Eetun päiväkirja

[Nuppu]

Polleja pitää hoitaa vähä vapaallaki:) Mut vaa harjata. 2.6.

Saavuin tallille pikkasen koiranketaleen kanssa. Se tutki ympäristöä innokkaasti ja katosi samettimetsään. Ainakin siskoni oli nimennyt sen niin.
- Diego! huusin koiralle.
Samassa se köntys hyökkäsi takaapäin.
- Ketä sää etsit? Sinte kysyi minulta, kun könysin puskassa, johon Diego oli minut kaatanut.
- En enää ketään. Se koira saa luvan tulla sitten kun huvittaa, mutisin nyreissäni.
- Ahaa. No haluaisitko auttaa harjaamalla vaikka Valon? Ja Eetun tietysti. Aion harjata niitä, joilla ei ole hoitajaa. Niitähän ei kuitenkaan kukaan muu harjaa, Sinte pyysi.
- Toki, vastasi ja aloimme hakea hevosia ulos harjattavaksi.

Eetu antoi kiinni ja sain sen harjattua nopeasti, Valon myös. Valo oli oikein kiltisti, ja ajattelin, että jos sitten joskus vaihdan hoidokkia, niin Valo olisi listalla. Mietiskelin siinä harjaillessani, ja heräsin mietteistäni, kun Sinna pyysi minua auttamaan varusteiden putsaamisessa.

Pesin Eetun ja Valonkin varusteet. Aloitellessani sitä, onnistuin pesemään tallikäytävästä osan pesuvedelläni.
- Oi ihkuu, ähisin kuivatessani sitä.
- Taisit pestä lattiat? Sinte nauroi Sinnan kanssa.
Menimme yhdessä ulos varusteiden kanssa ja haimme lisää vettä. Aloitimme touhun mukavasti turisten, mutta kun sää kuumeni, niin tuli aika tukala olo.

- Huhhuh! Sinna voihkaisi kuumissaan.
- Joo, sanoin ja raahasin varusteet sisälle.
Sinte ja Sinna seurasivat mukanani ja lakaisimme tallin lattiat perin pohjin.

- Huh, kun on kuuma! Sinna voihkaisi lakaistessaan lattiaa.
- Jep! En jaksais tehä yhtään mitää! sanoin ja painelin Sinten vanavedessä varustehuonetta siivoamaan.

- Aika useesti tää kyllä siivotaanki, Sinte mietti ja Sinna nyökkäsi.
Aloimme järjestellä tavaroita ja lakaisimme.
- Voitais putsata jotkin toiset varusteet, kun ne tuppaa olemaan aika pölyiset ja likaiset kesällä etenkin, Sinna tuumi.
- Joo, voin laittaa kuntoon vaikka Disan varusteet, huokaisin ja raahauduimme pesuhommiin ulos.

Tälläkertaa en kaatanut vesiä. Aloitimme taas touhuamiseen, ja olimme aika nopeitakin. Minä sain työni ensimmäisenä valmiiksi, joten vein Disan kamat sisälle ja menin rehuhuoneeseen.
- Täälläkin voisi lakaista vähäsen, mietin ja tartuin taas harjanvarteen.
Kohta saapuivatkin Sinna ja Sinte.
- Tahtoisitko lähteä kävelylle Valon kanssa? Sinte kysyi.
- Entä Eetu? ihmettelin.
- Sinähän liikutat sitä viikon jokaisena päivänä, ja voit viettää aikaasi sen kanssa keskiviikkona, Sinna tarkensi.
- Okei, Valo onkin aika ihana, sanoin ja tartuin riimunvarteen.

Kävellemmessä mietin vaihtaisinko Valolle. Olin miettinyt sitä jo kauankin. Tulin siihen tulokseen, että joku minua pienempi olisi kiva hoitaja Eetulle, olinhan jo aika iso sille.

Tallille tullessamme ilmoitin asiasta Sintelle.
- Mä aion vaihtaa Valolle, jos se sopii Britalle, kerroin.
- No ainakin Valo saisi hoitajan, Sinte sanoi ja näytti minulle minne laittaisin Valon.
- Voi ei! Kello on taas aika paljon, heippa!

Nuppu ja Eetu 30 HM

|| Olet kehittynyt todella paljon tarinoiden kirjoittamisessa. Pituutta on tullut lisää, ja olet saanut vuoropuhelujen sekaan ujutettua paremmin myös kuvailua. Kaiken lisäksi olet ollut myös todella ahkera kirjoittaja! Tarina alkoi ja loppui selkeästi sekä välitiedot olivat mukavia. Hyvää pohjustusta hoitohevosen vaihtamiseen, mutta viimeisessä kappaleessa oli pieni virhe - Sinna omistaa tallia, ei Britta. - Britta

[Nuppu]

Viimonen tarina Eetulle. 5.6.



- Heippa Eetuliini, huokaisin laittaessani riimua Eetulle. - Tänään onkin sitte viimonen päivä meillä yhdessä, siis jos mä pääsen Valolle. Mähän olen jo sulle liian iso. Voi ei, älä kato mua tollein! jatkoin.
Eetu katsoi minua silmiin ja sen ruskeat, kauniit silmät näyttivät hiemän surullisilta. En kestäisi ilman muistoja asioista, joita koin Eetun kanssa.
- Olihan meillä sentään kivoja muistoja ja yhteisiä juttuja, sanoin Eetulle halatessani sitä. - Voin aina välillä käydä katsomassa sua, lisäsin ja halasin ponin kaulaa.
- Mitäs täällä vetistellään, eihän Eetu nyt sentää ole kuolemassa, Sinte puuskahti hieman syyttävästi.
- Joo, niin se ei oo kuolemas, mua vain harmittaa, kun oon jo niin iso ja vaihdan Valolle. Tulee tätä tomppeliakin ikävä, vastasin ja katsoin Sinteä.
- Voi hyvät hyssykät! Kyllä sä pärjäät, ja Eetu saa sopivan kokoisen hoitajan sitten. Ja Valokin saa sellaisen ihmisen, joka jaksaa halia ja paijata sitä, Sinte lohdutti ja avasi pihaton portin meille.
- Totta, pitää ajatella asioiden hyviä puolia ja saanhan mä kokea uusia juttuja vielä Valonkin kanssa. On jatkettava elämää ja ajateltava iloisia puolia asioissa. Vaikka tuntuuki pahalta luopua Eetusta, niin saanha mä uusia kokemuksia Valon kaa, ja näänhä mä Eetun ilosena pihatossa kavereittensa kans, jatkoin jo iloisempana.
- Aioitko sä ratsastaa? Kandeis mennä nyt, kun täällä on nii vietävän paljon itikoita ja mäkäräisiä, Sinte sanoi ja sulki portin.

Aloin hoitaa Eetua ja otin kumisuan harjapakista.
- Hyvä poika, kuiskasin ja pyörittelin likaa ja irtokarvoja pois Eetusta.
Jatkoin huolellista harjausta pitkään ja kehuin Eetua paljon.
- Odota tässä, kun mä haen sun suitset, komensin Eetua ja se katsoi minua tottelevaisesti.

- Tottakai se hautoo jotakin sun pääs menoks, Samppa totesi käyttäen selvännäkijän taitojaan.
- Joo, siltä vähän tuntuukin, mutisin ja menin etsimään sitä pikku veijaria.

- EETU! kiljaisin puomin luona huomatessani, ettei poni ollutkaan siinä, missä se oli ollut ennen lähtöäni varustehuoneeseen.
Puomista roikkui vain poikki purtu riimunvarren puolikas ja kaviokoukku.
- Voi elämä minne se on nyt mennyt! huudahdin ja samassa Samppa saapui paikalle.
- Joo, mä olen selvännäkijä, hän totesi.

Onnekseni Sinte oli löytänyt ponin hoitajien tuvan edestä ovea kolkuttamasta.
- Voi kiitti Sinte! Ihan oikeesti, tää vekkuli on teräshammas, huokaisin, kun Eetulla oli suitset päässä ja olimme matkalla maastoon.
- Eipä kestä, palastin ainakin meiän tärkeän selvännäkijän pikkaselta terminaattorilta, Sinte nauroi.

Lähdimme matkaan ja metsässä raikui Eetun hirnahdukset ja minun nauruni. Matkan varrella muistelin ääneen matkaa, jonka kuljimme Eetun kanssa.
- Muistat varmaan sen, kun kävimme ekalla kävelyllä tällä polulla, ja sä säikyit sitä muovipussia, höpötin Eetulle. - Ja sen, kun me kohdattiin ne koirat, jotka löysivät lopuks omistajansa metässä, jatkoin.
Nauroin iloisesti ja jatkoin muistelua.
- Ne lihansyöjäpeurat! hekotin jo täysillä. - Sinä autoit minuu pelastamaan Brean ja Vanin nahkan niiltä saalistajilta.
Juttelin Eetulle pitkän aikaa muistoistamme ja huomasin vasta rannassa kuinka äkkiä matka oli kulunut.
- Nyt äkkiä uimaan! hihkaisin ja ratsastin Eetun järveen.
Kahlasimme niin pitkälle kuin vain jalat ylsivät pohjaan ja aloimme uida järven keskustaa päin.

Matka keskelle järveä oli pitkä, mutta ihana. Pikku Eetunen uimassa vieressä ja mukavat muistot mielessä.
- Nyt rantaan, sanoin Eetulle ja käännyimme.
Rannassa leikimme kasteluleikkiä, eli Eetu kasteli minut kokonaan.

- Nyt lähdetään takaisin tallille, huokaisin ja lähdimme kotoisaa tallia kohti muistot mielessä.

Nuppu ♥ Eetu 31 HM

|| Haikea mutta todella suloinen tarina. Eetu taisi aavistaa oman haikeutesi ja päätti järjestää pientä äksöniä päivään! Hauskasti olet kirjoittanut tarinasi, ja lopun maastoreissu oli todella ihana. Mukava, että pääsitte käymään myös uimassa ja kertoilit Eevertille (sekä meille) vanhoja tarinoita. Mahtava lopetustarina! - Britta