Korkin päiväkirja

[Enni]

fwb-o. Korkki

Korkkia hoitaa Possiikeri, joka myös kirjoittaa hoitopäiväkirjaan.

[Possiikeri]

Nyt on kyllä Korkilla muutoksen tuulet päällä, kun samaan aikaan ajoittuu sekä muutto Hukkasuolta Ruolammen riveihin, että uuden hoitajan alkutaival orin kanssa. Minua ainakin jännittää!

Saavuin tallille hieman haparoivin askelin. Kärsin aina tällaisesta jännityksestä, menin sitten tunnille tai muuten vaan heppailemaan. Mitä jos en osaakaan tehdä kaikkea oikein? Mitä jos joku nauraa minulle? Mutta ei, tänään en antaisi tuon inhottavan tunteen häiritä itseäni, vaan talsoisin reippaasti elämässä eteenpäin ja katsoisin, mitä tuleman piti. Turhaan sitä on etukäteen stressata ja tiesinhän minä, että Ruolammessa liikkuisi suht mukavaa porukkaa.

En joutunut kovin kaukaa kävellä, kun valkoinen tallirakennus ja sitä ympäröivät tarhat siinsivät jo näköpiirissäni. Sydämeni tykytti hurjasti. Hurjasti! Se oli tykyttää rinnastani ulos. En tiedä mikä jännitti minua eniten, ihmiset vai hevonen. Ihmiset varmaankin, jotenkin hevosten ympärillä osasin rauhoittua, ainakin jos tiesin, ettei kukaan ole näkemässä. Äsht nämä hermoni! Nyt hitsi Possiikeri lakkaat ajattelemasta kaikkia huonoja vaihtoehtoja.

Tallille saavuttuani etsin heti aluksi käsiini tallin omistajan. Nainen vaikutti mukavalta, varsin rehdiltä ja hänen rento asenteensa sai minuakin rauhoittumaan vähäsen. Sinnalla oli melko kiire (olin saapunut tosi huonoon aikaan, hevoset piti ruokkia ihan kohta), joten hän vain nopeasti esitteli minulle karsinoissaan möllöttävät nelijalkaiset ja painui sitten annostelemaan rehuja. Jäin Korkin kohdalle katselemaan oria hymysuisena. Vitsit, onpas tuo otus upea!

Sillä aikaa, kun hevoset söivät, ehdin hyvin kiertää tallipihaa ympäri, pongata kentän, tarhat ja laitumet, lantalan ja niin edelleen. Esittelin itseni myös muutamalle vastaantulleelle hoitajalle ja henkilökunnan jäsenelle - ja kaikki vaikuttivat kyllä NIIN ystävällisiltä. Ehkä minä, ujo melkein parimetrinen hiiri, voisinkin sopia tänne Ruolammelle? Anteeksi kamalasti tämä kaikki höpötys, oikeasti olen kunnon lörppäsuu ja ujous on minusta kaukana, mutta alkuun saatan kyllä olla vähän arka ja säikkyä omaa varjoani. Minun pitää vaan löytää se oikeanlainen asenne itsestäni.

Tutkailtuani tallin ympäristöä sydämeni kyllyydestä, palasin takaisin sisälle ja etsin Korkin harjakopan käsiini. Siitä onkin aikaa, kun olen viimeksi päässyt harjailemaan hevosta ja etenkin ratsastamista odotan erityisen innoissani (salaa), vaikkakin en tänään aikonut vielä hypätäkään Korkin selkään. Kaikki aikanaan, eikä nyt sentään heti ensimmäiseksi suuren, nuoren oriin satulaan. Ensin pitäisi tutustua paremmin.

Kaikki Korkin harjat olivat siistissä kunnossa, joten niistä en kyllä löytänyt sen enempää tekemistä. Ilmeisesti joku oli Hukkasuolla puhdistanut Korkin tamineet ennen, kuin se pakattiin traileriin ja kuljetettiin Ruolammelle. Ihastelin sen kiiltävää satulaa, komeita suitsia - ylipäätään ihan kaikkia sen tavaroita! Vau, miten makeita! Istuskelin aikani satulahuoneessa, kunnes siis päätin, että Korkki oli saanut mutustella eväitään tarpeeksi kauan, ja lähdin sitten harjapakki kourassa kohti orin karsinaa. Rapsuttelin muutaman uteliaan hevosen päitä matkanvarrella, mutta mielessäni en nähnyt kuin Korkin.

Tervehdin hevosta iloisella äänellä ja raotin sen karsinan ovea. Korkki katsoi minua hämillään - kuka tämä köriläs oli, joka uskaltautui hivuttautumaan sen karsinaan? Naurahdin hieman sen typerälle ilmeelle ja naksautin kieltäni. Ori uskaltautui kuin uskaltautuikin tulla tervehtimään minua ja jonkun aikaa rapsuteltuani loksautin riimunnarun kiinni ja sidoin sen löyhästi kalteriin (en tietenkään sellaiseen, mikä on liukuovessa).

Harjoista valitsin ensi alkuun pölärin ja aloin pitkin vedoin huiskia likaa orin turkilta. Korkki näytti nauttivan siitä, eikä enää pistänyt lainkaan pahaksi, että tällainen ihmeellinen uusi tuttavuus oli sen karsinaan hyökännyt. Minäkin rentouduin, viimein, ja aloin jopa nauttia olostani. Korkin turkki oli sopivasti vähän pitkää nyt näin talvipakkasilla - ei e suomenhevosen talvikarvaan ollut verrattavissa, mutta ori näytti kuitenkin vähän pörhöiseltä. Ja niin silkkinen se oli silittää, ai että, minä rakastan sitä tunnetta!

Vähitellen etenin Korkin turkilla, vailla sen kummempaa huolta ajankulusta, harjasin ja puunasin sen oikein kunnolla. Ori vaikutti kärsivälliseltä, jonkun kerran se yritti vähän maistella hunajankeltaisia hiuksiani (eikä muuten ole ensimmäinen hevonen, joka kuvittelee löytäneensä heinäpehkon!) ja muutaman kerran se onnistui ryöstämään huolimattomasti kiinnipitämäni harjan kädestäni. Oi sitä riemua, kun isokokoinen puoliverinen nostaa päänsä korkealle kattoon ja sinä - vaikka pitkä oletkin - yrität sitten vetää sitä riimunnarusta takaisin alas niin, että saisit harjan taas kätösiisi. Mutta eihän siitä mitään tullut, pakko oli vähän porkkanalla lahjoa (haha, onneksi ei ollut kukaan näkemässä). No, pääasia oli se, että hevonen oli oikein tyytyväinen keksimäänsä metkuun ja minä sain hyvän tekosyyn ruokkia sille pari porkkanaa. Ja porkkanathan ovat terveellisiä, joten mitä pienistä.

Osasin vastedes olla vähän varuillaan harjanryöstäjähoitohevoseni kanssa, joten asiat alkoivat malliintua. Kavioita puhdistaessa ori polkaisi muutaman kerran kuin varoitukseksi, mutta minulla on tarvittaessa napakka ote ja en ole mikään hento pieni tytöntylleröinen, joten sain sen pidettyä aisoissa. Myös terävä "ei" auttoi kummasti!

Harjattuani hevosen vein sen harjapakin takaisin hyllyyn ja nappasin suitset käsiini. Päätin, että niin olisi turvallisempaa, olihan hevonen kuitenkin nuori ja ori, joten turhia riskejä en ala ottamaan. Pistin myös kypärän päähäni, varmuuden vuoksi.

Sitten takaisin Korkin karsinalle, riimu kaulalle, suitset päähän, riimu pois ja matkaan! Pidin ohjista kiinni ja lähdin kokeilemaan, miten uusi ystäväni reagoi raikkaaseen talvi-ilmaan ja pieneen kävelylenkkiin. Aluksi suuntasimme vain kentälle, pidin Korkin sopivan etäisyyden päässä itsestäni (kuitenkin vierelläni) käden avulla ja talutin sen reippain askelin kentän portista sisään. Matkalla näin Britan, joka heilutti minulle kättään - minä hymyilin. Kentälle tultuamme suljin portin ja lähdin taluttelemaan oria uraa pitkin.

Kävelimme jonkun aikaa harjoitellen välillä pysähtymistä ja kääntymistä, kokeilimme peruttaakin. Vähän Korkki oli hämmästynyt tästä käsittelystä, mutta ei se kuitenkaan paljoa epävarmuuttaan näyttänyt, vaan liikkui eteenpäin reippain, iloisin askelin, välillä koristen muille pihapiirissä jöpötteleville hevosille.

Kun olimme aikamme kävelleet, Sinna saapui paikalle Korkin satulan kanssa ja autoin hänet orin selkään. Siirryin sitten sivummalle katselemaan, kun nainen treenasi hevosta ja ihailin orin isoja liikkeitä. Treeni oli kevyt, olihan ori vasta muuttanut Ruolammelle, joten se saisi vielä rauhassa totutella uusiin maisemiin. Sinnan ratsastuksen jälkeen otin orin takaisin häneltä, vein sen talliin harjattavaksi ja loimitettavaksi ja palautin sen sitten ulos tarhaansa.

Minulla oli ollut ihan mukava päivä, vaikka etukäteen oli jännittänyt paljonkin. Korkkikin oli käyttäytynyt todella hyvin - vaikkei me mitään ihmeellistä tehtykään, joten en yhtään epäröinyt, etteikö jatkokin orin kanssa voisi mennä mukavasti. Lähdin kotiin iloisena ja odotin jo seuraavaa kertaa, kun pääsisin hienoa uljasta hoitohevostani tervehtimään. Ja etenkin sitä kertaa, kun nousisin sen satulaan ensimmäisen kerran! Korkki vaikutti sanoinkuvaamattoman upealta ja kun Sinna oli sillä ratsastanut, olin nähnyt, kuinka hienosti se liikkui!

|| Olipa kerrassaan mukava tarina! Sillä oli pituutta ja kappalejaot olivat sopivan mittaisia, tekstiä jaksoi hyvin lukea. En löytänyt kirjoitusvirheitä. Tarinan alussa olit onnistunut kuvailemaan jännitystä oikein onnistuneesti, tunsin sen itse ja eläydyin mukaan tarinaan. Kerroit hyvin ja selkeästi päivästä, etkä sinäkään käytä paljon vuorosanoja vaan kerrot mieluummin; tykkään tästäkin tyylistä, hyvä alku hoitotaipaleelle! :) - Britta

[Possiikeri]

Tänään lähdin tallille jo reippaimmin mielin. Ei enää jännittänyt yhtä paljon ja Korkkiinkin olin eilen päässyt jo vähän tutustumaan. Tänään olin tulossa tallille ajoissa: haluaisin viettää mahdollisimman paljon aikaa orin kanssa ja tutustua siihen oikein toden teolla!

Tallille saavuttuani hevoset olivat päässet aamukaurojen jälkeen ulos lumisille laitumille ja tarhoihin riehumaan, joten päätin ensin käydä moikkaamassa Korkkia vähäsen ja painua sitten siivoamaan sen karsinaa. Korkki ei vaikuttanut vielä oikein tunnistavan minua, kun marssin sen tarhan reunalle ja kutsuin sitä huutamalla sille iloisesti: "Korkkiiii, Korkkii!" Ori kuitenkin kopotteli luokseni, ehkäpä jo pelkästä mielenkiinnosta. Sain rapsutella ruunikon komeaa päätä jonkun aikaa ja yhden kerran se yrittikin haukata minua jo ehkä vähän kärsimättömänä - vaikkakin se nautti saamastaan huomiosta. Kielsin sitä tomerasti ja vähän ajan päästä lähdin tallirakennusta kohti antaen orille vielä yhden kuivan leivän taskustani ennen poistumistani.

Tallissa oli kova tohina päällä, sillä en ollut ainoa, joka oli päättänyt ryhtyä lannanluontiin. Korkin naapurikarsinassa heilui talikko kuin viimeistä päivää, minä vähän hykertelin itsekseni, esittelin itseni ja lainasin samoja kottikärryjä ryhtyessäni itse työhön. Ei hitsi miten paljon sitä itseään yhdestä "pienestä" hevosesta voi tulla! Korvasin menetettyjä kuivikkeita puhtaammilla ja laitoin karsinan nurkkaan myös Korkin päiväheinät valmiiksi odottamaan.

Koska Korkin varusteet olivat niin puhtaassa kunnossa (mistä jo eilen taisinkin mainita), päätin satulahuoneessa napata ajankulukseni toisen, erittäin likaiselta näyttävän harjaboksin, ja rupesin sitten harjaamaan yhdellä harjalla muista karvoja ja mutaa pois. Tämä työ piti käteni kiireisinä hyvän aikaa, kävipä minua moikkaamassa parit uudetkin kasvot, joille esittelin itseni.

Ennen varsinaista päiväruokien jakoa kävin vielä puhdistamassa Korkin vesi- ja ruoka-astiat ja puunasin hämähäkinseitit sen karsinan ikkunoista. Nyt oli tupa puhdas ja hevosen voisi tuoda sisään.

Päästyäni tarhan reunalle Korkki oli piehtaroimassa sydämensä kyllyydessä puhtaanvalkoisessa lumihangessa. Ori näytti oikein nauttivan touhusta ja siinä samassa oli myös sen loimi koetuksella. Noh, tiedättehän te, eivät ne hevosten loimet koskaan kovin siisteinä pysy :). Nauroin orille ja kutsuin sitä, mutta Korkkia ei kiinnostanut muuta kuin se, kuinka mukavalta piehtaroiminen tuntui. Jouduin siis odottelemaan oman aikani, ennen kuin ori sai itsensä ylös hangesta ennen kuin uskalsin lähestyä sitä - sillä ei, Korkki ei todellakaan tullut luokseni. Eipä se mitään ymmärtänyt, vaikka uhkasinkin, että siltä jää päivämuonat saamatta. Meinasi melkein mennä hermot sen kanssa, enkä halunnut lähteä leikkimään hippaa.

Ilmeisesti Korkki ei ole vielä niin tottunut uuteen päivärytmiinsä täällä Ruolammella, että se ymmärtäisi, milloin on paras antaa kiinni. Minulla meni puoli ikuisuutta orin maanittelemisessa, mutta kun se vihdoin suostui tulla luokseni eikä enää paennut, annoin sille porkkanan yhtä kaikki - se oli kuitenkin toiminut oikein tullessaan ja jos nyt olisin nuhdellut sitä, seuraavalla kerralla se olisi vielä vaikeampi saada kiinni.

Silittelin jonkin aikaa orin kaulaa, mutta pidin toisella kädellä kiinni sen riimusta - löyhästi, mutta kuitenkin kiinni. Enää ei tämä karkulainen pääsisi pakoilemaan! Viimein naksautin narun riimuun ja lähdin taluttamaan Korkkia sisätiloja kohden. Tallin ovella se pisti oikein shown pystyyn ja löi jarrut pohjaan, kyllä tänään taas hoitajan asennetta testattaisiin! Minäpä en ollut valmis luovuttamaan niin hävillä, joten lähdin reippaasti kävelemään eteenpäin ja annoin riimunnarun soljua sormieni välistä pitkäksi. Korkki tajusi, että jäisi pian yksin ja melkein pongahti perääni. Sain pysyä todella tarkkana, etten jäänyt suuren eläimen alle. Onneksi sain orin karsinaansa ongelmitta, irroitin sen narusta ja päästin sen aterioimaan. Lähdin itsekin etsimään kassistani murusta rinnan alle ja juttelin iloisesti muiden ihmisten kanssa. Aloin jo oikein viihtyä.

Iltapäivällä oli vuorossa orin liikutus. Harjasin sen oikein tosi huolellisesti ennen kuin hain sen tamineet satulahuoneesta ja satuloin ja suitsin sen. Harjauksen aikana ori pomi muutaman kerran pölyharjan kopastaan ja vippasi sen karsinan nurkkaan. Se oli oikeastaan aika huvittavaa, hölmö hevonen, nauroin! Sain kuitenkin homman hoidettua ja satulan ja suitsienkaan kanssa ei ollut mitään ongelmia. Lähdin taluttamaan herraa kohti maneesia, joka sijaitsi hyvän matkan päässä. En ollut täysin varma, mihin olin menossa, mutta kavionjäljet tienpientareella näyttivät minulle suuntaa. Tästä oltiin menty usein.

Korkki käyttäytyi satula selässään kuin toinen hevonen. Koko aamupäivän se oli yrittänyt parhaansa mukaan koetella hermojani, mutta nyt se tanssahteli eteenpäin kuin mikäkin tottelevaisin prinsessanratsu. Oi että se oli komea kaveri!

Maneesilla meitä odottikin sitten Klara, jota en ollut aikaisemmin tavannut. Päivän ratsastustunnit alkaisivat vasta illemmalla, joten Klaralla oli hyvää aikaa treenata Korkki tässä välissä. Kiristin Korkin satulavyön (ja ori vilkaisi minua vihaisesti) ja autoin Klaran selkään. Säädimme yhdessä jalustimet sopivankorkuisiksi ja Klara starttasi Korkin kanssa uralle. Katselin heitä suorastaan innosta pihisten maneesin laidalla olevalta penkiltä. Klara ratsasti Korkkia todella taitavasti ja hevonen oli kuin sulaa vahaa hänen allaan. Muutaman kerran Korkki yritti ryöstää ja muutenkin sillä oli selvästi vauhti päällä, mutta Klara sai sen nopeasti aisoihin.

Kun Klara oli ratsastanut sain viedä Korkin takaisin talliin pienen kävelytyslenkin kautta. Ori oli selvästi uupunut ja vähän hikinen, mutta kävelimme silti reipasta vauhtia ettei sille tulisi kylmä ja suuntasimme kiertotietä takaisin tallille. Saavuimmekin Ruolammelle samoihin aikoihin, kun ryhmä tuntilaisia nousi ratsujensa selkään suunnaten selvästi maneesille, josta olimme juuri tulleet. Että nuo pirpanat näyttivät suloisilta Ruolammen hevosten ja ponien selässä! Milloin olen itse ollut noin pieni?

Korkki pääsi pian lepäämään laitumelle, mutta ensin otin siltä varusteet pois ja kuivasin sen, sekä loimitin sen mukavaan villaloimeen, joka myös lämmittäisi sitä ulkona. Ori oli iloisen oloinen, mutta uupunut ja meni mielellään napostelemaan heinäläjästä, joka laitumelle oli laitettu.

Minun oli aika lähteä kotia kohti, joten huikkasin Korkille ja tallilaisille heipat ja lähdin kävelemään kohti bussipysäkkiä.

|| Täyttä asiaa-tarina! Hyvän mittainen taas, samoin kappalejaot. Käytit joissakin väleissä kauniita, vanhahtavia sanoja (mm. soljua), joista pidin, ne toivat mukavaa maustetta tarinaan. Kuvailut olivat kohdillaan muutenkin, ja otit hyvin huomioon Korkin luonteen. Se todellakin osaa olla välillä sellainen höpsö jääräpää! Korkki on asunut Ruolammella ennen Hukkasuolle muuttoaan, että se ainakin tuntee paikat jos sinä joskus et, vaikka tosiaan Korkin karsina on muuttunut ykkösestä Rosson karsinaan. Hyvä hyvä, jatka samaan malliin! - Britta

[Possiikeri]

Siitä on jo päässyt kulumaan jokunen päivä, kun viimeksi kerkesin Ruolammelle hoitajantehtäviäni toimittamaan - mutta ymmärrettäväähän tuo, olihan tässä välissä joulu ja sukuloiminen ja kaikki. Nyt on kuitenkin taas aika pujahtaa tallin ovenraosta sisään pakkasta piiloon.

Saavuttuani tallille löysin Korkin laitumelta yltä päältä lumen peittämänä. Se oli piehtaroinut ja riehunut oikein sydämensä kyllyydestä! Onneksi sillä oli sentään loimi päällä, ettei tarvitsisi koko hevosta kuivatella ennen kuin sen saisi harjattua kunnolla. Kävin samantien hakemassa riimunnarun ja pari porkkanaa, huikkasin pikaisen moin tallilaisille ja lähdin noutamaan hoitohevostani laitumeltaan.

Korkki katsoi minua hieman epäröiden. "Kuka sinä olet?" sen katse tuntui kysyvän. Nauroin sille, kyllä se minut muistaisi taas pian tai ainakin oppisi muistamaan. Huhuilin sen nimeä ja ojensin sille porkkanaa aitauksen yli. Korkki köpöttikin paikalle korkeaa, kaunista ravia ja ensimmäiseksi suorastaan ryöväsi herkkupalan kädestäni. "Ahneella päällä, vai?" kysyin siltä ja silitin sen poskea. Menin portille, avasin sen ja suljin perässäni. Korkki seuraili minua, joskin vähän etäämmältä, ei vielä ihan antaen kiinni. Kaivoin toisenkin porkkanan esille ja houkuttelin orin luokseni. Sen komeat silmät napittivat minua kiinnostuneina, kun kiinnitin riimunnarun ja lähdin taluttamaan sitä kohti tallia.

Lunta oli tupruttanut joulun tienoilla runsaasti, vaikkakin vesikelikin oli yhdessä vaiheessa ollut. Piha oli jäinen ja liukas - onneksi joku oli tajunnut hiekottaa. Iso ori kyllä pärjäsi hokkiensa ja massansa avulla, mutta minä luistelin kuin mikäkin vähätaitoinen jääprinsessa puoliksi roikkuean orin kaulalla. Onneksi se tiesi minne oltiin menossa ja osasi valita sentään kohtuullisen helpon reitin. Tänään ei ainakaan lähdettäisi kävelylenkille, siitä olin varma.

Sisään päästyämme minulla oli aikaa harjata ori läpikotaisin, ennen kuin päiväkaurat jaettiin. Kiinnitin sen karsinaansa, riisuin sen loimen ja aloin harjata pitkin vedoin ensin pölyharjalla ja sitten kovalla harjalla. Viimeistelin tuotokseni vielä hieromalla orin läpi kumisualla ja poistamalla irtokarvat vielä uudestaan pölärillä. Kun ori oli niin kiiltävä, kuin talvikarvassa oleva nuoriherra suinkin vaan voi pelkän harjaamisen jälkeen olla, puhdistin vielä sen kaviot, nakkasin sen loimen kuivumaan ja jätin sen sitten syömään eväitään.

Itse olin tuonut pienen nyssykän omaa sapuskaani mukanani ja suuntasinkin satulahuoneeseen nakertelemaan leivänkannikoitani ja omenaa. Siellä tapasin Klaran, jota tervehdin iloisesti ja jonka kanssa joimme kupposen kuumaa teetä. Klaara sanoi lähtevänsä maastoon Sinnan kanssa iltapäivällä ja suunnittelevansa ratsukseen Korkkia. Lupasin hoitaa orin valmiiksi ja käyttää väliin jäävän ajan hyödyksi siivoamalla Korkin karsinan oikein kunnolla.

Sillä välin, kun Korkki oli ruokalevolla, otin sen suitset työni kohteeksti ja irroitin ne palasiksi. Putsasin jokaisen palan huolellisesti nahkasaippualla ja hinkkasin kuolaimista viimeisetkin liat pois. Kun olin valmis, kasasin suitset ja nappasin ne matkaan harjapakin ja satulan kera ja jotenkin onnistuin raahaamaan koko tavaranpaljouden Korkin karsinalle.

"Hei poika, nyt sinä pääset ulkoilemaan", sanoin sille iloisesti ja avasin oven. Kiinnitin orin riimunnarulla seinään ja harjasin sen vielä kerran kevyesti läpi ja tarkistin sen kaviot. Kaikki kengät ja hokit olivat hyvin kiinni, joten jatkoin satuloimalla ja suitsittamalla hevosen. Muistin viime hetkellä, että ratsastusloimi ei olisi ollenkaan huono lisä orin varustukseen, joten kiinnitin hevosen vielä kerran seinään ja kävin nopeasti hakemassa loimen. Puin sen vielä orin ylle ja sain olla ylpeä siitä, miten hienosti Korkki oli käyttäytynyt.

Meille jäi pieni hetki aikaa kun odottelimme, että Klaara olisi valmis, joten pääsin rapsuttelemaan hoitohevostani. Löysin Korkin ihan suosikkipaikan, korvan takaa! Siitä se nautti kuin mikäkin koira ja välillä kihnutti päätään minua vasten niin kovaa, että olin kaatua. Minä vain hymyilin ja halasin oria. Oli ihanaa olla taas hevosen kanssa.

Viimein Klaara tuli ja vei Korkin pihalle. Minulla oli hyvää aikaa siivota herran karsina, jonka teinkin oikein huolellisesti. Kuivikkeita oli niin vähän, että päätin poistaa ne kaikki ja ottaa vesisangon kouraani. Jynssäsin karsinan kirjaimellisesti lattiasta kattoon - seinät oli pesty viimeksi varmaan en tiedä kuinka kauan aikaa sitten, joten likaa irtosi ja irtosi. Lopputulos ei ollut ehkä paras mahdollinen (karsinaa olisi voinut pestä vaikka kuinka kauan...) mutta oli se nyt ainakin kymmenen kertaa puhtaampi kuin silloin, kun olin alottanut operaationi. Niimpä levittäessäni puhtaita kuivikkeita lattialle olin varsin tyytyväinen työni tulokseen ja varma, että Korkkikin osaisi arvostaa sitä.

Minulla alkoi olla jo hieman kiirus kotia kohti, joten lähdin kulkemaan bussipysäkkiä kohti jo ennen Korkin paluuta, mutta olinhan sentään saanut jotain aikaiseksikin tänään!

Seuraavaan kertaan!

|| Tosi kiva, että pääsit näin vikkelästi uudelleen moikkaamaan Korkkia (: Tarinasi ovat mukavaa luettavaa eikä kirjoitusvirheitä pahemmin löydy, mutta lyöntivirheitä nyt sattuu kaikille. Teksti etenee mukavassa rytmissä ja kappaleet ovat hyvän mittaisia. Kiva, että tulette noin hyvin toimeen! Ainut mistä voisi huomauttaa, on että Klara tosiaan on Klara eikä Klaara, mutta väliäkös tuolla ;) - Maria

[Possiikeri]

Hitsin vitsin vitsit, nyt on tullut kyllä Korkkia laiminlyötyä enemmän kuin tarpeeksi. Olisihan sitä pitänyt jo aijemmin tajuta Ruolampeen raahautua ihan Korkin hoitopuuhiin asti, sillä kyllä se näitä ikäviä aikojakin piristää, kun pääsee taas hevosen luokse. Nämä olivat enemmän tai vähemmän aatokseni, kun kävelin jälleen kohti Ruolampea. Edellisestä kerrasta ollaan köydytty rakkaan kissan ja sukulaisen verran... Ei ole ollut meilläpäin mukava vuodenalku.

Korkki sen sijaan vaikutti oikein viihtyvän, kun näin sen laitumella saavuttuani tallipihaan. Ori juoksi riemuissaan ympäri ämpäri ja näinpä sen heittävän ilmoille parit ilopukitkin. Pakostihan sitä lehahtaa hymy poskelle, kun näkee hevosen ilakoivan. Menin heti ensitöikseni Korkin laitumen reunalle ja huhuilin oria luokseni. Korkki katsoi minua aluksi hetken sen näköisenä, ettei sitä kyllä yhtään kiinnostanut keskeyttää leikkejään, mutta minä pidin pääni ja jäin odottamaan, kunnes ori parin minuutin kuluttua tuli kuin tulikin luokseni. Nappasin sen riimunnaruun kiinni ja silitin sen komeaa päätä. Ai että, miten mukavalta samettiturpa tuntuukaan paljain sormin!

Vein Korkin sisään talliin ja laitoin sen kiinni karsinaansa. Kävin hakemassa sen harjat ja sitten alkoikin armoton puunaus. Korkki näytti nauttivan kumisualla hieromisesta, joten harjasin sitä oikein pitkään ja huolellisesti. Välillä kädestäni ryöstettiin pölyharja, välillä lattialta yritettiin varastaa koko harjakori. Yhdessä vaiheessa minun oli pakko pistää riimua tiukemmalle, niin, ettei ori enää yltänyt tonkimaan koko karsinaa läpi. Siitä se ei tykännyt, vaan loi minuun suorastaan murhaavia katseita. Osasin kuitenkin nauraa orin toittoiluille ja jatkoin hommiani kaikessa rauhassa.

Harjaamisen jälkeen päästin orin irti karsinaansa ja kävin moikkaamassa tallin porukkaa satulahuoneessa ja missä kukin nyt sitten olikin, ympäri tallia. Jouduin ehkä hiukan selittelemään poissaoloani, mutta kyllähän nuo ymmärsivät, kun kerroin, ettei vuosi ollut lähtenyt meillä kovin mukavasti liikkeelle. Kysyin Sinnalta, voisinko tänään ratsastaa Korkilla maneesissa ja ilokseni hän suostui - lupasi vielä tulla aluksi varmistamaan, että me pärjäämme hyvin, ennen kuin jättäisi meidät omillemme.

Olin innoissani ja hain samantien orin satulan, suitset ja pintelit. Karsinassaan herra odottelikin jo kärsimättömänä sitä, mitä tulisi tapahtumaan seuraavaksi, eikä se pannut yhtään hanttiin, kun aloin pukea varusteita sen ylle. Suitset menivät ongelmitta, mutta satulan kanssa ori vähän pullisteli. Painoin mieleeni, että satulavyö olisi hyvä kiristää huolellisesti vielä maneesiin saavuttuamme. Ennen lähtöämme huikkasin vielä Sinnalle, että menisimme nyt ja hän lupasi tulla pian perästä.

Matka maneesille taittui mukavasti, olin aika jännittynyt ja Korkki tavoitteli milloin mitäkin jäätynyttä risua ojan puolelta, mutta hevosen rauhallisuus ja arkisuus sai minutkin hieman hengähtämään. Olinhan minä ratsastanut ennekin ja paljon, miksi minua nyt muka näin jännittäisi oman hoitohevoseni ratsastaminen?

Maneesissa oli sopivan lämmintä, vaikka onkin talvi. Talutin Korkin kaaressa kentän keskelle ja kiristin satulavyötä. Ori luimi minulle hiukan, mutta sen kummemmilta kiukkukohtauksilta vältyttiin. Säädin vielä jalustimet "kainalomitalla" kohdilleen ja nostin ne takaisin ylös siksi aikaa, kun taluttelin oria uralla. Katselin tarkkaavaisena miten se liikkui ja millä tuulella se näytti tänään olevan. Korkki oli suht rento ja vaikutti pyrkivän sopivassa rytmissä eteen.

Kuten luvattu, Sinna saapui pian luoksemme ja minun oli aika nousta ratsaille. Talutin orin takaisin kentän keskelle ja ponnistin sen selkään. Korkki on ihanan kookas hevonen, itse kun olen tällainen hujoppi ja lyhkäsempien ponien kanssa tuntuu, että jalat menevät mahan ympäri. Korkin kanssa pohkeet oli helppo saada kiinni sen kylkiin ja mukava istunta löytyi kuin itsestään.

Lähdimme tarpomaan uralle ja treenasin samalla orin kuuliaisuutta tempon vaihteluin ja taivuttelin sitä suurilla volteilla ja pääty-ympyröillä. Orin askel oli ihanan reipasta ja pontevaa verrattuna sellaisiin perus tuntiratsuihin, jotka ovat hieman kyllästyneet kiertämään kehää. Ori kulki eteenpäin suurin, pitkin askelin ja välillä tuntui, että sain toimia pikemminkin jarruna kuin moottorina.

Alkulämmittelyjen jälkeen nostimme ravin ja työstimme vielä hetken ajan kaarevia uria ja taipuisuutta. Sinna kommentoi ainoastaan sivuille törröttäviä jakateriäni, mutta pienen selittelyn jälkeen ongelma ymmärrettiin, nilkat kun osottavat sinne minne osottavat ja sitä kautta jalkaterätkin ja sillehän tämä neiti ei mitään mahda, kun tällaiset kakkajalat on synnyinlahjanaan saanut. Sinnalla alkoi olla kiire muihin puuhiin, mutta koska meillä meni Korkin kanssa ihan hyvin ja ori pysyi ohjien välissä, ei hänen tarvinnut meidän ratsasteluja sen kummemmin stressata.

Aloin tehdä Korkin kanssa myös pohkeenväistöä sekä käynnissä, että ravissa ihan vain kokorataleikkaajalla, mikä olikin suhteellisen helppoa. Tuntui vähän siltä, että Korkki toimi niin pienillä avuilla, ettei minun tarvinnut juuri tehdä töitä suorituksemme eteen. Tämä sai minut rentoutumaan vieläkin enemmän, turhaan olin tätäkin stressannut. Korkkihan oli oikein sopiva, kiva ratsu. Olin tosin tietoinen siitä, että Korkin lahjat olisivat enemmän estepuolella, itse kun olen puhtaasti kouluratsastaja ja tykkään hypätä vain harvoin.

Laukan kanssa meillä oli pieniä ongelmia, ehkä apuni olivat jotenkin epäselviä tai sitten Korkki ei tahtonut oikein kuunnella pohkeitanu, mutta joka tapauksessa vasen laukka ei meinannut sitten millään tulla puhtaana. Oikeassa kierroksessa oikea laukka onnistui mukisematta, mutta vasemmassa kierroksessa ei vasenta laukkaa saatu aikaan ei sitten millään! Loppujen lopuksi jouduin käyttämään kulmaa hyödykseni, kulmasta kun hevosen sai melkein "kaadettua" siihen laukkaan ja kun suunta oli vasemmalle, oli sen vaikea nostaa väärää laukkaa. Ensimmäisten parin vasemman laukan noston jälkeen vasen laukka nousi myös suoralta uralta.

Laukan jälkeen tein Korkin kanssa vielä kevyet loppuverkat maastossa tallustellen ihan hevosellekin vaihtelun vuoksi ja palasin sitten Korkin kanssa talliin. Tallissa päätin huuhtoa hikisen hevosen ja kuivasin sen sen jälkeen huolellisesti. Korkki ei hirveästi vedestä välittänyt ja kerran se onnistui nappaamaan letkusta vähän kiinni niin, että hoitajakin kastui, mutta homma saatiin kuitenkin hoidettua ja pienen leikkimisen jälkeen orikin käyttäytyi taas asiallisesti. Pistin sille vielä loimen päälle ja jätin sen lämpimään talliin kuivumaan siksi aikaa, kun puhdistin sen varusteet.

Satulasta irtosi aika reippaasti likaa kun pyyhin sitä sienellä ja satulasaippualla. Milloinkohan se oli viimeksi pesty? Noh, töitteni jälkeen nahka taas kiilsi! Satulahuovan sain viedä suoraan pesuun, se oli niin hikinen ja karvainen. Kaivoin kaapista uuden tilalle ja kiinnitin sen satulaan ennen kuin nostin satulan telineelle.

Kävin vielä siivoamassa Korkin karsinan ja antamassa orille parit porkkanat ennen lähtöäni. Heippa taas, kaveri!

// Oikein kiva lopetus Tällaiset pikkujutut elävöittävät aina tarinaa mielettömästi. Kiva, että joku jaksaa huolehtia niistä satuloidenkin pesuista yms vähemmän miellyttävistä hommista... Muutenkin tätä "erilaista" tallielämääkin on kiva seurailla. - Klara

[Possiikeri]

Olin kerrassaan riemuissani, kun saavuin tallille. En minä osaa sanoa, mistä se johtui ja mikä teki minut niin onnelliseksi, mutta kuitenkin minun oli vaikea olla hymyilemättä koko maailmalle. Taisivat muut katsoa minua, kuin jotain kummajaista, kun kuljin posket helottaen räntäsateessa säteillen kuin mikäkin... no, mikä nyt sitten onkin. Korkkikin huomasi heti hyväntuulisuuteni ja rupesi leikkisäksi, kun menin kurkistamaan sitä sen karsinaan. Ori napitti minua suurilla silmillään, otti pienen loikan sivulle ja hirnahti kuuluvasti. En ole aivan varma, yrittikö se komentaa minua vai innostaa telmimään, mutta joka tapauksessa minun oli otettava ohjat käsiini, ennen kuin kävisi kalpaten. Leikkisä oripoika pienessä karsinassa isonkin ihmisen kanssa ei välttämättä ole hyvä juttu.

Koska myös Korkki oli laillani energisellä päällä, päätin aloittaa päivän juoksuttamalla sitä vähän. Koska maneesin tylsä, tasainen harmaus ei sopinut fiiliksiini yhtään, raahasin hieman vastustelevan hevosen perässäni kentälle - tietenkin olin ensin harjannut sen huolellisesti, syöttänyt sille parit porkkanat ja kehunut, kuinka hieno eläin se oli. Korkki ei kuitenkaan tuntunut olevan aivan yhtä innoissaan ulkona talsomisesta, kuin minä, olihan sää loskainen ja taivaalta satoi jalkarättejä.

Hevonen kuitenkin alistui tahtooni ja sain sen kulkemaan pitkän liinan perässä kentälle. Nappasin piiskan tiukemmin käteeni ja kannustin oria käyntiin. Se näytti vähän nyrpeältä, mutta koska se oli pian jo loskasta likomärkä, se rentoutui vähän ja alkoi näyttämään iloisempaa naamaa. Mitäpä sitä turhia kastumista murehtimaan, jos karva jo kiiltää vettyneenä? Hetken aikaa lämmiteltyämme kannustin oria raviin, mutta tietenkin homma lähti vähän käsistä. Korkin sisälle oli pakkautunut aivan valtava määrä energiaa ja nyt, kun komensin sitä liikkumaan, se oikein räjähti! Ja sitten mentiin! Jotenkin onnistuin pitämään liinan käsissäni ja orin oli pakko taipua suurelle ympyrälle juoksutusliina kireänä ja laukata sitä pitkin. Ilopukkeja lenteli ja minä en voinut muuta kuin nauraa, vaikka vähän pelotti, että mihinköhän tämä homma tästä päätyisi. Yritin vähän piiskan avulla hillitä hevosta ja puhuin sille rauhoittavasti. En kuitenkaan komentanut sitä ravailemaan - kyllähän se tarhassakin riehui jos oli riehuakseen ja kohta se varmaan rauhoittuisi.

Yritin pitää huolta, ettei riehuminenkaan olisi liian yksipuoleista ja kannustin oria vaihtamaan suuntaa. Kun Korkki viimein hidasti raviin se vaikutti jo siltä, että loskan joukosta sen turkissa puski hikikin läpi. Niinpä ravailu suoritettiin kevyesti ja loppukäynnit hoidettiin kentällä (koska Korkki oli vähän arvaamattomalla tuulella). Iltapäivällä se pääsisi vielä ratsun hommiin, mutta nyt oli aika palata talliin, puunata ja kuurata hevonen päästä varpaisiin ja antaa sen kuivatella ja rauhoittua ruokatuntiin mennessä.

Päiväheinien aikaan minun oli jotenkin vaikea työllistää itseäni millään yleishyödyllisellä hommalla, joten haahuilin tallin tiloja edestakas - en tietenkään häirinnyt hevosten syömistä, vaan nautin vaan hölmöstä mielentilastani ja käveleskelin sinne tänne. Jossain vaiheessa pysähdyin kuuntelemaan radiosta sen suomalaisen reggae-laulajan biisiä, en nyt muista sen nimeä, mutta se saa aina hyvälle päälle. Kun hevoset olivat viimein syöneet, pääsi Korkki hetkeksi ulos naapurilaitumen kavereita moikkaamaan.

Iltapäivällä laitoin hoitohevoseni kuntoon ja luovutin sen jo kärkkäänä odottavalle ratsastajalle. En nyt ole aivan perillä kuka se oli ja mikä se oli, mutta asiasta oltiin sovitsi Klaran kanssa (haha, nyt osaan kirjoittaa ehkä nimenkin oikein). Sen aikaa, kun tämä ratsastaja piti huolta Korkista ties missä, siivosin orin karsinaa ja juttelin muiden hoitajien kanssa mukavia. Tänään minun ei tehnyt mieli oikein tehdä mitään muuta, kuin pakolliset tallihommani, joten otin vähän rennommin. Suorastaan luuhasin ja haahuilin ympäri tallia - ei lainkaan minun tapaistani "luistaa" hommista!

Korkin palattua riisuin siltä varusteet ja kuivasin sen pyyhkeellä. Se oli vähän kastunut matkalla, mutta vesi ei ollut ehtinyt imeytyä sen turkkiin, vaan helmeili karvapeitteen pinnalla. Oletin siis, että se oli ollut ratsastajansa kanssa maneesissa. Mitään hikitreeniä ei oltu tehty, joten homma oli melko helppo minun osaltani. Huikkasin vielä Korkille heipat ja painuin pelloille - eli mahdollisimman kiertelevää reittiä loskamössössä kotiin. Miten kukaan voikaan nauttia tällaisesta säästä?

|| Voi tätä sinun ihanan täyteläistä tekstiäsi! Et käytä ollenkaan vuorosanaviivoja tai lainausmerkkejä vaan sisällytät sanomisesi tarinan sisälle. Muutenkin kirjoituksistasi tulee mieleen päiväkirja, jota on vielä muokattu "asiallisempaan" suuntaan. Hyvä juoni ja kielikuvasi saavat minut nauramaan - jatka samaan, hyvään malliin! :) - Britta