Pysähdy! 18.5.Rapsuttelin Katea pihamaallamme. Aurinko paistoi, ja lämpömittarissa lukemat olivat liian korkealla.
- Kateka, käyn vaan piipahtamassa sisällä, niin päästään lähtemään.
Kate piti hauskaa ääntänsä vastaukseksi. Minä vaihdoin vaaleat, puoleen sääreen yltävät hieman löysähköt mutta saumattomat housut ja vaalean, ohuen paidan. Ne suojaisivat minua palamiselta, eikä kuitenkaan tule hirvittävän kuuma. Laitoin kuitenki aurinkorasvaa naamaani, kaulaani ja sääriini, ettei paljaat alueet pala. Raapiminen on rasittavaa ja tylsää. Söin myös jugurttia ja palan leipää, kunnes sanoin heioat kotiväelle ja lähdin Katen kanssa ajamaan pyörällä tallille. Ison tien vieressä kulki onneksi hyvä pyörätie, vaikkei se asfalttia ollutkaan. Aurinko paahtoi ärsyttävästi, mutta tuulenvire viilensi kivasti. Alkumatkamme meni todella kovaa, kun Katella oli niin kovasti virtaa. Vauhti kuitenkin tasaantui sopivaksi koiran juoksuksi loppuajaksi. Odotin innolla Allin näkemistä.
Fiilis oli korkealla, koska olin tullut Kainuun 5 asteen lämpösistä keleistä tänne ah-niin aurinkoiseen keliin. Olin saapunut aikaisin tallille ja harjailin ulkona Wrindin tarvikkeita, kuten satulahuopaa ja vatsaremmiä. Kevät oli siitä niin ihanaa aikaa kun hevosista irtosi kuorma-autolliset karvaa ja tuntui että niitä oli joka puolella. Niin vaatteissa kuin suussakin. Yh...
Tänään olinkin kerennyt harjailemaan orhi kultani toivottavasti viimeiset talvikarvat pois, sillä sellaisia tukkuja ei enää näkynyt ja harjakin pysyi siistinä, ilman että siitä pitäisi repiä karvoja joka toisen vedon jälkeen.
Nojailen kevyesti tallin seinää vasten nauttien extra lämpimästä säästä. Suljen silmäni toivoen että kasvoni ruskettuisivat edes hieman, sillä paloin hirveän herkästi ellen ollut ulkona paistattelemassa auringossa monesti, mutta lyhyitä aikoja kerrallaan. Eli pikarusketus tänne kiitos, niin kesäkuussa voisin oleskella tuntejakin rannalla paahteen alla..Ajotien routakuopat hytkyyttivät meitä kovasti, mutta olimme kuitenkin lähestulkoon ehjiä pyörätelineellä hoitajien talon kulmalla. Pyörän peili oli vääntynyt taipuisan varten ansiosta miten sattuu ja takakori oli lastinsa kanssa kellahtanut kenolleen. Onneksi vahvat kuminauharemmit, mustekalat, pitivät kypäräni sun muut tarakalla. Kate kiskaisi jonkun haisun perään ja kupsahdin rähmälleni.
- Voi kökkö Kate minkä teit, sanoin ja putsasin soraa housuista. Otin tavarat tarakalta ja nostin pyörän pystyyn. Laskin kypärän koriin ja päästin Katen irti hihnasta. Sissi ilmestyi piakkoin leikkimään Katen kanssa. Onneksi Kate ei ollut yhtä susi kun muut huskyt, muuten se söisi Sissin. Koirat tykkäsivät leikkiä keskenään, eikä niitä tarvinnut vahtia, joten lähdin tallille päin. Oven viereisellä penkillä istui Linnea silmät kiinni, harja ja satulavyö käsissään.
- Nukutko kauneusunia vai pikarusketusunia? kysäisin seisahtaen kädet puuskassa ilkikurinen ilme kasvoillani Linnean eteen.
Kuulin askelia kauempaa edestäni, mutta en kiinnitä niihin sen kummempaa ajatusta ennen kuin kuulen tutun äänen edestäni. Avaan silmäni virnistäen.
-Pikarusketusunia että pieni levähdys näiden kamojen harjailusta, naurahdan. -Ja hei kuule tyttö, oot auringon edessä, hymyilen Suville hätistäen häntä kädellä sivummalle.
Silloin muistin että varmasti olin viettänyt vähintäänkin vartin jo ulkosalla, joten kosken poskipäitäni.
-En kai ole kerennyt jo tulla punaiseksi tästä, kyseisen vielä Allin hoitajalta huolissani. Vähän asiaa epäilin, mutta olihan se myös mahdollista kun aurinko porotti niin kuumasti tänään.
- Kyllä sä hehkut kuin pieni tomaatti, naurahdin. - Onneksi itse laitoin jo aurinkorasvaa, niin säästyn mustumiselta...
Linnea oli ilmeisesti puolinukkunut, mutta nyt hän oli taas tolpillaan. Otan osan tavaroista syliini, jotta saamme ne nopeammin varustehuoneeseen. Kate ja Sissi juoksentelivat pihalla iloiten ja hevoset hirnuivat tarhassa. Yksi pärskähti, toinen hörähti, Sissi haukkui ja Kate oli hiljaa. Se voi kiljahdella riemusta tai pitää ääntä joka on vähän kuin kissan kehräys, enemmänkin mourunta. Haukkua kuuluu vain harvoin, oikein vihaisena tai säikähtäneenä joskus. Öisinhän typy vain ulvoo, mitäs muutakaan.
-Kiva kiva, virnistän Suvin vastaukselle ja nousen ylös penkiltä. Hän auttaa minua kuskaamaan varusteet takaisin paikoilleen ja sain tosiaan olla kiitollinen avusta. Helteellä oli ihanaa nimittäin raahata tavaroita edestakaisin.
Saatuamme kaikki paikoilleen muistin Wrindin. Totta kai piti tänään liikuttaa tuo orikin. Tosin minulle harvinaista että ei tehnyt yhtään mieli liikkua tai varsinkaan urheilla tässä säässä.
Hmm...Jotain piti keksiä.
-Suvi, kysäisen vaalea tukkaiselta ajatuksissani. -Olisiko sinulla minkäänlaisia ideoita hevosen liikuttamiselle tällä ilmalla? Jotain rentoa...
Mietin uutterasti Linnean kysymystä. Koulua ei tällä helteellä väännetä, ei varmasti. Olisi kiva ehkäpä hyppiä esteitä, mutta vilkaistuani kentälle totesin kentän olevan varattu ja maneesi ei houkuttanut kauniina päivänä. Tuijottelin hetken kentällä menevää tuntia ja mietin uutterasti.
- No jos lähetään iha randomilla rentoilee keskelle puskaista mettää, niin Wrindi saa oikein kunnolla tutustua maastoiluun.
Mä tiiän että multa tulee ideoita enemmän kun ehdin ajatella, mutta hyvien ideoiden sekaan huonojakin mahtuu huonojakin.
Kuuntelen Suvin vastauksen huolella. Apua, pitäisikö suostua. Olen niin hirmu vähän mennyt orilla maastossa ja ainoat kerrat herra oli säikkynyt jokaista rasahdusta mitkä sen korviin kantautuivat. Eikä unohdeta sitä kaahailua. Hurjaa kyytiä siis luvassa.
-Hyvä idea, metsässä voisi olla viileämpääkin niin saa suojaa porottavalta auringolta, hymyilen .
Mitä mä sanoinkaan, mietin vastattuani myönteisesti tytölle. Hui! Mitä tästäkin seuraisi.
-Nähdäänkö pihalla vartin tai 20 minsan kuluttua?- Tjaa, kyllä mulla menee aika kauan harjailla Alli, kun näyttää könyävän tuolla tarhassa ja sitä pitää kuitenkin helliä pitkään. Että ainakin puolituntia kestääpi, ehkä jopa kolme varttia... Tiiän et oon vähän hidas.
Tosissaan olin - siitä huomauteltiin vähän jatkuvasti. Lisäksi olen sellanen pilkunviilaaja, että Allin on oltava huolella puhdas... Mutta jospa Linnea jaksaa ootella mua.
Minua tietenkin hieman epäilytti nuo Linnean ilmeet, ihan kuin hän olisi katunut joka sanaa. Ilmeisesti Wrindiä ei tosissaan ole maastotettu, mutta viimein on nyt tullut senkin aika.
-Selvä, kyllä mä teitä jaksan odotella. Tule vaikka ilmoittelemaan mulle kun alat varustamaan, vastaan iloisesti. -Ehdin jo Wrindin putsailla ja kyllähän siinä harjaukessa meni minullakin vielä lähemmäs se puolituntia, kun orhipojasta lähti vieläkin talvikarvaa. Että don't worry, no panic, naurahdan.
Kävelen Suvin ohi kohti autoani. Limsa tekisi kuumana päivänä kyllä terää. Voisi vaan olla aika lämmintä cokista kun autokin oli lähinnä uunia. Toivotaan ettei kuitenkaan kerennyt.
-Ja jos kaipaat apua, niin tuun mielihyvin jeesaamaan.- Katsotaan miten saan Allin hoideltua, sanoin Linnealle joka otti kokispulloaan autostaan. - Miten sinä voit juoda kokista? Hiilihapot ovat kamalia, en tykkää limsasta yhtään. Sitä paitsi kokiksella saa jopa vessanpöntöstä maalit irti vaan huuhtimalla kokiksella, pesuaineilla lähtee vain lika.
Muistelin kauhistuttavaa tilannetta, kun viimeeksi join kaupasta ostettua simaa. Se oli jäänyt kuplimaan nenään eikä sitä voinut juoda. Ihan vähän vaan. Yök.
-Heheh, naurahdan Suvin mielipiteelle limuista. Tietenkin ne olivat aika voimakkaita ja jotkut olivat aika karsean makuisia lisäaine pommeja. Se oli pakko myöntää.
-Hiilihapolliset juomat voivat oikeasti olla tosi hyviä. Itse tykkään Fantasta ja simasta, hymyilen.
-Mutta nähdään myöhemmin jos menet nyt hoivaamaan Allia, niin päästään pian selkääkin asti.- Yök, hiilihappojuomat on kamalia, totesin oksennusta näytellen. - Fanta ja Jaffa mennee appelssiinimehuna, kunhan pitää korkkia auki jääkaapissa pari päivää.
Olin jo ovella menemässä sissään, kun Linnea käveli takaisin oven viereen penkille istumaan kokispullo kädessään.
- No joo, menempäs hakemaan Allipalleroisen, niin päästään sinne metukkoon, sanoin. - Katen kanssa käytiinkin tänään jo mettätiellä kävelemässä, mutta ihanaa se on päästä juttuseuran kanssakin.
Kävelin tallin läpi ja nakkasin matkalta mukaan riimunnarun. Allin tarha oli lähellä takaovea, mikä oli eduksi karsinan ollessa oven vieressä. Ei tule turhaa pujottelua.
Naurahdan Suvin oksennusilmeelle ja vilkutan hänelle hänen lähtiessä hakemaan Alli-kultaansa tarhasta.
Jäin istumaan penkille yksinäni ja hörppään tottuneesti cokis pullosta, mutta pian omillekin kasvoilleni tulee ns. pahanolon-ilme ja kaadan koko pullon sisällön maahan. No ei siinä pullossa ollut enää paljoa. Limu oli maistunut suoraan sanottuna kamalalta ja mitä nyt pystyi olettamaan miltä lämmin kuumassa autossa seisonut juoma maistuisi . Kesähelteellä kaipasi raikkautta ja kylmiä virkistäviä nesteitä. Hyh...Alli hörähteli minulle tarhalla. Se ilmeisesti oli odottanut minua.
- No mitä kullannuppu, onko ollut ikävä? kysäisin rakkaalta hoitsultani. Alli puhalsi lämpimästi kämmenelleni. Sujautin päitset mammulin päähän ja kiinnitin riimunnarun. Portti oli helppo aukaista, koska tarhan muut asukit olivat tunnilla kentällä. Hyvä, että hevoset saivat jolkotella tunnit kentällä, niin ei tarvitse talsia maneesille asti. Ruolammen kenttähän on erinomaisessa kunnossa vuoden ympäri, eikä halli edes kuulu tallille. Se on vaan hirveää säätä ja yksärien omistajia varten, kosna eiväthän he voi ratsastaa kentällä tunnin aikana.
Suljin tarhan portin perässäni, ja talutin Allin hymyillen talliin. Wrindi hirnahti Allille tallin ovella, ja morjenstin käytävällä pörräävälle Pampulalle.
- Minne sie oot lähössä? sisko kysyi.
- Linnean kanssa maastoon, vastasin ja talutin Allin karsinaan.
Nousen penkiltä seisomaan ja kävelen kentän reunalle katsomaan tuntia. Hevoset ravailivat kepeästi hiekan pöllyessä ilmassa ja opettaja huuteli aika ajoin ohjeita oppilaille. Hymyilen ja kietaisen hiukseni ladontaletille. Pian aurinko porotti minustakin liian kuumasti ja kävelen takaisin kohti viileitä tallin tiloja.Jätin Allin karsinaansa juomaan ja lähdin hakemaan harjoja. Morjenstin käytävällä pyöriviä hoitajia ja katselin hevosia. Ruolampi on kyllä ihana paikka, mahtavat maastotkin täällä on.
Allin sininen harjaboksi oli ylähyllyllä. Ylsin siihen kuitenkin ihan hyvin. Kun käännyin palatakseni karsinalle, pöllähti Linnea talliin.
- No tuliko kuuma?
-Aivan liian kuuma, naurahdan tytölle. -Voisi aurinko mennä hetkeksi kyllä pilveen.
Käännyn Wrindin karsinan puoleen, jolloin ori hörähtää minulle ystävällisesti ja tunkee turpaansa kaltereita vasten. Hopeanmusta tanssahtelee sivulta toiselle odottaen karsinasta ulos pääsyä. Hymyilen ja rapsuttelen sitä turvan päältä kaltereiden välistä. Voisi tulla jännä maastolenkki kun Wrindillä oli jo nyt liikaa energiaa.Kävelimme karsinoille ja Linnean rapsutellrssa Wrindiä menin Allin karsinaan ja avasin harjapakin. Aloitin pölyharjalla harjaamisen kaulasta.
- Wrindillä on hieman energiaa, sanoin. - Pitäisikö sinun mennä kaasuttelemaan ylimääräiset energiat pois, vai haluatko tulla hrjaamaan Allia?
Alli ummisti silmiään minun pöllyttäessa tarhan tomuja pahnoille.
Kävelen reippain askelin Allin karsinan luokse ja nappaan pikaisella liikkeellä harjapakista harjan ja kävelen tamman toiselle puolelle.
-Näin päästään nopeammin, hymyilen Suville. -Ja Wrindillä kun tuppaa aina energiaa olemaan liikaa, niin en jaksa nyt yrittää saada edes pahimpia pois.
Vetelen harjalla ruskean hevosen karvaa ja katselen kuinka tumma pölypilvi laskeutuu aina jokaisen vedon jälkeen maahan. Pian pölyä ja likaa irtoaa huomattavasti vähemmän.Yhdessä harjaillessamme puuha sujui rutkasti nopeammin. Karsinassa kuului harjojen viehuntaa ja pölyä leijaili vaikka kuinka. Alli oli ilmeisesti kierinyt hiekassa, ja nyt se nautti olostaan meidän puurtaessa. Välillä kuului kopinaa harjaa puhdistettaessa lattiaa vasten. Sain "oman puoliskoni" pian valmiiksi ja aloin selvittelemään harjajouhia, jotka laskeutuivat minun setvitettäviksi vasemmalle. Linnea taas tarrasi kiinni hännästä. Jouhetkin olivat äkkiä suoristuneet, joten putsasimme kaviot yhteistuumin.
- Täytyy kyllä karsinalle tehdä kunnon siivous ratsastuslenkkimme jälkeen, sanoin. - Mutta nyt päästään laittamaan varusteita.
Lähdemme hakemaan yhdessä varusteita satulahuoneesta ja palailemme sitten takaisin karsinoille. Wrindi katsoo uteliaana varusteita käsivarsillani ja avatessani oven, jouduin jopa työntämään oria kauemmas, jotta mahtuisin sen viereen. Liu'utan satulan kevyesti paikoilleen ja satulavyökin kiinnittyy kevyesti. Toisin on varmasti laidunkauden jälkeen.
Satulan jälkeen nostan ohjat orhipojan kaulalle ja annan nelijalkaisen ottaa kuolaimet suuhunsa. Se oli ilmeisesti todella halukas lähtemään ulkoilmaan. Yleensä tuli kauhea trafiikki suitsien laitosta. No, ei valittamista. Taputan Windervietiä kaulalle ja rapsuttelen sitä harjan tyvestä, jotta se rauhoittuisi hieman. Ori laskee päätään ja ummistaa silmiään. Olisikin tälläinen myös maastossa, mutta se oli varmasti vain haaveajattelua.Linnean mennessä Wrindin karsinaan avasin Allin karsinan oven, ja pujahdin sisään sulkien oven perässäni. Alli hörähti minulle tuttuun tapaansa ja puhalsi ilmaa kasvoilleni.
- Tykkäät ilmeisesti hengitykselläsi hulmuttaa hiuksiani, naurahdin suokkimammalle ja latasin satulan selkään tottuneella heilautuksella. Kiristin satulavyön löysälle, koska hevosen kannalta olisi parempi kiristää se vaiheittain. Kuolaimet lämmitin pikaisesti käsilläni ja tarjosin niitä Allille laskettuani ohjat hevosen kaulalle. Ei sekuitenkaan suostunut ottamaan moisia vempaimia, joten työnsin sormeni sen hammaslomaan ja avasin kosketusherkän suun. Eihän Alli suuremmin tykännyt siitäkään, kun vedin otsahihnan arkojen korvien taakse. Alli ei kuitenkaan oahemmin herpaantunut.
- Ollaankos siellä jo valmiita? kysäisin käytävän toisella puolella työskentelevältä Linnealta.
-Ollaan, vastaan vetäen samalla kypärän päähäni. Turvaliivi olisi tänään ollut varma valintani, mutta valitettavasti en semmoista enää omistanut. Pari kuukautta sitten se hajosi onnettomuudessa, enkä ole tilalle kerennyt ostaa uutta. Otan ohjat Wrindin kaulalta työntäen karsinan oven aivan auki. Nykäisen ohjasta pienesti, jolloin ori kepeästi lähtee kävelemään perääni ulos karsinasta ja tallista pihamaalle Suvin ja Allin ilmeisesti tullessa perässämme. Pysäytän Windervietin laittaen ohjat takaisin kaulalle ja kiristän satulavyötä muutaman reiän kireämmälle. Lasken jalustimet alas ja nousen penkiltä kevyesti puoliverisen selkään. Ori alkaa heti kävelemään eteenpäin kun nousen ilmaan yhden jalustimen varaan ja kun istahdan satulaan se nostaa jo hiljaisen ravin. Jarrutan hopeanmustan käyntiin ja annan sen kävellä pitkin ohjin ympyrää odottaen Suvin ratsaille nousua. Oli niin kätevää omistaa hevonen, kun jalustimet olivat lähes aina sopivan pituiset. Poikkeus oli vain jos mentiin esteitä, silloin jalustinhihnat olivat lyhyemmät kuin yleensä.Säädin jalustimet hieman pidemmiksi kuin käsivarteni. Ohjehan oli, että hihnan on oltava käden pituinen, mutta käteni ovat varsin lyhyet ja jalat kauhean pitkät. Siksi olin oppinut säätämään jalustimia hieman alemmas.
- Meinaatko oikeasti lähteä ilman turvaliiviä? kysäisen hämmästyneenä Linnealta. - Tämähän on ratsastuskoulu, pakko tuolla lainavarusteissa on tarpeeksi isoja olla.
Ei minulla itsellänikään ollut turvaliiviä, mutta Allin selästä en kovin nopeasti putoa. Tietenkin Wrindi saattaa hermostuttaa Allin mukanaan.
- Jos mä käyn varuilta hakemassa molemmille liivit ennen kuin kapuan Allin selkään, ehdotin.
-Mä olen kyllä aika taitava pysymään selässä, mutta jos jaksat niin ei se olisi pahitteeksi, hymyilen tytölle tyytyväisenä.
-Voit varmaan sitoa Allin kiinni, kun en kuitenkaan viitsi tuoda tätä orhiukkoa kovin lähelle tammaneitoasi, naurahdan. -Muutoin voisin pitää kumpaakin kiinni...
Suvi oli varmasti kiva maastoilukaveri. Osasi ajatella ainakin joskus järkevämmin kuin minä. Enhän minä liiviäkään olisi älynnyt ottaa ellei tyttö olisi muistuttanut että Ruolampihan oli ratsastuskoulu ja täältä sai lainavarusteita. Sellaisia ei vain ikinä ole tullut käytettyä.Sidoin Allin nätisti tallin oven viereen kiinni, vaikka olisi se pysynyt ilman sitomistakin. Alli oli oikein superkiltti mamma, vaikka joskus heittäytyi oikein tammamaiseksi. Onneksi minulle se ei ollut vielä kertaakaan tammoillut.
Löysin lainavarusteet ja sovitin itselleni kohtalaiswn oikean kokoisen turveliivin. Sitten etsiskelin suurinpiirtein Linnean kokoiselle sopivan liivin ja lähdin pqluumatkalle. Ilmoitustaululta bongasin Sampan.
- Moikka, Samputin! säikäytin hänet. Sampan korkea, musta irokeesi viuhahti ympäri ja hän huoahti:
- Saasteri kuinka säikähdin!
Nauroin Sampan ilmeelle ja kysyin mitä hän niin kovasti tiirasi ilmoitustaululta.
- Katelen vaan tallilaisten jättämiä tunti-ilmoituksia, hän vastasi jo tasaantuneella hengityksellään. - Tunteja on valtavasti, on vielä kaksi Akun tuntia, Sinten maastoilu, Linnean tunti ja Sarahkin meinaa tuntia järkätä.
- Kyllähän noita piisaa, sanoin. - Kunhan ei ole samana viikkona kuin yksi tunti, niin pyssyy kohtuullisena.
- Hei, kun kyselit ratsastamaan, niin voitais lähteä joku päivä uittamaan hevosia, Samppa ehdotti.
- No tänään olen Linnean kanssa lähdössä maastoon, hän odottelee tossa oven ulkopuolella. Katsotaanko joskus viikon päästä?
- Okei, pitäkää hauskaa! Samppa vielä sanoi ennenkuin käännyimme omille teillemme.
- Mitä Allipalleroinen, kysäisin hoitsultani jäänättä odottamaan vastausta. Otin sen irti ja aloin zuumailemaan missä Linnea pörrää. Ei näy... Minneköhän Wrindi on sen vienyt? Hyvä maastolenkki luvassa...
Tunnen kuinka Wrindin energia alkaa tulemaan ulos syvimmistäkin koloistaan ja oria on hankala pitää paikallaan, joten katson parhaaksi ravailla pikku lenkin tallin ympäri Suvin hakiessa liivejä. Löysään ohjia ja hopeanmusta hypähtää lentoon kuin tykin suusta. Yritän pidättää laukkaa, mutta se saa Wrindin vain kiemurtelemaan ja loikkimaan. Yritän parhaani mukaan ohjata villikon pois keskeltä pihaa ja pian löydämme itsemme metsän reunasta, jossa vihdoin saan orin pysähtymään, vaikka se edelleen jatkoi kevyttä tanssahtelua paikallaan.
Kun hevonen vihdoin hengähtää ja rauhoittuu niin ohjaan sen takaisin tallin eteen, jossa Suvi odottaakin jo.
-Tämä vähän villiintyi, sanon tytölle. - Ei se lapasesta lähtenyt, mutta oli pakko saada Wrindi reunaan ettei muut tallilla kävijät pelästy riehakasta karvamopoa.
Nappaan Suvin kädestä turvaliivin tytön ojentaessa sitä minulle ja puen sen ylleni. Se tulisi tarpeeseen.
-Olen valmis, lähdetäänkö?- Joo, lähdetään, vastaan ja hyppään Allin selkään kiristettyäni satulavyötä. Kiristän sen vielä ihan tiukalleen, ennen kuin annan pohkeita tammalle lähteäksemme liikkeelle.
Kuljemme kentän ohitse kohti metsässä virtaavaa ojaa. Tai mikä puro se nyt onkaan, en minä tiennyt mikä on joki ja mikä oja tai puro. Puro se varmaan oli. Annoin Allin juoda heti siinä hetke vettä, ja katselin kuinka Wrindi tanssahteli risuje katkeillessa jalkojen alla.
- Seurattaisiinko tätä puron vartta? kysäisin takanani tulevalta Linnealta. - Ja sano vaan jos haluat mieluummin mennä edellä.
Jos tekisimme oikein pitkän lenkin, niin voisimme käydä Pyöstin vuoren takaisilla lammilla ja laukkasuoralla.
-Ihan hyvä idea ja mene sinä vain edeltä, vastaan hymyillen. -Tunnet kuitenkin maastot paremmin kuin minä.
Wrindi tanssahtelee allani, mutta se ei stressannut. Ori oli suhteellisen rento jos ajatteli miten paljon se pursusi energiaa ja jos olisin pyytänyt sitä nostamaan laukan, se ei olisi epäröinyt hetkeäkään.
Suvi ohjaa Allin käynnissä ojan reunaa pitkin ja minä tulen pienen välimatkan saattelemana perässä.- Ootko huomannu kuinka paljon tallilaiset järjestää tunteja? Ens viikolla on Sinten maastoilu, sitten Akun kaksi tuntia, ja onko sun estetuntisi sitten 12 päivä, vai? Nuppu ja Sarahkin ovat varailleet tunteja.
Mietin mielessäni mitä järkeä on olla joka viikko joku tunti. Pampula opetti mua ohjasajamaan - pikkusisko, ja mä osaan vähintään yhtä paljon... Ja Sarahkin on aika kokematon vielä. Nuppu osaa paljon, mutta... Mä haluaisin itsekin suunnitella jotain tuntia jonkun ratsastuksenopen kanssa, et se olis mun suunnittelema ja olisin ite mukana. Tai just joku aikuinen, Linnea vetämään. Mutta Nuppuko ottaa vastuun raisuista hevosista ja holtittomista ratsastajista? Ou nou... Mä en itse ikinä ottais vastuuta suuresta porukasta maastoillessa... Mutta omatpahan on valintasa.
- Aiotsä ilmottautuu mihin kaikkeen mukaan? ehdin kysäistä vielä ennen Linnean vastausta.
-Kyllähän ne järjestävät, hymyilen vaivihkaa. -Olen ollut vain niin laiska katsomaan mihin väliin oma tuntini mahtuisi, mutta mitä aikaisemmin niin sitä parempi.
-Tuohon toiseen en osaa vastata, mietin tarkasti, -En vaan oikein osaa osallistua mihinkään. Tykkään itse duunailla kaikkea, mutta en vaan hirveästi osallistu mihinkään. Ehkä joskus, mutta ei nyt ihan vielä ainakaan...
Wrindi pyöräyttää häntäänsä ja yrittää kurotella maasta taipuviin heiniin.- No mä ymmärrän jos sä et aikuisena halua lasten järjestämille tunneille osallistua, hymyilin vastatessani. - Ja minäkin suunnittelen mieluumin kun osallistun, mutta kokemattomuuteni vuoksi en ota vastuuta maastoryhmästä tai ala opettamaan jotaa koulua...
Linnea hymähti minulle. Taiteilimme puron vartta, ja yhdestä kohdasta kulki polku pienen sillan kautta ylitse ja näytti jatkuvan toista puolta.
- Tuo näyttää paljon oaremmalta kulkea kuin tämä puoli. Alli näyttää Wrindille ettei siltaa tarvitse pelätä, sanoin ja kävelin hieman kitisevän sillan yli.
Wrindi katseli siltaa ihmeissään. Painoin pohkeita lähemmäs kylkiä orin kävellessä edestakaisin sillan edessä pohtien uskaltaako astua sillalle vai ei. Välillä se astuu askeleen sillan päälle ja peruuttaa äkisti pois, mutta kun se huomaa että Alli ehti ylittää jo pelottavan alustan niin se valtavalla loikalla hyppää osittain sen yli takaisin Allin perään. Tätä lajitoveri rakkautta.
-Olipas jänskä silta, naurahdan Suville Wrindin loikasta taputtaen samalla orhia kaulalle.- No joo, naurahdin ja jatkoimme matkaa Wrindin pälyillessä vähän aikaa taakse jäävää siltaa.
Pian tulimme metsän reunaan, mistä Pylstin vuori jo pilkottikin. Hakkuuaukeella kasvoi villiintynyttä heinää, siis edelliskesän heinät peittivät maata, että polku katosi näkyvistä. Puron äänen kuitenkin kuulimme koko ajan alhaalla vasemmalla, mutta pian se voimistui hieman pulppuavaksi.
- Taisimme tulla puron alkupisteelle, puenelle lähteelle. En olekaan käynyt täällä ennen, sanoin katsellen ympärille. - Testataan onko se lähde, sanoin ja hyppösin Allin selästä maistamaan vettä.
- Tämähän on jääkylmää, totesin ja kahmaisin lisää.
Naurahdan Suville hänen hörppiessä vettä ilmeisesti lähteestä. Mä taisin olla jotenkin pöpö kammonen tai jotain, mutta en uskalla juoda mistään lätäköstä, oli se sitten puhdas lähde. Istun Wrindin selässä ja odotan kun Suvi kiipeää takaisin ratsunsa selkään.
-Ravataanko vähäsen?- Ravataan vaan, sanon ja pyyhkäisen vedet poskiltani. Olenhan minä juonut purostakin, että tämä oli kyllä ihan huippu löytö.
Emme ehdi ravata kauaakaan, kun Wrindi yllättäen hupsahtaa heinien sekaan. Pysäytän Allin ja katson kuinka se yllättyneenä loikkaa ylös ojasta tasaiselle maalle. Minä tulen rivakasti selästä alas ja katson onko siitä turvallista mennä.
- Siinähän oli syvä mutta kuiva oja, tokaisen noustuani tielle. Tunnistan risteyksen ja huomaan pian teiden välissä olevan lammikon.
- Oletko ennen nähnyt noita lammikkoja? Se on aika soista aluetta, ja ne ovat keväisin paljon suurempia. Sinne ei kannata mennä ellei halua upota, mutta tässä ihan lähellä on Liekkijärven pihatto. Käydään moikkaamassa hevosia, sitten voidaan mennä Likekkijärven rantaan, tiedän tien sinne, ehdottelen.
-En ole, vastaan katsellen lammikoita, mutta pian jatkamme matkaa.
Saavumme vihdoin Pöystivuoren luokse ja ajattelen että olisi mahtava kavuta sen päälle. Ties miten hyvät näkymät.
Jatkamme rentoa ravia paikan ohitse. Wrindikin pysyi nätisti tamman takana, eikä se vielä kaahotellutkaan turhia.
Pian puita alkaa ilmestyä tiheämmin ja pian uutta metsää alkaa näkymään edessä päin.- Katso, pihatto pilkottaa tuolla metsän reunassa, hihkaisen ja katson vasemmalle puolelle ilmestyviä laajoja viljelypeltoja. Siellä alkaa kohta kasvamaan vaikka mitä. Hidastamme käyntiin kääntyessämme pihatolle. Lyhyen tien päässä näkyy pihattorakennus jonka molemmin puolin on suuret tarhat. Hevoset nostavat päänsä heinäkasoistaan ja katsomme millaisia siellä on.
- Käydään kurkkaamassa mitä noille kuuluu, sanon ja hyppään jo ties kuinka monennen kerran Allimamman selästä alas. Linnea ei innostunut ajatuksesta vaan varmuuden vuoksi seuraili vähän kauempaa.
Pihatossa asui lähes musta poni, joka tuli hirveän hyväntuulisena ja elämäniloisena tutustumaan Alliin. Se lepeästi tökkäsi turvallaan Allin turpaa, eikäAlli tykännyt yhtään. Suuri vaaleanrautias ravaili lihaksiaan esitellen kauempana. Vaalea suokkitamma sähläsi kuin pieni ilopilleri, ja Alli lempeällä tenavaikäiselle tarkoitetulla hörähdyksellä sai säheltäjän rauhoittumaan. Ei se kyllä kauaa pysynyt aloillaan... Jättikokoinen, vaaleanrautias puoliverinen laidunsi nätisti aidan vieressä mutta tuli siliteltäväksi luoksemme. Tarhoista löytyi vielä liinakko, höperö suokkiruuna, joka ei hirveämmin meistä välittänyt.
- Nonni lähetääs kohti Liekkijärveä, vai haluatko mennä laukkasuoralle? kysyin Linnealta ja ponkaisin selkään.
-Voidaan käydä ensin Liekkijärvellä, mutta olisi kiva käydä myös laukkasuoralla, hymyilen tyytyväisenä miten hyvin lenkki oli mennyt tähän asti.
Niimpä jätimme pihaton taaksemme ja lähdimme kävelemään tietä eteenpäin kohti metsikköä.Ylitimme saman tien mitä olimme äsken tulleet ja jatkoimme matkaa kohti rantaa. Vasemmalla oli metsää ja oikealla soista heinikkoa, mistä erotin nuo kaksi lammikkoa ja niiden välisen puron pätkän. Jälkimmäisen lammikon jälkeen alkoi taas kasvaa metsää, joka peitti näköalan rantaan.
- Järvi on tossa metän takana, mutta ranta voi olla mökeillä miinoitettu, ilmoitin Linnealle. - Mennäänkö summamutikassa vaan metän läpi rantaan?
Linnea ei ehtinyt vastata, kun suolta lehahti mahtavan kokoinen lintu lentoon rääkkyen ja siipiä vimmatusti hakaten. Alli vain vähän muljautti silmiään, eikä ollut moksiskaan vaikka Wrindi riehaantui. Ori syöksähti suoraan metsään kuin heikkopäinen.
- Varo sitten mökkejä! Ranta voi olla kivinen!
Huutoni eivät auttaneet. Wrindi oli purrut kuolaimeen kiiinni.
Huomasin vain kuinka suuri lintu, ehkä jopa metso, lennähti ilmaan lähes edestämme. En ehdi reagoida kun Winderviet säntää hurjaan laukkaan kohti Liekkijärveä. Yritän jarrutella säikähtynyttä oria parhaani mukaan ja vaivoin yritän hidastaa sen vauhtia. Se oli saanut kevään aikana enemmän lihasta, joten se oli voimakaskin, joka taas hankaloitti tilaani. Kuulin Suvin varoitukset ja pelkäsin että Wrindi satuttaisi itsensä kivikossa. Pian orhikultani hidastaa nelistä laukkaan, mutta se ei kuitenkaan suostu pysähtymään. Ties mikä jahtaisi sitä...
Tunnen kuinka puoliverinen kompastuu ja kompuroi hieman. Pelkään heti kaatumista, mutta onnekseni ori saa palautettua tasapainonsa ja pian se pysähtyy.
Roikun satulassa melkein kyljen kohdalla ja juuri ja juuri pysyin selässä. Hetken kuluttua huomaan missä Wrindi seisoo polviaan myöten. Ainakin löysimme Liekkijärven.- Linnea! Linnea!
Huhuilin ystävääni tiheässä metsässä. Puut riipivät silmiä ja naamaa kun risuja oli pystyssäbsiellä täällä. Alli kuitenkin vei suoraa rantaan missä Wrindi seisoi Linnea selässään.
- Voi kun sulla on naarmuja tullut, katsoin. - Onneks ei tuu verta...
Lähellä ei näkynyt mökkejä, niin ehdotin pientä pulahdusta veteen.
- Ei täällä oo ketään kattomassa, korkeintaan talitintti ja hullu käpytikka, naurahdin ja katsoin eoäilevän näköistä Linneaa.
Ehkä pulahdus viileään veteen voisi sittenkin tehdä hyvää. Ohjaan Wrindin pois vedestä rannalle ja laskeudun alas selästä. Tutkin orin jalat pikaisesti, mutta todettuani ettei naarmun naarmua tai haavaa löydy niin sidon ratsuni puuhun.
Heitän päällivaatteeni ruohikolle ja koikkelehdin pikaisesti veteen Suvin katsoessa miten minä niin nopeasti pääsinkin veteen...
-Mennään sitten, huudahdan tytölle, joka seisoi vielä Allin vieressä. Juoksen kauemmas veteen ja pulahdan kylmään nesteeseen.- Mäkin tuun, mäkin tuun, lausahdin ja vetäsin samoin päällimmäiset vaatteeni pois. Sitten oikein juoksemalla juoksin veteen, ja kompastuin yhteen kiveen. Kuului kunnon läsähdys kun vedin mahalleni veteen.
- Ääk, sehän oli... mahtavaa!
Polskin vähän aikaa melko syvässä vedessä, kunnes nousimme pois järvestä. Puristelin vesiä kastuneista hiuksista, ja mietin, mihin voisin kuivata itseni.
- Hitsit, ei tässä auta muuta kuin vetää T-paita päälle ja kastella turvaliivi, virnistin. - Onneksi housuni ovat aika kevyet, mutta kyllähän noissa toppauksissa kestää kuivaa...
Puimme päällemme ja nauroimme äänille, itkä lähtivät märistä housuista satulan päällä.
- Lähdetään tästä rannasta tonne, sanoin ja viitoin kädelläni vasemmalle. - Siellä me tullaan jossaan vaiheessa jommalle kummalle tielle, koska tuolla on riteys metsän tajassa. Risteyksestä tietä pitkin kohti Pyöstin vuorea, se kierretään niin pian kääntyy kaponen tie mistä laukkapolku löytyy.
Annoin Suvin ihan suosiolla opastaa meitä laukkasuoraa kohti. Tuntui oudolta miten surkeasti tunsin maastot, vaikka oltiinhan me Wrindin kanssa majailtu täällä jo kauemman aikaa.
Pian saavumme kuin saavummekin tielle ja kävelemme nätisti Allin takana. Myös Pöystivuori alkaa näkymään kauempana ja se saa perhoset lentelemään vatsassani. Kohta sitä mentäisiin...Pyöstin vuoren vasemmalla puolella oli metsää, ja sen takana olisi laukkasuora. Kiersimme rivakalla ravilla vuoren ja olimme pian peltojen keskellä, laukkasuoran alussa. Se oli hieman leveähkömpi, tamppaantunut tie.
- Annetaan palaa! huusin. Vauhti kiihtyi kiihtymistään, ja Wrindi kiisi edessämme kuin tuulispää. Allikin sai pian nelistä kiinni, mutta silloin tien pää alkoi häämöttää. Alli hidasti hieman takkuillen käyntiin, mutta Wrindi jatkoi kohti metsää, mikä näkyi nyt vuoren oikealla puolella.
- Linnea, hidasta jo!
Ei auttanut. Jälleen taisi turvaliivistä olla hyötyä...
Huomaan tien lopun häämöttävän edessä päin. Wrindi oli saanut vauhdin huumasta kiinni, melkein myös minä, joten tuntui että pidättävät avut eivät tehonneet oriin. Suvi huusi minulle takaa päin jotain, mutta tuuli kiskaisi sanat muualle. Orhi pyöräyttää häntäänsä ja menee pidätteistä vain kootumpaan muotoon. Vain hieman ennen tien päättymistä saan käännettyä sen ympäri. Samalla vauhti hidastuu nelistä laukkaan ja hevonen palaa takaisin täysin hallintaani. Toki sen piti vielä protestoida heittämällä pari suurta pukkia ilmaan, mutta sen jälkeen ravailen takaisin Suvin ja Allimamman luokse.- Huh, hyvä ettei käynyt pahemmin, huokaisen Linnean saadessa Wrindin hallintaan.
- Mennäänkö suoraan Ruolammelle metän poikki? kysäisen ja Linnea nyökkää. Lähdemme kulkemaan metsään, aika harvahkoon havumetsään. Pohja on helppo ratsastaa, eikä hevosista jäänyt hirveän suuria jälkiä. Vajaan viiden minuutin päästä löydämme tien.
- Tästä kun mennään, niin tiiän yhen paikan mistä pääsee helposti tallille.
Ratsastimme tien yli ja jatkoimme harvahkoa metsää. Pian kuitenkin tuli pelto vastaan, sellanen kapeahko petokaistale.
- Katso, Ruolampi on tuolla, hihkaisin. - Mennään tonne pellon rajaan toiselle puolelle, niin vartissa ollaan tallilla.
-Yes, mennään vaan sieltä, vastaan Suville hymyillen.
Taputan Wrindiä kaulalle ja päästän ohjat löysiksi, kuitenkin vain puolipitkiksi jos ori säikähtäisi yhtäkkiä jotain.
-Tiedätkö onko täällä hyvät maastoesteet? Kysäisen edellä ratsastavalta tytöltä. Olisi mahtavaa päästä hyppimään maastossakin esteitä niin saisi hyvää vaihtelua. Mutta vain jos ne olivat kunnossa.- On Seppeleellä esteet, murta Sinnalta täytyy kysyä lupa. Mennään vaan suoraan tallille, ehdotan hieman väsyneenä. Tai en väsyneenä, mutta olihan meillä ollut pitkä maastolenkki.
Pellon reunan loppu alkoi häämöttämään ja saavuimme Ruolammen pihaan.
- Olipa hauska maastolenkki!
-Jep, niin oli, myönsin. -Itseltä ei ainakaan jännitystä puuttunut!
Laskeudun alas selästä ja nostan jalustimet ylös. Löysään satulavyötä ja talutan orin talliin. Alli ja Suvi menivät edeltä.
Itsekin tunsin oloni hieman väsyneeksi, mutta onnelliseksi. Lenkki oli sujunut yllättävän hyvin ja matkaseura oli mukavaa.Suvi ♥ Alli 34 HM|| Ihana tarina! Oli hauskaa kuvitella maastoreissunne eri vaiheet, kun ei vauhtia ja vaarallisia tilanteitakaan puuttunut. Osaat kertoa miten hoitaminen ja ratsastaminen tapahtuu, joten olisit varmasti hyvä myös IRL-maailmassakin! Kiva, kun olette innostuneet myös toistenne kanssa kirjoittamisesta. Näppäilyvirheitä oli, muita ei ja kappalejaot olivat hyvän pituisia. Hienoa kehitystä Suvi! 
- Britta
Kyllähän sitä tässä tarinoida vois, ei siihen tallin sivuja tarvita!
Jun 5, 2015 11:59:59 GMT 2
Kyllähän sitä tässä tarinoida vois, ei siihen tallin sivuja tarvita!
Jun 5, 2015 11:59:59 GMT 2
Mar 15, 2015 11:49:20 GMT 2
Mar 15, 2015 11:49:20 GMT 2
Mar 2, 2015 22:50:00 GMT 2