuura-akkojako siellä reessä on?" Vesku naurahtaa. Sinna ja Klara virnuilevat tallin ovella, Eevertti ja Brea remmin päässä. Vilkaisen takana olevaa kaksikkoani. Todentotta, kuuraukkoja sitä ollaan... Kulmakarvat ovat vitivalkoiset, hiukset aivan huurussa, silmäripset lumessä ja posket helottavat tulipunaisina. Repeämme kaikki mahtavaan nauruun, mutta Rikun potkaisu havahduttaa meidät kuuraukkomaastamme rekeen.

Hajaannumme omiin puuhimme, mä Rikun kanssa puuhaamiseen keskittyen. Kaviot nousevat nätisti, vaikkakin pientä mielenosoitusta on mukana. Harjaan palluran nopeasti läpikotaisin, laitan kuivan fleecen tummanruunikolle ja alamme vielä Britan, Violan ja parin muun tallilaisen kanssa koristelemaan kuusta.


Riku kävi vielä tarhassa päivän päätteeksi. Reki hohtaa taustalla.

19hm
Keskikokoinen kuura-akka ja hienoa rekeä vetävä ryssäravuri

\\ Tosi mukava kuusenhakureissu, repeilin täällä ääneen (onneks kotiväki on siihen jo tottunut) :D Jotenki osaan kuvitella itteni tohon rooliin mitä mulla tässä tarinassa oli. Ainut pikkuvika mikä häiritsi, oli tuolla "ree'en takaosaan", pitäisi olla reen takaosaan :) - Maria

[Samppa]

Pellolla mölläilyä


Pidettiin laiskottelupäivä, joten tarvoimme pellolle ja siellä nappasin kuvia jonkin aikaa, kunnes köpöttelimme takaisin tallille.

20hm
Herra tukkajumalaherra, eli Riku ja lumimörkö

|| Kiva kuva ja paljon lunta! Täällä ei ehkä ihan noin paljoa vielä ole, mutta mitäs pienistä. Laiskottelupäivät ovat mukavia väliin, varsinkin kun on reenannut paljon! :) - Britta

[Samppa]

Halloweenvaellus Shelyesin porukan kanssa norjassa 31.10 - 1.11.2012

"Mahtavaa! Eroon niistä lissupissiksistä, vaikkakin vain pariksi päiväksi, mutta silti!" olin hihkunut jo aikoja sitten. Nyt, Shelyesin ponitallin (hih, ponitallin) pihassa ylikuumana käyvän hermoheikon orini kiskoessa narun päässä turhankin voimakkaasti kaikki tuntuu liian hyvältä ollakseen totta. Pohjoisen maisemiin olin jo aikoja sitten tottunut Kulta-Satulassa asustellessamme, mutta kaikki tuntuu silti niin... Ihanalta!

Päässäni raikaa Guns N' Rosesin Sweet Child O' Mine, ja nyökyttelenkin tämän tahtiin talutellessani oria tallipihalla. Kiinnostuneet katseet seurasivat jokaisen vieraan touhuja, mutta enpä tiedä, ainakin joku tytön tyllerö nauliintuu töllöttämään meikää pidemmäksikin aikaa. Kunhan ei nyt pojaksi luule ja ala vehtaamaan, hekottelen kuiskien Rikun korvaan villejä ajatuksia, mitä silloin voisi käydä. Ori hörähtelee silloin tällöin vastaukseksi, juuri oikeisiin kohtiin nyökyttelee päätänsäkin. Ymmärtääköhän se mun puhetta oikeastikin?

Turhia ihmettelemättä menemme parkkipaikalta koko Ruolammen konkkaronkka talliin. Tyrkkäämme heposemme rauhoittumaan tyhjiin karsinoihin (Shelyesin ponit ovat katsos ulkoilemassa päivisin), ja pian Jassuksi esittäytynyt nainen tekee meille tutustumiskierroksen koko Shelyesin tallipihalla, myös valkoiset leirimökit mukaan lukien.

Illan lähestyessä otan Rikun käytävälle. Se puree, potkii ja uhittelee kaikkien perustoimenpiteiden ajan. Alan maalaamaan sormiväreillä väistelevään ravuriini intiaanikuvioita - kämmeniä sinne tänne, renkaita pärstään ja raitoja jalkoihin. Letitän muutamat ohuet letit orin ihanaan takunkeräyspesään, sujauttaen välikköihin kauniita sulkia. Häntään kiepautan turhankin tuttavan punaisen nauhan kertomaan potkuvaarasta. Tietävätpähän viimeistään kavioiden sohiessa, miksi nauha on tarpeen.

Vähän ennen kahdeksaa laitan Rikulle suitset todellatodellatodella vahvoilla kuolaimilla varustettuna, suljilla koristeltuina tottakai. Pihalla kipuan jakkaran avulla jälleen kerran mahdollisimman hankalana käyttäytyvän tummanruunikkoni selkää, kiikuttelen itseni tasapainoon hautautuen vähän tuuheutuneen ja pidentyneen karvanpeitteen joukkoon. Riku tanssahtelee hulluna ympyrää pää kallellaan, mua sivusilmällä pahasti mulkoillen. Eipä sitä taida koko reissu juurikaan kiinnostaa pahemmin, kun taisi aavistaa, ettei päästä kaahottamaan raviradalle tai hyvälle ajotielle. Mahassa kouraisee Rikun hypähtäessä pienesti pystyyn. Catun kailottaessa järjestystä ja sen semmoista, ahtaudumme jonoon heidän taakseen. Täysityö on pidellä ori hallinnassa, ja kaikki muu meneekin aivan ohitse.

Jossain vaiheessa alamme ravailemaan. Rikun ravi pompottaa mahdottomasti, sillä orin hitaampi ravi on todella pompottavaa, kun vauhti käytetäänkin ylöspäin nousemiseen. Ties mitkä GP-tason koulukisat voitettaisiin tällä ravilla, mikäli orlov vain lopettaisi hampaat lukossa paahtamisen. Ja taipuisi joskus.

Pian Catu kuuluttaa, että on laukan vuoro. Riku hypähtää kummallisesti, ja kevennykseni menee sekaisin. Teen pari puolipidätettä ja annan vasemman laukan avut. Riku hypähtää hapuillen ristilaukan kautta vasemmalle, heikommalle laukallensa. Saan todenteolla pidätellä oria, ettei se vain pääsee kaahaamaan pikkuponien ohitse, tai pahimmassa tapauksessa ylitse. Mitään pahaa ei onneksi tapahdu, vaikka ori onkin räjähdysalttiimpi kuin yleensä.

Hiljentelemme örkkimme takaisin käyntiin. Riku tanssahtelee hermostuneena, pää vinossa, koittaen härnätä edessä olevaa ponia. Yht'äkkiä edessämme oleva Pikachu-pokemon alias Catu kääntyi puoleemme:
"Kukas tää komistus on?" hän kysyy suomeksi. Hänen ilmeessään on ihastusta, mikä saa hymyni vain levenemään entisestään.
"Riku, sitä kiinnostas vähän enemmän vauhti ja jännitys -" (niin, tai mun tiputtelu) "- kuin tällainen köpöttely ponin peräessä kiinni", naureskelen. Saamme jonkun aikaa jutusteltuakin, tytöllä on hieman takeltava suomi, mutta mitään väärinkäsityksiä ei tapahdu.

"Luvassa olis pitkä suora, annetaan hevosten siis irroittaa viimeisetkin mehut itsestään! Sen jälkeen ei ookaan sitten enää pitkä matka yöpymispaikalle!" Pikachu kuuluttaa. Lyhennän automaattisesti ohjia, Rikulla kun on paha tapa kuulutuksien jälkeen singahtaa itsestään täyteen vauhtiin. Heti edessämme olevan ponin laukan siirtyessä neliksi, annan Rikulle laukka-avut. Se hypähtää malttamattomana pienesti pystyyn, tekee pienen pompun ja siirtyy hyvin sekavaan laukkaan.

Parit kiljahdukset, parahdukset ja muut ääntelyt kuuluvat takaa vauhdin käydessä hillittömän kovaksi - eli ihanaksi. Riku pärskähtää muutamaan kertaan tyytyväisenä, hidasteluissa taasen osoittaa mieltään pienesti korskahtelemalla ja uhoamalla.

Aittarakennukset - niissä me kai aiomme yöpyäkin - pilkahtavat mustaan maisemaan. Innostun kaivamaan herneaivojeni kolkista kauhutarinoita. Pari keksinkin, värittelen niitä mielessäni valmiiksi kerrottavaksi. Jostain kumman syystä Guns N' Roses alkaa jälleen soimaan päässä, ja mun onkin pakko hyräillä muutama kappale läpi. Riku rauhoittuu vähäsen kuullessaan letkeän luritteluni, keskittyy kuuntelemaan hyminääni ja unohtaa samantien hampaiden vilauttelut, puskiin pomppailut, kaahailut ja muut pahat tavat.

Päästyämme leirintäpaikallemme, alamme hoitamaan hevosiamme yöpuulle. Riku katselee ihmeissään talonväen nautakarjaa, koittaa jopa ystävyyttäkin parin kanssa tehdä. Läikkäpyllyt kuitenkin ovat varautuneita kavereita ja kipittävät utareet heiluen muiden luokse turvaan. Matka oli tainnut tehdä veronsa, sillä kamalan paljoa ei Riku enää mulle uhoa, mitä nyt korvat luimussa vilkuilee. Tosin, tarhassa se on vähällä listiä ensimmäiset ponit mitä eteen sattuu, mutta pienen rauhoittelun jälkeen ovat kaikki sulassa sovussa, mikäli niin voi sanoa, kun 22 kummajaista, osa orejakin, ovat samassa tilassa juurikaan tutustumatta.

Pian nuotiokin on pystyssä, vaahtokarkit ja makkarat tikkujen päässä paistumassa, on aika kummitustarinoille. Alamme heittelemään ties mitä suomalaisia kauhustooreja, ja saammekin Shelyt aivan kalpeiksi. Itse en juurikaan suutani käytä muuhun kuin syömiseen, ja meidän Lynnyrdi Skynnyrdi tuleekin kysymään, onko mulla joku hätänä kun olen niin vaiti. Mutisen vain heposia katsellen - Riku pomottaa ja haluaisi vähän leikkiäkin, mutta muut vieläkin tuppaavat olemaan ruuan lumoissa.

Jonkun ajan päästä kömmin makuupussiini, ja juuri kun olen saamassa unta, alkaa kamala kiljunta. Mieleni tekee huutaa ties kuinka monet ärräpäät, ja sihautankin muutamat sammakot hiljaisella äänellä tyynyyn. Alkaa kuulumaan huhuilua, seinän raapimista ja jälleen kiljumista. Itsekin menen hömpötykseen vähän mukaan, vaikkakin mietin, että kuka puuttuu joukosta - on niin ihmeen hiljaista. Jälleen valkoinen hahmo liikkuu ikkunan ohi vilahtaen, mutta pysähtyykin katselemaan meitä. Nytkähdän istumaan ja katselen pää kallellani tuota outoa näkyä. Pian kaavun alta paljastuu Jassu ja heittäydyn nauramaan tyynyäni vasten kuin mikäkin kaheli. Kauhea hälinä syntyy, naurunremakoitakin. Pian kuitenkin alamme kaikki olemaan unta vailla ja nukahtelemme, itse ensimmäisten joukossa.

***

Seuraavana aamulla olemme jälleen ratsailla. Etenemme rauhassa jotain isoa tietä pitkin, joka hieman vitsittaa ainakin allani malttamattomana korskahtelevaa jättiläistä. Jotain Sinnan kanssa jutustellaan, kunnes pitää alkaa keskittymään ratsastukseenkin. Ylämäet ottavat ainakin haarovälin voimille, kun ilman satulaa ratsastelee.

Kylän, vaiko kaupungin talot pilkahtavat maisemaan ja saa Rikun entistä levottomammaksi. Köpötämme muutaman possujunaa ihmettelevän norjalaisen ohitse, ravailemmekin hiekka-alustalla. RIku nautiskelee ravipätkistä ja kuumuu mahdottomasti. Jälleen. Parit puskapomputkin se tekee, mutta hölköttelee Catun perään ilman suurempia ongelmia.

Laukkasuora koittaa. Muut laukkaavat, mutta tiedän että Riku pitää enemmän ravaamisesta, joten annan sille hieman ohjaa, painan pari kertaa kevyesti kylkiä ja ori pinkaisee vauhdikkaaseen raviin ohittaen helposti kaikki muut. Hidastan orin vauhtia jo hyvissä ajoin istunnalla Rikun pärskähdellessä tyytyväisenä allani. Odottelemme tien laidassa ohjat löyhinä, kun muut ponit alkavat tupsahtelemaan lössissä luoksemme. Virnistellen taputtelen ravuria ja se hörisee takaisin. Heittäydyn pitkään halaukseen tämän kaulalle, suukotan harjaa pariin otteeseen ja kiittelen venäjäksi, kuinka hiton onnellinen mä oon kun saan omistaa sen.

Pian jatkammekin taas matkaamme kohti Shelyesiä jumppaillen hepostemme selässä mitä kummallisimmin tavoin. Riku etenee kaula pitkällä, eikä mulla ole mitään kontaktia siihen ohjien kautta. Ne nahkahörpäkkeet vain lepäävät orin säällä. Supattelen orille edelleen hempeitä, venäjäksi ja suomeksi. Silloin tällöin tämä hörähtää, hankaahan se kengättömiä jalkojanikin turvallaan varovaisesti.

Shelyesin pihassa jään vielä kerran halaamaan orin kaulaa selästä. Riku vain hörisee alahuuli pitkällä omiaan. Tiputtaudun, silittelen oria kaulasta ja laitan kengät jalkaan.
"Eiköhä näytetä niille se meiä temppu", kuulutan venäjäksi kovaan ääneen. Irrotan otteeni orista, siirryn askeleen sivulle nostaen käteni ilmaan. Riku heilauttaa innoissaan etukaviot korkealle ilmaan, laskeutuu ja kumartuu kuin sirkushevonen konsanaan. Kehun oria, joka onkin jo kipittämässä kohti uusia seikkailujaan.

Kiitos reissusta ja mahtavasta matkaseurasta!

21hm
Inkkariravuri ja inkkaritytteli

|| Tarinallapa oli mukavasti pituutta! En tiedä miten, mutta jotenkin erilaista tekstiä sinulta, hyvällä tavalla. Käyttämäsi kielikuvat ovat todella kekseliäitä etkä toistele sanoja liikaa (esim. Riku teki tätä ja Riku teki tuota), vaan muutat jälkimmäisen Rikun joksikin muuksi sanaksi. Tarina oli mielikuvituksellinen, vaiheikas ja sitä oli mukava lukea. Jatka samaan malliin, teillä on jo monta hoitomerkintää! ;) - Britta

[Samppa]

Pöllön^{eli Rikun}päiväkirja

"17.1.2013, Rikun karsinassa kirijotettu

Tänää oli aika vauhikas päivä. Jo alussa pöllöttimellä oli mahottomasti uhoa ja se vielä pahentu mitä enemmä joutu odottelemaa. Jiri sitte kysy, että voiko ne Bellan kanssa tulla mukaa, mikäs siinä, ooteltiin Rikun kanssa jonku aikaa silatki selässä, enne ku se yks sai ponisa vermeisii.

Käytii pyörähtää tuol pohjosemmalla puolella, aika kevyesti mentii ku oli jonku verra pakkastaki. Riku ois kyl halunnu mennä taas häntä tötteröllä ja osotti mieltää heruttamalla takakavioitaa minuu päi, mutta eipä se osumia saanu aikaseksi. Jutusteltii Jirin kaa niitä sekä näitä, kuulemma taas tulossa lisää työntekijää tänne. Ihan ku Maria ei sais jo tarpeeks häsellystä, hehe.

Tallissa sitte heitin Rikulle melassivettä ja tyrkkäsin pojun karsinaa kuivumaa loimi päälläsä. Miä ite aloin puhistamaa karsinoita ja putsailin Rikun kamppeita. Toi meiän kaappi pitäs (taas) siivota, se on ku sikolätti eikä tänääkää meinannu simpsoneita löytyä ennen ku olin heittäny jokasen kamppeen pois sieltä kopperosta.

Mitäs tässä istuskellessa, Rikun höplätessä tätä jo nyt hevonkuolasta vihkosta, kerjää taas huomiota se hassunassupassulassukassujassurassu. Aika söpöä, ku se on yleesä sillei "nyt muute tulee kaviosta jos et lähe" ja pitää olla vähä varovaine koko aja, mutta nyt se vaa tossa pyöriskelee. Aha, kellahti tohon mun vieree ja alko heittelemää miun päälle puruja, reilu kaveri.

Veera joutu jäämää tänää kotii, se oli ihan veto poissa, en tiiä miks. Riku vähä ihmetteli ku se karvakasa ei roikkunu mun kintereillä, ja on tää vähän outooki ku se vanhus ei oo lämmittämässä nyt. Mut pitää kattoo, jos se taas huomenna jaksais. Toivottavasti ei vanhuus ala verottamaa voimavarastoja, Vetuski ansaittis elää ihan yhtä pitkää ku miä!

Onneks Riku kuiteki on vielä nuori, vaikkaki joskus hankala ja kärttyne, mut kuiteki mukava... Hei, älä tätä vihkoo syö! Nii, se koitti syyä tän vihon. Nyt se esittää loukkaantunutta, murjottaa mut vilkuilee muhun päin. En suostu rapsuttamaa, ennen ku se ite kääntää pääsä tänne.

Noni, kääntihä se lopulta pärstäsä. Ja nyt on taas kaikki hyvin, ainaki Rikun mielestä. Miun varmaa pitäs kohta alkaa liukenemaa kotia pitämää Veeralle seuraa, se jäi ihan hirveen pettyneen näkösenä sinne mun huoneesee.

Mutta juu, moido tällä kertaa."
Läimäsen vihkosen kiinni, nousen karsinasta mahtava purukerros päälläni ja puistelen vaatteitani tovin. Riku katselee pää kenossa touhujani, mutta kipuaa jaloilleen. Naurahdan pienesti ja näytän oripojalle kieltä, johon se vastaa haukottelemalla. Rapsuttelen jonkin aikaa, kunnes päätän todenteolla ehtiä ennen pimeää kotiin - on se Veera käytettävä vielä ainakin tarpeillaan vaikka halut poissa.

22hm
Pöllö ja Akun turvamies

|| Mukavan erilainen tarina, tällaista en ole vielä lukenut! Tässä tapauksessa puhekieli ei haitannut vaan antoi tekstille kivasti lisämaustetta. Riku vaikutti tarinan mukaan oikein huomionkipeältä halikaverilta, ja sellaista puolta en olekaan Rikulta vielä nähnyt. Harmi, että Veeruskalla ei ollut mikään paras päivä, mutta hyvä että päivänne meni muuten hyvin. :) - Britta

[Samppa]

Mun ja Rikun vetämä maasto 6.2.2013

"No jos työ tuutte toho talli ettee puole tunni piästä, ni piästää maastoilemmoo", sammalsin satulahuoneessa maastoporukallemme. Suvi, Hömöpetteri, Selleri, Märtsy, Lynnyrdi, Aggu, Brisu, Eve ja mä.

Porukka hajaantui ympäri tallia rupatellen, Akku käväisi mun luona kysymässä reittiäkin. Mä en siihen sanonu mitään, vihjasin vaan että mennään kärryillä kiitorataa.

Nappasin Rikun ketjunarun mukaani tallista ja poistuin Veeran kanssa sählingistä. Narttu - todellinen bitch - seurasi mua kuin hai laivaa vieläkin ja kovasti osoitti uskollisuuttaan katselemalla silmiin.

Pääpahis nimeltä Riku suostui kiinni yllättävän helposti. Kehuin oria, johon se vastasi napsaisemalla mua käsivarresta ihan kunnolla. Ärähdin, mutta Riku alkoi vain nakkelemaan niskojaan innoissaan.

Tallissa hoitaminen meni aivan kuten ennenkin - potkuja sinne tänne, leuat louskutti mahtavaa tahtia ja jäin välillä väliinkin. Suvi kauhisteli touhuamme, Akku facepalmasi ja muutkin ihmettelivät touhuamme. Hömöpetteri ihmetteli pissisponinsa (ottakee rakkaat kohteliaisuutena) kanssa, joka oli hirveän pieni verrattuna Rikuun.

Saatuani kaikki silat sun muut härpäkkeet Rikulle potkuremmiä unohtamatta vedin katoksesta kuumana käyvän orin perään punaiset koppakärryt. Riku hyppeli pystyyn ja koitti mahtailla, mutta antoi laittaa kärryt peräänsä melko hyvin.

Vihdoin olimme kaikki pihalla. Laskin porukkamme, ja totesin kaikkien olevan mukana. Veera hypähti mun viereen kärryille könyttyään Suvin huskyn kanssa, jolle se vähän ärähteli. Sinna otti meistä porukkakuvan Britan suostuttelemana.

"Mennää ekaa iha vaa käyntiä, et nää rasvapallot virkoo!" huusin. Naksautin kieltäni pienesti ja Riku pomppasi hölkkään. Pidätin moneen otteeseen, ja pian Riku käveli perä lennellen mun naaman edessä. Muut kuitenkin pysy mukana, ja se oli pääasia.

Köpöttelimme hallin risteykselle asti rentoja rupatellen. Akku oli mun takana Poppiksella, ja mä juttelin lähinnä sen kanssa.
"Onks Poppari nyt vetrenny, vai kävellääkö vielä?" kysyin Rikun takajalkojen viuhahtaen jälleen mun pään vieressä.
"No alkaahan tää hyvä olla, mut eihä se pahaakaa tee, vaikka käveltäskii", Akku vastasi taputtaen poniherraa kaulalle.
"Eli kävellää", virnistin.

Köpötimme vielä suurin piirtein sata metriä. Jotkin alkoivat jo kuumenemaan, mutta Riku kiehui jo yli. Se viskeli malttamattomana päätänsä ja koitti ryöstellä. Nopeilla reflekseillä pysyttiin kuitenkin hyvin porukassa, eikä lähdetty Kaliforniaan F1-radoille.
"Nyt voitas ravata!" huudahdin. Riku hyökkäsi heti raville ja paahtoi menemään kovempisuisempana kuin yleensä. Pidätyksistä ei ollut apua, eikä paineen pito tullut ravureilla kuuloonkaan, joten ajoin röyhkeästi ravaavan orin lumivalliin. Se hämmästyi, pomppasi takaisin tielle ja lähti jolkottamaan hölkkää. Hidastelin vauhtia silloin tällöin ja muut saivat meidät kiinni.

Käännyimme Pyöstin vuorelle päin. Riku tanssahteli niskojaan nakellen ja perää heittäen, kun muut jolkottivat tasaisesti perässämme. Toki Crime oli päässyt jo kuumumaan, samoin muutkin helpommin kuumeneva. Päätin tehdä tarkastuskierroksen. Ohjasin Rikun sivuun, nyökkäsin Akulle merkiksi, että jatkakaa matkaa ja ajoin orin jälleen penkkaan.
Viimeisinä olivat Lynn ja Disa. Poni oli vähän säpsyn oloinen, mutta pysyi hyvin käsissä.
Seuraavina olivat Serafina ja Venjami. Suomiputte oli oikein rauhallinen, eikä se halunnut hätiköidä. Riku tosin koitti härnätä sitä hyökkimällä, joka sai herraan luimistuksen elkeitä.
Kolmansina olivat Beatrice ja Brilla. Molemmat olivat varmaan maastoilleet siellä jossain Lontoossa, koska ei Brillaa oikeastaan muut kuin kuuset ja männyt oudoksuttaneet. Bea katseli mua vähän kulmiensa alta, en ollut varma johtuiko se mun ulkonäöstä vai mistä. Mutta enivei, matka jatkui.
Neljänsinä köpöttivät Suvi ja Alli. Huomasin heti, että Suvia jännitti. Alli kuitenkin lompsi eteenpäin oikein mukavasti.
"Jännittääkö?" kysyin vaalealta tytöltä, joka istui vähän jähmeänä mamman selässä.
"Vähä..." se empi, ja vilkuili Rikua sivusilmällä.
"Myötäile vaa sen konin liikkeitä, et sä tuu sieltä tippumaan. Jos jottaa meinaa käyä, tai pelottaa, ni laita viesti kulkemaa jonossa... Hyvä, nyt Alliki näyttää vielä rennommalta," kehaisin, "eikä tää hurja ravirääkki hypi teiä päälle."
Riku jolkotti käskystäni seuraavan ratsukon luokse. Maria ja sen maastomaggara nimeltä Kaisu. Tammalla oli meno päällä, mutta Maria sai pidettyä sitä esimerkillisesti.
Brianna ja Billy köpöttivät perusrauhallisina, mitä nyt huomasin Billyn vähän arastelevan Rikua. Vähemmästäkin säikähtäisi, kun yksi remuaa kärryt perässä.
Akku ja Poppari olivat myös kunnossa, joten jatkoimme matkaamme kuten ennen.

"Otettaisko taas vähä ravia", kuulutin ja annoin Rikun kiihdyttää tahtiaan. Mä näin, miten se nautti kun pääsi juoksemaan. Ehkä kilpailut ei vaan oo ihan sen juttu. Mä olin miettiny mun pään ihan puhki joka kerta, mutta joka kerta todennut, että mitä mä voin tietää sen menneisyydestä, kun raukalla ollut aika kurjat oltavat nuoruudessaan.

Hidastelimme pidemmän pätkän jälkeen takaisin käyntiin. Käännyimme vasemmalle risteyksestä, Seppelettä kohti. Mua lähinnä huvitti mun muistot sieltä. Vaikka eihän niitä ollut kuin ajoleiri Justuksen kanssa ja hevosenhoitokurssi, joka oli ollut mahtava Bladen ansiosta.

Käännyimme jälleen vasemmalle, laukkasuoralle johtavalle tielle. Siellä hurjapäisimmät saisivat revitellä.

Ravasimme rentoa vauhtia laukkasuoran lähelle. Hiljensimme jokainen omat konimme pysähdyksiin.
"Nyt hurjapäisimmät heput voi mennä ton pätkän päähän ja laukata tai jotai sieltä tänne. Mä käyn siellä myös kaasuttamassa. Kenenkää ei oo pakko tulla jos ei haluu", sanoin viittoen käsilläni mahdollisimman selvästi. Yht'äkkiä Veera hyppäsi mun päälle, ja mä römähdin sen alle. Riku vain vilkaisi taakseen ja piti korvansa luimussa sillä välin, kun huiskin karvapalloa pois mun päältä.

Lähdimme jolkottamaan laukkasuoran päähän. Riku pullasi koko ajan, eikä mun pienet papukäsivarret oikein meinanneet jaksaa pidätellä pitkää suoraa. Käännyimme ympäri, naksautin kieltäni ja Riku singahti täyteen raviinsa innokkaasti. Annoin sen paahtaa niin lujaa kuin jaloista irtosi. Kärryt pomppi vähän lumisella tiellä, räkää ja sylkeä lensi mun päälle. Pätkä loppui nopeasti ja hidastelin vastahakoisen orin pysähdykseen.

Me jatkettiin jälleen matkaamme, kohti Ruolampea. Riku oli kuumennut melkein mahdottomaksi, mutta sain pidettyä orin aika hyvin hallussa.

"Nyt voi antaa pitkää ohjaa jos uskaltoo, loppuvenytyksiä voi tehrä!" huusin kärryiltä antaen Rikulle ohjaa mielin määrin. Monet löyhäsivät ohjia, mutta ainakin Eve piti Crimellä vielä melko hyvän tuntuman kun ponilla tuppasi olemaan aina ketkuja ja metkuja mielessä.

Tallin pihaan päästyämme monet hevoset laiskistuivat mahdottomiksi, toiset taas olivat vähän levottomampia.
"Miä varmoo pirän taas joku kerta reissun, saa vaa nähä että koska", sanoin lopuksi.

Mahtava reissu oli, vaikka ilma olikin vilpoisa!



Muita kuvia pistelen kunha niitä piirtelen

[Samppa]

//astetta lyhyempää tekstiä, mutta kuitenkin.
Kengitys alias hirveä tappelu?

Orin harja hulmusi, kun se viiletti mun edessä pullaten vahvasti. Mä nautin vauhdin huumasta kisakärryillä istuen. Hidastelin Rikun vauhdin hölkäksi ja annoin sen jolkotella pitkillä ohjilla. Se pörisi ja venytteli kaulaansa pitkälle haistellen ilmaa samalla. Mä laskin toisen jalan lerppumaan ja käänsin orin kevyesti. Se jolkotti nyt vielä rauhallisemmin, eikä mulla ollut mitään sitä vastaan.

Tallilla mä irrotin kärryt ja talutin nyt hieman rimpuilevan orin käytävälle, sillä Suvi hoiti Disaa pesarissa. Mä aloin riisumaan siloja kaikessa rauhassa Rikun keskittyessä Suvin pelotteluun. Kuivasin pyyhkeellä suurimmat hiet ja selvitin pitkät jouhet edustuskuntoon. Ulkona alkoi jo hämärtämään, joten arvelin Jirin saapuvan kohtapuoliin Bellan kanssa lenkiltä. Heivasin orin päälle fleeceloimen ja tyrkkäsin sen karsinaan popsimaan pientä heinätuppoa.
"Älä sitte iha hirveesti kovistele sille... No vaikka pupumurmelille", juttelin Rikulle, joka hörähti heti.
"Mut saa sille vähä uhitella, mut älä kuitekaa saata sitä sairaalakuntoo", virnistin johon Riku vastasi potkaisemalla kevyesti seinää.

Tallin ovi kävi ja Jiri tallusti Bellan kanssa lenkiltä. Mä aloin puhdistamaan orin valjaita ja vein kamppeita paikoilleen, sillä aikaa Jiri sai Bellan hoidettua.

"Mä käyn hakemassa Veskun kattomaa," Jiri sanoi ja lähti jolkottamaan ulko-ovea kohti "sä voit ottaa sen konin käytävälle!"
"Joojoo, äiti", naurahdin pienen jännityksen kutkuttaessa mahan pohjaa.
Otin Rikun ketjun päähän ja talutin sen varovaisesti käytävälle tarpeeksi kauas helposti säikkyvistä hevosista, kuten Hanista.

Jiri saapui kengityspakki ja Vesku mukanaan meidän luokse. Riku veti korvat niskaan kiinni ja pamautti kavionsa lujaa lattiaan heilutellen louskuvia leukojaan. Vesku naurahti, mutta Jiri taas näytti vähän epäilevältä.
"Mä voin laittaa sille kuonokopan, ni se ei pääse puremaa", sanoin taputtaen asiakkaan lihaksikasta kaulaa. Jiri nyökkäsi ja mä kipitin meidän kaapille tonkimaan kuonokoppaa kaapin pohjalta. Lopulta mä löysin sen vekottimen ja kipitin takaisin orin luokse. Pujautin kopan orin turvalle ja taputtelin sen kaulaa.

Jiri ja Vesku kävivät kavioiden kimppuun sillä välin kun mä katsoin sivusta. Riku päätti olla nostamatta jalkojaan ja eihän se niitä sitten nostanutkaan varttiin, jökötti vaan paikallaan yrmeästi. Ja sen jälkeen kun kavio nousi, se oli tarkasti tähdättynä jompaan kumpaan avuttomaan ihmiseen. Jiri ei saanut mitään aikaiseksi, ja Veskukin sai hampaat irvessä vuolla kengättömät kaviot.

24hm
Samppa ja Riku

[Samppa]

Pikkujoulut 2012

Pikkujoulut. Niin, kyllä. Ajattelisi, että mä oisin kovinkin kova bailaaja, mutta kaikki on kylläkin toisin - inhoan tanssia (muita kuin hitaita ja kanarianlintutanssia pisuhädässä) ja niitä ainaisia lissuporukoita.

Nykäisen Rikun mukaani talliin, johon se vastaa varsin vauhdikkaasti. Hyvä, etten saa hiihtoratsastettua jäisellä maalla, vaikka se onkin hiekotettu Shelyesiläisiä varten.

Tallissa otan kaakilta loimet pois, heivaan heinätupon ja vettä karsinaan, kunnes köpötän pihalle, jossa on meitä Ruolampelaisia jo useampikin. Akku kipittelee ympäriinsä järkkäri kaulalla ja jännitystä on jonkin verran ilmassa. Äkkiä valokeilat alkavat hohtamaan ja Akku alkaa räpsimään kamerallaan kuvia minkä kerkeää. Yhteen jos toiseen kuvaan koitan hypätä virnistämään, taidan onnistuakin hyvin. Tyttöä naurattaa hullunlailla kun alan tanssimaan kanarianlintutanssia heilutellen Nokiaani siinä olevasta kännykkäkorusta toisella kädellä ja alan kotkottamaan.

Poistumme muiden tieltä, Akku hikipisarat otsallaan ja naama punaisena nauramisesta, Maria virnistellen ja Britta nauruaan pidätellen.

Akku alkaa napsimaan jälleen järkkärillään musta ja Rikusta kuvia, koittaa vähän silittääkin kovispoikaa, joka ei siitä kuitenkaan tykkää yhtään, vaan koittaa syödä pikkulikan suurella suullaan. Shelyläiset tuo ponejaan talliin Suomen hyisestä viimasta (hehe) ja jutustelevat meidän porukoidemme kanssa.

Jonkin ajan kuluttua tepastelemme suuressa lössissä Sinnan johdolle naikkosen talolle, jätämme kengät pihalle, kun eivät kuulemma mahdu sisälle. Jouluruuan tuoksu kiiruhtaa jokaisen nenään ja ahtaudumme istumaan pöydän ääreen, johon on otettu esille kaiken maailman kinkut, kalat, tortut, laatikot... Nam! Otan jonkin verran rosollia ja puuroa, joulutortun ja luumukiisseliä, glögiä taitaa kuitenkin päätyä eniten pohjattomaan mahaani. Kuuntelen muiden juttuja puolella korvalla, mitä nyt hälinästä saa edes selvää. Akku kyselee joulusuunnitelmistani, mutta enhän mä ole miettinyt ollenkaan semmoisia - jos kävisi Rikulla pitkällä rekiretkellä with Veera ja illalla faijalla pyörähtämässä, mikäli Fantic käynnistyisi.

Aterian jälkeen suuntaamme takaisin talliin. Otan Rikun käytävälle ja alan harjaamaan siitä puruja pois. Harja ja häntä on yhtä purumössöä, samoin turpakarvat, joihin mä en Rikun mielestä saa missään nimessä koskea. Se koittaa purra mua ja potkii karsinoiden seiniä tylsistyneen oloisena. Läpsäytän sitä jokaisesta potkusta ryntäille, jonka ansiosta se malttaa olla hieman nätimmin. Lopulta se lerputtelee alahuultaan rennosti, silmät puoliummessa nauttiessaan kun nypin puruja sen harjasta. Tosin, jos joku tulee Rikun kanssa samalle käytävälle alkaa hirveä luimiminen ja potkiminen uhkailuksi.

Kavioiden kanssa on kerrankin helppoa - jokainen räpulä nousee kepeästi ylös, ja niitä pidentään oman tasapainon mukaan nätisti riuhtomatta ollenkaan. Siitä hyvästä annan orille ruisleipäpalasia jotka se mussuttaa tyytyväisenä poskeensa.

Varustus on myös aika helppo tänään, sillä päätän laittaa pehmeimmät kuolaimet mitä löytyy - nivellettömät, kumiset full cheekit. Suitsetkin ovat mahollisimman vähillä remmeillä, vaikka se onkin riskin ottoa, kun on norsujarrut tarvitseva ravuri kyseessä, joka on niin suuri ettei kukaan meinaa mahtaa sille mitään - varsinkaan kokonsa puolesta. Kieputan pintelit ja polvisuojat napakasti paikoilleen ja heitän orin päälle fleeceloimen siksi aikaa, kun muut vielä varustavat ja koristelevat ponejaan.

Lopulta jökötämme jokainen oman ratsumme tai ravurimme selässä. Mulla on vähän ongelmia Rikun kanssa, sillä se hermostuu ja alkaa pyörimään koittaen keuliakin välillä. Eikä pehmyt kuolain ota oikein tuntumaa, mutta lopulta ratsastan erilaisia ympyröitä erillä joukosta, että oma konini rauhoittuisi eikä saisi muita vauhkoiksi.

Lähdemme köpöttelemään ajotietä pitkin rennossa meiningissä. Mä olen Rikun kanssa viimeisinä, ihan syystäkin, koska ori haluaa vain keulia ja jousta, joten saan pyöriteltyä sillä ympyröitä ilman että tarvitsee varoa takana olevia. Mun edessä on joku Shelystä, jos en väärin muista niin Beata.

Lopulta Sinna huutaa, että voimme ravata. Pidätän Rikua ja annan letkan mennä reippaasti etumatkalle, ennen kuin annan Rikun juosta. Se pingahtaa ravurivauhtiinsa ja saan pidätellä sitä reippaasti. Lopulta vauhtimme on kevyttä jolkotusta, ellei jopa löntystystä ja annan orille löyhät ohjat keskittyen samalla kevennykseen ilman satulaan. Ravaamme melko pitkän matkan, mutta hyvinhän Riku selviää pidemmistäkin reissuista vaivatta.

Hidastelemme raviin ja annan Rikun kävellä ohjat pitkinä. Maisemat ovat kauniit, eikä umpijäässä oleva nokkakaan haittaa tunnelmaa - päinastoin parantaa vain. Liekkikallio kohoaa eteemme ja alan kokoamaan ohjia melkein tuntumalle asti. Riku koittaa avata raville, mutta pidätän sen joka kerta takaisin käyntiin.
Kuitenkin saamme pian laukata nini lujaa kuin sielu sietää. Otan Rikun harjasta tukevasti kiinni, nojaan eteenpäin ja kuiskaan sen pörröisen, puolikkaan korvan juureen:
"Laukka."
Ori pinkaisee nelitahti laukkaansa ja viilettää kevyesti muiden perässä siksak-kuviota loikkien. Vesi kohoaa silmiin viimasta ja tarraan vielä lujemmin harjaan. Riku tekee pienen pompun vauhdin riemusta, josta se innostuu heittämään muitakin pomppuja.

Kallion huipulla ihailemme lumista, hieman synkkää maisemaa jonkin aikaa, ennen kuin laskeudumme. Siksak-kuvio tulee muidenkin käyttöön. Alhaalla nostamme jälleen laukan, mä tällä kertaa saan Rikun hallintaan ihan täydellisesti ja se menee hidasta, hallittua laukkaa, eikä haittaa ollenkaan sen nelitahtisuus, joka pomppaa pieneksi hetkeksi kolmitahtiseksi. Mukailen orin liikkeitä niin hyvin kuin kykenen.

Hiljennämme rauhalliseen raviin ja jolkotamme taukopaikalle, joka on pieni aukio. Pomppaan alas orin selästä ja ojennan loimea suoremmaksi. Vaihdan naruriimun suitsien tilalle ja pidän oria samaan aikaan narun päässä kun istahdan pitkälle puupenkille syömään piparia ja juomaan glögiä. Riku laskee päänsä mun olkapäälle ja nuokkuu siinä tyytyväisenä. Jutustelen Akun kanssa, enkä huomaa kuinka piparit kourastani häviää pikkuhiljaa, ennen kuin ori tönäisee mua sivuun hamutessaan lisää. Naurahdan pienesti, otan piparin suuhuni ja annan orin syödä siitä puolet. Mussutan useita pipareita Rikun kanssa ja juon glögiä himona.

Tauko loppuu ja kiipeämme takaisin ratsujemme selkiin. Riku alkaa olla rento, vaikkakin vierastaa pieniä poneja jotka luikehtivat ympäriinsä vieraiden ratsastajien alla. Ylitämme puron ja jatkamme kevyellä ravilla. Pian olemme taas laukassa, joka kiihtyi kiitolaukaksi jonka aikana Rikukin näytti tyytyväiseltä päästessään kilvastelemaan lajitovereidensa kanssa.

Tallin pihassa laskeudumme maan tasalle ja hoidamme hevosemme yöpuille. Annan Rikulle paljon ruisleipiä sekä koristeettomia pipareita kera melassiveden ja melassiveteen kastetun heinän. Teen iltakaurat hieman väsähtäneelle orille ja loimitan sen sopivasti. Istuskelen jonkin aikaa karsinassa, kunnes talsin uupuneena ulos joulukuusen luokse viimeisten joukossa. Alkaa kuulumaan joulupukille tyypillistä houhotusta ja mä valahdan ihan kalpeaksi. Britta tietty huomaa sen.
"Kaikki ookoo?"
"No tota mä pelkään... joulupukkia", sanon vähän nolostuneesti.
Brunette tyrskähtää hihitykseen:
"No tää joulu-ukko taitaa olla sulleki tuttu!"

Ja niin joulupukki saapuu lahjasäkkeineen. Naurahdan tunnistaessani parran takana olevan miehen ja peitän sen epätoivoisesti yskähdykseen, josta saan oikean yskänpuuskan, joka ei tunnu loppuvan millään.
Lahjojen jako alkaa kun on laulettu vanha kunnon Joulupukki, josta mä en ollut edes kuullut. Hoilaan jotain muiden mukana epätoivoisesti välillä naurahdellen omalle retuudelleni.

Säkkien ollessa tyhjiä livistämme Akun kanssa talliin, jossa tytön tylleröinen ojentaa mulle paketin. Mä ojennan sille teräspaperista tehdyn, hieman heikohkosti paketoidun paketin. Riku hörähtelee karsinallaan ja mä meen sen karsinaan istuskelemaan vähäksi aikaa.


Kanarianlintutanssia

25hm
Kanarianlintu ja Shelyn pelottelija

[Samppa]

Ystävänpäivämaasto 14.2.2013, Serafinan vetämä

Keli näyttää mahtavalta,
Ei kylmältä, ei paahtavalta.
Vierellä tuo ori kyntää,
Tallia kohti kiireesti ryntää.

Harjaan oria pikapuoliin,
Kunhan ei joutuis tänään kiikkutuoliin.
Välillä koittaa poika vähän purra,
Mutta muuten se on aika surra.
Silläkin varmaan kevättä rinnassa,
Alkaa kalat käymään veden pinnassa,
Kun jäät sulaa eikä lämmöstä pulaa.

Pihalle tepastellaan kera monen konin,
Ehkä mukana jonkin pikkuponin.
Riku ei pure tai kummemmin riehu,
mutta lähellä silti on ettei mulla kiehu.
Ori nimittäin lennättelee peräpäätä
Ilman minkäänlaista järjen häivää.

Lopulta pääsemme matkaamaan.
Poppis tosin peruuttaa ojaan,
Mä tukevasti silloin Rikuun nojaan.
Välillä ravaamme,
Välillä kävelemme.
Jossain vaiheessa vauhtikiihtyy jo vitosvaihteelle.
Riku silloin hurjaksi meinaa,
Etupäätään uhkaavasti keinaa.
Pystyssä silti pysytään,
Vaikka vauhti voisi olla pienempi.

Karvat tökkii mun reisin,
Eikä mikään tukahduta iloa meitsin.
Se siirtyy Rikuun,
Joka innokkaasti tepastelee vaikka halki kuun.

Tallilla odottaa mehuloiste,
Jota saa nähdä ehkä joskus toiste.
Kaadan kuumaa mehua kurkusta alas,
lähellä ettei ihan karrelle palas.

Tallissa siistin orin perinpohjin,
Ei mikään voi päivää pilata, tohdin.
Oma karvakasa Riku Reipas,
Ethän koskaan lähde luotani, rakas.

26hm
Samppeli - Riku Reipas

[Samppa]

I´ll be your detonator! ♫

"Rikuuu!" huusin niin lujaa kuin sain kurkustani lähtemään. Ori lönkötti tyytyväisenä ravia pitkin kenttää, eikä tuntenut mitään katumusta siitä, että oli heittänyt mut alas ja astunut vielä reiden päälle.

"Sapelin kakara nyt saimaa tänne ja vähä äkkiä!" karjaisin käheällä äänellä.

Ori ei heilauttanutkaan korviaan muhun päin, vaan huomasi Suvin istuskelevan aidalla. Se otti hurjat vauhdit, ja ennen kuin mitään kerkesi kukaan tajuamaan, oli ori potkaissut aitaa aivan tyttöparan jalkojen vierestä ja koittanut saada ihmisolennon suuhunsa. Onneksi mitään ei tainnut sattua, paitsi että Suvi tipahti maahan ja aitaan tuli ravurin kavion mentävä kolo.

"Ei pirskutarallaa..." mutisin ottaessani orin ohjista kiinni ja heilauttaessani avaruusolio-ruhon orin selkään. Alkoi mahdoton ravirodeo, joka oli yksi pahimmista kyydeistä mitä olin koskaan saanut, eikä mulla ollut mitään mahdollisuuksia hallita oria, sillä olin aika äkkiä turvallani hiekassa ja Riku vapaana.

"Kohta susta tulee metukkaa, ja syön sut iha nautiskelle vaikka vege oonki!" tuhahdin kärttyisästi yskäisten hiekkaa pihalle.
Riku jolkotti mun luokse, ja kipusin sen selkään. Orlov pysyi paikallaan kuin kivi. Asettelin pyllyni selkärangan päälle ja annoin kevyesti pohkeita. Ei mitään reaktiota. Pusikko rasahti ja taas mentiin rodeota pitkin ja poikin.

Tällä kertaa pysyin kuitenkin kyydissä, vaikka koko ajan oli läheltä liippasi-tilanteita. Lopulta Riku taisi luovuttaa, ja päätin lähteä pellolle kävelemään nuorukaisen kanssa.

"Suvi, miä ja Riku lähetää pellolle, tullaa jossai vaiheessa takas", huikkasin taputtaen orin hikistä kaulaa. Tuuli puhalsi kevyesti lämmintä, hevosen tuoksuista ilmaa ja heilutti pitkää harjaa.
"Pellolleko?" kuului Jirin ääni kulman takaa.
"No en toki, muute vaa", naurahdin antaen orin kävellä äänen suuntaan.
"Oota mua ja Valoa!"

"Mä lähen jo muihi hommii", Suvi sanoi vilkuttaen. Vilkutin takaisin, jolloin Riku hyppäsi kengurun lailla sivuun. Tasapainohan siinä meni, joten sain roikkua harjassa kaksin käsin.
"Mikäs Tarzan tänne on Sampan tilalle tullu?" Jiri naureskeli. Vilautin nopeasti keskisormea, kunnes sain lahnailtua ruhoni jälleen tukevasti tummaan selkään.

"Mennäänkö mihi pellolle?" blondi kysyi.
"Voitas mennä sinne aika kauas, pääsis revittelemää tänki konin kanssa" tuumasin pidättäen steppailijaa ", vai onko sulla mitään sitä vastaan?"
"Ei oo, mennää vaa."

Annoimme hevosten kävellä pitkin Ajotietä. Rikua olisi juoksututtanut heti alkuun, mutta kyllä se rauhoittui melko nopeasti.

"Tiiäksiä My Chemical Romancen?" kysyin, kun hiljaisuus alkoi käymään oudoksi.
"Joo."
"Entäs sitte sen niie kappaleen Na na na?"
"Joteki."
"Tiiäksä, mua laulattaa hirveesti. Ja vaikka mä en osaa laulaa, ni saankos mä silti hoilata sitä?"
"Laula pois, eipähä tuu karhuja" Jiri vastasi huvitsineena ", mut lopeta sitte jos mä sanon."
"Juujuu."

Hyräilin mielessäni alkusointuja, päästin ne pihalle ja aloin hoilaamaan.
"Drugs
Gimme drugs
Gimme drugs
I don't need 'em
But I'll sell what you got
Take the cash
And I'll keep it
Eight legs to the wall
Hit the gas
Kill 'em all
And we crawl
And we crawl
And we crawl
You be my detonator

Love
Gimme love
Gimme love
I don't need it
But I'll take what I want
From your heart
And I'll keep it in a bag
In a box
With an X on the floor
Gimme more
Gimme more
Gimme more
Shut up and sing it with-"

"Mennääkö tolle pellolle?" Jiri kysyi innokkaasti.
"- me. Mitä? Tai siis joo. Mennää vaa. Menkää työ eeltä", vastasin.

Valo ja Jiri pomppasivat pellolle mä ja Riku perässä. Yhteisestä sopimuksesta alettiin ravailemaan ympyröitä sun muita kuvioita pitkin ihanaa peltoa. Riku ei painanut liiemmin ohjille, mutta koitti kuitenkin vähän jyrätä.

Otimme parit laukkaspurtit ja -ympyrät unohtamatta paria rodeoesitystä. Riku alkoi vaikuttamaan rentoutuneelta, joten laskin ohjat pitkiksi ja päästin sen hölkkäämään pitkin pellon reunoja. Jiri treenasi Valon kanssa jotain ihme ympyräpympyröitä ja muita ratsastuskoulujuttuja, joista me ernut ei ymmärretty vieläkään mitään.

Päätin kuitenkin kokeilla itsekin ryhdikästä ravia ja muutamaa volttia.

Puristin pienesti ravurin kylkiä, jolloin se kokosi itsensä komeaksi. Kevensin suurten askelten tahdissa. Tein puolipidätteen ja käänsin kevyellä avulla vasemmalle. Olin jälleen maassa, Riku ravasi ryhdikkäästi toiselle puolelle peltoa ja teki siellä pari hienoa volttia. Pyyhin pölyt vaatteistani ja otin orin kiinni, joka odotti kiltisti, että nousisin takaisin selkään.

Uusi yritys. Päätin pysyä varuillani jyrkempiä käännöksiä varten, ja tällä kertaa ympyrä onnistuikin hyvin. Jiri vislasi ja taputti esiyksellemme, mutta repesi nauruun, kun Riku päätti alkaa laiduntamaan ja mä kupsahdin maahan kuin liukumäkeä pitkin ruohikolle.

Drop like a bulletshell
Dress like a sleeper cell
I'd rather go to hell
Than be in purgatory
Cut my hair
Gag and bore me
Pull this pin
Let this world explode


27hm
Kouluratsastusratsukko
WUHUU OLEN PARAS, sain vihdon tarinan Rikulle <69

|| Kokonaisuudessaan hyvin etenevä ja vauhdikas tarina. Aloitus sai minut miettimään, olitteko laitumella vaiko kentällä, mutta selventävät lauseet tulivat heti perään. Tarina tosiaan alkoi ihanan mielenkiintoisesti keskeltä tarinaa, mutta siihen pääsi nopeasti mukaan. Tarinassa oli kohtalaisen paljon vuorosanoja, joita olisi voinut yhdistää johonkin muuhun kappaleeseen, koska osa kappalejaoista oli kovin lyhyitä. Laulun sanoja oli aika pitkästi välillä, niiden osaa olisi hieman voinut lyhentää, mutta se oli hauska kevennys väliin. Hienoa kerrontaa! - Britta

[Samppa]

Mustikkapolun kisoissa 25.5.2013



Pärjättiin ihan hyvin, ensimmäisiksi tultiin vaikka Rikua hermostuttikin hevos-ja ihmisvilinä turhankin paljon. Onneksi Alli oli rauhoittamassa kuumakallen hermoja.

28hm
Esteiden kaatajakaksikko

|| Ensinnäkin todella paljon onnea kisojen ensimmäisestä sijasta! Teillähän on mennyt aivan mahtavasti, vaikka Rikua näemmä hermostuttikin. Kyllä se ravurikin siitä tyyntyy. Piirroksen tausta on mukavan häilyvästi toteutettu, ja huomio keskittyykin hevoseen ja sen jälkeen ratsastajaan. Ratsastaja näyttää olevan kauempana, ja Riku seisoo edempänä. Mielenkiintoinen ja vaikeastitoteutettava kuvakulma hevosessa, jonka olet onnistunut toteuttamaan todella hyvin. Rikun ilme on hieman kaihoisa. Varusteet on piirretty elävästi ja niissä on hienoja koristeita. =) - Britta

[Samppa]

Tälläne lyhyt tarinanpätkä, joho purin taas vaihteeksi omaa huonoa oloa.
Puolessa välissä

Muistokansio painoi ikävästi niittilaukussa. Kirosin hellettä maanrakoon, mutta ei se auttanut. Suvi käveli vierellä ja hyräili jotain iskelmää. Mun teki mieli tukkia korvat ja huutaa hobitin raivolla, mutta maltoin mieleni. En pystyny heiluttamaan käsiä rennosti vartalon vieressä, edelliset piikitykset tuntui kyynärtaipeissa. Ne tais olla tulehtuneita.

Ruolammessa Veera juoksi ensimmäiseen varjoon Kate perässään.
"Nähää täs kohalla puolen tunnin päästä. Mä ainakin vaan talutan Rikua", tokaisin Suville.
"Joo, en mäkään viitsi tällä kelillä alkaa ratsastamaan. Eilen oli sentään ukkosta, mutta ei se auttanut tähän helteeseen", tyttö höpötti ja lähti kävelemään talliin.

Mä kävelin oritarhalle, joka oli aika vajaa. Aika moni hevonen oli varmaan uitettavana.

Riku ravasi mun luo heti kutsusta ja töni kevyesti turvallaan. Mä laskin käden sen kaulan päälle ja rapsutin harjamatoa mietteliäänä. Napsautin ketjunarun turvan ympäri ja lähdin taluttamaan tummaa lihasmöykkyä kohti tallia. Riku kai ymmärsi, että mä olin tänään masentunut. Ainakin mä toivoin niin.

Tallissa napsautin Rikun käytävälle kiinni. Suvi ja Alli oli pesukarsinassa meitä vastapäätä.

Harjasin orin voimakkain vedoin läpikotaisin, tarkastin kaviot ja selvitin harjan ja hännän. Riku oli koko ajan nätisti, vaikka olikin levoton itsensä.

Pääsimme ulos sovitsiun aikaan ja lähdimme kävelemään kohti läheistä peltoa, jonka läpi virtasi puro.

"Saanko kysyä, että mitä tossa laukussas on?" Suvi kysyi vähän arkana.
"Joo. Ei se mikään salaisuus ole. Siellä on mun muistoja täynnä oleva kansio", vastasin mahdollisimman huolettomaa teeskennellen, mutta näyttely ei ole mun vahvuus.
"Okei", tyttö vastasi.
Jatkoimme matkaa vaiti, kunnes pääsimme pellon reunalle.
"Mennäänkö tonne varjoon asti?" kysyin.
"Joo."

Kävelimme pellon toiselle reunalle taas vaitonaisina. Suvi avasi välillä suunsa, mutta sulki sen kuitenkin.

Varjo tuntui ihanalta ja puhdas puro virtasi vieressä. Riku hyppäsi sinne innoissaan ja alkoi juomaan viileää vettä. Alli teki samoin, mutta ei kuitenkaan loiskutellut kuin mikään pikku vekara.

"Haluutko sä kattoo sen kansion?" kysyin vähän ajan päästä, kun mua alkoi jo ahdistamaan se hiljaisuus.
"Voin mä", Suvi vastasi.
Heitin laukun hieman kauemmas ja istahdin puron viereen. Riku leikki vedessä ja kävi lopulta makaamaan mun viereen, pää mun syliin. Katselin, kun Suvi selasi kansiota. Välillä sen naama kuvasti iloa, välillä surua, ja välillä mietteliäisyyttä.

Lopulta se istahti Allin kanssa mun ja Rikun viereen. Ravuri ei siitä tykännyt vaan kapusi nopeasti jaloilleen ja koitti näykkäistä tyttöä.
"Tota..." Suvi aloitti.
"Nii?"
"Ketkä näissä arkuissa on?" Suvi kysyi.

Tyttö ojensi mulle leikekansion ja avasi toiseksi viimeisen sivun. Siinä oli kirkossa otettu, huonolaatuinen ja rypistynyt kuva, jonka vieressä oli kuivia veritippoja.
"Tuo vanha-häiskä-siivekäs, joka istuu mun vieressä. Mies, jolla on varaa sano, että hyvää yötä lapseni. Ja mutsi myös."

Sen jälkeen lyhistyin Rikun päälle ja annoin surun purkautua ensimmäistä kertaa kyynelinä - en veren mukana.

Ainakin puolessa välissä
Miltei täysillä matkassa
Eikä yskikään harhareitti hetkeekään kaduta
Ainakin puolessa välissä
Nippanappa täysillä matkassa
Eihän mikään kunnolla tunnu jos ei se pikkusen satuta.

29hm
Samppa ja Rikuroju

|| Tarinasta huokui surullisuus, mietteliäisyys ja myös muita tunteita, jotka sain helposti tulkittua rivien välistä. Hiljaiseksi veti tarinasi, aivan mahtavasti kirjoitettu olonpurkutarina. Tarina sai itsenikin todella miettimään. Riku varmasti tunsi mielentilasi, kerran olikin noin fiksusti. Osanotot täältä päin, näin kliseisesti sanottuna. Tiedän, että olet todella vahva ja jaksat. </3 - Britta

[Samppa]

Ratakireet remmit

"Noni, alaha koira lompsimaa tänne", murahdin Veeralle, joka ilmeisesti koitti testailla mua, kun joutui olemaan remmin päässä. Naapureilta oli tullu valituksia "agressiivisesta, vapaana olevasta koirasta", joten pakko pitää Veera edes jonkun narun päässä asutusten luona.
Heti, kun päästiin Ruolammen tutulle tielle päästin koiran juoksemaan vapaasti ja sytytin tupakan. Imin savua keuhkoihin miettien samalla, mitä puuhaisi Rikun kanssa. Soffi oli tosiaan tullut takaisin, ja olin huomaavinani sillä vähän ihmetystä ja ihastusta Jiriä kohtaan. Ei sen puoleen, onhan Jiri komea ja mukava, mutta ei ihan mun tyylinen.
Ajatuksissa aika ja tupakat meni nopeasti, sillä Ruolampi tuli näkyviin ja aski oli typötyhjä.

Juuri ketään ei ollut pihalla, Olihan vielä aamu. Pari hoitajaa mukaan lukien Suvi ja Soffi, Jiri Bellan kanssa sekä Vesku heinien kanssa oli näköpiirissä.

Tallustin letkeästi talliin, nappasin ketjunarun mukaan ja lompsin ekana Jirin luokse.
"Haluakkona lähtä Arselaa Bellalla?" kysyin virnuillen pilke silmäkulmassa. Jiri ei onneksi tuntenut mua niin hyvin, että tietäisi mitä suunnittelin, mutta katsoi silti oudoksuen.
"Kai me voidaan lähteä... Mut ette jätä jälkee tänää!" poika huudahti. Nyökkäsin päätäni ja tallustelin vihellellen etsimään Soffia.

Viitisen minuuttia meni letkeästi, ennen kuin Soffi löytyi juttelemassa Britan ja Sinnan kanssa.
"SOFFI pirskutarallaa TÄNNE!" huusin kauempaa.
Tyttö juoksi arkana mun luokse ja vilkuili lähinnä kengän kärkiään. Hupsista saimaa.
"Sähän muuten tulet nyt heti laittaa Tiitin ja lähetää lenkille Arselaa."
Tyttö nyökkäsi jälleen vähän pelokkaana ja kipitti äkkiä Sinnan ja Britan luokse. Ei mua nyt ihan niin paljoa tarvinnut pelätä, en mä sentää raiskaaja ollu. Kai.

Kipaisin itse oritarhoille äkkiä. Veera jäi temmeltämään Katen kanssa tyhjään tarhaan matkan varrella, joten ei mulla ollut mitään muuta, kuin Riku huolehdittavana. Ja tupakan saanti. Mutta tupakka nyt sivuun.
Nappasin orin lähestulkoon ennätysajassa, viimepäivien helteet otti veronsa orista. Talsimme äkkiä valloittamaan pesarin ennen muita ja aloin sukimaan oria puhtaaksi mudasta. Mutaa, hiekkaa, pölyä, ötököiden puremia, kärpäsiä, luimussa olevat korvat ja säikähtäneet hoitajat kiitos Rikun.
Kavioiden kanssa oltiin sovitsi Veskun ja Jirin kanssa jo toissapäivänä, että ne vuoltaisiin tänään. Mulla oli rauhottavaa kaapissa ja tiukka treeni sitä ennen, joten tänään sääsyttäisiin ehkä mustelmilta. Tosin vieläkään en tiennyt, kumpi kaviot vuolee - Vesku vai Jiri.


Lätkäsin ravikamppeet orin selkään ja kaikki oli kärryjä vailla valmis, ennen kuin kipaisin Jirin luokse.
"Tuu perästä, me mennää jo So- Rikun kanssa sinne eeltä reenaa ylimääräset puuhkut pois. Kumpi teistä muute vuolee Rikun kaviot?" höpötin.
"Varmaa Vesku, mä sain ihan tarpeeks viime kerrasta ku herras päätti moksauttaa mut maaha. Mut joo, kyl me hei tullaa sitte perästä", Jiri naureskeli ja onki kaviokoukun Bellan pakista. Läpsäytin ihan vain kiusatakseni Jiriä takalistolle ja poika lensi rähmälleen kaikkine kaviokoukkuineen kiroten samalla.
Kipitin Rikun kanssa ulos ja nakkasin hiittikärryt perään, potkuremmi tiukalle ja ajoin Soffin luo steppaavalla, kuumalla orilla.
"Ajetaa suoraa Arselaa, reenataa siel jonku aikaa. Koittakaa sitte pysyä perässä", naurahdin ja annoin Rikun lähteä kävelemään. Vauhti oli turhankin ripeä, joten hidastelin oria silloin tällöin, ennen kuin sopiva tahti meille molemmille löytyi.
Ravailimme välillä, tosin me Rikun kanssa vaan hölköteltiin, että etanat pysyi perässä edes joten kuten.

Arselan rata tuli näkyviin. Etsin katseellani jonkun ravitallen väestä. Ros pisti silmään ekana, ja piikkipää hölkkäsi meidän luokse hymyillen lempeästi, mutta ollen samaan aikaan myös topakka.
"Voitasko me käyä ajelemassa muutamia kierroksia tuol radalla tuon tytön ja Jirin kanssa?" kysyin tarpeeksi hiljaa, ettei Soffi kuulisi mitään.
Ros ilahtui silminnähden.
"Me itse asiassa voitais tulla ton Pimun kanssa monteilemaan jos teille sopii?"
Nyökyttelin innokkaana ja ajoin Rikun ratatielle Soffi perässäni.


Bella ja Pimu ilmestyivät radalle arviolta kymmenen minuutin jälkeen samaa matkaa. Ros ravuutti Pimun mun luokse ja hölköttelimme pitkää suoraa edestakaisin lämmittelyksi. Soffi ja Jiri jutustelivat, mutta en saanut selvää mitä ja mistä.

"Kokeillaankos jokin täysvauhti näillä?" Ros kysäisi hiljentäen Pimua käyntiin.
"Pyrr, Riku. Joo, voiaa kokeilla, saahaa meki harjotella jos vaikka osallistuttaisii johonkin raveihin. Oisko tavalline volttaus?"
"Joo. Kumpi laskee?" piikkipää jatkoi.
"Sä voit, ni tää ei ainakaa mun kalkkunakarjuntaa säikähä", virnuilin.

Pyöräyttelimme muutamat ympyrät ja Ros alkoi laskemaan.
"Yksi."
Suoristin Rikun menosuuntaan päin, tosin en kovin onnistuneesti.
"Kaksi!"
Annoin Rikun jolkottaa, pidätin parit kerrat.
"AJA!"

Rikua ei tarvinnut käskeä, se pinkaisi matkaan kuin hullu. Ros ja imu jäi kakkoseksi, ymmärtäähän sen. Kaarteessa jouduin väkipakolla hidastamaan orin vauhtia, sillä mua vähän pelotti, että se kaatuisi. Heti suoran auetessa kannustin oria vauhdikkaampaan vauhtiin ja pidin pientä tukea suusta, ettei orlov ihan heti olisi rätti.

Jälleen tuli kaarre ja hidastelun aika. Riku vänkäsi vastaan vielä enemmän kuin edellisellä kerralla ja hyvä, että sain edes pidätettyä, sillä mun hartiavoimat ja paino ei pärjää edes shettikselle, jos sellainen lähtisi. Jälleen suoran tullessa alkoi hirveä kiri takaisin parempaan vauhtiin.


Kolmannen kaarteen tullessa esiin Riku hidasti ja alkoi potkimaan äkäisen oloisena. Napsista vain ja potkuremmi meni poikki. Taas. Kaarteessa sain siis kannustaa oria lujempaan vauhtiin heti kun ajoin hieman ulkokaarteeseen päin, että ei kaaduttaisi. Potkiminen vaihtui vauhtiin.

Suoralla jälleen Riku alkoi paahtamaan täysiä, ja sain pidätellä aika paljon. Sahasin, Riku meinasi vaihtaa laukalle, mutta nykäisin sitä suusta pienesti ja se hidasti jälleen raviin.

Neljäs mutka tuli turhan nopeasti. En mä saanut mun spagettikäsivarsilla mitään pidätettyä, joten ravuutin orin melko suosiolla ulkokaarretta pitkin. Pimu alkoi lähestymään, joten Riku hyppäsi laukalle riuhtoen ohjista. Ori lähinnä vain pomppi kuin orava pidätyksilleni, mutta löysi vakioravinsa kun Ros ja Pimu pääsi meidän edelle.

Puolikas suora alkoi ja sain kannustaa Rikua reilusti kirimään vauhtiaan Rosin perään. Äkkiä olimme jo kaksikon rinnalla, mutta maaliviivan merkki tuli juuri samaan aikaan. Jiri ja Soffi katselivat ihmetellen ja miettivät kai jotain.

Hidastelin Rikun hölkkään, käänsin nokan katsomoa päin kaarteessa ja annoin sen jolkottaa omaa tahtiaan kolmikon luokse.

"Samppa hei, pitäskö sun alkaa käymään punttisalilla ku ei tollanen kakarakaa pysy käsissä?" Jiri vinuili. Näytin keskisormea - en kuitenkaan tosissani. Kyllähän Jirikin oli Rikulla kerran ajanut todellakin hidasta ravihiittiä, eikä senkään pojan käsivoimat riittäneet pidättelyyn.
"Joo, mutta hei, tultiiko samaa aikaa maalii?" Ros kysyi posket punaisina Pimu vierellään.
"Noh, ei me kyllä osata sanoa, että kumpi tuli ekaksi. Joten sovitaanko, että tuli tasapeli?" Soffi kysyi pienesti hymyillen.
Nyökyttelimme Rosin kanssa.

* * *

Köpöttelimme käynnissä pois päin koko Arselasta kolmestaan
"Mutta hei, ajattekos te?" kysyin virnuillen.
"Ainiin joo... Hups. Meni kuitenki jo", Jiri sanoi. Ja jos mun näkö ei pettänyt, niin huomasin Jirin punastuvan pienesti. Aww, söpöä kun poika punastuu.

30hm
Parittaja-Samppa & Tykki

|| Nättiä jälkeä! Tarinasta tuli esiin oma, tuttu kirjoitustyylisi eikä huumoria puuttunut tälläkään kertaa. Ovelasti huijasit Soffin ja Jirin samaan paikkaan, mutta Soffi hoitaa tosiaan nykyään Kikkaa. Eipähän tuo haitannut, vaikka hän Tiitilläkin köpsötteli! Oli hienoa lukea tarkkaa selostusta hiitistä. Tarina oli ehjä ja selkeä, muutama pieni kirjoitusvirhe oli. Hienoa Samppa! =) - Britta