Vanamon päiväkirja

[annika]

18.12.-13

Astuin tallin ovesta sisään ja katselin ympärilleni. Pian äkkäsin tallikäytävällä blondin naisen ja kävelin hänen luokse.
- Moi oon annika ja tulin hoitamaan Vania, kerroin ja hymyilin leveästi.
- Moi, kiva että Vanikin sai taas hoitajan ja minä olen Maria, blondi esittäytyi ja hymyili takaisin.
- Tuota missäs Vani on? Utelin ja vilkuilin karsinoihin.
- Vani on karsinassa, itse asiassa voisit harjata sen, Maria kertoi ja lähti johdattamaan minua kohti satulahuonetta jossa olisi kuulemma harjat ja kaikki muut tarpeelliset kamat. Kun vihdoin tulimmi Vanin karsinalle olin päästäni pyörällä kaikesta tiedosta.
- Minun pitääkin kiiruhtaa jatkamaan hommia, kysy jos tulee ongelmia, Maria huikkasi olkansa yli kiiruhtaessaan pitkin käytävää.

Minä puolestani avasin karsinan oven ja tarkastelin heiniä rouskuttavaa suokkia. Vani nosti valppaana päätään kun astuin karsinaan.
- Heippa tyttö, minä olen annika ja sinun hoitajasi, joten sinun olisi paras tykätä minusta, puhelin tammalle samalla kun lähestyin sitä ja lopulta olin sen vieressä. Harjatessani tammaa juttelin sille ja Vani rentoutui pikkuhiljaa tarkkaillen kummiskin touhujani koko ajan. Kaviot nousivat nätisti, mutta harjan ja hännän selvityksen aikana Vani oli sitä mieltä että olin aivan liian hidas. Saatuani tamman lopulta siistityksi Maria ilmestyi jälleen paikalle.
- Voisitko millään liikuttaa Vania vähäsen? Maria kysyi
- Okei, käyhän se, hymyilin leveästi.
- Kiva kun viitit Maria virnisti ja ilmoitti samaan syssyyn että voisin kävellä maneesissa ja että sinneolisi tulossa pari muutakin.

Huokaisten hiipparoin hakemaan suitset ja etsin hyllyltä sopivan lainakypärän ja tietty minulla ei ollut kuin talvitennarit jalassa joten joutuisin menemään ilman satulaa. Juuri minun tuuriani joutua ilman satulaa ihan vieraan hevosen selkään! puhisin ja lähdin takaisin Vanin karsinalle. Vani höristi korviaan kun tulin paikalle suitsien kanssa. Juuri kun olin laittamassa suitsien remmejä kiinni karsinan ulkopuolelle tuli vaaleahiuksinen likka perässään suokki.
- Moi mä oon Elina ja tässä on Venjami, likka esittäytyi reippaasti.
- Moi mä oon Vanin uus hoitaja annika ja sä oot vissii se joka on tulossa meijänkaa maneesii? esitin kaiken yhtenä litaniana ja en ollut varma saiko likka kaikesta selvän.
- Joo ollaan me se joka on tulos maneesii, Elina naurahti ja lähti kävelemään ulko-ovelle. Minä sain kaikki remmit kiinni ja lähdin noiden perään.

Maneesissa kipusin jakkaralta Vanin selkään ja annoin sen siirtyä uralle minun tunustellessa uutta heppaa. Elina näytti hyvältä Venjamin selässä ja minä manailin että näytän varmaan urpolta joka ratsastaa. Keräilin lopulta ohjia mutta pysyin tiukasti käynnissä ja keskityinolemaan heilumasta pohkeiden kanssa ja pitämään kädet aloillaan (sillä Maria oli sentään muistanut sanoa että Vani on todellä herkkä suusta ja kyljistä) ilmeisesti olin liian varovainen koska Vani päätti juuri silloin testata minua. Nopeasti tamma vetäisi ohjat kädestäni ja heitti takapään iloisesti kohti kattoa. Minä puolestani otin suunnan kohti maata. Siinä minä sitten istuin massa ja kirosin itseäni kun Vani ravasi iloisesti Venjamin luokse. Elina tuli iloisesti nauraen palauttamaan Vanin minulle.
- Kiitti, mutisin punaisena kuin tomaatti, mitä kaikki nyt ajattelisi kun putoan heti?!
- Ole hyvä, aika komea lento, Elina nauroi ja jatkoi hommia Venjamin kanssa samalla kun tarkkaili minun touhujani.
- Noniin Vani, nyt me otamma pienen pätkän ravia, sinä olet nätisti ja pääset karsinaan, ilmoitin tammalle ja silitin sen kaulaa. Pääsin takaisin selkään ja otin pitkänsivun ravissa mikä meni yllättävän hyvin. Virnistin iloisesti ja siirryin käyntiin. Halasin Vania ja samalla onnistuin ohjailemaan sen kaartoon.

Saatuani tamman karsinaan annoin sille pari leivänpalaa ja lupailin tuua ensi kerralla porkkanoita. Vani heilautti korviaan ja näytti siltä että minun olisi paras muistaa. Iloisesti hymyillen lähdin parkkipaikalle josta äiti tulisi minut noutamaan. Okei ulkona oli pakko vähän hyppiä riemusta jonka seurauksena lensin jälleen nurin juuri kun Elina oli menossa talliin.
- Ja taas sinä olet tutustumassa maankamaraan? Tyttö kysyi iloisesti nauraen.
- Hups niin taidan olla, totesin ja kömmin ylös virnistellen Elinalle. Pian minua tultiinkin hakemaan.

annika ja Vani
eka hoitomerkintä

sori teksti saattaa olla vähän kehno koska oli loppuvaiheessa hiukan kiire mutta yritän ensi kerraksi parempaa tekstiä

|| Hauska tarina! Kirjoitit kivasti kuvaillen, ja tarina oli huumoria pullollaan. Voi Vania kun meni sinut heti ensimmäisellä kerralla pudottamaan... Kiva aloitus kerrassaan! - Britta

[annika]

30.12.2013

Ehdin vihdoin kaiken jouluhärdellin jälkeen taas tallille moikkaamaan Vania. Päästyäni tallille kävin heittämässä kamat satulahuoneeseen. Sitten etsin käsiini Marian jonka löysin putsaamasta karsinoita.
- Moikka, tervehdin iloisesti kurkatessani karsinaan jota Maria oli putsaamassa.
- Moi, viittisitkö auttaa putsaamalla ees Vanin karsinan? Maria pyysi.
- Toki, hymyilin ja lähdin hakemaan kottareita.

Löydettyäni kottarit ja talikon lähdin Vanin karsinalle. Aloin ripeästi mättämään märkiä alusia ja lantakikkareita kottareihin. Vani on kohtalaisen siisti heppa, pohdiskelin kärrätessäni kuormaa lantalaan Saatuani viimein ähkyen ja puhkuen kottarit tyhjiksi kävin hakemassa vähän lisää puruja Vanin karsinaan. Ilmeisesti en ollut karsinoiden putsauksessa kamalan nopea koska Maria oli saanut jo parin muun avustuksella loput karsinat siivottua.

Minä lähdin tarhoille päin ja löysin nopeasti Vanin. Hetken ympärille katseltuani äkkäsin maassa narun ja nappasin sen mukaani pujahtaessani tarhaan. Vani tuijotti minua korvat pystyssä ja arpoi tullako minun luokse vai juostakko karkuun.
- katso mitä minulla on, ojensin porkkanan palasta Vanille. Tamma arpoi vielä tullako luokseni, mutta porkkana vei voiton. Napsautin narun riimuun ja lähdin Vani perässä portille. Päästyäni portista lähdin kävelemään talliin. Tallissa kiinnitin Vanin käytävälle ja riisuin kevyen ulkoloimen mikä Vanilla oli suojanaan. Vein loimen kuivumaan ja hain harjat. Ryhdyin työhön ja kävin Vanin huolellisesti läpi. Tällä kertaa tajusin käyttää jouhien selvitysainetta ja sain harjan ja hännän nip nap tarpeeksi nopeasti selvittyä. Sitten hain suitset ja liinan. Pujotin suitset Vanin päähän ja kieputin ohjat niin että ne oli löysät, mutta kumminkaan Vani ei kompastuisi niihin. Sitten kiinnitin liinan ja lähdin taluttamaan Vania ovelle. Kaviot kompsuivat sementtiä vasten kun Maria alkoi tuoda hevosia sisälle. Nappasin vielä ohimennen pitkän kouluraippani mukaan ovenpielestä minne olin sen jättänyt.

Ulkona päätin mennä kentälle. Suljin portin ja lähdin kävelemään Vanin kanssa uraa pitkin. Aikani käveltyämme ohjasin Vanin ympyrälle.
- Ravi! komensin ja heilautin kevyesti raippaa. Vani lähti lennokkaaseen raviin. Ensin vaikutti että kaikki menisi aivan loistavasti, mutta ei. Vani alkoi yrittää pois siistiltä ympyrältä ja alkoi syöksyillä ja hidastella. Aikani neuvottelin Vanin kanssa ja sain lopulta pari kierrosta kunnon menoa.
- Käynti! komensin ja pidätin liinalla. Vani siirtyi kiltisti käyntiin. Sitten vaihdoin suunnan ja aloin taas pyytää Vanilta ravia. Aikamme ravailtua pyysin laukkaan ja siitähän Vani tykkäsi. Sain tosissani tehdä työtä että innosta puhiseva ja pukitteleva suokki pysyi ympyrällä. Vaihdoin lopulta suunnan ja sain kunnon rauhallista laukkaa aikaiseksi, koska Vani oli jo vähän rauhoittunut. Sitten vielä vähän ravia ja loppukäynnit. Pysäytin Vanin ja räpsin siitä puhelimella pari kuvaa. Vani seisoi korvat pystyssä ja poseerasi kameralle. Hymyillen vein Vanin talliin ja harjasin sen. Annoin vielä pari porkkanaa ennenkuin lähdin kotiin. Ensin piti antaa vielä Vanille hali. Ei se kyllä siitä tainut välittää koska pää oli puoliksi ruokakupissa tuhoamassa päiväruokia.

annika ja vani
toinen hoitomerkintä

[annika]

Kävelin lumi jaloissa narskuen tallin pihaan. Vilkaisin tarhoille ja kun siellä ei Vania näkynyt niin jatkoin matkaa tallin ovelle ja siitä sisälle. Päästyäni kaapille heitin kamat sinne ja olin juuri menossa hakemaan harjoja kun Sinna ilmestyi eteeni.
- Moi, voisits sä laittaa Vanin kuntoo ku sen ratsastaja ei ehi? Nainen kysyi
- Joo voinhan mä, hymyilin.
- Kiitti, Sinna huikkasi ja kiiruhti sitten jonnekkin.

Itse suuntasin Vanin karsinalle. Tamman pää ilmestyi näkyviin, kun se kuuli askeleeni käytävällä.
- Heippa tyttö, tervehdin sitä ja avasin karsinan oven. Silitin Vanin kaulaa ja kurotin riimun käteeni karsinan ulkopuolelta. Vani antoi laittaa riimun päähän ja minä laitoin vielä narun kiinni riimuun ennekuin laitoin tamman vetosolmulla kiinni. Ryhdyin harjaamaan vaaleanrautiasta karvapeitettä. Vani jopa rentoutui kun harjasin sitä. Itsekseni hymyillen setvin hännän ja harjan. Tuntilaisia alkoi ilmestyä talliin kun sain kaviot putsattua. Rapsuttelin Vania hetken ennenkuin minun oli pakko lähteä hakemaan varusteet.

Satulahuoneessa nappasin suitset koukusta ja satulan telineestä. Lähdin takaisin Vanin luokse kantaen satulaa mukanani ja suitseet keikkui olkapäällä. Suokkineidin rentous katosi siinä silmän räpäyksessä kun se näki satulan. Pää kapsahti ylös ja korvat meni aavistuksen taakse kun se mulkoili satulaa.
- Hei Vani ei satula sua tapa, juttelin tammalle samalla kun asettelin kirkkaanpunaisen huovan toisella kädellä tamman selkään, sitten asettelin mustan yleissatulan paikoilleen ja laskin vyön alas. Sain ähisten ja puhisten vyön tokaan reikään. Sitten laitoin tammalle suojat jalkoihin ja lämmittelin kuolaimia hetken. otin riimun pois ja nostin ohjat kaulalle, kuolaimet sentään meni ongelmitta suuhun. Taputin Vania kaulalle ja tarkistin varusteet ennenkuin lähdin viemää Vania muiden hevosten perässä kentälle.

Kentälle oli koottu joitakin esteitä ja jotkut hevoset näytti jopa innostuvan kun näki ne. Etenkin Valo innostui steppaamaan pää taivaissa ja ratsastajalla oli pieni työ saada nuori tamman pysymään aloillaan. Talutin Vanin kaarton ja pian luoksemme ilmestyikin tyttö jolla oli leiskuvan punainen ponnari ja iloinen hymy naamalla.
- Moikka mä oon Lilli ja sä varmaan oot Vanin hoitaja? Tyttö kysyi.
- Joo mä oon Annika. naurahdin ja vastasin tytön iloiseen hymyyn.
- Viitis sä roikkuu? Lilli kysyi.
- juu voin mä. Kiersin tamman toiselle puolelle ja pitelin jalustimesta kiinni kun Lilli ponkaisi kevyseti satulaan. Lilli ilmoitti saavansa vyön ja jalustimet itse ja minä lähdin kentän laidalle tarkkailemaan tuntia. Ratsukot lämittelivät käynnissä ja ravissa ja alkoi tulla puomeja. Lopputunnista Sinna kokosi okserin ja pyysi ratsukoita tulemaan sen vuorotellen. Vani tulin aika lujalla vauhdilla ja ponnisti hiukan kaukaa, puomi kolahti ja samalla suokin perä lensi iloisesti kohti taivasta. Onneksi Lilli pysyi kyydissä ja Sinna käski heidät hyppäämään uudelleen. Seurasin kiinnostuneena kun Lilli sai menon rauhoittumaan ja Vani ylittikin nyt okserin ihan siististi. Katselin kun jokainen tuli lopulta esteen pienen yrittämisen jälkeen siististi. Minun oli harmikseni lähdettävä, koska bussi tulisi aivan kohta, mutta silti jäin katsomaan vielä tunnin loppuun ja lopulta minun oli juostava pysäkille. Reppu jonka olin hakenut kaapisa pomppi selässäni kun pingoin kohti pysäkkiä ja ehdin juuri ja juuri bussiin. Maksoin matkani ja lysähdin penkille istumaan. Katselin ikkunasta ulos ja mietin Vania ylittämässä okseria, hymyilin itsekseni ja olin ylpeä hoitsustani.

annika ja Vani
Kolmas hoitomerkintä