Tallikirja 2012

[Enni]

Tallin henkilökunnan tarinat tulevat tänne.

[Deleted]

09.09.2012

Kuulas aurinko pilkotti suurten, vielä toistaiseksi vehreiden laidunten takaa. Avajaispäivä oli koittanut vihdoinkin, uurastuksen jälkeen. Vielä kuukausi, pari sitten, tähän samaan aikaan tämä olisi ollut huviajelua, auringon paistaessa täydeltä terältä. Nyt oli kaikki kääntynyt päälaelleen. Syksy oli tullut. Vaan ei siinä kaikki! Klara oli tapellut vanhan Mazdansa kanssa saadakseen sen hyrräämään, joutuakseen aamutallin tekoon mummolastaan. Nainen käänsi ajopelinsä vasta lanatulle soratielle, jonne viittoili musta kyltti teksteineen: "Ruolammen Pienratsastuskoulu". Niin, tosiaan, silloiseen aikaan tämä oli vain vanhan navettatien pätkä, jolla marssivat vain timoteit ja voikukat, tuulenvireen niitä heiluttaessa.
Klara heilutteli kilisevää avainnippuaan etusormensa varassa, kietoessaan takkinsa itseään vasten, voimakkaan syyspuhurin ulistessa punaisen tallirakennuksen nurkissa. Ovi aukesi sen enempiä kitisemättä. Tallissa oli hiirenhiljaista, lukuunottamatta seinällä, ilmoitustaulun yläpuolella tikittävää kelloa. Viisarit näyttivät puoli kahdeksaa.
"Kerrankin aikataulussa!" Klara läimäytti kätensä yhteen, rukoillen autonsa toimivan vielä kotiin lähtiessäkin. Nainen lähti hyräillen kohti yksäripuolen viimeisiä karsinoita. Vasemmalta pilkotti pieni rautiaankimo pää, joka nuokkui vielä unten mailla. Sinna oli soittanut eilen puolenyön paikkeilla Awel y Môrista, haluaisiko Klara ostaa varsan kokonaan. Tallin yksityiset olivat nimittäin kaikki Sinnan nimissä. Klara toivoi naisen saapuvan pikapuoliin tallille, jotta päästäisiin tekemään kunnon sopimukset Vertigosta. Hän oli nimittäin aikeissa ostaa hevosesta myös etupään, näin "hevosmieshuumoria" -lainaten. Vertistä kasvaisi vielä kunnon hevonen! Klara raotti ovea ja pujahti seisaalleen nousevan oriin viereen.
"Pikkupoika", hän hempeili tarttuen varsan päähän kiinni ja rapsutti tätä korvan takaa. Pakkohan sille oli yksi sokeripalakin antaa, mutta sen jälkeen se saisi jäädä odottelemaan aamuruokia.

Kaviot kopisivat vasten tallin sementtilattiaa. Toisaalta kuului vielä ahnasta rouskutusta ja automaattisten vesikuppien suhahduksia. Pian kaikki tuntihevoset kirmailivat tarhoissa, lukuunottamatta Poppista, Minniä, Billyä, Marskia ja Allia, jotka osallistuisivat tämän päivän talutusratsastukseen. Klara katseli hetken aikaa hevosten aamutouhuja tarhan portilla istuskellen. Tieltä kantautui hurinaa. Sininen Chevrolet tulla paukautti tallin pihaan rapa roiskuen. Voi, kuinka pieneltä Sinna näyttikään kookkaan maasturinsa ratissa. Mutta eihän nainen ole koskaan kokoa pelännyt, autoissa, hevosissa, kuin miehissäkään.
"Halojatahalloo", Klara huudahti naiselle ja hyppäsi aidalta.
"Tulit juuri sopivasti, yksärit ovat vielä tallissa!" Klara virnuili ystävättärelleen. Sinna nyrpisteli vastaan:
"Sovittiin, että oli sun vuoro hoitaa aamutalli."
"Jepjee", brunette tuumasi ja lähti hiuksiaan haroen takaisin sisälle.

"Paperisota" Vertigosta oli käyty ja viimeiset kamat roudattu autoista uutukaiseen kotiin. Kahvipannu porisi tiskipöydällä ja pullat valmistuivat uunissa hyvää vauhtia. Ensimmäiset autot kaarsivat pihatietä, kohti tallia. Hevoset odottivat satuloituna karsinoissaan ja apujoukot hääräsivät niiden ympärillä irrottaen vimeisetkin oljenkorret jouhien seasta. Oli aika lähteä viettämään avajaispäivää!

[Deleted]

08.12.

Still alive, ajattelin mielessäni päästyäni liukasta tietä pitkin Ruolampeen. Pikkuruinen ja huonosti aurattu tie oli kääpiökokoisella autonrotiskollani ihan mielenkiintoinen kokemus. Etenkin ylämäki tallipihaan oli tuottanut vaikeuksia. No, lopulta oltiin ehjinä perillä, ainakin jossain määrin ehjinä.
Kiipesin autonröttelöstä ja läiskäisin oven kiinni. Aurinko paistoi ja pakkasta oli viitisentoista astetta. Nostin mustan villahuivini reunaa ylemmäksi ja lähdin saapastelemaan ruskeissa converseissani kohti Sinnan ja Klaran taloa. Valkoisen talon (hihi, valkoinen talo) lautaseinien maali hohteli auringon kirkkaassa paisteessa. Kiskoin mustaa pipoa syvemmälle vaaleiden hiusteni päälle ja painoin ovikelloa. Sinnan ei pitäisi tähän aikaan päivästä olla töissä. Ja oikeassa olin, blondi ystävättäreni saapuikin pikapuoliin avaamaan oven.
- Ai moi, te selvisitte Fussen kanssa perille! blondi ihmetteli. Tässä vaiheessa lukija varmaan miettii, että mikä hemmetin Fusse - Fusse on vanha autonrähjäni, Ford Fusion vuosimallia 2003. Viidellä ja puolella tuhannella se oli reilu puoli vuotta sitten käyttööni tullut, isukki oli synttärin kunniaksi vähän avustanut.
- Älä dissaa Fussea, dissaa enempi tota tietä, se oli aika järkyttävä ajaa, nurisin. - Saanksmie tunkeutuu sisään?
Sinna väisti ja pian istuimmekin keittiön pöydän ääressä ryystämässä teetä.
Parin teekupillisen jälkeen olimme saaneet työpaperini kuntoon - pidimme sitä kumpikin tyhmänä, mutta pakkohan se oli hoitaa. Sinna ehdotti tutustumiskierrosta tallialueen ympäri ja suostuin mielelläni.
Pienen kierroksen jälkeen blondi ehdotti, että menisin tutustumaan tallin hoitaja- ja yksärinomistajajengiin. Ajatus kuulosti hyvältä ja ystävättäreni porhalsi johonkin, ja meikäläinen suunnisti vanhempaan taloon.
- Päivää taloon, meikäläistä saattekin tästedes kestää päivittäin! huikkasin astuessani taloon sisään. Tajusin ajoissa riisua rähjäiset talviconverseni, jotka eivät muuten ikinä joudu eläkkeelle - tai ainakaan ennen kuin hajoavat kokonaan.
- Niin meikäläinenhän on siis Maria Kuusisto, ja oon opiskellu ratsastuksenohjaajaks ja tallimestariks ja Sinnan kaveri, ja siis tulin tänne töihin, selostin ja tuuppasin takamukseni penkin päätyyn.
- Ei, älä, se... joku ehti varoittaa, ennen kuin penkki kippasi kauniisti. Meikä rämähti lattialle ja repesi hillittömään nauruun.
Hetken hihiteltyäni nousin lattialta ja istuin keskemmälle penkkiä - tällä kertaa se pysyi pystyssä.
- Joo. Meikälääne on Latu, edustan mieskantaa tällä tallilla - en onneksi ole ainut, hontelonnäköinen nuorimies selitti. Arvioin pojan olevan minua korkeintaan pari vuotta nuorempi.
Seuraavaksi esittäytyi niin lävistetty ihminen kuin olla ja voi. Tämä esittäytyi Sampaksi ja kertoi omistavansa Rikun - nimi ei kertonut mitään, mutta kaippa sitä kaakitkin oppii joskus tunnistamaan.
Minulle esittäytyivät vielä Viola, Eveliina ja Akku, jotka edustavat hoitajapuolta.
- Selevä, meikäläinen ei varmaa enää huomenna muista yhdenkään teistä pärstää saatika nimeä tahi hoitohevosta, mutta koittakaa kestää - mulla on niin saapelin huono nimimuisti, valitin.
- Mutta nyt meikä lähtee takasin kämpille, nottei koiraparka siellä yksin joudu kärsimään sisustamattomassa kämpässä - ja että Fusse lähtee vielä käyntiin kun en pistäny sitä lämmityspiuhaan, hymyilin, sidoin Converset jalkoihin ja lähdin käynnistelemään rakasta autoani.

[Deleted]

25.12.

- Tralalallallaa helikellot soi, saamerin helikellot kun soi päässä. Hyräilin omasta mielestänikin huonoa joulubiisiä kippastessani riimuja heiluutellen tallia kohti. Oli täytynyt tehdä hieman riimuhankintoja, sillä Valolla oli taas se aika vuodesta kun se pisteli kaiken eteensä osuvan menemään. Astuin pimeänkoleaan talliin ja sytytin valot päälle aikailematta. Mummolareissu oli venähtänyt vähän "pitkähköksi", sillä talliin oli ilmestynyt muutamia uusia heppasia.
Aluksi mummolaan oli tarkoitus mennä vasta joulunpyhiksi, mutta pieniharmaa sairastui, joten tietenni sinne oli lähdettävä heti. Onneks oli talli pystyssä pysynyt, enkä minä sitä pelännytkään, meinaan sitä "romahtamista". Tarttuipa tuolta savon reissulta murteen lisäksi mukaan yksi serkkupoikakin. Tai tulee lähijunalla sitten myöhemmin perästä. Saadaan vähän täydennystä tähän henkilökuntaan. Varmasti tuo nuori miehenalku soluttautuu varsin mukavasti porukkaan, eritoten kauniiden naisten sekaan. Naurahdin ajatukselle Joonaksesta. Serkku oli kunnostautunut ja ryhtynyt heppailemaan äidinpuolen serkkunsa, Itävallasta kotoisin olevan Julian kautta. Vaikka tiesihän tuon, mitä nyt 16 vuotias komea pojankloppi talleilta haki. Kissoja, ei hevosia. Joonas oli kuitenkin noussut ratsaille eräänä päivänä Julian puoliverisellä prinssillä ja siitä oli suunta vain ylöspäin tuolla naistennaurattajalla. Seuratasolla se oli muutamat kilpailunsa kisannut, ja nyt oli sitten kiinnostusta enemmänkin näihin kopukoihin.
Heitin riimut paikoilleen ja suuntasin takaisin talolle. Sinna istui kahvikuppinsa kanssa pöydän ääressä ja selasi päivän lehteä.
- Terve! huikkasin kopistellessani lumia kengänpohjistani.
- Ai, sä tulit jo nyt, nainen tervehti omalaatuisesti.
- Jep, ja kohta tulee lisää porukkaa, meinaan serkusklaani kasvaa tällä tallilla.
Sinna nosti päänsä papereista ja katsahti hämmästyneenä kohti.
- Joonas, kuustoistavuotias serkkupoika ehti töitä ja mää menin lupaamaan sille jotain pientä, älä huoli kyllä se ratsastaakin ihan kohtuullisesti, jatkoin papupatana.
- MITÄ? Nainen melkein sylkäisi kahvinrippeet suustaan. - Melkonen perheyritys! hän huudahti ja repesi hyväntuuliseen nauruun.

[Deleted]

13.01.

- Perkule kun on kylymä! puhisin lapatessani Kikan karsinasta löytyneitä paskoja kottikärryyn. Päällä toppatakki ja silti karsinoita siivotessa oli kylmä! Tämä oli jotain uutta... Okei, olin asunut aina meren rannalla, jossa meri lämmitti ilmaa jossain määrin.
- Älä valita ja siivoo se karsina! Nora puhisi - ei tietenkään vihaisena, olinhan edennyt siivouksessa samaa tahtia hänen kanssaan.
- Joo joo, nurisin ja löysin kuivikkeiden seasta ovelasti piiloutuneen lantakasan. - Toivottavasti Sinna on älynny perua tän päivän tunnit, määhän jäädyn pystyyn vartissa!
- Eiköhän se oo, Nora puuskahti ja nakkasi talikollisen lantaa kottikärryyn - tai oikeastaan pari metriä liian pitkälle, eli päälleni.
- Saaatana! karjahdin ja lapioin lantaa kottikärrystä naisen päälle.
- Rauha lapsi! Te 90-luvulla syntyneet ootta ihan pimmeitä, Nora valitti.
- Mä sanosin että te kasikytluvulla syntyneet ootta pimmeitä!
- Mitä työ täälä riehutta? Sinna kysyi tultuaan talliin.
- Tuo nakkasi miun päälle paskojansa! valitin osoittaen Noraa.
- Jaa omiaan? Sinna naurahti.
- Ehe ehe. Kai sie oot perunu tän päivän tunnit?
- Kyllä miulla sen verran järkee on pääsä! Mutta joitaki heppoja vois kyllä vähän rattastaa.
- Kaisu ainaski, se sekoo jos saa näin kylmällä vapaata, tuumailin.
- Nii, koittakaaha siivota ne karsinat nii päästää lähteen! Sinna huikkasi ja lähti hipsimään taloonsa.
- Kahvia sitten meille! karjahdin naisen perään.

[Enni]

30.01.12

Sinna:

"Voi herraisä nähköön", huokaisi Maria nähdessään minut ajamassa suurta autoani kera trailerin. "Taas se on nyysinyt joltakin hevosen, ja voin vaikka tuhannesta eurosta lyödä vetoa että se on suokki."
Maria ei joutunut luovuttamaan tuhatta euroaan vieressä seisoneelle Veskulle, vaan tyytyi läiskimään avokämmenellä itseään otsaan.
"Mikä vika?" naureskelin kun astuin ulos Chevroletistani. Marian katse oli maassa, hän ei kai pystynyt edes ajattelemaan saati tervehtimään. Vesa tuli auttamaan minua, että saataisiin uusin kultakimpale pois auton perästä.
"Taivas varjele mikä sieltä tulee", paikalle saapunut Jiri hoilotti. "Sieltä tulee..."
Ulos talutettiin kaunis, merkitön vaaleanrautias joka katseli ympäröivää maailmaa ihmeissään.
"Suokki?" Jiri ähkäisi. "Ja minä kun luulin että saan nyt sen kiiltävän puoliverisen."
"Jos joku saisi kiiltävän puoliverisen, se olisi Enni", virnistin Jirille joka näytti hapanta naamaa.
"Ja missä sä oot tota pitäny?" Maria sai lopulta suustaan.
"Mummolassa, se kävi kyllä täällä yhden yön", vastasin ja taputin rautiasta tammaa kaulalle.
"Nimi on..?" Vesku kysyi tässä välissä pitäen suomenhevosen narusta kiinni.
"Harmaan Vanamo", aloitin, "eli Vanamo taikka Vani."
Vesku nyökytteli tyytyväisenä kysyen samalla, onko sillä ajettu. Hymyilin merkitsevästi ja setäni tiesi, mitä tarkoitin. Mielessään hän varmaan hyppi ilosta, kun tuli lisää ajettavia. Niistähän setäukkoni piti.
"Veisitkö rakas setäni Vanin talliin?" kysyin lätsä päässään seisovalta viisikymppiseltä. Vesku nyökkäsi ja lähti kävelemään hevonen mukanansa tallia päin.
"No jo on markkinat", Jiri puuskahti. "Seuraavaksi minä tahdon hevosen."
"Pöh, tuo on tuntsari", naurahdin serkulleni. "Ja sitä paitsi, sinulla on Bella."
Blondi lähti päätään pudistellen isänsä perään talliin ja minä kävin parkkeeraamassa autoni parempaan paikkaan. Tulipahan hankittua yksi suomenhevonen lisää!

[Deleted]

25. helmikuuta 2013

Talven ensimmäiset auringonsäteet suorastaan sokaisivat minut raottaessani varovasti keittiön sälekaihtimia. Ne taisivat olla kevään – tai vuoden 2013 – ensimmäiset auringonsäteet. Kahvinkeitin porisi pöydällä täyttäen huoneen ihanalla tuoksullaan. Aamu ei lähtenyt käyntiin ilman kahvia ja Aamulehteä!

Edellisellä viikolla olin saanut Britalta sähköpostia: pääsisin Ruolampeen tallityöntekijäksi. Olin innoissani uudesta työpaikasta, mutta vielä aika ei ollut antanut periksi niin paljoa, että olisin ehtinyt tallille asti. Tänään se päivä koittaisi! Hörpin kahvini loppuun, heitin lehden luettujen pinoon ja harpoin portaat ylös vaatekaapilleni.

Punainen '96 vuosimallin Corollani oli melkoinen iglu kun sudin loivaa ylämäkeä Ruolammen pihaan. Olipa näyttävä saapuminen, totesin itsekseni. Navigaattori oli varsin kiitettävä sijoitus budjetiltani – suunnistustaitoni eivät olleet sen paremmat kuin siskollanikaan.

Tallipiha näytti hiljaiselta: vain puiden oksilta tippuvat hiutaleet ja pienet lumikinokset kimmelsivät auringonsäteiden osuessa niihin. Näky oli kaunis. Pihalla näytti ensisilmäyksellä tönöttävän kaksi taloa ja yksi talli, enkä uskonut yhdenkään niistä katoavan seuraavalla silmäyksellä. Kävelin epävarmana talliin. Ehkä sieltä löytyisi joku, jolle voin ilmoittautua.

Tallissa oli muutamia ihmisiä sen lisäksi, että kaksi hevosta seisoi käytävällä pärskien. Toinen niistä näytti olevan tulossa lenkiltä, ja toinen ilmeisesti oli sinne lähdössä. Näytin varmaankin melko eksyneeltä, sillä aivan yllättäen noin parikymppiseltä vaikuttanut, vaaleahiuksinen nainen oli nykimässä hihaani. "Ei tässä ongelmia ole, en vain oikein nyt hahmota karttaa", vastasin Sinnaksi esittäytyneen naisen kysymykseen. Sinna talutti minut toimistoon, jossa juttelimme tovin.

"Onnea uuden työn johdosta!"