MAATOSSA KERA SUVIN & DISAN / 24.3.2013Hymyilin Suville pirteänä. Olin koko päivän odottanut tulevaa maastoa, ja nyt oli pieni retki edessä. Talutimme hevoset varmuuden vuoksi kentälle, koska Hanilla oli ihan mielettömästi energiaa eikä se meinannut pysyä hanskassa mitenkään päin. Koko pienen pieni talutusmatka oli yhtä riehumista, kun mokoma sinkoili sinne tänne ja vaikutti jälleen kerran siltä tutulta energiajuomaa lipittäneeltä pikkuoravalta. Vilkaisin ärsyyntynenää tammaa - Disa nyt sentään käveli kiltisti Suvin vierellä mihinkään pomppimatta, ihan nolotti Hanin sähläykset. Onneksi Suvi otti koko soopan hyvällä, nauroi vaan kun itsepintainen arabi esitti sähköjäniksen
taitojaan.
- Martingaali tais olla sun kanssa tarpeen tänää, murahdin Hanin korvaan. Kärpäskimo pärski ja puhisi, rauhoittui vasta, kun pääsimme Suvin ja Disan lähelle pysähdyksiin. Laskin jalustimet alas, kiristin satulavyötä melkoisesti ja otin tupon ohutta harjaa kouraani ohjien kaveriksi. - Senki kuumailmapallo, millon sä opit ettei aina tarvii pullistella?
Suvi käkätti huvitsineena minun ja Hanin sekoilulle, eikä häntä tainnut haitata, että itse jo kauan aikaa Disan selässä istuneena sai odottaa tovin jos toisenkin minun ja Hanin viivyttelylle. Kun sain vihdoin ja viimein tungettua vasemman jalkani jalustimeen ja ponnistettua ainoastaan jalkani varaan, Hani lähti muina
hevosina tomppeleina ravaamaan.
- Ai hemmetti... sähisin. - Mikä suaki vaivaa?
Jouduin keräämään ohjat niin kireälle, että Hanin oli pakko pitää kaulaansa pystysuorassa - muuten ei se suostunut pysähtymään, ei sitten millään, joten mikäs siinä ohjien kiristämisessä...
- Hani on näköjää tosi sählällä tuulella, Suvi huikkasi puolen kentän päästä.
- On on, puhisin selästä. Olin sentään päässyt heilauttamaan itseni kokonaan satulaan, mutta nyt, Hanin tahallisen pomputtavassa ravissa, jalustimet olivat karanneet kokonaan pois jalkojeni ulottuvilta - tai missä ne nyt ikinä parhaillaan heiluivatkin, en pystynyt alas katsomaan. Tammani höykytti minua sataprosenttisen tahallaan, köyristeli selkäänsä joka toisella askeleella ja heilutteli päätään niin rajusti, että ohjatkin lähtivät käsistä.
- Ihanan hyvä maastotunnin alotus; mä viivyttelen sekon hevoseni kanssa kentällä pomppuravissa, ohjat löysinä ja jalustimet missä sattuu muttei ainakaan mun jaloissa. Ja vieläpä laitan sut odottamaan puol tuntia, kailotin askelten tärisyttäessä minua inhottavasti. Änkesin nopeasti jalkani toiseen jalustimeen kun vihdoin sen löysin, ja sillä samalla kannalla revin ohjat ihan tiukalle. - Onko susta tullu ihan kivisuu, häh?
- Ei se haittaa, mitä nyt Hanin täytyyki vähän revitellä ku on aika kovan tauon pitäny, Suvi hymyili kentän keskeltä. Disa seisoi rauhallisena hänen allaan, pysyi paikallaan täysin kilttinä ja jopa lepuutti oikeaa takastaan. Miten kärsivällisiä voi ihmiset olla? kyselin kertaalleen mielessäni.
- Kiva juttu ettei haittaa, mutta silti, ähisin jälleen ääni täristen. Nyt Hani otti kovemmat otteet käyttöön, itsekin.
Hani riuhtoi päätään ylös ja alas niin kauan, että hellitin ohjista. Olimme pyörineet ainakin viisi kierrosta kenttää ympäri koko episodin aikana, mutta nyt, kun sain etsittyä jalustimen tulevasti jalkaani ja ohjatkin olivat hieman löysemmät, me kaikki saatoimme köpötellä kentän portista, minä pahoitellen koko häslinkiä, Suvi taas nauraen.
- Ravataankos? kysyin, kun olimme päässeet metsän vierustalle. Tavallinen, melko kapea asfalttitie oli lumen peitossa, mutta jää oli kuitenkin sulanut pois. Koko tie oli tasainen ja hyvä, myös juuri sopiva kahdelle vierekkäiselle hevoselle. Hani oli Disaa selkeästi korkeampi, mutta molemmat olivat siroja.
- Joo, mielellään, Suvi vastasi hetken hiljaisuuden jälkeen. Minun ei tarvinnut kuin hieman hellittää ohjista, jotta Hani lähti ravaamaan. Tamma kokeili, josko se
kiiilttikilttikiltti omistaja antaisi laukata, mutta päätin, että koska vasta aloimme ravaamaan, en antaisi arabin ruveta laukkailemaan. Sitäpaitsi uskoin, että Hani alkaisi kuitenkin vain koikkelehtimaan ja säntäilemään päättömästi, eikä se todellakaan seurannut mitään "rauhallista aloittelua pitkän loman jälkeen".
Hani harppoi pitkiä, tasaisen pehmeitä raviaskeleita perussileällä tiellä.
- Arvasinhan mä, et sä menit sitä pomppuravias vaan kiusatakses mua, jupisin sille.
- Mennääks tonne polulle? Suvi ehdotti saman tien. Vilkaisin arvioivasti pientä, kapeaa polkua vasemmalla, joka johti selkeästi metsän reunaan, eli tulosuuntaamme. Olin jo vastaamassa pahoittelevan ein, koska ajattelin, että tie johtaisi metsään. Kun olin juuri aukaisemassa suuni, tajusin silmiäni siristämällä, että polku kääntyi jyrkästi vasemmalle, ja johti siitä metsänviertä pitkin tielle, josta olimme menomme suunnilleen aloittaneet.
- Mennää vaa.
Käännyimme ympäri ja päätimme, että Disa saisi mennä ensin. Joskus maastossa säpsyilevä ja helposti käsistä lähtevä tamma oli tänään ihmeen rauhallinen, joten se kyllä estäisi Hania itse ryöstämästä. Oma ötökkäni varmasti lähtisi pitkällä, suoralla polulla vetämään ties mitä kiitolaukkaa tällaisella tuulella ollessaan, joten hyvä se kai oli, että Disa menisi ekana. Kun hipaisin Hanin kylkiä kantapäilläni, mokoma luuli, että lähtisimme samaa tietä takaisin, mistä tulimmekin. No, sehän ei pikkudiivalle kelvannut, vaan Hani lähti itsepäisesti peruuttamaan pää vaarallisen ylhäällä ja takapää liki maassa kiinni. Vilkaisin Suvia järkyttyneenä.
- Hani, ei! rääkäisin. Tamma oli enemmän kuin ilmiselvästi nousemassa pystyyn, mutta tekisin kyllä kaikkeni, ettei tuo torvelo oppisi, miten sen ratsastajan voi yrittää saada alas itse ärsyyntyessään. Potkaisin kantapääni vihaisesti herkkähipiäisen kärpäskimon kylkiin, ja johan lähti kuula tykinsuusta. Hani suorastaan pomppasi eteenpäin kuin vieterit kavioissa, silmät arvatenkin pyörivät hyrrän tavoin ja häntä viuhui.
- Kiltti Suvi, nytnytnyt pakki päälle, änkytin Hanin satulasta. - Tää kyllä tulee sinne, koska mä en tätä tolle suoralle ohjaa rakettipukkejaan vetelemään. Suvi nyökkäsi hämmentyneenä, mutta tiesi selkeästi, mitä teki. Disa seisoi jännittyneenä leveämmän tien vieressä, jo aikaisemmin pienelle polulle kääntyen. Suvi ohjasi ratsunsa ensin hieman eteenpäin, ja juuri silloin väänsin eteenpäin sinkoilevan Hanin samalle polulle. Tyttö pidätti Disaa itsepintaisesti, joka ei onneksi totellut lajitoverinsa käskyä lähteä itsekin nelistämään hirveää vauhtia "heitetään ratsastajat selästä"-idealla. Vaikka Hani kuinka hyppelehti pienemmän ponin takana ja pökki tamman lautasia hermostuneena turvallaan, ei, Disa totteli Suvin pidätteitä ja pysyi paikallaan kuin tukki.
- Kiitoskiitos Suvi, kiitos, huoahdin vihdoin. Hani oli tyytynyt päästelemään höyrynsä pomppimalla ja riehumalla paikallaan Disan takana, kun ei muuallekaan päässyt - pohkeille herkkä hevonen ei enää uskaltanut niskuroida vastaan, kun tajusi, ettei peruuttelemisesta tule mitään omistajan paukutellessa pohkeita kylkiin. Kaikki oli tapahtunut nopeasti, mutta nyt oli Suvia ja Disaa kiittäminen.
- Eipä kestä, mä kyllä tiedän miltä toi tuntuu, tyttö sanoi minulle. - Ja Hanihan on nyt selkeesti vähän riehumistuulella.
Olimme molemmat hieman ihmeissämme koko jutusta, niin myös Disa, ja puuskuttava Hani, joka kyllä aasimaisena sählääjänä ei sekä varmaan että toivottavasti keksisi tuollaista uudestaan tai edes muistaisi koko hötäkkää. Jatkoimme kävelyä eteenpäin, Disa edessä, ja Hani takana. Tamma ei enää yritellyt lähteä käsistä, joten pystyin ihan rauhassa antamaan sille käynnissä pitkät ohjat, nojaamaan kunnolla eteenpäin ja kietomaan käteni sen kaulan ympäri. Hani katseli hieman hölmistyneenä ympärilleen ja otti välillä osan Disan hännästä suupalakseen. Se huvitti sekä Suvia että minua - nyt Hani oli kuin eri hevonen, Disakin köpötteli rauhassa eteenpäin kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Ruolammen tallirakennus häämötti jo näköpiirissä, ja sinne kävellessämme keskustelimme Suvin kanssa vinhaan vähän kaikesta mitä mieleen tuli. Hani ja Disakin olivat hurjasta maastoretkestämme ihan mielissään hämmennyksestä huolimatta. Hieman epätavallinen, venähtänyt maastoretki takana, mutta tapahtumia ei ainakaan jäänyt puuttumaan!
Lynn & Hani - 5 hm|| Mukavan vaiheikas tarina! Tykkään hirveästi kirjoitustyylistäsi, se on jotenkin kumpuilevaa ja johdattelevaa, hirmu mukavaa lukea. Hauskaa, että menitte Suvin kanssa kahdelleen - molemmat saitte seuraa ja ponit liikuntaa! :) Suvin piirtämä kuva täydensi hyvin tarinaasi, tehkää vain samanmoisia reissuja useamminkin! :) - Britta
Kyllähän sitä tässä tarinoida vois, ei siihen tallin sivuja tarvita!
Jun 5, 2015 11:59:59 GMT 2
Kyllähän sitä tässä tarinoida vois, ei siihen tallin sivuja tarvita!
Jun 5, 2015 11:59:59 GMT 2
Mar 15, 2015 11:49:20 GMT 2
Mar 15, 2015 11:49:20 GMT 2
Mar 2, 2015 22:50:00 GMT 2
Mar 2, 2015 22:50:00 GMT 2