Minnin päiväkirja

[Enni]

conn-t. Minni

Minniä hoitaa Jassu, joka myös kirjoittaa hoitopäiväkirjaan.

[camilla]

#1 - HOITELUA & AUTTELUA // 23.10.2012

Hymyilin astuessani tallipihalle. Ruolammessa asusteleva Minni oli etsinyt hoitajaa syyskuusta asti, joten päätin rohkaistua ja kysyä juttua Britalta - eikä ihme, että seisoin nyt siinä, tallin ovella, valmiina tepastelemaan sisään. Itse asiassa olin käynyt jo aamuvarhain tutustumassa Minniin ja harjaamassa sitä hieman.

Tummahiuksinen tyttö oli hoitamassa oria. Samppa se taisi olla... Ja Riku, mietiskelin.
- Tarviitko apua? kysäisin, jolloin tyttö kavahti taaksepäin ja kompastui. Hengähdin. Samppa vastasi myöntävästi ylös noustuaan, jolloin kuuntelin ohjeet ja tein työtä käskettyä. Kun Samppa oli saanut kaiken valmiiksi, hän kiitti ja nousi kärryihin. Katsoin hieman ihmeissäni, kun tyttö ja hevonen katosivat kärryinensä tielle. - Joku tossa tyylissä kiehtoo.

Kun olin hetken seisonut pihalla, käännähdin ympäri ja lähdin takaisin talliin. Siellä ei ollut ketään, mutta osasin suunnistaa Minnin karsinalle. Siellä kimo tamma seisoskeli korskuen. Se ei pahempia välittänyt tulostani, joten lausuin sen nimen kerran ja menin karsinaan. Laitoin oven kiinni, seisahduin Minnin eteen ja annoin sen nuuhkia kättäni kylliksi. Minni töytäisi minua hellästi, ja uskoin, että se tajusi, mikä olin. Hoitaja.

Kun olin silitellyt Minniä aikani, kipaisin varustehuoneeseen ja nappasin mukaani harjapakin. Sitten palasin Minnin karsinaan ja laskin harjapakin maahan. Harjasin Minnin läpikotaisin, mukaanlukien kuraiset jalat... Putsasin kaviot, setvin harjan ja hännän sekä harjasin pään. Kun Minni oli mielestäni puhtaassa kunnossa, taputin sen kaulaa ja vein harjat pois. Siinä samassa askeleiden kopina täytti tallin.
- Moi! ruskeahiuksinen tyttö sanoi iloisena. Britta.
- Moi, hihkaisin hymyillen, jolloin Britta vilkaisi vieressäni olevaa Minniä.
- Sä oot harjannu sen? Joo, tossa valkokarvassa riittää kuran poistelua kerrakseen.
- Juup. Huomasin, mut ei se mitää haittaa!

Kun olin vienyt harjapakin pois, juttelin Britan kanssa aikani, kunnes Klara ilmestyi paikalle. Britta puhui tytön kanssa hetken, ennen kuin heilautti hymyillen kättään ja katosi tallipihalle.
- Camilla...
- Voit sanoo ihan Cami, virnistin.
- Noh, Klara naurahti. - Cami, millon sä meinasit mennä ratsastamaa? Mä meinasin, että perjantaina tai lauantaina musta olis maastoseuraks.
- No, hymyilin. - Perjantai kävis mulle.

Klara mietiskeli vapaita päiviään, ja päätyi lopulta siihen tulokseen, että minun olisi hyvä ratsastaa vähän jo torstaina, vaikkapa Britan kanssa kentällä. Saisin tuntumaa Minnillä ratsastamiseen, ennen kuin lähtisin maastoilemaan.
- Hmm... Neljänkymmenenviiden minuutin pääst alkaa alkeistunti. Jos tuut taluttamaan? Minni on tunnil myös. Klara vilkaisi minua.
- Käyhän se, vastasin kuin automaatti konsanaan.
- Okei, sä voit viel harjata kunnolla pään ja satulan alueen, kun sä harjailit jo aiemmin. Mä sanon sitte, kun pitää ruveta laittamaa varusteita.
- OK, käy.

Harjasin Minnin kuten käskettiin, ja pian Klara jo kehotti hoitajia aloittamaan varusteiden laittamisen. Hain Minnille satulan ja suitset varustehuoneesta, sitten palasin karsinaan ja aloitin suitsimisen. Laitoin ohjat kaulalle, sujautin kuolaimet suuun ja kiinnitin soljet. Kun se oli tehty, kävin salulan laittoon. Laskin satulan Minnin sään kohdalle ja liu'utin sen siitä oikealle paikalle. Sitten suoristin satulahuovan. Laitoin satulavyön löyhästi kiinni, mutta sen verran, että satula pysyi selässä ilman heilumista.

- Okei, Britta sanoi saavuttuaan talliin. - Tunnilla on siis Alli, Tiiti, Disa, Minni ja Billy. Jos ratsastajat haluaa, ne voivat taluttaa hevosia hoitajan avustuksella. Mennään kentälle, hoitajat auttaa teidät selkään ja hoitavat muunkin.
Maiskautin Minnille, ja sillä ratsastava tyttö vilkaisi minua ujona. Tyttö käveli hieman jäljessä. - Haluutko sä taluttaa?
Tyttö pudisti päätään, muttei sentään hidastanut tai muutakaan. Edellä kävelevä Disa pärskähti.

Pian hevoset seisoivat kaarrossa, ja kaikki kiristivät satulavyön, jos tarve vaati.
- Tää on nyt ihan hyvä. Mä punttaan sut, sanoin tytölle. Tämä käveli hieman niuvottoman oloisena viereeni, ja kehotin häntä nostamaan vasemman jalkansa. Niin hän tekikin. Tyttö yritti napata harjasta kiinni, mutta lyhyenä ei siinä onnistunut. Laskin kolmeen ja nostin tytön satulaan, hädin tuskin hän itse ymmärsi ponnistaa kolmosella. - Huh...
Säädin jalustimet lyhyelle ja kysyin tytöltä, ovatko nuo sopivat. Hän nyökkäili ujosti, vaikka toinen oli selkeästi toista pidempi.
- Ootas vähän... Säätelin toista jalustinta hetken, ennen kuin menin eteen katsomaan sopivuuden.

- Vihdoinki liikkeellä, virnistin tytölle, joka hymyili ujosti.
- Onks Rosan jalustimet hyvin? Britta kysyi minulta hymyillen.
- Jep, onneks. Katsoin Brittaa. - Mä en ois jaksanu säädellä enää yhtään!
Britta nauroi. Hän kierteli toisten luona katsomassa, missä vaiheessa kukin on. Kävelytin Minniä pitkin uraa. Olin jättänyt sille riimun, jotta minun olisi helpompi taluttaa riimunnarusta, eikä nykiä kuolainta vierellä kävellessäni.

Kun olimme ravanneet tovin, Rosa huokaisi syvään. Vaikka Minnillä oli nähtävästi tasainen ravi, Rosa oli pomppinut ilmat pihalle pätkän aikana. Olin jo kysynyt, onko kaikki hyvin, mutta jäykistynyt pikkutyttö ei ollut saanut sanaa suustaan, vaan nyökkäsi hämmentyneenä. Taputin Minniä kaulalle. Teimme voltteja ja ympyröitä, ravailimme välillä. Ratsastajat saivat kokeilla kolmikaarista kiemurauraakin. Rosakin alkoi päästä paremmin mukaan. Neuvoin häntä keventämään, eli nousemalla ylös satulasta joka toisella askeleella, joka toisella istumaan pehmeästi takaisin. Rosa nyökkäili parhaansa mukaan ja onnistuikin aina välillä, mutta alkeistuntilaisen olikin yleensä vaikea pysyä heti rytmissä!

Pian tunti olikin jo meidän osaltamme ohi, ja taputin Minniä kaulalle toistamiseen. Autoin Rosan alas satulasta ja löysäsin satulavyötä. Nostin jalustimet ylös, sitten jäimme odottamaan muiden ratsukoiden valmistumista.
- Meni hyvin, Rosa. Haluutko taluttaa? kysyin jälleen siinä toivossa, että Rosa uskaltautuisi, mutta tyttö hymyili pienesti ja pudisti päätään. En halunnut tyrkyttää, joten nappasin sekä ohjat että riimunnarun käteeni ja lähdin taluttamaan Minniä pois kentältä Britan kehotuksesta.

Riisuin Minniltä varusteet ja kehotin Rosaa harjailemaan sillä aikaa, kun veisin itse varusteet ja putsaisin kuolaimet.
- Miten meni? Britta kysyi pesupaikalla, kun liotin kuolaimia pienessä sangossa.
- Ihan hyvin, vastasin. - Mä neuvoin vähä keventämistä ja kyllä se senki ajoittain osas, ihan kiva tyyppi, vaikka vähän ujo, naurahdin.
- Joo, Rosa on vähän ujohko, mutta silti nopeesti oppiva, Britta virnisti. Suuntasimme yhdessä varustehuoneeseen, jossa kävin viemässä suitset ja satulan omille paikoilleen.

- No niin, Britta valisti. - Mä toivotan teille hyvää illanjatkoa, tunti meni hyvin.
- Kiitos samoin, jotkut hieman isommat vastasivat.
- Heippa, Britta sanoi kättään heilauttaen.
- Moikka! Tuntilaiset lähtivät yhdellä rymäkällä tallista. Harjasin Minnin vielä kertaalleen, sitten hain sille porkkanan kiitokseksi mukavasta tunnista.
- Hyvin meni, kehuin. - Sä oot superponi.
Harjasin Minnin vielä kertaalleen, sitten jaoimme yhdessä heinät muiden hoitajien kanssa. Puhelin omiani Minnille vielä jälkeenpäin, sitten sanoin heipat muille tallilaisille ja lähdin polkemaan kotiin päin.

|| Kiva aloitus teiltäkin! Itselläni pomppasi heti silmään se, että Brittahan on tosiaankin 14-vee tyttö ja Sinna ja Klara-kaksikko omistaa tallin, kuten Henkilökuvaukset-topicistakin huomaa. Mutta ei huonontanut tarinaa, ajattelin vain koko ajan Britan Sinnaksi! :D Sujuvaa tarinankerrontaa eikä liiemmin kirjoitusvirheitäkään, hyvä! Kuvailit hyvin Rosan mielialaa, osasin nimittäin heti kuvitella tytön ilmeet ja eleet. - Britta

[camilla]

#2 - KENTÄLLÄ // 25.10.2012

Huokaisin helpotuksesta. Britta olikin ollut koko ajan varustehuoneessa satuloita putsaamassa, joten pystyin kysymään häneltä pienestä ratsastuksesta. Hän voisi katsoa ensin, miten Minnin kanssa menee. Huomispäivä venyisikin varmaan Klaran kanssa maastossa...
- Britta, huikkasin ovelta. - Voisitko sä tulla kattomaan kentälle, ei sun tuntia tarvii pitää, mutta seuraamaan nyt eka?
- Mikä ettei, Britta sanoi saman tien. Hän pyyhki satulan siihen tarkoitetulla pyyhkeellä ja laittoi sen paikalleen. Sitten hän nousi ylös, puisteli vaatteitaan ja käveli vierelläni käytävälle. - Jospa sä harjailet sitä, mä käyn tuolla tekemässä yhen jutun.
- Joo.

Hain harjapakin ja kävelin Minnin karsinalle. Tamma hirnahti pienesti, nuuskaisi minua ja astui askeleen taaksepäin. Silitin sen turpaa.
- Tänään mä ratsastan, mennää kentälle. En mä muuten näin nopeesti selkään kapuais, mutta jos huomenna meen maastoon, niin tänää on jo ihan hyvä alottaa - kentällä.

Kun olin harjannut Minnin, sipaisin vielä päätä ja selvittelin harjaa ja häntää oman aikani. Minni seisoskeli rauhallisesti paikallaan. Puhdistin kaviot huolellisesti, ja sain operaationi valmiiksi juuri kun Britta tuli takaisin.
- Sä varmasti osaat laittaa varusteet, Britta nauroi.
- Joo, tietty, hymyilin. Vein harjapakin takaisin ja nappasin varusteet mukaani. Jätin satulan karsinan ulkopuolelle ja astuin suitsien kanssa sisään karsinaan. Sitten kiersin vasemmalle puolelle. Laitoin ensin ohjat kaulalle. Asetin oikean käteni niin, että minun oli helppo ottaa suitset siihen, kun kuolaimet olivat suussa. Niinpä laitoin kuolaimet ongelmitta Minnin suuhun, joka ei vastustellut.

Kun olin kiinnittänyt soljet, hain satulan karsinan ulkopuolelta. Asetin sen oikealle kohdalleen ja varmistin, että satulahuopa oli suorassa molemmin puolin. Sitten laitoin satulavyön kiinni. Minni jäi kiltisti seisomaan paikoilleen, kun kävin hakemassa hanskat, kypärän ja raipan.
- Valmis? Britta kysyi hetken päästä.
- Jep, vastasin ja sujahdin Minnin vasemmalle puolelle kaulan alta. Avasin karsinanoven ja lähdin taluttamaan kimoa tammaa kentälle. Ilta hämärtyi, joten Britta laittoi valonheittimet päälle.

Talutin Minnin kentän keskelle. Kiristin satulavyön, laskin jalustimet alas - vähän ajan päästä olin tunkenut jalkani jalustimeen ja ponnistanut selkään. Säädin jalustimet sopivan pituisiksi.
- Okei, kulje hetki pitkin ohjin, Britta sanoi. Pidin ohjaa löyhänä, ja Minni tuntui melkein kävelevän unissaan. Se tuntui niin rauhalliselta, ja liikket hitailta sen ollessa laiskalla tuulella.

- Voit lähtee ravaamaa, Britta neuvoi hetken käveltyäni. Heti alkuun hänen suustaan kuului "taivuta", "kulmat kunnolla", "tee voltti", "anna pohkeita" ja "nyt vähän raippaa" -huudahduksia. Tein sen, mitä hän sanoi, ja Minni alkoi olla paremmin avuilla. Tein pari harjoitusta, ja pian oli aika nostaa laukka. - Pitkä sivu, ympyrä päätyyn.
Annoin laukkapohkeet pitkän sivun alussa, mutta Minni ei ollut moksiskaan, vaikka käytin raippaa ja maiskutin. Se ravasi päätyyn ja pyöräytti pienen pienen voltin melkein käynnissä.

- Sama pitkä sivu, kunnon pohkeet, tuplamaiskutus, näytä raippaa - ja pääty-ympyrä. Britta katsoi Minniä tiukasti. - Noin...
Napautin pohkeet kiinni Minnin kylkiin, maiskautin lujaa ja vilautin raippaa sen silmien edessä. Tamma hypähti poninlaukalleen, nosti päänsä ja jatkoi. Annoin pohkeita joka askeleella, ja pian se alkoi ymmärtää. Tein käsketysti laukkaympyrän päätyyn, ja se sujui hyvin.

Jonkun ajan päästä sain antaa Minnille vapaan ohjan. Taputin sitä kaulalle ja silittelin aikani. Pian käännyimme keskelle kettää, jolloin Minni pärskähti. Taputin sitä toistamiseen ja laskeuduin selästä. Britta sammutti valonheittimet, ja kävelimme yhdessä talliin. Vein Minnin karsinaan, jossa riisuin sen ja harjasin tamman läpikotaisin. Hain sille leivän ja pian vein sen ulos. Siellä se saisi laiduntaa vielä hetken ennen sisään hakemista.

|| Mukava tarina taas, ja kiva huomata että kirjoitit tänäänkin! Nyt bongasin jokusen kirjoitusvirheen mutta pöhpöh - eivät ne niin tärkeitä asioita ole, kun muu tarina toimii. Tässäkin tarinassa oli Britta-Sinna-asia, minkä jo edellisen tarinan kommentoinnissa kerroin. Tarina oli hyvä ja tiivis. Selitit hyvin kaiken mitä teitte, ja loppukin oli luonnollinen! - Britta